Tää meidän hullu moottoripyörämatka on sen verran kiinnostava, että paikallinen media kiinnostuu. Sitten ne kysyy miksi te ajatte.
Olisihan se kiva vastata, että huvin vuoksi.
Valitettavasti tämä maapallo ei ole vielä täysin valmis.
Esimerkiksi Tajikistanissa 15-25 vuotiaista naisista iso osa on työttömänä. Heillä on jäänyt koulut kesken. Kukaan ei puhu siitä.
Siksi meidän reissun teema on ollut tyttöjen koulutus.
Salajuoni menee niin, että ajamme maahan. Paikallinen media tulee paikalle ja esimerkiksi täällä Tajikistanissa paikallinen asiaa tunteva UNICEF saa sitten kertoa mitä tyttöjen koulutukselle pitäisi tehdä.
Media kirjoittaa.
Tajikistanissa useat mediat ovat sensuroituja. Radio Free Europe teki meistä jutun ja mikä tärkeämpää, nosti puheenaiheeksi tyttöjen koulutuksen.
Kiitos Unicefille ja Radio Free Europelle tärkeästä puheenvuorosta.
Raja menee kiinni klo 20. Matkaa on vielä 70 kilometriä ja kello on seitsemän. Ehkä ehdimme vielä. Väännän Royal Enfield moottoripyöräni kaasukahvasta ja kiipeän kohti vuoristoa. Lämpötila on jo laskenut niin kylmäksi, että sormiani palelee.
Ohitamme parkkeeratut rekat. Rekkakuskit katsovat meitä epäilevästi. Olen jo täysin kyllästynyt Kiinan puolen rajatarkistuksiin. Tänään oli 14 passitarkistusta alle 200 km matkalla. Pian pääsisimme pois Kiinasta. Toivottavasti.
Tie päättyy. Kello on 19.45. Portti on kiinni. Ei helvetti. Joudummeko nukkumaan tässä rekkakuskien kavereina. Vasemmalla meitä katsoo lumihuippuinen vuoristo. Oikealla hiekkakenttä. Edessä tyhjä vartiokoppi. Portti pysyy kiinni.
Meidän matkanjohtaja soittaa muutaman puhelun. Juon hermostuneena vettä ja syön pähkinöitä. Mietin jo, miten asettaudun moottoripyöräni viereen nukkumaan. Ehkä pukeutuisin sadeasuun ja laittaisin tyynyksi matkakassini. Pohdin onkohan hiekalla parempi nukkua kuin asfaltilla.
Yhtäkkiä hallin portti alkaa aueta. Sieltä tulee kirgisialaisia sotilaita. Yhdellä on kolme tähteä olkapäällä. Herra isoherra.
Ajamme halliin. Passintarkastus.
Pääsemme Kirgisian puolelle 20.15. Raja on virallisesti ollut suljettuna jo 15 minuuttia. En tiedä maksoiko joku jollekin. En nähnyt mitään rahaa liikkuvan missään.
Meitä vastassa on nuori poika. Hän on matkailuyrittäjä. Hän lupaa hoitaa moottoripyöriemme tullauksen mahdollisimman nopeasti. Maan läpi kulkiessa pitää olla kauttakulkulupa.
Sen tekemisessä meneekin sitten aikaa. Neljä ja puoli tuntia. Nukuin pari tuntia rajalla. Sadeasussa. Tyynynäni oli kypärä ja sen alla ajohanskat. On pimeää.
Vihdoin saamme luvan lähteä. Sotilas ei edes avaa porttia. Se viittilöi, että kyyristykää ja menkää portin ali. Vapaus.
Tai ei ihan vielä. 70 kilometriä pitää ajaa. Yksi vuoren ylitys. Säkkipimeässä. Ajamme jonossa auton perässä. Serpentiiniä ylös. Oikealla puolella ties miten syvä rotko. Vasemmalla pystyseinä vuorenseinä. Alkaa satamaan vettä. Yhtäkkiä en näe enää kuin auton perävalot punaisina hehkuvina palloina. Vesisade on muuttunut lumisateeksi ja lämpötila laskenut pakkasen puolelle.
Rotko
Skriiiiik. Yhtäkkiä tajuan, että auto jarruttaa. Vittu. Ei se saatana voi jarruttaa kun perässä tulee 16 moottoripyörää. Moottoripyörällä ei voi jarruttaa lumessa. Maassa on jo 3 senttiä lunta tai loskaa. Koitan jarruttaa jaloilla etten ajaisi auton perään. Mitä jos edessä tulee jyrkkä mutka ja syöksyn rotkoon. Saan pidettyä pyörän pystyssä ja ohjaan auton ohi. Toivon, ettei kukaan muukaan tipu rotkoon. Kello on jo kaksi yöllä.
Jatkamme matkaa. Ajamme kahtakymppiä. Joudun ajamaan visiiri auki, koska sen jäätyneen pinnan läpi ei näe yhtään mitään. Toisaalta on niin pimeää etten muutenkaan näe muuta kuin ne edessä jälleen olevat auton valot.
Pian jäätävä tihku muuttuu kosteaksi. Ihanaa. Lumisade on muuttunut vesisateeksi. Kokeilen maata. Se ei ole enää jäässä.
Saavumme majoituspaikkaan. Kamiina hohkaa kuumuutta. Meidän isäntämme on valmistanut kuumaa borssikeittoa ja teetä. Sormeni sulavat. Vihdoin vapaus. Täällä ei sensuroida nettiä. Täällä turisti on ystävä. Täällä saa ajaa missä vaan. Ei ole ulkonaliikkumiskieltoa yhdentoista jälkeen.
Vapaus on ihana asia jota osaa arvostaa vasta kun sen menettää. Kokeile joskus Kiinan Xinxiangia, Pohjois-Koreaa tai Turkmenistania niin osaat arvostaa Suomen vapautta.
Kolme-ja-puoli-miljoonaa. Sen verran käytimme yhdessä illassa illalliseen ja hotelliin.
1991 vuonna neuvostoliiton hajotessa itsenäistynyt Uzbekistan on tunnettu ihmisten ystävällisyydestä, taivaallisesta ruoasta. Silkkitien muinaiset rakennukset ja palatsit huokuvat historiaa Samarkandissa, Bukharassa ja Khorazmissa.
Valitettavasti edellinen diktaattori jätti maahan myös jäljet. Uusi presidentti on juuri valittu ja maahan on suunniteltu uudistuksia. Kuulemma hommat menevät parempaan suuntaan.
Älä mene sinne, tarkka-ampujat listii sut. Olemme Turkmenistanissa. 5 kilometriä Iranista. Tunnin matkan päässä Afganistanista.
