Dia's diaries

Viikonloppuna tuli taas kerran nähtyä motarilla sankareita, joiden mielestä melkein satasen vauhdissa ohitus suoraan päin vastaantulevan näköä on kova temppu. Jos olisin ilkimys ja toivoisin sellaisille pahaa, toivoisin heidän löytävän toisensa ja lentävän pareittain kiihkeän palavassa syleilyssä metsään lopettamaan kurjan olemisensa. Mutta kun olen kiltti ja ihana niin en toivo kenellekään mitään.

Tänään olin taas kerran sellaisen dösän kyydissä, jonka kuskille taisi pysäkit tulla aikamoisina yllätyksinä, ainakin jarrutuksista päätellen: parikymmentä metriä ennen pysäkkiä lyötiin lukko pohjaan ja revittiin renkailla vähän asfalttiakin rikki. Ehanaa.

Skene: nainen näkee silmäkulmastaan (koska meillä ON parempi periferianäkö) kiinnostavan näköisen miehen ja vilkaisee tätä paremmin.

Mies huomaa naisen katseen ja hymyilee tälle.
Nainen hymyilee takaisin ja katsoo suoraan silmiin useita sekunteja.
Mies kävelee naisen luokse ja kertoo tälle hyvin selkeästi kiinnostuksestaan.
Nainen viestii niin elekielellään kuin verbaalisestikin olevansa vähintään yhtä kiinnostunut miehestä.
He juttelevat tovin ja jatko on ilmiselvää.
Mies sanoo käyvänsä hoitamassa jonkin asian ja palaavansa pian.

Hetken päästä naisen viereen ilmestyy toinen nainen, joka alkaa sättiä ja haukkuakin tätä ensimmäistä naista: "Mä näin miten sä vokottelit mun miestä. Anna sen olla! Me ollaan menossa naimisiin! Häpeäisit!!!" ja marsii pois.

Ei tässä muuta kuin isot vilpittömät onnentoivotukset kyseiselle pariskunnalle, on varmasti tulossa onnellinen ja uskollinen liitto. :D

Tai no... mistä mä tiedän oliko ne edes pariskunta. Saattoihan tuo sättivä nainen olla vaikka mikä sekopää ja mustasukkainen salaa miehen ihastunut stalkkeri. Dunno, don't care.

Voi persus sentään. Naapurissa nussittiin myöhään yöllä sellaisilla volyymeilla, että mulla olisi ollut käyttöä korvatulpille. Olisivat mieluummin soittaneet taas sitä teinimusaa nupit kaakossa - tai no mistä mä tiedän missä niiden omat nupit oli nytkin, ehkä just kaakossa. :D

Joidenkin on kuitenkin noustava aikaisin töihin eli ois kauheen ihanaa saada se unirauha ilman korvatulppia. Aika utopistista, todennäköisesti.

Nina Niskasen blogireportaasi city-bileistä. Kuva pussauskopista.

Eikö sinkkubileissä pitäiis olla edes alkeellista kielitaitoa eikä tällaista noloa mokailua?

Naapuriin muutti keväällä pari nuoriparia. Tai siis ainakin yksi nuoripari muutti oikeasti siihen kämppään ja rapussa tapahtuvasta ramppaamisesta päätellen siellä on nyt joko kommuuni, kodittomien narkkareiden majatalo tai jotain muuta yhtä tasokasta meneillään.

Nyt, vapun kunniaksi, koko ääliölauma päätti luukuttaa musaa. Volyymi korreloi suoraan juotujen mäyristen kanssa - jotain voi päätellä siitä, että lasit helisee kaapissa ja mulla on korvatulpat korvissa.

Muutaman minuutin välein "nuorison" pitää ravata ulkona rääkillä - ja ovia paukutellaan tietysti mahdollisimman kovaa. Myös keskustelu rappukäytävässä käydään huutamalla, mikä on kuitenkin suhteellisen ymmärrettävää: ehkä tärykalvot on paukahtaneet rikki kaiken sen popittamisen jälkeen.

Ah tätä kevään ihanuutta. Mitähän ne keksii juhannukseksi? :D

Pässiäinen tuli, meni ja nyt alkoi tämänkin "pyhän" paras vaihe: suklaaherkkualennukset!

Mut hintaviittaus (20 senttiä as in 20 cnt) tulkittiin seksuaalisväritteiseksi ja sain koko perheen ruokakaupassa kuulla olevani pervo. Joitakin miehiä ei ilmeisesti voi miellyttää sitten mitenkään. Onneksi ei tarvitsekaan. Enää.

Tajusin tässä hiljalleen erään asian, jota mun on syytä työstää: odotukset. Tiedostan niiden aiheuttavan useammin pettymyksiä, kun todellisuushan poikkeaa aina jonkin verran kuvitellusta ihannetilanteesta. Silti olen kuin huomaamattani muodostanut joitakin käsityksiä ja jaksanut vielä ihmetelläkin, kun ne eivät pädekään tositilanteessa.

Huomasin eilen muodostamani odotuksen siitä, että (fyysisesti) aikuiset ihmiset hallitsisivat (ainakin selvinpäin) käytöstään edes sen verran, etteivät ainakaan esitä läpinäkyviä hätävalheita mokattuaan jotain ja jäätyään siitä kiinni. Joissakin kohdissa no comments -asenne vie pisteet paremin kotiin kuin suunsa avaaminen ja sammakoiden vapauttaminen - jos siis ei vielä osaa kohdata häpeäänsä ja avoimesti myöntää virheitään.

Ymmärrän hyvin sen, että joillakin häpeä iskee päälle todella kovaa heidän tajuttuaan käytöksensä / tekonsa / sanansa räikeän ala-arvoisiksi. Virheet ovat kuitenkin osa elämää ja välillä on luonnollistakin olla ajattelematon, kunhan ei lähde jatkamaan sitä sivuraidetta pitkin pidemmälle huonojen selittelyn, rationalisoinnin ja puolustelun avulla. Utopiaako? Ehkä joillekin. Itse uskon tuon olevan saavutettavissa.

Saldoni jäi kuitenkin eilisestäkin plussalle noin pääsiäis-wise: riippuen siitä, miten tilannetta haluaa katsoa, voin sanoa nähneeni noidan tai kanan. :D Jos siis nyt ihan hetkeksi laskeudutaan sille lapselliselle tasolle, jossa on aina välillä kiva käväistä todetakseen, ettei se olekaan enää ollut vuosiin oma juttu.

Lapsuusaikojen riitelyä, josta on jo kasvettu yli. Kymmenen vuotta sitten lopetettu ystävyyssuhde, jota ei enää muistakaan. Kahdeksan vuoden takainen asiattomasti päättynyt seurustelu, joka herättää korkeintaan haalistuneita muistikuvia. Viisi vuotta vanha erimielisyys, jonka lähtökohtaa kumpikaan ei enää muista. Kaksi vuotta sitten suutuspäissän sanottu ilkeys, jota on jo pyydetty anteeksi. Eilisiä asioita, joiden voisi luulla jääneenkin siihen päivään.

Nähdessään ihmisen ensimmäinen mielikuva on tuo vanha mutta edelleen mielessä vellova asia. Tervehdykseen vastataan ynseästi, jos lainkaan. Ihmetteleviin kysymyksiin ei vastata, murahdellaan vaan jotain tyyliin "kyllä sä tiiät". Katse kulmien alta on raskas, vihamielinen. Koko olemus on väsynyt, ärtynyt ja epämiellyttävä.

Yöunet lähtee ja tilalle tulee katkonaisia tyhjyyteen putoamisia, joita jaksottavat painajaiset. Väsymys ja päänsärky ovat arkipäivää. Maailma näyttää mustavalkoiselta, jossa on tosin hyvinä päivinä jopa ripaus harmaata. Päässä pyörii pakkomielteisesti sama skenaario, jossa on koettu ah niin maailman suurinta epäoikeudenmukaisuutta, eikä stop- tai edes pause-nappia löydy.

Miten pitkään näitä asioita kannattaa kantaa mukanaan? Mikä estää käsittelemästä ja jättämästä niitä mielen arkistoihin? Miten pikkumainen ja tyhmä/tyhjä ihmisen on oltava, jotta se tosissaan nostaisi vuosia vanhan aiheen uudelleen ja uudelleen esiin - välittämättä vaivautuneista, turhautuneista, ärsyyntyntyneistä ja ympäriltään kaikkoavista ihmisistä?

Onneksi seuransa voi valita. Möröt, antisosiaaliset ja muut peikot voivat olla juuri niin rajoittuneita kuin haluavat olla. Mun ei onneksi tarvitse nähdäkään niitä. Enää.

"Sustahan näkee päälle päin, että olet [insert idiotism]."

Ihanaa, kun ventovieraat ihmiset tulee kertomaan mulle, millainen mä oon - eivätkä esitä sitä mielipiteenä, vaan faktana. :D Ennemmin ne voittaa lotossa kuin arvaavat mitään musta oikein.

Sekin tuli huomattua, että aika selkeästi naistenvihaajat projisoivat omia ongelmiaan muihin. Ei lainkaan yllättävää.

Ihastuttavaa, taas niitä tulee vastaan, liekö kevät herättänyt peikot lumen alta :D jutut on lähinnä "et taida uskaltaa" -tason yllytysyrityksiä. Hymyilyttää. :)