Vähän kaikesta ja paljon muustakin. Hektisiä ajatuksia laiskaan tahtiin ja toisinkin päin. Varoitus: Henkisesti keskenkasvuisille, negailijoille ja muille trolleille sopimatonta sisältöä. Onnellisuus ja positiivisuus etusijalla.
Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Asenne.
Tänään oli tarkistusetappi erään projektin kohdalla, ja ilahduin odotukset ylittäneestä tuloksesta. Tein kyllä kovasti töitä tämänkin eteen, mutta pidin silti odotukset realistisina, ja nyt olo on ihan huippu!
Läheinen ystäävni jaksaa ihmetellä, mistä oikein keksin itselleni tekemistä. Minulle se on helppoa: teen sitä, mikä kiinnostaa, kehittää ja hyödyttää minua.
Muutaman viikon päästä palaan vanhaan kouluun lempiopettajani tunneille. Järjestely oli todella helppo toteuttaa siitäkin huolimatta, että teen täysipäiväistä työtä ja harrastan sen lisäksi paljon kaikenlaista.
Kun jotain tahtoo oikein kovasti, löytää kyllä tavan toteuttaa sen jossain toimivassa muodossa.
Oho, ulkona jyrähti ensin kevyesti ja hetken päästä ihan kunnolla. Ehkä kohta lykästää ja kesäsade pisaroi ikkunoista kesäpölyjä pois. Viileämpi ilma on muutenkin minulle mieluisampi kuin kesähelle.
Päivän ohjelmakin on selkeä. Olin suunnitellut vähän sinne päin yhtä sun toista, ja nyt, hyvin nukutun yön jälkeen, ohjelma luonnoistui kuin itsestään.
Monesti ihminen kun ei näe tai ei suostu näkemään olevansa itse suurin este oman onnellisuutensa tiellä.
Rationalisointi, pelko, laiskuus, itsetunto-ongelma, kateus... Syitä on paljon, mutta lopputulos sama: ihminen hukkaa resurssejaan sen sijaan, että sijoittaisi ne, vahvistaisi niitä ja tekisi niistä vahvan perustan omalle onnistumiselleen.
Jotkut myös tykkäävät epäillä, vähätellä ja kyseenalaistaa muiden onnistumisia ja selittävät, ettei se ole yhtä helppoa kaikille.
Ei se olekaan helppoa, eikä sen kuulukaan olla helppoa. En ymmärrä, miksi kaiken pitäisi muka olla niin helppoa, ettei sitä huomaakaan tekevänsä.
Osa saavuttamisen ihanuutta sekä kehittymisen riemua on juuri se, että tavoitteen saavuttamisprosessi haastaa sekä kehoa että mieltä.
Sijoittaessaan, tehdessään, osallistuessaan aidosti tavoitteeseen pääsemistä arvostaa paljon enemmän kuin jos se tulisi ponnistuksitta.
Puolessavälissä mennään. Vielä on opittavaa.Do it. Yourself.When there's a will, there's a way.
Eilisilta ja tämä aamu latasivat minut täyteen energiaa: ystäväni nauratti, viihdytti, hauskuutti ja herätti minut aamupalalle.
Iltapäivällä ystäväporukassa hyvän ruuan parissa vietetyt tunnit palauttivat tehokkaasti rankasta työviikon alkamisesta takaisin hyvään fiilikseen. Sain taas nauraa ja kokea hyvää mieltä, ja ehkä erilaisuutemme on vain rikkaus.
Viikonlopulle sovitut tapaamiset ilahduttavat jo etukäteen. Tapaan uusia ihmisiä sekä vanhoja tuttuja, joita olen ehtinyt ikävöidä.
Jokaisella ihmisellä on yhtä monta tuntia vuorokaudessa. Jokainen vaikuttaa itse siihen, mihin tuntejaan käyttää.
Aika on ainoa todellinen pääoma, joka ihmisellä on, ja aikansa käyttäminen on taitolaji. Ihminen voi myydä osan ajastaan toiselle ihmiselle (esim. työnantaja, yhteistyökumppani), sijoittaa aikaansa toiseen ihmiseen (esim. lapsi, puoliso tai ystävä) tai itseensä (esim. harrastukset, kehittyminen, opiskelu).
Aikaansa voi myös tuhlata tai haaskata, ja muiden aikaa voi varastaa. Näin toimivat mm. valittajat: valituksellaan he eivät korjaa ongelmaksi toteamaansa asiaa, mutta varastavat myös muiden aikaa, joille valittavat. Ja ne, jotka suovat valittajille aikaansa, haaskaavat omaansa.
Aikaansa voi myös tappaa. Näin tekevät mm. ne ihmiset, joilla "on tylsää" eikä "ole mitään tekemistä". He saattavat valittaa tylsistymisestään tai täyttää aikaansa väkisin jollain epämielekkäällä tekemisellä välttääkseen kohtaamasta olennaisia kysymyksiä: mitä minä haluan tehdä? mikä on sen esteenä? miten voin raivata/kiertää nämä esteet?
Joskus ihmisen omat valinnat ovat esteenä ajankäyttönsä sujuvuudelle. Ollaan luotu tietyt kuviot, ja halutaan uusien haluttujen kuvioiden toimivan päällekkäisyyksistä huolimatta. Halutaan sekä säästää kakku että syödä se tajuamatta, että siihen tarvitaankin jo kaksi kakkua.
Huomaan aika usein, että nukun liian vähän: 7-8 tuntia yössä ei riitä palautumiseen, kun harrastan melkein päivittäin 1-2 h suhteellisen rankkoja fyysisiä lajeja. Työaikani pysyvät muutokset eivät ole mahdollisia (kävin tästä keskustelun esimieheni kanssa), joten katsoin tarkemmin vapaa-aikaani ja löysin tapoja parantaa ajankäyttöäni sopivammaksi itselleni.
Olin ylläpitänyt sosiaalisia kuvioita, joilla ei ollut minulle enää mitään arvoa. Lähinnä muotoseikaksi muuttunut kanssakäyminen oli parhaimpina hetkinään (huom. nimenomaan hetkinään) ihan kivaa, mutta pääosin se edellytti minulta ponnisteluja ja resurssien sijoittamista, ja silti lopputulos oli aina miinusmerkkinen.
Muutin tätä tehotonta kuviota ja viikostani vapautui heti useita tunteja. Vapauduin samalla ajantuhlaukselta, johon minut "velvoitti" ainoastaan vääristynyt käsitys ymmärtämisen ja auttamisen tärkeydestä. Todellisuudessa olin kuvitellut kyseisen ajankäytön olevan tärkeää ja hyödyllistä: se ei ole ollut sitä enää vuosiin.
Päätös on tuore ja uuden mallin kokeilu on toistaiseksi hyvin lyhytaikaista, mutta muutoksen tuoma vaikutus tuntuu hyvältä. Sijoitan aikaani entistä tarkemmin ja voin entistä paremmin.
Tänään olen taas kerran hyvin kiitollinen siitä, että voin itse valita seurani. Viikko on alkanut loistavasti ja suunta on pysyvästi ylöspäin.
Parissa päivässä olen suunnitellut, keksinyt, uskaltanut, sanonut ääneen, antanut palautetta selkeästi + aiheesta + tilanteessa, ratkaissut, tehnyt, parantanut, saavuttanut ja luonut.
Olo on kuin pienellä generaattorilla. Asenne on kohdillaan. Tuossa kohtaa on aika helppoa onnistua, onnistua ja onnistua vähän lisää.
Eilen havahduin taas kerran siihen, että minun on hyvä olla. Matkalla treeneistä moikkaamaan kaveria seurasin asemalla pyöriviä ihmisiä, joilla oli hauskaa. Kuulin heidän puheensa ja naurunsa. Näin heidät selkeästi ja tarkasti.
Join vesipullosta, ja varsinkin treenin jälkeen viileä raikas vesi maistui taivaallisen hyvältä. Pureskelin pähkinöitä. Pystyin maistamaan erilaisia makuja. Ajattelin, miten onnekas olenkaan: minulla on terveyteni ja elämäniloni, voin harrastaa eksoottisiakin liikuntalaleja kiitos hyvän tarjonnan, loistavan fyysisen kuntoni sekä vakaan talouteni takia.
Vilkaisin ikkunasta heijastuvaa kuvaani. Näytin hyvältä - ja onnelliselta. Hyvinvoivalta. Soitin rakkaalle ihmiselle ja sovimme myöhäisillaksi yhteistä ajanviettoa. Hetkeä aiemmin olin saanut ystävältä vahvistuksen viikonlopun viihdeohjelmasta. Aiemmin samana päivänä hyvä kaverini oli innoissaan odottanut sunnuntain tapaamistamme. Ensikin viikolle on miellyttävää ohjelmaa tiedossa.
