Dia's diaries

Ei tarvi ihan vielä alkaa itkeä biksukauden yllättäneen tänäkin vuonna. Söin lumisateen kunniaksi neljä vadelmamazariinia. Olo on huono mutta kylläpä kannatti! :D

Olipa taas hienoa olla tekemisissä elävän trollin kanssa.

Skuuppi: ihminen loukkaantuu, kun en ehdikään tavata häntä kahden tunnin varoitusajalla, ei suostu kertomaan asiaansa puhelimessa, laittaa välit minuun (sanojensa mukaan) kokonaan poikki ja sitten - tadaa! - soittaa kuin mitään ei olisikaan tapahtunut kysyäkseen jotain tarvitsemaansa asiaa lainaksi.

Järkevänä ihmisenä pidän puhelun lyhyenä ja toivuttuani alkujärkytyksestä lähetän tekstarin: "Minulle ei sovi, että ensin riehut syytä ja sitten soitat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ainakin anteeksipyyntö olisi paikallaan. Noin muuten minua evvk olla tekemisissä kanssasi, mikäli linjasi pysyy tuollaisena."

Vastaus tuli hetken päästä: "No älä sit tekstaa mulle :D"

Kuittasin: "Ilmoitin sinulle näkemykseni, jossa tietäisit tilanteen etkä soittelisi pyytääksesi palveluksia. Älä käyttäydy paskasti jos et osaa ottaa vastuuta."

Joskus olisi kiva vain deletoida muistonsakin joistakin ihmisistä.

Joskus sitä katsoo taakseen ja näkee kävelleensä suoraan ansaan. Ja silloin kyllä saattaa vähän vituttaa. Kyseessä kun on sellainen selkeästi näkyvillä oleva ansa. sitä ei vaan ehdi tajuta, koska huomio herpaantuu.

Ihmiset...

Tee-se-itse. Koska kukaan muu ei tee sitä yhtä hyvin. Päivän teemana on tänään yllättäen aprillipila.

Jätin sitten maustepurkin hyllylle eri asentoon kuin yleensä. Enempää ei tarvittukaan.

Koska yleensä - yleensä, muttei tänään! - purkki on asennossa, jossa ravistellessa se antaa maustetta ns. ritiläreiästä eikä siitä ammottavasta aukosta, joka tyhjentää purkin kahdella heilahduksella, en osannut varoa, vaan tapojeni orjana maustoin laittamaani ruokaa kovin ottein, sain paistinpanulliseen hienon tulivuorisimulaattorin, jossa varsinainen ruoka pulppusi kuumissaan päälleen saamansa maustekasan läpi.

Helvetti.

No, syötän tuon poikaystävälle. Se kun tykkää tulisesta. Ruuastakin.

Naisen paikka ei todellakaan ole keittiössä.

T.: So what is it you'd like to share and/or discuss today?
C.: This afternoon I did something pretty meaningless but it got me thinking of something serious.
T.: Go on.
C.: I was out walking. I left my phone at home on purpose, and I just started thinking, I sort of let my thoughts flow. First they were all about what I should do once I return home, then workplace flashed in my mind, my present unhappiness with way too many things but then I sort of just went totally blank.
T.: What do you mean, blank?
C.: I just stopped thinking. I just... were there, noticing things like way too bright sunshine, sharp sound of piece of ice crushing whenever I stepped on it, freshness of light spring breeze on my skin.
T.: So you concentrated on the moment.
C.: I guess you can call it that. And then I did that something I mentioned earlier. There was this puddle of water with this big round piece of ice sort of covering the surface of the puddle. I lightly stepped on it with one foot to see what would happen.
T.: And what happened?
C.: It didn't break as I half expected it to but went under the water and only then did I notice it wasn't just a single round piece of ice. It was attached to another piece of ice, a long narrow one looking like a spinal cord or a hose.
T.: Go on.
C.: And I know it may sound stupid but it's almost as if I had been reminded that things aren't as simple as they may seem and that there are connections and influence a bare eye might be completely oblivious of.
T.: The "spinal cord" or "hose" on the half-frozen puddle?
C.: Not just that, no. Seeing that piece of ice ducking instead of breaking under pressure reminded me of how sometimes giving in can help avoid unneeded fight or loss and also save strength for where or when it's actually needed, and also how things are or may be connected even when not seen.
T.: Could you be a bit more specific about that kind of situation?
C.: I guess I feel a bit lost in my own life right now. I feel as if I wasn't the captain of this ship but merely a passenger who is seasick most of the time. the mistake I guess I keep making is that I fight the seasickness when I should just let it out, let it take over and then it would be out of my system.
T.: Would you really say you're in no control at all?
C.: Guess not. I just feel that way. And there's no way out or maybe I just haven't figured it out quite yet. But I guess I could stop worrying about what could be done and use this time more wisely. I could just be.
T.: How do you feel about doing that?
C.: Alright actually. I'll give it a try.
T.: You do that.

