hikotusta ... sivumerkkejä

Pietari on kaunis ja kallis kuin mikä!

No suomenhintainen vain, turha liioitella: ruplanollat tepposta tekevät euroilijalle, ja kai myös vanhat sukkahousu-purukumiajat laskentoa sotkemassa.

Ennen kuin Neva ryhtyy ojentelemaan siltojaan taivasta kohti, ja on aika laivojen, rientäkäämme!
Vaikka meillä ei kiirettä vähäisintäkään, kuten kaikilla noilla muilla tuhansilla ja tuhansilla tässä viiden miljoonan ihmisen pesässä.
Vai siirtyisimmekö sittenkin, vetäytyisimme porttikongiin katselemaan, emme loikkaisikaan hihnalle liukumaan, muiden mukana etenemään?

Ei me emme tuohon tohinaan ryhdy.

Mehän olemme oikealla puolella Nevaa; nuo muutko muka sitten väärällä rannalla - Nevski Prospektilta pois kuka minnekin kopistelemassa?
Luku loputon on ihmisten määrä, eivät nuo kaikki millään voi ehtiä sinne minne mielivät ja aie on.
Se on mahdotonta!

Vai sadettako vain pelkäävät, koska kuka nyt muuten, ihan oikeasti, Nevskiltä haluaisi kotikoloihinsa kiiruhtaa!

Sillä täällähän on kaikki: Ruma ja Kaunis rinnakkain.

Elämisen vaara läsnä.
Erehdypä oikaisemaan jalkasi väärään aikaan autojen vilinään kadun yli mennäksesi, voit oikaista viimeisen kerran. Eikä tuokaan savukettaan sytyttelevä nahkatakki aivan vaarattomalta näytä tai... No anna olla, katsele noiden vaeltavien kasvoja, niissähän on koko elämä näytillä: silmät surua täysi, toisella iloa, suu supussa, toisella hymy herkässä, jännitys tuolla kuvastuu kasvoilla, tuolla mielen apeus.
Talojen kauneus kuvaamaton.
Rahankiiltoa. Sadetta - rahasadetta? Kiito ja riento eri luokkaa kuin aikansa raahustavilla gogolilaisilla, kiillosta puhumattakaan.
Silti ilmassa tuoksuu grande littérature.

Pannaas pilperoiset muutamaks päiväks pussiin ja noustaan bussiin, josko Svetogorskin tullissa olisivat niin suopeita jotta päästäisivät pienen Suomen edustajan mahtavammille maille rytyyttelemään; kuoppia kiertäen Tali-Ihantalan kautta tällä kertaa, yllätys yllätys, kärrätään itsemme Leningradiin.
Nöyrää kun leikkii niin kyllä onnistuu, ainakin ennen onnisti jos propuskat vain täsmällisesti oli täytetyt rahavaroineen kaikkineen ilmoitetut ja ennen kaikkea merkitty vankka rasti ruutuun: ei ammuksia mukana.
Se on lokakuun vallankumouksen aika nyt: 25.10.1917, juliaanisen kalenterin mukaan elettynä; marraskuun puolelle menisi meidän gregoriaanisellamme.
Isä Lenin pisti pippalot pystyyn 96 vuotta sitten, nyt lähdetään joukolla nuuhkaisemaan, leijuuko Smolnassa yhä mahorkan tuoksu taikka ruudin käry.

valinnan vaikeutta tokko - miehisellä miehellä

Ottaa Onni Option, koska Me Naiset luokitellaan hömpäksi, siinä siis ei kannata käsiään polttaa eikä mainettaan menettää, ja koska Optio on aina memieht-asialinjalla, siis vähän outo ja ylpeä, ylempänä muita, ulkopuolella rahvaan - vähän niin kuin Onni luulee olevansa.

OPTIO 16 10.10.2013 = V V. Varma Valinta.

- Mitä helkkaria! pian mölyää Onni, nyk. Rentner. - Väärä lehti, täähän on Me Naiset! sadattelee Onni kun on muotisivuja käännellyt jo toistakymmentä.
Mutta kun ei ole ne naiset. Optio on. Uskoo vasta kun etusivun kultakirjaimet tavaa.

- Kaiken maailman hepenien heiluttajia! tuhahtaa, ennen kuin katsoo tarkemmin kannen kuvaa. - YITin johtaja Kari Kauniskangashan siinä! alkaa Onni sulaa.
- Ja tuo nainen, tuohan on Krista Kiuru. Opetusministeri itse jalkautunut muotigaalaan mannekiiniksi.

Mielenkiintoiseksi pian lukija havaitsee lehden, vaikka on odottanutkin aivan muuta: Nokia siellä, Elop täällä, Tulikiven Vauhkonen alhosta ylöspäin ponnistelemassa, Pekka Peräpä ei periksi anna. Kääntää takkia Onnimme, ikään kuin. Nyt onkin jo sitä mieltä jotta tämäpä mielenkiintoista, lämpiää OR, hyvä ettei kuola ala tipuskella suusta kiiltokuvasivuja selatessa.
Pörssisäätiön toimutusjohtaja Sari Lounasmerikin niin uljaankoppavana punaisissaan tepastelemassa catwalkilla, vautsi! Kuvassa lukee, että 'valloitti yleisön Finatexin sisääntulossa Annikki Karvisen punaisessa yhdistelmässä'. Toisesta kuvasta Onni lukee: "Takki Auki. AmChamin toimitusjohtaja Kristina Helenius Personan asussa."

- Suorastaan runollista, herkkää, päästelee Onni ilmoille luettuaan: "Yksilöllistä luksusta. Jukka Rintalan uniikkipukujen kavalkadissa nähtiin tämä upea luomus, jota tukevat Tilanderin korut ja taiteilija Matti Vaskelaisen näyttävä kukkakoru. Paljettipuku on aina oikea valinta näyttävimpiin juhliin."

- Hyvä etten sortunut Me Naisiin, iloitsee Onni lopetettuaan ja napitettuaan oman sarkanuttunsa vaillinaisen napiston ulkotöille lähtiessään. - Olis ollu hukkaan heitettyä aikaa.

sarjassa Kuka nyt tätäkin lehteä lukisi!

Brasilialaiset ovat saaneet tarpeekseen: vaikka pitää maksaa 40 % veroja, silti ei mikään yhteiskunnallinen palvelu pelaa. Joku nielee välistä.
Pomot, pomot. Niinpä tietenkin.
Johtajat kahmivat sillä aikaa kun kansa sambaten keskittyy viihteeseen, siihen jalkapalloon, sillä porukat turruttavat päänsä niin etteivät tajua ympäröivää todellisuutta.
Parempi kai kuitenkin jalkapallolla kuin viinalla. Väkeähän meillä Suomessa varoiteltiin pitämään näppinsä irti väkiviinasta jo 1903 Työväenpuolueen Forssan kokouksessa, jotteivät portsut pääsisi selän takana juonittelemaan; nyt vissiin pitäisi kieltää viihdyttävät tv-kanavat ja videopelit, jotta kataisten juonet paljastuisivat.
Kansan nauttiessa kännissä viihteestä wahlrooseilla on aikaa sumplia asiat mallilleen. Heureka! Heu!
Vaan nyt Brasseissa tuonkaltainen poliittinen peli on pelattu: kuukausitolkulla jatkuvat mielenosoitukset ovat yllättäneet valtaapitävät ja ensihätään uudistuksiksi on luvattu metrolippujen korotusten lykkäämistä, opetukseen satsaamista öljytuloista, presidentti Dilma Rousseff haluaisi hetipian tuoda maahan 10 000 lääkäriä Espanjasta ja Portugalista.
Uudet presidentinvaalit ovat ensi vuonna, päättäjien on oltava varovaisia elämänhallinnassa. Kuvernöörikään ei enää oikein tohdi tuosta noin vaan lennättää helikopterilla koiraansa huvilalleen - yksityislennolla.

Mistä moista verestä tietoa meikäläisellä?
Kandee lukee lehtee jota just muut ei viiti: Kehitys-Utveckling 3/2013. Eikä maksa kotiin tilattuna latin latia.

ja ihan ite!

Vaikka juuri olin kertomassa innoissani miten kiivettiin Pariisissa Eiffel-torniin ylimpään platformiin ja ajeltiin laivasella aitoandreina Seinen siltojen alitse, Louvressa Mona Lisaa tuijotettiin, Napoleonin sarkofagin Aunuksen karjalaista kiveä kopisteltiin.

Niin ei mitään vaikutusta, ei pienen pienintäkään!

Vaan annapa olla kun ohimennen mainitsin että tulomatkalla lentokentältä poikkastiin siellä Bulevardilla ja sitten Mannerheimintien päässä usutettiin menopeli kohti Karjalan vaaroja, niin muuta ei tarvittu.
- Ajoit Helsingin halki autolla! karjaisi kollega, vähää vaille jottei loksauttanut leukaluitansa sijoiltaan.
Sekös oli hänen mielestään jotain mahtavaa ja veret seisauttavaa kääriäistä, Mona Lisankin hymyn hyydyttävää.
- Ajoit ITE Helsingin läpi! Ite Helsing...
Jätin kollegan siihen opettajainhuoneeseen nikottelemaan, päätänsä pudistelemaan, sanoja nieleskelemään ja poistuin tunninpitoon, missä oppilaat sentään osasivat pistää palaset paikoilleen.
No taas päivitettiin ajo - onnittelukäynnillä kun läheinen 70 täyttelee.

ja on palindromeilla pelailla, sanoilla leikiskellä

Se SONNIkauppias eikun siis SAIPPUAKAUPPIAS oli ensimmäinen ihme etu/takaperin luennassa, jossa kuulemma Jani Sievinen on peto. Että noin pitkää sanaa pojankossien kanssa kiikkuessa silloin ihasteltiin!

Itse osaan nämä: sokos, otto, anna. Pisimmillään: oli ilo.
Kömpelöä! Vaan antaapa taitajien takoa; nyt ei kuitenkaan Simo Frangenia tahi Esa Hirvosen teosta Takana kapakan akat, vaan Sami Liuhtoa, joka juuri livautti ilmoille runokokoelman ilonirunonurinoli.
Pysyttekö perässä?
No hyvä, juuri ja juuri kuten minäkin. Jatketaan pätkän verran. Maaria Pääjärvi esittelee 68-sivuisen runokirjan** Parnassossa 4/2013 mielenkiintoisesti. MP löytää Liuhdon/Liuhton? maailmasta miltei koko ihmiskunnan historian, ainakin suomalaisten osalta: Kalevalaa, Aleksis Kiveä aineistossa sanailijalla.
Kalevalaa Ilmarisen morsiamen taonnassa, ”Tinaa morsian soma / vaimo komia / vamos! / naisromaanit.”, Kiven kajastusta 'ikäväki'-runossa.
Jos tuo ei vielä kuulosta tarpeeksi 'latinalta', niin ovat ne oikeastikin latinaksi palindromeja pykänneet: ”Sator Arepo tenet opera rotas” (”kylväjä Arepo pitelee vaivalloisesti pyöriä”)
On on joillakin kieli hallinnassa, nokkeluus huipussansa. Siinä ja siinä on, ostaako moinen kirja riesaksensa ratkottavaksi iltojen iloksi, vaiko tyytyä perjantaisiin palindromittomiin Hesarin ristikko-Auliksiin, joissa puntaroitavaa nokko: eilenkin ISSA ATTI =? (= ollit). Tai ratkaiskaapa vaikka, mikä on EHKÄ SUOMENI. (= kaimaani)
ps **Sami Liuhto: ilonirunonurinoli. Runoja, 68 s. Turbator 2013.
tai http://sami-liuhto.blogspot.fi/

kun mainitsee nimen OTTO WILLE

Siihen enää Kuusista tarvitse lisätä. Siinä poljennassa korvien irtileikkaaminen on synneistä pienimpiä.
Käsittelyssä tässä vasta ilmestynyt Paasilinna-kustantamon Antero Uiton kirjoittama 400-sivuinen dokumenttikirja Suomensyöjä Otto Wille Kuusinen.
Melkoinen äijä, vähävartinen muttei vähä-älyinen - kuin Napoleon. Varsinainen Takapiru, joka kulki oma nahka edellä ja joka viis välitti lähimmäistensäkään (Esa-poika/Aino-vaimo) hengestä, saati kilpailevien puoluetovereiden. Uitto on kartoittanut tarkoin Kuusisen liikkeet koti-Keuruulta Neuvosto-Venäjän vallan huipulle, saattelee uurnassa aina Kremlin muuriin saakka. Poliittinen kummajainen, joka selvisi hengissä läpi Leninin tuulten ja Stalinin tuiskujen istuen politbyroossa, säilyttäen maineensa Hrustsevin päiviin asti, jolloin saapui luonnollinen kuolema Moskovaan. Kuolema tuli kuin tilauksesta, armahti 83-vuotiaan puoluepukarin sopivasti vuonna 1964, kuukautta ennen Hrustsevin syrjäyttämistä, ennen kuin koittivat taas kovemmat ajat Neuvostoliitossa.
Itse en niinkään kiinnostuneena seuraile hänen politiikkaansa, valtansa etenemistä enkä vallan käyttöä kuin varjossa kulkevaa ihmiselämän inhimillistä puolta, sitä, millainen mies tämä OWK arjessa oli?
Ainoa mies hän oli siinä valtapoppoossa, joka harrasti ja oli innostunut estetiikasta, taiteista ylipäätään, muiden johtomiesten seisoessa realisminsavessa nivusiaan myöten. Otto Wille pelasi shakkia, runoili, säveltelikin, oli musiikkimiehiä, kuin myös naisten-: "Hänen filosofiansa mukaan korkealle kehittynyt mies tarvitsi useita naisia: yhden tai kahden asemasta neljä tai viisi oli miellyttävämpää eikä niin vaarallista."
Niinpä perhe-elämä oli mitä oli kiireisellä miehellä, ikinä ei ollut ikävä kotiin. Helsingissäkin luvatta oleskellessaan, toista vuotta myyräntehtäviä suorittaessaan, kului vuosi ennen kuin otti yhteyttä Saimaan ja nelilapsiseen perheeseensä. Eikä Moskovassa valtaa pitäessään lotkauttanut korvaansakaan vaimonsa Ainon - kolmasko tämä oli? - pelastamiseksi vankilasta. Mitäpä Ainosta, koska siinä rinnalla eleli 30 vuotta nuorempi vaimo Marina Amiragova.
Siis: Suurmiehiä tässäkin suhteessa!

Antero Uitto on koonnut mielenkiintoisen tosi dokumentin tosi korkealle päässeestä alunperin suomalaisesta miehestä, sittemmin Neuvostoliiton kansalaisesta, jolla ei ollut koskaan pääsyä takaisin Suomeen, ei käymäänkään. Otto Wille Kuusisen tarina jos mikä on selviytymistarina, varsinainen realitysarja, tapahtumakas; nämä Viidakonvaltiaat ja muut haltiaat, mitä näitä nyt Selviytyjiä telkussa onkaan, ovat lasten leikkiä OWK:n, kumman miehen, elämäntarinan rinnalla.
"Pahimpana aikana Kuusinen oli jopa itsekin odottanut omaa mahdollista pidätystään. Hän oli varautunut äkkilähdön varalta siten, että oli laittanut ikkunan väliin voipaperiin käärittynä voileipiä sekä siistiin järjestykseen alusvaatteet, villasukat ja villapaidan."

ja ranssille kuivumaan - vähän niin kuin toissa päivän kapinassa (ylihuomisen iskuja vähän jo sparraillen)

Taisi olla Tysonin Mike joka puri Holyfieldin Evanderilta korvan irti kesken kiivaimman nyrkkeilyottelun, ja toinen kuuluisa korvan irrotustapahtuma oli sillä toisella nälkätaiteilijalla, Vincentillä, silläpä van Goghilla, jolta Gauguin sivalsi miekalla korvan irti niin kuin paraskin Pietari.
Nälissään vaiko näyttääkseen voimansa sekä mahtinsa moista harrastivat? Tuossa ne nyt joka tapauksessa ovat kuivumassa äijien korvat kuin ajokortit.
- Hyi, isot miehet!
Ei sitä nyt sentään ihan miten sattuu saisi elostella.
Ei vainkaan: Onni Rentner se vain on Eldoradonsa omenapuista karistellut talteen menneen kesän hedelmät ja leikellyt ne kuivumaan, jottei jouluna pelkkään väskynäsoppaan tarvitsisi tyytyä, vaan saisi omaa sekametelisoppaansa hämmennellä.

Siihen sekaan jos sitten aprikooseja sun muita kuivattuja hedelmäkurttuja vielä onnistuisi hankkimaan, niin johan kelpaisi jouluaterialle ryhtyä.

jos henkikin katkolla

kuva RIP
"Sekasorto tulee, tai Suomen kuolema", kirjoittaa Joel Lehtonen 14.10.1918 Sylvia Avellanille kun ensin on selvitellyt: "Viattomia on tyhmien talonpoikien annettu tappaa; ruoka-asioista ei ole pidetty järjestystä, vaan sen sijaan hommattu kuningasta, jollaisen aika tosiaan on jo mennyt! Nykyiset kansat eivät loisia tarvitse."

