Parisuhde suojaa tilastollisesti masennukselta. Kaikista suojaavin parisuhde on avioliitto.
Ehkä noin viidennes sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Naisten osuus sairastuneista on vieläkin suurempi. Myös parisuhteessa olevat ihmiset voivat masentua. Joskus itse parisuhde aiheuttaa jatkuvaa pahaa mieltä.
Netissä surffaillessa törmää tavallista useammin masentuneisiin miehiin. Heistä kertovat vaimot ja tyttöystävät. Löysin myös oppaita ja opinnäytetöitä, joissa useimmin sairastunut oli mies. Naiset haluavat nähtävästi käsitellä asiaa kirjoittamalla ja puhumalla, ja ilmeisesti kärsivät tilanteesta aika lailla.
Saavatko miehet tukea vaimonsa masentuessa?
Miesten näkökulmaa sairastuneen kumppanin kanssa elämisestä tarjoaa esimerkiksi Äimä ry (Äidit irti synnytysmasennuksesta).
Jos googlettaa masentunut puoliso/ vaimo/ mies, saa mielenkiintoisia tuloksia. Osa sivuista antaa tukea ja ohjeita tai diagnooseja ja vertaistukea. Toisaalta tarjotaan myös pettämissivustoa, aasialaisia vaimoja ja rukouksia.
Masentunut ystävä ei ole kovin helppo kaveri. Masennus on raskasta, ikävää, se vie ilon elämästä ja tuo negatiiviset asiat ja epäonnistumiset pintaan. Masennus tarttuu, koska tunteet ja mielialat tarttuvat. Moni vältteleekin masentunutta.
Jos masentunut on oma perheenjäsen, ei välttely oikein onnistu, eikä se ainakaan toimi. Masentunut kumppani vaikuttaa voimakkaasti myös terveen puolison hyvinvointiin. Jos terve puolisko ei saa toista nostettua depressiosta, kannattaa ehkä auttaa kumppani ammattiavun piiriin.
Usein masentuneen kumppanin terve pari sairastuu myös. Tämä ei ole mikään ihme, sillä yleensä kumppani on elämän tärkein ihminen. Kodin ilmapiiri on raskas. Parisuhde ei ole enää kahden tasaveroisen ihmisen vastavuoroinen rakkaussuhde. Masentunut kumppani ei ole hyvää seuraa, ei jaksa tehdä kotitöitä, eikä ehkä harrastaa seksiä ollenkaan. Epäkohtien lista on pitkä.
Joskus terve osapuoli uskaltaa masentua vasta kun toinen jo tervehtyy.
Terveen kumppanin tulisi suojata omaa mieltään ja jaksamistaan heti toisen masennuksen merkkien ilmaannuttua. Kumppania ei ole ehkä reilua hylätä, mutta on oikein huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, esimerkiksi harrastamalla mukavia asioita ja tapaamalla omia ystäviä.
Joskus masentuneen kumppanin vaatimukset ovat mahdottomia. Silloin terveen täytyy asettaa asioille rajat.
Hyvä parisuhde suojaa masennukselta. Hyvä parisuhde myös auttaa kumppania parantumaan, jos hän hyvästä parisuhteesta huolimatta on voimakkaan taipuvainen masentumaan.
Millaisia kokemuksia teillä on aiheesta?
13 kommenttia
tuuli.hattu801
6.10.2014 10:11
Eikös läheinen kosketus parisuhteessa tavallaan paranna masennnusta tai ainakin piristä mieltä? Eikö vanhuksienkin pitäisi saada tietty määrä kosketusta sen vuoksi? (poikkesi nyt vähän aiheesta).
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Mirja Wuokko
9.10.2014 11:24
Kosketus on tosi tärkeää lapsille ja aikuisille, olettaen tietysti, että koskettaja on sellainen henkilö, jonka kosketusta toivoo.
Joskus ihminen ei kestä läheisenkään kosketusta, joko tilapäisesti, kuten vaikka synnytyksessä, tai ollenkaan, jolloin kyseessä voi olla kosketusta kammoavan traumaan perustuva pelko, tai kosketusyliherkkyys tms.
