Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen ollut neljä vuotta parisuhteessa mieheni kanssa, josta reilu kaksi vuotta asuttu yhdessä. Molemmilla on pari lasta aiemmista liitoista, jo nyt aikuisia sekä omillaan. Myös iäkäs äiti on puolisollani. Ongelmani ei ole niinkään alkujaan meidän kahden suhde vaan uusperheen ihmissuhteet, jotka vielä kärjistyvät juhla-aikoina. Minun lapseni pitävät miehestäni ja suhteet ovat toimivat ja ystävälliset. Heidän käyntinsä ovat mukavia meille molemmille. Mieheni on hyvin herkkä ja kiltti ihminen, mihin alkujaan hänessä ihastuinkin oman eroni jälkeen. Nyt se kiltteys ärsyttää, sillä miehen äiti saa jatkuvasti puuttua elämäämme ja moittia minua. Puheluita on vähän väliä miehelleni, vaikka käyntejä ei niinkään koska hän ei pidä minusta. Mutta kun hän tulee käymään, hän ei niistä etukäteen ilmoita.

Kärsin tilanteesta kovasti, olemme vielä ainoastaan kihloissa ja häitä on suunniteltu mutta olen alkanut empiä haluanko tällaiseen tilanteeseen enää jäädä. Rakastan miestäni, minusta hänen pitäisi puolustaa minua ja pitää arvossa että perhe myös kunnioittaisi minua. Miten voisimme päästä tässä kaikkia tyydyttävään ratkaisuun? Jos puhun miehelleni, hän vain herkistyy että miten minua rakastaakaan, mutta ei taas seuraavan kerran kykene olemaan tukenani.

Yksinäinen, 53v

VASTAUS: Parisuhteessakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Kuvaat miten sinun yksinäisyys syntyy, kun miehen äiti ei tunnu hyväksyvän sinua ja hän myös sekaantuu liikaa elämäänne. Olet toivonut, että mies tukisi sinua, mutta hän ei halua vastustaa äitinsä mielipiteitä ja tahtoa ja vetoaa siihen, että äiti on jo iäkäs.

Se, että joku on jo iäkäs, ei tietenkään oikeuta ketään käyttäytymään huonosti. Ikä ei ole este käydä selventäviä keskusteluja. Moni iäkäs loukkaantuisi, jos heille sanottaisiin, että nyt pitäisi käydä tärkeitä keskusteluja, mutta ei sinun kanssasi voi, kun olet jo niin vanha. Väistely ei ole kunnioittamista, vaan ongelmien peittelyä. Miehen äiti ei kuulosta vielä kovin heikolta ja avuttomalta niin, että häntä pitäisi erityisesti suojella. Ainakin hän jaksaa hyvin puuttua teidän kahden elämään.

Ikää voi muutenkin pohtia tässä teidän tilanteessa. Olette kumpikin jo oikeasti aikuisia ja lapsetkin ovat. Tämä voisi olla elämäntilanne, jossa voisitte aivan rauhassa rakentaa kahden aikuisen parisuhdetta. Jostakin syystä miehen äiti pääsee nyt tunkeutumaan teidän maailmaanne.

Selventäviä keskusteluja tunnut kaipaavan. Rohkaisen niitä käymään. Totta kai mies voisi asettua sinua puolustamaan. Hänen luonne ja tavat toimia suhteessa äitiinsä on pitkän kehityksen tulos. Onko hän ollenkaan valmis tarkastelemaan omaa tapaansa toimia? Asia on hänelle selvästikin hankala. Jos hän ei ole valmis yhteistyöhön sinun kanssa tässä asiassa, jää asian edistäminen enemmän sinun vastuulle. Kuinka suoraan, lempeästi, kohteliaasti, mutta lujasti olet pystynyt sanomaan, että tämä nykyinen käytäntö ei voi jatkua? Voitko vetää itse rajat? Mikä on sinun kannaltasi hyväksyttävää?

Se on totta, että miehen on varmasti vaikea valita äidin, lasten tai sinun välillä, mutta joitakin valintoja elämässä on välillä tehtävä. Voiko keskustelua muuttaa niin, että päätökset, sanat ja valinnat eivät tuntuisi näin jyrkiltä? Sinun ajatus tuntuu olevan, että anoppi pysyisi vähän kauempana ja lakkaisi moittimasta sinua. Nämä ovat kohtuullisia tavoitteita. Ei tuo tarkoita, että kaikki välit pitää katkaista.

Kun ryhdytte näistä keskustelemaan miehesi kanssa, painetta voi pienentää, jos toteatte, että tavoite on yhteinen. Molemmat kaiketi haluaa, että teidän kahden parisuhde kohenee? Se on tässä oleellisinta ja sen eteen teette yhdessä töitä. Jos syntyy yhteinen ajatus, että etsitte tässä parempaa yhteyttä toisiinne ja tilaa yhteiselle elämälle, saattaa aika monet asiat lähteä muuttumaan? Kumpikaan teistä kahdesta ei ainakaan halua olla toiselle hankala?

Jos mies vaikuttaa ”liian kiltiltä”, häntä voisi yrittää rohkaista olemaan kiltti myös itselle ja omalle puolisolleen. Sinun kannalta ei ole kiltteyttä, että hän ei sinua puolusta. Onko molempien aika kuunnella omia tarpeita? Johtaako sinun omien tarpeittesi kuuntelu kauemmas miehestä? Jos mies haluaa elää kanssasi, hän voi ehkä vielä miettiä miten voisi raivata tilaa teidän parisuhteelle? Tärkeää on, että olet noussut puolustamaan itse itseäsi ja kuuntelet omia tarpeitasi. Suunta näyttää oikealta. Et halua enää olla parisuhteessa yksin.

Hyvää alkuvuotta
perheneuvoja Markku

KYSYMYS: Kaipaamme apua tai ainakin vähän eri näkökulmaa tilanteeseen.

Emme siis tiedä kuinka tästä jatketaan. Vetovoima välillämme on todella vahva ja tavallaan on onni että välimatkamme on myös pitkä. On vaikeaa ottaa selvää olemmeko yhdessä vain riippuvuudesta toiseen ihmiseen (ja hyvään seksiin) vai onko se jotain arvokkaampaa jota olisi syytä vaalia. Pelkään menettäväni hänet ja pelkään tekeväni virheen olipa suunta mikä tahansa.

-Neiti 35v.-

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Olet loppuelämäsi kannalta tärkeän kysymyksen äärellä.

Parisuhteen alkuun liittyy kaksi tärkeää tekijää, joiden molempien tulee olla kohdallaan, jotta jatko voi olla mahdollinen. Ensimmäinen on ajoitus. Teillä se ei ainakaan silloin puoli vuotta sitten ollut sopiva. Miesystävälläsi oli takana tuore ero pitkästä suhteesta ja kuvasit häntä ihmisraunioksi. Niinpä päätittekin, ettette edes ajattele mitään vakavaa, vaan nautitte vaan toistenne seurasta ja hyvästä seksistä. Rakastellessa kehossa erittyy hormoneita, jotka vaikuttavat meihin niin, että kiinnymme seksikumppaniimme. Toinen tekijä onkin tunteet. Tässä puolen vuoden aikana tunteenne ovat vahvistuneet. Kun lisäksi viihdytte hyvin yhdessä ja teillä on samanlaisia kiinnostuksen kohteita, niin ei ihme, että olette miettineet vakavampaa suhdetta.

Yksi kysymys onkin, missä vaiheessa ajoitus voisi olla sopiva. Sekä teidän molempien että suhteenne kannalta olisi tärkeää, että miesystäväsi olisi saanut käsiteltyä eroon liittyviä tunteitaan. Siis surua, vihaa, pettymystä, loukkaantumista, syyllisyyttä jne. Kaikki tämä ottaa aikaa. Eroryhmät ja -seminaarit ovat hyvä apu. Niistä saa sekä ammatillista että vertaistukea. Sama koskee tietysti myös sinun niitä kokemuksiasi, joihin hylätyksi tulemisen pelko on liittynyt.

Toinen kysymys liittyy mainitsemaasi negatiivisten tilanteiden ja tunteiden käsittelyyn. Paljon auttaa jo se, että on edes jonkun verran selvillä omista haavoistaan ja herkistä kohdistaan. Edellä mainitsemani erotyöskentely liittyy osaltaan tähän. Sen lisäksi on hyvä ymmärtää omaa taustaansa eli sitä, millaisessa perheessä on kasvanut, minkä verran hellyyttä saanut, mitä on joutunut pelkäämään jne. Tätä tutkimusmatkaa voi toki tehdä myös yhdessä. Mikäli päädytte jossain vaiheessa seurustelusuhteeseen ja asumaan yhdessä, kannattaisi harkita hakeutumista pariterapiaan, jossa saisitte ohjausta riitatilanteiden ja vaikeiden tunteiden käsittelyyn.

Kerroit, että on vaikeaa ottaa selvää syistä, miksi olette yhdessä. Se onkin tärkeä kysymys. Aloita siitä, että mietit, miksi sinä olet hänen kanssaan. Mistä sinun kohdallasi on kysymys: riippuvuudesta, yksin olemisen pelosta vai rakkaudesta? Sinun osuutesi tässä suhteessa on 50%, ei enempää eikä vähempää. Toinen puoli on miesystävälläsi, tasan saman verran. Selvitä sinä itsellesi omat tunteesi, ajatuksesi, toiveesi, tarpeesi ja pelkosi tähän suhteeseen liittyen. Sen jälkeen olet jo selvemmillä vesillä.

Jos ajattelet, että teet virheen joka tapauksessa, suljet itsesi häkkiin. Mitä jos ajattelisit, että asiat menevät loppujen lopuksi juuri niin kuin on tarkoitettu?

Paula, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 28vuotias yh äiti kahdelle sijoitetulle lapselleni. Exän lapsia. Ja elin sen kanssa 3v ja oli alkoholi ja väkivaltainen koko suhteen ajan. Se ei tapaile lapsia jne. Poissa kuvioista fpr ever. No tapasin nyt 3v sitten miehen ja olimme seksisuhteessa pitkään noin 1v. Ja nyt olen majaillut hänen luonaan 4kk. Hän sanoo kysyessäni seurustellaanko ettei seurustella että katsotaan hitaasti mihin tämä vie...olen odpttanut jo täs ns tapailu vaiheessa vuoden ja edeleen on miehe. Vastaus edetään hitaasti. Emme käyträydy edes kuin suhteessa muutakuin omalta osaltani. Ns hyväksikäyttö suhdekko? Pelottaa että tämä mies vaon on seksin takia kanssani,kysynyt ja vastannut että näin asia ei ole hän sanoo. Kauanko minun pitäiai muka jaksaa odottaa tässä ns tapailu vaiheessa vielä.??! Olenko vain korvike ja toinen vaihtoehto kunnes tulee parempi eteen. ?

VASTAUS: Kerrot, että olet tavannut tämän uuden miehen kolme vuotta sitten. Aluksi oli seksiä ja sitten päätit muuttaa miehen luokse neljä kuukautta sitten. Nyt pohdit, että onko kyseessä jonkinlainen hyväksikäyttösuhde, kun mies ei halua sitoutua. Sinulla on taustalla lastesi isän kanssa suhde, jossa oli väkivaltaa ja liiallista alkoholin käyttöä. Tämä on saanut sinut olemaan varuillaan. Lapset ovat nyt sijoitettuna. Heistä et kovin paljon muuta kerro.

On varmaan aika viisasta kysellä tuossa vaiheessa sekä tältä uudelta mieheltä, että itseltäsi, mitä olet tai olette nyt tekemässä. Kuulen, että toivoisit nyt kestävää ja tasaveroista parisuhdetta. Joitakin merkkejä tuosta on olemassa. Olet tavannut miehen perheenjäseniä ja mies yrittää vakuuttaa, että on tosissaan kanssasi.

Kerrot kuitenkin, että on aika paljon huolia ja epäilyjä. Mies ei toimi, niin kuin parisuhteessa elävä mies toimii. Tämäkin mies juo välillä liikaa. Hän ei halua olla sinun ystävien seurassa. Sitoutumisen suhteen juttu näyttää olevan huteralla pohjalla. Jos te asutte yhdessä ja harrastatte seksiä ja sinun täytyy kysyä häneltä, että seurusteletteko ja mies vastaa, että edetään hitaasti, ei seurustella. Mistä se kertoo?

