Olen 21-vuotias nainen ja ongelmani on tunnekylmyys. Olen kokenut ihastumisen tunteen vain pari kolme kertaa elämässäni, eivätkä nekään ole kestäneet kauaa.
Sitoutuminen ahdistaa minua suunnattomasti enkä ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Heti, jos mies alkaa osoittaa kiinnostustaan, ahdistun ja lopetan yhteydenpidon kuin seinään. Siitä on syntynyt useita vaikeuksia, koska miehet ovat jääneet "roikkumaan" vastakaiun toivossa. Miesten lähettämät viestit, liiallinen läheisyys, kaikenlainen romanttisuus ja lässytys saavat minut voimaan pahoin. Kun mies on kertonut pitävänsä minusta, en ole koskaan voinut sanoa mitään takaisin.
Minulle on mahdoton ajatus, että koskaan esimerkiksi menisin naimisiin tai hankkisin lapsia.
Ahdistuksesta huolimatta on hetkiä, jolloin kuitenkin haluaisin parisuhteen. Olen miettinyt jo pitkään, mikä minussa on vialla, kun en pysty tuntemaan tällaisia tunteita.
Viimeisen vuoden aikana olen myös alkanut miettimään, olenko bi-seksuaali. Mutta toisaalta naiset, kuten miehetkin, kuitenkin viehättävät minua vain ulkonäön perusteella mutta heti jos edetään pidemmälle, pakenen. Toivon, että saisin jonkinlaista selkoa tilanteeseeni, koska en tiedä mistä tämä johtuu.
VASTAUS: Kuvauksesi perusteella en pidä sinua tunnekylmänä. Pikemminkin olet herkkä ihminen, jonka tunteet vain ovat niin syvällä, että niistä on vaikea saada otetta. Tunteesi tulevat esille epämääräisenä ahdistuksena, jos toinen ihminen – on hän sitten mies tai nainen – tulee sinua liian lähelle. Toisaalta haaveilet siitä, että uskaltaisit sitoutua toiseen ihmiseen, toisaalta tuo ajatus herättää sinussa ahdistavia tunteita.
Olet yrittänyt saada kiinni tuosta epämukavasta olostasi, joka liittyy toisten ihmisten läheisyyteen. Onkohan joku läheinen ihminen joskus rikkonut henkilökohtaisia rajojasi, vaikkapa moittimalla ulkonäköäsi, halveksimalla, vähättelemällä tai koskettelemalla tavalla, jota et olisi halunnut? Jos näin on, voi alkaa itsekin uskoa toisen vääristynyttä puhetta tai sopimatonta käytöstä, siitä on tullut "normaalia". Kun sitten joku osoittaa aidosti kiinnostustaan, se herättää epämääräisen ahdistuksen. Läheisyys ja romanttisuus tuntuvat tungettelulta, vaikka tietää, että sen pitäisi tuntua hyvältä.
Sinussa ei ole mitään vialla, olet vain aloittanut matkan kohti itseäsi, tunnistamaan, kuka oikeasti olet ja mitä elämältä haluat. Matka itseen voi olla pitkä ja mutkainen, mutta se kannattaa tehdä.
Ahdistuksesi kertoo, että sisälläsi on kimppu erilaisia tunteita, joita on tärkeää tutkia kaikessa rauhassa. Tunteet ovat ajattomia, niiden alkuperä voi yhtä hyvin olla tässä hetkessä kuin kaukana omassa menneisyydessäkin. Sinun kannattaisi hakeutua puhumaan näistä tunteistasi ammattiauttajalle. Jos olet opiskelijaterveydenhuollon piirissä, voit lähteä sitä kautta etsimään sopivaa keskustelukumppania.
KYSYMYS: Olemme seurustelleet avomieheni kanssa nyt pari vuotta ja asuneet yhdessä vuoden. Suhde alkoi etäsuhteena, mutta mies muutti luokseni. Päädyimme minun kotikaupunkiini, koska opiskelen täällä. Mies ei ollut sitoutunut mihinkään kaupunkiin joten ratkaisu oli järkevä tältä osin. Minun elämäni on täällä: ystävät, koulu, työ ja menneisyys. Miehellä ei ole täällä muuta kuin minä. Hän ei myöskään ole tykästynyt kaupunkiin koska se ei tarjoa hänelle samanlaisia harrastusmahdollisuuksia ym. kuin hänen entinen kotikaupunkinsa. Hänellä ei ole täällä myöskään ystäviä (eikä hän tutustu ihmisiin helposti, joten tämä tuskin muuttuu). Tästä kaikesta johtuen mies viettää kaiken aikansa kotona. Suurimman osan ajasta hän pelailee tai surffailee netissä. Työn saralla hän on muutosvaiheessa. Hän opiskelee avoimessa joitain kursseja, mutta tekemistä hänellä ei juurikaan ole.
Minä sairastan ms-tautia. Minulla on oma yritys ja tämän lisäksi viimeistelen opintojani yliopistolla vaativassa tiedekunnassa. Tekemistä riittää ja orastava valmistuminen aiheuttaa stressiä ja paineita. Tauti näkyy minussa eniten kovana väsymisenä. Arki on rankkaa ja välillä tuntuu että selviytyminen tavallisesta elämästä on ylitsepääsemätöntä. Mies haluaisi harrastaa kanssani ja viettää paljon aikaa yhdessä, olenhan hänen ainoa ystävä täällä.
Lisäksi mies on erittäin aktiivinen seksuaalisesti. Nykyinen tilanteeni on aiheuttanut halujeni hiipumista (väsyminen ja stressi). Riitelemme miehen kanssa myös usein (aiheena mm. seksi ja entiset suhteet) ja tämä lisää haluttomuuttani. En pääse riidoista yli niinkuin hän ja mies kummastelee esim. miksen kykene sovintoseksiin. Kaipaan omaa aikaa ja lepoa. Mies taas kaipaisi juuri päinvastaista. Pahimmalta tuntuu kun en pysty tarjoamaan miehelle sellaista seksielämää kuin hän haluaisi. Mies sanoo ymmärtävänsä minua, mutta asia nousee esille turhan usein. Jos hän aidosti ymmärtäisi minua, eikai hän ottaisi asiaa puheeksi? Kun seksitauot venyvät pidemmäksi (n. viikko) mies alkaa käyttäytyä minua kohtaan inhottavasti. Hän sanoo että minun pitäisi kestää tämä ja ymmärtää häntä, koska hänellä on paha olo puutteessaan. Lisäksi mies sanoo että minun pitäisi vain yrittää seksiä, että halu saattaa syttyä kesken touhun. Minua tämä ajatus puistattaa. Tämän suhteen minulla on varmaankin jonkinasteinen lukko, sillä olen joutunut lievän seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi lapsena. Jos minulla ei ole sillä hetkellä halua, en halua myöskään "pakottaa" itseäni seksiin.
