Dia's diaries

Onnellisuus ja rakkaus. Siinäpä ne, jotka täyttävät kehon positiivisella tavalla.

Hän osaa hymyillä jamesdeanimäisesti, osaa puhua barrywhitemäisellä äänellä, hän nauraa vahvasti ja tunteella, ja hänellä on sopivan omituinen huumorintaju: sekoitus karua, suloista, terävää ja yllättävää.

Hän näyttää vähän pelottavalta, tuoksuu tupakalta ja Paco Rabannelta, tuntuu tutulta ja tuntemattomalta samanaikaisesti ja on monitaitava kaikessa paitsi feilaamisessa.

Hänelle ei tarvitse pelätä korottaa ääntään tai purkaa mieltään. Hän sanoo itsekin asiat suoraan ja reaaliajassa, ja leppyy nopeasti. Hän on samanaikaisesti avoin ja aito ja ujo.

Hän myös soitti ja kyseli vointiani viikon jokaisena päivän niin kauan kuin olin kipeänä. Lisäksi hän tuli käymään, toi ruokaa, piti sylissä, kuunteli, kertoi tarinoita ja teorioita, esitti ex tempore sketsejä ja kertoi arvostuksestaan. Kaikki pyytämättä ja omasta halustaan.

Tänään tapansa mukaan totaaliyllärinä hän myös antoi pienen lahjan, joka on paitsi suunnattoman ratkiriemukas huumoriarvoltaan, myös intiimi hellyyden ja huomioinnin osoitus. Nappiosuma.

Tämä on minun lottovoittoni. Tämä on ystävyysrakkautta puhtaimmillaan. Tästä ihmisestä olen niin iloinen ja kiitollinen, että en osaa edes löytää sopivia sanoja ilmaistakseni sen hänelle. Onneksi hän kuitenkin tietää. Niin hän ainakin sanoi.

Ilmeisesti hän myös osaa lukea ajatuksiani - niitäkin, joita en saa itsekään sanamuotoon. :D

Vuosien aikana sama ilmiö on aiheuttanut päänvaivaa ja herättänyt kysymyksiä.

Onko voidakseen hyvin tosiaan haukuttava muita? Tehdäkseen vertailun kautta heistä sopivan paska tausta, jotta itse erottuisi siitä parempana?

Siinä samallahan liittää kuitenkin itsensä halveksittvana esittämäänsä taustaan ja on parhaimmassakin tapauksessa vain "best of the worst".

Eräässä työyhteisössä on joskus myös mallintöitä tehnyt nainen. Hän pukeutuu asiallisesti ja tavallisesti, mutta kauneutensa näkyy silti. Tästä naisesta tykätään toisinaan kysellä: "Osaakohan se töitäkään tehdä?"

Myös "Minä en ole kuten muut naiset/miehet/ihmiset" on sellainen ilmaismuoto, joka herättää hämmennystä ja pohdintoja. Et tietenkään ole. Jokainen on yksilö. Mistä siis kumpuaa tämä vdertailun tarve ja nimenomaan muiden dissailun kautta?

Kateus. Pelko. Keskeneräisyys. Heikko itsetuntemus. Häpeä. Liikkeellepanevia voimia.

Onneksi seuransa voi valita. Olin eilen lyhyen hetken aikaa selkeästi itselleni sopimattomassa seurassa, koska maailmanhaukkumishuutokisa aiheutti itsessäni lähinnä pahaa oloa ja halun poistua, minkä teinkin.

Olen onnellinen siitä, että voin valita seurani.

Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että käväisin itselleni sopimattomassa seurassa. Nyt osaan arvostaa entistä enemmän ystäviäni.

- sain taas kyydin kotoa töihin
- sain kiitosta eräästä työstä
- oppilasryhmä oli todella mielissään saamistaan tunneista ja pyysivät lisää
- toiselle pitämälleni kurssille tuli lisää ilmoittautujia
- väsyttää, mutta projektikin on edistynyt todella hyvin
- seuraavaksi rentouttava salonkikäynti ja illalla näen ystävää <3

Miinussaldona vain se, että joku jaksaa vieläkin kiukutella. Mutta se on hänen miinussaldonsa, ei minun. :)

Tämän aamupäivän miettimisen arvoisia ajatuksia:

Yhden päätöksen olen tehnyt ja yritän aina pitää: Nousta pikkuasioiden yläpuolelle.
- J. Burroughs -

Maailma ja ihmiset eivät ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja, vaan variaatioita löytyy siinä missä räikeitäkin ääripäiden edustajia. Tästä muodostuu maailman monimuotoisuus.

Maailmassa on myös sellaisia ihmisiä, jotka saavat itselleen hyväksi mieleksi luulemansa olotilan haukkumalla, dissailemalla, arvostelemalla ja provosoimalla muita. Yleensä näillä yksilöillä on omat taakkansa, joita he kantavat mukanaan ja joiden painosta heidän selkänsä kipeytyy ja mielensä mustenee, ja he haluavat satuttaa muitakin sen sijaan, että yrittäisivät itse parantua.

Joku voisi kysyä, miksi sanon näitä ihmisiä onnettomiksi? Yksinkertaista: onnelliset ihmiset eivät käyttäydy heidän laillaan. :) Toki myös terveet/onnelliset ihmiset ovat toisinaan pahantuulisia, mutta systemaattisena elämäntapanegailu ja muiden dissailu on selkeä merkki ihmisen omista kivuista ja säryistä, joita hän ei ehkä itse enää huomaa, vaan luulee olotilaansa normaaliksi ja toimivansa oikeutetusti.

Toivotan myös näille henkisesti eksyneille yksilöille parempaa vointia, selkänsä suoristumista ja mielensä kirkastumista. :)

Jos ihmistä sanojensa mukaan "ärsyttää" jokin asia, "vika" ei välttämättä ole asiassa itsessään. Aika usein kyse onkin neutraaleista asioista yhdistettynä ärsyyntyjän omaan historiaan tai persoonaansa. Tätähän ei ärsyyntyjä huomaa, koska on helpompaa osoitella sormella pois päin itsestään ja hokea: "Tuo on väärin/virhe!" vain koska hän ei itse pidä siitä. Looginen virhe, kun oman tunteensa takia leimataan jokin asia huonoksi.

Jo pelkkä ilmaisumuoto "minua ärsyttää" on harhaanjohtava. "Minä ärsyynnyn" on toimivampi, sillä esim. värikäs kuva tai toisen ihmisen hymy eivät itse kävele ärsyyntyjän luokse, kotiinsa, naamaansa kiinni eivätkä väkisin herätä hänen huomiotaan, vaan ärsyyntyjä itse huomioi ne ja valitsee reagoida niihin omalla tavallaan. Reaktiollaan ärsyyntyjä myös viestii, ettei hyväksy näitä asioita, ja siihen hänellä on oikeus. Kuitenkin näiden asioiden leimaaminen yleimaailmallisen huonoiksi sekä yritys pyyhkiä nämä asiat pois maailmasta ovat jo aggression tunnusmerkkejä.

Minä olen joskus ärsyyntynyt sellaisista ihmisistä, jotka esim. röyhkeästi istuvat toisten pöytiin tönien samalla pöydässä istujia sivummalle ja sekaantuvat muiden keskusteluihin, ihan kuin heillä olisi oikeus tehdä niin vain siksi, että kyseinen pöytäporukka ole salaisessa yksityiskabinetissa aseistautuneen supersankarijoukon vartioimana.

Miksi minä sitten ärsyynnyin näistä iholle tungettelevista huomionhakuisista riitapukareista? Koska he laittavat omat valintansa muiden vastuuksi, heittäytyvät vastuuttomiksi kakaroiksi ja vaikeuttavat käytöksellään (joskus jopa tietoisesti) muiden elämää. He uhmaavat ja rikkovat muiden henkilökohtaista tilaa ja sitten suuttuvat tilaansa puolustaville ihmisille. He tunkevat nenäänsä muiden asioihin ja loukkaantuvat verisesti, kun nämä osoittavat kakaramaisille riitapukareille ovea. He nimittelevät muita mutta suuttuvat, jos heille tehdään sanoin.

Kun ymmärsin tämän, en enää ärsyyntynyt. Käytöksen takaa näkyvä huomionkipeys ja yksinäisyyden sekä vailla huomiota jäämisen pelko ajaa näitä ihmisiä olemaan karumpia ja kulmikkaampia käytöksessään kuin mitä he ehkä todellisuudessa ovatkaan, koska heitä ajaa pelko ja heillä on paniikin rasvaama kiire onnistua. He koittavat väkisin painaa itsensä kiinni muihin tunteakseen lämpöä - tajuamatta, että yhteenkasvamiseen tarvitaan aikaa, tilaa ja molemminpuolista halua.

Ymmärtäminen lisää empatiaa. Silloin näille huutajille ei tee enää mieli sanoa: "Turpa kiinni, apina!" eikä näitä iholle tunkijoita tee mieli työntää väkisin kauemmas, mieluiten naamalleen kuralätäkköön, eikä näille "totuuksien torville" halua olla enää kinastelukumppanina. Jos he tulevat kohti, voin väistää, ohittaa ja jatkaa matkaani. Huuteluihinsa ei tarvitse vastata: yksin kirkuva ihminen on jo sinänsä surkuhupaisa näky. Heidän seuratessa voi ajatella heidän kaipaavan johdatusta, ja tiet/kadut nyt ovat pitkälti kaikkien kuljettaviksi tarkoitettuja. Antaa heidän siis vaeltaa.

Nyt voin tehdä väistöliikkeet sekä ohitukset, enkä enää edes hymyile: jotkut ärsyyntyneistä itsensä kadottaneista kiukuttelijoista vellovat jo niin syvällä omassa henkisten haavojen mätämeressä, että he ottavat hymynkin irvistyksenä ja ystävällisenkin sanan vittuiluna, ja käyvät heti katkeraan taisteluun omia, muulle maailmalle näkymättömiä, demonejaan vastaan.

Se on tietysti heidän valintansa.

Mikäli et lähde haluamasi perään, et koskaan saa sitä.
Jos et kysy, vastaus on aina ei.
Jos et astu eteenpäin, olet aina samassa paikassa.

Eliminoi sanastostasi:
En osaa, jos, epäilen toimiiko se, ehkä, pelkäänpä että, en usko.

Lisää näiden käyttöä:
Osaan, haluan, varmaan niin tulee tapahtumaan, tiedän, järjestän ajan,
olen vakuuttunut, uskon.

Tästä vielä ihan ilmainen sovellus jokaiselle soviteltavaksi:
Oman koon mittari: Kuinka pieneksi minun täytyy mitätöidä toinen, jotta näkyisin itse?

Aamun positiivisuussaldo:
- sain aamulla aivan ihanan tekstiviestin ystävältäni
- pienet ja keskisuuret remonttihankkeet etenee aikataulussa
- pikakyydissä kotoa töihin olin hyvässä seurassa, sain hyvät naurut ja hyvän mielen
- hississä ollut hunksi käytti samaa tuoksua kuin eräs ystäväni, joten positiivisia mielleyhtymiä on taas pää täynnä
- eilen tehty päätös rajata turhakkeet pois elämästäni tuntuu hyvältä ja antaa voimia
- hymyilyttää ilman mitään erityistä syytä, koska on vaan niin hyvä olla
- tästäkin päivästä on tulossa todella ihana.

Aloitanpa positiivisuusjakson heti kiitollisuudella.

Olen kiitollinen ainakin siitä, että...
- olen terve ja asun Suomessa
- viihdyn työssäni, rakastan sitä ja saan arvostusta suorituksistani
- kehityn jatkuvasti rakkaassa harrastuksessani ja saan myös tunnustusta ja rohkaisua
- voin yhdistää vaivattomasti työn ja opiskelun
- koen ja kokeilen uusia asioita niin vapaalla kuin työmaailmassakin
- matkustan ja näen maailmaa
- minulla on ihania ystäviä ja kavereita sekä rakastava perhe
- lemmikkini antavat minulle voimaa jo omilla hassunsuloisilla olemuksillaan
- olen tähän mennessä saavuttanut haluamani
- voin tarvittaessa pyytää apua ja saan sitä
- tiedän mitä haluan jatkossa ja sen saavuttaminen on realistista
- olen oppinut elämään rinnakkain myös surumielisyyteni kanssa
- aloin taas pitää päiväkirjaa
- näen, haistan, maistan, kuulen, tunnen ja aistin
- teen nimenomaan niitä virheitä, joista myös opin, heti tai viiveellä
- olen kokenut monia haluamiani asioita ja olen pian kokemassa lisää
- pyyteettömällä antamisella olen saanut sekä aikaan paljon iloa että yllättävän paljon takaisin
- olen juuri minä
- rakastan.

Lueskelin asioita netistä, ja törmäsin ilmiöön, jossa joku kirjoitti omakohtaisesta kokemuksesta, ja perässä tuli joku toinen kommentoimaan, miten "tämäkin on väärin eikä sovi minulle".

Ketju oli aika pitkä ja siinä oli useampikin ihminen juttelemassa, mutta seuraava kommentti sai minut tekemään päätöksen: "your negativity is just a living proof for some level of frustration".

Tästä on vain reilu kuukausi, kun sanoin eräälle ihmiselle: "Ei minua kiinnosta 'olla oikeassa'. Olen mieluummin onnellinen." Kyseinen ihminen oli toivonut kannanottoani johonkin asiaa X, ja kun lopulta annoin sen, niin siitä syntyi (taas kerran) lihava riita. Vaistoni oli neuvonut olemaan osallistumatta. Pitäisi jatkossa kuunnella sitä enemmän.

Nyt kokeilen aluksi vaikka muutaman päivän olla tekemisissä taas vain vähintäänkin neutraalisti asennoituneiden ihmisten kanssa. Lähipiirissäni on vain pari part-time negailijaa ja heilläkin on vain meneillään vaikeahkot elämäntilanteet. Muuten lähipiirini on täynnä kannustavia ihmisiä asennoituneena olemaan hyvillä mielin eikä luettelemaan ja kauhistelemaan maailman virheitä voidakseen tuntea olevansa jotenkin äärimmäisen fiksuja nähdessään maailman virheet ja tuomitessaan niitä.

Myös some tarjoaa paljon anonyymeja(kin) negailijoita ja muuta ajatusroskaa. Tämän spämmin voi myös norata, ja niin aion tehdäkin. Noraamisen seurauksena menetän vain ajanhukkaa, ja sellaiseen menetykseen olen enemmän kuin valmis. Negailijoilla on oikeus mielipiteisiinsä, mutta minun ei heitä tarvitse kuunnella saati tuhlata aikaani heidän kanssaan "keskustelemiseen". Minun egoni buustautuu paremmin vaikkapa salilla. :)

Jokainen skeptinen kommentti, jokainen päänaukominen, jokainen muka-nokkela uteleva kysymys vain näyttää negailijoiden perimmäisen luonteen ja vahvistaa käsitystäni siitä, että tein oikean ratkaisun jättäessäni heidät omaan arvottomuuteensa ja valitessani entistä rakentavamman ja positiivisemman tavan olla ja elää.

Entistä parempi fiilis, here I come! :)

Siinähän se yritti. Sinnikkäästi. Jaksoi ihailtavasti, vaikkei hyvin osannutkaan eikä ollut hyvässä hapessakaan. Vaikka sille oli kerrottu jo sanoin ja kuvin, että kiitos kiitos mutta ei kiitos kuitenkaan.

Ystäväni seurasi sivusta ja totesi tyypillisen herättävällä sarkasmityylillään: "Tuossa taitaa olla se sun seuraava poikaystävä!"

Ihana ystäväni. Tietää aina, miten piristää, vaikka olisi miten vaikea ja väsyttävä päivä takana ja toinen tiedossa. Nauru on erityisen ihanaa, kun se iskee päälle yllättäen ja jatkuu vaan. :D