hikotusta ... sivumerkkejä

Paskaks meni, en kauniimmin sano, madotuskoetus.
Ei uppoa Lempiin lääke, nyt ei tosin prosessia viety niin pitkälle kuin viime kerralla = ote Kauppalehdestä:

Asiahan nimittäin niin on, jotta minkään muun kuin muikun mukana ei Lempi matopillereitä niele, vasta tuossa viikolla näytteli ahvenen kanssa melkoisen näytelmän, oikein trafikkiikomedian, kun ahveneen upotettujen pillereiden kanssa pelautui ja tenät teki:
"Lempi sai matolääkkeitä, toisen tabletin söi ja toista vissiin ei. Oli melekosessa liepakassa kun kalan nieli ja sen mukana pillerin. Meni villille päälle. Ravas ympäri taloa ja oikein kuola valu suusta, kynsi toppatuolien selkämyksiä ja pärski. Sitten rauhottu."

Lähetin huolestuneen mailin maailmalle:"Sanokaa hyvät kissa-asiantuntijat, miten sais annettua matokuurin Lempille: ei mene tahnana, ei tablettina vaikka mihin sekottas! Eikä väkisinkään uskalleta kitaan työntää. Helppiä!"

Tuli kavin vastaus, seikkaperäinen.
Näin se kävi meillä
- toimenpidehenkilökunta 2 henk. - varusteet: lusikka,kermaa, Kontal-tabletti, iso ja paksu froteepyyhe, laastaria, desinfiointiainetta (spriitä), korvatulpat
1. Houkutellaan epäluuloinen kissa sängyn alta ja kiedotaan se tiukasti pyyhkeeseen, kuitenkin niin, että pää jää ulkopuolelle. 2. Desinfioidaan ja laastaroidaan käsiä.
3. Murskataan Kontal ja sekoitetaan kermaan lusikassa.
4. Työnnetään lusikka kissan suuhun ja nieluun asti 5. Toistetaan tarvittaessa kohdat 1-3.
6. Puristetaan kissan leuat kiinni, jolloin se nielaisee.
7. Avataan käärö varovasti,mutta ripeästi.
8. Käytetään loppu desinfiointiaine halutulla tavalla.
http://kariav-annat.blogspot.fi/2013/09/kissainpaivia.html#comment-form

Joku turkinhihaan työntämistä ehdotti yms.
Emme hennoneet: eläinlääkäri kuulemma ensi viikon tiistaina, jos Lempi kassiin saadaan asettumaan, keinot keksii.
Enpä usko.

huom!Tiedotustilaisuus asiasta ensi tiistaina, iltapäivällä.

Palataas kuninkaallisista Dianoista vähän arkisempiin askareihin kuten itsensä ja kissan madotukseen, mikä on vielä hankalampaa kuin prinsessana eläminen. Varsinaisen toiminta-action-elokuvafilmin siitä ohjaamattakin saisi, jos siihen koskea uskaltaisi.

Aikoinaan Alli-Vaittinen, silloin ei vielä Kuikka, toimi kansanterveyden hyväksi omalla P-Karjala projektillaan siinä missä Pekka Puska sittemmin.

Pekka otti rasvat pois, Alli pask...kakat.

Allille piti koulun kautta toimittaa kakkamökäle tulitikkulaatikossa eli ainetta lusikalla tikkuaskiin, aski kääreeseen, reppuun koulukirjojen ja eväiden, leipäpalasten ja maitoputelin, sekaan. Koululla sitten kikkarekäärön ojennus opettajalle.

Hymykö opettajalta?

Ei vaan nyrpistys. Ei, ei opettajakaan ollut siinä uskossa että oppilaaltaan jonkin lahjapaketin muka saisi. Ei toki. Ei kiitoksen sanaa tainnut kuulua - jos ei olehyvääkään.
Parin viikon perästä tuli sitten tulos perästä otetusta näytteestä: matokuurille vaiko ei. Ja jos kyllä, niin sama paketointioperaatio sitten uudelleen kuurin loputtua.
Eli jos kouluterveydenhoito nykyisin onkin vähän rempallaan, niin kyllä homma siihen aikaan pelitti.