Kuulostaa siltä, että hän ei todella ole valmis seurustelemaan, saati rakentamaan kanssasi luottamuksellista parisuhdetta. Olet varmaan siinä asiassa oikeilla jäljillä. Ristiriita on iso. Elätte yhdessä kuin pariskunta, mutta toinen ei myönnä edes seurustelevansa kanssasi. Nyt on todella aiheellista pohtia, mistä on kyse?

Epäröintiin voi olla monia syitä. Viittaat pettymyksiin aiemmissa parisuhteissa. Se voi todella olla yksi selitys, mutta voi olla paljon muitakin syitä. Joskus sitoutuminen on hankalaa kauempaa lapsuudesta nousevien kokemusten myötä, joskus kyse on muista asioista. Surullista sinun kannalta on, jos epäilyksesi osuvat oikeaan ja mies on sillä tavalla itsekeskeinen, että ei ajattele muuta kuin omaa etuaan. Hänelle teidän nykyinen ”juttu” on toimiva ja sinulle se ei nyt tunnu riittävältä.

Joka tapauksessa noin isojen kysymysten kanssa on varmaankin mahdotonta jatkaa tai ei ainakaan täältä kauempaa katselleen tunnu kovin järkevältä jatkaa samalla kaavalla. Jotakin selvyyttä olet lähtenyt etsimään. Se on hyvä asia. Se varmaankin löytyy. Yritä vielä käydä miehen kanssa selventävä keskustelu, jos haluat yrittää. Sano avoimesti, että et ole nyt tyytyväinen ja kerro mitä kaipaat. Jos et hänestä saa kumppania rakentamaan suhdetta, on seuraavaksi sinun itse mietittävä mitä tahdot. Jos olo jatkuu noin huonona ja tunnet olevasi jonkinlainen hätävara, kunnes mies löytää jonkin paremman, se ei kuulosta oikein mielekkäältä parisuhteen olotilalta.

Sinä olet arvokas ja tärkeä. Saat arvostaa itseäsi, eikä ketään saa kohdella, kuin varapyörää. Hyvä, kun olet lähtenyt selvittämään tilannetta. Noin isojen kysymysten kysyminen vaatii rohkeutta ja olet homman nyt aloittanut. Uskon, että jotakin selviää.

Hyvää uutta vuotta!
perheneuvoja Markku

KYSYMYS: Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan fyysinen suhde erääseen mieheen, johon olen kovasti ihastunut. Miehellä ei ole ollut koskaan pitkää parisuhdetta ja tämä tekee suhteen syventymisen hankalaksi, itselläni on myös takana pitkä 12-vuoden parisuhde, jossa oli henkistä väkivaltaa ja alistamista eli olen myös itse arka lähestymään tätä hieman ujoa ja estynyttä miestä. Eronnut olen kohta 5 vuotta sitten. Olen tavannut myös muita miehiä nyt sinkkuaikana, mutta tunteita minulla on vaan tätä ujoa miestä kohtaan eli koen, ettei kukaan muu kelpaa minulle. Toisaalta koen itse melko paljon riittämättömyyden tunteita suhteessa miehiin ja luulen, etten kelpaa kenellekään omana itsenäni. Vaikea suhde exän kanssa heikensi myös naisellista itsetuntoani.

Tässä on melkoinen vyyhti selvitettävänä, on todella harmillista, jos minua on nuorena johdateltu muistamaan jotain sellaista mikä ei olekaan totta. Tai toisaalta, jos tapahtumissa on perää, niin kyllähän ne kuuluu asiantuntevasti käsitellä. Sen myönnän, että suhteeni miehiin on aina ollut hankala, jännitän joitain miehiä ja parisuhteen muodostaminen on ollut minulle aina hankalaa, ehkä tämä johtuu siitä, kun lapsuudessani on ollut perheväkivaltaa ja isän alkoholismia. Teini-iässä jouduin hyväksikäytetyksi muutaman itseäni vanhemman pojan osalta, kun luulin, että saan rakkautta suostumalla erinäisiin tekoihin. Niin tai näin en haluaisi käydä sellaisessa terapiassa mistä voi olla jopa haittaa minulle. Tosiaan tällä hetkellä elän ihan normaalia elämää, käyn töissä ja opiskelen, minulla on ystäviä ja hyvät välit kotiini, ainoastaan sopiva kumppani puuttuu minkä koen melko isoksi harmiksi, kun en meinaa löytää sitä oikeaa.

Yöperhonen, 39

VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa pohdit tärkeitä kysymyksiä sekä menneisyyteesi että nykyhetken ihmissuhteisiin liittyen. Lasken nykyhetken ihmissuhteisiin sekä parisuhteesi että suhteesi terapeuttiisi. Usein näet tapamme asettua näihin suhteisiin kertoo jotain keskeistä meistä itsestämme. Niissä toistuu usein jotain omaan taustaamme liittyvää ja sen olisi hyvä tulla näkyväksi ja käsitellyksi. Siksi olisi tärkeää, että terapiasuhteessa tulisi tarkasteltavaksi myös asiakkaan kokemus terapeutista ja terapiassa olemisesta.

Aivan ensimmäiseksi kehottaisinkin sinua ottamaan puheeksi nämä viestissäsi kertomasi ajatukset ja tunteet terapeuttisi kanssa. Olisi tärkeää, että kertoisit terapeutillesi mm. että koet hänen tapansa dominoivana ja että sinua jännittää mennä terapiaan ja huomaat tarkkailevasi itseäsi tavalla, jonka ajattelet olevan haitallista sinulle. Terapeuteilla on yleensä valmiuksia ottaa vastaan asiakkaiden kokemuksia terapiasuhteessa olemisesta sillä terapiasuhteen on todettu olevan keskeinen terapian tuloksellisuuteen vaikuttava asia. Mikäli jostain syystä olisi niin, että näiden asioiden esille ottaminen terapeutin kanssa ei tuo terapiaan tarvittavaa muutosta, kehottaisin sinua ottamaan nämä ajatuksesi puheeksi esimerkiksi terapialausunnon kirjoittaneen lääkärin kanssa, mikäli kyseessä on Kela-terapia. Paras vaihtoehto kuitenkin on, että rohkaistut puhumaan suoraan terapeutille, sillä juuri tämä arkuus oman itsesi esille tuomisessa tulee nyt näkyville suhteessa terapeuttiisi. Kun puhut siitä, puhut jostain sinulle keskeisestä teemasta.

Mainitsemasi mahdollinen hyväksikäyttö on niin iso teema, että en tässä halua ottaa siihen kantaa. Yleisellä tasolla voisin sanoa, että sen sijaan, että keskittyisimme pohtimaan mitä tapahtui ja tapahtuiko jotain, pysähtyisimme miettimään sitä, miten esim. kokemani turvattomuus (mm. alkoholismi, lapsuudessa koettu väkivalta, aiempi turvaton parisuhde) näkyvät nykyisyydessä esimerkiksi kyvyssäsi asettua parisuhteeseen. Mihin asioihin huomaat reagoivasi ja miten? Mikä on taustalla oleva pelko/pelot, jotka nousevat. Osaat selvästi joitain noista peloista nimetä, mm. ”en koskaan kelpaa kenellekään omana itsenäni”.

Samalla tavalla kuten suhteessa terapeuttiin, kehottaisin sinua ottamaan asioita puheeksi myös tapailemasi miehen kanssa, siitä huolimatta, että se tuntuu vaikealta. Kerro omia ajatuksiasi ja kysy mitä ne hänessä herättävät. Jos se tuntuu liian vaikealta, niin mieti mitä pelkäät tapahtuvan jos niin tekisit. Pelkäätkö hänen reaktiotaan? Pelkäätkö, menettäväsi hänet? Pelkäätkö omaa reagoimistasi tai paljastumista?
Kuulostaa hyvältä, että elämäsi muut perusteet ovat kunnossa. Kuulostaa myös siltä, että osaat pohtia itseäsi ja miettiä asioiden välisiä yhteyksiä ja merkityksiä. Jos olemme joutuneet kokemaan turvattomuutta taustassamme, erityisesti niiden ihmisten taholta, joiden olisi pitänyt pystyä antamaan meille turvaa, se näkyy yleensä väistämättä siinä, minkälaisia parisuhteita valitsemme ja elämme. Terapiasuhde on parhaimmillaan ihmissuhde, jossa voisimme turvallisissa puitteissa tuoda esiin pelkojamme ja epävarmuuksiamme ja siten vähitellen saada kokemuksen kelpaamisesta ja turvasta. Tämä antaa mahdollisuuden sille, että pystymme uudella tavalla asettumaan myös muihin läheisiin ihmissuhteisiin ja löytämään myös sen meille oikeasti sopivan kumppanin.

Toivotan Sinulle rohkeutta ja kaikkea hyvää!

perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Perheemme on uusioperhe joka koostuu minun omista kahdesta lapsesta 14 vuotiaasta tytöstä jolla on adhf, 17 vuotiaasta pojasta, avomiehestä ja hänen 15 vuotiaasta pojasta, sekä 2 koiraa.

VASTAUS: Kysyt, kuinka voit piilottaa ikävät tunteesi mieheltäsi ja poikapuoleltasi. Ajattelisin, että hyvä tapa toimia löytyy kuitenkin toisaalta. Uskon, että sinun olisi päinvastoin hyvä kertoa miehellesi uupumuksestasi ja siihen liittyvistä tunteista. Olet varmaan joutunut elämässäsi kantamaan vähän liikaa. Ei se tee kenestäkään huonoa ihmistä tai äitipuolta, jos voimat loppuvat. Avoin keskustelu on paras tapa koittaa löytää selviämiskeinoja tilanteesta. Voitteko kenties jakaa kuormaa vähän toisella tavalla? Keksittekö yhdessä uusia toimintatapoja? Jo se voi lievittää tilannetta, jos voitte keskustella avoimesti ja ymmärtäväisesti, niin että voitte kokea olevanne samalla puolella ja toistenne tukena.

On hienoa, että et halua kuormittaa miestäsi ja poikapuoltasi enempää, mutta joskus yhdessä kannettu kuorma voi olla molemmista kevyempi.

Terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Mietin parisuhteemme tilaa. Mitä pitäisi tehdä. Olemme aviopari, kolmekymppisiä. Meillä on kolme lasta, joista nuorin on vasta alle kuukaude vanha. Meillä on ongelmia, paljon riitoja. Riitojen aikaan minä lannistun, tunnen koko ajan oloni hylätyksi ja oloni on raskas. Minä pelkään näitä riitoja,koska mieheni hylkää minut henkisesti eikä välitä yrittää olla minulle ystävällinen lasten tähden. Kyllä minäkin osaan sanoa pahasti ja olen melkoinen nalkuttaja, mutta en "hylkää" miestäni. Nytkin tuntuu kun olen tällaisess herkässä mielentilassa että saan jatkuvasti itkeä ja olla surullinen. Tämä isyysloma on hänen kesälomansa, tänäkin aamuna hän suuttui minulle kun en antanut hänen nukkua pitkään. Sanon että eikö hän ollut juuri saanut nukkua keskeytyksettä 9h. Oli kuulemma herännyt ainakin neljästi. No,minä olin imettänyt vauvan ainaki sen neljö kertaa ja se ei ole pelkkää hereillä käymistä.

Tärkeintä minulle kuitenkin on etteivät lapset kärsisi. Sanottakoon vielä että emme käy kahdestaan juuri koskaan missään. Vaatii aina niin paljon pehmittelyä. Ja,esimerkeiksi edellistä hääpäivää emme juhlistaneet mitenkään. Muutenkin on mieleen jäänyt monesta juhlapäivästä että mies oli silloin pahalla tuulella.

Ahdistunut, 29 v.

VASTAUS: Teille voisi olla hyödyllistä yrittää keskustella noista asioista silloin, kun teillä ei ole riita päällä. Useimmiten riidat menevät metsään siitä syystä, että osapuolet eivät koe tulevansa kuulluksi. Miehesi saattaa kokea pahasti sanomisen ja nalkuttamisen niin vastenmielisenä, että hänellä ei ole muuta keinoa kuin vetäytyminen. Hän voi kokea, että ei saa omaa asiaansa sanotuksi, mikäli sinä puhut niin paljon. Sinä puolestasi koet vetäytymisen hylkäämisenä, ja niin teitä on kaksi, jotka eivät koe tulevansa kuulluksi. Kuulluksi tulemisen tarve on ihmisellä niin perustava, että on vaikea kuvitella hyvää parisuhdetta ilman sitä.

Voisitte yhdessä koittaa miettiä sitä, miten voisitte selvitellä asioita niin, että kumpikin kokee tulevansa kuulluksi. Monilla toimii ns. minä-viestin käyttäminen. Siinä koitetaan välttää syyllistävää sinä-viestiä. (Sinä olet laiskimus, vastuuton, itsekäs, idiootti ym.) Sen sijaan puhutaan omista tunteista ja kokemuksista. (Minusta tuntuu pahalta…, koen epäreiluksi kun…, jne.) Toisen osapuolen pitäisi koittaa malttaa kuunnella toisen kokemusta, eikä heti alkaa kertoa omaa näkemystään, tai esittää vastaväitteitä.

Teidän olisi syytä käydä rakentava keskustelu siitä, mikä on reilua. Tämä liittyy sekä aamuheräämisiin, että omiin menoihin. Niidenhän pitäisi jakautua kohtalaisen tasapuolisesti. Joskus väsyneenä ja verensokerin ollessa alhaalla tulee ärähdyksiä, joita ei pidä tulkita henkilön lopulliseksi kannanotoksi johonkin asiaan.

Voit koittaa selittää miehellesi, että parisuhdeterapiassa ei ole kysymys kummankaan osapuolen mielenterveydellisen häiriön hoidosta. Kyse on enemmän siitä, että jos kotona rakentava keskustelu ei onnistu, on käytettävissänne koulutettu ammattilainen, joka varmistaa sen onnistumisen. Jos miehesi ei suostu lähtemään parisuhdeterapiaan, on ainoa toivonne, että onnistutte keskustelemaan rakentavasti kotona. Siihen hänen on vähintäänkin suostuttava. (Ja tietysti sinunkin.)

Rakentavassa keskustelussa olisi hyvä antaa tilaa hänenkin kokemuksilleen. Mihin hän on pettynyt? Miksi hän on juhlapäivinä pahalla tuulella? Onko kenties kysymys siitä, että hän on jo etukäteen turhautunut, kun pelkää pettymystä läheisyyden ja kenties seksin suhteen? Seksuaalisesti tyydyttämätön ihminen on usein ärtynyt, ja siitä seuraa usein sellainen paha itseään ruokkiva kierre, ettei ärtyneen ihmisen kanssa tunnu helpolta ryhtyä intiimiin läheisyyteen.

Lasten kannalta on tärkeintä, että vanhemmilla on hyvä ja läheinen suhde toistensa kanssa. Ei ole niinkään huolestuttavaa, jos ette käy koskaan missään, mutta se on huolestuttavaa, jos ette tee koskaan mitään kahdestaan. Sekin pitäisi koittaa yhdessä rakentaa. Miettiä, mitä sinä haluaisit tehdä hänen kanssaan, ja mitä hän haluaa tehdä sinun kanssaan, ja siitä löytää yhteinen alue.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Olen 23-vuotias mies Vantaalta ja olen juuri eronnut vajaa 2-vuotisesta suhteesta syksystä 2014 - syksyyn 2016. Olimme avoliitossa, yhdessä asumista kesti puolitoista vuotta ja meille syntyi tytär.

Tytär oli 9kk kun ero koitti. Olimme olleet yhdessä syksystä 2014 alkaen kevääseen 2015 kun avovaimoni sai tietää olevansa raskaana, olin miettinyt hänen jättämistään koska oloni oli kyllästynyt ja riitelimme kokoajan. Sain tietää yhtäkkiä että hän on raskaana ja järkytyin pahasti koska tiesin että minusta ei ole isäksi näin nuorella iällä(minä 21v ja avovaimo 20v) ja tuntui siltä että elämä jatkuu vasta 18 vuoden päästä.

Halusin kuitenkin yrittää ihan tosissaan nyt kun avovaimoni oli raskaana enkä halunnut paeta vastuuta ja olla pelkuri joka jättää raskaana olevan naisen hädän hetkellä ja lapsi jää ilman isää.

Lapsi syntyi vuoden 2015 lopulla ja en heti ymmärtänyt mitä tapahtui ja asian sisäistäminen vei muutaman kuukauden. Pikkuhiljaa väsymys alkoi iskemään ja arki alkoi tuntua aina vain enemmän todelta. Välillä tuntui että ei jaksaisi millään mutta kiintymys lapseen kasvoi. Olimme riidelleet koko suhteen ajan vähän väliä, mutta lapsen tulon myötä se väheni jonkin verran.

Olin myös erittäin laiska hoitamaan ja olemaan lapseni kanssa. Tulin aina kotiin ja saatoin ehkä vaihtaa vaipan ja vähän pitää sylissä, sitten aloin pelaamaan ja jätin lapsen hoidon avovaimolle. Samanlaista kaavaa ei tietty joka päivä ollut ja yritin enemmän ja silti tuntui ettei minusta ole kunnon isäksi. Olin erittäin väsynyt koska teen suht fyysistä ja raskasta työtä ja aikaiset aamut.

Olen musiikki miehiä henkeen ja vereen, soitan bassoa ja laulan bändissä. Minua alkoi ennen suhteen loppumista ahdistamaan että en ikinä voi enään saada menestyvää bändiä mikä on minulle ollut se suurin haave ikinä, haave joka meni perheen edelle jopa.

Olin kateellinen kavereille jotka pääsevät soittamaan bändiensä kanssa ulkomaille ja mietin mielessäni että minulla ei tule ikinä olemaan siihen varaa kun minulla on perhe-elämä. Olin katkera avovaimolleni että saimme lapsen koska se vaikutti niin voimakkaasti bändi hommiin.

Olin myöskin alkanut epäröidä haluanko naimisiin, mistä avovaimo oli kysynyt että milloin kosin häntä. Yhdessä vaiheessa halusinkin kosia, mutta se tunne jäi. Aloin myös kysymään itseltäni että haluanko lisää lapsia ja katkeran tunteet alkoivat voimistumaan entistä enemmän kun mietin että jos kerran nyt ei ole kahdelle bändille kunnolla aikaa, ilman että siitä saa kuulla kotoa, niin miten sitten kun tulee lisää lapsia.