Juuri eilen oppaamme oli kertonut, kuinka hyvät välit Turkmenistanilla on naapureihin. Saavat kuulemma viisuminkin helposti. Katson itseäni ja vertaan häneen. Joo, en näytä paikalliselta. Ehkä häntä ei ammuta, mutta minä saatan näyttää viholliselta. Suurin osa näistä Turkmenistanissa asuvista on turkmeeneja. Puhuvat kieltä jota turkkilaisetkin ymmärtävät.
Turkmenistan liittyi Neuvostoliittoon ja itsenäistyi kun liitto hajosi. 1991 vuodesta tämä on ollut itsenäinen. Tässä maassa on väkeä yhtä vähän kuin Suomessa. 5,6 miljoonaa.
Turkmenistanilla on naapurimaina Iranin lisäksi Pohjoisessa Kazakstan, Uzbekistan, Afganistan ja Kaspian meren toisella puolella Azerbaijan sekä Venäjä. Venäjä on ystävä.
Turkmenistan on maailman kuudenneksi suurin maakaasun tuottaja. Sillä on maksettu tiet, sähköt, juokseva vesi ja tietenkin maakaasu jokaiseen kämppään. Maakaasu oli vielä kuusi vuotta sitten ilmaista, nyt se maksaa parikymmentä dollaria vuodessa. Kesällä lämpötila nousee helposti yli neljäänkymmeneen. Talvella lämpötila tippuu jopa pakkaselle ja silloin on hyvä lämmittää kotia maakaasulla.
Venäjään on hyvät suhteet. Hotellin baarimikko kysyy mitä mieltä olet Putinista. Hänen mielestä Putin on hyvä presidentti. En viitsi kysyä mitä medioita hän seuraa. Televisiossa pyörii paikallinen propagandatelevisio tai sitten venäläinen musiikkitelevisio. Entisenä neuvostomaana täällä kaikki osaavat venäjää vaikka äidinkieli onkin paikallinen.
Afganistanin sota lienee tunnetuin asia tällä alueella. Öljy ja kaasuvarat kiinnostavat monia suurvaltoja.
Afganistanista tulee muutakin. Rekkakuskilta saimme ostaa erikoista teetä. Sitä salakuljetetaan Afganistanista. Maistan. Päässä alkaa pyöriä. Teetä kasvatetaan joka toisessa rivissä ja joka toisessa rivissä kasvatetaan oopium-unikkoja. Mehiläiset sitten pitävät huolta, että teestä tulee ristipölytyksen aikana erityistä. En taida tuoda tätä teetä Suomeen. Liian monta tullia ja koiraa matkalla.
Kuinka monta kamelia tarjoatte tästä naisesta? Viisikymmentä? Sata?
Ei tullut kauppoja. Yksi kameli maksaa noin tuhat dollaria eli 860 euroa.
Naisten asema ei taida olla ihan tasa-arvoinen täällä vielä. Monessa muussakin asiassa voisi olla parannettavaa.
Niin. Se Turkmenialainen tyttöystävä oli levyn nimi ja myös laulun. Se oli Leevi and The Leavings joka lauloi Turkmenialaisesta tyttöystävästä. Ljeni nimeltään. Tämän meille kaupitellun Leenan olisi saanut vaimoksi 50 kamelilla. Viereisessä pikkukaupungissa on kuulemma halvempia naimakauppoja. 10 kamelia riittää. Ei kiitos.
Missä on Turkmenistan?
Leevi laulaa: Kartalta katson, ensin Moskovaan, siitä Araljärven kautta Volgogradiin. Kaukana ollaan kotimaasta. Katson karttaa. Ei helvetti. Näitä Stanimaitahan on vaikka kuinka paljon. Uzbekistan, Tajikistan, Kirgistan, Kazakhstan, Pakistan, Afganistan. En olisi ikinä ilman karttaa osannut laittaa näitä oikeaan järjestykseen. Mikä Stan? Se tarkoittaa kuulemma maata. Niinkuin country. Turkmeenien maa.
Miksi Turkmenialainen? Miksei Turkmenistanlainen?
Kysyn meidän oppaalta mikä on Turkin ja Turkmenistanin historia ja onko jotain yhteistä. Ja että mistä nimi Turkmenia tulee ja mistä Turkmenistan.
On Turkilla ja Turkmenistanilla kuulemma paljonkin yhteistä. Muistat varmaan historian tunnilta Ottomaanien valtakunnan. Ottoman empire oli turkkilaisten ja turkmeenien esi-isien valtakunta, joka hallitsi isoa osaa välimeren maista. Jopa nykyisessä Kiinassa Xingiangissa ja siellä Kashgarissa on tätä samaa kieltä puhuvaa väkeä, Uiguureja.
Turkmenia taas on vanha venäläisten tapa ääntää tämän maa. Oikea muoto on Turkmenistan ja kansalainen olisi Turkmeeni. Turkmeenilainen tyttöystävä olisi oikeampi kirjoitusmuoto levylle. Ehkä Leevi and The Leavingsin taiteilijat ovat olleet venäjän tunnilla hereillä ja nukkuneet äidinkielen tunnilla. Tai sitten karttakirja oli vanhentunut. Turkemenistan itsenäistyi vuonna 1991, 2 vuotta ennen levyn julkaisua.
Historia näkyy nykyäänkin yhteistyönä.
Kansainvälinen turkkilaisen kulttuurin yhdistykseen (TURKSOY International Turkic Culture Organization) kuuluu edustajia Azerbaidžanista, Kazakhstanista, Kirgisiasta, Turkista, Turkmenistanista, Macedoniasta, Bosnia Herzegovinasta, Unkarista, Bulgariasta, Moldovasta sekä Venäjään kuuluvista Tatarstanista, Bashkortostanista, Khakssiasta, Tuvasta, Yakutiasta, Kalmykiasta ja Altay Kraysta. No nyt tuli taas maita joista en tiedä yhtään mitään. Opas selvittää minulle, että esimerkiksi Turkissa asuvia turkkilaisia ja Turkmenistanissa asuvia turkmeenejä yhdistää sama kieli. "Ymmärrämme toisiamme" hän kertoo.
Neuvostoajasta henkilöpalvontakulttiin
Tiedätkö Maon punaisen kirjan. Se ei liity tähän maahan mitenkään. Siinä oli ohjeita elämään. Näillä on vihreä kirja. Ruhnama. Siinäkin on ohjeita elämään. Edellinen Pomo, Saparmurat Niyazov teki sen. Hän kirjoittaa kauniisti elämän tarkoituksesta ja rakkaudesta:
In three types of love, there is "I" and "you":
In love for humans, there is a man and a woman;
In divine love, there is man and God;
In mundane love, there is man and the world.
Love is such a relationship that it requires maturity and personification of both
parties so that the ties get stronger. For this reason, it is necessary for the spiritual-moral
"I" to gain personality for the content of love.
Thus, love is a spiritual and moral phenomenon.
Kirjassa on myös paljon muuta. Paljon hyvää, mutta paljon myös sellaista, mistä voisi olla montaa mieltä. Pomo oli presidentiksi valinnan jälkeen koko elämänsä presidentti. Sillä oli joitan hassuja juttuja. Hän nimesi kalenteriin kuukausia sukulaistensa nimellä ja kaupunkeja omalla nimellään. Pomo täällä on kuulemma viisas. Se tietää kaiken. "Big Daddy" nää sanoo. Yhdentoista jälkeen ei ole mitään asiaa ulos. Kokeilimme. Poliisi saattoi takaisin sisälle. Me ollaan vähän niinkuin vankilassa. Tässä maassa pomot ei oo diktaattoreita mutta ne päättää kaikesta. Ei tää nykyinenkään mikään diktaattori ole, mutta kaikki tottelee sitä. Pienissäkin asioissa.
Henkilöpalvonta elää täällä. Edellistä pressaa oli verrattu Kimpsukkaan. Siis pohjois-Korean Kimiin.
Näitten pressan patsaan pelkkä kultaus maksoi sata miljoonaa euroa. Sen kun suhteuttaa siihen, että tämän maan suurin Moskeija maksoi 140 milliä, niin voisi ajatella, että pressa on lähes samanarvoinen kuin jumala. Pikkurahoja.
Turkmenialaisia ei muuten ole paljoa. Näitä on vain 5.6 miljoonaa. Suunnilleen sama määrä on suomalaisia.
Näillä on muuten myös paljon rahaa. Tai siis pomoilla on. Mistä se tulee? No näillä on maakaasua. Helvetisti. Täällä on myös Darvasan kaasukraateri, missä maakaasu palaa jatkuvasti. Sitä ei voida sammuttaa kun se on niin iso. Eikä sitä tarvitse kun maakaasua riittää.
Turkmenistan on maailman kolmanneksi suurin maakaasun myyjä kuulemma. Kuudenneksi suurimmat kaasuvarat. Se selittää hyvät tiet, autot, julkiset rakennukset. Kaikilla täällä on ilmainen sähkö, vesi ja maakaasu. Tai oli vielä 5 vuotta sitten. Nykyään kaasu maksaa 20 dollaria vuodessa, sähkö 22,5 dollaria ja vesi 40 dollaria vuodessa. Vesi tulee koko maahan yhdestä joesta. Maailman pisin vesiputki, 1300 kilometriä. Kaasun arvon ymmärtää talvella kun täällä saattaa olla -5 tai jopa -10 astetta pakkasta.
Vihreässä kirjassa sanotaan: "Auringon lämmön ja arvon ymmärtää vasta kun kylmä talvi tulee."
Vihreä kirja pitää opetella ulkoa. Siitä on tentti. Et pääse yliopistoon jos et läpäise tenttiä.
Pomo käskee
Pukeudu viimeisen päälle. Oman ikäsi mukaisesti. Nuorena kun ajatus on hitaampi kuin tunteet, on hyvä pukeutua värikkäästi. Vanhempana hillitysti.
Turkmen men who are even older prefer to wear clothes that are white or light
brown. That is what is appropriate. Colors such as light brown as the soil, and white as
the day are becoming of the elderly. White signifies maturity, while brown signals
prudence. Fruitful trees lay down their fruit. Colors such as blue, red, and black tell the
overflow of emotions and these colors are appropriate for the youth.
Ei moottoripyöriä.
Ei valokuvia pääkadulla. Ei valokuvia pressan palatsista.
Auton pitää olla pesty tai saat sakot.
Nopeusrajoituksia pitää noudattaa.
Mustat autot ovat kiellettyjä, vain pomon kaverit ja pomo saa ajaa mustalla autolla.
Jos vaihdat rahaa pimeästi, tulee hankaluuksia.
Tupakointi kielletty koko maassa(ainakin jos valvontakamera näkee).
Joo ihan turhaa kokeilla somettaa täältä. Facebook on sensuroitu. WhatsApp sensuroitu. Wikipediassa sivuja sensuroitu. YLE sensuroitu. HAH. En kyllä tiedä miten pääsin Cityn sivuille täältä, kun jopa Suomen verovirastossa Cityn sivut ovat sensuroituja. Vain viisi prosenttia Turkemenistanilaisista pääsee Internetiin. Aika tiukkaa.
Ei kaljaa Ramadanin aikana paitsi...
Ramadan on se paastokuukausi. Täällä syödään öisin, kun aurinko on laskenut eikä kukaan näe. Ramadanin aikaan ei saa juoda olutta myöskään niin että pullot näkyvät. Kaljaa saa toki juoda kannusta ja laseista.
Niin joo, matkalla tietenkin saa syödä. Miten matkalla olon sitten määrittelee on jokaisen omantunnon asia.
Pääkaupungissa on kaikki talot valkoista marmoria.
Tulee jotenkin ristiriitainen olo. Niinkuin olisin Dubain ja Pohjois-Korean risteytyksessä. Tosi outo maa.
Meidän hotellit on viimeisen päälle hienoja. Ainakin ulkoa. Sisällä yhdellä ovenkahva jää käteen, hissi rämisee, laatat lohkeilevat ja valaisimista osa on palanut.
Tulee mieleen Neuvostoliitto. Ainiin siitähän tämä maa itsenäistyi vuonna 1991. Se selittää monia asioita. Klo 11 jälkeen ei ole mitään asiaa ulos. Poliisi ottaa muuten kiinni. Kokeilimme ja meidät passitettiin takaisin hotellille. Onneksi emme joutuneet Turkmenistanilaiseen vankilaan.
Täällä on hyperinflaatio. Eilen pankin edessä oli valtava jono. Ihmiset nostavat rahoja pois pankista turvaan. Pimeä rahanvaihtomarkkina käy kuumana. Pankissa dollarin vaihtokurssi on 4, pimeillä markkinoilla sain 18. Se on laitonta. Dollari on silti turvallisempi kuin paikallinen manaatti. Kultaa nämä ostaisivat jos vain voisivat. Visakortti on suljettu. Hyperinflaatio on kolminkertaistanut kaikki hinnat lyhyessä ajassa.
Jatkamme matkaa pitkin aavikkoa. Jo tuhat kilometriä aavikkoa takana. Hiekkamyrskyjä. Kameleita. Paahtavaa aurinkoa.
En oikein osaa sanoa mitä mieltä olen tästä maasta. Menen kauppaan ostan Valion Viola voita. Ostan jäätelöä ja pepsiä. Kiiruhdan hotellille ennenkuin ulkonaliikkumiskielto alkaa. Jostain syystä tulee mieleen Pohjois-Korea. Turkmenistan on mysteeri.
Tämän reissun piti olla helppo. Ajelemme vain Intiasta Suomeen. Ylitämme matkalla Himalajan. Käymme katsomassa Mount Everestiä. Huristelemme Tiibetin ylängöillä ja sieltä Stanimaiden läpi, Kaspianmeren läpi, Mustanmeren ali ja siitä Itä-Eurooppan ja Valko-Venäjän kautta Suomeen.
Ei ollut.
Realismi tuli vastaan jo Intiassa. Helvetin kuuma. Ei siinä, että 37 on ihmisen ruumiin lämpötila, mutta kun siihen lisätään vielä vaatteet päälle. Viereinen tulikuumaa pakokaasua paahtava rekka ja päälle karkaava TukTuk sekä vielä 11 lämpöastetta päälle ja aurinko, jota ei pysäytä mikään puuttomassa Intiassa. Lämpöhalvaus, pölyyn tukehtuminen ja liikenteessä tapahtuvat loputtomat päivittäiset läheltäpiti-tilanteet vetivät mehut pois koko porukasta jo ensimmäisessä maassa.
Kylä keskellä viidakkoa
Nepalissa meidän piti tehdä pari lehtijuttua Kathmandu Timesiin, ja käydä tapaamassa paikallista koulua ja kylää viidakon keskellä. Tien piti olla hyvä, ja se olikin kunnes kaatosade turmeli sen. Täydellisesti.
Osa Nepalin tiestä oli romahtanut kokonaan. Tieurat olivat niin syvät, että moottoripyörä jumiutui siihen ja välillä piti lapioida hiekkaa tielle, että pääsimme eteenpäin.
Taistelimme läpi mudan, kivikon ja vuoristoteiden. Välillä sukelsimme moottoripyörillä jokien läpi ja toivoimme, ettei satunnainen pohjassa oleva kivi kaada pyörää jokeen.
En edes jaksa laskea montako kertaa olen kaatunut.
En pysty laskemaan montako pyörää olen auttanut pystyyn. Montako olemme kaivaneet mudasta, ojasta, suosta tai montako rikkonaista rengasta olemme korjanneet.
Ymmärrän nyt, miksi kylään rakennettiin sairaala. Sairaalan rakentaneen herrasmiehen isä oli kuollut kylään, kun tiet olivat poikki eikä hän päässyt hoitoon. Isän viimein toive oli, että poika rakentaisi sairaalan, ettei kenenkään vuoristokylässä tarvitsisi kuolla sen vuoksi kun ei pääsisi hoitoon.
Vuorten ylitys on vaikeaa, mutta rajojen ylitys vaikeampaa
Olimme juuri pääsemässä Nepalista Kiinan Tiibetiin, kun tullivirkailijat kiristivät meiltä 1700 euroa. Jos emme olisi maksaneet, Kiinan ajoluvat olisivat vanhentuneet ja koko reissu olisi loppunut siihen. Maksoimme korruptiorahat hammasta purren ja pääsimme Kiinaan.
Tiet paranivat vihdoin. Kiina on ylpeä teistään. Huokaisin helpotuksesta, mutta turhaan. Himalaja on korkea.
Korkealle, vieläkin korkeammalle ja kohti ääretöntä
Nousimme ylöspäin. 2000m. 3000m.. 4000m... 5347 m. Yksi meistä sairastui vuoristotautiin - hänet lennätettiin teho-hoitoon 2000km päähän - ja kaikilla muilla oli niin järkyttävä päänsärky, että luulin, että kuolen. Välillä sydän pampatti niin, etten saanut unta koko yönä.
Mainitsinko jo, että lämpötila oli laskenut Intian saunahelteistä sitä mukaa kun korkeus oli noussut? Joo oli se lämpötila laskenut, nimittäin 4000-5000m korkeudella yöt ja aamut olivat laskeneet jo pakkaselle. Aamulla heräsimme moottoripyörän penkki jäässä, vesipullot jäässä ja jokaiseen mutkaan ajoimme peläten mustaa jäätä.
Pahimmat lumimyrskyt koimme Kirgistanin puolella kun klo 3 yöllä yhtäkkiä pilkkopimeässä visiiriin satanut vesi muuttui yhtäkkiä jääksi ja tiellä oli 3 cm paksuinen lumikerros. Kieli keskelle suuta, jalat maahan ja piti vain toivoa, etti kukaan meistä luiskahda viereiseen syvään rotkoon.
Luulin, että Nepalissa olisi reissun haastavimmat viranomaiset - olin väärässä.
Nepalin viranomaiset olivat sittenkin helppoja tapauksia. Kysyin meidän Kiinan oppaalta, niin hän sanoi, että Xinxiangin checkpointtien määrä ylitti hänen kaikki arvioinnit. Checkpointteja oli pahimmillaan niin paljon, että jouduimme 240 km matkalla näyttämään passejamme 14 kertaa. Enkä nyt edes liioittele ollenkaan. En nyt mene Xinxiangin ja Kiinan politiikkaan yhtään tämän pidemmälle, mutta voit päätellä, ettei Yarkandissa ja Kashgarissa oleva aseistettujen poliisien miehitys, kauppiaiden varustautuminen pampuilla ja piikkikärkisillä kepeillä ole välttämättä normaalia. Kauppaan pääsi, jos kauppias uskalsi avata kalterioven ja pääsit läpivalaisusta läpi. Niin ja ne viranomaisten checkpointit hidastivat tosiaan matkaa: Pahimmillaan 240 km matkaan meni checkpointteineen 11,5 tuntia. En ottanut niistä kuvia, kun kielsivät.
Eräs motoristiryhmämme jäsen tiivisti reissun vaikeimpia hetkiä seuraavasti:
En tiedä pelkäänkö enemmän sitä, etten jaksa, vai sitä, että kuolen tänne.
Hullunkin seikkailun jaksaa, kun sillä on merkitystä
Nämä hullut siltojen ylitykset, päiväkausien palelu, jatkuva päänsärky, lihassärky, pienet ruhjeet, muutama katkennut kylkiluu, mutaan jumiutumiset sekä viranomaishaasteet ovat olleet vain esteitä jotka on tehty ylitettäviksi. Pelon ja kauhun sekaan tulevat onnistumiset, surrealistisen upeat maisemat ja reissun isomman tarkoituksen onnistumiset ovat saaneet meidät jatkamaan.
Se julkisuus mitä tämä reissu on saanut aikaan paikallisissa medioissa voi ehkä auttaa matkamme varrella olleita ihmisiä kouluttamaan lapsiaan. Tätä on vaikea käsittää Suomesta käsin, mutta toistan vielä, että isoin haaste esim Intiassa ja Nepalissa on se, että paikalliset eivät halua antaa lapsiaan kouluun. Koulussa olo tarkoittaa sitä, ettei ole aikaa auttaa kotitöissä. Koulussa olo voi tarkoittaa nälkää kotona ja vaikka moni aloittaa koulun, niin silti vanhemmat hakevat lapset pois koulusta ja tällainen awareness projekti vaikuttaa mielipiteisiin.
Olemme saaneet Intiassa suuria medioita kirjoittamaan tästä lasten koulutuksen puolesta puhuvan motoristiryhmän hullusta tempauksesta. Laajuudesta kertoo ehkä se, että Hindustan Timesia lukee joka päivä yli miljoona ihmistä. Varanasin suurin lehti kirjoitti myös sekä myös Nepalin päämedia Kathmandu Today. Tempauksen hyväntekeväisyyden media-arvo voidaan laskea sadoissa tuhansissa euroissa jollei jo miljoona mene rikki.
Nyt lähdemme Unicefin toimistolle täällä Tajikistanissa. Annamme haastattelun paikalliselle radiolle ja ehkä BBC:lle jos he saavat haastatteluluvan.
Menestystä ja seikkailuja elämääsi. Ei ehkä näin paljon seikkailuja, mutta silleen sopivasti jooko.
Ilkka O. Lavas
part of charity motorbiking group from India to Finland, 65 days, 17 countries.
Charity motorbike tour 2018
Charity Motorbike Tour puhuu lasten koulutuksesta ja lukutaidon tärkeydestä. Pyrimme nostamaan koulutuksen mediaan puheenaiheeksi menemällä kouluihin. Kun media kirjoittaa koulusta, suhtautuminen koulutukseen paranee ja vanhemmat lähettävät helpommin lapsia kouluun.
Kierrämme seuraavissa maissa: Intia - Nepal - Tibet / Kiina - Kirgisia - Tadžikistan - Uzbekistan - Turkmenistan - Azebaijan - Georgia - Turkki - Bulgaria - Romania - Ukraina - Valko Venäjä - Latvia - Eesti - Suomi.
Faktaa lasten koulutuksesta ja lukutaidosta
Tavoitteemme on, että puhuisimme enemmän lasten lukutaidon oppimisen tärkeydestä. Meillä ei ole keräyslupaa, mutta voit varmasti lahjoittaa jonkun suosikkiapujärjestösi kautta lasten koulutukseen. Lahjoitimme ja lahjoitamme itse suoraan kouluille.
Meitä on 17 suomalaista yrittäjää ja muuta hullua motoristia matkassa mukana. Puhumme koulutuksesta. Meillä on mukana väkeä, jotka ovat olleet töissä katulapsityössä. On upea nähdä ihmisiä, jotka ovat aloittaneet nollasta ja pärjänneet elämässään.
Unelma on, että kaikki maailman lapset oppisivat lukemaan.
Tässä muutama fakfa lukutaidosta ja koulutuksesta.
- 59 miljoonaa lasta ei käy koulua
- Lukutaito vähentää köyhyyttä ja rakentaa rauhaa. Äitien koulutus vähentäisi kehitysmaiden nälänhätää 26%, se tarkoittaa, että koulutus voisi poistaa 12 miljoonalta lapselta nälän
- Tyttöjen koulutus pelastaa miljoonia lapsia. Äitien koulutus on yksi tehokkaimpia keinoja parantaa lasten terveyttä ja vähentää lapsikuolleisuutta. On arvioitu, että 2.1 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta selviytyi vuosien 1990 ja 2009 välisenä aikana, koska tyttöjen koulutukseen oli panostettu aiempaa enemmän. Jos kaikki naiset saisivat koulutuksen, lapsikuolleisuus laskisi jopa 49 %. Se tarkoittaa 3 miljoonaa pelastettua lasta vuosittain.
Minä, kullankaivajalapsi, synnyin viattomana tähän maailmaan. Opin konttaamaan, kävelemään ja leikkimään.
Kotona leikimme kauppaleikkiä, myimme ohi meneville ihmisille karkkia ja naposteltavaa. Saimme siitä oikeaa rahaa. Oikealla rahalla saimme ruokaa. Kotileikissä autoin äitiä ruoan laitossa, siivoamisessa ja pian myös raskaammissa töissä kuten puiden pilkkomisessa.
He koputtivat ovelle
Olin juuri lypsämässä vuohta, kun koulusta opettaja tuli hakemaan kouluun. Olin kuullut koulusta jotain. Isä oli lukenut lehdestä, että suomalaiset motoristit olivat vieneet sinne jalkapalloja ja krikettivälineitä. Oikein ministerikin oli paikalla. Isän mielestä koulu oli hyvä juttu. Siellä oppisi kuulemma lukemaan ja laskemaan. Osasin kyllä jo laskea. Isä oli opettanut. Kukaan meidän perheestä ei osannut lukea.
Koulu
Menin kouluun. Siellä opin laskemaan myös kertolaskuja. Opimme maailmasta ja eläimistä. Opin vähän lukemaan myös.
Isä
Isä oli räätäli. Hän osasi korjata vaatteita.
Sitten eräänä päivänä äiti tuli itkien hakemaan minut pois koulusta. Isä oli kuollut. Hän jäi rekan alle.
Kauppa
Jouduimme lopettamaan kaupan. Hautajaisiin meni meidän kaikki kaupan säästöt. Äiti sanoi, että kauppa pitää sulkea.
Meitä on 7 lasta. Olen jo 10 vuotta. Minä olen vanhin. Unelmoimme äidin kanssa, että saisimme kaupan taas auki, niin voisin siinä tienata pikkusiskoille ja -veljille ruokaa. Saamme rahaa keräämällä pulloja.
Kullankaivajaksi
Äiti ehdotti, että menisin kullankaivajaksi. Bagmati joen varrella on temppeli, missä poltetaan köyhien ja rikkaiden ruumiita. Rikkailla saattaa olla kultahampaita. Niistä saa kuulemma hyvin rahaa. Jos löydän riittävästi kultahampaita, voimme perustaa kaupan uudestaan.
Koulu jäi
En ehdi kouluun. Kullankaivuu pitää tehdä valoisaan aikaan. En osaa kauhean hyvin vielä lukea. Osaan jo osan devanagarin aakkosista. Kaikkia en ymmärrä.
Minulla on nälkä. Minulle ja sisarilleni ei riitä kunnolla ruokaa. Täytyy tehdä töitä.
Ehkä jonain päivänä löydän riittävästi kultahampaita ja voimme perustaa taas kaupan. Sitten nälkä olisi taas ohi.
--
Tarina perustuu todellisuuteen vuonna 2018 ja on yhdistelmä kolmesta eri lapsesta.
Muistiin kirjoitti,
Ilkka Lavas
omana itsenäni
Charity motorbike tour 2018
Charity Motorbike Tour puhuu lasten koulutuksesta ja lukutaidon tärkeydestä. Pyrimme nostamaan koulutuksen mediaan puheenaiheeksi menemällä kouluihin. Kun media kirjoittaa koulusta, suhtautuminen koulutukseen paranee ja vanhemmat lähettävät helpommin lapsia kouluun.
Kierrämme seuraavissa maissa: Intia - Nepal - Tibet / Kiina - Kirgisia - Tadžikistan - Uzbekistan - Turkmenistan - Azebaijan - Georgia - Turkki - Bulgaria - Romania - Ukraina - Valko Venäjä - Latvia - Eesti - Suomi.
Faktaa lasten koulutuksesta ja lukutaidosta
Tavoitteemme on, että puhuisimme enemmän lasten lukutaidon oppimisen tärkeydestä. Meillä ei ole keräyslupaa, mutta voit varmasti lahjoittaa jonkun suosikkiapujärjestösi kautta lasten koulutukseen. Lahjoitimme ja lahjoitamme itse suoraan kouluille.
Meitä on 17 suomalaista yrittäjää ja muuta hullua motoristia matkassa mukana. Puhumme koulutuksesta. Meillä on mukana väkeä, jotka ovat olleet töissä katulapsityössä. On upea nähdä ihmisiä, jotka ovat aloittaneet nollasta ja pärjänneet elämässään.
Unelma on, että kaikki maailman lapset oppisivat lukemaan.
Tässä muutama fakfa lukutaidosta ja koulutuksesta.
- 59 miljoonaa lasta ei käy koulua
- Lukutaito vähentää köyhyyttä ja rakentaa rauhaa. Äitien koulutus vähentäisi kehitysmaiden nälänhätää 26%, se tarkoittaa, että koulutus voisi poistaa 12 miljoonalta lapselta nälän
- Tyttöjen koulutus pelastaa miljoonia lapsia. Äitien koulutus on yksi tehokkaimpia keinoja parantaa lasten terveyttä ja vähentää lapsikuolleisuutta. On arvioitu, että 2.1 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta selviytyi vuosien 1990 ja 2009 välisenä aikana, koska tyttöjen koulutukseen oli panostettu aiempaa enemmän. Jos kaikki naiset saisivat koulutuksen, lapsikuolleisuus laskisi jopa 49 %. Se tarkoittaa 3 miljoonaa pelastettua lasta vuosittain.
Puhutaan lasten lukutaidosta ja koulutuksesta. Menestystä ja seikkailuja elämääsi!
Suunnitelmamme on, että ajamme Intiasta Suomeen. Reissulla puhumme lasten koulutuksesta ja lukutaidosta. Moni on kysynyt minulta, että miten reitti sitten jatkuu? Tässä paljastan muutamia matkasuunnitelman palasia.
Reissu lähtee Chennaista, missä meidän Royal Enfield Himalayan moottoripyörät odottavat meitä.
Käyn Intiassa pari työhommaa ensin. Sen jälkeen käymme lahjoittamassa paikalliselle tyttöjen koululle Varanasissa apua lasten koulutukseen.
Nepal on turistille helppo maa. Siellä saa kaikkea mitä tarvitsee. Prätkän vuokraus onnistuu ja tottumattomillekin tiet ovat helppoja. Tosin Himalajan ylitys ei ole moottoripyörällä ihan helppoa.
Latviasta Eestiin. Ehkäpä Pärnun hiekkarantojen kautta.
Eestistä Suomeen.
Ja jottei reissun tarkoitus unohtuisi. Tässä vielä muistutuksena faktaa lasten koulutuksesta.
Faktaa lasten koulutuksesta ja lukutaidosta
Tavoitteemme on, että puhuisimme enemmän lasten lukutaidon oppimisen tärkeydestä. Aiomme konkreettisesti tehdä suoraa hyväntekeväisyyttä auttamalla paikallista tyttöjen koulua Intian Varanasissa. Meillä ei ole keräyslupaa, mutta voit varmasti lahjoittaa jonkun suosikkiapujärjestösi kautta lasten koulutukseen. Lahjoitamme itse suoraan koululle ja viemme tarvikkeet ja muut avustukset itse perille. Ilman välikäsiä.
Meitä on 16 suomalaista yrittäjää ja muuta hullua motoristia ja haluamme puhua koulutuksesta. Siksi lähdemme reissuun.
Kaikkien maailman lasten täytyy oppia lukemaan.
Tässä muutama fakfa lukutaidosta ja koulutuksesta.
- 59 miljoonaa lasta ei käy koulua
- Lukutaito vähentää köyhyyttä ja rakentaa rauhaa. Äitien koulutus vähentäisi kehitysmaiden nälänhätää 26%, se tarkoittaa, että koulutus voisi poistaa 12 miljoonalta lapselta nälän
- Tyttöjen koulutus pelastaa miljoonia lapsia. Äitien koulutus on yksi tehokkaimpia keinoja parantaa lasten terveyttä ja vähentää lapsikuolleisuutta. On arvioitu, että 2.1 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta selviytyi vuosien 1990 ja 2009 välisenä aikana, koska tyttöjen koulutukseen oli panostettu aiempaa enemmän. Jos kaikki naiset saisivat koulutuksen, lapsikuolleisuus laskisi jopa 49 %. Se tarkoittaa 3 miljoonaa pelastettua lasta vuosittain.
Puhutaan lasten lukutaidosta ja koulutuksesta. Menestystä ja seikkailuja elämääsi!
Ennen kuin menemme Tadžikistaniin, meidän täytyy ottaa pieni matka Intiaan.
Intiassa pyritään siihen, että kaikilla olisi koulutus. Intia on iso maa. 1,354 miljardia ihmistä eli 246 kertaa Suomen asukasmäärä. Isoon maahan mahtuu paljon ihmisiä: rikkaita ja köyhiä. Eikä kenelläkään ole Intiassakaan helppoa.