Mutta äsh! Kissan, oman Lempin madottamisesta piti puhumani eikä omasta. No se jääköön huomiseen tahi yli. Se onkin hankalampi juttu!

Enemmän kuin rillit sopassa: koko tyylikäs tyttö. Melkoista myrskyä ja kuohuntaa oli Hänen Highnessillään - jos oli meilläkin parit probleemit ennen kuin hänestä perille pääsimme.

Einohan se yritti estää elokuvan katsomisen jo puolimatkassa. Sen tuhannen paksun kuusen oli katkaissut Jaaman kankahilla, keskelle tietä keskelle pimeyttä rojauttanut. Vaan palokunta, ei vielä attendoitunut, jo poikineen oli raivaustyössä.
Eikä Einosta ollut estäjäksi.
Lie se jäänyt harmittamaan tätä väkivahvaa niin, että vielä toisenkin kolttosen järjesti riesaksi kun näytöksen loppuselvittelyihin halusi sotkeutua: napsautti filmin ja valot poikki vähän ennen kuin Diana hissiin käveli ja surman suuhun, kilvanajoon oli joutumassa.

Miksi myrskyyn työntäydyimme, vaikka koko kuninkaallinen hovi on elämän jätekasa? Kummallinen jätös entisajoilta. Tarpeeton loislaitos ja mitä vielä pahempaa tässä keksisikään ...

No tuon Dianan habituksen, suorakaiteen muotoisen charmin vuoksi sekä sen takia että selviäisi joko Charlesin näpit palaisivat edes osaosallisena hengenlähtöön. Monenlaisiin hirttoihinhan Englannin valtakunnan, IB, kuninkaalliset ovat aikojen riennossa osallistuneet.

Eipä vilahtanut C, jos ei se toinenkaan C, kertaakaan kuvassa, pojatkin vain kerran nähtiin helikopteriin kiipeämässä. Kaikki keskittyi Dianan repaleiseen rakkauteen ja kameraväen mielettömään takaa-ajoon, pahempana kuin ampiaisparvi surrasi tämä porukka prinsessan päänmenoksi. Sopiikin kysyä: kumpi tarpeellisempi - prinsessa vai media? Ja ei kuin vastausta hautomaan!

Monenlaisiin naamioihin ja piiloihin sitä noissa piireissä joutuu turvautumaan päästäkseen elämään tavallisen sitizenin elämää, löytääkseen aidon ihmisen, päästäkseen pois kuninkaallisista kulisseista.

Eli: ei mitään mahdollisuutta löytää BL, so. aito rakkaus. Ei pienen pienintäkään! Dodeja kyllä tulee ja Dodeja kyllä menee, kaikki kiiltää ja on pintakomeaa. Vaan lopputulos on tämä: istut itkusilmin ja pala kurkussa puistonpenkillä pimeässä vaatteet riekaleina vähemmän kokonaisena ihmisenä; siinä prinsessaus ei auta tippaakaan. Lähimmäksi aitoa ihmistä ja suurta rakkautta olisit päässyt jos et olisi juossut itse karkuun sydänkirugiasi, Hasnatiasi.

Siinäpä se tarina ja se elokuva ja se myrskyisä Eino-päivä.
Olisimme toki tyylikkäälle oikealle Dianalle suoneet paremman ja autuaamman lopun. Tästä vale-Dianasta, Naomi Watss, emme niin moksiskaan ole: ei ollut hänessä nimeksikään Dianan vetovoimaa.

Viimeiset alaluokan oppilaat ovat kaapimassa omille lautasilleen raparperisoppaa laakeasta astiasta juhlasalin etuosassa toisten syödessä omaansa paikallaan. Opettaja maiskuttelee huuliaan, pian on luvassa makiaa mahan täydeltä.
Kohta jo pääsee lähelle soppakulhoa, enää kaksi oppilasta, ja kaikki on sitten ravittu.
Astia, josta soppaa mätetään, on vähiin ammennettu, pohja paistaa. Silmälasipäinen pojankiilu seisoskelee kukkuralautanen kädessään sivummalle, mistä kuikuilee tyhjenevää lasikulhoa.

Opettaja sanoo: - Mitäs katsot? Menenhän jo siitä että muutk ...
- Rillejä kahtelen.

Nyt Opettajakin näkee raparperiastian pohjalta töröttävän sangan juuri kun on kauhaisemassa kapustallisen lautaselleen.

- MITÄ HEL...ihmettä tää on! Kuka nuo tuonne on heittänyt?

Rillipäinen poika - jota Opettaja ei tunne, koska tänään täällä juhlasalissa syö koko koulu yhdessä Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi, ja Opettaja on ylempien luokkien opettaja eikä ole vaivautunut opettelemaan pienempien nimiä - on vähän kummissaan, miksi nyt meuhata moisesta. Voisihan taasassa olla muutakin roinaa, vaikka sakset taikka tussi, etanakkaa ois mikkää ihme, taikka semmonen mittarimato joka etenis koukistellen ja mikä ettei vaikka hiirikkii saattas polskutella...

- Mie puotin siihen lukurillit, ja kun likkoovat aikasa niin pyyhkä ...
- Ota ne heti pois! Eihä tätä kukaan voi syö ...
- Miksei muka voi? kysyy Poika vilpittömänä.

Pojasta kasvaa iso Opettajan silmissä, oikea Riesa!

Opettaja puhkuu, raivo yltyy, mutta ennen kuin päästää höyryt pihalle lappaa lautasensa täyteen raparperinluiruja, ottaa pari askelta palatakseen paikalleen. Juuri kun on aloittamassa saarnaansa koko konkkaronk...koululle, alkavat kädet tutista ja soppakuppi kallistuu käsissä niin että sisältö valahtaa lattialle. Opettaja paiskaa koko helahoidon perässä lusikoineen laseineen. Porsliinit lentelevät pitkin lattioita ja pattereita, meteli juhlasalissa vaimenee.
Punertuneen pärstän alalaidalla olevasta aukosta alkaa pärskähdellä suht voimallisesti:

- SAATa...

Eipä ollut eilen illalla mitään katsottavaa telkussa, vaikka oli vuorossa telkkuilta kaiken viemäröinti/kaapelointi/putkitoiminnan lomaan.
Ajattelin että nyt on suotava hetki aikaa muullekin kuin putkiaivotoiminnalle.

Vaan arvaattehan: eihän sieltä tullut mit ..#.##. jne.

Jotain ulkolaista vain. Mutta onneksi olin nauh...siis taltioinut Sami Lepistön hanskaamisen Irglin kanssa. Pari kolme ottoa siitä ja olin tyytyväinen: aggressiopussi tyhjennetty, ihan pohjia myöten. Tai täydennetty - kuinka vain.

Sitten juorupussin pöllytys: Enbuske & Linnanahdetta peliin.
Siitäpä ökelö olo tulee!
Nikotuttaa se meno ja sekametakka, ei hetken keskittymisrauhaa.
Tamminen Juhani, Suominen Tapio olivat saapuneet studioon ja valmiina kertomaan hulluuden hetkistään, niin mitä tekee Enbuske! Kilauttaa homman läpi muutamassa minuutissa. Ja se on siinä!
On mainosten aika. Miehet jäävät istumaan ja odottamaan soffalle, koska alustettuhan mielenheiton asiat vasta on. Hurlumhei mainokset kuohuvat. Palataan.

Pitää saada laulu väliin, Jenni Vartiainen laulaa ja joutuu ihmettelemään, kiinnostaako Linnanahdetta räkänokare poskella todellakin.
Juhani ja Tapio istuvat sohvalla ja odottavat, Juhani nostaa peukaloaan Jennille.
Mitästä helvettiä! BB.Koppinen syö palavia savukkeita. Ainakin askillisen. Menee kuulemma kuin häkää esitys Euroopan maihin.
Syönnin jälkeen soffa on tyff...hjä! Eivät ne enää palaakaan keskusteluun, on kiire vielä näyttää mainoksia ja sitä ja tätä.