Puumatar
6.10.2014 14:53
Mulla on kollega, jonka vaimo sairastui masennukseen parisen vuotta sitten; siis ihan silleen "oikeasti", parantumiseen tarvittiin psykiatria, lääkkeitä ja intensiivistä (ryhmä)terapiaa. Koko huushollin hoito (3 pientä lasta) jäi ko. ajaksi miehen vastuulle, vaikka teki töissäkin säännöllisesti pitkää päivää.
Nyt alkaa vaimolla mennä paremmin, mutta huomaan että mies on alkanut synkistyä. Jännään (!) täällä että koska on hänen vuoronsa... Arvelen itse, että odottaa kunnes vaimo saa ns. terveen paperit, ennen kuin uskaltaa itse romahtaa; siihen asti pitää olla vahva.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Mirja Wuokko
9.10.2014 11:25
Toivottavasti kollegasi on hakenut apua.
tiedän mistä puhe
6.10.2014 20:41
Kyllä minuakin naisena (tai miksei miehenäkin!) masentaisi, jos olisi kolme lasta. Voin vain kuvitella, millaista arki tuollaisessa monilapsisessa pikkulapsiperheessä on. Osittain myös siksi olenkin päättänyt ola tekemättä yhtäkään. Vapaaehtoinen lapsettomuuus toki merkitsee lisäksi myös paljon muita positiivisia asioita.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
tuuli.hattu801
7.10.2014 09:16
Se on kuule just päinvastoin. Minua, jolla on psyykkinen sairaus, lapset ovat takuulla suojanneet masentumiselta. Lasten kanssa saa puuhailla kaikkea eivätkä päivät ole tylsiä. Lapset tuovat valtavasti iloa elämään, jo pelkkä ajatus siitä että saan olla heille tärkeä, se tärkein huolehtija.
isä
7.10.2014 08:28
hei tiedän mistä puhun. heh no et todellakaan
jos ei elämän tarkoitus ole vielä auenut sinulle tässä elämän vaihessa niin voin kertoa salaisuuden se on lapset
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ekek
10.10.2014 09:11
ei kaikki haluu tehdä lapsia. joillekin lapset voikin olla elämän tarkoitus mut turha yleistää. jotkut ovat niin fiksuja että eivät tee lapsia koska eivät halua niitä. tyhmät taas lisääntyvät ja sitten saadaan lisää sossutapauksia ja rikottuja lapsuuksia.
Deeva
13.10.2020 09:05
Suurin ongelma tässä maailmassa on idiootit, jotka eivät kuole sukupuuttoon. Miksi? Kommenttisi selventää kaiken, nimim. "isä".
Kaikki eivät halua omia lapsia. Jotkut eivät pidä lapsista. Jotkut ovat ymmärtäneet, etteivät ne omat geenit ole niin mahtavat että niitä kannattaisi laittaa jakoon.
shiwan8
9.10.2014 22:48
Mistähän se mies sitä apua voisi saada? Käymällä terapiassa salaa? Faktahan nyt kuitenkin on se, että sitä ongelmaansa ei voi myöntää jos meinaa perheensä pitää ja vaimo odottaa lähes varmasti jotain yli-inhimillistä henkistä lujuutta mieheltään. Ei niin että se olisi vaimon vika. Kyllä nyt kuka tahansa uskoo "oikean miehen" olevan supersankari kun kerran sitä vuosikymmeniä toitotetaan joka suunnasta. Saman tietenkin uskoo se mieskin koska ihan saman doctriinin sisältöön hänetkin on aivopesty. Näin siis keskimäärisessä yhtälössä. :)
Eli siis ihan vakavissaan, mistä se mies voisi sitä tukea normaaleissa olosuhteissa saada, jos mielii pitää perheensä? :D
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ekek
11.10.2014 10:46
ihme pelleilyä, ei asiat ole noin muualla ku sun ja pari päästään viallisen takametsän maajussin päässä. jos haluu korjata ongelmansa niin ei silloin ittua nurkassa tutisemassa ja laskemassa että ketkä kaikki mua nyt tuomitsee jos meen miehenä hakee apua. näyttää siltä että sä oot ittes pahin vihollinen.
Onnekas nainen
10.10.2014 00:07
Minulla on kokemus masentuneesta (onnekseni nyt jo ex-)kumppanista. Siinä oli itseaiheutetusti onneton ihminen, joka velloi itsesäälissä ja uhriutui melkein joka mahdollisessa käänteessä kieltäytyen olemasta vastuussa valinnoistaan ja hyvinvoinnistaan. Ehdotuksiini ammattiavusta hän suuttui ihan kunnolla ja raivosi minulle, koska terapia "leimaisi hänet heikoksi" ja "miten muka vieras ihminen voi auttaa siinä mitä ei ihminen itse voi käsitellä".