Tyttöjen koulutuksessa parannettavaa
Intian köyhillä alueilla moni aloittaa koulun, mutta harva valmistuu. Useimmat jättävät kesken. Harmillista on se, että vanhemmat haluavat lasten käyvän töissä sen sijaan, että menevät kouluun. Tämä johtaa lukutaidottomuuteen ja lukutaito on kehittymisen ja hyvinvoinnin lähtökohta.
Oma mielipiteeni on, että maailman kaikille ihmisille pitäisi ensin saada lukutaito ja sen jälkeen vasta voimme ratkoa muita ongelmia. Mutta tästä on eri ihmisillä eri näkemyksiä.
Meitä on 16 suomalaista yrittäjää ja muuta hullua motoristia ja haluamme puhua koulutuksesta. Siksi lähdemme reissuun.
Kaikkien maailman lasten täytyy oppia lukemaan.
Tavoitteemme on, että puhuisimme enemmän lasten lukutaidon oppimisen tärkeydestä. Haluamme konkreettisesti tehdä hyväntekeväisyyttä auttamalla paikallista tyttöjen koulua Intian Varanasissa. Meillä ei ole keräyslupaa, mutta voit varmasti lahjoittaa jonkun suosikkiapujärjestösi kautta lasten koulutukseen. Lahjoitamme itse suoraan koululle ja viemme tarvikkeet ja muut avustukset itse perille. Ilman välikäsiä.
Jotta ihmiset kiinnostuvat meille itsestään selvästä asiasta, pitää tehdä samalla jotain hullua. Aiomme matkustaa moottoripyörillä Intiasta Suomeen.
Tadžikistaniin menemme, koska emme uskalla mennä Pakistaniin.
Faktat
Tässä muutama fakfa lukutaidosta ja koulutuksesta.
- 59 miljoonaa lasta ei käy koulua
- Lukutaito vähentää köyhyyttä ja rakentaa rauhaa. Äitien koulutus vähentäisi kehitysmaiden nälänhätää 26%,
se tarkoittaa 12 miljoonaa lasta
- Tyttöjen koulutus pelastaa miljoonia lapsia. Äitien koulutus on yksi tehokkaimpia keinoja parantaa lasten terveyttä ja vähentää lapsikuolleisuutta. On arvioitu, että 2.1 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta selviytyi vuosien 1990 ja 2009 välisenä aikana, koska tyttöjen koulutukseen oli panostettu aiempaa enemmän. Jos kaikki naiset saisivat koulutuksen, lapsikuolleisuus laskisi jopa 49 %. Se tarkoittaa 3 miljoonaa pelastettua lasta vuosittain.
Lähdemme Tadžikistaniin, koska emme uskalla mennä Afganistanin ja Pakistanin kautta. Sitäpaitsi Tadžikistanissa on yksi maapallon hienoimmista prätkäreiteistä. Tärkeintä on kuitenkin että lähdemme reissuun koska haluamme puhua lasten koulutuksesta.
Puhutaan lasten lukutaidosta ja koulutuksesta. Menestystä elämääsi!
Paljastan salaisuuden: Aloitin työurani koodaamalla. Olen siis oikeasti nörtti. Koodaustaitoon liittyy paljon harhakuvia. Haluan muutaman oikaista tässä.
1. Koodaus ei tarkoita pelkkää koodausta
Tein eilen pienimmän toimivan tuoteen eli artikkelin MVP:n tästä samasta artikkelista. Monesti koodaus aloitetaan vastaavasti idean tai käyttöliittymän testaamisella oikeiden asiakkaiden kanssa.
Pienimmän toimivan tuotteen, eli MVP:n tekemisessä tärkeintä on, että saadaan palautetta ideaan. Se on usein ensimmäinen vaihe koodaamisessa. Testataan ideaa ehkä paperiversiolla tai artikkelin beta-versiolla kuten tässä tein. Eilisen artikkelin perusteella verkossa syntyi paljon keskustelua ja tärkein palaute oli juuri, että kansankielellä koodaaminen tarkoittaa eri asiaa kuin mitä ammattilaiset sillä tarkoittavat.
Kansankielellä koodaaminen on laajempi asia kuin ammattilaisten kielessä koodaaminen. Koodaus on yksi tärkeä vaihe ammattimaisessa ohjelmistotuotantoprosessissa.
Maailman suurinta käännöstoimistoa rakentavan Transfluentin perustaja Jani Penttinen kommentoi Facebook -nimisen keskustelufoorumisovelluksen keskusteluketjussa artikkelia seuraavasti:
Jos haluaa puhua koodauksesta ohjelmistotuotannon synonyyminä, ni se kyllä vähän itsensä huijaamista. Oikeasti koodaaminen on osa ohjelmistotuotantoa, mutta vain osa sitä ja muutakin tarvitaan. Ehkä parhaiten tilanteen ymmärtää jos tulee vastaan tilanne että pitäisi oikeasti koodata jotain itse. Joko osaat, tai et osaa. Jos et osaa, ni sit puhutaan siitä ohjelmistotuotannosta ja päädyt etsimään jostain koodaajan ja ostamaan tältä koodauspalvelun että saat haluamasi ohjelmiston tuotettua.
Voi kuulostaa saivartelulta, mutta on oikeasti älyttömän iso ero siinä osaako oikeasti koodata vai ei. Sanoisin että esim. jos paljon parjatuissa Tiedon projekteissa sekä ostajan että myyjän edustajat osaisivat itse koodata, speksit tulisi laadittua sellaisiksi että ne saadaan toteutettua ja budjetit sellaisiksi että niissä voi pysyä. Ja ehkä lopputulos olisi sellainen joka toimii.
En sano, että kaikkien pitäisi osata koodata, mutta koodaustaito on aika tärkeä perustaito jonka osaaminen auttaa monessa muussa roolissa vaikka itse ei koodia kirjoittaisikaan.
Jani osuu tuossa asian ytimeen. Asiakas ostaa koodauspalvelua, myyjä myy ohjelmistotuotantoprosessin. Jo siinä monesti koodausprojekti menee vikaan ja on vaarana, että pieneltä firmalta tilatessa projektista tulee niinsanottu purkkaviritys joka näyttää hyvältä, mutta todellisuudessa on hakkereille avoin.
Tähän laatuasiaan tuli myös kommentti Talent Base Groupin kokeneelta ICT konsultti Reni Waegeleinilta, joka varmasti mm toimiessaan Veikkauksen ICT managerina on huomannut, mitä tarkoittaa kun hän sanoo LinkedIn sovelluksen keskustelussa seuraavasti:
Lisäisin tähän yhden kohdan. Väärä käsitys koodaamisesta: koodarin hyvyyttä voi mitata suoritteiden (koodin määrä, toiminnallisuus) määrällä.