Olemme yrittäneet työstää ongelmiamme mutta samat asiat toistuvat yhä uudestaan ja uudestaan. Olemme riidelleet paljon suhteemme aikana, pahastikin. Kerran oksensin kun minulla oli niin paha olo. Vasta sain jonkin asteisen paniikkikohtauksen riidan aikana. Riitely vie minulta myös paljon energiaa ja arki muuttuu yhä vaikeammaksi. Olen sanonut miehelle jo monesti että voimani ovat loppu. En kestä enempää vastoinkäymisiä. Minun tulee selviytyä opinnoistani ja työstäni, niistä ei voi luistaa. Parisuhde on käynyt niin vaikeaksi, että mielestäni voisin paremmin yksin. Mies ei halua erota. Mitä ihmettä voimme tehdä?
VASTAUS: Luin kirjeesi moneen kertaan ja pohdin, mitä ja miten sinulle vastaisin. Tuntuu, että elämässäsi on kauhean paljon kuormittavia tekijöitä yhtä aikaa. Ja vastapainoksi iloa ja helpotusta tuovia asioita aika vähän. Kuitenkin, jotta elämämme säilyisi jollain tavalla tasapainossa, näitä molempia puolia tarvitaan.
Kerrot sairastavasi ms-tautia. Käsitykseni mukaan se on sellainen sairaus, että tulisi erityisen hyvin pitää huolta siitä, ettei elämä kuormittuisi liikaa, ja että olisi mahdollisuus lepoon ja rauhaan. Joillekin asioille voimme tehdä jotain, voimme yrittää helpottaa elämäämme monilla tavoilla. Sairaudelle itsessään sinä et voi mitään. Se on osa elämääsi osittain antaa rajat sille, millaista elämää voit elää. Ei niin, ettetkö voisi toteuttaa unelmiasi ja käyttää kykyjäsi parhaasi mukaan (valmistuminen, oma yritys), vaan niin, että joudut miettimään, mitä jaksat ja miten paljon kestät.
Jotenkin ajattelen myös niin, että moni periaatteessa hyvä asia on elämässä kääntynyt yllättäen elämää hankaloittavaksi. Ennen muuta ajattelen parisuhdettasi.
Et suoraan kirjoita sitä, mutta olettaisin, että välillänne on ainakin ollut, jos ei edelleen ole, voimakkaita tunteita; kiintymystä ja halua sitoutua. Jotain sellaista, että pelkkä etäsuhde ei ole teille kummallekaan riittänyt ja olette tahtoneet muuttaa yhteen ja perustaa yhteisen kodin. Oletan myös, että miehesi on ollut erittäin halukas sitoutumaan sinuun, koska hän on ollut valmis jättämään oman asuinympäristönsä ja siihen liittyvät tärkeät asiat.
Joskus voi käydä niin, että hyväksi ajateltu asia, kuten vaikka yhteen muuttaminen ja suhteen vakauttaminen tuokin tullessaan hankaluuksia. Miehesi on yllättäen paljon riippuvaisempi sinusta kuin sinä hänestä. On vaikeaa, teille kummallekin, löytää tasapainoa ja hyvää yhteistä olemista, kun toinen tuntuu olevan paljon sinun varassasi. Uskon, että häntäkin harmittaa se, että hänen tyytyväisyytensä ja tyytymättömyytensä on sinusta ja sinun tavastasi elää kiinni. Sinulla on kodin ulkopuolella elämää; opiskelut, työ harrastukset, ystävät. Hänellä on puolestaan mitä? Jokaisella kestää aikansa ennen kuin voi luoda itselleen arkisen ja tyydyttävän elämän, jossa voi toteuttaa itseään.
Kuitenkin on niin, ettei tilanne, johon olette ajautuneet, ole sinun syysi. Et ole vastuussa siitä, että hän on parhaillaan muutosvaiheessa, jossa entisen elämän tilalle ei ole vielä tullut uutta. Sinä voit toki olla hänelle tukena ja apuna, mutta elämän sisällöksi et voi hänelle kokonaan olla. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että tilanne varmasti syö miehesi itsetuntoa ja saattaa aiheuttaa arvottomuuden tunnetta. Onkin aika kuvaavaa, että riitanne ja konfliktinne käydään voimakkaasti seksuaalisuuden saralla. On kuin taas yksi hyvä ja elämää kannatteleva asia olisi kääntynyt yhteistä hyvää vastaan.
Se, minkä pitäisi tuoda teille yhteyttä, lämpöä ja hellyyttä, tuokin riitaa, tyytymättömyyttä ja syyllisyyttä. Kirjoitat, että miehesi on seksuaalisesti kovin aktiivinen, voisiko olla että hän haluaa olla vaan yhteydessä sinuun, olla sinun kanssasi, ja tuo on ainoa reitti jonka hän ikään kuin tällä hetkellä ”osaa”. Tällä en tarkoita sitä, että sinun tulisi kyetä harrastamaan seksiä silloinkin kun et halua. Ei tarvitse. Yleensäkin, kyse ei ole suostumisesta, vaan haluamisesta. ja sen tunnistaminen on tosi tärkeää.
Mikä voisi olla teille tie parempaan yhteyteen ja sitä kautta molemminpuoliseen seksuaalisuudesta nauttimiseen?
Voisiko se olla se, että puhuttaisiin rehellisesti siitä, missä tilanteessa suhde on, että molemmat voisivat kertoa peloistaan ja epäilyksistään. Että molemmat voisivat tunnustaa se, että tällaisenaan suhde vie enemmän kuin antaa ja että te molemmat tarvitsette myös iloa ja helppoutta, jota suhde parhaimmillaan voisi tuoda.
Jos kumpikin on kovin tyytymätön nykyiseen tilanteeseen, tulee myös muutosta hakea yhdessä. Kirjoitat hyvin koskettavasti siitä, kuinka ”arki on rankkaa ja välillä tuntuu että selviytyminen tavallisesta elämästä on ylitsepääsemätöntä”. Sellaista ei sinun, eikä yhteisen elämän tulisi olla.
Kaikkea hyvää sinun elämääsi toivottaa perheneuvoja Kati
KYSYMYS: Olen 20-vuotias nainen ja olen seurustellut poikaystäväni kanssa 5 vuotta. Suhteemme on edennyt ihan hyvin, vaikka olen välillä hieman mustasukkainen, ilman kuitenkaan mitään aihetta. Nyt suhteemme on kuitenkin ajautunut viime kesänä siihen että olimme matkalla rantalomalla, jossa tunnetusti näkyi paljasta pintaa ja pieniä bikinejä. Mieheni tuijotteli varsin paljon ja useampana päivänä näitä kauniita naisia vaikka huomautin hänelle monta kertaa asiasta. En itse vilkuile muita miehiä ja en siis pidä että miehenikään niin tekee ja olemme puhuneet siitä useasti. Pidän myös hyvää huolta omasta ulkonäöstäni sekä olen aika muodokas mutta hoikka, joten en näe mitään syytä tuohon. No tämä johti kovan riitaan, sillä mieheni sanoi ettei siinä ole mitään pahaa ja minä en pysty antamaan anteeksi.
Tästä eteenpäin on menty pelkkää alamäkeä. Mieheni opiskelee muualla kuin minä, ja näemme vain vkl siksi soittelulla on tärkeä osa suhteessamme. Mieheni ei kuitenkaan aina "muista" soittaa minulle vaikka olemme sopineet asiasta. En voi kuitenkaan uskoa että hän muka vain unohtaisi minut näin monen vuoden jälkeen. Yleensä siis minä olen se, joka soittaa juuri tästä syystä, mutta kerran olimme sopineet että jos mieheni kerran kuussa soittaisi minulle illalla. Myös jos satumme olemaan baarissa ja olemme sopineet jonkun lähtöajan ja paikalle sattuu ilmaantumaan hänen kavereitaan, ei poikaystäväni välitä mitään kun sanon että meidän tulisi lähteä vaan on kuin minua ei olisi olemassakaan. Jos sanon että minä lähden, saattaa hän vain ilmottaa että hän jää ja juhlii baarissa aamuun asti. Minusta tuntuu usein että hän käyttää minun kiltteyttäni vain hyväksi, sillä aina aamun tullen hän pahoittelee käytöstään ja sanoo yrittävänsä ajatella minuakin enemmän. Hän on luvannut jo niin usein mutta aina petyn.
Nyt viimeisen riidan jälkeen hän ei enää luvannut yrittää. Sanoi: olen tälläinen, hyväksy minut tälläisenä kuin olen tai etsi parempi. Nyt en tiedä mitä teen. Rakastan häntä kovasti, mutta en halua enää itkeä hänen peräänsä tai tuntea itseäni petetyksi. Minusta tuntuu usein etten ole sitä mitä hän etsii, mutta minulle hän sanoo että olen kaikki mitä hän tarvitsee ja ei osaa vain selittää miksi saattaa ns. unohtaa että seurustelemme silloin kun hän juo tai on kavereiden kanssa. Olen yrittänyt selittää että rakkaus on minusta ainakin sellaista joka kulkee mukana joka paikassa eikä niin vain voi tehä ettei vastaa toiselle kolmeen päivään mitään tai muuten vaan ei pidä sopimuksista kiinni. Meidän on pitänyt monta kertaa aloittaa uudelta pohjalta tämä suhde kesän jälkeen mutta aina tämä tyssää johonkin...
En tiedä olenko vain pikkumainen,mutta en tiedä mitä minun tulisi tehdä tässä tilanteessa?!
Väsynyt
VASTAUS: Hei Väsynyt! Laitanpa tähän alkuun huomioita siitä, mitä sanot kumppanistasi.
"mieheni tuijotteli varsin paljon ja useampana päivänä näitä kauniita naisia vaikka huomautin hänelle monta kertaa asiasta"
"mieheni ei kuitenkaan aina "muista" soittaa minulle vaikka olemme sopineet asiasta"
"ei poikaystäväni välitä mitään kun sanon että meidän tulisi lähteä vaan on kuin minua ei olisi olemassakaan"
"minusta tuntuu usein että hän käyttää minun kiltteyttäni vain hyväksi sillä aina aamun tullen hän pahoittelee käytöstään"
"hän on luvannut jo niin usein mutta aina petyn"
"unohtaa että seurustelemme silloin kun hän juo tai on kavereiden kanssa"
"ettei vastaa toiselle kolmeen päivään mitään"
Kun luen nuo kommentit jään miettimään, mitä odotat elämältäsi ja tulevaisuudeltasi? Millaisen kumppanin haluat ja millaisen kumppanin vierellä haluat elämäsi elää ja vanheta? Mahdatteko jakaa samanlaiset toiveet ja unelmat tulevaisuuden ja elämän suhteen?
Kumppanisi on laittanut sinulle ultimaatumin: ota tai jätä. Hyväksy minut tällaisena tai etsi parempi. Mitä arvelet, jos tyydyt tähän, mitä hän nyt tarjoaa, tuletko onnelliseksi? Sinä olet nuori ja sinulla on elämä edessäsi. Toivon, että voit kunnioittaa itseäsi ja kumppaniasi olemalla rehellinen sen suhteen, mitä tarvitset ja haluat. Jokainen meistä tarvitsee rinnalleen kumppanin, jonka kokee turvalliseksi, läheiseksi, kunnioittavaksi ja sellaiseksi, joka on riittävästi tukena silloin, kun sitä tarvitsee. Oletteko te toinen toisillenne tällaisia? Voiteko olla ja haluatteko olla ?
Kysyt, mitä tehdä tässä tilanteessa. Miten olisi rehellinen keskustelu siitä, mitä haluatte ja haluatteko/voitteko olla sitä toinen toisillenne? Jos avoin keskustelu ei onnistu, mieti onko aika vetää johtopäätöksiä.
Pelkään olevani kovin tyly. Ehkä se johtuu siitä, että olen jo "vanha" ja liitän nuoruuteen, jollaiseksi 20 v. koen, vapauden, etsimisen ja kokeilemisen ihanteita. Minussa herää pelko, että jotakin arvokasta voi hukkaantua vääränlaisen kumppanin rinnalla nysvätessä. Jos aidosti haluat jotain muuta, kuin mitä on tarjolla, mene ja etsi sitä. Jos taas keskusteltuanne asioista, haluatte samaa ja haluatte olla toinen toisillenne sitä, käärikää hihanne ja käykää selättämään vaikeuksianne. Se edellyttää, että molemmat (aikuisten oikeesti) sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen ja molemmat tutkivat itseään ja motiivejaan rehellisesti.
Toivon teille molemmille ihanaa nuoruutta, etsimisen ja löytämisen riemua! Samalla toivon teille kavereiden ja sukulaisten tukea silloin, kun on vaikeaa ja on aika itkeä ja luopua.
KYSYMYS: Olemme naimisissa olleet viisi vuotta ja yhdessä kahdeksan. Kolme lasta löytyy ja koira +ok-talo, eli normisetti suomalaisittain. Ikää on palttiarallaa 30.
Vuonna 2008 minulla oli lievää masennusta äitini juomisesta ja itsemurha-aikeista. Ensimmäinen lapsi valvotti unihäiriönsä takia ja hormonimigreenini oli huipussaan. Kirjoitan siis naispuolena. Olin väsynyt, mutten muista että olisiko suhteemme huonontunut.
Seksielämämme kuoli miehen puolelta samaisena vuonna, toivoin uutta lasta, mutta sitä ei tietysti kuulunut.
Vuonna 2011 onnistuin vihdoin tulemaan raskaaksi ja saimme pojan vuonna 2012. Silti suhteemme ei ollut seksuaalisesti läheinen. Joskin tulin vahingossa raskaaksi ja tyttö syntyi 2013.