Pääsin tänään näiden

ja sitten näiden:

mutten tämän:

kimppuun. Sen vein kaverille. Miespuoliselle. Duh.

*otsikko luetaan rallatellen*

Pienin mun harmistumisen aiheista on se, että läppäri vaihtaa itsekseen näppäinasetukset suomenkielisistä enkunkielisiksi ja yksi isoimmista se, ettei ole vielä(kään) keksitty laitetta, joka jos ei korjaisi, niin ainakin ilmiantaisi ihmisten ajatusvirheet.

Onneksi ei vituta. Enää. Kovin paljon ainakaan. Ja toisaalta, jos ei jotain ole kokenut/saanut, niin ei sitä voida menetykseksi laskeakaan. Kai. Jokseenkin fatalistiseen suuntaan hakeutuva ajatuskulku.

Auringonlasku. 22 suklaamunaa. Iso laiskanlinna. Ei kai enempää tarvitakaan siihen, että vitutus haihtuisi olemattomiin. Kokeillaan.

On aika vitun hienoa, että ihminen, joka on luvannut mm. olla yhteydessä vasta seuraavana kesänä, tekstailee toistuvasti vielä nyt helmikuussa ja tekee tikusta asiaa, vastaa pyyntöihin jättää minut rauhaan kirjoittamalla: "Jätä SÄ mut rauhaan äläkä tekstaile mulle enää!"

Joinakin päivinä olisi kiva omistaa tosielämä-blokkaus, jolla voisi vain estää urpot ottamasta yhteyttä.

10/2012 (livekeskustelu)
B: Hei voitko auttaa? Mun pitäisi tehdä muutama CV enkä mä oikein osaa.
A: Joo katotaan vaan samantien.

11/2012 [livekeskustelu]
B: Hei mulla ois tällainen hieno terveysjuttu sulle, kiinnostaako?
A: En oikein tiedä, mulla on jo jotain tuollaista.
B: Niin mut tää on uudempi ja tehokkaampi ja parempi!
A: Miten se on parempi?
B: No se vaan on! Eikä maksa ku vajaan satasen kuukaudessa.
A: Ok. Mä mietin asiaa ja jos kiinnostun, palaan siihen.

12/2012 [puhelinkeskustelu]
A: Moi mitä sulle kuuluu?
B: Ihan kauheaa, en saa vuokraa maksettua ja laskutkin erääntyy... *itkee*
A: Hei haluutko että mä autan?
B: No jos viitsit, kiitos.

01/2013 [puhelinkeskustelu]
A: Ehditkö nähdä ensi viikolla?
B: En ehdi, mullon töitä ja kiireitä.
A: Ok, ilmoittele sitten kun ehdit nähdä.

02/2013 [puhelinkeskustelu]
20.2. (klo 18:30)
B: Moi onksulla aikaa nähdä tänään?
A: Ei oikein oo just tänään. Voitko kertoa puhelimessa?
B: Ei ku tää ei oo puhelinasia. Haluan tarjota sulle elämyksen.
A: Ok, no mulla on paljon töitä ja muuta. Kauan siihen sun juttuun menee?
B: Yks minuutti vaan.
A: Ok, no tuu mun luo tänään 20:30.

20.2. (klo 19:00) [tekstiviestittely]
B: Mitä muuta sun elämässä on paitsi työ, seurustelu, harrastukset?
A: Paljon kaikenlaista. Miksi kysyt?
B: Onko sulla unelmia?
A: On. Mut en mä jaksa tällaista lomaosaketyyppistä kyselyä. Mikä sun asias on?
B: Haluun tietää sun unelmat.
A: Ne on henkilökohtaisia. Eikä mulla oo nyt aikaa tekstailla kun on muuta tekemistä.
B: Aha no ei sit mitään. Nähdään joskus jossain hautajaisissa.
A: Jos et hyväksy sitä että unelmani ovat oma asiani, niin selvä.
B: Joo tajuun sen ettei yksipuolinen suhde toimi.
A: Mikä on yksipuolista? Se, että mä autan sua kun sulla on raha- ja muita ongelmia?

20.2. (klo 19:32) [tekstiviestittely]
B: Ehkä mua vituttaa se että sulla o tollanen minuuttiaikataulu et niinku klo 20.30. Ehkä mulla ois paljon ANNETTAVAA sulle mut AINA kun mä sulta jotain kysyn niin jäät mietii etkä palaa asiaan. Tai sit sulla on vai minuutti aikaa tai haukottelet ku kerron jotain upeaa mun elämästä.
A: Itsehän sä sen minuutin halusit etkä enempää. Ja mulla on koko tän viikon ollut 05:20 herätys ja paljon töitä ja tekemistä kunnes pääsen nukkuu juuri ennen puoltayötä. Annoin sulle mun vähästä ajasta sen mitä pyysit ja oot silti tyytymätön? No et kuule oo ainoa tyytymätön tässä tilanteessa.
B: <3

21.2. (klo 20:00) [tekstiviestittely]
B: Kuulin että olet lähdössä reissuun. Hyvää reissua!
A: En tiedä keneltä kuulit mutta kiitos. Ja arvostan sitä että jatkossa pysyt asialinjalla etkä kirjoittele mulle "nähdään hautajaisissa" -viestejä, en saa mut haluamaan etäisyyttä suhun
B: No hyvä asia, koska etäisyys taitaa olla paras välimuoto meidän suhteelle.
A: En ymmärrä, mutta en jaksa enää yrittääkään tällaista.
B: Laita tilinumerosi, niin maksan sulle velkaani ja katsotaan onko kesällä aikaa nähdä.
A: Tilinumero on [se-ja-se]. Kiitos, että osoitit, miten hyvyyteni palkitaan. Hyvästi.

Pitääkin taas muistaa olla vähän itsekkäämpi. Näköjään lähipiiristäkin löytyy välillä rottia ja käärmeitä. Kuvaannollisesti ilmaistuna, tietysti. :D

Joinakin päivinä sitä aidosti ihmettelee, miksi on tekemisissä joidenkin ihmisten kanssa. Ymmärrän toki, että sammakoita tulee välillä fiksujenkin suista. Kuitenkin raja alkaa mennä siinä, kun framille tuodaan yksityiselämä ja linkitetään siihen sellaista, mihin liityn itse ja mitä pidän selvästikin suuremmassa arvossa kuin toinen osapuoli.

Jollei kuvio, jossa olen, toimikaan toiselle osapuolelle, siitä voi aina lähteä. Onnekseni olen itsekäs ja jollei toinen osapuoli osaa/uskalla lähteä, lähden itse. Ei kiinnosta olla tekemisissä sammakoivien typerysten kanssa ainakaan sen jälkeen kun heidän todellinen minänsä paljastuu fiksuusnaamion takaa.

- Voisitsä olla Johannalle ilkeä, kun se oli mulle joskus ilkeä?
En. Selvitä itse omat asiasi Johannan kanssa.

- Lissu on tosi ärsyttävä ja haukkui taas mua.
Puhuisitko asiasta suoraan Lissun kanssa, kiitos.

- Anne ei muuten tykännyt, kun et soittanutkaan hänelle niistä bileistä.
Anne voi itse kertoa sen minulle, kun sattuu olemaan aikuinen ihminen.

Joinakin päivinä on hankalaa hyväksyä se, etteivät ihmiset kerro rehellisesti lähimmäisilleen ajatuksistaan tärkeistä asioista.

Onneksi olen itse niin vitun täydellinen. :D