- Olipahan pojilla ohjelmakässä! noidun ja tuhoan keltaisesta napista nauh...siis taltioinnin - ikiajoiksi.
Ja otan Sarasvuon siihen.
Pedofiilijuttu, pitkä kuin nälkävuosi, yököttää: en kärsi katsoa - menee lepoalueen ulkopuolelle, kaiken voisin hyväksyä, mutten noita! Kelaan.---siirryn kohtaan Soini. Saman kylän poikia ovat Jarin kanssa. Kelpaa, eikä ole kiire, semmoinen hötäkkä kuin E & L:ssa.

Laihtunut Tervo tulee laihalle Sarasvuolle yllärinä ja haukkuu katsojaluvut: - Eihän sua kukaan katso, kun oot tommone rikas, laiha ja vaimokin viimeisen päälle. Ne kadehtivat sua. Ne ei samaistu suhun. Sun pitäs olla puuttenalanen luuseri niin pärjäisit näillä tantereilla....Rakkautta etkä sympatiaa saa katsojilta, sun täytys olla renttu.
Sitten päätteeksi vielä Heidi H siihen.

Tämä on hyvä radio-ohjelma, tämä Sarasvuo. Telkun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, vaikka parempi telkussakin kuin E & L. Piste.

Pöllyävä ilta takana; miten autuaallista yön edessä oli tarttua taas puhdistavaan Volter Kilpeen.

ps ja ahas:
TAUOLLE jäävät kumpikin, mutta Sarasvuo vielä kerran

ps2
Pölkylle panivat koko show'n - harmi:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2014031718131791_vi.shtml

Joskus on pakko. Vaikka kuinka pyristelisi vastaan. Toimia vastoin periaatteitaan.
Kaikki mölynlähteet - formulat, motogp-kisat, lehtipuhaltimet, keittiön monitoimikoneet ja mitä näitä nyt onkaan - kiertää Onni Rentner, tämä muuan eldoraadoilija, kaukaa, sulkee kuuluvuutensa ulottuvilta, ei ainakaan alueellaan niitä itse käytä, siedä tai katso. Sietämättömiä ulvahtelijoita ovat. OR käyttää korvaavia laitteita, yleensä: moottorisahan sijasta pokasahaa, mopon sijasta polkupyörää, pölynimurin sijasta pölyhuiskaa yms.
Joskus joutuu kuitenkin pakon eteen niin kuin tässä yhtenä päivänä vasta.

RÄLLÄKKÄ!

Tiedättekö mikä se on?
Se on semmoinen helvetin kipinöitä lennättävä pyörivää terälaikkaa vonguttava porakoneen kokoinen väline, jolla leikkautuu rauta poikki sepättä. Varsinainen pirunkone.

ETTÄ SEMMOINEN KAPINE!

Paratiisin rauhaan ei mitenkään sopivalle helvetinkoneelle tuli tilaisuus pujahtaa kuusiaidan takaa paremmalle puolelle aivan pääportista: kutsu oli käynyt että satakiloiset 8-metriset pääkartanon entiset rautaputkitikkaat oli puolitettava. Paratiisin Aatami, tämäpä samainen Onni Rentner, oli kyllä yrittänyt monella konstilla saada tikkaita puoliksi, jopa puremalla kun rautasaha ei pystynyt, vaan ei ollut onnistanut. Oli sitten aidan yli huutanut tavallista arkielämää viettävälle naapurille, josko tämä tulisi rälläköimään.
Ja mikäs ei kun suojalasit Kallen silmille, töpseli seinään ja ei aikaakaan niin katso: yhdestä tikkaasta oli siinnyt kaksi - ja paloturvallisuus Paratiisin mailla taattu!
Nuohooja voitaisiin kutsua hetkellä millä hyvänsä ja koska tahansa ulkosaunaa, olemisen kaiken pyhintä ydintä, nuohoamaan, sillä nyt saunan räystästä vasten nojaa just passeli nelimetrinen tikas - jotain estetiikka sentään entisten ilmoja halkoneiden, taivasta tavoitelleiden kasimetristen paikalla!

