Ulkoilutan ajatuksia kuin koiraa ikään ... samalla kusetusreissulla toivon törmäileväni toisten koiruuksiin
Kirurgin veitsi olikin sitten seuraava veitsi joka uhrin kämmeneen upposi, se tosin pivon puolelta.
Niin oli hyvä tuuri, jottei jänteitä uhrilta ollut katkennut.
Ilmankos syytetyn asianajajalla olikin kanttia sanoa lievennykseksi:
- Jos päämieheni olisi halunnut oikeasti vahingoittaa, niin hän olisi iskenyt veitsen terän poikittain eikä pitkittäin kämmenselän läpi.
Tämmöistä miehisten miesten asiaa selvittelimme viikolla käräjillä:
Käsi pöydälle, kämmen puoli ylöspäin, pivo alaspäin ja. Leipäveitsi kämmenen läpi. Niin toinen iski koska toinen antoi muka luvan.
- En kai mie niin idiootti ole.Kumpiko sanoi: lyöjä vai lyöty?
Tuossa näkyi itsenäisyyspäivän hujakoilla iloinen uutinen lehdillä, jotta presidentti, ihan ite, oli myöntänyt kunniaa tämänkin köyhän ja syrjäisen kunnan päättäjille.
Oli monenlaista kunniamerkkiä suonut kunnan poliitikkomiehille kaikenlaisin ristein riipuksin sekä hopeisinkultavöin. Mirhamit oli jättänyt varmaan naisille jaettaviksi sitten joskus myöhempinä aikoina.
Tarkemmin kun asiaan paikallinen m.o.t.-toimitus Osuuskaupan penkillä paneutui ja palkinnon halkitutki, niin tulokseksi penkkiläiset saivat yksimielisen johtopäätöksen, jonka ykskantaan lausuivat julki ohikulkijoille: kepulaiset nuoret kunnallispoliitikkomiehet siinä keskenään kunniaa toisilleen jaeskelivat. Just ne samat jotka eniten puhuvat lähidemokratian tärkeydestä kunnan päätöksiä tehdessä. Toteuttivat sitä näin.
Vaan samapa tuo ja yks hailee: ilmasta ja halpaa huviahan tuo noihen rilikuttimien jakaminen on - eikä vaikuta veroäyriin. Antaa mennä vaan ja onnea!
Siihen suuntaan porukat asiaan suhtautuvat niin penkillä kuin penkin vierustoilla.
No johan tuli lankapuhelu tuossa äsken klo 16:n särvessä, etten sanoisi sarvessa!
Seuraa tyrkyttivät. Lankaan olin menossa - ja kai meninkin?
Tuntui kuin olisi istunut Viru-tyttöjen helmanvilautustilaisuudessa, näiden tankotyttöjen meinaan: Jos katsot niin maksat! Ja jos istut niin syliin työntäytyvät, ja maksat vielä enemmän.
Miesääni puhui ja puhui, tuntui olevan meno päällä. Keskeytys ei tullut eikä mennyt kuuloonkaan, eli ei onnistunut: aivan kuin soittajalla olisi ollut linja vain yhteen suuntaan.
Kuuroille korville meni oma puhe.
- En tilaa, en osta, en maksa! huutelin väliin.
Äijä vaan lateli kaiken maailman hopeakoruja laittavansa tilauksen mukaan. Ei maksa mitään paitsi 2 € viikossa kahdeksan kuukauden ajan!
- Kiitos teille ja Seura alkaa tulla heti osoitteeseenne.
Siinä koko puhelu.
Linja jäi auki, mutta kukaan ei sen koommin luurin toisessa päässä korviaan lotkauttanut, sen sijaan taustalta kantautui samanlaisen kaupankäynnin olevan menossa jonkin toisen uhrin kanssa. Ajan päästä puhelu sulkeutui.
Ja taas oli saatu yksi uusi lehden tilaaja!
Haloo Seuran-väki siellä pääkallon paikalla: Valitkaa nyt ihmeessä puhelinmyyjänne huolellisemmin - muutenhan maineenne mustenee kokonaan!
ps
Rääkäisenpä kuin variksenpoika tämän 'peruutuksen' näin, julkisemmin ja melkein yhtä julkeasti kuin puhelinmyyjänne, vaikka vaikea on peruuttaakin lehtitilaus jota ei ole ikinä tehnyt.
Käyköön tämä sitten peruutusdokumenttina.
Saas nähdä saanko Seuraa vai Apua?
ps2
Enpä tämän jälkeen ihmettele kun puhuvat vanhojen mummojen vaikeudesta kieltäytyä puhelinmyyjien tarjouksista. Kun vanhoille ukoillekin tehtävä on ns. mahdoton tehtävä.
Hyi hitto!
Siellä puurolla, sen sydänyhdistyksemme, oli koolla kymmenen meitä viidestäkymmenestä tautisesta.
Kokous ensin pidettiin ja päätettiin osallistua sydänhengityselvytyskonehankintakeräykseen. Oottakaas - vetäkää sillä välin vaikka henkeä syvään - niin katson, miten se kirjoitetaan, se 12 000 € maksava kone.
Defibrillaattori, näkyy kirjoitettavan, tässä käyttöohjeineen ja tässä kuva jostakin sen tapaisesta:
Sitten oli se puuro, joka ei ollutkaan puuro vaan hieno jouluateria kaikkine höystöineen, jo siinä olisi ollut kystä kyllin, vaan mitä vielä.
Jo se talo, vanha lääkärin talo järveltä nousevan rinteen päällä, vanhat kaakeliuunit, korkeat huoneet, paneelikatot ja kaikki ja oikeastaan aika selvästi oman Hilkka-tädin tuoksukin vielä leijailemassa -40-luvun henkenä yllä; hänhän se täällä kunnantohtorinsa kanssa vuosikymmenet asui, sen kaikkien tunteman tohtori Kohosen kanssa. Mutta ei siinäkään vielä kaikki.
Jo kokouksen aikana alkoi salin puolelta kuulua pimputusta. Riitan pikku-Siljako siellä sormiharjoituksia tekemässä?
- Olipa hyvä jotten ennättänyt pianon kantta avata! Kyllä ois hävettänyt, huokaisi soittaja-Mats ruokapöydässä sitten kun selvisi, kuka kumma siellä oli niitä 'sormiharjoituksia' läpi käynyt.
Tässä hämärässä tunnelmassa oli henkseleissään, villapaidassaan, villasukissaan ja kotoisessa ruutupaitaolemuksessaan askellellut harmaatukkainen mies pianon taakse, kuten kohta kuulimme, soittaja viimeisen päälle. Sieltäkös lähti muutakin kuin pimputusta, kilkahteli kaikki kauneimmat joululaulut kaikkine mausteineen ihan siis vain noin niin kuin sormiharjoituksina huomista varten: joululauluihin lapsuuden kirkossaan.
Kyllähän siinä nikottelemista pienellä piirillä oli. Ja olisi ollut suuremmallakin.
Oman kylän poika oli tullut yönviettoon Koivuniemeen, kestikievariin. Kanttori-Ilmarin poika, 75v, kanttori itsekin, matkustanut etelän hyvinkäiltä ämeriäkkylöihin, kotiseudulleen Karjalan kunnaille viivähtämään, tämäpä Kauneimpien joululaulu -tilaisuuksien luoja Matti Heroja.
Mutta herkän päätöspuheen piti puheenjohtajammekin Vesa pojasta, joka ylpeänä jätti vanhempansa vannoen ikinä takaisin palaamasta, mutta joka sittemmin vuosien perästä halusi päästä jouluksi kotiin kirjeitse anteeksipyydellen: "Ajan junalla jouluna kotitalon ohi ja jos omenapuun oksalle laitatte valkoisen lapun, niin tiedän että olette anteeksi antaneet minulle väärintekoni ja saan tulla takaisin - pääsen jouluksi kotiin."
- Ei ollut YHTÄ lappua puun oksalla.Niin pelotteli Vesa meitä.
- Ja poika pääsi jouluksi kotiin.
Sarjassamme 'Kuka nyt X-lehteä lukisi' Onni Rentnerin lukuvuorossa on Sydän, jonka hän saa käsiinsä viisi kertaa vuodessa Sydänliiton parinkympin jäsenmaksun maksettuaan.
Terveellisin lehti mikä Onnille tulee. Vuorossa on vuoden viimeinen numero, eikä onneksi liiemmin joululla mässäillä, mistä Onni iloitsee.
Anna-Liisa on elänyt 10 vuotta uuden miespuolisen sydämensä kanssa; Kettusten, kauppiaspariskunnan, suonet tukossa; Nitron hinta nousi reippaasti; Marevanin käytöstä vastailee lääkäri Syvänne; Magnesiumin saanti näillä eväillä turvattu. Ruokajutut hän sivuuttaa, niin kokkisotien kyllästämä niin kyllästämä.
Kakkuna pohjalla: Elvi Avikainen, 87-v, yhä leipomossa töissä.
Passaa lukea tervaskannosta. Elvi antaa toivoa Onnillekin ettei tässä mittää hättää vielä.
Tuohan on huippumimmi tuo Elvi: yhä paiskii kymmentuntisia työpäiviä Helsingin Kalliossa! Työpäivä alkaa puoliseitsemältä ruistaikinan riivaamisella eli vaivaamisella. Leipominen käy kätevästi kaksin käsin kahta limppua kerralla muokkaamalla: tämä päivän kuntojumppaosuus kestää yhdeksän tienoille, jolloin Elvi siirtyy myyjän hommiin tiskin taa. Omat 'lapset' jatkavat muiden tuotteiden leipomista, kaikki hoituu käsin. Viideltä myymälä suljetaan. Viimeistään yhdeksältä on kellistyttävä nukkumaan jotta jaksaa taas viideltä virkkuna herätä. Elvi on terve, lääkkeitä ei tarvita. Kerran on ollut viikon saikulla. Eläkkeelle siirtymisestä ei puhettakaan: - Mitäpä minä yksin tekisin kotona kun mies on kuollut?
On näitä siis positiivisempiakin lehtiä ja ihmisiä, lukija-Onneille ilon antavia, kuin iltisten mielen myrkyttävät omahyväiset ailukset, nallet sun muut manteleiden napostelijat.
Itse kyllä Onni eniten ihmettelee Matti Simulan Kuoleman kuukausi -kolumnia ja sen Katri Helenaa, jotta näinköhän tuo ihan oikeasti on yhteydessä noihin vainajiinsa; pakkohan sen on olla, muutenhan sitä pidettäisiin ihan hupsahtaneena jos ei peräti hups...
Päätökseksi - jäynänneekö lukijaa? - Simula aprikoitsee: "Viestinvaihto henkimaailman kanssa tuntuu nokiasuomalaisen mielestä luontevalta, kodikkaalta."
Onnia ei ainakaan, kehno, nenästä vedä, koska Onnilla on vain lankapuhelin, Tshekkoslovakiasta aikoinaan tuomiseksi tuotu ja vankilassa toimintakykyiseksi yhdistelty.
ps
Onni on tänä iltana puurolla ei puurossa sydänyhdistyksensä pikkujoulussa - mantelin toivoo saavansa.
Ihan pääsemättömissä tään mörön kanssa.
Se tuli kuin tulikin, ei ollut kelvannut edes rosvoille.
Sen verran mielenkiintoista tekstiä Otto Wille tuottaa jotta ihan sormissa polttaa - pakkohan tätä on lukea.
Eipä Veikko Vennamon sanaisen ilotulituksen oppi-isää tarvitse kauempaa hakeaa: kyllä Kuusisen sana samaan malliin on räiskynyt jo ennen Vennamoa.
Ja eilistä Päivärinnan vetämää a-talkia katsellessa selviää, että Kuusisen ko. propagandakirjanen vuodelta 1944 Suomi ilman naamiota käy suoraan Kiakkovieraiden, näiden itsenäisyyspäivänä mieltä osoittaneiden ja mellastaneiden, oppikirjaksi, vaikka naamioituneina Tampereella esiintyivätkin.
Juti-naamarimies riisuu maskinsa telkussa ja puhuu kuin suoraan Kuusisen kirjasesta, s. 7:
"Suomen hallitseva rahavalta on lukumäärältään verrattain pieni ryhmä työtätekevien joukkojen pahimpia riistäjiä ja sortajia, taantumuksellinen kuppikunta, joka ei olisi milloinkaan pystynyt pitämään valtaa käsissään ilman ulkopuolista tukea ja erikoista vakivaltakoneistoa maan sisällä."Jotenkin noita haluaa ymmärtää enemmän kuin näitä, jotka sanovat että 'eihän noin voi edes ajatella' niin kuin Holkeri aikoinaan ihmetteli Linkolaa.
Tilasin Antikvaarin kautta kirjan.
Kuusinen O: Suomi ilman naamiota, painos: 1944, Nidottu, kansikuva, kunto: K3, hinta: 25 e
Kohta tuli vastaus:
Kiitos tilauksesta!
+
Kauppiaan tiedote:
Liikkeessäni on käynyt varkaita, jotka veivät kirpputorille kirjojani. Osa niistä lienee myös Antikvaarissa olevia kirjoja. Valitettavasti en pysty selvittämään, mitä kirjoja minulta puuttuu, joten joutunen tuolloin tällöin tilausta vastaanottaessani kertomaan kirjan puuttuvan.Sivistyneitä rosvoja liikkeellä, vaiko lapualaisia, sinipaitoja, häjyjä, muiluttajia ...???
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
Kirjoista
ylipäätään:
ps masaetti 11.12.2013 19:41
Ostin isälleni jokunen vuosi sitten Arvo Poika Tuomisen " Sirpin ja vasaran alla" ja " Kremlin kellot" (kajahtaa). Pitihän ne itsekin lukea. Korvissa muuten soi Alla venäläisen kuun.hikkaj 12.12.2013 08:26 me
nää on politiikkauskovien mielestä vaarallisia teoksia: ei kepilläkään kosketa!
Miksikähän?
Eihän nää kirjat mittää tauteja ole jotka tarttuvat ja saastuttavat oman uskon. Päinvastoin: jonkin uuden idiksen voivat antaa ja näköalaruuvia löysyttää, mikä monen kepulaisenkin kohalla ois paikallaan. d
Kolmen päivän matka on periaatteessa yhden päivän matka. Ensimmäisen istut autossa. Toisen viivähdät perillä. Kolmantena aamuvarhain lähdet kotimatkalle.
Huijausta: matka muka 3 vrk!
Paitsi Venäjän Karjalassa kun matkustat, silloin 3-vrk -matka on 3 vrk. Siis bernstainilaiskoivistolaisittain: Liike on pääasia, ei päämäärä. Aina tällä matkalla.
Sen verran kaihoa pöläyttää matkailijan mieliin jo pelkkä Venäjän tullkontrol tiukkoine tuijotuksineen ja tarkkoine papereineen.
Ja entä se leiman lätkäytys passiin!
Sykähdyttää, kun muistaa kirjattomankarjattoman Haaparannan sillan ylityksen. Vain Valko-Venäjälle ja P-Koreaan menon täytyy olla tarkempaa, vaikka ei sinne USAankaan niin vain kävellä.
Ja sitten villinä vilinänä mennen tullen ne isiemme ajoilta säilyneet maisemat, koskemattomat rakennukset, raivaamattomat metsät, rakentamattomat Laatokan rannat: olis täällä kapitalistilla töitä, kääris Luakkonen hihansa, hierois Nalle känsäisiä käsiään ...
- Asiaan, tuntuu vaativan takainen.
Niin ne naiset. Ne kaksi naista, silti vierellä istujaa - korvapuustinantajaa? - unohtamatta.
Toinen jo tavattiinkin, se Petroskoin tulikääryle, se Carmen; ei siitä sen enempää. Vaan se toinen, se T o i n e n! Se museon nainen. Siinä oli jotakin unohtumatonta.
Harminpala kun jäi kuva ottamatta; kerrankin pitäisi fraasi kutinsa, tietäisi luoti paikkansa: Foto ois kiva yllätys!
Ai ai, se Museon Nainen: Mitkä pohkeet ja reidet! Mikä ote kahareisin! Siinä klapi lentelee kun tämä nainen kirvestä kääntelee.
Siellä se Karjalan taidemuseon seinällä on, sinne se ainakin jäi roikkumaan tämä verevä halkoja hakkaava nainen, josta jäi kuva ottamatta, jopa vaikuttavampana kuin Carmen, Kaikki hänestä rakentuvaan näyttelyyn. Nimettömäksikin jäi tämä upean roteva Ämmä isolla ämmällä.
Saispa semmosen seinälleen! Sais ees fotona.
Unohdetaan Carmen ja ooppera, koska ei aina voi olla sunnuntai. [lat.huom. eivätkä kaikki voi olla eläkkeellä]
Astumme neljännesmiljoonan asukkaan kaupunkiin pois Musiikkiteatterista. Jalat Petroskoin kaduille.
Tämän kaupungin on perustanut Pietari Suuri ammuskaupungiksi, täällä ruuti keksittäisiin uudelleen ja kanuunoita riittäisi.
No ei mennä sentään noin pitkälle, koska silloin jos milloin jalat irtoaisivat taas maasta.
Kerrotaan ihan tavallisesti.
Ripustetaan oikein ryhmäkuvakin todisteeksi alle.
Venäläinen kylämaisema on kuin vanhanaikainen maisemakortti, lumen kuorruttamana hämyisän viehättävä; tosin mieleen kylmäväreilee ’en kyllä sittenkään haluaisi noissa mökeissä asua’ Kaalamot, Läskelät ohittaessamme.
On sinne Ääniselle vaan matkaa, kolmetsadat kilsat vielä Niiralan rajalta. Ei teissä nykyisin moittimista ole. [lat.huom. jos ei meissäkään]
(- no onpas se latoja nyt vitsikkäällä päällä, ei tiedä miten vakavaksi juttu on muuttumassa -)
Pysähdymme Murheen ristille, Lemetin mottitaistelupaikalle.
Pentti tietävämpänä kertokoon:
”Murheen ristin päähahmot ovat venäläinen ja suomalainen äti, jotka halaavat toisiaan – surren kaatuneita miehiään ja poikiaan. Kuoleman laakso vei reilut 10 000 venäläistä ja yli 1000 suomalaista ”tuonilmaisiin” joulu-tammikuussa 1939-40”
Perillä pimeyden laskeuduttua kylpee valoissa tai ’seilaa’ uljas uusi laivamainen Onegon, hotellimme, Äänisen tyrskyihin mieluillen. Se saa kaikki tähdet, sittemmin myös aamiaisen osalta.
Palkittu journalisti Anatoli Tsygankov kertoo Karjalan lehdistön surkeasta kielitilasta: Karjalan Sanomat surkastuu, Karelia-lehti supistuu kahdesti vuodessa ilmestyväksi, tai no joo kahdesti suomen ja kahdesti karjalan kielellä ilmestyväksi. Väki venäjää puhuu, niin eipä siinä Karjalan tasavallan päämies Aleksanteri Hudilainenkaan paljoa voi.
– Hengenmenoa tai perheuhkaa pelkäämättä nykyään sanoa saa sanottavansa, kertoo Tolja, joka on käynyt pitkäkestoista taistelua oligarkian temppuiluja vastaan.
Suomen itsenäisyyspäivä on päätöksessään vihulaisen valtakunnassa.
Ovat ne ajat muuttuneet. Ovat ovat. Nyt ymmärrettäväksi käy jo sekin että naapuriin on muuttanut venäläinen, ostanut omakseen sotaveteraanin talon. Veteraani on siirretty palvelukotiin palveltavaksi, onneksi suht muistamattomassa tilassa, sillä saattaisi vähän kirpaista jos vanha mies tietäsi että hänen puolustamansa koti on kaupattu vastapelureille.
Ja nyt nukkumaan - спокойной ночи! - jottei nyt aivan levottomaksi luiskahtaisi.
Aamulla matkamme jatkuu: huomennahan se Carmenkin vasta sähähteli - niinhän se meni ...