Sain luvan kuitenkin yrittää päästä soittamaan bassoa toiseen bändiin. Sitten kun aloin suunnittelemaan niin tuntui että tämä ahdistus ei johdukkaan siitä että en saisi soittaa bändeissä, vaan että en rakasta avovaimoani ja haluan muutosta. Aloin ajatella yksin asumista ja kuinka helppoa olisi olla sovussa ja nähdä lasta aina kun mahdollista. En todella ajatellut asiaa loppuun.

Nyt kun ero on koittanut, kadun sitä enemmän kuin mitään että lähdin. Ikävä lapseen on kova ja haluaisin myöskin avovaimoni takaisin. En ikinä ole näin paljon halunnut olla lapseni ja avovaimoni kanssa. Silti tuntuu että jos palaamme yhteen koska rakastan heitä paljon että sama ahdistus ja katkeruus tulee uudestaan. Tällä hetkellä tuntuu että perheen saaminen takaisin on tärkeintä. Tilanne on kuin painajaisesta...

Tarvitsen asiantuntevia neuvoja ja apua tämän kanssa.

VASTAUS: Viestisi on koskettava kuvaus siitä, mitä on yhtäkkiä joutua nuorella iällä kasvamaan aikuisuuteen, vanhemmuuteen ja vastuullisuuteen, kun kaikki on omassa mielessäkin vielä kesken. En yhtään ihmettele moneen suuntaan kulkevia tunteitasi, kapinointiasi ja ristiriitoja mielessäsi. Joku puoli sinusta ymmärrettävästi kaipaa ja haluaisi edelleen kulkea sitä nuoruuden polkua, mikä päättyi täysin yllättäen siihen, että sinusta tuli isä parikymppisenä. Samaan aikaan joku toinen puoli sinusta etsii uutta tietä ja kasvaa vähitellen uuteen elämänvaiheeseen.

Tilanne mihin jouduitte, olisi ollut vaativa kenelle tahansa. Tulla vanhemmaksi yllättäen ilman, että on lasta toivonut, halunnut. Kesken itsensä kanssa. Aloittelemassa yhteistä elämistä uudessa ihmissuhteessa. Ja sinä kerrot hienosti tästä keskeneräisyydestä ja siitä, miten järkytyksen, epävarmuuden, väsymyksen ja ristiriitojen keskellä kiintymyksesi lapseesi kasvoi, kaikesta huolimatta. Tuo kykysi kiintyä, kaipauksesi, halusi kantaa vastuuta ja yrittämisesi, kertovat sinusta paljon hyvää. Kuten myös kykysi tarkastella itseäsi noin rehellisesti, niitä kipeitäkin puolia.

Kun luin viestiäsi mietin, saitteko mistään ulkopuolelta apua ja tukea uuteen tilanteeseen sopeutumisessa? Huomasin olevani jopa vähän harmissani puolestanne jos ette saaneet. Silloin olette ehdottomasti jääneet liian yksin.

Kirjoitat viestissäsi ajatelleesi jossain vaiheessa, ettei sinusta ole kunnon isäksi. Viestisi luettuani sanoisin jopa päinvastoin. Sinulla on kaikki mahdollisuudet kasvaa parhaaksi mahdolliseksi isäksi lapsellesi. Se, että olet nuori tai että olet vielä pohdintojesi kanssa kesken, ei tarkoita, että et pystyisi olemaan hyvä isä. Itseasiassa suhde lapseesi ja sen säilyttäminen on erittäin keskeistä tässä tilanteessasi sekä sinulle että lapsellesi. Lapset antavat meille vanhemmille useita mahdollisuuksia kasvaa ja korjata. Joskus jopa paljon enemmän kuin mitä ansaitsisimme. Puhun yhteyden säilyttämisen tärkeydestä omaan lapseen siksi, että harva asia elämässä on niin kipeä kuin yhteyden menettäminen omaan lapseen. Se, jos mikä tekee elämässä katkeroituneeksi.

Vanhemmuuteen liittyy todellisia, oletettuja ja toivottuja velvollisuuksia. Usein niiden ajatellaan olevan ristiriidassa ns. oman elämän kanssa. Kirjoitat, että ”sait luvan” soittaa toisessa bändissä. Onko kyse oletetusta velvollisuuksista vanhemmuuden suhteen miksi soittamisesta piti alun perin luopua? Vanhemmuus ei tarkoita, että pitäisi luopua unelmistaan, esimerkiksi sinun tapauksessa soittamiseen liittyen. Unelmien on edelleen mahdollista toteutua, mutta todennäköisesti vähän ehkä eri tavalla tai aikataululla, mitä alun perin suunnittelit. Se on juuri sitä uuden tien löytymistä ja kasvamista uuteen.

Mietin myös kirjoittamaasi naimisiin menemisestä tai uusien lasten hankkimisesta. Kenen unelmia ne ovat? Parisuhteessa näet on yhteensovitettava molempien unelmia ja osattava riittävästi pitää kiinni itselle tärkeistä unelmista. Joskus puolisoiden unelmat ovat niin keskenään ristiriidassa, että joudutaan miettimään onko yhteinen elämä mahdollista.
Kerrot katuvasi sekä kaipaavasi lastasi ja avovaimoasi, yhteistä perhettänne. Sekin kertoo kasvamisestasi. Entinen polku entisessä muodossaan ei enää ole mahdollinen edes omassa mielessäsi. Koska lapsenne on vielä kovin pieni ja kaikki on niin kovin alussa ja kesken, ja koska välillänne on vielä tunteita, niin ehdotan, että yritätte vielä. Mutta älkää yrittäkö vain kahdestaan vaan hakekaa rohkeasti apua ulkopuolelta. Ottakaa esimerkiksi yhteyttä kaupunkinne Kirkon perheasianneuvottelukeskukseen. Myös neuvolasta voi kysyä ohjeita minne päin hakeutua.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää!
Perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Sekä puolisoni, että minä olemme 21-vuotiaita. Olemme seurustelleet pian 3 vuotta ja asuneet saman katon alla 2 vuotta.