Väärin. Koodaus ei ole liukuhihnatyötä. Samaa ongelmaa ei ratkaista moneen kertaan. Jokainen eteen tuleva asia on uniikki, koska ympäristö johon se tehdään ja prosessi jota rakennetaan on aina uniikki.
Siksi ei ole kannattavaa mitata koodin määrää, toiminnallisuuksien määrää, näiden suhdetta tai niiden tekemiseen kulunutta aikaa.
Se on sama kuin arvioisimme taidemaalarin hyvyyttä siveltimenvetojen lukumäärällä.
Hyvyyttä pitää mitata, mistä sitä koodari itsekään muuten tietäisi miten hän suoriutuu, mutta mittarina pitää olla jokin lopputuloksesta syntyvä mittari: Asiakasasioinnin nopeus, konversio, myynnin kehitys, jne.
Jokaisen nettisivun, verkkopalvelun ja applikaation koodaamiseen tarvitaan koodaamisen lisäksi paljon muita ohjelmistotuotannon prosessivaiheita, joita yleiskielellä kutsutaan tosiaan siis usein pelkistetysti koodaamiseksi.
Koodi ei synny itsestään.
2. Väärä käsitys koodaamisesta: Koodia voi kopioida
Monesti ajattelemme, että koodia voi tuosta noin vain kopioida ja sitten systeemi toimii. Paljastan salaisuuden: Ei toimi. Vastaavasti voisi ajatella, että otat Teslan moottorin ja akut ja laitat sen vanhaan Toyotaan, niin sinulla on sähköauto.
Okei on poikkeuksia, esim jos sinulla on joku vakio-osa, niin sitä voit kopioida. Esimerkkina autossa voisi olla Teslaan sopiva ratti, jonka voit vaihtaa samasta Teslamallista toiseen, muttet välttämättä kuitenkaan edes Teslan mallien välillä ilman hitsaustyötä. Eikä se varmastikaan sitten sovi siltikään Toyotaan tai Porscheen. Toisin sanoen jokaisella ohjelmointikielellä on omat vakio-osansa.
If I write something in english, it is super difficult to copy to be part of this finnish article, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Tietokoneelle koodatessa pitää lähes aina kertoa mitä kieltä sille nyt kirjoitat. Ihminen saattaa osata tulkita jopa tuon englanninkielisen lauseen ja ymmärtää sen olevan esimerkki eri ohjelmointikielistä ja niiden yhteensopimattomuudesta. Toisaalta sinä fiksuna ymmärrät sen, mutta miten olisi käynyt, jos olisin kirjoittanut "Si escribo algo en inglés, es muy difícil copiarlo para ser parte de este artículo finlandés."
/* koodi saattaa sisältää myös kommentteja, esimerkiksi: Tämän kappaleen muuten kopioin suoraan eilisestä MVP:stä. Pari pientä kieliasua korjasin. Niitä voisi koodari kutsua bugiksi tai leikkisästi yllättäväksi ominaisuudeksi, joka saattaa häiritä lukukokemusta. Lisäsin tähän myös tuon esimerkin eri kielistä. Koodin kommentointi helpottaa ylläpitäjän työtä myöhemmin. Kommentit muuten kirjoitetaan usein kielellä, joka ymmärretään laajasti, esim englanniksi kommentointi on lähes vakio myös Suomessa. */
3. Väärä käsitys koodaamisesta: koodaus on koodin kirjoittamista
Monesti ajattelemme, että eihän siihen kauan mene kun kirjoittaa koodin. Koodauksessa on kuitenkin monta muuta ohjelmistotuotantoon ja käyttökokemuksen suunnitteluun liittyvää työvaihetta:
1) miten käyttäjä kokee sovelluksen
2) miten käyttäjä etenee polulla
3) miten käyttöliittymä reagoi kun käännät ruudun
4) miten sovelluslogiikka toimii ja käyttäytyy esimerkiksi jos hakkeri yrittää varastaa Facebookin datasi, antaako sovellus siihen luvan vai miten tietoturvapolitiikka säädetään
5) miten tietoja tallennetaan: tietokantaan, minkälaiseen tietokantaan
6) millä kielellä frontend eli käyttöliittymä koodataan ja millä kielellä backend eli taustalla pyörivä ohjelmistologiikka koodataan
7) miten meidän pitää testata, että ohjelma toimii
Näitä voisi listata vaikka kuinka monta lisää. On ketterää prosessimallia ja vähemmän ketterää. On agilea ja scrumia. Pointti on: koodaaminen ei ole pelkkää laudan naulaamista puutalon seinään, vaan pitää huomioida myös, ettei rakenneta softasta tietoja vuotavaa homepesäkettä. On huomioitava, että kun projekti etenee, niin usein käyttöliittymää pitää muuttaa. Esimerkiksi Facebook on kokenut useita muodonmuutoksia ja versiopäivityksiä matkan varrella. Sen päivittäminen nykypäivään on vaatinut valtavasti useita koko koodin, käyttöliittymän ja tietokantojen täydellistä päivitystä ja uudelleensuunnittelua. Eikä edes Facebook ole vielä valmis vaan siinä on edelleen valtavan monta bugia ja ongelmaa mitä koodarien pitää ratkoa.
/* kommentti onkohan tämä nyt päällekkäinen kohdan 1 kanssa, pitäisiköhän 1 ja 3 yhdistää seuraavaan versioon. */
4. koodarit juovat vain Coca Colaa
90-luvulla vitsailtiin, että koodarin elämä on nettiä, pizzaa ja kokista. Ei ole enää.
Koodarin ammatissa on nykyään kaikenlaisia ihmisiä: vegaaneja, urheilijoita, taiteilijoita, matemaatikoita, autoharrastajia, robotiikkafaneja, rokkareita, foodieita ja vaikka mitä. Meidän toimistolla harvoin näkee kokista. Joskus toki energiajuomia, mutta useimmiten kahvia tai vettä kuten millä tahansa toimistolla.
Suomalainen koodaamisen osaaminen on maailman huippua. Hatunnosto koodareille. Koodarit parantavat maailmaa koodirivi kerrallaan. Menestystä koodausprojekteihisi! Menestystä elämääsi!
Ilkka Lavas
sarjayrittäjä
kirjoittaja digitalisoi maapalloa pikseli ja koodirivi kerrallaan mm seuraavissa firmoissa: City Digital, TableOnline, City Family, City Dev Labs sekä EatAndTheCity