KYSYMYS: Mieheni on pettänyt useasti. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä mutta en halua luovuttaa. Miten unohtaa ja antaa anteeksi? Miten vähentää riitoja samoista turhista aiheista? Miten oppia taas katsomaan häntä niinkuin katsoin suhteen alussa?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Se herättää mielessäni paljon lisäkysymyksiä. Mikähän saa miehesi pettämään? Onko hän sitoutunut sinuun ja suhteeseenne? Miten hän voi omassa elämässään ja sinun kanssasi? Haluaako hän ylipäänsä sitoutua yhteen kumppaniin vai elää vapaassa suhteessa? Mitä olette keskenänne sopineet suhteenne rajoista? Joskus käy niin, että toinen pitää parisuhteen uskollisuutta sanomattakin selvänä asiana, mutta toiselle asia ei olekaan ollut näin.
Jos suhteenne lähtökohta on uskollisuus puolisoiden välillä, miehesi rikkoo pettämisellään yhä uudelleen tätä sopimusta ja loukkaa sinua. Miten hän mahtaa itse selittää toimintaansa? Onko hän pahoillaan ja pyytää kerta toisensa jälkeen anteeksi vai vähätteleekö hän sinulle aiheuttamaansa pahaa mieltä? Miten uskottomuudet ovat tulleet sinun tietoosi - hänen itsensä kertomina vai löytämiesi merkkien (toisen lisääntyvät poissaolot, viestittelyt, etääntyminen teidän välisestänne läheisyydestä yms.) kautta?
Oletteko keskustelleet asiasta? Tietääkö mies, miltä sinusta tuntuu ja oletko itse kuullut hänen näkemyksiään tilanteestanne? Lupaako hän yhä uudelleen, ettei pettäminen toistu vai olettaako hän sinun olevan vain välittämättä mokomista pikkujutuista? Heittelen kaikkia näitä arvauksia ja vaihtoehtoja lähinnä siksi, että olisi tärkeää, että puhuisitte kaikesta tällaisesta keskenänne. Kysyt, miten vähentää riitoja. Avoin ja syyttelemätön keskustelu kaikesta mieltä painavasta on tärkeintä. Keskustelua varten olisi hyvä miettiä myös kaikkia niitä hyviä puolia, joita toisessa näkee, ja aloittaa niistä. Sanotaan, että yhtä kielteistä palautetta kohti ihminen tarvitsee kolmesta viiteen myönteistä. Jos sitten keskustellessa jommankumman tunteet alkavat kuumentua ja puhe muuttua syyttelyksi, kannattaa ottaa aikalisä ja jatkaa vasta kummankin rauhoituttua. Joskus kirjoittaminen toimii hyvänä alkuna. Kirjoittaessaan voi rauhassa miettiä, mitä haluaa oikeasti sanoa. Kun vielä nukkuu yön yli ennen viestin lähettämistä, voi siivota pois mahdolliset loukkaavat sanat.
Pohdit, miten voi unohtaa ja antaa anteeksi. Anteeksiantamiseen liittyy se, että loukkaava asia käsitellään riittävästi. Kun tapahtunutta on käsitelty ja ymmärrät jotenkin, mitä on tapahtunut ja mitkä seikat siihen ovat johtaneet, voit antaa anteeksi vähitellen ajan myötä ja miehesi tuella. Anteeksiantaminen alkaa päätöksestä, mutta tunnetasolla se on pitkä prosessi.
Sinun on syytä myös miettiä vakavasti, mitä tällainen suhde antaa sinulle. Kuinka monta kertaa kannattaa antaa anteeksi? Jos toinen kerta toisensa jälkeen rikkoo lupaukset, hänen toimintansa alkaa vaikuttaa hyväksikäytöltä tai joltakin hänen syvemmältä ongelmaltaan, jonka kantajaksi sinä joudut. Ero voi olla varteenotettava vaihtoehto, jos muutosta ei tapahdu.
Pidä huolta omasta hyvinvoinnistasi ja elä täysipainoista elämää! Päivi, perheneuvoja
KYSYMYS: Olen 29-vuotias nainen ja olen seurustellut mieheni kanssa kaksi vuotta, josta reilu vuosi on asuttu yhdessä. Mieheni on ihana ihminen, meillä on hauskaa yhdessä ja hän kohtelee minua hyvin. Ongelmana on kuitenkin oma käyttäytymisen. Sairastan traumaperäistä stressihäiriötä koko lapsuuden kestäneen henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn sekä seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi. Olen terapian avulla kyennyt valmistumaan ammattiin ja elämään kohtuullisen normaalia elämää.
Terapia on kuitenki loppui puoli vuotta sitten, koska en saa siihen enää kelan enkä sairaanhoitopiirin tukea ja en kykene maksamaan käyntejä kokonaan itse. Terapian loppumisen jälkeen vointini romahti, olen joutunut jäämään sairaslomalle ja traumatakaumat ja muut oireet ovat palanneet. Olen mieheni seurassa ärtynyt, saatan pelätä häntä yhtäkkiä täysin ilman syytä, koen hänen juttunsa mauttomina, kosketuksen ahdistavana ja kaikenlaisen minuun kohdistumattoman toiminnan (esimerkiksi kavereiden kanssa vietetyn ajan) hylkäämisenä. Tämä on siis alkanut viimeisen puolen vuoden aikana. Olen ikäänkuin katkeroitunut miehelleni siitä että hän on saanut elää onnellisen elämän ja kykenee suoriutumaan arjesta, vaikka järjellä ajatellen tiedostan että hän haluaa minulle vain hyvää ja yrittää vain auttaa minuakin suoriutumaan.
Tiuskin miehelle lähes koko ajan, en halua koskea häneen ja saatan esimerkiksi kävellä kesken kaiken huoneesta kun hän yrittää kertoa päivästään. Tiedostan pahoittavani miehen mielen ja käyttäytyväni epäkunnioittavasti mutta en kykene säätelemään tunnereaktiotani näissä tilanteissa. Mies on onneton, mikä pahentaa oloani ja aiheuttaa paniikin koska pelkään entistä enemmän hylkäämistä. Miten kykenisin hillitsemään itseni näissä tilanteissa ja saisin pidettyä kiinni siitä kunnioituksesta ja arvostuksesta jota tunnen miestäni kohtaan? Ovatko ongelmani vain liian vakavia jotta kykenisin tällä hetkellä ylläpitämään parisuhdetta? Parisuhteemme on menossa karille tämän johdosta ja erilleen muutosta on jo puhuttu.
Epätoivoinen
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kuvauksestasi huomaa, että tunnet itsesi hyvin ja ymmärrät, että voimakkaat reaktiosi parisuhteessa nousevat omista epävarmuuden tunteistasi. Terapiasi on siis toiminut hyvin ja auttanut sinua ymmärtämään itseäsi. Tämän hetken haasteesi on kyetä hallitsemaan toimintaasi ilman terapian tukea. Tämä on siis välivaihe, jossa luovut apupyöristä. Muista, että osaat kyllä ajaa itse. Tarvitset vain harjoitusta jo osaamiisi taitoihin.
Muista, että tunne ja toiminta ovat eri asioita. Kun mieleesi nousee epävarmuuden tunne tai ahdistunut olo, joka herkästi voisi purkautua poikaystävääsi kohtaan, pysäytä tilanne hetkeksi vaikkapa poistumalla toiseen huoneeseen. Muista, että tunteesi ei ole paha tai väärä. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Sinä voit kuitenkin aina itse päättää, miten reagoit tunteen vallassa.
Kun hankala tunne vyöryy päälle, muista siis, että sinulla on valta valita, miten toimit tunteen vallassa. Sen sijaan, että purkaisit ahdistuksen loukkaamalla poikaystävääsi, voit ottaa tunnemyrskyysi etäisyyttä. Se voi tapahtua niin, että mielessäsi rauhoitat itseäsi ja otat etäisyyttä tunteeseesi. Usein on avuksi ottaa myös fyysistä etäisyyttä, jotta voi paremmin selkiyttää mielensä. Itsensä rauhoittamista voi opetella. Silmien sulkeminen ja rauhallinen hengittäminen auttavat usein. Voit sanoa mielessäsi itsellesi, että ei ole mitään hätää. Kaikki selviää kyllä. Tai sitten sanot jotakin muuta. Mitä sanoja itse ajattelisit tarvitsevasi silloin? Missä paikassa ahdistus tuntuu? Jos tunnet sen vaikkapa rinnassasi, voit painaa kätesi kevyesti sille kohdalle ja pyörittää kättä hitaasti ja rauhallisesti laajenevassa ympyrässä ahdistuskohdan yllä. Ympyrän laajetessa ahdistus sulaa ja tuulettuu rinnastasi pois.
Rauhoittuminen voi viedä muutamia minuutteja, puoli tuntia tai minkä verran aikaa tunnet itse tarvitsevasi. Kun fyysinen kiihtymyskin on ohi ja sydämenlyöntisi ovat tasoittuneet, hengitys tasaantunut ja jännitys kehostasi laantunut, voit miettiä, onko jäljellä todellinen tarve sanoa kumppanillesi jotakin. Jos on, pystyt rauhoittuneena valitsemaan rakentavat sanat. Jos taas koet, että kyse oli vain itsestäsi nousseesta ahdistuksesta, voit kertoa senkin kumppanillesi.
Pystyt kyllä löytämään muitakin keinoja itsesi rauhoittamiseen. Opettele luovasti ja vapaasti hoitamaan itseäsi hyvin. Kerro poikaystävällesi, että opettelet, ja vaikka joskus epäonnistut, se ei ole kaiken loppu. Pyörälläkin kaatuu välillä, mutta sitten vain noustaan ylös ja yritetään uudelleen.
Onnittelut siitä, että olet päässyt näin pitkälle itsetuntemuksessasi ja voimia jatkoon! Sinulla on hyvät eväät.
KYSYMYS: Minua kummastuttaa,että mieheni,joka on 60v. katselee netissä joka päivä vähäpukeisia naisia. Riittää yleensä iltasanomien linkit: bikinikuvat,takapuolikuvat ym.vastaavat. Joskus,kun olen ollut pari päivää reissussa,on koneeltamme klikattu pornosivuja ym. Hän itse vähättelee asiaa ja kehottaa minua sivuuttamaan ne toisarvoisina. Minua on kuitenkin alkanut ahdistaa tämä jokapäiväinen tapa. En voi muuttaa miestäni,mutta miten voin muuttaa oman suhtautumiseni,etten masennu ja ahdistu. Koen sen rikkovan suhteemme luottamusta ja tunnepuolta.
Surun lähellä
VASTAUS: Moni nainen jakaa huolesi - ja yleensä turhaan. Vaikka vältän sukupuolistereotypioita, miehen seksuaalisuus on keskimäärin visualisempaa kuin naisen. Yksilöiden välillä on toki suuria eroja, mutta on yleistä, että siinä, missä naiset kiihottuvat vaikkapa eroottisista tarinoista, miehet kaipaavat kuvia. Usein käy niin, että nainen kuvittelee miehen vertailevan omaa kumppaniaan kuvissa esiintyviin täydellisiin (photoshopattuihin) naisiin. Tästä nousee mustasukkaisuutta ja kelpaamattomuuden tunnetta, joka on turhaa. Luultavasti mies virittelee seksuaalisuuttaan kuvien avulla voidakseen hyödyntää vireytensä sängyssä oman puolisonsa kanssa. Kuvat ovat vain kuvia, eikä niissä esiintyvillä naisilla ole mitään todellista osaa teidän suhteessanne. Sinun ei tarvitse loukkaantua niistä.
Riippuvuudet ovat toki oma lukunsa. Jos vaikkapa pornon katselu alkaa viedä suurimman osan valveillaoloajasta ja häiritä normaalia arkielämää, on syytä huolestua. Miehesi kohdalla en kuule tällaista huolta olevan. Voisitko ajatella, että kyseiset kuvat ovat miehellesi normaali tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan ja toimivat suhteessanne yhteiseksikin hyväksi?
KYSYMYS: Olemme olleet pitkään avioliitossa. Parikymmentä vuotta asiat tuntuivat olevan hyvin mutta viimeiset kymmenen vuotta on ollut vaikeaa. Jollakin tavalla mies alkoi salata asioita tai sanoi ettei meidän tarvitse kaikkea tietää toisistamme ja emme enää puhuneetkaan asioista kuten ennen. Välillä epäilin häntä uskottomuudesta ja näinkin FB kirjoituksia, joissa hän viestitteli minunkin tuntemilleni naisille flirttailevia viestejä ja muutaman kerran hän pahemminkin. Seksiä alkoi olla vähemmän ja vähemmän, enkä kokenut että olismme kumpikaan enää nauttineet siitä. Asioista alkoi olla hankalampi ja hankalampi puhua. Kaksi viikkoa sitten katsoin hänen puhelimensa kautta s-postin, jossa olikin viesti toiselta naiselta. Viesti ei jättänyt mitään epäselväksi. Vaadin selitystä ja olin melkoisessa shokissa. Nyt kun kysyin, haluaako hän olla minun kanssani hän vastasi että haluaa mutta, onko meistä siihen. MIes sanoi rakastuneensa ja olleensa imarreltu koska häntä rakastettiin.
Olemme välillä selvitelleetkin tätä asiaa mutta välillä emme puhu uskottomuudesta. Nukun huonosti, olen tosi väsynyt mutta nnukahdettuani herään ja asiat pamahtavat mieleen heti, käytän rauhoittavaa lääkettä päivittäin. Mietin voiko tästä enää seurata mitään hyvää, voiko mieheen enää luottaa, voiko meidän yhdessäolo jatkua. Rakastan miestäni ja haluaisin jatkaa hänen kanssaan mutta tälläista salaelämää en kestä. En voi puhua asiasta oikein kenenkään kanssa. Naisystäväni kyllä varmaan kuuntelisi mutta hän on yhteinen ystävämme, enkä haluais asettää häntä hankalaan tilanteeseen. MInun on vaikea aloittaa puhumista, halauisin kyllä mutta alan itkeä eikä järkevästä keskustelusta tule oikein mitään. Olo on tunnelissa vaeltamista, eikä loppua näy.
Nimimerkki 62
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Luettuani kirjoituksesi, aloin miettiä, mitä suhteessanne on tapahtunut kymmenen vuotta sitten. Se aika on ollut vaikeata ja siihen on liittynyt salaisuuksia. Onko tuolloin tapahtunut jotain loukkaamista, loukkaantumista tai ainakin etääntymistä teidän välillänne? Sittemmin on käynyt ilmi miehesi viestittely toisen naisen kanssa, rakastuminenkin.
Ymmärrän, että tilanne on sinulle hyvin vaikea ja raskas. Olette keskustelleet ja se kuulostaa hyvältä. Ehdotan, että keskittyisitte keskusteluissa vähitellen yhä enemmän puhumaan teidän kahden välisestä suhteesta. Mitä kumpikin on vuosien varrella kokenut suhteessanne? Onko ollut aikoja ja tilanteita, joissa jompikumpi on pettynyt tai loukkaantunut, kokenut yksinäisyyden tai hylätyksi tulemisen tunteita. On hassua, että usein molemmat saattavat kokea parisuhteessa yksinäisyyttä samaan aikaan. Silloin fyysinen ja henkinen etäisyys on jotenkin estänyt etsiytymästä toinen toisensa seuraan, vaikka kaipausta on kummallakin ollut. Entä millaista tulevaisuutta haluaisitte? Mitä kumpikin haluaisi tehtävän jatkossa toisin? Mitä toiveita teillä on toisianne kohtaan? Keskustelunne voisivat vähitellen siirtyä yhä enemmän nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.
Tuntuu hyvältä, että miehesi sanoo haluavansa olla sinun kanssasi, mutta ei tiedä, onko teistä siihen. Se merkitsee, että motivaatio on olemassa. Kaipaus on olemassa. Niin puhumista kuin fyysistä läheisyyttä voidaan opetella uudelleen. Se merkitsee uudelleen tutustumista ihmiseen, joka on jossain vaiheessa käynyt itsestäänselvyydeksi ja sitä myötä etääntynyt.
Tässä kohdassa ammattiapu olisi teille hyödyksi. Sitä kautta keskustelut voisivat avartua eivätkä jumittuisi vanhoille urille. Voi toki olla, että onnistutte siinä keskenännekin, mutta noin pitkään suhteeseen kannattaa satsata kaikki tarpeellinen.
KYSYMYS: Poikaystäväni jätti minut noin kuukausi sitten puhelimitse. Ennen sitä hän oli ollut viikon muualla miettimässä ja tuli siihen tulokseen, ettei halua jatkaa. Syiksi hän sanoi, ettei kestä enää masennustani ja ettei hän rakasta minua enää. Masennuksen syyn ymmärrän, koska edellisessä suhteessa hänen suhteessan eksä oli kiristänyt itsemurhalla ja satuttamisella.
Ehdimme olla kolme vuotta yhdessä, yhdessä asumista melkein vuosi, koska saimme samalta paikkakunnalta opiskelupaikan. Arki sujui aika hyvin: tunsin meidän olevan onnellisia, kunnes masennukseni uusiutui ja ilmeisesti avasi eksässä vanhat haavat. Hän samalla alkoi kiinnostua enemmän kavereidensa seurasta; meni viettämään heidän kanssaan iltoja eikä tullut oikein koskaan kotiin kuten oli luvannut. Pari kertaa kävi niin ettei tullut koko yönä. Pyysi anteeksi, mutta viime kertaa hän ei pyytänyt, Ilmoitti vain kylmästi ettei tule kotiin yöksi. Olin yhtenä yönä satuttanut itseäni, koska hän ei suostunut vastaamaan puhelimeen ja kertoi että tarkoituksella ei vastanut minulle. Pelkäsin hänelle sattuneen jotain ennen kuin hän kertoi seuraavana päivänä. Hän sanoi lähteneensä juomaan minun takiani tai osittain syytti minua halustaan juoda. Minusta meidän olisi pitänyt keskustella asiasta tai hän olisi voinut kertoa enemmän tuntemuksistaan. Kommunikointi hänen puoleltaan ehtyi...
Olen alkanut jotenkin toipua ja tuntenut, että ero oli pikemminkin hyvä asia. Onko sellainen normaalia? Minusta on jotenkin tullut sama vanha iloinen tyttö/nainen, joka olin ennen. Kyseessä oli ensimmäinen suhteeni ja mieitn, miksi olen toipunut melko hyvin jo tässä ajassa.
EkaaKertaaJätetty, 21
VASTAUS: Haluaisin nimetä sinut Selviytyjäksi. Kerrot, että poikaystäväsi jätti sinut puhelimitse. Hän olisi toki voinut olla huomaavainen ja hoitaa asian kasvokkain, mutta näin sitten tapahtui. Kirjoituksestasi huomaa, että olet jo ehtinyt miettiä paljon suhdettanne ja eron syitä. Ymmärrät, että sinun uusiutunut masennuksesi osui hänellä aiemman suhteen aiheuttamaan herkkään kohtaan. Samoin olet huomannut, että teidän olisi ollut tarpeen keskustella enemmän ja pojan olisi ollut hyvä kertoa enemmän tuntemuksistaan. Nythän hän on ratkaissut pettymyksiään ja suhteenne ongelmia juomalla ja olemalla öitä poissa ilmoittamatta. Nuo toiminnat eivät tietenkään ratkaise yhtään mitään, vaan päin vastoin aiheuttavat lisää ongelmia niin hänelle kuin parisuhteellekin. Kavereiden seura toki on voinut olla hyödyllistä, etenkin, jos heidän kanssaan on voinut puhua asioistaan. Sinä puolestaan aloit suhteen kriisitilanteessa satuttaa itseäsi. Tämä lisäsi poikaystäväsi huolta ja vahingoitti sinua. Miten voisit rakastaa ja auttaa itseäsi niin, että sinun ei enää tulevaisuudessa tarvitsisi toimia samoin, vaikka elämä toisi eteen stressaavia tilanteita? Keinoja ahdistuksen helpottamiseen voisit varmaan miettiä oppilaitoksesi psykologin kanssa.
Sinä olet alkanut jo toipua ja päästä erosta yli. Hienoa! Se on hyvä ja aivan normaalia. Ei ole olemassa mitään kaavaa, jonka mukaisesti pitäisi surra ja toipua. Olet alkanut saada entiseen poikaystävään ja suhteeseenne etäisyyttä, joka auttaa tarkastelemaan asioita uudessa valossa. Kauempaa näkee selkeämmin, mistä kaikesta oli kysymys. Voit ottaa menneestä suhteestasi mukaan 1) iloiset ja hyvät muistot, jotka ovat kasvattaneet omanarvontuntoasi 2) muistot, joiden kautta olet oppinut jotakin itsestäsi ja parisuhteessa elämisestä. On upeaa, että olet löytänyt uudelleen sen entisen, iloisen tytön, joka olet. Älä enää päästä sitä tyttöä karkuun! Jos vähänkin huomaat, että hän alkaa etääntyä elämästäsi, pysähdy heti ja korjaa suuntaa voidaksesi pitää hänet aina mukana. Värikästä, elämänmakuista syksyä sinulle!
