KYSYMYS: Olen 39-vuotias nainen. Olen ollut nykyisessä parisuhteessa hieman vajaan vuoden. Suhde on ensimmäinen eroni jälkeen (ero 1/2013). Nykyinen parisuhde on hyvä. Mieheni on erittäin huomioiva sekä minua että lastani kohtaan. Hän on rehellinen ja luotettava. Aiemmin olen joutunut kokemaan suhteissani epärehellisyyttä ja pettämistä. Vaikka tämän hetkinen parisuhteeni on selkeästi paras ihmissuhteeni koko aikuiselämäni aikana, niin silti myös tässä suhteessa kärsin samasta ongelmasta, kuin jokaisessa aikaisemmassa suhteessani. Minua ahdistaa läheisyys ja erityisesti seksi. Rakastan miestäni ja haluan sitoutua häneen ja meidän yhteiseen elämäämme sekä uusperheeseen.
Suhteemme on kaikilta muilta osin hyvä ja tasapainoinen, mutta oma ongelmani läheisyyden ja seksin suhteen vaivaa meitä molempia. Tämä sama ilmiö on siis toistunut suhteissani aina. Lyhyen alkuhuuman jälkeen tarve läheisyyteen katoaa ja sen seurauksena läheisyydestä ja seksistä tulee minulle peikko, joka nostaa ahdistuksen välittömästi, jos mieheni ehdottaa seksiä. Seksin välttely saa aikaan sen, etten halua mennä miehen lähelle esim. kainaloon tai silittelemään, koska tiedän hänen toivovan asioiden etenevän seksiin. Olen pohtinut pitkään, että tarvitsenko asiaan jotain terapiaa esim. perheasiain neuvottelukeskuksessa. Olisi todella kurjaa, jos näin hyvä suhde kariutuisi ongelmaani. Sitä en toivo enkä halua, vaan haluan jakaa elämäni mieheni kanssa ja kokea läheisyyttä niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Valitettavasti en vaan jostain syystä fyysiseen läheisyyteen kykene. Itse en osaa tilannettani ratkaista, mistä saisin apua? Yksityisiin terapiakäynteihin ei ole taloudellista mahdollisuutta.
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot että elät muuten hyvässä ja tasapainoisessa parisuhteessa, mutta että yksi asia hiertää sinun ja puolisosi suhdetta, nimittäin kokemuksesi seksistä ja läheisyydestä.
Seksuaalisuus läpäisee koko olemuksemme ja on osa identiteettiämme. Monet syyt vaikuttavat siihen, miksi kysymys seksistä muotoutuu parisuhteessa ongelmaksi. Tässä yhteydessä en lähde luettelonomaisesti arvuuttelemaan syitä siihen, miksi läheisyys ja seksi ahdistaa sinua. Mutta yritän esittää näkökulmia ja kysymyksiä jotka toivottavasti vievät sinua eteenpäin.
Kerroit että alkuhuuman jälkeen tarve läheisyyteen katoaa ja seksistä tulee sinulle peikko. Kerroit myös että sama ilmiö on toistunut suhteissasi. Siitä voisi tosiaan päätellä että ongelma on nimenomaan sinun ongelmasi, kenties menneisyyteen juontuva kysymys, johon syy löytyisi terapian avulla. En kuitenkaan olisi näin yksioikoinen. Muitakin syitä toki on: esimerkiksi väsymys, stressi, kuormittava elämäntilanne, parisuhteen ristiriidat ja hormonitoiminnan muutokset. Voisiko esimerkiksi lääkärillä käynti sulkea pois joitakin mahdollisia syitä?
Mietin sitäkin, että pelkäät kaikenlaista läheisyyttä puolisoltasi, koska tiedät että hän toivoo sen johtavan seksiin. Jos todellakin on näin, entäpä jos sopisitte että olette vain lähellä ja pidätte toisianne hyvänä? Vapautuisitko sinä osoittamaan ja samaan hellyyttä kun ei tarvitsisi pelätä ”seksin peikkoa”? Mitä uutta löytäisit itsestäsi, puolisostasi ja seksuaalisuudesta?
Mainitset tosiaan kahteen otteeseen, että sama ilmiö on toistunut suhteissasi. Saako tämä sinut etsimään syytä nimenomaan sinusta itsestäsi? – Näinhän ei välttämättä asian laita ole. Kaikesta huolimatta ajattelisin, että olisi hyvä jos hakeutuisitte esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskukseen vaikkapa ainakin aluksi yhdessä puolisosi kanssa. Yhdessä keskustellen ja useaa näkökulmaa yhdistellen voidaan lähteä etsimään ratkaisuja ja kenties avata yllättäviäkin lukkoja.
KYSYMYS: Olemme olleet aviomieheni kanssa yhdessä syksyllä 12 vuotta ja naimisissa 4. Meillä on alle 2-vuotias lapsi ja hoidan häntä kotona. Olemme alusta saakka olleet tuttujen ja kavereiden mielestä ns. “vanha pariskunta. En silloin ensimmäisinä vuosina tajunnut mitä he tarkoittivat, mutta nyt ymmärrän. Tapasimme kun muutin 16-vuotiaana opiskelemaan ja mieheni, silloin 21, asui samassa opiskelija-asuntolassa. Olin nuori ja naiivi, hän on ensimmäinen poikaystäväni. Tulin alkoholistiperheestä ja olin ensimmäisinä vuosina aika masentunut ja kävin sen johdosta terapiassa. Etenimme suhteessa lähinnä minun mielestäni sen vuoksi, kun se vain kuului asiaan. Tiedostin kuinka kauan olimme olleet yhdessä ja koin sukulaisilta ja ystäviltä painostusta sitoutumiseen. Olen lukenut paljon romantiikasta ja rakastan romanttisia elokuvia, elämäni ei vain koskaan ole ollut sellaista kuin niissä.
En ole 100% varma tunteistani miestäni kohtaan. Mietin, että osittain se voi johtua sitoutumisen pelosta. On helpompaa pitää toinen kädenmitan päässä, kuin todella avata sydämensä ja antaa mahdollisuus rikkoa se. Kuuntelen ahdistuneena, kun tuttuni puhuvat "siitä oikeasta", ja siitä, että sen vain tietää kun on oikean ihmisen kanssa. Minä en tiedä. Meillä oli aikalailla erilliset elämät harrastuksineen, rahoineen ja ystävineen, kunnes saimme lapsen. Minusta tuntui, että miehellä ystävät, harrastukset ja rahat jäivät, mutta itse olen luopunut lapsen jälkeen kaikesta. Lapsi ei välttämättä ole ollut vaativa, mutta olen itse ollut alusta saakka vaativa itseäni kohtaan. Olen väsynyt, ja en koe miehen ymmärtävän minua henkisellä tasolla. Aikaisemmin pystyimme keskustelemaan suht paljon asioista, mutta lapsen jälkeen keskusteluyhteys on pikkuhiljaa näivettynyt. Emme ole saaneet yhteistä aikaa ja enää minua ei se oikeastaan kiinnostakaan. Mies oli ärsyttävän ahdisteleva, kun synnytyksen (sektio) jälkeen hän jaksoi kinuta seksiä vähän väliä. Hormonien vuoksi haluni palautuivat vasta lapsen ollessa 6kk ja tällä välillä harrastimme seksiä ehkä 3-4 kertaa. Yhdestäkään kerrasta en nauttinut ja koin sen vastenmielisenä ajanhukkana. Mieheni ei ymmärtänyt minua, eikä käsittänyt etten kyennyt haluamaan tai nauttimaan. Hän vain halusi seksiä ja kehtasi jopa nalkuttaa asiasta, kun "pihtasin".
Kun lapsi oli 2kk, mieheni oli koko päivän poissa. Ensin töissä, sitten iltamenoissa (“töissä"). Lapsella oli vatsavaivoja ja olin epävarma vanhempana. Rukoilin miestä tulemaan kotiin, koska olin jaksamiseni äärirajoilla ja pelkäsin tekeväni jotain huutavalle lapselle. Hän ei tullut kotiin. Vetosi, että hänen täytyy olla töissä. Työ oli tavallaan vapaaehtoistyötä ja kilometrin päässä. Hän olisi voinut ottaa "hätätapauksen" vuoksi puoli tuntia taukoa ja käydä kotona rauhoittamassa minua. Olisin halunnut hänen tulevan kotiin, rauhoittavan minua ja vakuuttavan, että jos tarvitsen, hän jää tuekseni. Petyin häneen niin paljon tuona päivänä, etten ole antanut tapausta anteeksi. Hädän hetkellä, hän ei uskonut minun tarvitsevan apua oikeasti ja valitsi minun, lapsen ja perheen sijaan työt.
Näin koen hänen valitsevan nytkin koko ajan. Hän käy töissä, sen jälkeen on urheiluharrastus 1-2x arkipäivä, sekä vapaaehtoistyötä 1-2 arkipäivää. Viikonloppuna 1x kisoja. Olen päivät ja lähes illatkin yksin lapsen kanssa. Olen väsynyt, ja kaipaan tukea. Saan apua perhetyöstä, mutta haluaisin apua mieheltäni. Haluaisin, että hän osoittaisi perheensä tulevan hänelle ykkösenä, mutta koen, että hän rankkaa meidät vasta omien tärkeiden harrastustensa ja menojensa jälkeen. Kavereita minulla ei juuri ole ja kun ei harrastuksiakaan, omaa aikaa ei tule vietettyä. Kaipaisin sitä, ja jaksamiseni tarvitsisi sitä, mutta sitä on vaikea saada aikaiseksi. Joko mies on menoissa iltaan saakka, tai sitten kun hän kerrankin on kotona lähtisin - minne(?).
En myöskään koe miehen olevan tarpeeksi läsnä arjessa. Meillä on iltaisin päällä tietokone, läppäri, kännykkä, telkkari ja hän ei ole henkisesti paikalla. Poissaolevan isäni jälkeen tämä on kipupisteeni johon kiinnitän huomiota. Tämä ei häirinnyt minua ennen lasta... En koe mieheeni monien pettymysten jälkeen enää sitä vähääkään henkistä yhteyttä, en halua kertoa hänelle asioistani, sillä häntä ei juurikaan enää kiinnosta. Puhun hänen mielestään liikaa ja hän ei ota minua vakavasti, "koska sinä puhut niin paljon" - en enää. Poissa oloaan kun olisin sitä kipeiten hätätilanteissa tarvinnut, hän vastaa olettaneen, että "taas" liioittelen asioita. Kuten sitä, että kerroin joskus isäni lyöneen äitiäni. Tämäkin oli hänen mielestään minun mielikuvitukseni tuotetta, sillä hän ei voinut kuvitella niin käyneen ja koska mies pitää puheitani jostain syystä liioitteluna. Tämä satuttaa minua.
En tiedä mitä tehdä. Parisuhdeterapiaa yritin, mutta mies ei lähtenyt. Eron uhallakaan - joka oli osaltani bluffia. Olen yrittänyt lukea artikkeleita, ehdottaa muutoksia, mutta mikään ei oikein toimi. Ehkä sekin on syynä, että henkistä yhteyttä ja pettymyksiä ei niin helposti korjatakaan.. Joka päivä mietin eroa, mutten uskalla lähteä. Mies on sanonut, että jos lähden, se oli siinä. Olen nimittäin ehdottanut väliaikaista asumuseroakin(!), että katsoisimme paranisiko tilanne,
mutta ei.
Olen neuvoton. En tiedä enää rakastanko, enkä tiedä enää haluanko rakastaa. Hän on pettänyt minut monesti henkisellä tasolla ja kärsin, kun en saa häneen sitä yhteyttä mitä sieluni kaipaisi. En kuitenkaan haluaisi viedä pojaltani isäänsä, koska kyllä ero siihen vaikuttaisi… En kuitenkaan tiedä mitä tehdä. Mies on muuten hyvä, ei juo, polta, käy töissä, huolehtii meistä ja tekee välillä kotitöitäkin. Koen kuitenkin jääväni henkisesti niin yksin, ja arjessa kun hän ei ole paikalla, että ahdistaa. Olen alkanut haaveilemaan löytäisinkö treffipalstalta henkistä yhteyttä mitä kaipaan, ja tämä huolestuttaa minua.. Seksiin en menisi, mutta eikö henkinen intiimiys ole melkeinpä pahempaa.
Seksi on aina ollut minulle tärkeää ja olen halunnut enemmän kuin mieheni, mutta nyt emme ole harrastaneet seksiä kuukausiin. Ei vain tee mieli, ja mieheni valittaa että pihtaan. Se satuttaa, koska en halua harrastaa hänen kanssaan seksiä, koska hänelle se tarkoittaa että kaikki on kunnossa.
Mitä tekisin...
Suruneito
VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestäsi, joka herättää monia tunteita ja ajatuksia. Ensimmäiseksi lähdin kuuntelemaan sinun kasvutarinaasi. Olit nuorena tyttönä itsenäistymässä alkoholismin varjostamasta lapsuudenkodista, vähän masentunut ja etsimässä itseäsi. Voisin kuvitella, että siinä tilanteessa etsit ennen kaikkea turvallista kumppania, joka ei juo. Pitämällä toista käsivarrenmitan päässä sait itsellesi kasvutilaa ja elitte parisuhteessanne jossain määrin etäisiä, erillisiä elämiä, joihin symbioottinen, tajunnan räjäyttävä rakastuminen ei alussakaan kuulunut. Sait tilaa kasvaa ja vahvistua, mutta nykyisessä elämäntilanteessasi aikuisena, itsetunnoltasi vahvempana naisena ja äitinä tällainen suhde ei enää riitä sinulle. Nyt kaipaisit enemmän läheisyyttä, kumppanuutta, jakamista - ja rakkautta, rakastamista...mitä se oikeastaan olisikaan?
Miehesi tuntoja voin lähteä vain arvailemaan, mutta yritänpä sitä silti. Hän on sama mies kuin aina ennenkin. Tekee töitä, harrastaa, osallistuu vapaaehtoistyöhön. Kaikin puolin hyvä mies, siis. Sellainen elämä on ollut riittävää hänelle ja vaimokin on vaikuttanut tyytyväiseltä. Yhtäkkiä häneltä odotetaankin enemmän: kotona olemista, lapsen hoitamista ja tunnetason läsnäoloa. Kun vaimo alkaa itkien vaatia miestä jäämään kotiin ja purkaa uupumustaan lapsen kanssa, miestä alkaa ahdistaa ja pelottaa. Onko tuttu ja turvallinen elämä murtumassa? Ei hän koe osaavansa auttaa tällaisessa tilassa olevaa vaimoa. Tilanne on aivan uusi eikä sen hallitsemiseen ole keinoja. Pitääkseen edes itsensä tasapainossa mies vetäytyy entiseen tavalliseen elämäänsä, työhön, harrastuksiin ja vapaaehtoistoimintaan. Se osa maailmaa on sentään tuttu ja turvallinen. Itkevää, tarvitsevaa vaimoa hän ei osaa lähestyä. Keskusteleminen vähenee. Hän osaisi etsiä yhteyttä seksin kautta, mutta vaimo torjuu sen yrityksen.
Sitten kuuntelen suhdettanne. Elämäntapanne parina on ollut yhdestä näkökulmasta katsoen tilaa antava, toisesta etäinen. Lapsen syntymä kriisiyttää suhteen, koska mahdollisuudet näin suureen erillisyyteen vähenevät. Kumpikin joutuu siirtämään omien tarpeidensa tyydyttämistä ja elämään pikkulapsivaiheen asettamilla ehdoilla. Miten tasapuolisesti pari kykenee tätä luopumista tekemään? Jos vain toinen vanhempi luopuu omasta ajastaan ja toisen elämä näyttää jatkuvan entisen kaltaisena, tilanne vaatii puhumista. Näen tässä kriisissä suuren mahdollisuuden: saatte opetella ilmaisemaan tunteita toisillenne ja samalla etsimään läheisempää tapaa elää yhdessä. Jos uskaltaudutte olemaan läsnä toisillenne muullakin kuin järjen ja arjen tasolla, paljaina kaikenlaisine tunteinenne ja oloinenne, kriisi voi kääntyä kasvuun.
Kysy mieheltäsi, miltä lapsen syntymä on hänestä tuntunut. Miltä sen aiheuttamat muutokset elämässänne ja suhteessanne ovat tuntuneet? Mikä häntä ilahduttaa tässä elämänvaiheessa? Mikä pelottaa? Mitä oman lapsuudenperheensä elämästä hän haluaisi siirtää teidän perheeseenne? Entä mitä siitä hän haluaisi välttää? Kerro myös omista kokemuksistasi ja tuntemuksistasi. Älkää jättäkö tällaista keskustelua tallautumaan arjen jalkoihin vaan pitäkää yllä tunteiden jakamista. Antakaa toisillenne myönteistä palautetta heti, kun siihen on pientäkin aihetta.
Olette vetäytyneet suhteessanne puolustusasemiin, mutta uskon, että suunta on vielä korjattavissa. Se edellyttää kummaltakin pettymysten purkamista ja omien tarpeiden ja toiveiden jakamista. Kertokaa omista toiveistanne syyttelemättä ja kuunnelkaa toista puolustautumatta. Siten ymmärrys ja anteeksiantaminen voivat saada tilaa. Ne raivaavat usein tietä rakkaudelle.
Uusien alkujen kevättä toivottaen Päivi, perheneuvoja
KYSYMYS: Olen ollut mieheni kanssa naimisissa yli kymmenen vuotta. Meillä on alaikäisiä lapsia. Taloudelliset asiat ovat paremmin kuin hyvin. Mieheni on työnsä vuoksi paljon pois kotoa ja kotityöt ja lastenhoito ovat kaatuneet minun niskoilleni ajan saatossa, vaikka kotirouva en olekaan. Viime ajat ovat olleet hankalia, olen ollut väsynyt. Elämä on viime vuodet mennyt niin, että olen käytännössä elänyt lasten kanssa omassa kuplassani, tehnyt ansiotyöni ja hoitanut kodin. Mies on mennyt omia reissujaan. Olin usein pahoillani, että mieheni ei työpoissaolojensa lisäksi koskaan suunnitellut, mitä voisimme perheenä tai pariskuntana tehdä yhdessä. Olemme molemmat olleet tyytymättömiä, koska aina ei ole ollut näin ankeaa. Mieheni valitti, ettei saa seksiä tarpeeksi. Usein vaan olin niin väsynyt ja mies oli joskus minulle ilkeäkin, ei tehnyt yhtään mieli. En kokenut olevani tippaakaan rakastettu.
Kysyin mieheltäni ainakin pari kertaa, haluaako hän jatkaa kanssani. Pyysin häntä olemaan rehellinen ja sanoin, että tässä tilanteessa olisi aika joko erota tai tehdä suhteen eteen jotain. Mies sanoi aina, että ei missään nimessä halua erota eikä hänellä ole mitään tarvetta (eikä aikaa eikä jaksamista) katsella muita naisia. Olen aina luottanut mieheeni. En itse pystyisi ikinä pettämään miestäni, lasteni isää. Pettämiseen minulla olisi ollut mahdollisuuksia ja olisin joskus halunnutkin toista miestä. Mutta koska se olisi ollut niin törkeää miestäni ja perhettä kohtaan, jätin pettämiset sikseen.
Mieheni on nyt sitten pettänyt minua. Hän on pannut ainakin yhtä vierasta naista. Kun tämä tuli ilmi, olin todella palasina. Hyvä, etten hypännyt taloni vieressä vellovaan koskeen. Naisia on ollut ainakin kaksi, mutta vain toisen kanssa hänellä on ollut petihommia. Kuitenkin mieheni haluaa jatkaa elämäänsä minun kanssani. Minullekin tuli sellainen reaktio, että perhana tämä on minun mies ja minun miehenä hän pysyy. Olemme puhuneet paljon, mies lupaa jatkossa ikuista uskollisuutta ja kuuta taivaalta. Olen purkanut raivoani häneen välillä todella rajusti.
Kyllä haluaisin kovasti vielä jatkaa mieheni kanssa. Tämän kriisin jälkeen meidän suhde on voinut paremmin. Olemme taas kuin vastarakastuneet. Mutta nyt minulla on alkanut hiipimään masennus. En tiedä miten ihmeessä voin enää ikinä luottaa yhtään mihinkään, mitä mieheni sanoo. Niin moni hänen sanomansa on ollut valetta. Olemme menossa parisuhdeterapiaan. Tuntuu silti todella toivottomalta ja siltä, kuin olisin umpikujassa. Mies on kertonut mm. missä on tavannut naiset ja miten ovat pitäneet yhteyttä. Mies ei kuitenkaan halua paljastaa, ketä nämä naiset ovat. Sillä ei kuulemma ole mitään merkitystä. Naiset olivat kuulemma virhe, eikä hän halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä enää.
Se mihin haluaisin pikaisesti ulkopuolisen kommenttia on se, että mieheni ei kerro ketä nämä toiset naiset ovat. En tiedä miksi minulla on pakkomielle saada tietää, ketä nämä naiset olivat. Mies ei aio heitä paljastaa, vaikka se olisi enää ainoa ehto meidän avioliiton jatkumiselle. Mielestäni miehelläni ei ole oikeutta pyytää minua jatkamaan yhteistä elämää ja minun pitäisi tyytyä olemaan epätietoisuudessa. Mieheni vannoo rehellisyyttä ja uskollisuutta jatkossa. Asumme pienehköllä paikkakunnalla ja minusta on nöyryyttävää kulkea mieheni kanssa julkisesti, kun en tiedä kuka vastaantuleva nainen on hänen ex petikumppaninsa. Jos olen tästä naisten henkilöllisyydestä nyt ahdistunut, niin loppuuko tämä ahdistus ikinä vai onko tämä yhteiselon jatkaminen vain iso virhe?
VASTAUS: Hyvä petetty. Kirjeestäsi päätellen elätte monella tavalla raskasta elämänvaihetta. Perhe- ja työelämä on imenyt teistä kaiken ylimääräisen. Kerrot, että jo pidemmän aikaa olette molemmat kokeneet tyytymättömyyttä tilanteeseen. Tunteet ovat olleet kuin kuolleet, ei hellyyttä, ei seksiä, vain loukkaavia sanoja. Itse olet pohtinut ulospääsyä mm. miettimällä ulkopuolista suhdetta. Ratkaisit sen niin, ettet kuitenkaan halunnut pettää miestäsi. Miehesi sen sijaan ratkaisi toisin – ja petti sinua.
Pettäminen sai luonnollisesti sinussa aikaan tunnemylläkän. Kerrot, että miltei samalla vimmalla kuin välillä purat raivoasi ilmaiset välittämistäsi ja tämä tunne on molemminpuolinen: olette kuin uudelleen rakastuneita. Pettymys, pelko ja hellät tunteet vuorottelevat. Pettymys siitä, että toinen ei ollutkaan luottamukseni arvoinen. Pelko toisen menettämisestä, ja samalla kaikesta siitä, mitä olette yhdessä rakentaneet. Toisaalta nyt näet kirkkain silmin myös sen, mitä olet viime vuodet kaivannut: rakastavaa ja välittävää miestä.
Ei ole ihme, että mieli masentuu: on vaikea käsittää, miten voi niin syvästi vihata ja rakastaa samaa ihmistä. Siksi mieli suojautuu työntämällä nämä ristiriitaiset tunteet kauemmaksi. Jäljelle jää vain epämääräinen möykky ja ahdistus. Onko tämä siis merkki siitä, että emme sovi toisillemme, olisiko parempi jatkaa eri teitä? Eihän tällaisia tunteita kukaan pysty loputtomasti sietämään.
Tulemme nyt siihen, mitä rakkaudessa on usein niin vaikea ymmärtää. Onko rakkaus vain hyviä ja helliä tunteita? Vai kuuluuko siihen myös täysin vastakkaisia mielialoja: vihaa, mustasukkaisuutta, kateutta, pelkoa ja muita hankalia tunnetiloja? Onko se siis rakkautta, että vihaan ja tunnen syvää kiintymystä toista kohtaan samanaikaisesti?
Yksi parisuhteen kriisikohtia on se, kun huomaa, ettei toinen olekaan se unelmien prinssi tai prinsessa, joksi hänet on kuvitellut. Silloin joutuu pohtimaan, siedänkö itsessäni sen ristiriidan, ettei toinen ole täydellinen – sen enempää kuin minä itsekään. Voinko siis ”rakastaa renttua” - toisessa ja itsessäni?
Pariterapia auttaa teitä käsittelemään kriisiä ja kuuntelemaan itseänne ja toisianne. Uskottomuudesta voi selvitä – se vain vie aikaa ja voimia. Ja sille kannattaa antaa aikaa. Jos pääsette kriisin yli ja päätätte jatkaa yhdessä, suhteenne on realistisemmalla pohjalla – ja rakkaus entistä syvempää. Tämä on monen parin kokemus uskottomuuskriisin jälkeen.
KYSYMYS: Olen 27-vuotias nainen ja olen ollut saman ikäisen miehen kanssa parisuhteessa noin kaksi vuotta. Minulla on hyvin rikkinäinen koti ja käyn yhä yksilöterapiassa aukomassa solmujani ja hoitamassa masennustani. Nykyinen suhteemme alkoi heikoissa merkeissä, kun molemmilla oli melko tuore ero takana ja miehelläni vielä jonkin sortin suhde eksäänsä. Heidän eronsa oli ikävä, miehen eksän alkaessa seurustelemaan miehen parhaan kaverin kanssa. Meidän suhteemme kuitenkin käynnistyi mukavasti ensin kevyenä tapailuna ja tiivistyi pikkuhiljaa. Mies piti kokoajan eksäänsä kaverina yhteyttä ja itsekin saatoin omalle eksälleni viestin joskus laittaa. Itse olin päässyt jo entisestä suhteestani yli eikä mielihaluja yhteenpaluusta enää ollut. Mieheni kuitenkin päätti noin puolen vuoden kuluttua suhteemme, koska hän ei tiedä mitä haluaa tms. Myöhemmin sain kuulla, että tunteet eksää kohtaan olivat liian suuret. Päädyimme lopulta pitämään noin kuukauden mittaisen tauon, jonka jälkeen palasimme kuitenkin yhteen "vahvempina kuin koskaan" ja asia käsiteltynä. Olin hieman mustasukkainen eksälle ja tiesin, että tauon aikana mies oli eksänsä kanssa paljon tekemisissä. Seksiä ei kuitenkaan heidän suhteeseensa ilmeisesti kuulunut.
Mies osoitti haluja muuttaa yhteen puolisen vuotta sitten ja itse pitkällisen harkinnan jälkeen olin samaa mieltä. Muutimme yhteen lopulta noin pari kuukautta sitten. Elo on ollut melko tasaista pieniä kiukutteluja lukuunottamatta. Mies kertoo rakastavansa.
Olin kuitenkin typerä ja menin lukemaan nyt tilaisuuden tullen miehen ja eksän välistä viestittelyä. Tilaisuuksia on yhteisen koneen kanssa ollut paljon, mutta moraalini on pysäyttänyt mielihaluni. Nyt kuitenkin tuli heikko hetki ja uteliaisuus voitti... Kaduttaa lukemani viestit, sillä eromme aikaisessa viestittelyssä mies ja eksäni kuvailevat minua ja kirjoittamaani eroviestiä ilkein sanoin tms.
Kuitenkin mies oli se joka vuolaasti rakkauttaan yhteenpaluun aikana julisti. Lisäksi mieheni on vielä yhteenpaluumme jälkeen lähetellyt "ikävä"-viestejä eksälleen ja tavannut häntä baarissa (minulle on kyllä kerrottu, että on törmätty sattumalta) ja on puhuttu sopimuksesta mennä naimisiin, kun on riittävän vanhoja. Viestit loppuvat noin vuoden päähän, jonka jälkeen viestit ovat miehen eksän pyyntöjä lähteä kaljalle. En nyt tiedä, miten suhtautua. Tuntuu, että minulle on valehdeltu, sillä mies on kovin rakastava ja sanoo rakastavansa jatkuvasti. Myös niihin aikoihin, kun on viestejä vaihdellut eksänsä kanssa. Nykyään jos mainitaan eksä, mies sanoo, ettei ystävyys eksän kanssa toimi ja on pakko pistää välit poikki, minkä on ilmeisesti tehnytkin. Mutta miten voin luottaa miehen sanaan, kun on kuitenkin selkäni takana vielä eksää havitellut? Tiedän, että tein väärin lukiessani heidän yksityistä viestittelyä. Sekin syö suhteemme luottoa. Olen alkanut miettiä, pitäisikö nyt vain lähteä suhteesta ilman raastavia riitoja vai voiko meillä olla vielä toivoa tämän luottamuksen menetyksen takia? Eniten satuttaa, kuinka ilkeästi minusta on puhuttu ja mies yhä kuvailee eksäänsä “huipputyypiksi” minulle.
Olen herkkä ja tiedän, että minulla on taipumus antaa kohdella itseäni huonosti ja olla ns. ”kynnysmatto”, mutta ilkeyttä tuntemattomalta en koe ansaitsevani. Typerää, että näin kauan sitten tapahtunut asia vaikuttaa eroon ja en tajunnut lähteä silloin kun ero olisi ollut helppo, mutta en ole varma haluanko enää jatkaa ihmisen kanssa, jolle eksä on kuitenkin se ainoa upea huippunainen ja minä säälittävä itsetunnoton kynnysmatto.
Kynnysmatto
VASTAUS: Lukiessani kirjettäsi ymmärrän hyvin tuon tunteesi. Elät suhteessa, jossa joudut epäilemään, oletko se ainoa miehellesi vai ajatteleeko hän koko ajan toista. Rakastaako hän sinua kuten sanoo, vai onko niin, että tunteissaan hän on toisen luona. Hänen käyttäytymisensä näytti ainakin aiemmin viittaavan siihen, ettei hän tiedä, mitä haluaa. Toisaalta tapahtumista on jo kulunut aikaa, ja ainakaan tietääksesi miehesi ei enää pidä exäänsä yhteyttä.
Terapiassa olet miettinyt kotitaustaasi ja sen vaikutuksia elämääsi tänä päivänä. Siellä olet ehkä pohtinut, joudutko nykyisessä suhteessasi kokemaan samantapaisia tunteita kuin lapsuudessasi. Oliko sinulla silloinkin samanlainen kynnysmatto-tunne kuin nyt? Saitko riittävästi rakkautta ja huolenpitoa vai käveltiinkö tarpeittesi yli mennen tullen?
Meillä ihmisillä on taipumus pyrkiä ratkaisemaan elämän varrella syntyneitä haavoja ja puutteita nykyihmissuhteissamme. Usein puolisoksi valikoituu henkilö, jossa on jotain kummallisella tavalla tuttua. Ehkäpä juuri tuo tuttuus saa meidät ihastumaan toiseen. Tuttuus saattaa kuitenkin myöhemmin paljastua sellaiseksi piirteeksi tai ominaisuudeksi, mikä on meitä ennenkin haavoittanut. Sinun tapauksesi saa minut miettimään, onko puolisosi sinua loukkaava käyttäytyminen avannut myös vanhoja haavojasi?
Parhaimmillaan parisuhteessa voi tulla molemmin puolin hoidetuksi menneisyyden haavojen kanssa. Menneisyyttä ei voi muuttaa toiseksi, mutta toisen kuunteleminen ja myötäeläminen riittää. Saatko mieheltäsi ymmärrystä omaan rikkinäiseen taustaasi? Entä kuinka tarkkaan tunnet miehesi tarinan? Onko hänen taustassaan jotain, mikä voisi selittää hänen käyttäytymistään?
Kerrot, että teidän on vaikea luottaa toisiinne. Sinun luottamuksesi karisi viimeistään silloin kun uteliaisuutesi voitti ja löysit sinua halventavat viestit. On totta, että luottamusta on haasteellista rakentaa tällaisten tapahtumien jälkeen. Sinun on vaikea unohtaa sitä, mitä selkäsi takana on viestitelty. Ainut tie luottamuksen palautumiseen on avoimuus, ja se on vakavan keskustelun paikka: Mitä haluatte toisiltanne ja suhteeltanne, mihin olette valmiita sitoutumaan? Oletteko valmiita pyytämään ja antamaan anteeksi ja aloittamaan alusta?
Pohdit sitä, että lähtisitkö suhteesta nyt vain ilman raastavia riitoja. Se olisi kieltämättä houkutteleva vaihtoehto. Mutta jättäisikö se sinulle edelleen tuon kynnysmatto –olon: ylitsesi käveltiin taas kerran etkä sinä tunnu voivan sille mitään? Entä jos tällä kertaa nousisitkin puolustamaan itseäsi ja omia tunteitasi? Ansaitset tulla kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin oikeasti olet. Silloin et olisikaan enää kynnysmatto, vaan ovi, joka itse päättää, kenelle hän sisimpänsä avaa. Ovi, joka laittaa rajat sille, miten häntä saa kohdella ja miten ei. Miten suhteenne mahtaisi muuttua, jos sinä kynnysmaton sijasta alkaisitkin olla ovi?
KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n 11 vuotta ja meillä on 5- ja 7-vuotiaat lapset. Ongelmamme tuntuu olevan minussa. Kun olen väsynyt/allapäin enkä osaa pukea sanoiksi mistä se johtuu, tällöin olen yleensä hiljaa ja omissa oloissani. Kaipaan mieheni olkapäätä mutta en osaa sitä sanoa ja työnnän mieheni pois kun hän yrittää auttaa. Mies yrittää kysyä mikä minu painaa mutta en osaa sanoa. Kun hän on aikansa yrittänyt hän vaikuttaa siltä, että olisi minulle vihainen siitä, että olen pahoilla mielin/väsynyt/kiukkuinen. Sitten minusta alkaa tuntumaan epäreilulle, että minulla ei ole tilaa olla väsynyt/pahoilla mielin. Sitten olemme molemmat hiljaa ja mökötämme.
Näin tapahtui viimeksi juuri äsken. Nukuin huonosti ja olen ollut väsynyt koko aamun ja tietenkin hiljainen ja omissa oloissani. Mieheni tuli lähelleni ja sanoi, että kiukkusuus tarttuu ja yritin puolustaa, että on epäreilua minua syyttää koska mielestäni minulla on oikeus olla väsynyt ja huonolla tuulella. sittenpä alettiin molemmat mököttää. Mökötys vaihe ei kauaa yleensä kestä mutta on se todella uuvuttavaa. Sen jälkeen halaamme ja pussaamme ja olemme sylikkäin. Mutta jotenkin se vaan väsyttää. Mitä tässä pitäisi tehdä? hakea ulkopuolista apua yhdessä vai olisiko minun syytä hakea apua?
Kiukkupieru 32v
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Voin hyvin uskoa, että koet tilanteenne hankalana ja uuvuttavana. Täältä Suhdeklinikan perheneuvojan näkökulmasta näen kertomuksessasi kuitenkin paljon hyvää ja kaunista.
Kerrot lapsiperheen elämästä, jossa on paljon väsymystä ja välillä kiukuttelua ja pahaa mieltä. Kuulen myös aitoa välittämistä, hellyyttä ja sitoutumista yhteiseen elämään.
Huonosti nukuttujen öitten jälkeen väsymys on ymmärrettävää, samoin se, että aina välillä olemme itse kukin allapäin ja huonolla tuulella. Yksin asuessa ne eivät olisikaan mikään juttu tai ainakin haittaisivat vain omaa elämää. Silloin kun eletään parisuhteessa, toisen mielialat heijastuvat yleensä tavalla tai toisella myös kumppaniin. Parhaassa tapauksessa molemmat ovat emotionaalisesti niin itsenäisiä, että toiset pahan tuulen puuskat eivät omaa hyvää mieltä suuremmin heilauta. Käytännössä käy kuitenkin usein niin, että huonolla tuulella oleva saa tartutettua oman mielialansa myös toiseen.
Kuulen sinun kertovan ristiriidasta: kaipaat miehesi olkapäätä, mutta työnnät hänen pois, kun hän yrittää lähestyä. Hienoa, että olet tietoinen tästä kuviosta. Omien käyttäytymismallien huomaaminen ei aina ole helppoa, mutta niistä tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen ja tärkein askel kohti niiden muuttamista. Voit myös miettiä, mistä tai keneltä olet tällaisen mallin oppinut. Tämä on käyttäytymismalli, johon sinun kannattaa kiinnittää huomiota.
Mikäli et ole sitä vielä tehnyt, kerro miehellesi, että kaipaat hänen lohdutustaan, vaikka sinun on välillä vaikeaa ottaa sitä vastaan. On tärkeää, että miehesi saa kuulla sen sinulta. Muutoin on vaara, että hän näkee vain vetäytymisesi antaman viestin ja sen sanomahan on aivan toisenlainen.
Kerro miehellesi, että sinun on välillä vaikeaa ilmaista itseäsi juuri silloin, kun olet väsynyt ja pahalla mielellä. Kerro, mitä häneltä silloin toivot. Toivotko, että hän antaa sinun olla rauhassa vai että hän tulee kuitenkin halaamaan? Vaikenemalla jätät miehesi avuttomuuden ja neuvottomuuden tilaan. Hän välittää sinusta, on kiinnostunut tietämään, mikä on hätänä ja on halukas lohduttamaan. Nämä kaikki on ilmaisuja hänen rakkaudestaan ja on suuri sääli, jos ne menevät hukkaan. Pahimmassa tapauksessa hän sulkeutuu itsekin, lakkaa yrittämästä ja tie kohti vieraantumista alkaa.
Vaikka puhuminen huonona hetkenä tuntuu vaikealta, rohkaisen sinua kuitenkin opettelemaan sitä. Vähimmillään voit sanoa vaikka: ”Minä olen nyt huonolla tuulella. En osaa nyt sanoa miksi, mutta se ei johdu sinusta.” Näin toimimalla otat vastuuta omasta käyttäytymisestäsi ja vapautat miehesi huolestumasta. Voitte vaikka sopia, että tulet itse hänen lähelleen sitten, kun olet taas valmis kontaktiin ja ottamaan lohdutusta vastaan.
Ehdotan, että kokeilet näitä. Muutos vaatii aina useita toistoja, joten ole kärsivällinen ja anna sille aikaa. Ole armollinen itsellesi. Jos yrityksistä huolimatta tuntuu, ettette pääse keskenänne eteenpäin, hae tai hakekaa ihmeessä ulkopuolista apua. Terapiassa käyminen vaatii kuitenkin sen, että puhutte kotona keskenänne ja olette valmiita muuttamaan niitä käyttäytymismalleja, jotka ovat haitallisia. Voitte aloittaa ne kotona jo tänään.
Toivon, että pääsette eroon turhasta mököttämisestä ja voitte kohdata toisenne aidommin. Sinulle rohkeutta muutoksen aloittamiseen.
KYSYMYS: Eli nyt kaivattaisiin neuvoja, apuja, mielipiteitä ja vähän muidenkin kokemuksia pettämiseen liittyen. Oma tilanne on siis tämä:
Seurustelin viime vuonna erään naisen kanssa joka oli ollut sitä ennen 6 vuotta yhden toisen miehen kanssa. No tämä naisen ex pyöri vielä vähän kuvioissa ja lopulta saatiin kuitenkin ulos. Sitten eräänä lokakuun iltana naisen veli joka on tämän naisen exän ystävä haukkui siskonsa huoraksi ja ihmetteli miten tämä pystyi jättämään exän minun vuokseni. Lohdutin kultaani puhelimessa sillä meillä on kaukosuhde. Hän opiskelee täällä, mutta asuu virallisesti muualla vanhempiensa luona. Tämän puhelun jälkeen luulin naiseni käyneen nukkumaan ja minäkin kävin ajatellen saaneeni hänelle paremman olon. Muutama viikko siitä kuitenkin selvisi, että nainen oli mennyt tämän vanhan exänsä luo hakemaan lohtua (exän vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla missä nainen, mutta ex itse muualla. Nainen oli siis mennyt exän vanhempien kotiin ja exä oli hänet hakenut. Ex oli soittanut naiselle ja kutsunut kylään). Nainen kertoi minulle, että ex oli suudellut häntä ja hän ei ollut kyennyt estämään tätä. No asiasta puhuttiin. Toisen parin viikon jälkeen nainen kertoikin, että se oli hän joka oli suudellut exää. No tästä riideltiin ja soviittiin ja jatkettiin yhdessä taipaletta. Myöhemmin naisen ex alkoi sotkemaan suhdettamme ja meillä tuli naisen kanssa ero (marraskuun puolella). Olimme kuitenkin väleissä. Eron jälkeen naisen ex soitti minulle ja kertoi miten nainen oli pettänyt minua tämän kanssa (käsipeliä, mutta ei yhdyntää ja kertoi paljon muutakin mitä olivat muka tehneet).
Soitin naiselle heti ja varmistin oliko hän pettänyt minua. Hän myönsi, että oli ja mies oli tehnyt käsipeliä. Kuitenkin kertoi, että miehen kaikki muut puheet olivat valhetta kuten, että olisivat aikaisemmin tapailleet ja pussailleet yms. Nainen myös kertoi olleensa sekaisin veljensä puhelun takia ja ei tiennyt mitä oli tekemässä kun hän meni exän luo. Nainen oli pyytänyt exää lohduttamaan, mutta tämä oli käyttäytynyt kylmästi ja lopulta nainen oli suudellut tätä ja siitä se kaikki kuulemma alkoi. Nainen kertoi ettei ollut kyennyt sekavan mielentilansa takia sanomaan exälle ei ja kertoi ettei ollut halunnut mitään käsipeliä ja ettei se tuntunut hyvältä. Nainen kertoi, että tämän jälkeen oli katsonut puhelimeensa ja ymmärtänyt mitä oli tehnyt ja sanonut exälle ei kun tämä oli ehdottanut vielä yhdyntää sen jälkeen. No joulukuun loppupuolella annoin tapahtuman anteeksi, koska huomasin naisen katuneen ja tulimme siihen tulokseen, että mies käytti naisen sekavaa mielentilaa hyväkseen eli teki seksuaalisen teon tietäen toisen olevan sekavassa mielentilassa (hyväksikäyttö). Palasimme yhteen naisen kanssa joulukuun jälkeen.
Tammikuussa nainen kertoi erään meidän riitamme aikana, että on koko tämän ajan syyttänyt itseään siitä tapahtuneesta. Huhtikuun aikana pariin kertaan nainen kuitenkin kielsi, että mies olisi häntä hyväksikäyttänyt, mutta vakuutti samaanaikaan edelleen, että oli ollut sekaisin yms. Tänään kuitenkin naisen puheitten mennessä ristiin hän jäi kiinni asioista ja sain hänet tunnustamaan koko tapahtuneen. Olin siis elänyt koko suhteemme siinä uskossa, että mies oli häntä käyttänyt hyväksi, mutta tänään nainen tunnusti minulle, että hän kun oli lähtenyt exän luo hakemaan lohtua niin hän oli halunnut vain halauksen, mutta sitten se pettäminen vain tapahtui. Hän myönti, että pussailut ja halailut saivat hänet haluamaan tehdä se käsipeli exän kanssa. Hän kuitenkin edelleen sanoi, että se ei tuntunut hänestä hyvältä, mutta ei tiedä miksei keskeyttänyt exää. He eivät kuitenkaan tehneet yhdyntää. Nainen sanoo nytkin, että katuu sitä tekoa. Hän kertoi lähteneensä exän luo vain halutakseen halauksen ja hänellä ei ollut mielessä aikomustakaan pettää ja se kuulemma vain tapahtui. Nainen myöntää nyt, että hän ei voi vaatia minua luottamaan häneen tämän tunnustuksen jälkeen ja hän ei itsekkään nyt luota itseensä ja tunteet ovat hänellä hieman sekaisin tämän tunnustuksen takia.
Tilanne on todella vaikea. Olin jo antanut aikaisemmin pettämisen anteeksi kun nainen oli sanonut olleensa sekaisin, mutta sen jälkeen se paljastui hyväksikäytöksi ja nyt hän myöntää tehneensä sen tietoisesti ja halunneensa sitä, mutta kuitenkaan ei ollut tykännyt siitä ja katuu ja ettei ollut mennyt sinne ajatuksena pettää. En nyt tiedä mitä tästä oikein ajattelisin. Hän ei ole kuitenkaan pettänyt minua lokakuun jälkeen tämän exän kanssa eikä ole nyt ollut hänen kanssaan missään tekemisissä. Rakastan naista edelleen, mutta luottamus tippui tämän tunnustuksen myötä vaikka kyseessä on sama tapahtuma, mutta sekavuustila muuttuikin niin, että hän täysin tietoisesti teki niin.
Kerron vähän kaikkien kolmen luonteesta ja muita tietoja:
Nainen: Rakastava, hellä, huolehtiva, miellyttämisenhaluinen, mustasukkainen, perhekeskeinen, omistuksenhaluinen, romantikko, lapsirakas, hieman lapsellinen, 23-vuotias nainen, ei oikein osaa tehdä päätöksiä, ajattelee enemmän tunteilla kuin järjellä, hyvin tunteellinen ihminen, temperamenttinen, herkkä, huono itsetunto, pyrkii olemaan rehellinen, mutta joutui valehtelemaan paljon ollessaan exän kanssa suhteessa, pyrkii pitämään lupauksensa asioihin mutta välillä lipsuu niistä ja saattaa salata omasta mielestään merkityksettömiä asioita, mutta todellisuudessa isoja asioita. Hyvin herkästi suuttuessaan ottaa esiin minun vanhoja virheitäni joista ollaan jo puhuttu ja sovittu. Puolustelee tämän exänsä tekoja minulle (valehtelua, salailua, meidän kummankin mustamaalaamista kaikille yms.) Yhdessä vaiheessa hän kuitenkin ymmärti exänsä melkein tuhonneen hänen elämänsä ja minun, mutta nyt hän taas puolustelee tämän exänsä tekoja jostain syystä ja suuttuu kun minä sanon asiat miten ne ovat. Hän haluaa unohtaa exän teot, mutta minä en voi antaa hänen unohtaa, koska hän alkaa mielessään luoda tästä exästä parempaa kuvaa, kuin tämä on ja sitten nainen kiskoo minun virheeni esiin ja ei jostain syystä pysty niitä niin helposti unohtamaan ja antamaan anteeksi. Tämä tapa oli jo ennen, kuin aloimme seurustella. Minun virheeni suhteemma alussa oli, että tiedostamattani syyllistin häntä virheistään, mutta paransin tapani ja en ole enää niin tehnyt. Tätä nainen siis käyttää minua vastaan. Tämä naisen ex on myös väittänyt, että minä valehtelin puhelun sisällöstä hänelle jossa tämä ex kertoi naisen pettäneen ja nainen ei tiedä kumpaa meistä uskoa vaikka hänellä ei ole mitään syytä olla uskomatta minua.
Minä: 23-vuotias romantikko, enemmän järjellä ajatteleva, mutta kuitenkin myös tunteellinen ihminen, rehellinen, uskollinen, avoin, lapsirakas, perhekeskeinen, en koskaan salaa mitään tai valehtele kumppanilleni, pyrin keskustelemaan asioista ja saamaan toisenkin keskustelemaan. Yritän aina riidellä asiallisesti, mutta siitä ei oikein tule mitään toisen ottaessa herkästi itseensä ja joudun hyvin tarkkaan miettimään miten ilmaisen asian ja silti saatan joutua selittämään ja tarkentamaan asiaa hyvin paljon. Teen aina kaikkeni suhteen eteen ja pyrin olemaan niin hyvä kumppani, kuin toiselle vain voi olla ja hukutan toisen rakkauteen. Työttömänäkin hain aktiivisesti töitä tai opiskelupaikkaa tulojen turvaamiseksi jotta saisin säästöä meidän tulevaisuuttemma varten. Nainen on tähän itsekkin sanonut ettei koskaan ole saanut niin paljon rakkautta, tukea, turvaa, apua, lohtua, huolenpitoa ja hoivaa, kuin minulta. Olemme jo puhuneet tulevista lapsista, päättäneet nimet, millä alueella Suomea asuisimme yms. Meidän haaveemme ja tulevaisuuden toiveemme käyvät täysin yhteen. Niistä olemme keskustelleet niin paljon.
Naisen ex: 27 vuotias, työtön, pelaa päivästä toiseen tietokonepeliä sellaiset 10-14 tuntia. Muun ajan mies nukkuu, käy kuntosalilla, pyörii kavereittensa kanssa, käyttää huumeita, viikonloppuisin hoitaa edellisestä suhteesta olevaa tytärtään (itseasiassa mies laittaa äitinsä keksimään lapselle tekemiset ja olemaan tämän kanssa), miehen äiti maksaa laskut ja ruuat ja mies maksaa ainoastaan vuokran, nettilaskun ja oman autonsa kulut. Miehen kaikki rahat menevät tietokoneiden osiin ja auton osiin. Mies ei ole kotiaankaan siivonnut kahteen vuoteen naisen kertomuksen mukaan, käyttää 4 viikkoa samoja vaatteita, ei ole lakanoitakaan vaihtanut 2 vuoteen, valehtelija, suurinosa puheista pelkkää valhetta ja salaili asioita naiselta näiden edellisessä suhteessa jatkuvasti, aina myöhässä ja pakottaa toisen kuntosalilla jotta tämä olisi hänelle tarpeeksi timmi. Miehen voisi tiivistää epärehellinen narkomaani ja peliriippuvainen sekä erittäin saamaton ja joka ei ajattele naista lainkaan, mutta osaa antaa naiselle sellaisen kuvan kun niin haluaa tehdä. Ja mies tietää naisen olevan läheisriippuvainen ja hellyydenkipeä yms.
VASTAUS: Kiitos postistasi. Kirjoitit pitkän kirjeen. Jäin ensin miettimään, että mitä tarkkaan ottaen kysyt. Palasin sitten postisi alkuun ja huomasin, että pyydät mielipiteitä, neuvoja ja apuja. Myöhemmin kirjoitat, että et nyt tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisit. Jotakin jäsennystä ja selkeyttä siis tunnut kaipaavan.
Pettämisellä tarkoitetaan eri suhteissa vähän eri asioita. Toisia ihmisiä loukkaa eniten, jos kumppani on harrastanut seksiä sivusuhteessaan. Toiset taas kokevat yhtä loukkaavana henkisen pettämisen, jossa aletaan jakamaan omat tunteet, kivut ja puolisoa koskevat ajatukset salaa kolmannen ihmisen kanssa.
Monet parit yrittävät selvittää pettämisen jälkeen parisuhteen tilaa ja tulevaisuutta. Harvoin suhde päättyy saman tien. Toiset parit pääsevät sivusuhteista yli, toisille se on hyvin vaikeaa. Teidänkin suhteessa on välillä jo erottu ja nyt yritätte ilmeisesti taas löytää paremman yhteyden.
Kumppanillasi on takana kuuden vuoden suhde. Tämä voi olla yksi asia, joka vaikuttaa. Teidän kahden suhde on kestänyt vasta vajaan vuoden, kun nämä ongelmat alkoivat. Laskin teidän kaikkien ikiä myös niin, että kumppanisi on ollut noin 16 vuotias teini-ikäinen ja mies parikymppinen, kun näiden kahden suhde kuusi vuotta sitten alkoi. Nyt teidän molempien tunteisiin vaikuttaa tietysti se, että kumppanisi palasi entiseen suhteeseensa, joka kesti noin kauan ja jonka hän aloitti nuorena. Kumppanisi ei ehkä ole päässyt edellisestä suhteesta irti ennen kuin jo aloitti kanssasi uuden suhteen.
Näet kumppanisi ja hänen entisen miehen sivusuhteen enemmän miehen aiheuttamana. Lopussa, kun kuvaat miestä, hänessä ei ole oikeastaan mitään kelvollista puolta. Kuvaat kumppaniasi jotenkin niin, että hän kyllä on vähän vastuussa tapahtuneesta, mutta mielestäsi mies on enemmän syyllinen. Jokin tämän ajatuksen takana on?
Kuitenkin nuo kaksi, (nyt jo aikuisempaa ihmistä) ovat molemmat vastuussa samalla tavalla tapahtuneesta. Kumppanisi olisi monessa vaiheessa voinut toimia toisin, jos olisi päättänyt toimia. Kirjoitan tästä siksi, että jos määrittelet toisen miehen enemmän syyliseksi tapahtuneeseen, tulet samalla määritelleeksi seurustelukumppanisi jotenkin tahdottomaksi ihmiseksi, joka on toisen johdateltavissa. Näkeekö hän itsensä näin? Vai haluaisiko hän, että hänen päätöksiään pidetään yhtä merkittävänä, kuin miehen päätöksiä. Toisaalta hän tuntuu sinulle selittävänkin asiaa niin, että tapahtumat vain jotenkin etenivät tähän suuntaan.
Tuli myös mieleeni, että vaikuttaako edellisen miehen lapsi jotenkin kumppanisi tunteisiin? Ehtikö heille syntyä kuuden vuoden aikana lämmin side? Jos syntyi, ei sekään ihmissuhde katkea aivan helposti.
Nyt on oleellista puhua riittävästi tapahtuneesta. Tähän ei ole mitään tarkkaa määrää olemassa. Usein petetty osapuoli haluaa kuulla tapahtuneesta enemmän, kuin toinen on valmis kertomaan. On aika tavallista, että osapuoli, joka tuntee tehneensä väärin halua suojata itseään syyllisyyden tunteilta. Ei se ole aina kovin helppoa tunnustaa toiselle omia tekojaan. Teillä on tässä asiassa yhteistä historiaa. Kirjoitat, että kumppanisi on kokenut suhteessanne, että syyllistät häntä, kun hän tekee virheen.
Lopulta kumppanisi on kuitenkin nyt kertonut mitä on tapahtunut. Kuulostaa, että hän on yrittänyt ottaa vastuuta tapahtuneesta. Siitä et kirjoita onko hän pyytänyt anteeksi ja mitä se sinulta vaatisi, että voisit antaa. Anteeksi pyytäminen ja antaminen eivät kumpikaan ole kovin helppoja asioita. Ennen niitä pitää asia käsitellä ja puhua muustakin suhteeseenne liittyvästä, kuin tästä sivusuhteesta.
Tässä on yksi hankaluus. Usein ajatellaan, että parisuhteen tapahtumilla on syy-seuraus suhteita. Kun toinen toimii jotenkin, siihen on toinen antanut jonkin aiheen. Sivusuhteesta on kuitenkin vastuussa yksin hän, joka on pettänyt. Hän olisi voinut toimia toisinkin. Silti tällaisen kriisin kautta on joskus mahdollista päästä puhumaan syvemmin suhteen tilasta ja sen vastavuoroisuudesta. Teidän suhde on todella vielä nuori suhde ja alusta asti siinä on nyt ollut tämmöisiä ongelmia. Mistä kaikesta on todella kysymys? Onko kumppanisi aidosti yhä kiinnostunut edellisestä kumppanista vai onko hän päättämätön vai surullinen jostakin asiasta tässä uudessa suhteesta, jonka kanssasi alkoi?
Pääsettekö puhumaan toinen toisellenne vähän uudelle tavalla? Tavalla, jossa toista ei valmiiksi määritellä kielteisesti. Nyt ajattelet, että kumppanisi on läheisriippuvainen, tahdoton, epävarma ja muiden vietävissä? Näet häntä nyt pettymystesi keskellä tällaisten silmälasien läpi. Mitä jos kysyt avoimemmin toiselta hänen ajatuksistaan, tarpeistaan ja toiveistaan. Miten hän nyt toivoisi, että tässä kriisissä edetään? Voiko vaikkapa olla tällaisia kysymyksiä: Mitä ajattelet…? Kerro lisää siitä mitä nyt kaipaat..? Auta minua ymmärtämään…? Haluaisin kuulla sinulta…?
Kysyn siis näkeekö kumppanisi itsensä aivan samoin, kuin sinä vai kokeeko sinun näkevän hänessä jotakin, mitä ei itse itsessään näe? Joskus omat määritelmät muuttuvat pysyväksi ja ainoaksi totuudeksi ja kumppanin on silloin hankalaa olla oma itsensä.
Teillä kahdella tuntuu olevan paljon yhteisiä unelmia. On lapsihaaveita ja muita isoja haaveita. Yksi tapa voisi olla pohtia aika arkisesti mitä teette saavuttaaksenne tuon yhteisen tulevaisuuden. Jos kirjoittaisit kahden vuoden kuluttua tästä kaikesta ja olisitte kulkeneet unelmien suuntaan ja olisi helpompi hengittää, mitä olisi tapahtunut? Tätä pitää kysyä teiltä molemmilta. Kummaltakin voi olla erilaisia vastauksia ja molempien pitäisi kuulla toista.
KYSYMYS: Olen tuntenut ulkomaalaisen naisen yli kuusi kuukautta. Tapasin hänet Helsingissä viime syksynä. Hän on kaunis, 28 v. mallineito (itse olen 49). Haluan korostaa, että myös aikaisemmat kuten ex-vaimoni, oli ulkomaalaisinen ja 18 v. nuorempi, joten ikäero ei ole uusi kokemus. Olen naisen kanssa päivittäin yhteydessä mm. Facebookin kautta ja hän kävi Suomessa mallikeikalla 2 viikon ajan ja tapasimme lähes päivittäin, lounaalla kuntosalillla tai ostoksilla. Nainen valmistuu yliopistosta psykiatriksi kesäkuussa 2015. Hän ei halua parisuhdetta ennen kuin opiskelut loppuvat: ei ole aikaa, ei ole valmis parisuhteeseen. Hän on Puolasta ja hänen ex-poikaystävä oli Puolan rikkain mies, joka jätti hänet tylysti tekstiviestillä.
Olen jo välillä ilmoittanut, että en halua lisää naispuolisia ystäviä vaan ajan myötä mm. parisuhdetta. Hän puolestaan haluaa olla sinkku, mutta pitää yhteyttä minuun koska pitää minusta. Hän teki myös aikoinaan aloitteen välillämme, josta kaikki alkoi. Ollessaan Suomessa hän ei koskenut minua edes pikkusormella tai ottanut kädestä kiinni vaan tunsin jopa jonkinasteista inhoa tms...vaikea sanoa. Siitä huolimatta hän haluaa pitää yhteyttä, koska pitää minusta ja pyytää minua odottamaan kesäkuun loppuun jolloin hän, opiskelujen loppumisen myötä on ehkä valmis parisuhteeseen.
Tilanne on nyt kärjistynyt, koska olen yrittänyt tivata että miksi pitää odottaa kesäkuuhun? Huom. olen ollut koko ajan hänelle fyysisesti uskollinen ja en ole tavannut tai kommunikoinut muiden naisten kanssa koko aikana. Koska olen yrittänyt selittää hänelle, että minusta tuntuu että olen kuin uusi nahkasohva joka tulee kesäkuussa tilauksen myötä ja että miljoonat ihmiset ovat parisuhteessa vaikka työ/opiskelurintamalla on vaikeuksia. Olen 2 x vetänyt välit poikki ja aina nainen palaa ja pyytää ymmärrystä kesäkuuhun saakka. Koska olen tivaamalla niin hyvällä kuin pahalla (verbaalisesti siis) yrittänyt saada perusteluja tuolle kesäkuulle, hän sanoi että minun on mentävä psykiatrille. Sanoin että voin mennä jos hänen menee kysymään jostain apuja tunnepuolelle. Suuttui ja sanoi että aiheesta ei puhuta ja hän ei sairasta miestä halua, henkisesti siis.
Hänellä on taloudellisia pieniä vaikeuksia ja hän haluaa, että osallistun hänen viimeisten kuukausien opiskelukuluihin 500 eur / kk n. 2-3 kk ajaksi, kunnes hänen tilanne tasoittuu. Olen antanut kerran tuon summan ja Suomessa ollessaan ostanut hänelle mm. vaatteita jne. Kun tuli ihan kesävaatteissa Suomeen ja vilustui :) Hän edelleen haluaa että odotan häntä kesäkuuhun jolloin mahdollisesti hän haluaa parisuhteen kanssani, mutta ei lupaa mitään siitäkään huolimatta. Lisäksi nyt vaati minulta käyntiä psyaktrin luona ennen kuin kesäkuu tulee: johtuu siitä että olen yrittänyt kaivaa lisätietoja hänestä ihmisenä, jotta voisin ymmärtää mm. kesäkuun jutun jne..
Mitä teen? Emme ole olleet missään fyysisessä kontaktissa ja hän sanoi, että haluaa tavata minua lisää jne. Mutta kun otan tapaamisen mahdolliset ajankohdat esille: ei ole aikaa mutta haluaa minun odottavan kesäkuuhun (odottaminen alkoi loka/marraskuun vaihteessa 2014). Myös hänen paras ystävätär sanoi, että hän on hyvin kylmä myös häntä kohtaan ajoittain. Eli nainen haukkuu, pilkkaa minua, mutta silti haluaa minun odottavan häntä kesäkuuhun saakka: “you wait if you want, your life, I would like you wait”, hän sanoo jatkuvasti. En haluaisi luovuttaa, mutta vaikka aihetta ehkä olisi.
Tuo pyyntö mennä psykiatrille tuntuu oudolta naiselta, joka ei anna mahdollisuutta saada tietoja hänestä ja toiveistaan jne eikä meidän mahdollisesta jatkosta mitään. Koko ajan myös kehuu, että lähtee pysyvästi Dubaihin tai Miamiin mallihommiiin, mutta samaan hengenvetoon pyytää odottamaan häntä kesäkuuhun.. Tietää, että olen normaali työssäkäyvä mies, joten taloudellista hyötyä hänelle ei ole tiedossa. Mitä teen? Ja miten tuo etäisyys ja kesäkuun odottaminen pitää tulkita?
Kiitos todella paljon, jos vastaatte. tunnepuoleni on hukassa. Tällä hetkellä haluaisin luovuttaa, mutta tässä jo kuusi kuukautta painittu, joten en haluaisi.
Ota Suhdeklinikka seurantaan Facebookissa!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Hyvä kysyjä, usein kerromme itsestämme jotain oleellista aivan huomaamattamme. Sinä teet sen, pitkän kysymyksesi aivan lopussa, kun kerrot tunnepuolesi olevan hukassa. Siltä minustakin tuntuu. Samaan hengenvetoon kirjoitat, että haluaisit jo luovuttaa, mutta kumoat sen saman tien. Jotain hyvin tärkeää tiivistyy näihin viimeisiin lauseisiin. Ensinnäkin ymmärrys siitä, että olet jotenkin eksyksissä tunteittesi kanssa ja toisaalta käsität itse, että tunnepuolesi voisi ehkä selvitä hiukan jos luovuttaisit. Eli päästäisit irti tästä tilanteesta. Viimeinen lause, ajatus siitä, että haluaisit vielä toivoa, yrittää ja uskoa, kertoo ehkä enemmän juuri toiveesta, kuin reaalimaailmasta.
Kirjoitan sinulle näin suoraan senkin takia, että olet jo elänyt tätä elämää ja varmasti kokenut kaikenlaista. Tuntuu siltä, että ihastumisesi/rakastumisesi on kuljettanut sinut aika syvälle sellaiseen maailmaan, joka perustuu ristiriitaisiin lupauksiin ja toisaalta ristiriitaisiin odotuksiin. Kirjoitat kysymyksesi alussa, ettei ikäeronne ole sinulle ongelma. Ei sen tarvitsekaan olla, mutta väkisinkin tulee olo, että olette hyvin eri kohdassa elämänne kaaressa. Sinä tunnut haluavat vakituista vakavaa parisuhdetta ja hän on juuri "valmistumaisillaan elämään".
Ajatus siitä, että hän ammattiin valmistumisen jälkeen olisi jotenkin nykyistä valmiimpi parisuhteeseen kanssasi tuntuu hiukan keinotekoiselta. Eikö hän siinä tapauksessa haluaisi sitä jo nyt?
Pitkin kirjoittamaasi tulee esiin se, että kärsit nykyisestä odottamisen tilasta. Se on minusta jo riittävä syy luovuttaa. Olisi eri asia, jos eläisitte yhdessä positiivisen odotuksen tilassa ja rakentaisitte silloin syvällisempää yhteyttä. Nyt minusta kuulostaa kirjoittamasi perusteella siltä, ettei niin tapahdu.
Viittauksen siihen, että rahoitat hänen opiskeluaan ja, että hän toivoo sinun hakeutuvan psykiatrin hoitoon ennen seuraavaa tapaamistanne kuulostaa minusta vähintäänkin epäilyttäviltä ja ihmeellisiltä.
Toivon, ettei suorapuheisuuteni loukkaa sinua, ajattelen, etteivät odotuksenne ja tunteenne ole tällä hetkellä tasapainossa, vaan aiheuttaa puolin ja toisin riitaa ja hankaluutta. Orastavan suhteen rakentumisen kannalta se ei vaikuta kovin turvalliselta.
Muista, että päästäessä tästä irti, voit saada tilalle jotain ihan muuta. Hyvää kevättä!
perheneuvoja Kati
KYSYMYS: Kihlattuni oli naimisissa 7 vuotta.. ja erosi miehestään 9 kk sitten. Olemme suunnitelleet naimisiinmenoa. Miehellä on uusi nainen, jonka kanssa on menossa naimisiin, ja kuulemma pelkää, etteivät hänen vanhempansa pidä tästä uudesta tytöstä. Nyt morsiameni pitää yhteyttä entisensä miehen äidin ja isän kanssa, puoliin ja toisiin. Ja eilen, hän seurassani soitti entisensä perheelle ja onnitteli syntymäpäivästä. He kuulemma rakastavat kihlattuani, ja haluaisivat että hän palaisi yhteen entisensä kanssa.
Olen kokenut pahoja suhteita, ja minusta on tullut herkkä. Ehkä ylireagoin. En ole koskaan pitänyt itse samalla lailla yhteyttä entiseni perheen kanssa, enkä tällöin täysin ymmärrä miksi hän näin tekee. Ja en halua olla naisen kanssa, joka pitää mukanaan menneisyyttään.. ja tämähän tekee miehen nykyisen morsiamen aseman vaikeammaksi tutustua perheeseen. Nyt en tiedä, pystynkö jatkamaan suhdetta, koska asia häiritsee minua.
VASTAUS: Suunnittelette naimisiinmenoa. Kihlattusi avioerosta on aikaa 9 kuukautta. Hän oli avioliitossa seitsemän vuotta. Eroaminen ei tapahdu noin vain. Uusi suhde heti eron jälkeen on haastava. Avioerossa ei ole kysymys vain yhdestä erosta, vaan siinä on monta eroamista: juridinen ero, henkinen ero, sosiaalinen ero ja niin edelleen.
Kihlattusi joutuu vielä käymään läpi näitä eron vaiheita ja osa-alueita. Mistä sen voi tietää? Vastaus löytyy kysymyksestäsi. En tiedä milloin ero on tapahtunut juridisessa mielessä, mutta henkisesti ja sosiaalisesti hän on vielä kiinni ”entisessä elämässään”.
Tämä on tosin aivan normaalia. Kiintymyssuhteeseen ja sitoutumiseen, jota seitsemän vuoden avioliitto osoittaa, liittyy enemmän kuin kahdenkeskisyys. Toisin sanoen pitkässä suhteessa syntyy kiintymyssuhteita myös niihin ihmisiin, jotka ovat kumppanille tärkeitä. Hänen perheeseensä.
Sinun kannaltasi tässä on olennaista se, ettei tämä edellä sanottu mitenkään tee tyhjäksi sitä rakkautta ja kiintymystä, mitä on sinun ja kihlattusi välillä. Menneisyys kulkee mukanamme aina jollakin tavalla. Vaikka ero olisi jo hyvinkin läpikäyty, niin kaikki ihmissuhteet eivät eron myötä katkea. Ajan myötä ne asettuvat sopivaan mittakaavaan. Anna siis kihlatullesi ja itsellesi aikaa.
KYSYMYS: Kaipaisin neuvoa, miten jatkaa eteenpäin täysin jumiutuneessa tilanteessa.
Olemme kolmikymppinen lapseton pariskunta. Yhdessäoloa on nyt takana 3,5 vuotta, josta suurimman osan olemme asuneet yhdessä. Ongelmana ovat jatkuvat riidat ja seksitön suhde.
Ongelmia on ollut jo pidemmän aikaa, reilusti yli puolet koko suhteemme kestosta. Erolla uhkailua on ollut molemmin puolin jo kauan, mutta jostain syystä olemme päätyneet aina jatkamaan yhdessä. Repivät riidat ovat toisinaan äityneet hyvinkin fyysisiksi, ja kolhuja ovat saaneet meidän molempien lisäksi asuntomme. 99-prosenttisesti väkivaltaisuudet ovat tapahtuneet humalassa. Vuodenvaihteen jälkeen olemme kummatkin vähentäneet alkoholinkäyttöämme paljonkin, eivätkä riidat sen myötä ole enää päässeet kehittymään väkivaltaisiksi. Henkisesti riidat ovat kuitenkin aivan yhtä rankkoja.
Riidat voivat alkaa mistä tahansa. Yleensä kaava tuntuu olevan se, että itse sanon jotain, joka ärsyttää miestäni, jolloin hän raivostuu, molemmat huudamme, ja hän aloittaa mykkäkoulun joka kestää yleensä siihen saakka, että itse lähestyn häntä tavalla tai toisella. Joskus hänkin on tehnyt aloitteen sopimiselle, mutta näissäkin tilanteissa riidat usein vain jatkuvat, sillä miehelläni on kova tarve sopua hakiessaankin huomauttaa, mitä kaikkea olen tehnyt väärin. Yleensä väärät tekoni ovat vääriä sanoja, vääriä äänensävyjä tai ylipäätään väärässä paikassa olemista väärään aikaan.
Mieheni jaksaa usein myös syyttää minua siitä, että huomauttelen hänelle kaikesta. Toisinaan huomauttelenkin, esimerkiksi kotitöihin liittyvissä asioissa, jos huomaan että mies on vaikka lattiarätillä pyyhkimässä keittiön pöytää tai muuta vastaavaa. Näin kärjistettynä esimerkkinä. Mielestäni en kuitenkaan nalkuta syyttä suotta, ja olenkin tietoisesti vähentänyt asioista sanomista, olkoonkin, että sen myötä jotkin asiat vain menevät pieleen tai jäävät kokonaan tekemättä. Tämä on kuitenkin nähdäkseni pieni asia sen rinnalla, että sopu pysyisi.
Kuitenkaan se ei pysy. Seksittömyyden lisäksi yksi suurimpia ongelmiamme on kommunikoimattomuus. Tuntuu, että itse pyrin jatkuvasti keskustelemalla viemään asioita eteenpäin, johon toinen vain tyytyy toteamaan, ettei puhuminen tai tunteiden ilmaiseminen ole hänen juttunsa. En jaksa tätä ymmärtää, sillä jatkuvien raivokohtaustensa aikana hän ilmaisee itseään toisinaan hyvinkin värikkäästi. Viha ja raivo onkin ainoat tunteet, joita hänestä pitkään aikaan olen nähnyt.
Seksi, tai erityisesti hyvä sellainen, on väliltämme loppunut jo ajat sitten. Kaikki alkoi siitä, kun mieheni alkoi järjestelmällisesti torjua jokaisen lähestymisyritykseni. Hän ei ole tehnyt aloitteita seksiin kanssani ehkä koskaan, joten torjumiset tarkoittivat sitä, ettei mitään enää tapahtunut. Jatkuvien torjumisten myötä en ole kokenut itseäni enää miksikään. En koe itseäni naiseksi. En seksuaaliseksi olennoksi. Olen yrittänyt keskustella tästä useat kerrat, mutta saatuani usein osakseni raivokohtauksia ja vähättelyä en jaksa enää. En jaksa tulla jatkuvasti syyllistetyksi haluistani. Eipä niitä toisaalta enää olekaan, koko ajatuskin kuvottaa. "Pääsen" olemaan mieheni pussientyhjennyskohteena n. kerran kuussa, josta jää joka kerta paska maku suuhun. Pahoittelut kielenkäytöstä. Olen kuitenkin hyvin seksuaalinen ihminen, enkä halua elää loppuelämääni seksittömässä suhteessa, tai suhteessa, jossa seksi on tällaista.
Viihdymme kuitenkin toistemme seurassa hyvin, silloin kuin olemme sovussa. Halailemme, suukottelemme, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Tätä sopua ei kuitenkaan nykyisin kestä enää kuin pari päivää putkeen maksimissaan, jonka jälkeen kaikki jälleen hajoaa. Miein nykyisin eroa joka riidan aikana. Aina, kun mieheni aloittaa mykkäkoulun, mietin, että nyt lähden. Olen mielestäni tehnyt kaiken voitavan, enkä tiedä enää, mitä voisin omassa toiminnassani muuttaa, etenkään, kun toisen käytös on jatkuvasti samaa. Hän ei osoita minua kohtaan minkäänlaista empatiaa, eikä ole kiinnostunut asioistani. Hän lupaa jokaisen riidan sopimisen yhteydessä, ettei räjähtele enää tyhjästä, muttei se lupaus ole koskaan kestänyt muutamaa päivää kauempaa.
En luota häneen enää. En usko kun hän lupaa parempaa tulevaisuutta, en luota siihen, että hän on tukenani kun tarvitsen häntä. Aiempien valehtelujen ja hylkäämisten perusteella en myöskään tunne oloani turvalliseksi suhteessamme (kyse ei siis ole väkivallan pelosta). En tunne itseäni halutuksi enkä rakastetuksi. Taidan olla idiootti tai vähintään läheisriippuvainen, mutta rakastan häntä kaikesta huolimatta! Hyvinä hetkinä hänen kanssaan on ihanaa, kaipaan häntä kun hän ei ole lähelläni, enkä mitään muuta haluaisi niin paljoa, kuin selvittää ongelmamme ja olla onnellinen hänen kanssaan. Myös hän kertoo haluavansa tätä kaikkea, mutta tuntuu, ettei ole valmis kuitenkaan tekemään mitään asian eteen. Olemme monesti aloittaneet erilaisia "parisuhdehuoltoja", mutta mitään emme ole saaneet koskaan vietyä loppuun asti. Yleensä siksi, että oma kiinnostukseni loppuu siinä vaiheessa, kun huomaan, ettei toinen viitsi antaa itsestään mitään.
Siispä, miten tästä eteenpäin? Tätä kysymme toisiltamme useasti, mutta molempien vastaus on joka kerta "en tiedä".
Pahoitteluni pitkästä ja poukkoilevasta viestistä!
VASTAUS: Kysymyksesi on hyvin laaja ja se vaatisi useita tarkennuksia, jotta voisi vastata kattavasti. Tärkeintä ehkä olisi tietää, millaisia yrityksiä te olette jo tehneet suhteenne korjaamiseksi? Mitkä näistä ovat jonkin verran toimineet? Miettikää tätä yhdessä, ja kokeilkaa uudestaan sitä, mistä tuntui edes vähän olevan hyötyä.
Kerroit, että repivät riidat voivat alkaa mistä tahansa. Tällaisessa tilanteessa kysymys saattaa olla siitä, että kannatte sisällänne pettymyksen ja vihan tunteita. Puratte nämä tunteet toisiinne aina kun siihen on tilaisuus. Ette kuitenkaan puhu siitä, mikä on kaiken pettymyksen ja vihan ydin. Väkivalta, huutaminen ja mykkäkoulu ovat tunteiden purkamista, mutta varsinainen asia, se mistä pitäisi puhua, jää silti sanomatta.
Olette olleet yhdessä kolme ja puoli vuotta. Teillä ei ole lapsia. Et tuo esille montaakaan syytä, miksi jatkaa yhdessä. Viihdytte hetkittäin toistenne seurassa. Riittääkö se? Kirjoitit, että rakastat häntä. Mitä mahdat tarkoitta? Mitä rakkaudesta jää jäljelle, kun siitä otetaan pois luottamus, arvostus ja seksuaalinen haluaminen?
Esitän yhden hypoteesin, mikä tosin voi olla väärä, koska miehesi kertomus puuttuu. Toinen teistä, tai ehkä molemmat, haluaisi lopettaa tämän suhteen, mutta kumpikaan ei halua olla se, joka tekee ratkaisun. Kumpikaan ei todellisuudessa halua jatkaa, mutta ei halua myöskään olla jättäjä. Näin ollen käyttäydytte toisianne kohtaan niin huonosti, että toisen on ennen pitkää pakko tehdä eropäätös.
KYSYMYS: Olen naimisissa ja tapasimme mieheni kanssa jo teini-iässä. Välitän hänestä paljon, mutta en tunne himoa häntä kohtaan. Nautin kyllä seksistä hänen kanssaan. Onko himon tunteet liikaa vaadittu pitkässä parisuhteessa? Pitääkö huolestua jos joskus tunnen seksuaalista kiinnostusta jotain toista miestä kohtaan?
Kissanainen, 33
VASTAUS: Pitkässä suhteessa tunteet vaihtelevat. Se on aivan normaalia. Erityisesti seksuaalinen vetovoima ja intohimo voi ajoittain osoittaa hiipumisen merkkejä. Joissakin parisuhteissa ei alun alkaenkaan ole voimakasta intohimoa, vaan suhde alkaa enemmänkin ystävyyden merkeissä. Joillakin intohimo on aluksi voimakasta, mutta tuntuu sitten tasoittuvan ja laantuvan. Monissa suhteissa seksuaalinen intohimo löytyy jossakin vaiheessa uudestaan. Mitään normaalia kaavaa ei ole, normaalia on vain se, että intohimoiset tunteet tulevat ja menevät.
Seksuaaliseen vetovoimaan ja haluamiseen voi toki myös vaikuttaa. Olet ehkä huomannut joitakin asioita, jotka edes jonkin verran tuntuvat herättävän kateissa olevaa intohimon tunnetta. Nämä asiat voivat liittyä sinuun itseesi, kumppaniisi tai olosuhteisiin. Näitä herättäviä asioita etsimällä ja niitä ruokkimalla voi intohimokin löytyä uudella tavalla. Tärkeää tässä on se, että nautit seksistä miehesi kanssa.
Entä seksuaalinen kiinnostus muita miehiä kohtaan? Pitääkö siitä huolestua? Ei tarvitse! Välität miehestäsi paljon. Välittäminen on ehkä rakkauden syvin muoto, koska siinä on vähiten itsekkyyttä. Koska välität, et tahallasi tee mitään sellaista, mikä loukkaisi häntä.
