Äiti-lapsi -suhteen tärkeyttä korostettaessa isät ovat jääneet varjoon. Vauvavuoden päätähtien lisäksi tulisi huomioida koko perhe, väittää väitöskirjatutkija Jallu Lindblom.
Tampereen yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksessa suomalaisperheitä seurattiin kymmenen vuoden ajan. Raskaus- ja vauva-ajan perheen tyyppi ja kommunikointitavat vaikuttavat lapsen tapaan käsitellä tunneinformaatiota.
”Tutkimukseen osallistui 79 noin 10-vuotiasta lasta neljästä eri perhetyypistä. Heille näytettiin tunnesävyltään myönteisiä kuvia iloisista kasvoista ja uhkaavia kuvia vihaisista kasvoista. Tutkimuksessa käytettiin reaktioaikoihin perustuvaa dot probe -menetelmää, jonka avulla voidaan mitata, suuntaako lapsi tarkkaavuuttaan esitettyjä tunnesävyttyneitä ärsykkeitä kohti vai niistä poispäin. Tämä ilmentää automaattisia ja usein tiedostamattomia tapoja käsitellä tunteita”, kertoo Tampereen yliopiston tiedote.
Niin sanottujen kohesiivisten perheiden lapset suuntasivat tarkkaavuutensa nopeasti uhkaavia ärsykkeitä kohti (mikä on selviytymisen kannalta tärkeää), mutta he osasivat myös parhaiten irrottautua näistä ärsykkeistä. Kohesiiviset perheet ovat sellaisia, jossa vanhemmilla on hyvä parisuhde ja molemmilla on myös läheiset suhteet vauvaan.
Uhkaavien ärsykkeiden herkkää huomioimista pidetään edellytyksenä havaita muiden ihmisten tunnetiloja. Toisaalta kyky irrottautua uhkaavista ärsykkeistä voi olla merkki tehokkaasta kyvystä säädellä omien kielteisten tunnekokemusten viriämistä.
Perheissä joissa pariskunnan välit ovat huonot ja läheisyys on vähäistä, eli ns. etäisissä perheissä, lapsille oli tyypillistä siirtää tarkkaavaisuus ensin uhkaavia ärsykkeitä kohti, mutta sitten pois uhkaavista ärsykkeistä. Lindblomin mukaan tämä liittyy usein automaattisiin pyrkimyksiin estää kielteisiä ja uhkaavaksi koettuja tunnekokemuksia viriämästä. Lapsi on saattanut kehittää taipumuksen säädelläkseen omia tunteitaan riitaisessa ja etäisessä perheympäristössä.
Autoritääristen perheiden lapset olivat hitaita reagoimaan tunneärsykkeisiin.
Yhteenkietoutuneiden perheiden lapset kiinnittävät hitaasti huomionsa uhkaaviin ärsykkeisiin, ja sen sijaan, että hetken kuluttua kääntyisivät pois niistä, jäävät lapset jumittamaan niihin. Yhteenkietoutuvan perheen vanhemmilla on vaikeuksia säilyttää perheen rajat ja luottaa itsenäiseen pärjäämiseensä. Tarkkaavuuden jumittuminen uhkaaviin ärsykkeisiin johtuu yleensä vaikeuksista säädellä negatiivisten tunnekokemusten viriämistä. Lapsi saattaa kehittää tällaisen neuroottisen taipumuksen saadakseen hoivaa ja huomiota turvattomassa ympäristössä.
”Lapset ovat saattaneet kehittää näitä tunteiden säätelystrategioita mukautuakseen perheympäristöjen tunneilmapiiriin. Tämä mukautuminen voi osaltaan selittää lasten myöhempää riskiä esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöille ja (heikoille) sosiaalisille taidoille”, kertoo tutkija Jallu Lindblom yliopiston tiedotteessa.
Lindblomin mukaan tutkimus avartaa kiintymysteoreettista käsitystä varhaisen lapsen ja äidin välisen suhteen tärkeydestä. Myös isät tulee huomioida vauvan hyvinvointia tarkastellessa. Parisuhteen ja isyyden laatu vaikuttavat selvästi lapsen hyvinvointiin ja tunne-elämän kehitykseen.
Onko joku yllättynyt näistä tuloksista?
Vauvavuoden koko perhe vaikuttaa lapsen tapaan käsitellä tunteita. Tampereen yliopiston tutkimusuutiset 9.2.2016
Jallu Lindblom, Mikko J Peltola, Mervi Vänskä, Jari K Hietanen, Anu Laakso, Aila Tiitinen, Maija Tulppala, Raija-Leena Punamäki: Early family system types predict children`s emotional attention biases at school age. International Journal of Behavioral Development. December 17, 2015.