Seksipuheita

  • Mirja Wuokko

Puhutko kumppanisi kanssa seksistä? Oletko huomannut seksipuheilla olevan yhteyttä muuhun parisuhde-elämään?

Luin erilaisia alan asiantuntijoiden kirjoituksia. Suomessa seksologit ja parineuvojat kehottavat usein puhumaan omista (seksi)toiveista ääneen. Kerro mitä toivot, kerro mistä pidät ja niin edelleen.

Lueskelin myös amerikkalaisia psyko-alan lehtiä. Siellä päiviteltiin, miten vähän me (jopa pitkissä suhteissa) tiedämme toistemme toiveista ja fantasioista. Jostain syystä seksi on intiimissäkin suhteessa salainen mystinen alue.

Ehkä toiveiden verbalisoiminen (tai miksei niiden näyttäminen tai ohjaaminen nonverbaalistikin) auttaa onneen. Jotain voi jättää hämärän kaapujen alle haaveiltavaksi.

Maailma on täynnä seksi- ja pornoviestintää, mutta monet ihmiset harrastavat ihan oikeaa seksiä toisen ihmisen kanssa yhä harvemmin.

Jos seksipuheessamme on jotakin laadullisesti väärää?

Löysin myös tieteellisen tutkimuksen verbaalisesta seksiviestinnästä ja avio-onnesta. Jon A. Hess ja Tina A. Coffelt tutkivat avioparien käyttämää seksiterminologiaa ja avioliiton ominaisuuksia.

Kyselytutkimuksessa selvisi, että pariskunnat puhuvat seksistä mm. kliinisin termein, slangilla ja yleiskielellä. Kielenkäytöllä näytti olevan selvä yhteys parisuhdetyytyväisyyteen, suhteen läheisyyteen ja siihen, kuinka tyytyväisiä kumppanit olivat liiton seksikommunikaatioon.

Seksipuhe korreloi, varsinkin slangin osalta, tyytyväisyyden ja läheisyyden kanssa. Erityisen voimakas yhteys oli naisten kohdalla.

Tietysti voi olla, että tyytyväiset parit, joilla on läheinen suhde ja hyvä seksielämä, uskaltavat puhua enemmän seksistä. (Huonossa suhteessa ei ehkä kannata alkaa yhtäkkiä toitottaa hirveää pornosanastoa kumppanille erotiikan toivossa.)

Suomessakin seksologit ovat tähän suuntaan vihjailleet. Seksistä nauttivat parit kehittelevät ihan omaakin sanastoa ja hassuja hellittelynimiä toisilleen ja sukuelimilleen.

Miltä kuulostaa? Puhutko kumppanin kanssa seksislangia? Onko oma suhteesi täynnä läheisyyttä ja hyvää seksiä?

Sossu-ukkelin viisi vinkkiä seksikommunikaatioon:
http://www.psychologytoday.com/blog/fixing-families/201308/five-ways-communicate-about-sex

Hess & Coffelt: Verbal Communication about Sex in Marriage: Patterns of Language Use and Its Connection with Relational Outcomes. Journal of Sex Research. Volume 49, Issue 6, 2012.

1 kommentti

Dia

25.10.2013 22:42

Olen hämmentynyt siitä, että tämä blogimerkintä on jäänyt neitseelliseksi kommenteista! ...toisaalta, taitaa aihe olla hankalaa joillekin myös netissä käsiteltäväksi. :)

Pidän seksistä puhumista (kuten kommunikointia yleensäkin) tärkeänä. Ajatustenluku ei vieläkän taita olla kansalaistaito eikä sen tarvitsekaan.

Jos kertoo palkkatoiveista esimiehelle, miksei voisi kertoa toiveistani omalle kumppanille? Mitä siinä voi (muka) hävitä?

Ja kyllä, puhuminen kannattaa. Jos ei saavutakaan toivomaansa, toisesta (ja itsestään) voi silti oppia uutta, ja pahimmassakin skenaariossa voi vain osata yhtäkkiä nähdä, että on itselleen totaalisen väärän ihmisen kanssa - ja lähteä siitä toimimattomasta käsikirjoituksesta pois.

Vaikeneminen ei tässä tapauksessa ole kultaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi