Miten muutos syntyy?

  • Mirja Wuokko

Miksi muutos tuntuu niin hitaalta? Sanotaan että ihmisten asenteiden muuttuminen vaatii eliniän.

Tosiasiassa jotkin muutokset tapahtuvat lopulta nopeasti. Esimerkiksi ravintoloissa tupakointi oli hyvin yleistä reilu kymmenen vuotta sitten. Nyt kaikki ravintolat ovat savuttomia.

Stanfordin yliopiston psykologian tutkijat selvittivät muutokseen vaikuttavia seikkoja. Tiedetään että ihmisillä on taipumus säilyttää kaikissa asioissa status quo. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimmalle osalle ihmisistä asiat ovat hyvin, kun ne eivät muutu.

Yhteisön normeilla on taipumus säilyttää kulloinenkin tasapainotilanne.

Joskus ihmisten asenteet saadaan muuttumaan lainsäädännöllä. Tällöin valtiovalta kertoo, mikä toivottu tavoite on. Suurin osa suomalaisista saatiin valistuksella, asennekasvatuksella ja uudella lailla käyttämään autoissa turvavyötä.

Stanfordin tutkijat huomasivat, että ihmisten käytös muuttuu eniten silloin, kun heille tulee sellainen tunne, että yhteiskunta on nyt muuttumassa ja muut ihmiset ovat jo alkaneet muuttaa käytöstään tiettyyn suuntaan.

Tutkijat testasivat oikeassa elämässä, miten ihmisten toiminta muuttuu, jos he lukevat kehotuksia tietynlaiseen toivottuun käytökseen, tai jos heille kerrotaan, että monet ovat jo alkaneet tehdä asioita uudella tavalla.

Yksi testi koski lihansyöntiä Stanfordin kampuksella. Jos ihmisille vain tiedotetaan, että ilmastonmuutoksen takia olisi järkevää vähentää lihansyöntiä, vain harva muuttaa käytöstään.

Jos ihmisten sen sijaan annetaan ymmärtää, että yhä useampi on jo vähentänyt lihansyöntiä, kannustaa se jopa joka kolmatta valitsemaan kasvisruoka-annoksen.

Pelkkä valistus ja saarnaaminen ovat liian tehottomia välineitä useimpien ihmisten taivutukseen. Ihmisiä pitää houkutella niin, että he kokevat olevansa mukana uudistuksen hyvässä aallossa, edelläkävijöitä, hyviksiä, eivätkä mitään peränpitäjiä ja jarruja.

Jos ihmisestä tuntuu, että muutos on jo käynnissä, ja tulevaisuudessa koko ihmiskunta alkaa tehdä jonkin asian toisin, voi muutos olla hyvinkin nopeaa. Ihmiset haluavat olla mukana massan liikkeessä, mutta he tarvitsevat selvän mallin miten toimia.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi