Keski-ikäinen nainen, joka ei saa, salillinen naisia ja muutama puolipelästynyt aviomies. Anna-Leena Härkösen Ei kiitos -romaanin näyttämösovitus Hämeenlinnan kaupunginteatterissa jatkaa ilmiöstä, jota ei seksitutkijoiden mukaan edes ole olemassa.
Eihän nainen voi olla puutteessa.
Ydinstoori vatvoo torjutun naisen (Katariina Kuisma) tunteita ja eläimelliseksi kasvavaa himoa. Kahden akateemisen avioliitto on imetty tyhjiin. Naisen halut ovat tallella, mutta mies (Lasse Sandberg) nököttää nalle-verkkareissa pelaamassa tietsikalla. Nainen yrittää liikuttavalla tarmolla vietellä miehensä siinä onnistumatta.
Teinitytär lähtee kielikurssille ja opettajaparin pitkä kesä alkaa. Käydään etelässä. Seuraa katsojan aliarviointiosuus (rasismi, drinksut, kanariankliseet). Liisa Peltonen esittää mainion roolikimaran.
(Sama) näyttelijä lataa ”totuuden” miehistä vaimon parhaan ystävättären roolissa. Nämä mieskäsitykset eivät ole raikkaita.
Loma ei saa mieheen ryhtiä. Pari etääntyy toisistaan.
Rouvan saksan kesäkurssille tulee pelastus: leffamies (Reino Nordin). Viimein kunnon seksiä! Stadin reiska on loistovalinta rooliin. Vastanäyttelijät vetävät pokkana intiimit kohtaukset: tiivis hissikohtaus, jossa naisen on virtsattava eväspurkkiinsa, kitaransoittotuokio, naimakohtaukset (tyylitellysti heijastettu meren aaltoina takaseinälle, hienoa lavastusta olisi voinut hyödyntää tehokkaammin).
RN on lavalla nakuna.
Nainen rakastuu kloppiin. Seuraa nöyryytyksiä. Lupsu välienselvittely puolison kanssa. Sovinto. Läheisyys omaan kultaan löytyy toisen kainalosta.
Bonukset:
Kesto: pari tuntia väliajalla.
Yleisö: Tätä ei Helsingin kaupunginteatterissa tapahdu: vieressä istunut nainen kysyy, olenko paikallinen. Pitäis löytää Otto-automaatti, että pääsee nakarille.