KYSYMYS: Olen 23-vuotias nainen, alle vuoden kestäneessä parisuhteessa 27-vuotiaaseen mieheen. Itselläni on aiempaa kokemusta seurustelusta ja yhdessä asumisesta, takana on 3 vakavampaa suhdetta. Miehelleni olen ensimmäinen kunnon tyttöystävä jonka hän on esitellyt vanhemmilleen ja parhaille ystävilleen tyttöystävänä. Irtosuhteita hänellä on ollut vuosien varrella useita, kun taas itse olen aloittanut seurustelun jo 15-vuotiaana. Irtosuhteita en ole koskaan halunnut harrastaa.
Edellisessä suhteessa tunsin oloni rakastetuksi ja arvostetuksi, kunnes sain tietää, että mies oli pettänyt minua lukuisten eri naisten kanssa. Koen, että tässä tapauksessa ongelmana oli välimatka sekä miehen pelko sitoutua, hänellä oli kokemusta pettämisestä aiemmissakin suhteissa. Omien vanhempieni eron syynä oli myös uskottomuus, joka on jättänyt tietyn jäljen. Tästä on kuitenkin aikaa jo 20 vuotta, mutta lapsuuden kipukohdat ovat edelleen pinnalla omassa parisuhteessa.
Alun alkaen minua on häirinnyt mieheni villi menneisyys naisrintamalla. Epäröin pitkään onko hän tosissaan ja tein selväksi, ettei minusta olisi seksisuhteeseen. Olin juuri eronnut entisestä poikaystävästäni, joten lähtökohdat uuden suhteen aloittamiselle eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta jokin veti meitä kiinni toisiinsa. Mies kertoi toivovansa että suhde muuttuisi seurusteluksi.
Meillä on hauskaa, olemme kasvaneet samalla paikkakunnalla, jaamme pääsääntöisesti samat arvot ja olemme monista asioista samaa mieltä. Suhteesta ei puutu seksiä eikä hellyyttä ja toisen huomioon ottaminen ja välittämisen näyttäminen tulee molemmilta luonnostaan. Tunteista sekä myös käytännön asioista on helppo keskustella ja voin tukeutua häneen asiassa kuin asiassa. Myös molemien perheet ja ystävät ovat olleet suhteemme takana.
Ongelmat alkoivat kun ensi kertaa törmäsin naiseen, kenen kanssa mieheni oli aiemmin ollut tekemisissä. Sain kuulla asiasta muualta enkä suoraan häneltä, joka tuntui ikävältä. Vähän väliä sain tietooni uusia tuttuja henkilöitä joiden kanssa miehelläni on ollut historia ennen minua. Muutaman kerran kysyin mieheltä suoraan eri henkilöistä ja hän kielsi kaiken. Valehtelukierre jatkui siinä pelossa, että jos tietäisin koko totuuden menneistä kumppaneista, en välttämättä haluaisi enää jatkaa suhdetta.
Epävarmuus on kalvanut suhdettamme ja minun uteliaisuus, mustasukkaisuus ja kyseleminen on turhauttanut miestäni paljon. Koin, ettei hän ollut luottamuksen arvoinen ja päädyin säännöllisesti tarkastamaan hänen puhelimensa ja tietokoneensa ilman lupaa. Eräänä päivänä huomasin hänen sivuhistoriassaan merkinnän paikallisesta seksiseuranhakusivustosta. Kysyin asiasta ja hän sanoi käyneensä siellä suhteemme aikana 6-7 kertaa, tili oli kuitenkin poistettu viimeisellä käyntikerralla. Ennen tilin poistoa olin myös sivusilmällä huomannut, että hänellä oli viestikeskustelu kännykässä toisen naisen kanssa, jota en tunnistanut. Kysyin asiasta ja hän valehteli. Asiaa puitiin monesti koska koin, ettei hän kertonut minulle totuutta ja valehtelu, salailu ja peittely jatkui.
Vähän aikaa sitten tuli ilmi, että tämä nainen asui lähellä ja oli tuttu seuranhakupalstalta. Mies oli turhautuessaan jonkun riitamme jälkeen pyytänyt tavata naista, mutta viestittely ei ollut tällä kertaa johtanut pidemmälle.
Mies sanoo haluavansa vain minut ja olen huomannut valehtelun vähentyneen. Myöskään mies ei oli viestitellyt tämän naisen (eikä tietääkseni muidenkaan) kanssa kuukausiin. Suunnittelemme yhteenmuuttoa, mutta huolettaa ja mietityttää voinko kuitenkaan pohjimmiltani luottaa häneen. Onko hän uskollinen, jos hakee seuraa muualta? Häntä puolestaan huolettaa pääsenkö yli menneisyydestä ja opinko luottamaan. Olemme keskustelleet paljon luottamuksesta ja sen menettämisen seurauksista mutta pelko ja epäilys on silti vahvasti läsnä enkä tiedä millä keinoin suhteesta saisi turvallisen ja terveen. Rakastamme toisiamme emmekä halua erota, mutta tiedostamme, että asioiden on muututtava, kumpikaan ei vain tiedä miten toimia.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pohdit parisuhteen peruspalikoita: luottamusta, uskollisuutta, rehellisyyttä ja sitoutumista toiseen - ovatko miehesi käsitykset näistä asioista sinun kanssasi samalaiset niin ajatuksissa kuin käytännön tekojen tasolla. Kerroit, että edellisessä suhteessasi sinulle oltiin oltu uskottomia ja kokemus on ollut ehkä monella tapaa hyvin mieltä järkyttävä (uskottomuus yleensä on). Viestisi perusteella haluat rakentaa turvallista suhdetta nykyiseen mieheesi, jossa ei tarvitsisi pelätä toisen olevan uskoton tai muuten jollain lailla petollinen (hieman dramaattisesti ilmaistuna).
Kerroit viestissäsi, että miehesi on käynyt suhteenne aikana useamman kerran seksiseuranhakusivustolla ja että hän oli yrittänyt ottaa yhteyttä toiseen naiseen. Et varsinaisesti sano, että miten olet asian kokenut - koitko miehesi olleen sinulle uskoton vai mitä tarkalleen ottaen ajattelit ja tunsit asian suhteen? Puhuit mustasukkaisuudestasi ja tässä tapauksessa tuntuu siltä, että tunteillesi oli olemassa varsin hyviä perusteita. Sellainen lause jäi myös mietityttämään, että sanoit miehesi valehtelun vähentyneen - mitä tämä oikeastaan tarkoittaa käytännössä suhteenne kannalta, tämä muutos? Lisäksi pohdin sitä, että olennaista kai on myös se, mistä asioista valehdellaan eikä välttämättä pelkästään valheiden määrä.
Kysyit viestissäsi, että miten tästä tilanteesta eteenpäin, koska ette halua erota ja rakastatte toisianne. Kerroit, että suhteessanne on paljon hyvää. Te osaatte puhua tunteistanne yhdessä, teillä on samanlaiset arvot, väliltänne ei puutu hellyyttä ja seksiä. Miten voisitte ottaa nämä teidän suhteen hyvät puolet käyttöön niin, että välillänne syntyisi avointa puhetta omista toiveista ja tarpeista. Siitä, mitkä ovat suhteenne rajat ja lupaukset toiselle, jotka on pidettävä, että suhteessa voisi olla turvallisin ja luottavaisin mielin. Sitäkin on hyvä pohtia, onko teissä molemmissa sellaisia puolia, jotka eivät pääse riittävästi esille tällä hetkellä suhteessanne. Luulen myös, että tarvitsette kärsivällisyyttä ja aikaa, koska luottamus pitää rakentaa uudestaan, jos se on syystä tai toisesta mennyt - ja tietenkin teidän molempien pitää osoittaa toisillenne, että olette kaipaamanne luottamuksen arvoisia.
KYSYMYS: Olen ongelmissa enkä löydä ja osaa tilanteesta ulospääsyä. Toivottavasti tuleva puolisoni oli viikonlopun töissä ja minä lapsien kanssa kotona. Olemme asuneet yhdessä kolme ja puoli vuotta. Avopuolisoni tuli maanantaina kotiin ja minä tietysti töissä. Kun tulin kotiin hän kysyi että kenen nämä ovat ja roikutti naisten housuja kädessään.
Tästä on nyt muutama kuukausi aikaa eikä minulla ole edelleenkään mitään käsitystä mistä kyseinen vaatekappale on tai kenen ne ovat.
En ole pettänyt puolisoani enkä todellakaan ole tuonut ketään kotiimme. Enkä näinollen pysty antamaan juuri muunlaista vastausta kysymykseen. Puolisoni mielestä suhtaudun asiaan liian kevyesti vain vastaamalla niinkuin kaikki pettäjät "en tiedä mitkä ovat, en ole pettänyt sinua".
Tilannetta ei auta oma turhautumiseni koko asiaan. En ole edes viettänyt viikonloppua poissa kotoa josta housut olisivat mitenkään voineet mukana tulla.
Miten minun pitäisi asiaan suhtautua jotta en suhtautuisi siihen liian kevyesti? Puolison mielestä asiasta pitäisi keskustella, mutta keskustelu jää aina hiukan tyngäksi koska minulla ei ole juuri materiaalia mistä keskustella johtuen siitä etten yksinkertaisesti tiedä asiasta mitään.
Puolisoni mukana housut eivät missään nimessä ole hänen mukaansa voineet meille tulla.
VASTAUS: Ymmärrän tilanteen hankaluuden. Naisten alushousut ovat ilmaantuneet asuntoonne vaimosi ollessa poissa. Keskusteleminen aiheesta on vaikeaa, koska et tiedä, mistä vaatekappale on peräisin. Käytännön tasolla mietin, tietäisivätkö lapset asiasta jotakin. En tiedä, minkä ikäisiä he ovat, mutta käyvätkö he ehkä leikkimässä kavereiden kotona tai pyykkinarujen lähettyvillä? Kokemus perhe-elämästä on opettanut, että sukkia ja alusvaatteita katoaa välillä mystisesti kotona sijaitsevaan Bermudan kolmioon - ja yhtä lailla oudosti tupsahtelee aika ajoin esille sieltä.
En tiedä, mahtaako tapahtumaan koskaan löytyä järkevää selitystä, mutta pohdin sitä, miksi asia herättää näin voimakkaita tunteita. Onko parisuhteessanne aiemmin ilmennyt mustasukkaisuutta ja epäluottamusta? Onko tämän tapaisia selittämättömiä asioita tapahtunut aiemmin? Onko jommallakummalla ollut aiemmassa suhdehistoriassaan tilanteita, joissa itsellä tai silloisella kumppanilla on ollut sivusuhde? Mennyt on mennyttä, mutta mikäli tällaista kokemusta on, se saattaa tässä alushousutilanteessa nousta vahvana pintaan. Jos vaikkapa avovaimosi on aiemmassa suhteessaan tullut petetyksi, pienikin epävarmuus siihen suuntaan voi iskeä suoraan hänen vanhaan traumakokemukseensa ja aktivoida siihen liittyviä tunteita.
Avovaimosi toivoo keskustelua. Mitä jos jättäisitte alushousuasian sivuun ja keskustelisitte rauhassa suhteestanne? Mihin suhteessanne olette tyytyväisiä? Mikä puolisossa tuottaa iloa? Mikä aikoinaan sai sinut rakastumaan avovaimoosi? Entä hänet rakastumaan sinuun? Mikä suhteessanne toimii hyvin? Mitä kuuluu puhumiselle, hellyydelle ja seksielämälle?Mitä alueita haluaisitte kehittää? Jos suhteenne tuntuu kummankin mielestä riittävän toimivalta (täydellistä suhdetta ei olekaan), voisi olettaa, että tila ulkopuoliselle suhteelle olisi varsin pieni. Kehittämistarpeet ja -toiveet teidän välillänne eivät puolestaan ole mikään todiste ulkopuolisesta suhteesta, vaan mahdollisuus rakentaa välillenne vieläkin parempi ja avoimempi yhteys.
Voisiko alushousuongelma siis muuttua sysäykseksi parempaan? Ehkä se kutsuu teitä pitämään huolta yhteydestänne ja osoittamaan entistäkin enemmän huomiota toisillenne. Sanoit toivovasi, että avopuolisosi on tulevaisuudessa vaimosi. Uskon, että voitte yhdessä toimia siihen suuntaan osoittamalla luottamusta ja olemalla sen arvoisia. Jos tämä ongelma kaikesta huolimatta jää hiertämään, suosittelen pariterapiaa. Terapeutin avulla keskustelu voi onnistua paremmin ja jumittumatta.
KYSYMYS: Miten luottamuspulasta toivutaan? Olen 29 vuotias nainen ja ollut mieheni kanssa 9 vuotta. Vuosien saatossa kykyni luottaa häneen on hävinnyt kokonaan. Hänellä on tapana tehdä kaikki päinvastoin kun pyydän. Kerron hänelle hyvinkin henkilökohtaisia asioita pyyntöjen taustalta ja toivon aina että nämä asiat lähentäisivät meitä. Olen ollut kiusattu peruskoulussa ja kiusaaminen on ilmennyt erityisesti ulkopuolelle jättämisenä ja hyljeksimisenä. Tällöin opin ulkopuolisuuden tunteeseen koulussa, mutta kotona onneksi noin täydellistä hyväksyntää omana itsenäni. Kuitenkin toistuvasti mieheni jättää minut ulkopuolelle suhteestamme tai ihan kirjaimellisesti muittenkin seurasta. Petyn suunnattomasti enkä luota että mieheni haluaa minulle hyvää elämää ja uskon ettei hän hyväksy minua tällaisena kuin olen. Tuntuu että minun pitäisi olla täysin erillinen. Luottamuspulaa aiheuttaa myös se että hän valehtelee minulle käytännössä kaikesta, koska on päättänyt joskus että valehteleminen minulle suututtaa minua vähemmän. Lisäksi on ollut myös uskottomuutta hänen puoleltaan, jonka myös koin osaltani suuresti. Riittämättömyyden tunnetta on paljon. Voinko luottaa tähän mieheen että hän haluaa minulle hyvää?
VASTAUS: Kirjoitit luottamuspulasta, jota koe suhteessa mieheesi. Mietit haluaako hän sinulle hyvää.
Kun luin kirjeesi, jäin miettimään saatko kumppaniltasi lainkaan arvonantoa, kunnioitusta ja rakkautta. Kerrot että koet toistuvasti ulkopuolisuutta suhteessanne. Sinun on vaikea luottaa mieheesi ja siihen, että hän hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Kerroit myös, että hän on ollut sinulle uskoton. Kerroit vielä että olet yrittänyt toimia niin, että lähentyisitte toinen toisianne. Kaiken kaikkiaan kirjeesi perusteella kuulostaa ettei suhteessanne ole sellaista vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta, joka saisi sinut voimaan siinä hyvin. Sain vaikutelman että sinä olet ainoa joka panostaa suhteeseen ja koettaa ”puhaltaa siihen henkeä”. Mahtaako asia olla näin? Mitä kumppanisi tekee suhteenne eteen? Onko teille mahdollista keskustella asiasta?
Voisiko olla hyvä miettiä, mitä hyvää suhteessanne on? Mikä saa sinut pysymään yhdessä kumppanisi kanssa? Osoittaako hän millään tavalla välittävänsä sinusta, kunnioittavansa ja rakastavansa sinua? Ainakaan kirjeessäsi et kerro mistään sellaisesta. – Mietin sitäkin, että joskus ilmaisemme välittämisemme eri tavoin ilman että hoksaamme sitä: toiselle kotitöiden tekeminen on tapa osoittaa, että välittää toisesta, toinen taas kaipaa enemmän sanallista viestintää. Voiko teidän suhteessanne olla tämäntapaista vuorovaikutuksen erilaisuutta?
Kerroit myös uskottomuudesta: kertomasi perusteella ymmärsin että sekin satuttaa sinua suuresti, enkä yhtään ihmettele! Parisuhde on ihmissuhde, jossa meidän pitäisi voida kokea olevamme turvassa ja rakastettuja omana itsenämme. Jos toinen rikkoo luottamuksen pettämällä toista, satuttaa se kipeästi ja traumatisoi petetyn osapuolen. Miten olette käsitelleet asiaa? Millä tavalla kumppanisi on alkanut rakentaa rikkomaansa luottamusta? Katuuko hän tekoaan? Onko hän pyytänyt anteeksi? Uskottomuus on parisuhteessa suuri kriisi ja ammattiapu on useimmiten tarpeen.
Jos haluatte jatkaa yhdessä niin, että kumpikin voi suhteessanne hyvin, on molempien sitouduttava siihen. Parisuhde ei voi rakentua sen varaan, että vain toinen rakentaa sitä. On tärkeää pysähtyä keskustelemaan asiasta kumppanin kanssa. Ilman vuorovaikutusta ei synny ymmärrystä. Ilman ymmärrystä ei synny yhteyttä. Toisen käytöksen, tekojen ja puheiden ymmärtäminen on parisuhteessa erityisen tärkeää.
Mietin, kannattaisiko teidän hakeutua ulkopuolisen avun piiriin? Kun omaa parisuhdetta tutkailee kolmannen näkökulmasta, voi kumpikin osapuoli havahtua uudenlaiseen vuorovaikutukseen. Voi syntyä jotain uutta. Toisaalta voi pitää mielessä senkin vaihtoehdon, että huonoon suhteeseen ei tarvitse jäädä. Voit miettiä esimerkiksi mitä sinä haluat elämältä? Mitä haluat parisuhteestasi? Onko se taakka vai voimavara? Mitä menettäisit ja mitä saisit tilalle jos lähtisit suhteesta? Näitä kysymyksiä voit miettiä itseksesi, mutta on hyvä muistaa että esimerkiksi perheneuvontaan voi hakeutua yksinkin. Joskus jo toisenkin osapuolen tekemät löydöt voivat tönäistä parisuhteen dynamiikan aivan uudelle uralle.
KYSYMYS: Olen 20-v nainen ja olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein vuoden. Tämä on ensimmäinen ns. pitkä parisuhteeni. Takanamme on myös ero n. vuosi sitten kun mies ei tiennyt mitä haluaa ja väitti että ei ollut kiinnostunut minusta enää. Tämä jätti syvät arvet itsetuntooni sillä koin itseni petetyksi ja arvottomaksi.
Myöhemmin mies lähestyi minua uudelleen ja katui syvästi, hän kertoi jännittäneensä sitoutumista ja koska minäkin välitin hänestä vielä, aloimme seurustelemaan ja olemme olleet yhdessä nyt sen melkein vuoden ajan. Hän on ollut armeijassa nyt puoli vuotta ja suhteemme alussa olikin epäluottamusta ja pelkoja suhteen jatkuvuudesta, sillä pelkäsin että kestääkö suhde. Mies taas ei kokenut mitään epävarmuutta kunnes minä aloin sitä uskoa horjuttaa peloillani. Olemme puhuneet asiasta paljon ja olen saanut lisää luottamusta suhteeseen mutta silti minua ahdistaa lähes joka päivä ajatus erosta. Välitän hänestä todella paljon mutta mitä jos en olekaan hänelle niin tärkeä kuin hän on minulle ja armeijan jälkeen hän ei viitsi joustaa tai ei halua muuttaa yhteen ja olen odottanut häntä turhaan? Hän sanoo ettei seurustele kanssani ajankuluksi ja tuntuu kyllä välittävän minusta.
En jaksaisi jatkuvasti kyseenalaistaa hänen rakkauttaan minua kohtaan mutta tuntuu että tämä epävarmuus minussa ei häviä minnekään ja välillä vaivun masentaviin ja itsetuhoisiinkin ajatuksiin koska jos en olekaan tarpeeksi hyvä hänelle. Hän ei kuitenkaan puhu mitään tulevaisuudesta koska se on hänelle niin avoin eikä ikinä ole maininnut tulenko minä olemaan silloin kuvioissa mukana ja olenko niin tärkeä hänelle että hän yrittäisi edes päästä asumaan kanssani joskus (samalle paikkakunnalle). Hän elää hetkessä kun minä taas suunnittelen asioita hyvissä ajoin yrittääkseni välttyä tuskaisilta pettymyksiltä. Miksi minun täytyy ahdistua tästä jatkuvasti enkä voisi vain hyvillä mielin uskoa tulevaan? En saa perheeltänikään saati ystäviltänikään tukea tähän koska he uskovat että emme tule asumaan yhdessä koska en tod.näk. tule mahtumaan hänen kuvioihinsa.
Tiedän että elämässä on vastoinkäymisiä eikä tulevasta voi koskaan olla varma, mutta haluaisin edes jotain luottoa tätä suhdetta kohtaan, en kestä ajatella että eroaisimme eikä hän kuuluisi elämääni enää. Luulin häntä aluksi sitoutumiskammoiseksi mutta entä jos se olenkin minä joka on sitoutumiskammoinen? Mitä voin oikein tehdä että voisin nauttia tästä parisuhteesta enkä jatkuvasti etsiä merkkejä siitä että hän ei välitäkään oikeasti ja halua sitoutua vakavammin? En halua puhua näistä hänelle enää koska en halua painostaa ja siten tukahduttaa häntä, joten olen aina työntänyt nämä ajatukset taka-alalle kun olemme yhdessä, mutta sitten kun olen yksin niin en meinaa saada nukutuksikaan huolelta.
Ladybug
VASTAUS: Kiitos mailistasi. Jaoit huolesi epävarmuudesta seurustelusuhteessasi. Poikaystäväsi välittää sinusta ja haluaa olla kanssasi. Sinäkin välität hänestä paljon, mutta et uskaltaudu antautumaan suhteeseen ja nauttimaan siitä, kun et voi olla varma, mikä suhteen tulevaisuus tulee olemaan. Pelkäät, että poikaystäväsi ei rakasta sinua tarpeeksi armeijan jälkeen ja halua sitoutua olemaan kanssasi.
Poikaystäväsi ei puhu tulevaisuudestanne, se vaivaa sinua. Sinäkään et puhu, koska et halua painostaa häntä. Miten poikaystäväsi voisi tietää mietteitäsi ja unettomien öittesi huolia, jos et puhu? Ymmärrän, että toivoisit poikaystävän ottavan puheeksi tulevaisuuden suunnitelmat ja haluavan luoda yhteisiä haaveita. Jostain syystä hän elää tässä ja nyt, keskittyy armeijaan ja seurusteluun sinun kanssasi.
Mikä lopulta estää sinua ottamasta puheeksi sinua vaivaavia kysymyksiä? Kärsit tästä tilanteesta, suhteenne polkee paikallaan ainakin sinun puoleltasi. Kärsimys ei ainakaan suurene, jos käsittelette pinnan alla olevia kysymyksiä. Silloin ainakin saat tietää totuuden.
Tässä tilanteessa suhteenne ei pääse kasvamaan ja syvenemään. Sinun huolestuneisuutesi on läsnä suhteessanne, vaikka yrität peittää sen.
Mietin myös, mikä tekee sinut pelokkaaksi? Mitkä ovat aikaisemmat pettymykset ihmissuhteissasi? Kuka on ollut sinulle tärkeä, mutta hän ei ole kuitenkaan välittänyt sinusta tarpeeksi? Mikä on sen taustalla, että sinun on vaikea luotaa toisen rakkauteen ja ottaa sitä vastaan?
Ehkä vastaat, että poikaystäväsi on kerran jättänyt sinut. Et voi luottaa, etteikö hän tekisi sitä uudelleen. Toisaalta voit ajatella myös niin, että poikaystäväsi halusi palata takaisin. Hän huomasi sittenkin rakastavansa sinua. Olit korvaamaton. Voisitko iloita tästä?
Voisitko kaikessa rauhassa elää päivän kerrallaan, antaa suhteen kehittyä, katsoa, mitä tapahtuu armeijan jälkeen? Yhteen muuttaminen ei ole välttämättä merkki siitä, että suhde on vahva. Pikemminkin suosittelen seurustelua, toinen toiseen tutustumista kaikessa rauhassa. Silloin näette, mitä merkitsette toisillenne. Teitä ei sido toisiinne yhteinen asunto ja yhteinen arki vaan vapaehtoinen kaipuu toistenne luo.
Rohkeutta keskusteluun, mieltäsi askarruttavien kysymysten jakamiseen, rohkeutta antautua suhteeseen ja olemaan kiitollinen siitä mitä tällä hetkellä on. Tässä ilmapiirissä voi molemminpuolinen rakkaus vahvistua.
KYSYMYS: Olen 27-vuotias nainen ja olen ollut saman ikäisen miehen kanssa parisuhteessa noin kaksi vuotta. Minulla on hyvin rikkinäinen koti ja käyn yhä yksilöterapiassa aukomassa solmujani ja hoitamassa masennustani. Nykyinen suhteemme alkoi heikoissa merkeissä, kun molemmilla oli melko tuore ero takana ja miehelläni vielä jonkin sortin suhde eksäänsä. Heidän eronsa oli ikävä, miehen eksän alkaessa seurustelemaan miehen parhaan kaverin kanssa. Meidän suhteemme kuitenkin käynnistyi mukavasti ensin kevyenä tapailuna ja tiivistyi pikkuhiljaa. Mies piti kokoajan eksäänsä kaverina yhteyttä ja itsekin saatoin omalle eksälleni viestin joskus laittaa. Itse olin päässyt jo entisestä suhteestani yli eikä mielihaluja yhteenpaluusta enää ollut. Mieheni kuitenkin päätti noin puolen vuoden kuluttua suhteemme, koska hän ei tiedä mitä haluaa tms. Myöhemmin sain kuulla, että tunteet eksää kohtaan olivat liian suuret. Päädyimme lopulta pitämään noin kuukauden mittaisen tauon, jonka jälkeen palasimme kuitenkin yhteen "vahvempina kuin koskaan" ja asia käsiteltynä. Olin hieman mustasukkainen eksälle ja tiesin, että tauon aikana mies oli eksänsä kanssa paljon tekemisissä. Seksiä ei kuitenkaan heidän suhteeseensa ilmeisesti kuulunut.
Mies osoitti haluja muuttaa yhteen puolisen vuotta sitten ja itse pitkällisen harkinnan jälkeen olin samaa mieltä. Muutimme yhteen lopulta noin pari kuukautta sitten. Elo on ollut melko tasaista pieniä kiukutteluja lukuunottamatta. Mies kertoo rakastavansa.
Olin kuitenkin typerä ja menin lukemaan nyt tilaisuuden tullen miehen ja eksän välistä viestittelyä. Tilaisuuksia on yhteisen koneen kanssa ollut paljon, mutta moraalini on pysäyttänyt mielihaluni. Nyt kuitenkin tuli heikko hetki ja uteliaisuus voitti... Kaduttaa lukemani viestit, sillä eromme aikaisessa viestittelyssä mies ja eksäni kuvailevat minua ja kirjoittamaani eroviestiä ilkein sanoin tms.
Kuitenkin mies oli se joka vuolaasti rakkauttaan yhteenpaluun aikana julisti. Lisäksi mieheni on vielä yhteenpaluumme jälkeen lähetellyt "ikävä"-viestejä eksälleen ja tavannut häntä baarissa (minulle on kyllä kerrottu, että on törmätty sattumalta) ja on puhuttu sopimuksesta mennä naimisiin, kun on riittävän vanhoja. Viestit loppuvat noin vuoden päähän, jonka jälkeen viestit ovat miehen eksän pyyntöjä lähteä kaljalle. En nyt tiedä, miten suhtautua. Tuntuu, että minulle on valehdeltu, sillä mies on kovin rakastava ja sanoo rakastavansa jatkuvasti. Myös niihin aikoihin, kun on viestejä vaihdellut eksänsä kanssa. Nykyään jos mainitaan eksä, mies sanoo, ettei ystävyys eksän kanssa toimi ja on pakko pistää välit poikki, minkä on ilmeisesti tehnytkin. Mutta miten voin luottaa miehen sanaan, kun on kuitenkin selkäni takana vielä eksää havitellut? Tiedän, että tein väärin lukiessani heidän yksityistä viestittelyä. Sekin syö suhteemme luottoa. Olen alkanut miettiä, pitäisikö nyt vain lähteä suhteesta ilman raastavia riitoja vai voiko meillä olla vielä toivoa tämän luottamuksen menetyksen takia? Eniten satuttaa, kuinka ilkeästi minusta on puhuttu ja mies yhä kuvailee eksäänsä “huipputyypiksi” minulle.
Olen herkkä ja tiedän, että minulla on taipumus antaa kohdella itseäni huonosti ja olla ns. ”kynnysmatto”, mutta ilkeyttä tuntemattomalta en koe ansaitsevani. Typerää, että näin kauan sitten tapahtunut asia vaikuttaa eroon ja en tajunnut lähteä silloin kun ero olisi ollut helppo, mutta en ole varma haluanko enää jatkaa ihmisen kanssa, jolle eksä on kuitenkin se ainoa upea huippunainen ja minä säälittävä itsetunnoton kynnysmatto.
Kynnysmatto
VASTAUS: Lukiessani kirjettäsi ymmärrän hyvin tuon tunteesi. Elät suhteessa, jossa joudut epäilemään, oletko se ainoa miehellesi vai ajatteleeko hän koko ajan toista. Rakastaako hän sinua kuten sanoo, vai onko niin, että tunteissaan hän on toisen luona. Hänen käyttäytymisensä näytti ainakin aiemmin viittaavan siihen, ettei hän tiedä, mitä haluaa. Toisaalta tapahtumista on jo kulunut aikaa, ja ainakaan tietääksesi miehesi ei enää pidä exäänsä yhteyttä.
Terapiassa olet miettinyt kotitaustaasi ja sen vaikutuksia elämääsi tänä päivänä. Siellä olet ehkä pohtinut, joudutko nykyisessä suhteessasi kokemaan samantapaisia tunteita kuin lapsuudessasi. Oliko sinulla silloinkin samanlainen kynnysmatto-tunne kuin nyt? Saitko riittävästi rakkautta ja huolenpitoa vai käveltiinkö tarpeittesi yli mennen tullen?
Meillä ihmisillä on taipumus pyrkiä ratkaisemaan elämän varrella syntyneitä haavoja ja puutteita nykyihmissuhteissamme. Usein puolisoksi valikoituu henkilö, jossa on jotain kummallisella tavalla tuttua. Ehkäpä juuri tuo tuttuus saa meidät ihastumaan toiseen. Tuttuus saattaa kuitenkin myöhemmin paljastua sellaiseksi piirteeksi tai ominaisuudeksi, mikä on meitä ennenkin haavoittanut. Sinun tapauksesi saa minut miettimään, onko puolisosi sinua loukkaava käyttäytyminen avannut myös vanhoja haavojasi?
Parhaimmillaan parisuhteessa voi tulla molemmin puolin hoidetuksi menneisyyden haavojen kanssa. Menneisyyttä ei voi muuttaa toiseksi, mutta toisen kuunteleminen ja myötäeläminen riittää. Saatko mieheltäsi ymmärrystä omaan rikkinäiseen taustaasi? Entä kuinka tarkkaan tunnet miehesi tarinan? Onko hänen taustassaan jotain, mikä voisi selittää hänen käyttäytymistään?
Kerrot, että teidän on vaikea luottaa toisiinne. Sinun luottamuksesi karisi viimeistään silloin kun uteliaisuutesi voitti ja löysit sinua halventavat viestit. On totta, että luottamusta on haasteellista rakentaa tällaisten tapahtumien jälkeen. Sinun on vaikea unohtaa sitä, mitä selkäsi takana on viestitelty. Ainut tie luottamuksen palautumiseen on avoimuus, ja se on vakavan keskustelun paikka: Mitä haluatte toisiltanne ja suhteeltanne, mihin olette valmiita sitoutumaan? Oletteko valmiita pyytämään ja antamaan anteeksi ja aloittamaan alusta?
Pohdit sitä, että lähtisitkö suhteesta nyt vain ilman raastavia riitoja. Se olisi kieltämättä houkutteleva vaihtoehto. Mutta jättäisikö se sinulle edelleen tuon kynnysmatto –olon: ylitsesi käveltiin taas kerran etkä sinä tunnu voivan sille mitään? Entä jos tällä kertaa nousisitkin puolustamaan itseäsi ja omia tunteitasi? Ansaitset tulla kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin oikeasti olet. Silloin et olisikaan enää kynnysmatto, vaan ovi, joka itse päättää, kenelle hän sisimpänsä avaa. Ovi, joka laittaa rajat sille, miten häntä saa kohdella ja miten ei. Miten suhteenne mahtaisi muuttua, jos sinä kynnysmaton sijasta alkaisitkin olla ovi?
KYSYMYS: Eli nyt kaivattaisiin neuvoja, apuja, mielipiteitä ja vähän muidenkin kokemuksia pettämiseen liittyen. Oma tilanne on siis tämä:
Seurustelin viime vuonna erään naisen kanssa joka oli ollut sitä ennen 6 vuotta yhden toisen miehen kanssa. No tämä naisen ex pyöri vielä vähän kuvioissa ja lopulta saatiin kuitenkin ulos. Sitten eräänä lokakuun iltana naisen veli joka on tämän naisen exän ystävä haukkui siskonsa huoraksi ja ihmetteli miten tämä pystyi jättämään exän minun vuokseni. Lohdutin kultaani puhelimessa sillä meillä on kaukosuhde. Hän opiskelee täällä, mutta asuu virallisesti muualla vanhempiensa luona. Tämän puhelun jälkeen luulin naiseni käyneen nukkumaan ja minäkin kävin ajatellen saaneeni hänelle paremman olon. Muutama viikko siitä kuitenkin selvisi, että nainen oli mennyt tämän vanhan exänsä luo hakemaan lohtua (exän vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla missä nainen, mutta ex itse muualla. Nainen oli siis mennyt exän vanhempien kotiin ja exä oli hänet hakenut. Ex oli soittanut naiselle ja kutsunut kylään). Nainen kertoi minulle, että ex oli suudellut häntä ja hän ei ollut kyennyt estämään tätä. No asiasta puhuttiin. Toisen parin viikon jälkeen nainen kertoikin, että se oli hän joka oli suudellut exää. No tästä riideltiin ja soviittiin ja jatkettiin yhdessä taipaletta. Myöhemmin naisen ex alkoi sotkemaan suhdettamme ja meillä tuli naisen kanssa ero (marraskuun puolella). Olimme kuitenkin väleissä. Eron jälkeen naisen ex soitti minulle ja kertoi miten nainen oli pettänyt minua tämän kanssa (käsipeliä, mutta ei yhdyntää ja kertoi paljon muutakin mitä olivat muka tehneet).
Soitin naiselle heti ja varmistin oliko hän pettänyt minua. Hän myönsi, että oli ja mies oli tehnyt käsipeliä. Kuitenkin kertoi, että miehen kaikki muut puheet olivat valhetta kuten, että olisivat aikaisemmin tapailleet ja pussailleet yms. Nainen myös kertoi olleensa sekaisin veljensä puhelun takia ja ei tiennyt mitä oli tekemässä kun hän meni exän luo. Nainen oli pyytänyt exää lohduttamaan, mutta tämä oli käyttäytynyt kylmästi ja lopulta nainen oli suudellut tätä ja siitä se kaikki kuulemma alkoi. Nainen kertoi ettei ollut kyennyt sekavan mielentilansa takia sanomaan exälle ei ja kertoi ettei ollut halunnut mitään käsipeliä ja ettei se tuntunut hyvältä. Nainen kertoi, että tämän jälkeen oli katsonut puhelimeensa ja ymmärtänyt mitä oli tehnyt ja sanonut exälle ei kun tämä oli ehdottanut vielä yhdyntää sen jälkeen. No joulukuun loppupuolella annoin tapahtuman anteeksi, koska huomasin naisen katuneen ja tulimme siihen tulokseen, että mies käytti naisen sekavaa mielentilaa hyväkseen eli teki seksuaalisen teon tietäen toisen olevan sekavassa mielentilassa (hyväksikäyttö). Palasimme yhteen naisen kanssa joulukuun jälkeen.
Tammikuussa nainen kertoi erään meidän riitamme aikana, että on koko tämän ajan syyttänyt itseään siitä tapahtuneesta. Huhtikuun aikana pariin kertaan nainen kuitenkin kielsi, että mies olisi häntä hyväksikäyttänyt, mutta vakuutti samaanaikaan edelleen, että oli ollut sekaisin yms. Tänään kuitenkin naisen puheitten mennessä ristiin hän jäi kiinni asioista ja sain hänet tunnustamaan koko tapahtuneen. Olin siis elänyt koko suhteemme siinä uskossa, että mies oli häntä käyttänyt hyväksi, mutta tänään nainen tunnusti minulle, että hän kun oli lähtenyt exän luo hakemaan lohtua niin hän oli halunnut vain halauksen, mutta sitten se pettäminen vain tapahtui. Hän myönti, että pussailut ja halailut saivat hänet haluamaan tehdä se käsipeli exän kanssa. Hän kuitenkin edelleen sanoi, että se ei tuntunut hänestä hyvältä, mutta ei tiedä miksei keskeyttänyt exää. He eivät kuitenkaan tehneet yhdyntää. Nainen sanoo nytkin, että katuu sitä tekoa. Hän kertoi lähteneensä exän luo vain halutakseen halauksen ja hänellä ei ollut mielessä aikomustakaan pettää ja se kuulemma vain tapahtui. Nainen myöntää nyt, että hän ei voi vaatia minua luottamaan häneen tämän tunnustuksen jälkeen ja hän ei itsekkään nyt luota itseensä ja tunteet ovat hänellä hieman sekaisin tämän tunnustuksen takia.
Tilanne on todella vaikea. Olin jo antanut aikaisemmin pettämisen anteeksi kun nainen oli sanonut olleensa sekaisin, mutta sen jälkeen se paljastui hyväksikäytöksi ja nyt hän myöntää tehneensä sen tietoisesti ja halunneensa sitä, mutta kuitenkaan ei ollut tykännyt siitä ja katuu ja ettei ollut mennyt sinne ajatuksena pettää. En nyt tiedä mitä tästä oikein ajattelisin. Hän ei ole kuitenkaan pettänyt minua lokakuun jälkeen tämän exän kanssa eikä ole nyt ollut hänen kanssaan missään tekemisissä. Rakastan naista edelleen, mutta luottamus tippui tämän tunnustuksen myötä vaikka kyseessä on sama tapahtuma, mutta sekavuustila muuttuikin niin, että hän täysin tietoisesti teki niin.
Kerron vähän kaikkien kolmen luonteesta ja muita tietoja:
Nainen: Rakastava, hellä, huolehtiva, miellyttämisenhaluinen, mustasukkainen, perhekeskeinen, omistuksenhaluinen, romantikko, lapsirakas, hieman lapsellinen, 23-vuotias nainen, ei oikein osaa tehdä päätöksiä, ajattelee enemmän tunteilla kuin järjellä, hyvin tunteellinen ihminen, temperamenttinen, herkkä, huono itsetunto, pyrkii olemaan rehellinen, mutta joutui valehtelemaan paljon ollessaan exän kanssa suhteessa, pyrkii pitämään lupauksensa asioihin mutta välillä lipsuu niistä ja saattaa salata omasta mielestään merkityksettömiä asioita, mutta todellisuudessa isoja asioita. Hyvin herkästi suuttuessaan ottaa esiin minun vanhoja virheitäni joista ollaan jo puhuttu ja sovittu. Puolustelee tämän exänsä tekoja minulle (valehtelua, salailua, meidän kummankin mustamaalaamista kaikille yms.) Yhdessä vaiheessa hän kuitenkin ymmärti exänsä melkein tuhonneen hänen elämänsä ja minun, mutta nyt hän taas puolustelee tämän exänsä tekoja jostain syystä ja suuttuu kun minä sanon asiat miten ne ovat. Hän haluaa unohtaa exän teot, mutta minä en voi antaa hänen unohtaa, koska hän alkaa mielessään luoda tästä exästä parempaa kuvaa, kuin tämä on ja sitten nainen kiskoo minun virheeni esiin ja ei jostain syystä pysty niitä niin helposti unohtamaan ja antamaan anteeksi. Tämä tapa oli jo ennen, kuin aloimme seurustella. Minun virheeni suhteemma alussa oli, että tiedostamattani syyllistin häntä virheistään, mutta paransin tapani ja en ole enää niin tehnyt. Tätä nainen siis käyttää minua vastaan. Tämä naisen ex on myös väittänyt, että minä valehtelin puhelun sisällöstä hänelle jossa tämä ex kertoi naisen pettäneen ja nainen ei tiedä kumpaa meistä uskoa vaikka hänellä ei ole mitään syytä olla uskomatta minua.
Minä: 23-vuotias romantikko, enemmän järjellä ajatteleva, mutta kuitenkin myös tunteellinen ihminen, rehellinen, uskollinen, avoin, lapsirakas, perhekeskeinen, en koskaan salaa mitään tai valehtele kumppanilleni, pyrin keskustelemaan asioista ja saamaan toisenkin keskustelemaan. Yritän aina riidellä asiallisesti, mutta siitä ei oikein tule mitään toisen ottaessa herkästi itseensä ja joudun hyvin tarkkaan miettimään miten ilmaisen asian ja silti saatan joutua selittämään ja tarkentamaan asiaa hyvin paljon. Teen aina kaikkeni suhteen eteen ja pyrin olemaan niin hyvä kumppani, kuin toiselle vain voi olla ja hukutan toisen rakkauteen. Työttömänäkin hain aktiivisesti töitä tai opiskelupaikkaa tulojen turvaamiseksi jotta saisin säästöä meidän tulevaisuuttemma varten. Nainen on tähän itsekkin sanonut ettei koskaan ole saanut niin paljon rakkautta, tukea, turvaa, apua, lohtua, huolenpitoa ja hoivaa, kuin minulta. Olemme jo puhuneet tulevista lapsista, päättäneet nimet, millä alueella Suomea asuisimme yms. Meidän haaveemme ja tulevaisuuden toiveemme käyvät täysin yhteen. Niistä olemme keskustelleet niin paljon.
Naisen ex: 27 vuotias, työtön, pelaa päivästä toiseen tietokonepeliä sellaiset 10-14 tuntia. Muun ajan mies nukkuu, käy kuntosalilla, pyörii kavereittensa kanssa, käyttää huumeita, viikonloppuisin hoitaa edellisestä suhteesta olevaa tytärtään (itseasiassa mies laittaa äitinsä keksimään lapselle tekemiset ja olemaan tämän kanssa), miehen äiti maksaa laskut ja ruuat ja mies maksaa ainoastaan vuokran, nettilaskun ja oman autonsa kulut. Miehen kaikki rahat menevät tietokoneiden osiin ja auton osiin. Mies ei ole kotiaankaan siivonnut kahteen vuoteen naisen kertomuksen mukaan, käyttää 4 viikkoa samoja vaatteita, ei ole lakanoitakaan vaihtanut 2 vuoteen, valehtelija, suurinosa puheista pelkkää valhetta ja salaili asioita naiselta näiden edellisessä suhteessa jatkuvasti, aina myöhässä ja pakottaa toisen kuntosalilla jotta tämä olisi hänelle tarpeeksi timmi. Miehen voisi tiivistää epärehellinen narkomaani ja peliriippuvainen sekä erittäin saamaton ja joka ei ajattele naista lainkaan, mutta osaa antaa naiselle sellaisen kuvan kun niin haluaa tehdä. Ja mies tietää naisen olevan läheisriippuvainen ja hellyydenkipeä yms.
VASTAUS: Kiitos postistasi. Kirjoitit pitkän kirjeen. Jäin ensin miettimään, että mitä tarkkaan ottaen kysyt. Palasin sitten postisi alkuun ja huomasin, että pyydät mielipiteitä, neuvoja ja apuja. Myöhemmin kirjoitat, että et nyt tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisit. Jotakin jäsennystä ja selkeyttä siis tunnut kaipaavan.
Pettämisellä tarkoitetaan eri suhteissa vähän eri asioita. Toisia ihmisiä loukkaa eniten, jos kumppani on harrastanut seksiä sivusuhteessaan. Toiset taas kokevat yhtä loukkaavana henkisen pettämisen, jossa aletaan jakamaan omat tunteet, kivut ja puolisoa koskevat ajatukset salaa kolmannen ihmisen kanssa.
Monet parit yrittävät selvittää pettämisen jälkeen parisuhteen tilaa ja tulevaisuutta. Harvoin suhde päättyy saman tien. Toiset parit pääsevät sivusuhteista yli, toisille se on hyvin vaikeaa. Teidänkin suhteessa on välillä jo erottu ja nyt yritätte ilmeisesti taas löytää paremman yhteyden.
Kumppanillasi on takana kuuden vuoden suhde. Tämä voi olla yksi asia, joka vaikuttaa. Teidän kahden suhde on kestänyt vasta vajaan vuoden, kun nämä ongelmat alkoivat. Laskin teidän kaikkien ikiä myös niin, että kumppanisi on ollut noin 16 vuotias teini-ikäinen ja mies parikymppinen, kun näiden kahden suhde kuusi vuotta sitten alkoi. Nyt teidän molempien tunteisiin vaikuttaa tietysti se, että kumppanisi palasi entiseen suhteeseensa, joka kesti noin kauan ja jonka hän aloitti nuorena. Kumppanisi ei ehkä ole päässyt edellisestä suhteesta irti ennen kuin jo aloitti kanssasi uuden suhteen.
Näet kumppanisi ja hänen entisen miehen sivusuhteen enemmän miehen aiheuttamana. Lopussa, kun kuvaat miestä, hänessä ei ole oikeastaan mitään kelvollista puolta. Kuvaat kumppaniasi jotenkin niin, että hän kyllä on vähän vastuussa tapahtuneesta, mutta mielestäsi mies on enemmän syyllinen. Jokin tämän ajatuksen takana on?
Kuitenkin nuo kaksi, (nyt jo aikuisempaa ihmistä) ovat molemmat vastuussa samalla tavalla tapahtuneesta. Kumppanisi olisi monessa vaiheessa voinut toimia toisin, jos olisi päättänyt toimia. Kirjoitan tästä siksi, että jos määrittelet toisen miehen enemmän syyliseksi tapahtuneeseen, tulet samalla määritelleeksi seurustelukumppanisi jotenkin tahdottomaksi ihmiseksi, joka on toisen johdateltavissa. Näkeekö hän itsensä näin? Vai haluaisiko hän, että hänen päätöksiään pidetään yhtä merkittävänä, kuin miehen päätöksiä. Toisaalta hän tuntuu sinulle selittävänkin asiaa niin, että tapahtumat vain jotenkin etenivät tähän suuntaan.
Tuli myös mieleeni, että vaikuttaako edellisen miehen lapsi jotenkin kumppanisi tunteisiin? Ehtikö heille syntyä kuuden vuoden aikana lämmin side? Jos syntyi, ei sekään ihmissuhde katkea aivan helposti.
Nyt on oleellista puhua riittävästi tapahtuneesta. Tähän ei ole mitään tarkkaa määrää olemassa. Usein petetty osapuoli haluaa kuulla tapahtuneesta enemmän, kuin toinen on valmis kertomaan. On aika tavallista, että osapuoli, joka tuntee tehneensä väärin halua suojata itseään syyllisyyden tunteilta. Ei se ole aina kovin helppoa tunnustaa toiselle omia tekojaan. Teillä on tässä asiassa yhteistä historiaa. Kirjoitat, että kumppanisi on kokenut suhteessanne, että syyllistät häntä, kun hän tekee virheen.
Lopulta kumppanisi on kuitenkin nyt kertonut mitä on tapahtunut. Kuulostaa, että hän on yrittänyt ottaa vastuuta tapahtuneesta. Siitä et kirjoita onko hän pyytänyt anteeksi ja mitä se sinulta vaatisi, että voisit antaa. Anteeksi pyytäminen ja antaminen eivät kumpikaan ole kovin helppoja asioita. Ennen niitä pitää asia käsitellä ja puhua muustakin suhteeseenne liittyvästä, kuin tästä sivusuhteesta.
Tässä on yksi hankaluus. Usein ajatellaan, että parisuhteen tapahtumilla on syy-seuraus suhteita. Kun toinen toimii jotenkin, siihen on toinen antanut jonkin aiheen. Sivusuhteesta on kuitenkin vastuussa yksin hän, joka on pettänyt. Hän olisi voinut toimia toisinkin. Silti tällaisen kriisin kautta on joskus mahdollista päästä puhumaan syvemmin suhteen tilasta ja sen vastavuoroisuudesta. Teidän suhde on todella vielä nuori suhde ja alusta asti siinä on nyt ollut tämmöisiä ongelmia. Mistä kaikesta on todella kysymys? Onko kumppanisi aidosti yhä kiinnostunut edellisestä kumppanista vai onko hän päättämätön vai surullinen jostakin asiasta tässä uudessa suhteesta, jonka kanssasi alkoi?
Pääsettekö puhumaan toinen toisellenne vähän uudelle tavalla? Tavalla, jossa toista ei valmiiksi määritellä kielteisesti. Nyt ajattelet, että kumppanisi on läheisriippuvainen, tahdoton, epävarma ja muiden vietävissä? Näet häntä nyt pettymystesi keskellä tällaisten silmälasien läpi. Mitä jos kysyt avoimemmin toiselta hänen ajatuksistaan, tarpeistaan ja toiveistaan. Miten hän nyt toivoisi, että tässä kriisissä edetään? Voiko vaikkapa olla tällaisia kysymyksiä: Mitä ajattelet…? Kerro lisää siitä mitä nyt kaipaat..? Auta minua ymmärtämään…? Haluaisin kuulla sinulta…?
Kysyn siis näkeekö kumppanisi itsensä aivan samoin, kuin sinä vai kokeeko sinun näkevän hänessä jotakin, mitä ei itse itsessään näe? Joskus omat määritelmät muuttuvat pysyväksi ja ainoaksi totuudeksi ja kumppanin on silloin hankalaa olla oma itsensä.
Teillä kahdella tuntuu olevan paljon yhteisiä unelmia. On lapsihaaveita ja muita isoja haaveita. Yksi tapa voisi olla pohtia aika arkisesti mitä teette saavuttaaksenne tuon yhteisen tulevaisuuden. Jos kirjoittaisit kahden vuoden kuluttua tästä kaikesta ja olisitte kulkeneet unelmien suuntaan ja olisi helpompi hengittää, mitä olisi tapahtunut? Tätä pitää kysyä teiltä molemmilta. Kummaltakin voi olla erilaisia vastauksia ja molempien pitäisi kuulla toista.
KYSYMYS: Suhteemme on isossa kriisissä. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta ja nyt tuntuu, että työvälineet suhteen pelastamiseksi ovat hukassa. Luottamus on täysin mennyt. Puolisoni rankkojen lapsuuden kokemuksien vuoksi hän on oppinut valehtelemaan välttääkseen konfliktit (kuten erimielisyydet, ikävät asiat). Elämä on ollut hankalaa ja puoliso jää melkein joka päivä kiinni jostain valheesta. Hän sanoo aina, ettei minulle voi puhua. Se tuntuu oudolta, koska ei minulla ystävyyssuhteissa ole ikinä ollut ongelmaa luottamuksen ja avoimuuden suhteen. Aika usein minulla menee myös hermot, kun valheet paljastuvat aina uudelleen ja uudelleen.
Luottamuspulaa hankaloittaa myös pari vuotta sitten tapahtunut uskottomuus. Puolisollani oli suhde toiseen naiseen. Päätimme yhdessä jatkaa kuitenkin ja haluan antaa anteeksi. En kuitenkaan kestä puolisoni tapaa hankkia muita naispuoleisia ystäviä itselleen, joiden kanssa hän keskustelee hyvinkin henkilökohtaisista asioista ja useamman kerran nämä naiset ovat tunnustaneet ihastumista puolisolleni. Puolisoni puolustelee näitä ystävyyssuhteita yksinäisyydellä ja syyttää minua hallitsemisesta. Mietinkin, että hallitsenko häntä? Nämä ystävyydet eivät minua muuten haittaisi, mutta ne muuttuvat aina hyvin nopeasti intensiivisiksi suhteiksi, mikä tuntuu pahalta.
Tahtoa ja rakkautta meillä löytyy ja molemmat haluamme ehdottomasti jatkaa suhdetta. Miten voimme palauttaa luottamuksen takaisin välillemme?
Epätoivoiset rakastuneet
VASTAUS: Asiaasi voisi lähestyä kolmesta näkökulmasta: sinun, puolisosi ja suhteenne kautta. Sinä olet pettynyt ja menettänyt luottamustasi puolisosi pienten valheiden ja aiemman uskottomuustapauksen vuoksi. Puolisosi puolestaan kokee sinut hallitsevaksi, ilmeisesti siksi, että et ymmärrä hänen läheisiä ystävyyssuhteitaan muiden naisten kanssa.
Sanot, että et käyttäydy muissa ihmissuhteissasi mitenkään hallitsevasti ja määräilevästi. Näin varmasti onkin. Sellaiselta tuntuva toiminta parisuhteessasi noussee siis epävarmuudestasi ja pelostasi. On yleistä, että parisuhteessa, yhdessä sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa, itse kukin löytää sisimmästään sellaisia pimeitä kohtia ja toimintatapoja, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Koet puolisosi intensiiviset ystävyyssuhteet uhaksi teidän suhteellenne, koska puolisosi uppoutuu ystävyyksissään nopeasti syvälle ja hyvin läheiselle tasolle ja tuollainen ystävyys on kerran lipunut uskottomuudeksi. On ymmärrettävää, että näissä turvattomuuden tunteissasi saatat kysellä puolisosi tekemisistä, ystävistä ja suhteenne rajoista tavalla, joka hänen korvissaan vaikuttaa kontrolloivalta. Mitä enemmän kysyt, vaikka rauhallisestikin, sitä enemmän puolisosi kokee itsensä ahdistetuksi. Alat tuntea itsesi avuttomaksi ja uhatuksi. Kaikki kysyminen ja puheeksi ottaminen, joka itseäsi rauhoittaisi, tuntuu toisen mielestä määräilevältä.
Puolisosi puolestaan saattaa ahdistua siitä, että häneen ei luoteta. Luottamuksen puute taas lisää pieniä valheita. On helpompi vaikkapa sanoa, että ei ole ollenkaan tavannut tiettyjä naispuolisia ystäviä, kuin myöntää tavanneensa ja vastata sen jälkeen epäileviin ja yksityiskohtaisiin kysymyksiisi ja ottaa vastaan huolesi, pelkosi, vihasi, epätoivosi ja kaikki sinussa myllertävät tunteet. Näin ollen hänen saattaa olla helpompi vaieta ja valehdella. Valheesta kiinni jääminen kuitenkin lisää entisestään epäluottamustasi ja kontrollointiasi, mikä taas saa puolison tuntemaan olonsa yhä ahtaammaksi ja valehtelemaan lisää. Kun tällainen kehä pyörii, jokainen teko kiertää tunnelmaa yhä tiukemmalle, vaikka kumpikaan ei sitä tahtoisi.
Ensimmäinen askel olisi tunnistaa, millainen kehä välillänne on pyörimässä. Kehän tunnistaminen vähentää molempien osapuolten syyllisyydentunteita, koska sitä kautta on helpompi nähdä, että tilanteen ajautuminen umpisolmuun ei ole johtunut kummankaan pahasta tahdosta.
Voisitteko ensimmäiseksi istua alas ja kertoa toisillenne, miksi haluatte olla tässä parisuhteessa? Mikä toisessa on sellaista, jonka vuoksi haluat olla hänen kanssaan? Muistelkaa suhteen alkuaikojen hyviä kokemuksia. Mitä siitä ihanasta voisitte virittää uudelleen? Mitä uutta hyvää voisitte lähteä etsimään? Millaisia tavoitteita ja unelmia teillä on yhdessä? Tämän perustan rakentamisen jälkeen voisitte tutkia tätä ystäväkysymystä tarkemmin. Millaisia rajoja te asetatte ystävyyssuhteille liitossanne? Minkä verran puolisosi voi rajata ystäviensä kanssa viettämäänsä aikaa tai heidän kanssaan jakamiaan asioita? Muuttuuko ystävien merkitys hänen elämässään parisuhteen lähentyessä ja syventyessä? Entä muuttuuko sinun suhtautumisesi puolison ystävyyksiin, kun teidän keskinäinen suhteenne syvenee?
Toivon teille antoisaa tutkimusmatkaa itseenne, toisiinne ja suhteeseenne.
KYSYMYS: Pulmani koskee suhdetta, jonka ongelmana omasta näkökulmastani on suhteen "määrittelemättömyys" ja paikallaan polkeminen.
Tapasin miehen noin kaksi vuotta sitten, jolloin hän oli eronnut edellisestä suhteestaan. Emme alkaneet seurustelemaan, sillä miehen tilanne oli täysin epäselvä. Tapailimme, mutta itse odotin enemmän, odotin parisuhdetta. Tämä aiheutti välillämme ristiriitoja, sillä odotuksemme olivat erilaiset. Erosimme ja lähdin etsimään itselleni jotakin toista ihmistä. Kuitenkin ikävä ajoi minut jälleen yhteen häneen kanssaan. Suostuin siihen, että vain tapailemme, sillä halusin hänet elämääni “millä ehdolla tahansa”.
Tapailua on kestänyt nyt noin vuoden, ja välimme ovat lähentyneet kovasti. Koen hänet läheiseksi ja monella tapaa suhteeni häneen tuntuu tunnetasolla seurustelulta. Kuitenkin näemme hyvin harvoin, emmekä jaa arkea millään tavalla. Hän myös ahdistuu, jos yritän puhua suhteen laadusta, eikä seurustelun kriteerit käytännön tasolla täyty. Olen myös hyvin epävarma, sillä en tiedä onko hän oikeasti minuun millään tapaa sitoutunut, vaikka itse koen hänet läheiseksi. Näen paljon vaivaa hänen vuokseen, suunnittelen menoja hänen aikatauluihin, yritän olla tukena. Hän myös tukee minua.
Ongelmani on, että en tiedä miten jatkaa. Epävarmuus hänen ajatuksistaan suhteestamme saa minut epäilemään, sitä käytänkö itse turhaa aikaani häneen. En ole ihan valmis vielä luovuttamaan, sillä hänessä on jotain upeaa, mutta en tiedä mitä muuta voin vielä tehdä? Hän ei kaikesta vaivannäöstä(suuresta sellaisesta) ja antamastani ajasta huolimatta ole valmis edes puhumaan suhteesta, saatikka sitten seurustelemaan. Mitä tehdä?
Nainen, 29
VASTAUS: Kiitos selkeästä kysymyksestäsi. Tilanteesi on sen sijaan kaikkea muuta kuin selkeä. Pohdintojasi värittävät epävarmuus ja voimakkaat ristiriidat. Yritän selkeyttää tilannettasi hiukan: 1) Olet kohdannut ihmisen, josta pidät, ja jonka koet läheiseksi 2) haluat seurustella hänen kanssaan ja vakiintua 3) näet paljon vaivaa, että yhteisolonne toteutuisi. 4) hän ei halua seurustella kanssasi 5) hän kokee puheet seurustelusta ja tulevaisuudesta ahdistavaksi.
Huomaat varmasti, kuinka erilaiset näkökulmat sinulla ja vastaavasti ”kumppanillasi” ovat. Hän on ilmeisimmin tyytyväinen siihen, että suhteenne on toistaiseksi määrittelemätön. Toisin kuin sinä, joka koet että suhteenne polkee paikallaan. Itse asiassa teit itse saman havainnon aiemmin, ja siksi suhteenne silloin siihen päättyikin. Nyt olette tavallaan taaskin siinä kohdassa ja se ajatus, että olet hänen kanssaan ”ehdoilla millä tahansa”, ei enää riitäkään.
Ei ole helppoa irrottautua ihmisestä, josta on tullut läheinen ja rakas. Kirjoitat, että hänessä on upea puoli ja sinun on vaikea luovuttaa hänestä. On hienoa, että kykenet kiinnittymään siihen hyvään, mitä hänessä on. Samalla sinun tulisi nähdä myös se, että hänessä on puolia, jotka haavoittavat sinua. On tavallaan hyvin loukkaavaa, ettei hän, kaikesta huolimatta, pystykään sitoutumaan sinuun. Siksi sinulle tuleekin varmasti tunne ajan haaskauksesta ja turhautumisesta. Sinun täytyy asettaa nämä kaksi asiaan vaakakuppiin, ja tarkastella kumpi painaa enemmän: hienot hetket hänen kanssaan vai alituinen pettymys ja hylätyksi tulemisen tunne, kun hän ei ole valmis seurustelemaan kanssasi samalla vakavuudella, kuin sinä hänen kanssaan.
Kuten sanottu, luopuminen sattuu, mutta luopuminen voi myös johdattaa uuteen tilanteeseen ja uusiin mahdollisuuksiin. Mihin ratkaisuun päädytkin, toivotan sinulle rohkeutta!
KYSYMYS: Olen nyt seurustellut aivan ihanan miehen kanssa viisi kuukautta. Tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni (olen kohta 19-vuotias).
Aluksi en heti syttynyt, kun tapasimme, mutta halusin kuitenkin jatkaa tapailua, koska mies vaikutti jo silloin hyvältä tyypiltä. Olimme tavanneet netissä ja jutelleet paljon noin kuukauden ajan ennen kuin tapasimme, ja halusin tavata, koska meillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja juttu luisti erittäin hyvin.
Jatkoimme tapailua, mutta olin pitkän aikaa hyvin epävarma siitä, onko minulla romanttisia tunteita miestä kohtaan. Poikaystäväni on aivan ihana ja kaikkea mitä olen miehen haaveillut olevan. Olin kuitenkin pitkään epävarma, vetoaako hän minuun fyysisesti. En siis heti syttynyt täysin poikaystäväni ulkonäölle, mutta en halunnut sen takia jättää tapailua, koska kyseessä oli aivan ihana mies ja meillä synkkasi hyvin myös livenä.
Koska olin itse hyvin epävarma tunteistani, ajattelin paljon sitä, mitä kaverini ajattelevat poikaystävästäni ja pelkäsin että he arvostelisivat tätä. Mietin myös jonkin verran mitä kaverini tai läheiseni mahtavat ajatella poikaystäväni fyysisestä olemuksesta ja mitä jos he eivät pidä siitä (hänen ulkonäöstään ei ole siis mitään vikaa, sille ei vaan ilmeisesti voi mitään mistä piirteistä pitää). Loppujen lopuksihan tuolla asialla ei ole mitään merkitystä, varsinkaan jos rakastaa toista ja ei muutenkaan pidä jatkuvasti ajatella mitä muut miettivät.
Sorrun usein tälläiseen ajatteluun erityisesti omalla kohdallani, ja mietin mitä muut mahtavat minusta ajatella ja jopa rajoitan normaalia toimintaa sen takia. Nyt poikaystävästäni on tullut minulle erittäin tärkeä ja pidän häntä söpönä ja ihanana ja hän on sellainen ihminen kenen kanssa voisin kuvitella olevani vaikka koko loppuelämäni.
Meillä on erittäin läheinen ja hyvä suhde. Minua on kuitenkin ahdistanut suhteessa lähes koko ajan joku asia: epävarmuus omista tunteista tai se, että pelkään menettäväni poikaystäväni. Olen ollut hyvin surullinen epävarmuuden tunteista, koska en missään tapauksessa haluaisi menettää niin mahtavaa ihmistä.
Minulla on muutenkin taipumusta ahdistukseen ja asioiden ylianalysointiin ja niiden vatvomiseen niin kauan etten enää itsekään muista miten asia alunperin meni. Mietin jatkuvasti tunnenko tarpeeksi toista kohtaan ja milloin suhteessa kuuluu tuntea mitäkin. En edes ahdistuksen tunteiltani anna itselleni mahdollisuutta olla onnellinen.
Viime aikoina olen alkanut tuntea valtavaa ahdistusta ja syyllisyyttä siitä, mitä aluksi ajattelin poikaystäväni ulkonäöstä ja siitä että mietin, että mitä jos kaverini eivät pidä hänestä ja siksi lykkäsin esimerkiksi hänen kuvansa antamista kavereille. Tuntuu, että ajattelin ilkeästi ja etten ajatusteni takia ansaitse ihanaa ja välittävää poikaystävääni. Olen itkenyt asian takia useita kertoja ja ollut todella ahdistunut.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, koska tunnen syyllisyyttä, ja en tiedä pitäisikö tuollaisesta asiasta kertoa poikaystävälleni. Tuntuu pahalta, koska välitän poikaystävästäni valtavasti enkä ikinä haluaisi satuttaa häntä. Tunnen myös siksi syyllisyyttä, että hän kehuu usein kuinka kaunis olen. Pelkään, että menettäisin hänet, jos hän tietäisi ajatuksistani. En tiedä miten voin päästä tämän asian yli, koska tunnen olevani asian takia kamala ihminen. Olen ajatellut niin monet kerrat etten ansaitse poikaystävääni ja minusta on tuntunut pahalta hänen puolestaan.
Jos jokin ajatus tulee vain päähän, sitä ei oikein pysty estämään, mutta tunnen silti kauheaa syyllisyyttä edellä mainitsemistani ajatuksista ja siitä jos sellaisia tulee. Tarvitsisin tähän asiantuntijan näkölukulmaa, koska asia vaivaa minua kovasti. En halua menettää tätä minulle niin tärkeää ihmistä, vaikka joskus ajattelisinkin typerästi. Kannattaako tälläisistä ajatuksista edes tuntea syyllisyyttä?
Kiitos etukäteen!
Haluaa olla onnellinen, nainen, 19
VASTAUS: Sinun ei kannata eikä tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä omista ajatuksistasi. Perustelen tätä näkemystä kahdella tavalla.
Ensinnäkin: Kuten itse jo tiedostit, niin omia ajatuksia ei pysty estämään. Ne tulevat ja menevät. Ihminen on vastuussa vain niistä asioista, joihin voi vaikuttaa. Ajatuksiin ja tunteisiin ei voi vaikuttaa, joten niistä ei myöskään tarvitse tuntea syyllisyyttä. Tekemisiin ja sanomisiin voi vaikuttaa, ja niistä jokainen on vastuussa. Lisäksi on niin, että ajatuksilla, kuten tunteillakin, on aina joku mieli ja mielekkyys.
Toiseksi: On aivan normaalia suhteen alussa miettiä noita asioita joista kerroit. Mitä toiset ajattelevat tästä? Miten he suhtautuvat minun valintaani? Jokainen miettii tällaisia asioita, vaikka kumppani valitaan itselle, ei kenellekään muulle. Myös ulkonäkö on sellainen asia, joka suhteen alussa vaikuttaa ja mietityttää, koska toisesta ei vielä tiedä juuri muuta kuin sen, miltä hän näyttää. Myöhemmin ulkonäön merkitys useinkin vähenee, ja tilalle tulee muita asioista.
Sen sijaan, että tuntisit syyllisyyttä ajatuksistasi, voisi yrittää olla ruokkimatta tiettyjä ajatuksia. Vaikka ajatukset tulevat ja menevät, kulkevat omia polkujaan, niin meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän tapana ikään kuin piehtaroida tietyissä ajatuksissa ja turhaan vatvoa asioita. Varsinkin silloin, kun kannattaisi antaa niiden vain mennä.
Kun seuraavan kerran huomaan vatvovasi jotain asioita ja ajatuksia, joilla perustelet itsesi kannalta negatiivisia asioita, niin yritä silloin tietoisesti pysäyttää tämä ajatuksen kulku. Sano itsellesi, että sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä etkä ole ansainnut rangaistusta mistään. Palauta mieleesi niitä hyviä asioita, joita sinulla on. Sinun ei myöskään tarvitse kertoa poikaystävällesi kaikista ajatuksistasi, joita sinulla on ollut. Kerro mieluummin siitä, mitä ajattelet hänestä ja teistä juuri nyt. Vain sellaiset asiat kannattaa kertoa, joilla on merkitystä teidän suhteenne kannalta. Kirjoitit kauniita asioita poikaystävästäsi ja siitä, mitä tunnet häntä kohtaan. Sellaisten asioiden kertominen on tärkeää.
Kirjoitit, että teillä on erittäin läheinen ja hyvä suhde. Sinua kuitenkin ahdistaa epävarmuus omista tunteistasi, sekä menettämisen pelko. Jossain muodossa pelko ja ahdistus kuuluvat elämään. Tuskin voi olla rakkautta ilman minkäänlaista menettämisen palkoa tai ilman minkäänlaista ahdistusta ja epävarmuutta siitä, onko tämä oikeanlaista rakkautta. Nämä tunteet pitäisi vain asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Oletko miettinyt perimmäistä syytä siihen, miksi et antaisi itsellesi lupaa olla onnellinen? Voi olla, että sitä syytä et löydä, vaikka kuinka miettisit. Mutta olisiko nyt kuitenkin sen luvan antamisen aika?
KYSYMYS: Olen mustasukkainen entisen poikaystäväni ja ystäväpariskuntani lähentyneistä väleistä. Erosimme jo pari vuotta sitten. Parin vuoden suhteen aikana emme juurikaan tutustuneet toistemme ystäviin. Tapasimme toki ja vietimme aikaa yhdessä, mutta kumpikaan meistä ei viettänyt aikaa toisen kavereiden kanssa itsenäisesti.
Vuosi eron jälkeen entinen poikaystäväni muutti tauon jälkeen takaisin samaan kaupunkiin, jossa asun itse. Hän otti yhteyttä joihinkin kavereistani, enkä siinä vaiheessa pitänyt sitä pahana asiana. Ajattelin, ettei hänellä ehkä asuttuaan jonkin aikaa muualla ole täällä paljon ystäviä, ja koska eroomme ei liittynyt mitään draamaa, ei asia vaivannut minua. Kaikki ystäväni eivät reagoineet yhteydenottoon kohteliasta vastausta enempää, mutta yhtä läheistä ystävääni ja erityisesti hänen puolisoaan exäni on tavannut pari kertaa.
Viime viikolla ystäväni kertoi, että heidät on kutsuttu entisen poikaystäväni ja hänen nykyisen avopuolisonsa tupareihin ja että he ovat menossa. Periaatteessa minulla ei ole mitään tätä vastaan, eikä asia oikeastaan edes minulle kuulu. Käytännössä se tuntuu kuitenkin todella pahalta. Yritin olla näyttämättä tunteitani ystävälleni, mutta hän varmasti huomasi, että olin järkyttynyt. Hän alkoi selitellä heidän menemistään sillä, kuinka mukavaa on, että hänen poikaystävänsä on lähentynyt entisen poikaystäväni kanssa ja toisaalta sillä, että on ikävää jättää menemättä, kun on kerran kutsuttu. Minun ja nykyisen poikaystäväni tupareihin he eivät kuitenkaan tulleet. Silloin pidin perustelua hyvin ymmärrettävänä (oli kesä ja he halusivat olla mökillä), mutta nyt se tuntuu pahalta. Tuntuu kuin olisin heille vähemmän tärkeä kuin entinen poikaystäväni puolisoineen.
Toisaalta harmittaa, että entinen poikaystäväni on kutsunut heidät. Kun hän nyt on asunut täällä jo jonkin aikaa, löytänyt uuden kumppanin ja selvästi saanut elämänsä jaloilleen, eikö hän voisi hankkia ihan omia kavereita? Ja toisaalta, eivätkö ystäväni voisi yrittää tutustua nykyiseen poikaystävääni entisen sijaan?
Järjen tasolla tämä on mielestäni aika vähäpätöinen asia, mutta käytännössä pelkään, että se vaikuttaa ystävyyteemme. En usko, että minua ymmärrettäisiin, jos kertoisin kuinka pahalta tämä minusta tuntuu, enhän ihan ymmärrä itsekään. Toisaalta, jos murehdin asiaa vain itsekseni, pelkään että välimme vähitellen viilenevät. Nyt ei oikein huvita viettää aikaa yhdessä.
En keksi, miten tilanteen voisi ratkaista. En tietenkään voi tai edes halua alkaa rajoittaa ystävieni muita ystävyyssuhteita, mutta toisaalta en käytännössä halua vaikkapa osallistua ystävieni juhliin, jos sinne tulee myös exäni puolisoineen. Toisaalta ajattelen, että tämä on oman pääni sisäinen ongelma, joka aktivoituu aina eri tilanteissa: en vaan luota siihen, että kukaan oikeasti pitäisi minusta ja siksi pelkään jatkuvasti menettäväni ihmiset ympäriltäni.
Yksinäinen, 27
VASTAUS: Aloitat kertomalla, että olet mustasukkainen. Päätät kysymyksesi pohdintaan menettämisen pelosta: pelkäät menettäväsi sinulle tärkeät ihmiset. Olet luultavasti asian ytimessä. Mustasukkaisuus on pelon tunnetta, menettämisen pelkoa.
Pelko ei ole hyvä tai huono tunne. Se on vain tunne siinä missä muutkin tunteet, eikä sitä voi määräillä. Kuten kerroit, pelon tunne nousee pinnalle tietyissä tilanteissa. Sellaisia tunteet ovat; ne eivät tunne aikaa eivätkä paikkaa. Tunteet liittyvät usein enemmän menneisyyteen kuin nykyhetkeen tai tulevaan.
Pelon tunteen tehtävä on varoittaa vaarasta. Näin se on paitsi normaali, myös hyödyllinen tunne. Sellainen vaara on olemassa, että me – kuka tahansa meistä – menetämme meille rakkaan ihminen. Menettäminen voi tapahtua monella tasolla: ystävyyden menettäminen, luottamuksen menettäminen, parisuhteen päättyminen, kuolema.
Menetykset ovat todellisia ja kuuluvat elämään, valitettavasti.
Joskus pelon tunne voi olla jopa haitallinen, koska se varoittaa ja vaanii meitä, vaikka mitään todellista vaaraa ei ole. Varsinkin silloin pelko liittyy enemmän menneisiin kokemuksiin kuin nykyhetkeen. Mitä sellaista Sinulle on tapahtunut, että olet alkanut ajatella, ettei kukaan todella voisi pitää Sinusta? Oletko menettänyt tärkeän ihmisen? Miten ja milloin se tapahtui? Mikä on suurin menetyksesi?
Nykyinen mustasukkaisuutesi, eli pelon tunne, voi liittyä menneisyyteesi pikemminkin kuin nykyhetkeen. Voi olla myös niin, että menetys, joka liittyy Sinun ja entisen poikaystäväsi eroon, on vielä käsittelyvaiheessa joltakin osin. Ehkä siksi et halua mennä sellaisiin juhliin, joihin myös hän osallistuu.
Ero sisältää monta eroa. Se tarkoittaa kahden ihmisen välisen parisuhteen päättymistä, mutta myös sosiaalisen verkoston uudelleen järjestäytymistä. Ja paljon muutakin. Vaikka parisuhde päättyy, niin molempien elämän jatkuu, toista ei voi leikata elämästä pois. On yhteisiä ystäviä, yhteisiä juhlia ja muuta sellaista. Tämä korostuu silloin, kun on yhteisiä lapsia tai kun parisuhde on kestänyt puolet elämästä.
Teillä oli ilmeisesti pari vuotta kestänyt suhde. Saman verran on kulunut aikaa erosta. Sinulla on uusi poikaystävä. Anna itsellesi lupa mennä elämässä eteenpäin, kääntää lehteä. Et voi vaikuttaa toisten ihmisten välisiin suhteisiin, kuten viisaasti totesitkin. Ne suhteet elävät omaa elämäänsä. Sinä voit vain elää ja nauttia siitä hyvästä, mitä Sinulla on.