1918-kapinan aikana Joel pelkää omaisuutensa menettämistä lunastamislain vuoksi: mikä on 30 hehtaarin Inhan (Putkinotkon) tilan kohtalo Savonlinnan liepeillä, entä Hörnebergin huvilan kohtalo Huopalahdessa?
Joel yrittää myydä Putkinotkonsa, mutta ostajia ei ymmärrettävästi löydy, laiska velipuoli Ales, tuleva Juutas Käkriäinen, pesueensa kanssa voi jatkaa asumistaan, so. sotkemistaan tilalla.
Eletään tuskallisia sekasorron aikoja. Joel kuljetuttaa jopa elävän sikansa laivalla Savonlinnasta Helsinkiin jottei talvella nälkä yllättäisi häntä ja Lydiaa.

On mielenkiintoista lukea aitoa, tyylittelemätöntä, spontaania tekstiä näissä Joelin Sylvialle, toisen miehen vaimolle, lähettämissään tunnustuskirjeissä, jotka Pekka Tarkka sittemmin kokosi kirjaksi Putkinotkon herra Kirjeitä 1907-1920. Tyylitellymmät tekstit kirjeiden päättymisvuoden ajoilta ovatkin sitten luettavissa novellikokoelmissa Kerran kesällä 1917, Kuolleet omenapuut 1918 sekä romaanissa Putkinotko 1920.

Vielä muutama kirje jää lukematta, onneksi - harmittavasti ja valitettavasti enää vain 13. Yhden blogin väärti. (ed.)

11.11.1918, kirje 320, Joel ohjeistaa Silviaa: "Kuule: jos alkaa käydä pahoin, varaa itsellesi joitakin pillereitä; tunnethan lääkärejä. Punaiset Venäjän Karjalassa kuuluvat olleen nykyään ihan perkeleellisiä: he ovat tappaneet jäsen jäseneltä paloittelemalla! Ei edes silmiä puhkaisemalla."

Lokakuun vallankumousmatkan alla tässä vähän kertailen, nyt kun viisumit ja passit kondiksessa.
Maa on kiehtova, kun unohtaa putinit.
Heti ensimmäisellä, toissapäiväisellä, uuspistäytymisellä rajan tuolla puolen sykähdytti sydäntä: ajatella tästä eteenpäin jos samaa maata jatkaisi niin piankos olisi Siperian jälkeen Kiinan, Korean, Japanin tuntumassa Tyynen valtameren rannikolla Vladivostokissa, siellä missä Jortikka kiekkoilijoita valmentaa. Ja jos maan kääntäisi etelää kohti, itä ulottuisi Mandelan Etelä-Afrikkaan, vähän ylikin!
Jo ensimmäinen ammeen kokoinen kuoppa tiessä viimeisen rajapuomin luona, ennen tyhjänpanttina turvaliiveissä seisovaa miestä, kertoo ettei sen nyt niin väliä mitä siellä raukoilla luoteisrajoilla: yksi kuoppa siellä, toinen täällä - ну и что! Se mies ei muuten turhaan seisokaan: katsoo mennen tullen, onko passi messissä ja leima passiin lätkäistynnä.
Sitten vain arvostelemaan näitä kavalia rys---venäläisiä. Vaan en minä, emmekä me.
Mikäs näiden mahtavassa maassa. On näitä nähty, paikkoja koluttu, ei näillä mitään hätää, oikeesti hei! Tulli tiukka, muuten rento meininki. Moskovassa kerran, Novgorodissa toisen, Kitshin kirkkosaarella kolmannen, Sortavalassa, Valamossa, Viipurissa, Pietarhovissa, Svetogorskissa, ties missä Helylässä, Ruskealassa, Ihantalassa, Käsisalmen markkinoilla, Aunuksessa - on täällä käyty jo Brezhnevin aikoina. Nikitan aikana - no, ei nyt sentään.
Ja aina on ollut lystiä ja aina ollut tulli tiukka, rajamuodollisuus aikaa syövä, kankea, mutta sittenpä! Sittenpä lystimpää kuin Luostholla Kallialalla ja Naima-Aslakilla. Ainakin nuorempana.
Kerrankin kun vod... Tai no olkoon, mitäpä noista kylil...Cityssä kaikille huutelemaan.