Kiirin paikka tuli oikeastan kun tajusin täyttäväni sen kolmekymmentä, elän seksittömässä ja läheisyysköyhässä suhteessa. Olin kipuillut sitä jo vuosia. Tämä tietysti aiheutti sen itsetutkiskelun ja naiviisti ajattelin itsessäni olevan jotain hyvin suurta vialla. Niinpä päätin että hankin itselleni jotain korviketta pönkkäämään naisen huonoa itsetuntoa. Asia kuitenkin eteni niin pitkälle että sorruin pettämään aviomiestäni, kaikesta hurmioituneena. Samalla tajusin kuitenkin että, vaikka olin "huonossa suhteessa" rakastin miestäni valtavasti. Pettämiseni jälkeen oksentelin ja laihduin kaksi viikkoa, kunnes mietintäni jälkeen tunnustin ja kerroin samalla satuttaneeni miestäni pahoin ja en pysty sitä syyllisyyttä kantamaan henen kanssaan, halusin erota. Oloni vain paheni.
Mieheni kuitenkin yllätti minut totaalisesti. Hän tunnusti tehneensä jo monia vuosia aijemmin, pettänyt luottamukseni satunnaisen baarituttavuuden kanssa. Vuonna 2008. Sinä vuonna siis kuin seksielämämme kuoli.
Minut on tuomittu teostani kovin sanoin ja mieheni teosta on pyydetty unohtamaan, onhan siitä jo kuitenki aikaa.
Pitäisikö?
Olen naisena aivan maahan lyöty, itsetunnostani on enää rippeitä jäljellä, vain sanomaan sen että olen nätti. Mies kertoo sen vaikuttaneen seksiin välillämme, mutten voi käsittää?!
Olenko oikeasti ainut syyllinen tilanteeseen, vaikka mies jo aijemmin rikkoi kaiken tietämättäni?
Miten pääsen tervepäisenä ja käsiteltynä asioista yli ja mihin pitäisi keskittyä?
Olemme toki keskustelleet kotona, mutta en saa käsiteltyä sitä täysin.
VASTAUS: Kerrot parisuhteesi tarinan, jota on hallinnut läheisyyden puute. Se on sinun puoleltasi johtanut itsetunto-ongelmiin ja lopulta uskottomuuteen. Kannat syyllisyyttä tapahtuneesta, ja tunnustettuasi kuulet miehesikin olleen uskoton. Yrität ymmärtää, mitä teille oikein on tapahtunut.
Mietit läheisyyden puutteen yhteyttä ensimmäisen lapsen syntymään ja samoihin aikoihin tapahtuneisiin asioihin. Jouduit hoitamaan yhtä aikaa äitiäsi ja lastasi – ei ihme, että mielesi masentui. Elämänjärjestyksenhän olisi pitänyt mennä niin, että äitisi olisi ollut tukenasi lapsen synnyttyä. Miehesi ratkaisu tässä tilanteessa oli se, että hän etsi satunnaista lohtua muualta – sen sijaan, että olisi osannut olla tukenasi.
Siihen loppui läheisyys teidän väliltänne. Olit hämmentynyt ja mietit, mikä sinussa oli vialla kun läheisyys ja seksi ei enää kiinnostanut miestäsi. Naisellinen itsetuntosi mureni vuosi vuodelta, kunnes päätit testata, oletko vielä haluttava.
Parisuhteenne on kriisissä, mutta kriisin syy ei ole sinun uskottomuutesi. Syyt ovat syvemmällä. Uskottomuutesi - ja samalla miehesi uskottomuuden - ilmitulo auttoi näkemään yhteyksiä menneiden tapahtumien ja nykytilanteen välillä. Kaikki ei ole ollutkaan sitä, miltä se on näyttänyt.
Syyllisyys ja miten olette sitä käsitelleet, on teidän tarinanne yksi teema. Miehesi ratkaisi oman uskottomuutensa aikoinaan jättämällä kertomatta ja yrittämällä unohtaa tapahtuneen. Samoihin aikoihin hänellä alkoivat vaikeudet olla sinun lähelläsi. Sinä ratkaisit tekosi tunnustamalla. Myös sinä koit, ettet voi enää elää miehesi lähellä. Onko läheisyytenne kannalta lopulta kysymys samasta asiasta? Tuntuu mahdottomalta olla toisen lähellä kun tuntee syyllisyyttä ja häpeää, tiedostaa sitä sitten tai ei.
Tämä kriisi on uhka parisuhteellenne, mutta se voi olla myös mahdollisuus. Kumpaan suuntaan haluatte liittonne purren kääntyvän? Oletteko molemmat valmiita tekemään työtä sen eteen? Olisiko nyt aika käsitellä menneitten vuosien tapahtumat teidän molempien kannalta, niin että voisitte laittaa sille pisteen ja aloittaa uuden suhteen, sellaisen, jossa molemmat tulette kuulluksi ja nähdyksi sellaisina kuin olette –omine toiveinenne ja tarpeinenne?
Etsikää rohkeasti apua, jollei keskustelu kahden kesken luonnistu – ulkopuolinen kuuntelija voi auttaa teitä eteenpäin kriisinne selvittelyssä.
KYSYMYS: Minulla on hyvä aviomies: ei juo, ei hakkaa, tekee kotitöitä, hoitaa lapsia. Silti rakastan toista. Mitä teen?
VASTAUS: Olet kätkenyt lyhyeen kysymykseesi koko elämääsi syvästi koskettavan asian. Sinulla on hyvä mies ja silti rakastat toista.
Arvaan, että käyt nyt kierroksilla. Tunteesi myllertävät laidasta laitaan. Olet hämmentynyt niistä tunteista, mitä toisaalta aviopuolisosi ja toisaalta tämä rakkautesi kohde sinussa herättävät. Ehkäpä pohdit, mitä rakkaus ylipäätään on. Onko se sitä hyvää arkea, mitä puolisosi kanssa elät – josta ehkä kuitenkin tuntuu puuttuvan jotain. Vai onko se sitä tunteiden paloa ja intohimoa, mitä tunnet nyt toista kohtaan – josta taasen puuttuu arki ja sen rutiinit.
Nyt sinulla on miettimisen paikka. Mitä oikeastaan haluat elämältä? Mitä tarpeitasi perhetilanteesi tällä hetkellä tyydyttää, mitä muuta toivoisit siihen kuuluvan? Millaiset toiveesi tulevat tyydytetyiksi rakkautesi kohteen kanssa? Voisivatko nuo kaksi asiaa – arki ja intohimo – yhdistyä tämänhetkisessä parisuhteessasi? Joskus toiseen rakastumisessa saattaa olla kysymys siitä, että kaipaa omaan parisuhteeseensa jotain, mitä siinä on ehkä suhteen alussa ollut mutta mikä on vuosien myötä vähitellen hiipunut.
Sinun ja puolisosi olisi nyt syytä myös yhdessä pohtia parisuhteenne tilaa. Perhe-elämähän teillä tuntuu sanojesi mukaan sujuvan. Onko parisuhteenne jäänyt arjen rutiinien jalkoihin? Mitä sinä toivoisit olevan toisin – ja tiedätkö, mitä miehesi kaipaa yhteiselämältänne? Millaista oli teidän suhteenne alkuaika – onko siinä jotain sellaista, minkä haluaisitte löytää uudelleen?
Toivottavasti nämä muutamat ajatukset auttavat pohdinnoissasi eteenpäin. Etsithän rohkeasti apua, jos tuntuu, että ajatussolmut eivät ota auetakseen.
KYSYMYS: Kirjoittelin tänne jo toukokuussa, kun en saanut vaimoni pettämistä ja seurustelua pois mielestäni. Asian ilmitulosta on kulunut jo yli puoli vuotta ja asia pyörii mielessäni melkein päivittäin. Se ei vaan lähde mielestä vaikka kuinka yritän. Edelleen tuntuu pahalta ajatella sitä mitä vaimo minulle teki. En voi käsittää vieläkään miten sellainen on mahdollista. Voiko toinen ihminen eli vaimoni ihastua/rakastua toiseen mieheen välittämättä siitä mitä hänellä jo oli sillä hetkellä? Velaton talo, mies, lapset, työpaikat, yli 20 yhteistä vuotta takana. Eikö nuo asiat paina vaakakupissa minkään vertaa, kun kuvioihin tulee toinen mies?
Hoidimme suhdettamme mielestäni ihan hyvin, kävimme kahviloissa ja ravintoloissa syömässä useita kertoja kuukaudessa. Eli voiko ihminen ihastua ja rakastua toiseen ihmiseen välittämättä mistään tuollaisista asioista? Olemme edelleen yhdessä, välillä menee hyvin ja välillä taas ei. Tapahtunut vaivaa minua liikaa. Välillä alan vängällä kaivelemaan jotain mennyttä asiaa ja pahoitan mieleni. Vaimolta jos kysyn jotain, niin vaimo kokee sen hyökkäykseksi ja vetäytyy omaan turvaansa. Ja tämä toiminta ajaa meitä kauemmas toisistamme. Välillä on oikeinkin mukavaa yhdessä, käymme syömässä, kahviloissa ja jopa hotelleissa viettämässä öitä. Tällä tavoin oma mieleni rauhoittuu hetkeksi, kunnes niinkuin joku löisi minua päähän ja sanoisi Hei muista, että sun vaimo petti sua. Sitten taas pitää alkaa kaivelemaan menneitä.
Edelleenkään emme tahdo erota. Miten tästä selviää voittajaksi ja pystyy jättämään taakseen kaikki menneet ja näkemään tulevaan? Uskon, että meillä olisi vielä loistava tulevaisuus yhdessä. Anteeksi en ole vieläkään voinut antaa. Nyt tarvitsen potkun perseelle, että pääsen pois tästä itsesäälistä.
VASTAUS: Kysymyksessäsi on monta kohtaa johon tekee mieli tarttua.
Ensinnäkin, monessa kohdassa tunnut soimaavan itseäsi siitä, ettet ole vielä päässyt vaimosi uskottomuuden yli. Toivot, että pääsisit eteenpäin, voisit luottaa ja antaa anteeksi. Olet sitä mieltä, että itsesääli saa riittää ja sinua tulisi ”potkaista” eteenpäin. Tunnut ajattelevan, että olet jollain tavalla heikko, kun et ole puolessa vuodessa kyennyt ”ryhdistäytymään” ja jatkamaan avioliittoa, kuten ennenkin.
Toinen puoli kirjeestä kertoo hieman toisenlaista tarinaa. Siinä kyselet, miksi vaimo ylipäänsä on pettänyt sinua. Ihmettelet sitä, miten on mahdollista, että joku asettaa vaakalaudalle yli 20-vuotisen yhteisen elämän, vaikka kaiken tulisi olla kunnossa. Myönnät, että asian ajatteleminen tuntuu pahalta ja ainakaan minulle ei välity oloa, että olisit löytänyt mitään syitä, tai saanut selityksiä, tapahtuneelle.
Ehkä itsekin huomaat, että näiden kahden puolen välillä on melkoinen ristiriita. Toinen puolesi olisi halukas jo unohtamaan ja jatkamaan yhteistä liittoa, toinen taas haluasi vielä vastauksia, ja kaiken kaikkiaan haluaisi tietää, miksi näin kävi. Voisitko miettiä sitä miksi sinulla on niin kiire päästä asioiden yli? Miksi tapahtunut pitäisi unohtaa niin nopeasti?
Vaimosi uskottomuus on haavoittanut sinua, se on tullut yllättävänä tapahtumana keskelle avioliittoanne. Haavat eivät yleensä parane laiminlyömällä kipua ja tulehdusta, niitä täytyy yleensä hoitaa.
Hoidolla tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että pysähtyisitte yhdessä asian ääreen. Se vaatii keskusteluja, ehkä ”menneisyyden kaivelua”, se aiheuttaa varmasti molemmissa teissä kipua ja tuskallisia tunteita. Joskus vaan kipeät kysymykset on kysyttävä ja toisen on niihin vastattava. Voihan olla, että vaimosikin haluaisi puhua ja kertoa asioista omalta kannaltaan. Silloin sinun täytyy puolestasi olla valmis kuuntelemaan ja kuulemaan mahdollisesti jotain, mitä et ole tullut ajatelleeksikaan. Voit myös kertoa vaimollesi, että tarkoituksesi ei ole hyökätä häntä vastaan kysymyksilläsi, vaan pikemminkin lähestyä häntä ja yrittää ymmärtää asiaa.
On hienoa, että yritätte hoitaa suhdettanne viettämällä aikaa yhdessä ja tehden teille mieluisia asioista. Sitäkin tarvitaan. Mutta jos olette valinneet yhdessä sen, että haluatte jatkaa, ettekä erota, tulee teidän yhdessä myös tehdä työtä sen eteen.
Usein on niin, etteivät vaikeat tapahtumat ja niihin liittyvät ahdistavat tunteet unohdu vain niin, että niistä ei puhuta. Jos asiat jäävät käsittelemättä, ne ilmaantuvat kutsumattomina paikalle yllättäen, niin kuin kirjeessäsi kuvailet: ”...kunnes niin kuin joku löisi minua päähän ja sanoisi: Hei muista, että sun vaimo petti sua!”
Kerrot uskovasi, että teitä odottaa loistava tulevaisuus. Vaikuttaa siltä, että pelkäät pilaavasi sen, jos juutut vaikeuksiinne. Itse ajattelen, että loistavan tulevaisuuden voi pilata myös kiirehtimällä sinne, ohittamalla vaikeat asiat ja tunteet.
KYSYMYS: Meillä on pitkä parisuhde, 16 vuotta yhdessä, naimisissa 13. Lapsia 3, nuorin neljävuotias, isommat koulussa. Parisuhteemme on kriisissä, mies sanoi ettei ole enää oikein varma, rakastaako minua. Minä rakastan miestäni. Syrjähyppyjä tähän ei liity. Mies on sairastellut viimeisen vuoden ajan rankasti. Kertoi ettei ole enää vuosikausiin ollut tyytyväinen parisuhteeseemme. Olemme etääntyneet kaiken arjen ja suorittamisen keskellä. Molemmilla vaativat työt. Lastenhoito on vienyt veronsa yhteisestä ajasta etenkin minulla. Myös työ on tullut kotiin ja vuosikausia vienyt minulta aikaa ja huomiota. Arki on ollut vuosikausia vinksallaan, olen torjunut mieheni seksuaalista lähentymistä paljon, koska arki on uuvuttanut minua ja seksille on ollut vaikea virittäytyä kun on ollut niin paljon stressiä.
Tahtoisin vielä yrittää, tahtoisin parisuhdeterapiaan mutta en ole varma mitä mies tahtoo ja mitä on valmis tekemään. Mies on kertonut kokeneensa etten rakasta häntä. Mutta missään vaiheessa en ole lakannut rakastamasta, rakkauden osoittaminen vaan on ollut lukossa. Yhteys välillämme on ollut heikko, ellei kokonaan poikki. Ainakin joissakin asioissa. Mies on ollut tyytymätön jo vuosia, mutta ei ole tuonut asiaa esille aiemmin. Ja nyt hän ei enää tiedä, miten tästä eteenpäin. En halua erota, olen sen hänelle suoraan sanonut eikä mieskään siitä ääneen ole puhunut, mutta kaikesta päätellen sitä kuitenkin pohtii yhtenä vaihtoehtona. Maailmani on murskana. En kykene nukkumaan, enkä juuri syömään. Tämä on hirveää, olen aivan eksyksissä. Miten pääsisimme nopeiten pariterapiaan? Toivon että saisimme rakkautta elvytettyä. En pysty uskomaan, että se olisi kokonaan vaan loppunut toiselta.
Rakastaminen on tahtotila, mutta miten toisen voi saada tahtomaan? Olen epätoivoinen.
VASTAUS: Kun yhteys parin välillä alkaa heiketä parisuhde on aina vaarassa. Jos pari ei reagoi vaaran merkkeihin ollaan jo matkalla kohti suurempaa vaaraa ja onnettomuusriski lisääntyy.
Monet parisuhteet joutuvat jossain kohdassaan tilanteeseen, jossa jompikumpi puolisoista tavalla tai toisella pysäyttää parisuhdejunan ja sanoo, että ei tiedä haluaako enää jatkaa yhteistä matkaa. Tämä on yleensä viesti siitä, että määränpää on jollain tapaa hukassa, yhteinen matka ei tunnukaan enää hyvältä. Näin emme voi enää jatkaa. On aika pysähtyä.
Joskus pysäytys voi olla raju, eräänlainen parisuhteen onnettomuus, kuten uskottomuus tai uusi rakastuminen. Joskus se on hienovaraisempaa, kuten ehkä teidän tapauksessa on tilanne. Kummassakin tapauksessa parisuhteen toiselle osapuolelle pysähtyminen tulee yleensä järkytyksenä. "Maailmani on murskana" kuten sinä tilannettanne kuvaat. "Tämä on hirveää, olen aivan eksyksissä". Kun tapahtunutta ryhdytään tutkimaan, huomataan yleensä aika pian, että itseasiassa kumpikin on kadottanut ajatuksen siitä mihin me olimmekaan menossa ja miten vaarallisia ja hoitamattomia kiskoja pitkin olemmekaan jo pitkään kulkeneet.
Itse ajattelisin, että tällaiset tilanteet ovat myös mahdollisuuksia sekä yhteiselle parisuhteelle että sen osapuolille. Usein tällaisissa kohdissa ihmiset kasvavat. Monet parisuhteen kriisit ovat itseasiassa kehityskriisejä, joissa joku uusi hakee muotoaan. Parhaimmillaan tällaisten tilanteiden läpikäyminen mahdollistaa uudenlaisen, syvemmän yhteyden puolisoiden välille. Joskus on kuitenkin niin, että yhteinen matka päättyy, esimerkiksi siksi, että yhteistä määränpäätä ei enää löydy tai siksi, että onnettomuus rikkoi liikaa.
On helppo ymmärtää miten pahalta ja pelottavalta tuntuu yhtäkkiä kuulla, että toinen ei enää rakasta. On kuitenkin tärkeä muistaa, että monissa parisuhteissa on aikoja, joissa puolisoita pitää yhdessä jotkut muut rakenteet kuin rakkaudentunteet. Samaan aikaan ajattelen, että rakkauden tunteet saattavat alkaa uudelleen nousta, pitkänkin ajan jälkeen, mutta eivät pakottamalla tai vaatimalla. Jotta parisuhteessa olevat ihmiset voisivat hyvin, heillä on oltava edes toivoa rakkaudesta. Parisuhde ilman toivoa on kuollut.
Kysyt miten pääsisitte nopeimmin pariterapiaan. En tiedä millä paikkakunnalla asutte, mutta pariterapiapalveluja voi kysyä esim. paikkakunnan kirkon perheneuvonnasta. Ilmaisiin palveluihin joutuu usein jonottamaan. Yksityisiä pariterapeutteja voi etsiä esimerkiksi www.pariterapia.fi sivuilta tai Väestöliiton sivuilta. Yksityiselle terapeutille pääsee yleensä nopeammin, mutta ne maksavat noin sadasta eurosta ylöspäin/kerta.
Toivotan sinulle paljon voimia tähän elämänvaiheeseen!
KYSYMYS: Olen 60+ -vuotias mies. Minulla on 1. avioliitosta 2 aikuista lasta (36v ja 32v tytöt). 1. avioliitto päättyi 1999. Sen jälkeen aloin uuteen suhteeseen, johon avioiduin myöhemmin.
Nykyinen vaimoni katkaisi lapsiini välit n. 2 v sitten. Perusteena oli se, että minä ja lapseni puhumme häntä häiritsevästi heidän lapsuuden ja minun, isänsä yhteisistä kokemuksista ja ajasta hänen kuullensa liikaa. Jota hänen mielestään olimme tehneet jo pitkään.
Asiat eivät ole korjaantuneet vaikka nyk. vaimoni on käynyt psykologin vastaanotolla 4 kertaa mm. tämän asian vuoksi.
Mitä tehdä?
VASTAUS: Kurjaa, että asiat ovat päässeet kuvaamaasi pisteeseen asti. Ihmissuhteet uusperheissä sisältävät joskus kipeitäkin solmuja. Yhteys uusperheen jäsenten kanssa voi vaatia joskus paljonkin työtä. Näin voi käydä myös silloin kun perheen lapset ovat jo aikuistuneet ja itsenäistyneet.
Kirjoitat että nykyinen vaimosi ei halua olla tekemisissä lastesi kanssa. Sanoit hänen kertoneen "kuulleensa liikaa". Mietin, tarkoittiko hän että sinun ja tytärtesi väliset keskustelut koskettelivat useimmiten aikaa, jolloin hän ei ollut vielä kuvioissa mukana? Vai tarkoittiko hän kuulleensa aiemmasta perheestäsi ja sen vaiheista yksityiskohtia, joita hän ei olisi halunnut kuulla? Vai tarkoittiko hän kenties kumpaakin? Niin tai näin, kertomasi perusteella voisi olettaa että vaimosi on kokenut keskusteluissa itsensä ulkopuoliseksi. Vaimosi on ehkä kokenut jäävänsä vaille sitä yhteyden tunnetta, jota sinä ja tyttäresi olette menneitä muistellessanne itse kokeneet. Muistatko, millä tavoin huomioitte vaimosi näkökulman noissa tilanteissa?
Joskus on niin, että puhuttaessa puolison aiemmista elämänvaiheista ja kenties aiemmasta puolisosta, ihmisen on vaikea kohdata ja käsitellä omia, aiheesta herääviä tunteitaan. Kielteiset tunteet, esimerkiksi mustasukkaisuus, on kuitenkin hyvä käydä läpi ja pohtia mistä ne syntyvät. Käsittelemättöminä ne voivat kuormittaa ihmissuhteita - sekä omia että läheisen ihmissuhteita. Kirjoittamasi perusteella sain käsityksen, että vaimosi oli jo pidemmän aikaa vaiennut kielteisistä tunteistaan, jotka syntyivät sinun ja lastesi keskusteluista. Kerroit että vaimosi on sittemmin halunnut käydä läpi omia tunteitaan ja kokemuksiaan myös ammattiauttajan tukemana. Kerroit ettei ainakaan muutamasta psykologilla käynnistä ole ollut apua. Näkökulma on nähtävästi ollut yksilöpsykologinen. Oletko ajatellut, että voisitte käydä läpi näitä kysymyksiä myös parisuhteenne näkökulmasta? Kirkon perheneuvonnassa käsitellään parisuhteen kipukohtia parisuhdeterapian keinoin. Perheneuvojilla on kokemusta myös uusperheiden problematiikasta, johon kysymyksesi selvästikin liittyy.
Mikäli solmut eivät aukea eikä yhteyttä vaimosi ja tyttäriesi välille enää löydy, on tärkeää että voit itse pitää yhteyttä tyttäriisi. Olet varmasti puhunut välirikon syistä tyttäriesi kanssa. On hyvä olla avoin ja suora kaikkiin suuntiin, mutta muistaa myös kuunnella ja kunnioittaa toisen kokemusta. Joskus on tarpeen antaa aikaa asioiden käsittelylle.
KYSYMYS: Hei. Mitä teen? Vaimo vääntää keskustelun riidaksi ja nalkuttaa sekä tarttuu pikkuasioihin. Väittää minua mustasukkaiseksi, vääristelee asioita, tuo sellaista esille mikä ei pidä paikkaansa. Olen jäänyt pois töistä 12 kuukautta sitten. Nyt minulle hoetaan: koita relata, koita relata. Minähän relaan, mutta se ei riitä.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kirjoitit varsin lyhyesti, mutta yritän hahmottaa tilannettanne sen perusteella.
Olet jäänyt pois työelämästä vuosi sitten. Läheiset kehottavat edelleen sinua relaamaan.
Läheisten pyrkimys on usein auttaa ja pitää huolta, mutta kuulostaa kuin kokisit sen rasittavana. He ilmeisesti ajattelevat, että olet väsynyt ja tarvitsisit lepoa ja rentoutumista.
Kerrot, että pyrit siihen itsekin, mutta jotenkin se ei riitä. Tarkoitatko, että tarvitsisit jotain enemmän tai jotain muuta? Suosittelen, että pysähdyt ihan rauhassa miettimään, mitä tarvitset voidaksesi paremmin ja millä tavoin voisit sitä saada. On tärkeää, että pidät huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi.
Teillä on vaimosi kanssa keskusteluyhteys, mutta kerrot, että tilanteet muuttuvat usein riidaksi. Vaimosi on myös mustasukkainen sinusta. Se on yleensä merkki siitä, että toinen on itselle tärkeä eikä häntä haluaisi menettää. Mustasukkaisuuteen auttaa usein se, että osoittaa omalle puolisolle huomiota ja ilmaisee, että hän on edelleen se tärkein.
Mietin mainitsemiasi pikkuasioita. Vuosien kokemus perheneuvonnan työntekijänä on opettanut minulle, että asiat, joita toinen pitää mitättöminä, voivat olla toiselle tärkeitä.
Voisiko olla teilläkin niin, että vaimosi tarttuu näihin ”pikkuasioihin”, koska hänelle ne ovat merkityksellisiä ja näin ollen suuria?
Nalkutus voi olla toiselta nimeltään toisto. Ihminen toistaa niitä asioita, joissa ei ole tullut kuulluksi aiemmilla kerroilla. Voisit kokeilla kertoa vaimollesi, että olet kuullut ja ymmärtänyt ne asiat, joista hän toistuvasti sinulle puhuu. Muutatko toimintaasi hänen toivomaansa suuntaan, on tietysti omassa harkinnassasi. Jos vaimosi pitää näitä asioita omalle ja/tai perheen hyvinvoinnille tärkeänä, hän epäilemättä jatkaa niistä muistuttamista toivoen, että muutos jonain päivänä tapahtuu.
Kysyt, mitä tehdä. Ehdotan, että ensiksikin pidät hyvää huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi. Toiseksi, välittävä puoliso on suuri lahja, jota kannattaa vaalia.
Suosittelen, että kiität häntä hänen huolenpidostaan ja pyrit mahdollisuuksien mukaan ottamaan hänen toiveensa huomioon. Sitä kannattaa ainakin kokeilla. Tyytyväisen vaimon rinnalla on miehenkin mukavampi olla.
Kaikkea hyvää sekä sinulle itsellesi että yhteiseen elämäänne!
KYSYMYS: Olen 23-vuotias ja olen ollut yhdessä avopuolisoni kanssa reilu 5 vuotta. Olemme kaiken kaikkiaan hyvä pari, sovimme toisillemme kaikin puolin loistavasti. Avopuolisoni on valloittava persoona, jonka kanssa vietän paljon aikaa yhdessä. Hän rakastaa minua ja osoittaa sen. Hän on paras ystäväni.
Puhumme usein, että haluamme olla aina yhdessä. Hyvät ajat ovat hyviä. Suhteellammekin on kuitenkin omat karikkonsa. Meidän karikkomme on esimerkiksi alkoholi, joka aiheuttaa useita kertoja vuodessa jopa kriisejä parisuhteeseemme.
Avopuolisollani on kausia jolloin hän käyttää tavallista enemmän alkoholia.
Tällöin hän usein laiminlyö tunteitani ja pyyntöjäni; tavallista on esimerkiksi, ettei hän tule kotiin yöksi (vaikka pyydän) vaan yöpyy kaverinsa luona, milloin missäkin. Hän myös kapinoi vastaan, kun pyydän olemaan juomatta tai menemättä jonnekin. Kyse ei ole pettämisen pelosta, vaan luottamuksesta. Kun näitä avopuolisoni "menokausia" on ollut useita kertoja vuosien aikana, jolloin olen tuntenut jääväni täysin syrjään ja yksin, on se jättänyt minuun syviä jälkiä. Itken usein vuosia vanhoja asioita. Pelkään aina seuraava menokautta. Avopuolisoni ei tunnu ymmärtävän näiden merkitystä, vaan vähättelee tunteitani asioita kohtaan. On esimerkiksi raskasta herätä aamulla ja huomata ettei toinen ole tullut kotiin. Näitä muistoja on kertynyt 5 vuoden aikana jo enemmän kuin jaksan laskea.