Nyt haluaisinkin tietää onko tilanteelle enää tehtävissä mitään? Kysyin puolisoltani muistaako hän vielä niitä aikoja kun kaikki oli hyvin ja haluaisiko hän ne ajat takaisin, vastaukseksi sain "kyllä, mutta en usko niiden enää palaavan". Kuinka saan vakuutettua puolisoni siitä että tilanne voisi olla toisin? Olen niin hämillään, kuinka rakkaus voi kadota puolessa tunnissa?

- p

VASTAUS: Olette olleet puolisosi kanssa lähes koko aikuisikänne yhdessä ja nyt suhteenne on päättynyt eroon. Tilanne on varmasti raskas teille molemmille ja uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen vie oman aikansa. Kirjoitat, että suhteessa oli sekä ylä- että alamäkiä, mutta suurimman osan aikaa kuitenkin tasaisempaa. Ette riidelleet usein, mutta eri tavoin. Itse halusit selvittää asiat perin juurin, puolisollesi se oli vaikeampaa. Yritit sitten hyvällä tai pahalla, et saanut puolisoasi juuri reagoimaan. Arvelen, että tämä kuvaamasi puhumattomuus oli yksi suhteenne keskeisistä ongelmista. Riidan ratkaisuna käytitte toistuvasti "erokorttia", joka ehkä rauhoitti tilanteen hetkellisesti, mutta ei ratkaissut suhteenne syvempiä ongelmia.

Yksi erimielisyytenne aihe oli ajankäyttö. Itse halusit viettää vapaa-aikasi puolisosi kanssa, hän taas kaipasi kuvauksesi mukaan enemmän omaa tilaa. Olikohan asetelma tämän kaltainen suhteenne alusta alkaen vai muuttuiko se ajan myötä? Useinhan on niin, että rakastumisvaiheessa pari haluaa viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä, mutta myöhemmin jompi kumpi tai yleensä molemmat kaipaavat myös omia menoja ja / tai yksin oloa. Jos tällainen erillisyys ei mahdu parisuhteeseen, on riskinä, että siitä loppuu happi. Olisiko teille voinut käydä niin?

Viimeisimmän riitanne jälkeen puolisosi kertoi eropäätöksestään ja kertoi sen olevan lopullinen. Tämä on järkyttänyt sinua ymmärrettävästi ja kysytkin nyt, olisiko jotakin vielä tehtävissä suhteenne pelastamiseksi. En voi valitettavasti ottaa kantaa puolisosi tekemään päätökseen, sillä en ole kuullut hänen puoltaan tarinassa. Jokainen kun kokee asiat omalla tavallaan. Olet ehdottanut puolisollesi pariterapiaa ja se on toki yksi mahdollisuus, jos puolisosi on siihen vielä jatkossa valmis. Olet joka tapauksessa päättänyt käydä itse asiaa läpi terapeutin kanssa ja se kuulostaa minusta hyvältä! Olipa eronne sitten lopullinen tai ei, niin on itsesi kannalta tärkeää ymmärtää, mitä kaikkea vuosien varrella tapahtui. Terapiaprosessi on parhaimmillaan kasvuprosessi; satsaus omaan tulevaisuuteen ja hyvinvointiin. Ystävien ja sukulaisten tuki on myös kullanarvoista uudessa elämäntilanteessa.

Eroprosessiin liittyy aina monenlaisia vaikeita tunteita, kuten pettymystä, pelkoa, surua ja vihaa. Uusi elämäntilanne voi tuntua aluksi vieraalta ja pelottavaltakin. Näiden tunteiden läpikäyminen auttaa kuitenkin suuntautumaan elämässä eteenpäin, jolloin elämäniloa ja toiveikkuus jälleen lisääntyvät.

Kaikkea hyvää sinulle toivoen
Kaisa, perheneuvoja

Olen 23-vuotias nainen ja olen ollut puolitoista vuotta suhteessa pari vuotta vanhemman miehen kanssa. Mies on ulkomaalainen, kotoisin erilaisesta kulttuurista kuin minä. Puoli vuotta olemme joutuneet elämään kaukosuhteessa ja suunnitelmissa on pian taas nähdä ja jäädä asumaan yhteen.

Voiko hyväksi suhteeksi kutsua sellaista missä ei olla ns. yhdessä ja jos voi niin miten se onnistuu?

Nimimerkki 1+1=?

VASTAUS: Nimimerkkisi on osuva. Mitä on 1+1? Onko se kaksi? Vai enemmän? Vai vähemmän? Vai onkohan yhtä oikeaa vastausta tässä tilanteessa olemassakaan?

Arvelen, ettei minulla ole antaa sitä yhtä kaipaamaasi vastausta. Yhtälössä on monta muuttujaa, joita voimme kuitenkin tarkastella ja puntaroida.

Kirjoitat miehesi olevan erilaisesta kulttuurista kuin sinä. Jäin miettimään, minkälainen on miehesi käsitys parisuhteesta, miehenä ja naisena olemisesta. Onko puolisoilla samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet? Onko parisuhde tasa-arvoinen, kahden itsenäisen aikuisen välinen sopimus? Vai jotakin muuta? Mitä?

Olet nyt 23-vuotias, joten oletan, että sinulla ei ole vielä paljon parisuhdehistoriaa. Kirjoitit saaneesi vanhemmiltasi perinteisen parisuhdemallin, jossa on sitouduttu varhain, perustettu perhe ja eletty yhdessä. Tavoitteletko itse samaa vai aiotko kulkea omaa polkuasi tässä asiassa? Onko ydinperhe sinulle luovuttamaton arvo vai voitko ajatella tinkiväsi siitä olosuhteiden pakosta ainakin jonkin aikaa? Jos kaipaat tiivistä yhdessäoloa, kuinka kauan arvelet jaksavasi odottaa? Ymmärsin, että olet hiljattain joutunut pettymään odotuksissasi kun miehesi omat suunnitelmat muuttuivat. Hän pyytää sinua jatkamaan kaukosuhdetta vielä joitakin vuosia. Se on paljon pyydetty. Ottaako hän huomioon sinun tunteesi? Ymmärrettävästi pohdit asetelmaa, aluksi jopa kyseenalaistit sitä. Mikä sai sinut muuttamaan mielesi, "avaamaan silmäsi"? Suomalaisesta parisuhdeperinteestä katsottuna kaukosuhde on pidemmän päälle varsin haastava. Mutta ei toki mahdoton. (Onko ulkomaille muutto miehesi luo muuten yksi mahdollinen vaihtoehto?)