Joskus tuntuu siltä, etteivät keuhkoni ole riittävän isot voidakseni hengittää kerralla niin paljon ilmaa kuin haluaisin. Jokin mieletön elämänilo pulppuaa minussa ja saa minut hymyilemään "vain" siksi, että olen onnellinen.
Mietin muutaman viime päivän aikana sitäkin, että töissä asiat eivät menneet aivan kuten aikanaan halusin: minulle ei tarjottu eräitä vastuullisia hommia. Sitten tajusin, että egonihan siitä puhui: olin halunnut, että niitä hommia olisi tarjottu minulle, jotta olisin voinut kieltäytyä.
Todellisuudessa olin kieltäytynyt lisävastuista jo kauan sitten ennakkoon ja tietämättäni ihan vain kertomalla, mitkä ovat rajani ja minkä verran voin joustaa niistä. Vältin paitsi jonkinasteisen palkankorotuksen, myös roiman annoksen lisävastuuta, lisästressiä ja tiettyjä velvoitteita, jollaisten olen avoimesti kertonut olevan minulle täysin sopimattomia. Nyt minulla on edelleen sopiva palkka, sopiva työkuvio sekä liikkumavapautta.
Pidän siitäkin, että nyt on satanut useampana päivänä. Koen sateen olevan puhdistavaa, miellyttävää, ja se tuo mukanaan myös ripauksen nostalgiaa ja suurmielisyyttä, mutta nimenomaan haikeansuloisella tavalla, josta pidän.
Lähipäivinä olen ilahduttanut rakkaitani ja viettänyt laatuaikaa läheisteni kanssa. Vahvistin rajojani, ja niitä koettelevat energiasyöpöt pakittivat horisonttiin. Olen ollut iloksi ja hyödyksi sekä muille että itselleni.
Yhteenvetona: elämäni on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla, ja rakastan sitä. Olen myös erittäin kiitollinen paitsi kaikesta mitä minulla on ja mitä olen, myös itselleni hienosta saavutuksesta. Ehkä en kuvitellut ihan tätä valmistuessani lukiosta, mutta tämä onkin paljon parempaa.
Luin eilen illalla ja tänään aamulla affirmaatiokortteja. Niissä oli kauniita maisemia sekä yksityiskohtia luonnosta taustalla, ja etualalla oli positiivisia mieltäylentäviä viestejä.
Olen tyytyväinen elämääni. Voin vaikuttaa sen kulkuun, suuntaan ja laatuun itse. Voin hyvin ja ohjaan omaa kohtaloani. Päätän itse asioistani.
Hallitsen aikaa, joka minulla on käytössä. Osaan suunnitella ajankäyttöäni, teen tarvittavat asiat ajoissa ja varaan riittävästi puskuriaikaa, jotta ehdit tehdä kaiken rauhassa.
Viestit koskivat eri elämänalueita ja asioita: töitä, vapaa-aikaa. harrastuksia, sosiaalisia kontakteja. stressinhallintaa, ajankäyttöä, uskaltamista, kehittymistä, muutoksia...
Monet sanat olivat juuri niin mukavia, leppoisia, rohkaisevia ja ystävällisiä kuin ystäville suunnatuissa viesteissä käytettävät sanat yleensä ovat.
Pohdin, että toisinaan ihmiset ovat hyvinkin julmia itselleen eivätkä aina huomaa sitä. Itseään vähätellään, tekemisiään arvostellaan ja haukutaan. Mitä muuta siitä muodostuu, ellei negatiivisuuden noidankehä?
Sanoissa on voimaa, joka on valjastettavissa ja voi toimia vahvana pohjana elämän rikastamiselle.
Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme ja on täysin selvää, että ihminen, jolla on konkreettinen tavoite mielessään, tulee saavuttamaan sen, koska juuri sitä hän ajattelee joka päivä ja se jos mikä varmistaa myönteisten ajatusten ylivallan. Se kääntää vastoinkäymiset mahdollisuuksiksi ja epäonnistumiset hyödynnettäviksi kokemuksiksi.
Näinpä.
Tiedän ihmisiä, jotka listaavat sitä, mitä eivät (enää) halua. Pyörittäessään näitä asioita mielessään he todennäköisesti löytävät juuri nämä samat asiat elämästään uudestaan ja uudestaan.
Kannattaa unelmoida, suunnitella, toivo, haaveilla - ja pikkuhiljaa muodostaa vahvempaa pohjaa näiden ajatusten toteuttamiselle. Sillä tavalla unelmistaan voi tehdä totta.