Saahan sitä kahlata ja rypeä maailman läpi onnensa perässä, ja tarkoituksen, eikä löytyminen lähelläkään. Hedget kun pettää ja futuret jättää niin siinäpä edessä kova paikka: jää järvenrantatalo rakentamati!

Tuossa kierteessä kieriskelee Antero, Alapylpyrä, insinööri, jota kovin koettelee herra jos alakuvan Herrakin, johon Antero alamaisiin jouduttuaan törmää. Vaimo on jo ajat ammot matkustanut Goalle ja löytänyt itsellensä uuden shamaanin tai jonkun semmoisen taivaanrannan muun maalarin.

Jarmo Jämsèn ja Anna Ojanne avioparina sekä jonkinsortin Jeesuksena Olli-Kalle Heimo, tuo Luolamies, on näin esitelty. Kovan luokan staroja kaikki. Tai voiko naista staraksi sanoa, en tiedä, mutta voi tai ei niin nyt sanottu ja tehty. Ei kovinkaan kummainen kömmähdys jos asettaa sanottavansa näytelmän liikemaailmaan, jossa bisnesstarat syövät kansalta rahat ja jättävät jälkeenjääneet repalehtimaan elämäänsä.

Näytelmän Keksintö on insinööri-Anteron innovaatio laitoksesta jossa KONE hoitaa luistavasti vanhukset: syöttää, juottaa, pesee, ulkoiluttaa - eikä yhden yhtä työntekijää tarvita.
Loisto Idis, melkein kuin Attendo!
Mutta ei Antero keksinnöstään hyödy, vaan sen tilannut Pomo, Appfelstrüffel tai joku. Antero on tehnyt tehtävänsä: Anterokin saa mennä.
On mennyt akka, on mennyt työ, ravihevonenkin pettää - Kaikki niin laukallaan.

Vaikka en minä teatteriin mene minkään idean perässä, tai juonen, vaan menen taitavia ihmisiä katselemaan, ensisijaisesti, näyttelijöiden, siis taiteilijoiden taitavaa työtä. Ja sehän siellä myös hyvä ja turvallinen asia on, ettei tarvitse nähdä elokuvien verta, päiden putoamista tulipaloja eikä muutakaan rennymäistä realismia. Rauhassa, pelkäämättä saa keskittyä ammattitaitoisten ihmisten työskentelyyn, ilmeilyyn ja ilmaisuun. Niin kuin nytkin.
Se Uimonen - vau! - Lassi!
Entä Heikkilä - vau! - Arto!

Istumme siis Joensuun Kaupunginteatterissa Jatkuvaa kasvua -näytelmässä, komedianomaisessa Esa Leskisen & Sami Keski-Vähälän kirjoittamassa trilogian päätösosassa. Työn muutosta käsittelevän trilogian edelliset osat ovat Joensuussakin nähty Päällystakki sekä Euroopan taivaan alla.

Ohjaaja Perttu Leinonen oli ensimmäisen puoliajan vauhdittanut äärimmilleen, oli perässä, penkissä, pysyminen - niin kuin maailmassa on. Toisella jaksolla vipinä rauhoittuu sen verran, että uskottavavaksi muuttuu sanoma: Onni on pienistä kii ja kaikkien saatavilla - tässä tapauksessa siinä hetkessä kun yhdessä toisen kanssa imeskelimme samaa ja yhtä ainutta mustaa merkkaria.

On tuo kuultu ennenkin vaan - onkos uskottu!

kuva Ville Kokkola

Aiemmin katsottuja kipaleita Jsuussa

isänpäivälahjaksi isä, joka ei juuri koskaan ollut himassa

Kieltämättä vähän kieroon katellu tässä oon Ahdetta: mitenkä sitä nyt niin oopperaa ja golfia kansakoulupohjalta! Ja sitten se 12 vuotta nuorempi Hilkka-rouva vielä siinä ohessa sähläämässä. Päälle pojan huitelut omissa huumemaailmoissaan. Semmoisessa valmiissa kliseepaketissa koko Ahteen perhe: kunhan koketeeraavat ja halusta pällistelevät kansan edessä.

Vaan ptrr-takasi! piti perua kaikki vanha kaunainen ennakkoluulo. Niin kuin Hilkkakin joutui perumaan ajattelunsa Matista, kun Matti eka Hesa-treffeillä heti oopperaillalliselle vei: 'keikaroi, keikaroi', ajatteli Hilu. Mutta ei.

Ensin meinailin, kirjan sisällysluettelo on tarkka ja pitkä joten siitä on helppo valita mieluisensa, että luen vain ne AKT:n jutut Hilkasta & Rädystä, sitten Veikkaus-kähmintäpotkujutut sekä silmäillen Matin nousun eduskunnan puhemieheksi ja pudottamisen valtakunnan kakkospaikalta. Ynnä viimeisen ryvettymisen: Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n vaaliavustuksen. Ja ilman muuta jätän väliin nuoruuden ja lapsuuden ajat Oulun tienoilla.

Mutta ei siinä niin käynyt.
Ensin äiti pehmitti minut: Matti kiittää työnraskaan raatanutta äitiään, joka nyt joulukuussa täyttää 90 vuotta, ojentaen ja omistaen kirjan hänelle lahjaksi.
Sitten koko alkusuku: tarvittiin vain muutama vilkaisu isän juoppouteen, tätien mielisairauteen sekä kurkistus suurperheen hataraan majaan Oulun Kellossa, niin vientiähän se oli. Luettava koko turhan paksu pakkaus.

Vaikka on sillä sähkö- ja puhemiehellä välillä peräti kummallista tittelinkipeyttäkin ilmassa leijumassa: "Jäähyväiskokouksessa minut nimitettiin Työväen Urheiluliiton kunniapuheenjohtajaksi. Se oli liikuttava hetki. Arvostan kunniapuheenjohtajuutta suuresti, varsinkin kun olen TUL:ssa toistaiseksi ainoa tämän tittelin kantaja." ja kohtakos seuraava Salibandyliitosta: "Samaisessa kokouksessa minusta tehtiin liiton ensimmäinen kunniapuheenjohtaja."
Miten joku voikin noin tunteella noin tyhjänpäiväisestä palkitsemisesta lähes ylpistyä! Tittelinkipeyttä? Pääatalomaisittain somasti todettuna: sen verran sitä herranpaskaa sittenkin tarttunut rattaisiin.

Silti kaiketikin: vakuutti Matti ainakin minut kiertelemättömällä kerronnallaan, periaatteessa ei näyttänyt parempaa, varsinkaan nuoruudestaan, kuin onkaan, vakuutti luotettavuudella kuin aikoinaan äitinsä, joka vanhimman pojan hoteisiin joutui jättämään sisarusparven työpäivien ajaksi. Jotenkin suo Matille maailmansa ja ylösnousunsa, ilman kademieltä - olkoon miten kuinka vain 'veistokoulupohjalta'.
Olisi tuo kyllä saanut jonkin syyn myös omille niskoilleen ottaa, eivät nyt kaikki sentään putipuhtaita paavoja voi olla!

Tässähän pian repeää ja rupeaa uskomaan politiikkaan ja poliitikkoihin, josko siellä muitakin, sittenkin, Matin kaltaisia! Rehti, vastuuntuntoinen, työteliäs ja luotettava kansalainen on Matti Ahde, 67, ei ollenkaan semmoinen ketku kuin toinen alan mies, sieltä Turkkusest. Sellainen vakaa kuva minulle ulkopuoliselle kirjasta jää, ja on jäänyt monelle Matin tunteneelle, niin ne monet tässä Matin elämänkulkukirjassa kertovat.
Kumotkaa, jos olen hakoteillä.

Matti Ahde - Timo Hakkarainen: Matti Ahde Sähkömies 459 s. WSOY 2013

*käyvät käräjiä marraskuussa 2013
---
Vakava sairaus 2017

Itäisen Suomen syrjäkunta on yksi amerikkalaisimmista: 75 % kunnan budjettirahoista on annettu yksityisen firman huolehdittavaksi. Eli kuntapalveluista tärkeimmät, terveydenhoito ja sosiaalitoimi, on jätetty bisnesmiesten hoteisiin; satumaisesti hoitavatkin, ei nin pienen pienintä valittamista palvelujen käyttäjillä. Kaikki sujuu kuin rasvattu. Viis siitä vaikka Attendo välttelee veroja ja kiikuttaa voittorahansa veroparatiiseihin, sillä eihän täällä kummaisia veronmaksajia ole muutenkaan - vähäiset rovot joutavatkin ulkomaille.
Opetustoimi on sentään vielä kunnan omalla kontolla. (Pistäsköhän firman pystyyn...)

Lisää uskoa bisnespyörittelyyn tuovat tänään nuo kuvan henkilöt.

Arvokas tilaisuus on samalla myös kunnanjohtajan läksiäisjuhla: On Yrjö Erosen eläköitymisen aika. Eros-Yki on työnsä tehnyt ja poistuu näyttämöltä joviaalina persoonana. Eipä juuri pahaa sanaa kylillä miehestä kuule - vastanapa pitkään kuntaa hallinneelle Ilkka Simanaiselle.

Saanen sivusta onnitella älykästä luokkakaveria eli toivotan pitkää ikää ja täysinäistä omaa elämää Cityssä, nyt kun aikaa jää muuhunkin kuin muiden asioiden hoitamiseen.
Voi hyvin!

- Yhäkö Ryssissä rämmit? tuntuu jo joku kyllästyneenä kyselevän. Ikään kuin jostain kartettavasta tarttuvasta taudista, kurkkumädästä, punataudista, olisi kysymys. Toista se on jos New Yorkiin lentelet Koivuniemen lailla.
Mukavapa olisi Paula nähdä vaikka Talikkalan markkinoilla, mutta ei: liian lähellä, liian lähellä.

Poispäin viimein mekin tulossa olemme, enää käynti Viipurissa. Pyöreässä tornissa tempaistaan amaretot sekä katumummolta pöytäluuta, kuulemma oma tekemä (vaikka kädensijassa kirjaimet China kuten autossa luemme). Mummoja lukuun ottamatta tori on autio ja tyhjä, käsirysyajat, pakkomyynti ja tuputus tällä torilla ovat menneisyyttä. Eikä Talikkalan torillakaan pakkomyyntiä ole: kaikessa rauhassa saat katsella kojuissa vaatetavaraa tai hankkia liepuskaa. Taikka mistäs tiedät miten väärä vitosesi on kunhan palautusruplaasi taas autossa kääntelet.

Ja ettei Leninittä tämäkään päivä kulahtaisi, nousemme sata metriä ylöspäin torilta ja eikös löydy yksi V.I:n piilopaikoista, Latukan talo, Ulitsa Rubezhnaja 15. Tässä hän luki, tässä hän kirjoitti, tässä hän peseytyi, tässä nukkui ... niin niin ja kävi syvällisiä keskusteluja isäntäväen kanssa.

Tiedetään, tiedetään, alkaa sisuskunta huudella. Paljon on aina paljon. Pihalla päästelee jo ihan omiaan: - Katso, Martti Servon patsas!
Ynnä muuta epäsopivaa.

On aika Karusellin kautta kiepsahtaa kohti Svetogorskia ja kotomaata. Emme laula, kuten ennen muinoin, rajan paremmalla puolella: "Suloisessa Su-o-me-s-samme oisko maata armaampaa kuin on kaunis Karjalamme laulun laaja kotimaa."

Tässä kaikki tällä erää Pietarin tieltä. Menkää ihmeessä tutustelemaan yhteen maailman kauneimmista metropoleista, missä stadilainenkin on täysi landepaukku isommissa ympyröissä, viiden miljoonan ihmisen seassa.
Ja ihan tuossa yltöhollilla, täältä katsellen lähempänä kuin Hesa!