Suhteet & seksi

OECD on antanut meille sapiskaa. Liian harva on mukana työelämässä. Suomi maksaa liikaa tukiaisia työikäiselle väestölle. Kansa pitää saada aktivoitumaan. Miten noloa, meitä pidetään lampaina.

Suomalaiset kaipaavat vahvaa johtajaa. Turvallisuus on arvoista tärkein. Yhä isompi osa kansasta kaipaa menneisyyden Suomeen, jota ei oikeasti ole koskaan ollut olemassa.

Turvallisuus on hieno asia. Oman tai toisen hengen tahallinen vaarantaminen on tyhmää. Tasainen arki on aliarvostettua.

Mutta liiallinen pelokkuus, avuttomuus ja arkuus pilaavat elämänilon. Onko meistä tullut nössöjä?

Ei uskalleta tehdä lapsia. Ei osata valita opiskelualaa, koska ratkaisu voi osoittautua vääräksi. Ja valtio. Valtio on asettanut vain lisää sanktioita inhimillisen erehdyksen tekijälle.

Aktiivimalli hätyyttelee työtöntä, kiky työssäkäyvää, opintouudistukset opiskelijaa. Entuudestaan meillä on jo vanhoja keppejä. Jos ei mene ajoissa äitiysneuvolaan, ei saa vauvaboksia.

Vääryydet ja uhat piirittävät meitä nykypuheen mukaan. Peilin toisella puolella on pelko valtion rahojen riittävyydestä ja kansan uusavuttomuudesta. Eläkkeet ja sote-menot nielevät yhä suuremman osan yhteiskunnan varoista.

Esimerkiksi aktiivimallissa on nähty vain huonot puolet. Syrjäseutujen ihmisten keppiä on pidetty liian isona. Mutta jos syrjäseuduilla ei löydy töitä edes nousukaudella, onko ajatuksena viettää koko elinikä kotikonnuilla valtion kustantamana? Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvista sinkkumiehistä vain vähän yli puolet käy töissä.

Suomalaiset pystyvät parempaan. Paljon pahempina sodan, köyhyyden ja nälän aikoina ihmiset ovat pärjänneet sisulla ja kekseliäisyydellä. Nyt näitä ketteriä ja yritteliäitä ominaisuuksia ihaillaan virolaisissa.

Jotkut jopa ajattelevat, että meillä menee liian hyvin.

Tähän en usko. Meillä on liikaa ihmisiä, joilla menee huonosti. Ajatus siitä, että valtiolla olisi ratkaisu kaikkiin ihmiselämän huoliin on silti liian toiveikas.

Kuka keksisi ratkaisun ihmisten omien resurssien elvyttämiseksi? Miten mahdollisimman moni saisi tuntea olevansa oman elämänsä sankari?

Onko halua pärjätä itse? Mistä saisi intoa asettaa tavoitteita, ja ryhtyä toimeen? Löytyykö ihmisiä, jotka kysyvät: miten pääsen tavoitteeseeni, mitä minun tulee tehdä saavuttaakseni sen, mitä haluan. Ei siis mitä valtion pitää tehdä.

Helsingin Sanomissa oli nykyihmistä kuvaava artikkeli hammashoidosta. Suomalaisten aikuisten hampaat ovat kuulemma pohjolan surkeimmassa kunnossa. Syy on monen mielestä yhteiskunnassa, kun ei ole ilmaista hammashoitoa.

Muutamalla prosentilla voi olla liian kuiva suu sairauden tai lääkityksen takia, mutta enemmistön hampaat eivät ole huonossa kunnossa koska valtio. Aikuinen voi itse huolehtia omista hampaistaan kaksi kertaa päivässä, ja lopettaa jatkuvan smoothien litkimisen ja sokerivälipalojen imeskelyn.

Aktiivinen, pärjäävä ihminen on myös onnellisempi. Sellainen joka hankkii jonkin koulutuksen ja työn ja huolehtii itsestään ja lähipiiristään. Maksaa omat harrastuksensa ja vastaa omista teoistaan.

Elämän surkeus ei voi aina olla valtion vika. Vastoinkäymisistä, epäonnesta tai omista mokista ei aina voi saada korvausta yhteiskunnalta. Tämä voi tuntua epäreilulta, mutta sen ymmärtäminen on normaalia aikuistumista.

Pieni riskinotto ja oma ponnistelu on välttämätöntä, jotta elämästä tulisi tyydyttävää. Illalla ei tarvitse odotella, että valtio tulisi pesemään hampaat.

Miksi muutos tuntuu niin hitaalta? Sanotaan että ihmisten asenteiden muuttuminen vaatii eliniän.

Tosiasiassa jotkin muutokset tapahtuvat lopulta nopeasti. Esimerkiksi ravintoloissa tupakointi oli hyvin yleistä reilu kymmenen vuotta sitten. Nyt kaikki ravintolat ovat savuttomia.

Stanfordin yliopiston psykologian tutkijat selvittivät muutokseen vaikuttavia seikkoja. Tiedetään että ihmisillä on taipumus säilyttää kaikissa asioissa status quo. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimmalle osalle ihmisistä asiat ovat hyvin, kun ne eivät muutu.

Yhteisön normeilla on taipumus säilyttää kulloinenkin tasapainotilanne.

Joskus ihmisten asenteet saadaan muuttumaan lainsäädännöllä. Tällöin valtiovalta kertoo, mikä toivottu tavoite on. Suurin osa suomalaisista saatiin valistuksella, asennekasvatuksella ja uudella lailla käyttämään autoissa turvavyötä.

Stanfordin tutkijat huomasivat, että ihmisten käytös muuttuu eniten silloin, kun heille tulee sellainen tunne, että yhteiskunta on nyt muuttumassa ja muut ihmiset ovat jo alkaneet muuttaa käytöstään tiettyyn suuntaan.

Tutkijat testasivat oikeassa elämässä, miten ihmisten toiminta muuttuu, jos he lukevat kehotuksia tietynlaiseen toivottuun käytökseen, tai jos heille kerrotaan, että monet ovat jo alkaneet tehdä asioita uudella tavalla.

Yksi testi koski lihansyöntiä Stanfordin kampuksella. Jos ihmisille vain tiedotetaan, että ilmastonmuutoksen takia olisi järkevää vähentää lihansyöntiä, vain harva muuttaa käytöstään.

Jos ihmisten sen sijaan annetaan ymmärtää, että yhä useampi on jo vähentänyt lihansyöntiä, kannustaa se jopa joka kolmatta valitsemaan kasvisruoka-annoksen.

Pelkkä valistus ja saarnaaminen ovat liian tehottomia välineitä useimpien ihmisten taivutukseen. Ihmisiä pitää houkutella niin, että he kokevat olevansa mukana uudistuksen hyvässä aallossa, edelläkävijöitä, hyviksiä, eivätkä mitään peränpitäjiä ja jarruja.

Jos ihmisestä tuntuu, että muutos on jo käynnissä, ja tulevaisuudessa koko ihmiskunta alkaa tehdä jonkin asian toisin, voi muutos olla hyvinkin nopeaa. Ihmiset haluavat olla mukana massan liikkeessä, mutta he tarvitsevat selvän mallin miten toimia.