hikotusta ... sivumerkkejä

Tällä hetkellä vailla vakituista työpaikkaa: Romantschuk Maria, 58 v. Presidentti Tarja Halosen lehdistöpäällikkö 2000-2007. Irtisanoutui itse tehtävästä. Sittemmin potkut Fortumista, samoin Bonnier Booksista.

****
Kädessä tarkkaan luettu kirja tuosta kaikesta: Pirjo Houni Ei, rouva presidentti. Otava 2014.

Maria Romantschukin työelämäkerta tämä on, minkä nyt siinä sivussa parit avioliitot ja erot. Itse kirjan julkaisijakaan ei ole entinen työnantaja Bonnier, ymmärrettävistä syistä. Vauhdikasta on ollut elämänmeno, tai mieluummin kiireellistä, mikä kirjassa hyvin käy ilmi. Jopa kirjan koonnassa, kun pitää muutama asia kahdesti uutena vakuuttaa: sen Tarjan hemmetin jokapaikan laukun syy, jossa puhepaperit pidetään, koska ei povitaskua ole niin kuin miehillä, ja kosimaton karkauspäiväkin varmistetaan tuplana.

Jäljelle jää kysymys: Minkä ihmeen takia nainen jätti Halosen ja lehdistöpäällikön paikan pian toisen presidenttikauden alkukahinoissa? Vastaukseksi ei riitä, ettei mitään annettavaa työssä ja työllä enää ollut. Monellako meistä on seitsemän vuoden jälkeen! Ja nainen näköalapaikalla!

Ei tarvitse valehdella - jättää vain osan kertomatta.
Tuota ikivanhaa neuvoa noudattaen selviää monesta asiasta, sitä painotteli Mariakin silloin tällöin työssään, jopa Tarjalle.

Martti Manninen ei noin menetellyt, vaan suolsi satoja faksipapereita Anneli Jäätteenmälle, pyysipä tämä niitä tai oli pyytämättä. Niiden joukossa livahtivat ne Lipposen ja Bushin väliset salaiset Irak-'sota'-neuvottelupaperit, joihin Jäätteenmäen pääministeriys ja Mannisen presidentin neuvonantajaura lopulta yhdenäkin tyssäsivät.

Elivät muuten neuvonantajat tuolloin jännittäviä hetkiä viiden ihmisen kansliassa: yksi heistä on myyrä - mutta kuka, ken.

Jotenkin tuntuu kirjaa lukiessa etteivät Romantschukin neuvot presidentille joka kerta putkeen menneet, jos eivät aina perillekään. Tarja halusi edelleen olla 'koko kansan Tarja', mutta presidentin arvovallan säilymisen vuoksi lehdistöpäällikkö väänsi asiat toiseen suuntaan. Vanhanaikaisesti. Kansasta irti. Myös tyyliasioissa, mutta ne presidentti kuittasi kivahtamalla tyyliin 'Et ole tyylineuvojani!'.

Joten ei sitten ihme jos Tarja potki vastaan ja kerrankin livahti ja löydettiin Stockmannilta jäätelön syönnissä. Tarja halusi olla varmaan samanlainen niin kuin nykyinen Uruguayn presidentti José Mujica on.

Ehkä kuitenkin on vinhaa perää väittämässä, kuten Halonen alkuaikoina oli Romantschukille vihjaillut, että tämä kuuluu hyväosaisiin suomenruotsalaisiin. Näin maalaisen silmin tosin kirjan luettua näyttää että siinä kaksi helsinkiläismuijaa on nokikkain, joilla kummallakaan ei ole, ei varsinkaan Romantschukilla, pienintäkään kokemusta Helsingin ulkopuolisesta tavallisen kansan elämästä: heidän maailmansa on Helsinki + ulkomaat.

No niin kai se on Stubbillakin.

Kaikesta huolimatta mielenkiintoinen kirja: selvitellään niin lesboudet kuin ateismitkin; päästään sisäpiireihin; jopa yövytään Valkoisessa talossa siinä missä kummastellaan Kremlin loistoa ja ujohkon Putinin muuttumista pullistelevammaksi persoonaksi.

Matkaopas landelle osa 6.

Neiti ... kaunis kuin mansikat ja rieskamaito.

Tuumii oikein valtaovesta sisään laskettu Juutas Käkriäinen komesrootin Sveasta ja ryystää kahvia ja puraisee isosta kourastaan piperoksia.
Ai että!
Voiko enää herttaisemmin karhumaisen miehen mieli mettä keittää!

Jauhonhakuun on Juutas lähtenyt ja pääsemässä samalla lehmätohtoriksi, kansanparantajan vikaakin kun on.
Siitäpä seuraa melkoinen hurlumhei: jauhosäkin kanto käsipelissä Putkinotkoon, mäyrän jäljittäminen ja Rosinan metakka - unohtui kehno laivalta haku ja nyt on tuonut mukanaan veljensä Mauno Kypänäisen pahasuisine Perttoineen viinakeittopuuhiin.
Se jauhosäkinpaskakin kun putosi ja levähti sinne metsään niin korpesi. Niin korpesi jotta piti katkaista kanalta kaula ennen kuin jotenkuten taas eteenpäin pääsi. Ja mummo piti pelotella siinä samassa kuralle:
"Minä poltan ... poltan koko talon! Ei niin pohjakivistö saa jäädä! Kaikki. Ja tapan kaikki! Hirtän. Säkki ... ja tämä maailma ..."

Ei sitten mikään kumma ja maailman ihme jos mummo myrskyn mentyä ajattelikin, miten 'Hurja se on tuo mies. Tappaa se oli'. Lankulla oli litiskaksi lyödä koko mummon.

Kyllä maalla on mukavaa, silti. Uskokaa pois.

Saa vapaasti liikkua ja tehdä mitä mieleen juolahtaa, mennä vaikka kankeamaan kiveä mäyrän pesältä kesken heinäpoudan ja unohtaa stoptykkänään heinänteko.
Ja katso!

Johan kohoaa kivenjärkäle, josta vain osa mahtuu syliin, 'kun lyö sen rosoihin paksut sormensa, niin taivahinen, jo nousee valtava kivi koholle ja siirtyy kuopasta ylös pengermälle'.
Passaa sitten vähätellä: "Siinähän se nyt on, potatti. Mitä tuo tuollainen ... miehen käsissä."

Heikki Turusen Kivenpyörittäjän esikuvahan se siinä teluaa sorakielisen Topin isäukkoa ihaillessa:

No nyt siitä tulikin toinen peli, kun itse Juutas Käk-r-r-iäinen ... per-r-kele!

"Kur-r-at! Juudas kui ..." - imestatab oma isa pudikeelne Topi.
Niin kuuluu asia viroksi käännellä.
Vaan katellaanhan, mitenkä ne viinankeittopuuhat alkavat sujua tuota tuonnempana, Putkinotkon pimennoissa.

Totuus on kuitenkin toisenlainen.
Paikallisreportteri marja mannisena / aarne tannisena juttua läppäriltään tsiigaili, ja jo monoja siteisiin oli aamuvuoteella sovittelemassa, sompaa hankeen ja lenkkiä käteen pujottamassa.

Hiihtohousuihin sukelsi OR:mme. Pipon päähän painalsi.
Hiihtojutun JO syyskuussa! aikaan saisi, vau.
Ekat hiihtokilsaeurot tienaisi.

Vaan katso! Sälekaihtimet nostettuaan järkytyksekseen umpihankien sijasta mitä akkunasta näkikään:

... baarien kanssa ei yksikään nainen voinut kilpailla. Ei edes lottovoittaja. Sen Eevi, seitsemän oikein ainoana lotossa -voittajanainen, tulee aikanaan tajuamaan. Semmoisia renttuja ovat miehet.
Klisee! Klisee!

Tuosta on hyvä jatkaa, ottaa opikseen lukijan - ja olla palauttamatta lottokuponkia kioskille. Minä ainakin otan, enkä palauta ikinä enää. (Nettipalautukseen jätän porsaanreiän.)
Klisee! Klisee!
Eli kliseeseen vastaan kliseellä.

Vaikka ei se voittajapariskunta Puttosen avioliiton persiilleenmeno 7 millin lottovoitosta kiinni ollut.
Voitto oli vain sysäys eriteille. Niin kirjailijakin sen lopulta kirjoittaa ja antaa Eevin asian oivaltaa, sen jälkeen kun on anopilleen sanonut:

- Meillä ei ole perusasiat hyvin. Tää raha on aiheuttanut meille pelkkää onnettomuutta.

"Se ei ollut totta.
Hän tajusi sen nyt. Ei lottovoitto aiheuttanut mitään. Se vain tönäisi liikkeelle asioita, jotka olisivat tapahtuneet muutenkin. Niin paljon oli jo ollut menossa päin helvettiä."

Anna-Leena Härkönen kirjoittaa niin sujuvaa dialogia, eipä juuri muuta kirjoitakaan, että hitaampikin lukija lukee ihmeekseen nopeasti ja on kuvioissa heti mukana. Sen verran yhdellä tasolla liikutaan ettei anna aihetta joutavanpäiväiseen syväfilosofointiin; tassut ovat heti arjessa kiinni: vihaa, riitaa, viinaa, verta, kusta ja jos jonkinlaista pientä ja suurta, rankkaa vittuilua rakkaimmalleen - sille muusikon ketkulle.

Kuten sanottu, myös ilman lottovoittoa olisi käynyt noin: Eevi Karin laittanut lätkimään. Mutta ilman lottovoittoa olisi sentään jäänyt edes yksi ystävä: nyt oli oltava ypö yksin rahoineen tavaroineen.

Olemme päässeet Anna-Leena Härkösen uusimman romaanin - Kaikki oikein, Otava 2014 - lopputulemaan. Melkein. Pieni toivonkipinä jää, kunhan alaoven summeri surahtaa.

Kirjailija Härkönen, näyttelijäkin vielä, osaa vuorosanat laittaa paikalleen niin että ikään kuin uudelta vanha tuntuu. Kliseinen ei tunnukaan kliseiseltä - siinä Härkösen vahvuus.
Tästä saisi hetivalmiin samantyyppisen moniosaisen tv-sarjan, sen kaltaisen jonka pääosassa aikoinaan oli Risto Kaskilahti ja jossa rivitaloyhtiön lottovoittolappu katoaa; Seitsemän oli sen sarjan ytimekäs nimi. Siinäkin oli probleemi poikineen.

Tämä jos mikä kirja uppoaa City-lukijaan, sen on upottava. On se niin bailaavaa ja juhlivaa sorttia, sen teksti ja sisältö. Vauhdikasta vaikka hampaat irvessä.
Ja vaikka Häräntappoaseen asteelle ei tuoreudessa ylletäkään.

Kuonoon tulla tupsahti. Ensin köniin MTV Total -puketin tilaajalle, sitten MTV:lle ja loppuhuipennukseksi Tatlille.

Vasta luimme uustilaaja-urheiluhullun Onni Rentnerin valmistautumisesta syssyyn Totaalisti talveen -lukukappaleessa.
Intomielin jäi urheiluaktivisti odottamaan talven ja urheilulähetysten tuloa.

Eilen kuitenkin miestä riepoteltiin pahemman kerran, koska eihän sieltä, hemmetti vieköön, mitään meinattu näyttääkään, vaikka MM-nyrkkiottelu suomalaisen ja kuubalaisen välillä piti otallettaman.
Narrattiin Onnia pahemman kerran, 'vietiin kuin litran mittaa', vai mitenkä ne urheilutoimittajat tapaavat hehkuttaa.

Ilta näet eteni näin:

1. erä
Ottelu ei mahtunutkaan viiden urheilukanavan pakettiin, ei edes sinne Extreme-kanavalle. Lunta vain näki Onni, turpiin sai Rentner.
2. erä
Nettiin oli ahneudessaan MTV siirtänyt ottelun välittämisen, Katsomoon olisi pitänyt pulittaa lisää liksaa. Tukkeutui Katsomo, välityskapasiteetti loppui. MTV joutui lopulta välittämään nettiottelun tv-kanavansa Maxin kautta. Turpiin sai MTV.
3. erä
Kuuban Abril säilytti MM-vyönsä, turpiin sai 12 erän ajan Suomen Tatli.

Vielä nyt aamupäivälläkin kaikkia osapuolia pyörryttää.

Kas kas! Mikäpä se tuolla?
Yötaivaalla.
Ylhäällä oikealla itäisellä taivaalla.

Oltermanni Putinin juustohan se.
Loistossaan, kaikessa kirkkaudessaan.

ItäMaidosta saa.
Eikä maltaita maksa.
Rupla ei sentään ItäMaidollekaan ole käypä raha vielä.

Tapetoi tauluilla kansanedustaja seinänsä.

Hv
Hj
Sonmoro!
Sorakeisari Eerolla uus hobby: kahminu itelleen taulun poikineen. Yli 1000! kehui siinä ovensuussa syöneen näköösenä, Lehti. Muistatko kun leikkikasalla ennen leikittiin, niin siellä oli se Joku joka heti kättelyssä puolet kasasta vallotti, kaikki lapiot itelleen jemmas ja kuorma-autot kahmi, meille jätti vain pyörättömät itetehyt kapulat.
Semmonen on ihmisen luonto, kikkeliskokkelis - salavaa pitäs.
tuus
Lennu

Hyvähän on jonkun suomalaisia taiteilijoita suosia, kädestä suuhun kun elävät, jos ylipäätään elossa ovat - mitä se nyt Lennu joutavia kaivelee! Se toinen varakas liikemies, Kakkonen, sehän kerää lasia.
Hyvä näitä mesenaatteja on olla.
Meillä on suosittu ihan sisäpiirin taidetta, lapsismia, vain; niistä karkkirahoja irtoillut aikoinaan tekijöilleen.

Bordellin paikka.
?

Tänään pääsen vähällä kun kytken kaksi mielenkiintoista kirjoitusta tavallaan samasta aiheesta toisiinsa ja kysyn otsikon sanoin:
Voisko nuo toiveet yhistää unelmaksi Ämeriäkkylässä?
Oltas taas semmoisena edelläkävijänä, sepaluksenaukaisijana tässäkin asiassa valtakunnassa; laillista tai ei - mitäs me siitä.

Kunnanvaltuutettu Arvo tämän päivän Laakkosessa ja City-lukijani Vox Populi kommentissa 11 ovat samalla asialla, melkein.
Saatas enshätään alkulämmittelyksi ja -verryttelyksi käyttöön Yhteishyvä, Neiti Impi Umpilampi, tuon pitäjän oman pojan Severin eli Esa Pakarisen hahmo.

Siinä ois naista nokko - ukkomiehille ainakin.

Alastonta olisi kaupan.

- Heh!

Onni Rentner naurahtaa mailiboxinsa avattuaan ja jatkaa hykertelyään.

Tuossa nyt mitä uutta paratiisilaiselle, niin se on tulkittava. Luonnollinen olotila. Ainoa mikä tuossa mättää on ajankohta: Itsenäisyyspäivän aattona.
- Eiköhän vilulla pane.

Näkee kohta että oululaisia ovat. Kaipa ne pohjoisen immeiset tarkenevat. Tarkeneehan tuo Suomussalmen Hiljainen kansakin.
- Taikka eikun niillähän on vaatteet sään mukaan, muistaa sitten Onni.

Huomaa tosin kun lukujansa jatkaa, että sisätiloissa tanssahtelevat:
"Riisuttuna nähdään Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2014 kello 19."

"Teoksessa siirrytään heti suoraan asiaan", niin jatkuu maili.

- Ei hitossa nyt sentään! Vaikka Turkan ex-pajalla ollaankin, alkaa vastustella Onni.
Rauhoittuu kun lukee edelleen: "eli riisutaan roolit, käyttäytymismallit ja vaatteet ja ryhdytään tutustumaan itse ihmiseen kaiken yhteiskunnan kasaaman sälän alla."

Latistuu, into silmin nähden laimenee.
Silti päättää mennä, pyöräyttää päivämäärän allakkaan.

- Joutaahan tuonne kun ei se Sauli siihen toiseen puolialastomuusnäytelmään kumminkaan kutsu. Siihen joka muistuttaa hupiudessaan sitä Kelan pellon porukkaa.
- Ja peruupahan jos kutsuu.

Matkaopas landelle osa 5.

Rosina on mainion, mutta epäonnistuneen apteekkireissunsa heittänyt ja soutanut veljensä luo tinkaamaan tätä viinankeittopuuhiin notkoon. Saara on jäänyt kuhertelemaan laivamiehen kanssa, sen mistä ei hyvä seuraa, Jopi jätetty oman onnensa nojaan säkkipinon taakse laiturille.

Näin siis Lehtosen Putkinotko (1919-20) tässä puolta väliä hipoo, kunhan mainitsemme että kirjailija jättää nuo kolme notkolaista kaupunkiin, palaa takaisin Putkinotkoon ja lyöttäytyy anoppivanhan matkaan.
Marjasta tulla kömpii sisullaan muori.

"On kesä, vanhoille etenkin hyvä."

Mikä hieno kuvaus puolisokean mummoraasun ehtyvistä voimista luettavissa!
Miten mansikoiden mustikoiden tuohinen toisessa kädessä rintaa vasten, ja kuinka toisella kädellä koettaa roikottaa risutaakkaa selkäpuolella kahvinkeittopuiksi rankan reissun päälle. Kolottaa joka paikkaa: kipu jäytää ohuita luuvaloisia jalkoja, polvista ja kantaluista muhkuisia, laihoja kuin talituikku

Mummo on vanha, lähes seitsemänkymmenen ikäinen.

Niin kertoo kirjailija, joka itsekin vanhemmiten reumasäryistä kärsi.

"Kivulloisuus alkoi talvella 1913, jolloin 31-vuotias Lehtonen mietti, että parasta olisi lopettaa koko elämä, jos vointi ei korjaannu. - Varhainen spondylartropatia oli vuosina 1919-1920 edennyt jo selkärankareumaksi, tyypillisinä oireina kantapääkivut", kertoo Pekka Tarkka kirjailijan kakkososan elämäkerrassa Joel Lehtonen Vuodet 1918-1934.

Ja ei ihme jos perimmäisenä putkahtaa esille mummonkin elämän lanka:

Maailmasta päästäkseen hän elää.

Perille elämästä on mummovanhus nyt pääsyillään, Taavetin psalmin sanoja hyräillessään, mäkeä noustessaan; kovin on kuitenkin vielä tyttärensä lapsiin kiintynyt.

Marjasta jo tulla vääntää, vaikka kirjailija alkukesästä puhuukin ja keltaviljasta!
No kai se niin oli silloin, kun kerta seitsemänkymmenen ikäkin ihmisen ikäloppuvanhukseksi luki.

"Ja helle kypsentää ruista ..."