Lisäksi koen, ettei avopuolisoni osaa pyytää anteeksi asioitaan joilla hän pahoittaa mieleni. Usein tuntuukin, että "kuraa" tulee vain niskaan, joka minun täytyy niellä jotta parisuhde toimii. Joskus riideltyämme menen vanhempieni luokse yöksi ja päätän olla soittamatta avopuolisolleni. Kerron aina hänelle suoraan, että olen loukkaantunut ja mistä syystä. Kerron hänelle mikä tuntuu pahalle, avaudun hänelle täysin. Usein itkenkin. Anteeksipyyntöä on kuitenkin turha odottaa. Hän ohittaa täysin tunteeni ja vähättelee niiden merkitystä. Saattaa kulua lähes viikkokin ettemme ole yhteydessä. Lopulta minä myönnyn, annan anteeksi ja yritän unohtaa. Kaikki jatkuu ennallaan ja olemme onnellisia. Vaikka ajattelenkin usein ettei hän ansaitse anteeksiantoa. Pahinta on, että en usko hänen tarvitsevan minua yhtä paljon kuin minä häntä. Hän on minulle kaikki kaikessa. Valitettavasti.
Viimeinen tikki oli se, kun vast'ikään avopuolisoni käyttäydyttyä hieman töykeästi minua kohtaan päätin odottaa kunnes hän soittaisi minulle. Turhaan.
Hän ei koskaan soittanut ja tavoitinkin hänet seuraavana päivänä toiselta paikkakunnalta jonne hän oli päätynyt baarista jatkoille ja yöksi. Olin vihainen, koska hän ei ollut ilmoittanut itsestään mitään. En edes tiennyt baariin menosta! Vika oli kuulema minun, koska en ollut soittanut hänelle ja kysynyt. Hän ei myöskään käsittänyt miksi olin niin vihainen. Kaksi päivää myöhemmin, hän ei ole vieläkään ottanut yhteyttä tai pyytänyt anteeksi. Minä olen jo väsynyt olemaan vihainen, kuten aina. Sen verran tiedän, että hän ei halua erota.
Olen jo aiemmin pohtinut taukoa ja parisuhdeterapiaa. Taukoa siksi, että avopuolisoni ymmärtäisi mitä minä hänelle merkitsen. Nyt uusimman riitamme jälkeen harkitsen taukoa siksi, että ymmärtäisin mitä hän EI minulle merkitse.
Parisuhdeterapiaan varmasti molemmat suostuvat, mutta pelkään että se maksaa esimerkiksi yksityisellä liikaa. Tämä viesti on jo pitkä ja tässä on vasta murto-osa vuodatuksestani. Tuntuu että kaikki alkaa painaa liikaa. Riittääkö aina rakkaus?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Se oli koskettava, kuten myös viimeinen lauseesi, riittääkö aina rakkaus.
Niinpä, rakkaus on tärkeintä, mutta valitettavasti se aina riitä. Olennaisen tärkeitä ovat myös luottamus ja turvallisuus ja juuri ne ovat teillä nyt pahasti kriisissä.
Kertomasi perusteella ei ole epäilystäkään siitä, ettetkö olisi avomiehellesi rakas ja tärkeä.
Uskon, että hän kunnioittaa sinua ja toiveitasi yleensä, mutta näissä juomiskohdissa sinun toiveillasi ei tunnu olevan kovin suurta painoarvoa. Jäät ja olet jäänyt jo vuosia toistuvasti toiseksi. Näistä tilanteista on jäänyt sinuun traumaattisia muistoja, jotka joudut kantamaan yksin. Luottamuksesi häneen on kärsinyt pahasti eikä mikään ihme.
Kuulostaa hyvältä, että kerrot avomiehellesi suoraan siitä, miten pahalta nämä tilanteet ovat sinusta tuntuneet. Kuulostaa kuitenkin siltä, ettet ole tullut kuulluksi hänen taholtaan.
Avomiehesi ei ilmeisesti kykene tai halua nähdä tilanteita sinun kannaltasi. Kerroit, ettei hän tunnu katuvan käytöstään eikä näe syytä pyytää niitä anteeksi. Sinä olet joka kerran siitä huolimatta antanut anteeksi ja yrittänyt vain unohtaa. Se ei ilmeisestikään toimi kovin hyvin, koska vanhatkin tapahtumat painavat sinua yhä vaan. Valitettavasti jatkuva kuran nieleminen on pidemmän päälle vahingollista niin sinua itseäsi kuin parisuhdettanne kohtaan.
Monissa parisuhteissa on sovittu, että mikäli toinen ei jostain syystä pääse tulemaan yöksi kotiin, siitä ilmoitetaan. Tätä sinäkin olet ilmeisesti toivonut ja myös pyytänyt, että avomiehesi tulisi nukkumaan viereesi. Jostain syystä hän ei ole tätä toivettasi noudattanut.
Mietin, mistä kaikesta voi olla kyse. Ovatko nämä juomisreissut kenties hänen elämässään kohta, jossa hän toteuttaa erillisyyttään ja itsenäisyyttään? Jos hän ajattelee, että on hänen oikeutensa tehdä niissä kohdin itsenäisiä päätöksiä, ei hän ehkä koe tehneensä mitään väärää. Niinpä nämä tilanteet eivät ehkä ole hänelle itselleen mikään ongelma. Toki niiden seuraukset koskettavat suuresti teitä molempia ja hankaloittavat suhdettanne.
Koska nämä toistuvat tilanteet alkavat jo uuvuttaa sinua ja ovat vieneet luottamuksen suhteeltanne, on tärkeää, että selvitätte asiaa puhumalla niin, että kummankin näkökulmat voivat tulla esiin. Kun olet jo aiemminkin miettinyt pariterapiaa, suosittelen sitä lämpimästi nyt. Maksutonta palvelua on tarjolla kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksissa.
Varsinkin jos asutte pienemmällä paikkakunnalla, kannattaa soittaa sinne ja tiedustella tilannetta. Siellä puhelimeen vastaava vastaanottosihteeri tai perheneuvoja voi kertoa oman paikkakuntanne muita vaihtoehtoja, mikäli ette onnistu pääsemään heille asiakkaiksi.
Jokaisessa parisuhteessa on aina omat vastoinkäymisensä. Teillä on nyt tässä kohdassa tämä. Kun molemmilta löytyy rakkautta ja halua päästä esteistä yli, en epäile, ettette saisi tätä selätettyä. Se vaatii molemmilta halua kuunnella ja ymmärtää toista, mutta ne ovatkin juuri kullanarvoisia taitoja parisuhteessa myös tästä eteenpäin.
Kaikkea hyvää teille toivoen ja rakkauden voittoon uskoen,
