"I want to lick your pussy."
Aha. Hui.
"I love to lick your pussy."
Öö. Tätäkö tää on nyt kaksi tuntia?
Nuori nainen haluaa naista näyttämön laidassa. Toisella laidalla hieman vanhempi nainen alkaa kiemurrella ja läähättää, pimpin perässä hänkin.
Jotain lesbonäytelmääkö tultiin katsomaan? Kyllä ja ei.
"Onhan tää nyt vähän kiusallista!", kommentoi näytelmän ainoa mies, ja alkaa neuvoa näytelmän ohjaajaa, eli siskoaan, joka tekee omaelämäkerrallista näytelmää homoksi heräämisestään.
Ensimmäinen näytös on ehkä parasta teatteria tällä hetkellä. Hyvä teksti, mahtava rytmi, hienot näyttelijät, ja harvinaisen uskottava ja luonteva tarina nuoren naisen elämästä, ja noloista seksikokemuksista.
Omat kokemukseni eivät vastaa mitään näytelmässä esiintyvää, ja silti uskon kaiken, mitä lavalla kerrotaan.
Suorasukaista, mutta herkkää, raadollista, mutta lempeää, ja ihanan estynyt minäkertoja, joka kuitenkin paljastaa kaiken.
Alun lesboilu jää tavallaan taustakertomukseksi, sillä näytelmä käsittelee ihmiseksi kasvamista ja parisuhteen kuvioita. Parisuhde voisi olla mikä tahansa parisuhde, vaikka heterosellainen.
Pari rakastaa, pari riitelee, parilla on seksiongelmia, jotka johtunevat läheisyyden osoittamisen vaikeudesta. Pari menee terapiaan. Terapiakohtaus on huippuhauska.
Toinen on itsestäänselvyys. Yksi vähän toteuttaa itseään. Toinen rakastuukin toiseen.
Liikuttavaa, hauskaa, tunnistettavaa.
Pari lojuu sohvalla kuin mikä tahansa pari millä tahansa sohvalla jossain päin Eurooppaa.
Millaista on tulla kaapista omalle isälleen? Nähtävästi vaivaannuttavaa, vaikka asia olisi isälle ihan tuttua, koska isällä on paljon homokavereita.
Mistä sen tietää onko työkaveri homo? Onko oma lapsi homo? Onko oma puoliso homo?
"Kyllä sen tietää!"
Ei sitä aina tiedä.
Onko sillä väliä?
Joskus on.
Kävin katsomassa näytelmän heteroiden ja homojen kanssa. Mieshomon ensimmäinen kommentti oli: "Tässä oli meille paljon vähemmän!" (Homoille ja heteronaisille siis. Näytelmässä paljastetaan ainakin kahden naisen tissit, mutta vain yhden miehen pakarat.)
Tavallaan näytelmä ei poikkea merkittävästi länsimaisesta normista. Jotenkin objektina on taas nainen. Naiskatsojalle asetelma on tuttu. Jotain pientä hämminkiä tyypilliseen objektiasetelmaan tuo lesbo minäkertoja, ja se, että kertoja haluaa murtaa perinteisen, eli miehen, näkökulman.
Katsoja ei tunne missään vaiheessa oloaan likaiseksi tai loukkaantuneeksi, vaikka kertoja kuvailee halujaan tai muiden haluja. Se on aika raikas kokemus. Suosittelen.
Q-teatteri: Jotain toista