KYSYMYS: Olemme tavanneet mieheni kanssa vuonna 2007. Olemme naimisissa ja meillä on kaksi lasta. Suhdetta varjostaa se, että asumme omakotitalossa syrjäkylällä, josta molemmilla pitkät työmatkat. Elämme miehen unelmaa asua omalla kotipaikkakunnalla omakotitalossa. Itse haluaisin asua lähempänä aktiviteetteja joita voisi tarjota lapsille sekä työpaikkaa. Mies ei suostu edes puhumaan muuttamisesta eikä varsinkaan raha-asioista. Hän odottaa minulta että tekisin toista työtä täysipäiväisen työni lisäksi, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Aikahan olisi pois lapsilta sekä omilta harrastuksilta. Olen ehdottanut muuttamista lähemmäksi töitä ja edullisempaan asuntoon (meillä on todella tiukkaa taloudellisesti). Hän ei halua asua missään osakkeessa eikä varsinkaan missään muualla kuin täällä omalla kotipaikkakunnalla. Olen neuvoton, en ole halunnut tällaista elämää missä autolla mennään paikasta toiseen, eikä ole harrastusmahdollisuuksia. Ja varsinkaan jos haluan kehittyä ammatissani niin en voi hakeutua sellaisiin paikkoihin töihin, koska työmatkat olisi niin pitkät.
Tämä todella syö suhdetta ja olen kiukkuinen, että asiasta ei voida edes puhua. Mitä minun tulisi tehdä? En haluaisi tämän takia erota, mutta näin täällä en pysty jatkamaan. Mies sanoo ettei muutosta tulisi vaikka muutettaisiin, sama tappelu jatkuisi hänen mielelestään. Mutta kun hän ei tunnu nyt tajuavan että tilanne johtuu juuri siitä, että mielestäni elämme hänen unelmaa jossa ei kuunnella muita eikä ole muita vaihtoehtoja. Vai olenko kenties itsekeskeinen, jos haluan kehittyä työssäni ja tarjota lapsille joitakin harrastumahdollisuuksia?
EraseAndRewind, 37 vuotta
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Teillä on miehesi kanssa pohdittavana tilanne, jossa puolisoilla on erilaiset unelmat ja päämäärät yhteisestä elämäntavasta. Tällainen eroavaisuus ei useinkaan tule esille vielä seurusteluvaiheessa, jossa rakastetun elämäntapa tuntuu osalta hänen persoonaansa ja kaikki kokonaisuudessa viehättää. Vasta arjen ja lasten myötä asioiden kääntöpuoli näyttäytyy. Maalla asumisessa on vapautensa ja oma kotiseutu on miehellesi rakas. Toisaalta matkat töihin ja harrastuksiin ovat pitkät. Asuminen voi tulla kalliiksi. Mitähän muunlainen eläminen maksaisi?
Voisitte yrittää keskustella aiheesta aivoriihen hengessä. Aivoriihessä kumpikin saa heittää ihan mitä tahansa ehdotuksia tarvitsematta miettiä niiden toteuttamiskelpoisuutta. Kaikki hullutkin ideat (muutetaan telttaan/perustetaan bed and breakfast lisätulon vuoksi) listataan ylös. Tässä vaiheessa luovuus saa kukkia. Mitä enemmän mielikuvitus rönsyää, sen parempi. Jokaiseen toisen heittämään ehdotukseen puoliso huudahtaa ihastuneesti: "Hyvä!" Näin keskustelun ilmapiiri pysyy innostavana ja kannustavana. Aivoriihen lopputuloksena on pitkä lista ideoita ja sivutuotteena luultavasti paljon naurua. Seuraava vaihe, vaikkapa seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla, jotta ideat saavat muhia, on listan läpikäyminen siten, että kaikki jollakin tapaa toteuttamiskelpoiset ideat otetaan yksi kerrallaan tarkasteluun. Mitään kiirettä ei ole, vaan jokaisen vaihtoehdon plussat ja miinukset kirjataan ylös. Asioille annetaan taas aikaa. Keskustelua viritellään sitä myötä, kun näkökulmia löytyy.
Tällaisen keskustelun tavoitteena on pitää keskustelu avoimena ja liikkuvana jumittumatta juupas-eipäs -väittelyyn vain kahden vaihtoehdon välillä. Syrjäisen omakotitalon ja keskustan kerrostalon välille mahtuu monia mahdollisuuksia. Mitkä ratkaisut helpottaisivat kireää taloutta? Entä arjen jaksamista? Tunneasioista on myös tärkeätä puhua ääneen. Kotiseuturakkaus on arvokasta. Miten sitä voisi pitää yllä, jos asuisi muualla? Mitä hyvää kunkin elämään mahtuisi lisää, jos työ- ja harrastusmatkat olisivat lyhyemmät? Miltä nykyisessä kodissa asuminen kenestäkin tuntuu? Miten viihtyvyyttä siellä voitaisiin lisätä?
Sanot, että miehesi ei halua keskustella rahasta eikä asumisesta. On hyvä huomata, että asioista puhuminen ei merkitse sitä, että heti tapahtuu jotain mullistavaa. Puhuminen voi auttaa ymmärtämään, miten toinen ajattelee ja miltä hänestä tuntuu. Puheessa voidaan leikitellä monenlaisilla mahdollisuuksilla. Jos puhumalla saadaan aikaan lisää ymmärrystä, ratkaisujakin voidaan askel kerrallaan löytää.
KYSYMYS: Olen kolme vuotta seurustellut samanikäisen miehen kanssa, joka oli hakenut avioeroa omasta pitkästä liitostaan vain neljä kuukautta ennen suhdettamme. Lopullinen virallinen ero tuli kun olimme olleet yhdessä pari kuukautta. Silloinen vaimo oli muuttanut pois ja löytänyt uuden miehen. Minä itse olin eronnut omasta parisuhteestani vuosia aiemmin ja ollut jo pidempään yksin aikuistuvien lasten kanssa. Miehen yrittäjyyden vuoksi aloin heti seurustelun alussa auttaa häntä omien töideni lisäksi ja ottaa vastuuta myös hänen kodistaan sekä töistään omieni lisäksi. Opettelin kokonaan uuden ammatin häntä auttaakseni ja tähän asti on yhdessä oltu sekä rakastavaisia että työtovereita. En itsekään ymmärrä miksi niin rakastuin ja sitouduin muutaman tapaamisen jälkeen. Minä koin löytäneeni sukulaissieluni. Minulla on myös oma palkkatyöni ja kotini. Hänen töitään teen palkatta.
Ensimmäisen kerran minut jätettiin heti kuukauden päästä, mutta seuraavana päivänä hän pyysi takaisin. Sitten neljän kuukauden päästä. Syynä oli katumus, että hän halusi pyytää entistä vaimoa takaisin, he tapasivat kerran perheneuvonnassa, mutta siinäkin sopivat että ero on edelleen voimassa. Minun aikanani myöhemmin on kahdesti halunnut ex-vaimo tulla takaisin, silloin miesystäväni ei halunnut siihen palata. Nämä on tapahtuneet, kun ex-vaimon parisuhteet ovat kariutuneet. Me olemme olleet samalla pari vuotta kihloissa. Heti kihlauksen jälkeen mies oli käynyt keskustelemassa eksänsä kanssa salaa ja miettinyt tekikö oikein. Tällaista veivausta on ollut selkäni takana, toki mies on jälkikäteen kertonut kaiken minulle katuvaisena. Meidän piti mennä tänä kesänä naimisiin, sen sijaan sain tammikuussa kuulla että Jumala on puhunut miehelle, että eksä pitää ottaa takaisin. Usko on miesystävälleni tärkeä asia, hän koki menneensä kerran avioon, sain kuulla. Tarjosin kihlasormuksen takaisin, mutta hän ei halunnut ottaa sitäkään takaisin vaan halusi jatkaa. Kävi ilmi että eksä ei halunnutkaan palata tällä kertaa, vaan on uudessa parisuhteessa. Maaliskuussa olivat asiat keskustelleet taas kerran läpi.
Minä olen menettänyt turvallisuuden tunteeni ja itsekunnioitukseni. Tämä viimeinen tapahtuma tuli yllätyksenä, että hän tällaisia ajatteli. Teen välillä vuorokauden ympäri yhteisiä töitä ja minussa on herännyt suuri kiukku. Yhteiset lomat riidellään ja minä olen vaikea. Itken paljon. Minulla on tunne että minua on hyväksi käytetty. Pelkään, että kanssani ollaan vain, koska minun apuani tarvitaan ja olen niin rakastunut. En enää ole se kiltti ja hellä ihminen kuin ennen vaan ajoittain hyvin hankala, silloin hän sanoo pettyneensä minuun. Häpeän sanoa, että kerran löinkin häntä käsivarteen vihoissani. Hän sanoo rakastavansa minua ja että olen tärkeä, mutta aikaa minulle ja minun tarpeille ei jää paljoakaan. Kun vaadin ja kiukkuan jotakin, hän kokee minut vain hankalaksi ja sen sijaan että tekisi pyytämäni sanoo että hän ei näköjään riitä sitten. En ymmärrä miksi hän ei halua nähdä vaivaa vuokseni, antaa minun kokea että olen haluttu ja ihana. Samalla minä teen kaikkeni hänen eteen ja annan aikaani.
Nyt on hääsuunnitelmat jäissä ja sydämeni on rikki ja arka. Minun pitäisi miesystäväni mielestä unohtaa menneet ja hänen ailahtelut. Miten voin, kun kipu on kova siitä, että koko ajan olen ollut kakkosvaihtoehto? Hän ei näe sitä vaivaa että kokisin olevani ykkönen. Hän sanoo olevansa liian vanha romantiikkaan tai lemmenleikkeihin, se aika on mennyttä. Emme pysty puhumaan tästä, koska minä itken ja parun ja hän ahdistuu ja pakenee töihin. Samalla en pysty kuvittelemaan elämää ilman häntä, meillä on enimmäkseen hyvä olla yhdessä ja tehdä töitä yhdessä ja koen että hän on ennen kaikkea paras ystäväni. Kaikesta muusta pystymme puhumaan ja ennen nauroimme paljon yhdessä. Onko meillä tulevaisuutta ja miten käsittelen hylkäämisen ja loukkaantumisen tunteeni niin että arki ei olisi niin vaikeaa kuin nyt viime ajat?
Siipirikko, 52 v
VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Turhautumisesi ja hämmennyksesi tässä suhteessa on helppo ymmärtää. Olet rakastunut ja sitä myötä sitoutunut miesystävääsi vahvasti, mutta hänen puoleltaan suhteenne on ollut täynnä soutamista ja huopaamista sinun ja entisen vaimon välillä.
Millaisia syitä mahtoi olla miehesi avioeron taustalla? Hän oli itse hakenut eroa, mutta silti näitä katumuspuuskia on riittänyt. Tuntuu siltä, että hän ei ole saanut omassa mielessään riittävästi käsitellyksi avioliittoaan ja eroaan eikä sitä myötä ole pystynyt irtautumaan menneisyydestään. Riittävää irtautumista olisi kai se, että pystyisi näkemään menneen suhteen hyvät ja hankalat puolet sekä pohtimaan, mikä oli omaa, mikä toisen osuutta niihin. Miehesi on puhunut, että entisen liiton jatkaminen olisi Jumalan tahto. Tässä voisi kuulla hänen omaa syyllisyyttään. Eron jälkeen syyllisyys on ymmärrettävä tunne. Joskus syyllisyys tuntuu niin raskaalta kohdata, että olisi helpompi ajatella Jumalan määräävän, mitä kuuluu tehdä. Tavallaan olisi helppoa, jos ei tarvitsisi itse ottaa vastuuta, vaan Jumala osoittaisi jokaisen askeleen. Näin ei kuitenkaan ole, koska meillä on järki ja omatunto ohjaamassa päätöksiämme. Niiden varassa joudumme itse päättämään, millaisia valintoja on viisasta tehdä.
Sinä vaikutat vastuulliselta ihmiseltä - tässä asiassa jopa ylivastuulliselta. Olet ottanut hoitoosi miehen kodin ja hänen työnsä palkatta. Tämä kuulostaa hyväksikäytöltä, koska olet saanut vastineeksi vain epävakaan ja horjuvan suhteen. Mikähän saa sinut suostumaan tällaiseen? Sanot, että teillä on enimmäkseen hyvä olla yhdessä, mutta toisaalta kerrot itkeväsi paljon, olevasi kiukkuinen- jopa käsiksi käymiseen asti, mikä on ollut sinulle ennen kokematon rajan ylitys - sekä kerrot riitoja suhteessanne olevan paljon. Mies kuittaa tarpeesi ja toiveesi sillä, että olet hankala eikä hän näköjään riitä. Kuulostaa siltä, että et pidä itsestäsi sellaisena, jollaiseksi tämä suhde on sinua muokkaamassa. Olisiko käymässä niin, että olet alkanut uhriutua? Kun pitkäkestoisesti venyttää rajojaan ja sietokykyään suostuen yhä uusiin myönnytyksiin, voi käydä niin, ettei itsekään huomaa, miten ahtaaksi elämä on käynyt. Tekeekö tämä suhde sinulle hyvää? Saako se sinut kukoistamaan? Saatteko yhdessä keskustellen kehitettyä suhdettanne tasavertaisemmaksi?
Ehdotan, että keskustelet näistä asioista jonkun luotettavan ystäväsi tai ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Ansaitset kunnioittavamman ja avoimemman parisuhteen. Mahtaako se olla mahdollista tämän kumppanin kanssa? Haastan sinua miettimään, mihin kannattaa tyytyä.
KYSYMYS: Minä olen seurustellut tai ollut yhdessä miehen kanssa jolla on alkohooliongelmia, hän on sanonut monta monta kertaa että nyt hän lopettaa, mutta ei lupaa mitään. Meillä menee tosi hienosti kunnes hän taas alkaa kokeilemaan vähän viiniä, ja sitten se on sitä mitä se on. Minä jätän hänet aina silloin en jaksa sellaista elämää. Itse olen kirkon palveluksessa ja se elämä ei sovi minulle. Hän ei ole koskaan käynyt luonani vaan minun pitää olla hänen luonaan, sekin rasittaa minua. Minusta suhteessa ollan molempien luona.
Hän halusi että myisin osakkeni ja muutaisin hänen luokseen, mutta enhän minä nyt ihan pöllökään ole. Onhan minulla sentään vähän järkeä päässä. Olen sanonut hänelle että sinä voit elää minun elämääni mutta minä en voi elää sinun elämääsi.Ihan alussa hän kosketteli minua ja sanoi rakastavansa minua mutta sitten kaikki vain loppui ja hän sanoi kun kysyin että miksi ett koskaan koske minua tai muuta sellaista, meillä on omat sohvat missä me istumme kun olen hänen luona. Hän sanoo että minä elän unelma elämää ja sitä ei ole. Se mitä minä pyydän on läheisyyttä, lähellä oloa. Olen sanonut hänelle että hän on tunteidensa vanki. Jos menen hänen lähelleen niin hän jäykistyy ja tunnen että hän ei halua olla lähelläni. Kun hän ottaa viiniä ja alkohoolia niin silloin hän ei muuta sanokkaan kuin että olen hänelle rakas ja että minä olen hänen naisensa, mutta humalassa ollessaan on kuvassa myös muita naisia.
Kerran hän ei päästänyt minua sisälle huutelin ja katsoin postiluukusta oliko hän kotona niin siellä oli naisen paljaat sääret, ja näin että hän itse meni keittiöön. Sanoin vain että sinullahan onkin siellä seuraa et tarvitsekkaan minua. Minä tykkään tästä miehestä, olen sanout hänelle että tykkään siitä miehestä joka on selvä, mutta en siitä joka on humalassa. Hän on sanonut minulle että hän rakastaa minua ja se pitäisi riittää. Minun tulisi aina se muistaa. Mutta se ei riitä minulle. Olen kysynyt itseltäni, miksi pidän hänestä? Niitä on muitakin miehiä. Mutta en ole saanut mitää selkoa siitä vielä itseltäni. Nyt olen kuitenkin pääsyt niinkin pitkälle että olen kirjoittanut hänelle ja kertonut että en voi enää odottaa häntä, elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi tällaiseen elämään. Olen myös kertonut että en rakasta häntä enään.
Ei tämä suhde anna minulle mitään. Enkä halua isää enkä veljeä, vaan miehen. Tunteet haluavat mutta järki sanoo että ei, voit vain siitä huonosti. Ja ihme kyllä kuuntelen järkeäni enemmän kuin tunteitani, vaikka se on kamppailu koko ajan. No on tietenkin helpompiakin päiviä mutta joskun on niin tukalaa. Olen 60 nainen ja ihan mukiin menevän näköinen.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Luen siinä kysymyksiä siitä, mitä rakkaus on, miten parisuhteessa ollaan ja mitä itse haluat suhteelta ja elämältä. Pohdit tärkeitä asioita.
Olet elänyt parisuhteessa, jossa on ollut hyviä aikoja ja myös rakastamisen tunnetta, mutta johon on liittynyt paljon pettymyksiä ja hankaluuksia. Olet nyt saanut tehtyä päätöksen ja hyvä niin. Kerrot, että tämä suhde ja se mitä siitä saat ei riitä sinulle. Ymmärrän sen kertomasi perusteella oikein hyvin.
Itse ajattelen, että hyvä parisuhde perustuu kolmen tärkeän asian varaan: tunteen, intohimon ja järjen. Lisää näistä videolla. Kerrot, että tämä eropäätös pohjautuu järkeen. Usein eropäätöksen takana onkin sen tajuaminen, että tämä ei ole hyvä näin eikä tämä tule muuttumaan. Pelkkä rakastamisen tunne ei riitä, jos yhdessäolo tuottaa jatkuvasti pettymyksiä ja huonoa vointia. Kerrot myös, että kaikenlainen koskettaminen, hellyys ja oletettavasti näin ollen myös seksi ja intohimo puuttuivat tästä suhteesta. Kirjoitatkin, ettet halua sisko-veli-suhdetta vaan kunnollisen naisen ja miehen välisen suhteen kaikkine siihen liittyvine osa-alueineen. Ja sellaisen suhteen sinulle todellakin soisin.
Tärkeä kysymys on, millaisia asioita sinä pidät parisuhteessa tärkeinä. Viestistäsi luen, että toivot ainakin raitista elämäntapaa, läheisyyttä, uskollisuutta ja arjen jakamista, vaikka asuttaisiin eri asunnoissa. Nämä toiveet eivät ole liikaa pyydetty eivätkä pilvilinnoja. Ne ovat ihan oikeutettuja ja hyviä asioita. Älä luovu niistä.
Joskus parisuhteessa pysymisen syitä ovat tottumus tai yksin jäämisen pelko. Joku saattaa ajatella, että jos luovun tästä, minulla ei ole ketään. Kansanviisaus kuitenkin toteaa: Parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Niin kuin itsekin olet todennut, elämä on liian lyhyt kulutettavaksi suhteessa, joka aiheuttaa enemmän pahaa mieltä kuin onnellisuutta.
Toivon sinulle nyt iloa vapaudesta ja itsenäisyydestä ja sitten kun aika on oikea, uuden hyvän miesystävän, joka kohtelee kauniisti ja hyvin. Koska olet sen arvoinen!
KYSYMYS: Olen 26-vuotias nainen, ja olen ollut parisuhteessa ikäiseni miehen kanssa nyt vähän reilut kaksi vuotta. Suhteemme on ollut melkein kaikin puolin toimiva, kaikki on ollut jotenkin todella yksinkertaista ja helppoa. Emme juurikaan riitele, ja silloinkin kun riitelemme, pystymme tekemään sen huutamatta ja loukkaamatta toista.
Ainoa ongelma suhteessamme on seksittömyys. Aluksi mieheni oli paljon halukkaampi kuin minä, ja ensimmäisen puolen vuoden aikana tunsin ajoittain ahdistusta päivittäisestä seksin harrastamisesta. Pian sen jälkeen tilanne kuitenkin muuttui täysin, ja nykyään harrastamme seksiä suunnilleen kerran kahdessa kuukaudessa. Nykyään yhdynnät tapahtuvat ilman esileikkiä ja kestävät tasan niin kauan, että mieheni kokee tulleensa tyydytetyksi. Olen kokenut sen loukkaavana ja järkyttävänäkin - ihan kuin olisin muuttunut esineeksi, jota joskus harvoin voi hyödyntää. Muuten hän kyllä pitää minusta huolta ja haluaa romanttista läheisyyttä.
Tämä vaihe parisuhteessamme on johtanut siihen, että olen toisinaan ihastunut muihin. Ihastumiset ovat menneet nopeasti ohi, enkä ole antanut niiden juurikaan vaikuttaa elämääni muuta kuin sen osalta, että olen joskus tuudittautunut haavemaailmaan seksuaalisten tarpeideni tyydyttämiseen liittyen. Tästä huolestuneena olen ehdottanut miehelleni, että meistä seksuaalisesti aktiivisempana voisin hankkia esimerkiksi jonkin seksilelun tasatakseni sillä tavalla halujemme epäsuhtaa. Hän on kuitenkin ilmoittanut, että ajatuskin on oksettava, ja seksilelun käyttäminen olisi pettämistä.
Näin on siis jatkunut jo aika pitkään, mutta vajaat puoli vuotta sitten kohtalo puuttui peliin - tai miten asia nyt pitäisikään ilmaista. Työkaverini, jonka työparina olen toiminut kohta kolme vuotta, alkoi hiljalleen flirttailla minulle. Ensin en ollut huomaavinani hänen käytöksensä muuttumista, sillä hän on huomattavasti minua vanhempi ja kaiken lisäksi naimisissa. Pikkuhiljaa olen kuitenkin lämmennyt hänen lähentelyilleen, vaikka emme varsinaisesti toki olekaan mitään tehneet. Tunnen silti suunnatonta syyllisyyttä siitä, että työpaikalla flirttailen menemään minkä kerkeän, kun kotona odottaa parisuhde, johon täytyisi panostaa. En vain oikein löydä mitään reittiä ulos nykyisestä tilanteesta, koska miehen mukaan meillä ei ole mitään ongelmaa.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kerrot kaksivuotisen suhteesi samanikäiseen 26-vuotiaaseen mieheen ainoan ongelman olevan seksielämän hiipuminen. Ensimmäisen puolen vuoden ajan seksi oli miehesi aloitteesta päivittäistä, mutta sen jälkeen olette harrastaneet seksiä noin kerran kahdessa kuukaudessa. Seksi tapahtuu tällä hetkellä esileikittä ja tuntuu sinusta vain miehen tarpeiden tyydytykseltä. Tämä loukkaa ja järkyttää sinua. Vastapainoksi kuitenkin koet hänen pitävän sinusta huolta ja tarjoavan romanttista läheisyyttä. Seksuaalisten halujen epätasapainoa hoitamaan olet ehdottanut miehellesi seksilelun hankkimista itsellesi itsetyydytyksen avuksi. Tätä hän pitää oksettavana ajatuksena ja pettämisenä. Tilanne on johtanut siihen, että olet ihastunut muihin ja nyt flirttailet töissä työparisi kanssa, joka on naimisissa ja sinua paljon vanhempi.
Kirjoitat lopussa, että sinun pitäisi panostaa parisuhteeseesi, mutta tunnet olevasi jumissa, koska hän ei koe tilanteessanne mitään ongelmaa. On mielenkiintoista, jos miehesi ei tosiaan koe sinua kovasti vaivaavaa asiaa ongelmalliseksi. Mietin onko käynyt niin, että et ole riittävästi kertonut hänelle tunteistasi asian suhteen. Kirjoituksestasi käy ilmi, että olet yrittänyt keskustella asiasta, mutta oletko rohkeasti uskaltanut kertoa miten sinusta sanojasi lainaten tuntuu loukkaavalta ja järkyttävältä olla hänelle esine, jota joskus harvoin voi hyödyntää? Vai onko niin, että asia on miehellesi kovin vaikea ja hän siksi torjuu asian ja sen ottamisen keskusteluun. Hän ehkä pelkää asian selvittelyn seurauksia itsessään ja suhteessa sinuun. Seksuaalisuus on luonnollisesti hyvin herkkä ja yksityinen asia. Ongelmat seksuaalisuudessa voivat vaikuttaa minäkuvaamme syvästi.
Olette alle kolmekymppisiä eli seksuaalisesti aktiivisessa iässä eikä teillä ole vielä lapsiperhearjen stressinaiheita. Tilastollisesti teidän ikäisenne harrastavat seksiä enemmän. Seksitutkimuksissa on käynyt myös ilmi, että erillään asuvat pariskunnat harrastavat seksiä enemmän kuin yhdessä asuvat. Toki tilastot eivät ole mitään yleisiä normeja, jokainen tilanne on yksilöllinen, mutta näistä tilastollisista faktoista tuli mieleeni lisäkysymyksiä. Missä vaiheessa muutitte yhteen? Olisiko tämä voinut jotenkin vaikuttaa seksielämäänne? Miten miehelläsi menee muun elämän suhteen? Onko hänellä ollut työ- tai opiskelupaineita, surua tai masentuneisuutta jostakin? Oliko seksi alkuvaiheessa myös romanttista? Seksuaalis-romanttinen kohtaaminen eli rakastelu on joskus eri asia kuin seksuaalisesta halusta nouseva suoraviivainen seksi. Seksi ei toki aina voi olla suurta kohtaamista ja pitkällä kaavalla nautiskelua, mutta toisen täysin huomiotta jättäminen on niin loukkaava asia, että sitä ei ole hyvä ohittaa parisuhteessa. Miehellesi on kuitenkin halua olla lähelläsi, hänen kanssaan on helppoa ja yksinkertaista olla ja koet hänen pitävän sinusta huolta. Tällä hetkellä nämä ihanat asiat eivät jostain syystä kuulu seksielämäänne. Tätä olisi hyvä selvittää enemmän.
Tuntuu mukavalta lukea, että haluat pitää kiinni seksin tärkeydestä suhteessa. Seksuaalisuudesta nauttiminen on rikkaus elämässä! Seksuaaliset fantasiat ja seksilelut itsetyydytyksen apuna tai yhdessä kokeillen ovat täysin normaaleja asioita. Mielestäni ne eivät ole pettämistä, mutta toki uskottomuuden määrittely on asia, joka jokaisessa parisuhteessa olisi hyvä tehdä kumppaneiden välillä. Miehesi reaktio on asiaan kovin vahva. Siitä olisi hyvä tietää lisää. Ilmeisesti asia on hänelle häpeällinen.
Kuten jo tiedätkin, ratkaisu ongelmaan ei ole flirttailu työkaverin kanssa eikä uuden suhteen aloittaminen. Vaikka olisit jo vähän luovuttanut, kannattaa hoitaa nykyinen parisuhteesi loppuun ennen kuin aloitat seuraavaa. Ulkopuolinen huomio tässä tilanteessa imartelee ja tuntuu hyvältä naisellisen itsetunnon pönkittäjältä. Työparin kanssa olette varmasti läheisiä, mutta kannattaa miettiä, onko tämä suhteen lämpeneminen todella kohtalon puuttumista peliin, kuten kuvasit. Haluaisitko oikeasti rakentaa vakavaa parisuhdetta itseäsi vanhemman perheellisen työkaverisi kanssa? Yleensä seksuaalisten tarpeiden ollessa kovin erilaisia, enemmän haluavampi osapuoli kokee, ettei ole tarpeeksi haluttava. Se voi olla hyvin satuttavaa. Joskus lääkkeeksi siihen toimii juuri tämä suhteen ulkopuolinen huomio.
Täällä Suhdeklinikalla kysymyksiin vastatessani huomaan usein kertovani tuoreessa parisuhteessa ”kärsiville” lapsettomille ihmisille, että kannattaa harkita tarkkaan millaiseen suhteeseen haluaa sitoutua. Myös sinua kannustan miettimään kumppaniasi mahdollisena pitkäaikaisena aviopuolisona ja ehkä tulevien lastesi isänä. Jos seksielämänne kohtaamattomuus, sinun tyytymättömyytesi tilanteeseen ja huomion etsiminen muualta jatkuu tällaisena, oletko valmis hyväksymään parisuhteesi sellaisena? Rohkeat ja rakentavat keskustelut parisuhteestanne ovat nyt mielestäni tarpeellisia! Jos ne eivät onnistu kahden kesken, apua voi hakea esimerkiksi paikkakuntasi perheasiain neuvottelukeskuksesta. Jos motivaatiota vakavaan keskusteluun tai avun hakemiseen ei ole, se mielestäni kertoo toisaalta parisuhteenne tilasta ja toisaalta valmiudesta selvittää ongelmia myös jatkossa.
Rohkeutta ja voimia keskusteluun ja kaikkea hyvää elämääsi!
KYSYMYS: Hei, olen 55-vuotias nainen ja asun yhdessä itseäni 10 vuotta nuoremman miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä noin 10 vuotta. Minulla on omia lapsia ja lapsenlapsiakin, hän on lapseton. Alkuun ikäero ei haitannut, hän on mielestäni välillä "vanhempi" kuin minä, koska on luonteeltaan vakavampi ja tasaisempi. Arki meillä sujuu hyvin ja ymmärrämme toisiamme suhteellisen hyvin. Viime aikoina meillä on kuitenkin ollut seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia.
Hänen seksihalunsa ovat vähentyneet, hänellä on testosteronin vajausta, jota hoidetaan lisälääkityksellä. Hän itse sanoo, että haluttomuus liittyy eniten siihen. Ilmeisesti hän pärjäisi ilman seksiäkin, mutta itse tunnen jääväni paitsi jostain josta itse nautin. Lisäksi hänen on vaikea kertoa tunteistaan ja osoittaa hellyyttä avoimesti. Kipuilen nyt itseni kanssa, lähteäkö suhteesta, jossa en "saa toteuttaa naisellisuuttani" vai jäädä ja tyytyä siihen mitä saa. Hän on myös tavallaan myöntänyt, että ikäeromme saattaa jollain lailla liittyä seksuaaliseen halukkuuteen. Olen mielestäni ihan mukavan näköinen ja kokoinen nainen ikäisekseni. Välillä tekee mieli heittää hanskat tiskiin ja lähteä baanalle. Neuvoja tähän?
Toukokuu
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pohdit tärkeää teemaa: seksuaalisuutta, sekä yksilötasolla että parisuhteessa.
Kerrot, että kun aloititte suhteenne, sinä olit noin 45-vuotias ja miesystäväsi 35 v. Ikäero ei silloin haitannut, koska erilaiset luonteenne tasoittivat sitä sopivasti. Arkielämänne sujuu hyvin ja teiltä löytyy ymmärrystä toisianne kohtaan. Nyt viime aikoina suhteessanne on tapahtunut jotain muutoksia: kumppanisi seksihalut ovat vähentyneet.
Jos keski-ikäinen mies alkaa kokea epämääräisiä oireita, kuten ahdistusta, masennusta, unihäiriöitä, aloitekyvyttömyyttä, lihasvoiman heikkenemistä ja/tai seksuaalista haluttomuutta ilman että niille tuntuu löytyvän selvää muuta syytä, kyse voi olla ikääntymiseen liittyvästä testosteronivajeesta. Miesystäväsi kohdalla saattaa olla kyse juuri tästä. Hienoa, että hän on hakenut lääkärin apua ja saanut lääkityksen. Toivotaan, että siitä tulee, tai on jo tullut, apua sekä hänelle että suhteellenne. Joskus elämän laatu paranee radikaalisti pian sopivan annostuksen löydyttyä.
Epäilet, että miehesi pärjäisi ihan hyvin ilman seksiäkin. Onko tämä ollut koko 10 vuoden ajan näin? Toisaalta mainitset miehesi myöntäneen, että ikäerollanne, eli sillä faktalla, että sinä olet häntä kymmenen vuotta vanhempi, saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa. Itse kuitenkin arvioit itsesi mukavan näköiseksi ja kokoiseksi ja olet viriili ja seksuaalisesti aktiivinen nainen. Mietin, että voikohan tässä mahdollisesti olla kysymys muustakin kuin mieshormonin epätasapainosta.
Nyt kun rakastelua on ollut vähemmän tai ei ollenkaan, miten muuten olette intiimisti ja lähekkäin? Miten ilmaisette rakkautta toisillenne? Miten rakkaus ja hellyys ylipäätään elävät suhteessanne?
Mietit omaa elämääsi nyt ja tulevaisuudessa. Mikäli tulkitsen sinua oikein, mietit kolmea eri vaihtoehtoa: 1. jatkaa tässä suhteessa, vaikka koet, että et saa siinä toteuttaa naisellisuuttasi, 2. jäädä suhteeseen ja seikkailla vähän sen ulkopuolella tai 3. irrottautua siitä kokonaan ja lähteä etsimään jotain muuta jostain muualta. Valintaasi vaikuttavat monenlaiset asiat, mahdollisesti ainakin tottumus, velvollisuus, moraali ja kiintymys/rakkaus. Voit pohtia vaihtoehtoja vaikkapa siitä näkökulmasta, mitä kussakin niissä (todennäköisesti) tulisit saamaan ja mitä menettämään. Mieti myös, kuinka suuren painoarvon annat kullekin niistä asioista. Jokainen näistä poluista johtaa tietenkin uusiin valintoihin. Jos valitset suhteen jatkamisen, suosittelen lämpimästi pariterapiaa. Hyvän paripsykoterapeutin avulla voisitte päästä yhdessä tutkimaan suhteenne solmukohtia ja etsimään niihin ratkaisuja.
Valitsitpa elämänpolkusi tästä eteenpäin niin tai näin, naiseutesi ja seksuaalisuutesi on joka tapauksessa sinun omaasi. Mieti, mitä se sinulle on. Mitä oman naisellisuutesi toteuttaminen sinulle tarkoittaa, mitä kaikkea? Kuinka paljon se on sidoksissa toiseen ja kuinka paljon se on sinussa itseäsi toisesta riippumatta? Mitä kaikkea muutakin se on kuin seksin harrastamista jonkun kanssa? Miten ravitset sitä ja nautit siitä? Pidän tärkeänä sitä, ettet sido omaa naiseuttasi kehenkään mieheen tai suhteeseen. Olet nainen ja seksuaalinen olento, olitpa sitten parisuhteessa tai et.
En tiedä, saitko neuvoja, mutta ajattelemisen aiheita toivottavasti. Olet tärkeiden asioiden äärellä. Toivotan sinulle viisautta elämäsi valintoihin sekä iloa ja hehkua naiseuteesi!