Kysyt, voiko kaukosuhdetta kutsua parisuhteeksi. Mielestäni voi, jos näin olette sopineet ja teillä on selkeät pelisäännöt. Toiseksi kysyt, onko järkevää odottaa sen kestävän vuosia. Tämä kysymys on vaikeampi. Mikään ei ole mahdotonta, mutta vuosien kaukosuhde sisältää monenlaisia epävarmuustekijöitä. Entä jos toisen - tai mahdollisesti molempien - tunteet muuttuvat ajan myötä? Entä kannattaako satsata suhteeseen, jonka tulevaisuus on epävarma? Kysyt myös avoimen suhteen mahdollisuutta. Se on toki yksi vaihtoehto, mutta oletko valmis sellaiseen? Entä miehesi? Pohdit myös miehesi läheisyyden tarvetta ja mahdollista uskottomuutta. Se riski on nähdäkseni olemassa. Entäpä oma läheisyyden kaipuusi? Kirjoitat olevasi ajoittain mustasukkainen ja se on mielestäni varsin ymmärrettävää. Entä onko miehesi mustasukkainen sinusta?

Kirjoitat, että te molemmat uskotte olevanne yhdessä tulevaisuudessa. Ilmeisesti side välillänne on siis vahva. Mielestäni sinulla on ainakin kaksi vaihtoehtoa: voit elää kaukosuhteessa ottaen siihen liittyvät riskit huomioon. Tai voit päättää suhteen tässä vaiheessa ja suuntautua johonkin uuteen. Jos teidät on tarkoitettu toisillenne, tienne varmaan kohtaavat myöhemmässäkin elämän vaiheessa.

"If you love something, set it free. If it comes back, it's yours. If it doesn't, it never was."

Parhain terveisin
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen 20-vuotias nainen ja luottamus rakoilee poikaystäväni kanssa. Olemme seurustelleet vasta vajaan vuoden, ja suhteemme eteni hyvin nopeasti. Meillä molemmilla on useamman vuoden seurustelusuhde taustalla. Olemme molemmat tulisia luonteeltamme ja siksi parisuhde on vaatinut hyvin paljon joustoa molemmilta tahoilta.

Kuitenkin tämä asia vaivaa minua yhä, enkä koe saaneeni oikeutta, vaikka hän pahoittelikin tapahtunutta. En tiedä kuinka luottaa häneen, kuinka päästä eteenpäin ja unohtaa tapahtunut. En tiedä kuinka saisin turvallisuuden ja luottamuksen tunteen takaisin. Kaipaan häntä vierelleni, ilman epäilyksiä ja pelkoa.

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Olet seurustellut vuoden poikaystäväsi kanssa. Kuvaat parisuhdettanne kahden tulisen luonteen intohimoiseksi, rakastavaksi ja arjessa leppoisaksi suhteeksi. Poikaystävälläsi on naispuolisia kavereita, joista yksi, Annaksi kutsumasi henkilö, on myös poikaystäväsi aiempi seksikumppani. Ajattelit, että olet sinut asian kanssa, mutta humalainen episodi, jossa poikaystäväsi on puristanut Annaa takapuolesta, on saanut sinut tuntemaan luottamuspulaa poikaystävääsi kohden. Kerrot, että olet hammasta purren sopinut asian poikaystäväsi kanssa. Et pysty unohtamaan tapahtunutta. Haluaisit saada turvallisuuden ja luottamuksen tunteen takaisin.

On hyvin ymmärrettävää, että luottamuksesi on horjunut tapahtuneen johdosta. Samana iltana sinun piti viettää iltaa hänen kanssaan, mutta hän lähtikin kavereiden kanssa ulos. Loukkaannuit ensin siitä ja myöhemmin sait kuulla tapahtumien kulusta ystävältäsi. Keskustelu asiasta poikaystäväsi kanssa oli hankalaa, koska hän sanoi, ettei muista mitään. Poikaystäväsi on haluton myös puhumaan asiasta jatkossa. On haastavaa sopia asia ja aloittaa ns. puhtaalta pöydältä poikaystäväsi anteeksipyynnöstä ja lupauksista huolimatta. Sinulle iso asia tuli käsiteltyä kovin pikaisesti.

Voi tosiaan olla, että poikaystäväsi ei muista tapahtunutta. Ystäväsi kuvasi hänen olleen hyvin humalassa. Se, että ei muista tekemisiään, tuntuu yleensä pelottavalta. Toki humalaa ei voi käyttää toistuvasti syynä mokailuille. Voisiko se, että poikaystäväsi ei halua palata enää asiaan johtua hänen syyllisyydestään ja häpeästään asian suhteen?

Poikaystäväsi on luvannut, että näin ei enää tapahdu ja että hän ei enää ole yhteydessä Annaan. Hän ilmeisesti haluaa sitoutua sinuun ja suhteenne on hänelle tärkeä. Valitettavaa keskusteluhaluttoman poikaystäväsi kannalta on se, että todennäköisesti sinun on saatava vielä puhua tästä asiasta. Hedelmällistä olisi, että hän voisi kuunnella rauhassa sinua, kun kerrot hänelle tuntemuksistasi tapahtuneen johdosta. Asia ei tule ”valmiiksi” parilla keskustelulla. Keskustelujen aikana hän todennäköisesti syyllistyy asiasta, mutta joskus se on vaan kestettävä. Syyllisyys on muutoksen kannalta myös tervetullut tunne. Jotta luottamus voisi pikkuhiljaa palautua, sinä tarvitset tunteen, että hän on aidosti pahoillaan ja pystyy asettumaan sinun asemaasi. Tässä satutetussa tilassa sinä tarvitset siis ymmärrystä ja tunteittesi huomioimista. Luottamus palautuu vähitellen myös uusien, hyvien kokemusten myötä parisuhteessanne.

Hyviä keskusteluja teille toivoen

Perheneuvoja Nina