Pidän sietämistä turhana, jopa vahingollisena ja typeränä valintana, jos se liittyy korjattavissa olevaan asiaan.
Miksi sietää kipua, jos tarjolla on lääkekuuri tai lääkärin vastaanotto? Miksi selitellä sietämistään selvästi keksityillä tai paikkansapitämättömillä rationalisoinneilla?
Koska ihminen pelkää: muiden reaktiota, omaa riittämättömyyttään, epäonnistumista (ja siksihän on fiksua olla edes yrittämättä) jne.
Yllättävän moni sietää epämiellyttäviä tai itselleen sopimattomia asioita päivästä toiseen yrittämättä vaikuttaa niihin, ja huomaamattaan pyörii yhä syvenevässä noidenkehäurassa.
Vaikkei ole mikään pakko.
Kyseessä on aika usein pelon ja itseluottamuksen puutteen sanelema valinta.
Tuon sanoi minusta (ei siis edes suoraan minulle) eilen illalla eräs henkilö, joka oli vain hetkeä aiemmin hyökännyt verbaalisesti vailla mitään (näkyvää/selkeää) syytä erään henkilön kimppuun syystä "et sitten tullut moikkaamaan mua heti kun saavuit tänne kokoontumispaikalle, mitä käytöstä tuo tuollainen oikein on häh, no vastaa nyt kun sulta kysytään".
Kohde pysyi hiljaa ja jätti katsomatta hyökkääjään päin.
Minun konfliktinhakuisuuteni näyttäytyi siinä, että otin kantaa julkiseen esitykseen ja osoitin mielipiteeni ja palautteeni suoraan puheenpitäjälle huomauttamalla, että kyseisen illan tarkoituksena on mukava ajanvietto ja että henkilökohtaiset erimielisyydet kannattaa hoitaa omalla ajallaan.
Luonnollisesti olisin voinut olla muiden lailla hiljaa, ihailla perusvalkoisia betoniseiniä, tuijotella teekuppiini, vaihtaa pöydän yli vaivihkaa merkitseviä katseita ja puolittaisia ymmärtäväisiä hymyjä: "Se nyt on tuollainen." "Kyllä se kohta hiljenee." "Antaa sen räksyttää, rauhoittuu nopeammin." jne.
Elämänkokemus kuitenkin osoittaa, että vastaavaa hiljaisuutta seuraa selän takana puhumisia, juoruilua, tilanteen tuloksetonta arvauspuintia, syyversioiden versomista, mustamaalaamista, salaliittoteorisointia ja kuppikuntia sekä sen ohella paljon muutakin turhaa.
Minä olin tullut paikalle sopimuksen mukaisesti viettämään hauskaa iltaa. Mielestäni yhden osallistujan päätös ei ollut riittävä siihen, että loppuseurueen pitäisi vain hyväksyä uusi ohjelma ja seurata farssiksi äityvää tilannetajuttomuusdemoamista vailla reklamaatio-oikeutta.
Jos aiheellinen ja rakentava huomautus on konfliktinhakuisuutta, niin kyllä kiitos, minä ilmoittaudun konfliktinhakuiseksi. Olen mieluummin sitä kuin vaitelias sietäjä, joka sallii yhden äänekkään aggressorin dominoida ryhmää. Sanon mieluummin vastalauseeni päin häirikön naamaa kuin kuiskuttelen ja kikatan hänestä poissaollessaan selkänsä takana.
Loppuilta menikin kivasti. Verbaalihyökkäyksen suorittanut henkilö poistui seurastamme heti sen jälkeen kun olin sanonut hänelle asiani. Myöhemmin hän kertoi eräälle seurueemme jäsenistä minun olevan konfliktinhakuinen.
Konflikteja on erilaisia ja fiksusti käytynä niitä voi hyödyntää kehityksessä ja kasvussa. Konflikti-sanalla on kuitenkin edelleen niin kalskahtavan rautainen negatiivisuusmaku, että moni käyttää sitä leimana.
Minä pidän sanasta konflikti. Sehän on pelkkä intressiristiriidan esiintuonti. Siitä on hyvä jatkaa neuvottelemista ja sopimista.
Pidän kykyä tuoda erimielisyydet esiin asiallisesti ja perusteluineen vahvuutena enkä häpeäleimana. Normaalin arkielämän konfliktien välttäminen voi pahimmillaan regressoida ihmistä ja sammuttaa elämästä valot ja värit.