Masiskautenaan mistään seksistä saati halauksista ei voinut olla puhettakaan. Masentunut mörkö istui koko päivän sohvalla piereskelemässä sohvatyynyt paskanhajuisiksi ja riiteli netissä mistä vain milloin vaan kenen kanssa vaan.
Allekirjoitan täysin, että moisen mörön kanssa saman katon alla asuminen söi omat energiatasot miinukselle - ja siitäkin tuli kritiikkiä, että en ollut enää oma iloinen itseni.
Koin kantapään kautta senkin, että toista ei voi auttaa eikä varsinkaan pelastaa, erityisesti jos toinen vain puhuu muttei tee eikä todellisuudessa halua muuttaa edes ajatustapaansa vaan tykkää negailusta ja maailmanvihaamisessaan lillumisesta.
Onneksi läheiseni jaksoivat olla tukenani, kun elin synkkää kautta, ja kannattelviat minua henkisesti kun tein päätöstä suhteen lopettamiseksi. Olen mielettömän kiitollinen itselleni, että lopulta jaksoin lähteä pois sellaisen ihmisen seurasta, joka vain otti, otti ja otti vähän lisää.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Dia
10.10.2014 21:56
Masennuksesta on paljon kokemusta. Enkä sano "valitettavasti", koska kokemukset ovat myös vahvistaneet ja opettaneet. Voi olla, että ilman kokemaani elämässäni olisi ollut vähemmän stressiä. En kuitenkaan jaksa surkutella, vaan mieluummin otan haasteellisistakin asioista irti sen hyvän mitä niissä on.
Oma masentumiseni alkoi viitisen vuotta sitten. Silloisen työpaikkani kiusaamistilanne tulehtui vuodessa pikkuhiljaa tosi pahaksi ja lopulta lähdin kokonaan mädästä ilmapiiristä pois, mikä oli varmaan paras mahdollinen valinta omaa hyvinvointiani ajatellen. Enkä olisi yksin voinutkaan muuttaa pientä kollektiivia, jossa myös esimiehet hyväksyivät kiusaamisen sulkemalla silmänsä ilmiselviltä rikkeiltä. Iso kiitos läheisilleni, että jaksoivat tukea minua silloin. Suurimmat solmut sain auki terapiassa ja itsetutkiskelun avulla. Liikunnasta oli silloinkin iso apu.
Eräs entinen kaveri on edelleen yhä paheneva perusnegatiivinen pessimisti, jolla on paljon masennuksen oireita. Hän on liian ylpeä, pelokas, uppiniskainen ja ennakkoluuloinen hakeakseen pahoinvointiinsa apua: "se on epämiehekästä". Joskus ehdotin hänelle eri keinoja ja tapoja, joilla hän voisi parantaa elämänsä laatua, mutta virtansa riitti lähinnä ehdotusteni haukkumiseen. Annoin olla ja otin etäisyyttä kun huomasin hänen synkkyytensä ja ärtyneisyytensä tarttuvan itseeni ja pilaavan päiväni. Reilun vuoden päästä välimatkan ottamisesta katkaisin välimme kokonaan. Oli erittäin raskasta olla lyhyitäkin aikoja tekemisessä sellaisen ihmisen kanssa, jonka elämänsuunta voi teoriassa olla vain ylöspäin (koska hän istuu kuopan pohjalla) mutta käytännössä vajoaa joka päivä taas alemmas (koska hän itse kaivaa kuoppaansa syvemmäksi).
Kavereiden kavereilla ja omillakin tutuilla on diagnosoitua myös ns. raskaan sarjan masennusta, jota on lääkkeilläkin hoidettu. Jotkut voivat nykyään jo paremmin. Joku seurustelee vaikka masennuksen laukaisi juuri onneton rakastuminen, joku toinen onnistui tervehdytämään itsensä ja nauttii parisuhteestaan ja perhe-elämästään, joku kolmas on muuten vaan taas hymy huulilla.
Masennus on aikamoinen energiasyöppö paitsi siihen sairastuneelle, myös läheisilleen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin