KYSYMYS: Olen ollut 6,5 vuotta suhteessa meksikolaiseen mieheen. Tästä ajasta noin puolet ajasta elimme kaukosuhteessa, joka osaltamme toimi hyvin. Poikaystäväni yritti alkuun etsiä töitä Suomesta, mutta ei saanut työpaikkaa. Kylmä totuus oli siinä vaiheessa, että joko minä muutan hänen kotimaahansa tai sitten erotaan, koska kumpikaan ei nähnyt järkeä jatkaa suhdetta kaukosuhteena. Tein päätöksen ja muutin Meksikoon. Poikaystäväni perhe vastaanotti minut hyvin ja on tukenut tähän päivään asti minua ja poikaystävääni. Olen saanut jonkin verran kavereita, mutta tuntuu, että tosiystäviä ei kuitenkaan ole.
Nyt reilun kolmen vuoden ulkomailla asumisen jälkeen koti-ikävä on kasvanut ja halu palata Suomeen on minulla kova. Perheeni on minulle todella läheinen ja haluaisin nähdä heitä enemmän, mutta välimatka on pitkä ja matkustaminen on kallista. Poikaystäväni ei alkuun arvostanut panostustani suhteeseen ja meillä on ollut paljon erimielisyyksiä jo kulttuurierojenkin takia. Ajan myötä tunteeni laimenivat häntä kohtaan, koska en tuntenut arvostusta hänen puoleltaan. Nyt kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen keräsin rohkeuteni ja ilmoitin haluni erota. Varauduin siihen, että hän ajaa minut pois yhteisestä kodistamme, mutta reaktio olikin päinvastainen. Hän haluaa yrittää vielä. Ehdotti jopa pariterapiaa. Tietenkin ostin lentolipun jo etukäteen ajatellen, että mitä nopeammin lähden maasta sen parempi. Tänään jopa sanoi haluavansa mennä naimisiin kanssani. Oloni on kurja enkä enää tiedä, että mietinkö suhteen pelastamista säälistä vai onko minulla vielä tunteita. En ole enää pitkään aikaan halunnut seksiä poikaystäväni kanssa enkä muutenkaan enää ole hänelle osoittanut hellyyttä.
Ikää minulla on jo 32 vuotta eikä minulla ole työuraa siitä huolimatta, että minulla on hyvä koulutus. Olin jo suunnitellut palaavani Suomeen ja laittaa elämäni järjestykseen, mutta poikaystävän voimakas reaktio sai minut epäröimään. Meillä ei ole enää aikaa mennä terapiaan ennen kuin lähden Suomeen eikä minulla oli kuitenkaan suunnitelmia palata Meksikoon. Kuitenkin ajatus kaihertaa mieltä, että olisiko jotain vielä voinut tehdä, vai onko meidän tulevaisuuden suunnitelmat liian eriävät...
VASTAUS: Olet tienhaarassa. Takana on aika jolloin olit syvästi rakastunut kumppaniisi. Satsasit paljon suhteeseenne ja teit paljon myös uhrauksia uskoen, että rakkautenne kantaa erilaisuudestanne huolimatta. Minulle tulee vaikutelma, että antauduit täysillä suhteeseen, sitouduit, ja uskoit, että tässä on sinun elämäsi kohtalo - positiivisessa mielessä. Luovuit työurasta kotimaassa, luovuit ystävistäsi ja perheestäsi. Sijoitit todella paljon suhteeseen.
Pettymys hiipi mieleesi, kun huomasit vähitellen, että kumppanisi ei nähnyt, miten paljon olit sijoittanut suhteeseen etkä kokenut arvostusta hänen puoleltaan. Koti-ikävä alkoi vaivata ja valmistauduit palaamaan Suomeen.
Asiat saivat uuden käänteen, kun kerroit aikeistasi. Kumppanillesi tuli yllätyksenä aikomuksesi. Hän ei halua ajatella eroa. Sinä olet hänelle tärkeä, mutta hän oli alkanut pitää sinua itsestäänselvyytenä. Nyt tiedät, että hän rakastaa sinua ja haluaa sitoutua suhteeseen menemällä naimisiin. Se tkee sinut epävarmaksi. Pallo on nyt sinulla.
Sinulla on lentoliput Suomeen kädessäsi. Nyt on miettimisen aika. Ehkä Suomessa välimatkan päässä sinulla on mahdollisuus rauhassa miettiä, mitä mies sinulle merkitsee, mitkä ovat olleet suhteenne kantavat säikeet, onko teillä riittävästi yhteistä, jotta voitte jatkaa yhdessä. Kertaa mennyttä, etsi sieltä suhteenne mahdolliset rakennusaineet. Varmaan viime päivinä olette puhuneet, millaista tulevaisuutenne tulisi olemaan yhdessä. Uskon, että sydämesi tulee sanomaan sinulle, mikä on oikea tie.
Viivähdä rauhassa tienhaarassa, niin oikea valinta selkiytyy.
KYSYMYS: Mitä minun pitäisi tehdä, kun emme pysty enää keskustelemaan yhdessä mieheni kanssa ilman, että tulee riitaa?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestä, joka oli varsin ytimekäs. Toiveenasi on rakentava keskustelu, mutta käytännössä päädytte riitelemään.
Joskus riitely voi olla parin tapa olla kontaktissa toisiinsa. Voi tuntua, ettei osata enää olla muulla tavalla läheisiä. Joskus riitelyä käytetään läheisyyden ja etäisyyden säätelyyn. Riita on tehokas tapa saada toinen pysyttelemään etäällä, jos läheisyys tuntuu syystä tai toisesta vaikealta. Jotkut taas tarvitsevat riitaa päästäkseen sitä seuraavan sovinnon teon avulla lähelle toisiaan. Kuluttavia tapoja nämä kaikki.
Tässä joitain neuvoja rakentavampaan kommunikointiin:
- Kuuntele rauhassa, mitä toisella on sanottavaa. Keskity aktiiviseen kuunteluun, älä siihen mitä aiot itse kohta sanoa. Yritä kuulla toisen sanomisista se olennaisin viesti.
- Kerro oma näkökulmasi rauhallisesti ja selkeästi.
- Puhu vain yhdestä asiasta kerrallaan. Älä hae potkua vanhoista asioita, vaan malta keskittyä kyseessä olevaan asiaan.
- Älä syyttele, silloin toinen siirtyy helposti puolustautumisasenteeseen eikä pysty yhtä hyvin kuuntelemaan asiaasi.
- Käytä minä-viestejä. Kerro, mikä merkitys tällä asialla on sinulle. Voi olla, että toinen ei ole edes tiennyt sitä.
- Toinen ei kuule sen paremmin vaikka huutaisit, vaan yleensä päinvastoin.
- Kun haluatte selvittää asioita, puhukaa selvin päin.
- Väkivallan käyttö missään muodossa ei ole hyväksyttävää. Kenelläkään ei ole oikeutta purkaa omaa kiukkuaan toiseen, lapsiin, lemmikkieläimiin tai tavaroihin.
- Opetelkaa sopimaan. Toisille sopii parhaiten ohje ”älä mene nukkumaan riidoissa”, toiset tarvitsevat vähän pidemmän ajan lauhtumiseensa. Tärkeintä on, että molemmat kantavat vastuuta sovinnon teosta ja aloitteesta siihen.
- Lasten on tärkeää nähdä, että vaikka vanhemmat joskus riitelevät, he eivät silti satuta toisiaan ja tekevät aina riidan jälkeen sovinnon.
- Ennen kuin olet aloittamassa pieniä ja turhanpäiväisiä riitoja, kysy itseltäsi: haluatko olla oikeassa vai onnellinen?
KYSYMYS: Olen ollut viisi vuotta naimisissa mieheni kanssa ja meillä on parivuotias lapsi. Kumpikin ollaan töissä ja miehellä fyysisesti raskas työ. Ongelmaksi on tullut yhteisen ajan puute, jota olen itse tietoisesti yrittänyt korjata hankkimalla lastenhoitajaa että voidaan olla kahdestaan. Viimeksi kun oltiin taas yhdessä viettämässä iltaa niin mieheni roikkuu kännykällä facebookissa. Itse olen jo tähän niin tottunut etten edes huomannut mutta sitten eräs toinen mies sanoi siitä miehelleni arvostelevasti ja olin samalla kannalla hänen kanssa. Siitä meille tuli iso riita koska en muka puolustanut miestäni.
Olen aiemminkin valittanut hänen liiallisesta tietokoneen ja facebookissa roikkumisesta. Häntä vaan kiinnostaa ne enemmän kuin minä. Saatiin asia kuitenkin sovittua. Toinen ongelma on se, että minä olen aina se joka tekee aloitteen seksiin. Vuoden aikana mies on kerran tehnyt aloitteen kolmen aikaan aamuyöllä. Meillä on seksiä, mutta vain minun aloitteestani. Mies sanoo olevansa niin väsynyt töistä että vaikka Jennifer Lopez tulisi vastaan ei jaksaisi naida... Olen jopa yrittänyt auttaa miestäni löytämään toista työtä, mutta tässä maailman tilanteessa ei töiden saaminen ole helppoa.
Nyt vielä itselleni on tullut ihastuksia toisiin miehiin ja en ole siis tehnyt mitään, mutta ahdistaa kun on välillä niin puutteessa ja tulee torjutuksi oman miehensä puolelta. Meillä on suukottelua ja halailua päivittäin, mutta niin kuin mieheni aina sanoo tarviiko sitä aina nussia? Minulla on kanssa kysymys miksi naiset joutuu uhrautua antamaan mutta miesten ei tarvitse enää uhrautua naistensa vuoksi? Ollaan käyty aiemmin yhdellä ryhmämuotoisella avioliittokurssilla mutta se oli ihan turhaa..
VASTAUS: Kuulostaa siltä, että kysyt paikkaasi miehesi elämässä: mitä hänelle merkitset? Elätte pikkulapsiperheen elämää, jossa parisuhdeaikaa pitää yleensä tietoisesti raivata. Niin olet tehnytkin, mutta ilmeisesti kaipaisit jonkinlaista panostusta myös miehesi puolelta. Olet ymmärrettävästi loukkaantunut ja pettynyt, jos miehesi roikkuu kesken kahdenkeskistä iltaanne Facebookissa. Kännykkä on silloin ikään kuin parisuhteenne kolmas osapuoli, joka kilpailee miehesi huomiosta. Olet päätellyt, että FB on miehellesi kiinnostavampi. Surullista, jos näin todella on. Suosittelisin sinua kuitenkin tarkistamaan asian vielä mieheltäsi: mikä loppupeleissä on hänelle tärkeää. FB ja muut sosiaaliset mediat koukuttavat helposti, mutta koukkuun jäänyt saattaa olla viimeinen, joka tämän huomaa ja joka tästä kärsii. Silloin asiaan pitää puuttua lempeästi mutta jämäkästi.
Toiseksi ongelmaksi kerrot miehesi passiivisuuden seksialoitteiden suhteen. Mies selittää asiaa työhön liittyvällä väsymyksellään. Onko näin jatkunut pitkään? Ovatko seksuaaliset tarpeenne olleet aiemmin helpommin yhteensovitettavissa vai oletteko olleet aina erilaisia tässä suhteessa? Olet ymmärrettävästi turhautunut ja loukkaantunut kun tulet torjutuksi. On myös inhimillistä, että ihastut muihin miehiin kun et saa mieheltäsi kaipaamaasi huomiota. Ihastuksia tulee ja menee, mutta ratkaisevaa on, kuinka silloin toimii. Olet toiminut viisaasti kun et ole lähtenyt ratkaisemaan parisuhdeongelmaa uusilla suhteilla. Lisäksi minusta kuullostaa hyvältä, että parisuhteessanne on säilynyt päivittäinen arkihellyys. Pitäkää siitä kiinni!
Pohdit myös, miksi naisten täytyy uhrautua antamaan, mutta miesten ei. Jäin miettimään, että onko asia todella niin? Itse ajattelen, että kenenkään ei tarvitse uhrautua seksiin - sukupuolesta riippumatta. Seksin täytyy olla vapaaehtoista, muuten siitä katoaa ilo ja nautinto.
Kuulostaa siltä, että parisuhteessanne on vaihe, jossa läheisyyden ja erillisyyden tarpeenne eivät oikein kohtaa miehesi kanssa. Antakaa tälle vaiheelle aikaa ja mahdollisuutta korjaantua itsestään. Jos kuitenkin pidemmän päälle tuntuu, että kaipaatte ulkopuolistakin apua, niin suosittelen teitä hakeutumaan pariterapiaan.
KYSYMYS: Olemme seurustelleet vähän yli kaksi vuotta. Miehellä on alkoholiongelma jonka kanssa olemme melkein kaksi vuotta taistelleet. Mieheni on myös masentunut, jonka takia alkoholista luopuminen on vielä vaikeampaa. Hänellä on ollut viimeisen vuoden aikana erinäisiä sekoomisia missä esimerkiksi on lähtenyt juhlimaan ja vasta aamulla kahdeksan aikaan tullut kotiin ilman selityksiä.
Tuntuu että luottamukseni on lähes kokonaan kadonnut useiden valehtelujen ja katoamisten takia.. Erinäisten paineiden alla olen murtumispisteessä.... Meillä ei ole ollut seksiä varmaan puoleentoista kuukauteen. Enkä ole osakseni saanut minkään näköistä läheisyyttä. Suhteestamme on kadonnut kosketus ja hellyys. Yhteinen aikammekin on vain kotona television äärellä. Mies väittää, ettei ole ketään muuta, mutten kykene kauaa siihen enää uskomaan. En enää tiedä mitä tehdä suhteen eteen, monesti olen puhunut ja koittanut olla ei-hyökkäävä keskusteluissa, mutta mikään ei tunnu muuttuvan. Erota en kuitenkaan haluaisi.
VASTAUS: On helppo ymmärtää, että olet uupunut etkä tiedä, mihin voisit luottaa. Sanotaan, että alkoholi on Suomen yleisimmin käytetty masennuslääke - ja erittäin huono sellainen. Alkoholi yhtäältä turruttaa pahaa oloa, mutta toisaalta lisää sitä entisestään aiheuttaen itsetunnon alenemista ja huonoa omaatuntoa juomaan retkahtamisesta. Miehesi on varmasti sisimmässään monin tavoin hyvä ja ihana ihminen, ethän muuten olisi suhteessa hänen kanssaan, mutta liika alkoholinkäyttö nakertaa yhteisen elämänne perustusta.
Sanot, että olette taistelleet alkoholia vastaan. kuulostaa siis siltä, että miehelläsi on ollut pyrkimys päästä alkoholinkäytöstä irti ja olet tukenut häntä tässä asiassa. Se kertoo hyvää suhteestanne, mutta samalla mietin, mihin rajaan asti sinä voit realistisesti yrittää auttaa häntä ja missä tulee vastaan se kohta, jossa sinun on otettava etäisyyttä ja mietittävä omaa hyvinvointiasi, tavoitteitasi ja suunnitelmiasi. Kenenkään ulkopuolisen sanominen ei voi eikä saa ratkaista asiaa sinun puolestasi, mutta toivon, että harkitset vakavasti sitä, mitkä ovat suhteenne plussapuolet eli ne, joiden vuoksi haluat jatkaa samoin kuin miinukset, jotka puhuvat erovaihtoehdon puolesta.
Luulen, että hyötyisitte ulkopuolisesta avusta tilanteen pohtimisessa. Jos miehelläsi on hoitokontakti A-klinikalle, parikeskusteluaikoja voi kysyä sieltä. Pariterapiaa on tarjolla perheasiain neuvottelukeskuksissa sekä monilla yksityisillä tahoilla. Jos toinen puolisoista käyttää liikaa alkoholia, pariterapia ei kuitenkaan aina onnistu. Voi käydä niin, että kaikissa suunnitelmissa, toiveissa, unelmissa ja muutosideoissa törmätään aina pulloon. Se kun usein estää hyvien muutosten toteuttamisen käytännössä. Näkisin siis niin, että alkoholinkäyttö olisi ensimmäinen korjattava asia. Vasta sen asian muuttamisen jälkeen suhteessa olisi todellista tilaa parisuhdekysymysten käsittelylle. Voit toki hakeutua keskustelemaan yksinkin, ilman miestäsi. Älä jää yksin! Asioiden pohtiminen ääneen toisen ihmisen kanssa selkiyttää mieltä.
KYSYMYS: Tyttöystävä haluu ottaa etäisyyttä, ei pysty tunteen mitään, haluisi olla vaan kaveri. Rakastan häntä ja muhun sattuu. Pystyykö hän tuntemaan koskaan mitään? Rakastaan mua?
VASTAUS: Olet hankalassa tilanteessa. Sinä rakastat tyttöystävääsi, mutta hän ei voi vastata tunteisiisi. Liekö hänellä ollut tunteita sinua kohtaan silloin kun aloitte seurustella. Kuvittelen nimittäin, että seurustelette, koska kutsut häntä tyttöystäväksi. Tapahtuiko muuten jotain erityistä ennen kuin hän ilmaisi etäisyyden tarpeensa, sellaista mikä voisi selittää tunteitten sammumisen ja etäisyyden tarpeen?
Voin aavistaa, miten kurjalta tuntuu, kun rakastat, mutta et saa vastarakkautta. Nyt tyttöystäväsi haluaa ottaa etäisyyttä ja se tuntuu sinusta pahalta. Hän ehkä haluaa rauhassa miettiä, mitä suhde hänelle merkitsee. Joskus etäisyyden ottaminen synnyttää kaipuun tunteita ja rakkaus voi eplyä uudelleen.
Joskus taas etäisyyden ottaminen on alkuaskel eroa kohti. Joskus etäisyyden ottaja voi elätellä unelmia uudestä suhteesta. Mikä lienee tyttöystäväsi tavoite.
Kun päätätte etäisyyden ottamisesta, puhukaa siitä, onko kyseessä lopullinen ero vai määräaikainen. Jos se on määräaikainen, sopikaa myös onko etäisyydessä kyseessä miettimisaika, jolloin ei tapailla seurustelutarkoituksessa muita. Epämäärääräinen etäisyyden ottaminen ilman sopimuksia on riuduttavaa etenkin sille, joka ei etäisyyttä halua.
Toivon sinulle asioiden selkiytymistä ja mielenrauhaa.
KYSYMYS: Suhteemme on isossa kriisissä. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta ja nyt tuntuu, että työvälineet suhteen pelastamiseksi ovat hukassa. Luottamus on täysin mennyt. Puolisoni rankkojen lapsuuden kokemuksien vuoksi hän on oppinut valehtelemaan välttääkseen konfliktit (kuten erimielisyydet, ikävät asiat). Elämä on ollut hankalaa ja puoliso jää melkein joka päivä kiinni jostain valheesta. Hän sanoo aina, ettei minulle voi puhua. Se tuntuu oudolta, koska ei minulla ystävyyssuhteissa ole ikinä ollut ongelmaa luottamuksen ja avoimuuden suhteen. Aika usein minulla menee myös hermot, kun valheet paljastuvat aina uudelleen ja uudelleen.
Luottamuspulaa hankaloittaa myös pari vuotta sitten tapahtunut uskottomuus. Puolisollani oli suhde toiseen naiseen. Päätimme yhdessä jatkaa kuitenkin ja haluan antaa anteeksi. En kuitenkaan kestä puolisoni tapaa hankkia muita naispuoleisia ystäviä itselleen, joiden kanssa hän keskustelee hyvinkin henkilökohtaisista asioista ja useamman kerran nämä naiset ovat tunnustaneet ihastumista puolisolleni. Puolisoni puolustelee näitä ystävyyssuhteita yksinäisyydellä ja syyttää minua hallitsemisesta. Mietinkin, että hallitsenko häntä? Nämä ystävyydet eivät minua muuten haittaisi, mutta ne muuttuvat aina hyvin nopeasti intensiivisiksi suhteiksi, mikä tuntuu pahalta.
Tahtoa ja rakkautta meillä löytyy ja molemmat haluamme ehdottomasti jatkaa suhdetta. Miten voimme palauttaa luottamuksen takaisin välillemme?
Epätoivoiset rakastuneet
VASTAUS: Asiaasi voisi lähestyä kolmesta näkökulmasta: sinun, puolisosi ja suhteenne kautta. Sinä olet pettynyt ja menettänyt luottamustasi puolisosi pienten valheiden ja aiemman uskottomuustapauksen vuoksi. Puolisosi puolestaan kokee sinut hallitsevaksi, ilmeisesti siksi, että et ymmärrä hänen läheisiä ystävyyssuhteitaan muiden naisten kanssa.
Sanot, että et käyttäydy muissa ihmissuhteissasi mitenkään hallitsevasti ja määräilevästi. Näin varmasti onkin. Sellaiselta tuntuva toiminta parisuhteessasi noussee siis epävarmuudestasi ja pelostasi. On yleistä, että parisuhteessa, yhdessä sen kaikkein läheisimmän ihmisen kanssa, itse kukin löytää sisimmästään sellaisia pimeitä kohtia ja toimintatapoja, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Koet puolisosi intensiiviset ystävyyssuhteet uhaksi teidän suhteellenne, koska puolisosi uppoutuu ystävyyksissään nopeasti syvälle ja hyvin läheiselle tasolle ja tuollainen ystävyys on kerran lipunut uskottomuudeksi. On ymmärrettävää, että näissä turvattomuuden tunteissasi saatat kysellä puolisosi tekemisistä, ystävistä ja suhteenne rajoista tavalla, joka hänen korvissaan vaikuttaa kontrolloivalta. Mitä enemmän kysyt, vaikka rauhallisestikin, sitä enemmän puolisosi kokee itsensä ahdistetuksi. Alat tuntea itsesi avuttomaksi ja uhatuksi. Kaikki kysyminen ja puheeksi ottaminen, joka itseäsi rauhoittaisi, tuntuu toisen mielestä määräilevältä.
Puolisosi puolestaan saattaa ahdistua siitä, että häneen ei luoteta. Luottamuksen puute taas lisää pieniä valheita. On helpompi vaikkapa sanoa, että ei ole ollenkaan tavannut tiettyjä naispuolisia ystäviä, kuin myöntää tavanneensa ja vastata sen jälkeen epäileviin ja yksityiskohtaisiin kysymyksiisi ja ottaa vastaan huolesi, pelkosi, vihasi, epätoivosi ja kaikki sinussa myllertävät tunteet. Näin ollen hänen saattaa olla helpompi vaieta ja valehdella. Valheesta kiinni jääminen kuitenkin lisää entisestään epäluottamustasi ja kontrollointiasi, mikä taas saa puolison tuntemaan olonsa yhä ahtaammaksi ja valehtelemaan lisää. Kun tällainen kehä pyörii, jokainen teko kiertää tunnelmaa yhä tiukemmalle, vaikka kumpikaan ei sitä tahtoisi.
Ensimmäinen askel olisi tunnistaa, millainen kehä välillänne on pyörimässä. Kehän tunnistaminen vähentää molempien osapuolten syyllisyydentunteita, koska sitä kautta on helpompi nähdä, että tilanteen ajautuminen umpisolmuun ei ole johtunut kummankaan pahasta tahdosta.
Voisitteko ensimmäiseksi istua alas ja kertoa toisillenne, miksi haluatte olla tässä parisuhteessa? Mikä toisessa on sellaista, jonka vuoksi haluat olla hänen kanssaan? Muistelkaa suhteen alkuaikojen hyviä kokemuksia. Mitä siitä ihanasta voisitte virittää uudelleen? Mitä uutta hyvää voisitte lähteä etsimään? Millaisia tavoitteita ja unelmia teillä on yhdessä? Tämän perustan rakentamisen jälkeen voisitte tutkia tätä ystäväkysymystä tarkemmin. Millaisia rajoja te asetatte ystävyyssuhteille liitossanne? Minkä verran puolisosi voi rajata ystäviensä kanssa viettämäänsä aikaa tai heidän kanssaan jakamiaan asioita? Muuttuuko ystävien merkitys hänen elämässään parisuhteen lähentyessä ja syventyessä? Entä muuttuuko sinun suhtautumisesi puolison ystävyyksiin, kun teidän keskinäinen suhteenne syvenee?
Toivon teille antoisaa tutkimusmatkaa itseenne, toisiinne ja suhteeseenne.
KYSYMYS: Mitä kirkko voisi tarjota meidän tilanteessamme?
Olemme yli kuusikymppisiä. Parisuhde on jatkunut 42 v., naimisissa 37 v. Meillä on aikuiset lapset, joilla on omat perheet. Lapsenlapsia on kaksi. Mielestäni vaikeuksia on ollut koko avioliiton ajan, mutta "sinnillä on menty". Kun tilanne taas kärjistyi, ehdotin avioeroa. Mieheni oli kuitenkin halukas vielä yrittämään ja ehdotti terapiaan menoa. Kävimme kerran terapeutilla, jonka valitsimme "umpimähkään" netistä. Käynnin jälkeen olimme yksimielisiä siitä, ettei hänen kanssaan kannata jatkaa. Vuorovaikutus terapeutin kanssa ei toiminut. Hänen suomen kielen taitonsa oli puutteellinen eikä hän pystynyt riittävästi kommunikoimaan kanssamme.
Minun suurin ongelmani on se, etten pysty luottamaan mieheeni. Hän taas on tyytymätön seksielämäämme. Hän kokee minut kylmäksi naiseksi. Olenkin frigidi.
VASTAUS: Teillä on pitkä yhteinen matka ja historia takananne. Se herättää minussa kunnioitusta. Vaikeuksista huolimatta ette ole luovuttaneet, vaikka sekin vaihtoehto ratkaisukeinona on tullut mieleesi. Kerrot kovin vähän siitä, mitä avioliittovuosiinne sisältyy; mitkä asiat ovat kriisiyttäneet parisuhdettanne vuosien varrella? Mitkä tapahtumat ovat vaikuttaneet luottamuksesi hiipumiseen? Seksuaaliset halut tai niiden poissaolo ovat sidoksissa usein parin keskinäiseen vuorovaikutukseen. Miten voi esimerkiksi haluta jos ei voi luottaa toiseen?
Kysyit, mitä kirkko voisi tarjota tilanteessanne? Ensimmäiseksi tulee mieleeni Kirkon perheasiain neuvottelukeskukset, joissa työskentelee pari- ja perheterapian ammattilaisia. Teitä lähin perheasiain neuvottelukeskus löytyy helposti netistä. Suosittelen soittamaan sinne ja kertomaan tilanteestanne. Teitä autetaan kyllä. Joskus sopivaa terapeuttia ei vain löydy heti ensimmäisellä kerralla. Ei siis kannata antaa periksi. Kataja ry on tehnyt vuosikalenterin erilaisista parisuhteeseen liittyvistä kursseista ja tapahtumista, joissa voi yhdessä toisten parien kanssa miettiä parisuhteen kiemuroita, selviytymiskeinoja ja vuorovaikutukseen liittyviä asioita. Rohkaisen myös tutkimaan oman seurakuntanne nettisivut. Monet seurakunnat järjestävät vuosittain tapahtumia ja ryhmiä sekä pareille että perheille.
Tilannettanne ajatellessani tuli mieleeni vielä Väestöliiton tarjoama nettiparisuhdekurssi, joka antaa mahdollisuuden yhdessä työskentelyyn kotona.
KYSYMYS: Ongelmani ei niinkään ole itse suhteessa, vaan perheessä ja suvussa, jolle yrittää perustella suhteeseen liittyviä ratkaisuja. Olen 23-vuotias mies, suhteessa toiseen 23-vuotiaaseen mieheen. Suhteemme toimii hyvin ja olemme olleet n. 5 kk yhdessä. Nyt kuitenkin päätimme, että poikaystäväni muuttaa luokseni asumaan, koska vietämme niin paljon osoitteessani aikaa ja tämä on muutenkin taloudellisesti järkevä ratkaisu.
Koko suhteesta oli alunperin hankala kertoa perheelle. Äiti tietää, isä ei. Vanhempani ovat eronneet joten vanhemmille menevät asiat "raportoidaan" aina kahteen eri osotteeseen, hiukan eri tavoin. Nyt muuttoon liittyen on tullut vastustusta lähinä isän suvun puolelta. Isälle vain kerroin, että kaveri muttaa kämppikseksi ja tämä on itsellekkin rahallisesti hyvä mahdollisuus. En tiedä teinkö väärin, mutta ajattelin että isän on parempi tietää vain niin paljon kun on valmis sulattamaan. Äiti suhtautui asiaan ihan hyvin, mutta kehotti vielä miettimään. Fakta on kuitenkin se, että jos homma ei toimi, asunnosta pääsee nopeasti eroon hyvän vuokrasopimuksen ansiosta. Muutamalta muulta sukulaiselta on tullut kova tuomio niin suhteeseen kuin yhteenmuuttamisenkin suhteen, mutta vain siksi että oma elämäni vaikeutuu ja tulen kohtaamaan paljon negatiivista suhtautumista. En itse asiaa ymmärrä kun tällä hetkellä asiat on paremmin kuin koskaan ja kaikki ystäväni ovat onnellisia puolestani. Kun kerron heille tämän, olen heidän mielestä itsekäs enkä kunnioita muiden mielipiteitä, mitä en taas ymmärrä, koska elämähän on minun ja teen sitä koskevat päätökset itse.
En vaadi heiltä hyväksyntää ratkaisuni suhteen, vaan kunnioitusta siihen että minulla on aikuisena ihmisenä oikeus tehdä omat päätökseni. Tuntuu välillä että minut hyväksytään vain, jos teen ratkaisuita, joita he itse tekisivät. En ole missään vaiheessa katunut päätöstä sen suhteen että osoitteessani asuu kohta 2 ihmistä, mutta haluaisin saada hyviä argumentteja ja perusteita, joilla myös ratkaisuni vastustajat ymmärtäisivät minua ilman että tulisi isompaa riitaa.
Monet voivat ajatella, että vain 5kk seurustelun jälkeen yhteenmuutto on liian aikaista ja tein päätökseni liian nopeasti. Tällä hetkellä kuitenkin vietämme niin paljon aikaa yhdessä että en näe tässä suuria ongelmia. Talouskin pysyy paremmin kasassa ja elämänlaatu paranee. Kodinhoidossakin täydennämme toisiamme ja molemmilla on sopivasti eriävät suosikit kotitaloustehtävien suhteen.
Mielipiteitä tilanteesta, ja tukea argumentteihin, joilla ratkaisua voi perustella kapeakatseisille?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Luin siitä kaksi kysymystä joita pohdit. Ensimmäinen liittyy siihen, että muutat kumppanisi kanssa yhteen viiden kuukauden yhdessäolon jälkeen ja mietit perheesi, sukulaistesi ja ystäviesi suhtautumista asiaan. Perustelet yhteen muuttamisen syitä käytännönläheisesti: se on taloudellisesti järkevää ja vietätte muutenkin enemmän aikaa toisen asunnossa. Suhteennekin toimii hyvin, samoin arjen askareet.
On vaikea mennä sanomaan, mikä olisi sopiva aika tutustua toiseen ennen yhteen muuttamista. Mikä sopii yhdelle, ei kenties sovi toiselle. Olet löytänyt monia seikkoja, jotka puoltavat ratkaisuanne asumisen suhteen. Riittävätkö perustelut sinulle itsellesi? Entä kumppanillesi? Oletteko yhtä mieltä asiasta?
Toinen sinua mietityttänyt asia on perheesi ja sukulaistesi suhtautuminen siihen että kumppanisi on samaa sukupuolta kuin sinä itse. Kerroit että reaktioita on ollut laidasta laitaan. Näyttää siltä, että monen sukulaisesi täytyy saada käsitellä asiaa, joka tulee heille kenties ensimmäistä kertaa lähelle omaa elämää – siitäkin huolimatta että seksuaalisuudesta ja sen moninaisuudesta on viime vuosina keskusteltu mediassa paljonkin. Jos asia on vieras, se voi herättää pelkoa, kenties ahdistustakin. Osittain syynä on varmaankin myös suojelunhalu (samaa kertoo äitisi kehotus miettiä vielä), sillä seksuaalivähemmistöjä kohtaan tunnetut ennakkoluulot elävät paikoin edelleen.
Olet kuitenkin aivan oikeassa siinä, että elämäsi on sinun ja teet sitä koskevat ratkaisusi itse. On oikeutettua odottaa ratkaisujasi kohtaan kunnioitusta sukulaisiltasi – siitäkin huolimatta että he itse ajattelisivat toisin. Ei siis ole asianmukaista väittää että olisit itsekäs etkä kunnioittaisi heidän mielipiteitään.
Olet kertonut sukupuolisesta suuntautumisestasi äidillesi mutta et isällesi. Olet ilmeisesi toiminut näin, koska et ole varma hänen suhtautumisestaan sinuun.
Oletko myös miettinyt miten isäsi aikanaan suhtautuu siihen, että muut ovat tienneet asiasta ennen häntä? Koska salaisuudet yleensä kuluttavat voimia, ajattelisin että kun sinusta itsestäsi tuntuu että aika on sopiva, kertoisit myös hänelle suhteesi laadusta. Avautumisesta voi seurata kipeitäkin vaiheita, mutta kun se on tehty, itse kunkin prosessit pääsisivät liikkeelle. Mitä itse ajattelet? Voisitko ehkä löytää uudenlaisen vapauden?
Tiesi ei varmaankaan tule olemaan aina helppo. Suhteesi hyväksyminen voi vaatia joiltakin läheisiltäsi aikaa. Joskus käy ikävä kyllä niinkin että välit viilenevät kun koetaan, että toisen valinnat ja arvot sotivat omia arvoja vastaan. Se on todella ikävä asia, eikä niin soisi koskaan käyvän kenellekään.
Tehokaskaan argumentointi ei välttämättä auta toista ymmärtämään kokemusmaailmaasi. Kannattaa kuitenkin pyrkiä avaamaan sitä, koska vastaanottavainen mieli voi hiljalleen avautua uusiin näkökulmiin. Altavastaajan asemasta sinun ei tarvitse lähteä asialle. Yli voimiensa ei pidä myöskään yrittää kääntää kenenkään päätä. Joskus aika on paras pehmittäjä.
On tärkeää että kuuntelet itseäsi. Pidemmän päälle elämä käy tukalaksi jos toimii itseään vastaan. Tärkeämpää kuin se että muut hyväksyvät sinut, on se että sinä itse hyväksyt itsesi ja luotat siihen että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Olen iloinen että sinulla on ystäviä jotka ymmärtävät sinua ja ovat onnellisia puolestasi!
KYSYMYS: Jatkuva riitely ja miehen negatiivinen elämänasenne puuduttaa. Rakastan miestäni niin paljon että elämä ilman häntä tuntuu hirveältä, mutta myös tämä viikon sykleissä eläminen kuluttaa voimia järkyttävästi.. Välillä jopa toivoo joutuvansa vaikka johonkin onnettomuuteen jossa henkilö lähtee, jotta pääsee pois...
Lapset voivat huonosti jatkuvien äänekkäiden riitojen takia, nuorin kolmevuotias ei edes välitä kun rupeaa riitelemään vaan jatkaa leikkejään.... Olemme päällisin puolin muuten normaali perhe, meillä ei ole väkivaltaa eikä päihdeongelma... Tukea arkeen meillä ei ole, olemme käytännössä miehen kanssa kaksin perheen, lasten, ongelmien kanssa..
Olen tämän yön itkenyt vaan ja huomenna pitäisi aamulla mennä töihin... En jaksa enää.. Neuvoloissa kouluissa jne tästä ei uskalla ääneen sanoa koska pelkään että lapset viedään... Auttakaa!
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kerrot koskettavasti, miten riidat puolisosi kanssa uuvuttavat ja että olet huolissasi lasten oireilusta. Et halua että parisuhteesi tai perheesi hajoaisi, mutta koet neuvottomuutta ja yksinäisyyttä. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin! Onko sinulla ketään läheistä, jolle voit puhua väsymisestäsi ja vaikeuksistanne? Ystävien ja sukulaisten tuki on joskus korvaamattoman tärkeää. Myös yhteiskunnan järjestämät tukitoimet ovat tarkoitettu meidän kaikkien parhaaksi. Kerroit olevasi huolissasi lapsista ja pelostasi että menettäisit heidät: huostaanotto ei suinkaan ole ensimmäinen ratkaisuvaihtoehto. Perhepalveluissa etsitään ratkaisuja yhdessä perheen kanssa lasten parasta ajatellen. Vain äärimmäisissä tapauksissa päädytään huostaanottoon. Viestissä kertomasi pohjalta en näkisi syytä siihen teidän tapauksessanne.
Kuvaat viestissäsi myös monia hyviä asioita – teillä ei ole väkivaltaa eikä päihdeongelmia. Kerroit että olette päällisin puolin ”normaali perhe”. Kaikilla perheillä ja parisuhteilla on haasteensa. Missään parisuhteessa ei voi välttyä erimielisyyksiltä. Riidatkin siis kuuluvat joskus elämään. Jos kuitenkin tuntuu, että tapanne riidellä rikkoo enemmän kuin rakentaa, on hyvä pysähtyä miettimään miten tilannetta voisi muuttaa.
Mistä riitanne syntyvät? Millä tavoin olette pyrkineet ratkaisemaan erimielisyytenne? Mitkä keinot vievät asioita eteenpäin, mitkä eivät? Käsittelettekö erimielisyytenne loppuun vai jäävätkö asiat avoimiksi? Tulevatko molemmat kuulluiksi? Tässä muutamia kysymyksiä pohdittavaksi ja ehkä puolison kanssa keskusteltavaksikin.
Vuorovaikutustaitoja voi aina opetella, parisuhdetaitoja myös. Onko sinulla ja puolisollasi riittävästi yhteistä aikaa? Saatteko välillä hengähtää vanhemmuudesta ja viettää illan tai kenties viikonlopunkin kahdestaan? Jos läheisillänne ei ole mahdollisuutta kaitsea lapsianne, esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto välittää lastenhoitoapua.
Parisuhteellekin olisi hyvä löytää aikaa ja tilaa, että siinä olisi kummankin hyvä olla. Parisuhdetaidoista löytyy paljon kirjallisuutta, mutta kolmannen osapuolen kanssa keskusteltaessa parisuhteen vuorovaikutukseen voi parhaimmillaan avautua aivan uusia, tuoreita näkökulmia. Kirkko tarjoaa tukea parisuhteeseen perheneuvonnassa. Eri tahot järjestävät myös parisuhdekursseja. Rohkaisen sinua lämpimästi ottamaan asian puheeksi vaikkapa neuvolassa. Sieltäkin voit saada lisää tietoa omalla paikkakunnallanne tarjottavista tukitoimista perheille ja parisuhteelle!
KYSYMYS: Toiveena ja tavoitteena parisuhteen ja kumppanuuden toimivuuden parantaminen ja kehittäminen. Vaiheikas ja ajoittain stressaavankin aikuis- ja työelämävaihe elettynä – osin opittunakin, edessä senioriteetti, erilaisten luopumisten ja vanhuuden loppuelämä.
Selkeä ja vahva tarve saada keinoja, apua tai ohjausta paremmaksi kumppanuudeksi. Nykyisessä tilanteessamme olemme pahasti ikäviin asenteisiimme lukkiutuneessa kumppanuudessamme kyvyttömiä sopimaan asioiden selvittämisestä ja edelleen suhteen kehittämisestä rakentavaan sopimiseen. Kumppanini kohtaaminen nuoruudessa, seurustelun, pariutumisen, avioitumisen jne vaiheissa olin kiinnostunut nykyisestä puolisostani mahdollisena elämänkumppanina, innostumiseni lähemmästä tuttavuudesta johti maltillisen joutuisaan mieltymiseen ja ihastumiseen, sitten jopa jonkinlaiseen haltioitumiseen tulevista läheisyyden ihanteellisen rakentumisen ja lopullisen elämänmittaisen yhdessä onnellisena pysymisen mahdollisuuksista. Kaikki kuitenkin ilmeisessä alentuneen huomiokyvyn ja ymmärryksen tilassa – näin, nyt, elämänkokemuksen ymmärryksellä noita vaiheita arvioiden.
Sitten oman kotikiinteistön hankkimisen ja lasten syntymien jälkeen seurasivatkin intensiivisen työskentelyn ja ruuhkavuosien röykkiöiset sopeutumisen ja sovittautumisen riittämättömyyden tuskien aikaansaamat pettymykset ja keskinäiseen valtataisteluun sortuminen omien ensisijaisten intressiensä puolesta.
Omista intresseistään kiinnipitämisen ja jaksamistensa kanssa kamppaillessa jouduttiin eri suuntiin kasvamiseen ja kehittymiseen vailla yhteistä tilanne- ja tulevaisuusnäkemystä tai selviytymissuunnitelmaa, kun ilmeni ristiriitoja aiheuttavia eri suuntiin vetäviä - joskus repiviäkin velvollisuuksia ja intressejä.
Jo kauan sitten tapahtunut havahtuminen järjettömästä tilanteestamme ja suhteemme vihollismaisesta mielettömyydestä ei auttanut omatoimisista yrityksistä huolimatta palauttamaan lähentymistä – enemmänkin vain juuttumaan ikäviin asenteisiin ja mielen luomiin uhkakuviin niiden hautomine kielteisine asenteineen ja luuloineen.
Emme ole vieläkään löytäneet keinoja parempaan luonnikkaaseen kanssakäymiseen ja kumppanuuteen, tai läheisempään ja toisiamme tukevaan vanhenemiseen ja yhteisyytemme vastavuoroisuuksista sopimiseen.
Rakoileeko rakkaus? -kysymykseen voisin ensiksi vastakysyä: “Mitä se olisi itse kenellekin?” En kysy noin hankalia, mutta pyrin selvittämää seikkoja noiden käsitteiden yleisesti mielletyissä puitteissa jotenkin selkeämmin : yhteistä erotiikkaa, seksiä tai rakastelua ei ole edes aiheista keskusteluina, asenteet, halut ja tarpeet ilmenevät vain yksipuolisina. Huolenpitoa toisistamme ja palvelua toisillemme toteutamme lähes koskettamattomalla fyysisellä etäisyydellä. Eipä meillä ole varsinaisia yhteisiä iloja, tyydytyksiä tai harrastus kiintymyksiä, eikä merkittävää mielihyvää ja nautintoa toisistamme. Rooliset velvollisuudet toistemme hyväksi suoritamme tavanmukaisesti. Keskinäisestä kunnioituksesta en osaa arvioida objektiivisesti – ilmaisut ainakin vaikeasti arvioitavia elleivät jopa varottavina puutuvat tai ovat keskinäisesti tabuja. Ei meillä ole juuri enää edes kosketuksia tai mitään fyysistä läheisyyttä. Yhteisyyttä ja kumppanuutta selvittävistä ja kehittävistä asioista ei kyetä keskustelemaan. Vähäisistäkään asioista rauhallinen ja asiallinen keskustella on vaikeaa, asioiden selkeytyksistä sopimisesta puhumattakaan. Suhteemme ja kumppanuutemme on kummallinen nyppimisille ja asemiemme varmistelulle, ehkä piilojulkisestikin, perustuva peli.
Yhteisistä käytännöistä, säännöistä, tai edes ärsyttävistä seikoista ei kyetä keskustelemaan tai sopimaan. Toiveet asioiden ja keskinäisen toimeen tulemisen kohentamiseksi hiipuvat ikääntyessä ja uusien vaivojen lisääntyessä. Molempien omanlaistensa tavoitteiden romuttumisen pelot ovat vaarassa toteutua molemmin puolisesti pelkojen kasvun ja ajan hupenemisen edetessä. Yhteisyys ilmenee merkittävimmin vain jaksoittaisten yhdessä asumisen, yhteisten ruokailujen, lapsenlasten kanssa olemisen ja naapureiden ja tuttavien puitteissa. Sukulaisyhteydet, matkat, ostokset, autoilut ja yhteisen kotipiirin ulkopuoliset liikkumisemme yms lähes aina vuorotellen. Molemmilla on omat roolinsa ja reviirinsä! Tämä siis erityisesti kaihtamastani ‘rakkaus-käsitteestä’ ja sen ilmenemisestä suhteessamme.
Meillä avioparina ja -kumppaneina ei ole luonnollista läheisyyttä – vain avioliittoinstituution ulkoiset ja lainsäädännölliset puitteet, ilman tasavertaisuutta, tasa-arvoisuudesta puhumattakaan – luulen, näin ainakin minusta tuntuu tämä asenteiden vankeus olla sallimatta toiselle mitä ei itse osaa kuvitella tarvitsevansa – olisikohan asenteet näin?!
Arjen kumppanuuden onttous ja epäkohtien ja hankaluuksien väisteltävyys ahdistaa joskus sietokyvyn ja mielen arjessa ja velvollisuuksissa pysyttämisessä lähes epäonnistumisen rajoille! Merkittävin puutteeni lienee dramatiikkaan tottumaton asiakeskeisyys ja riitelykyvyttömyys, eritoten nyt, ikääntymisen korostamassa tunneherkistymisessäni ja oman tasapainoni varjelun tarpeessa?
Lapsuudenkodissani eivät aikuiset kiukutelleet, ärsyttäneet toisiaan eivätkä riidelleet keskenään, asiat sovittiin yhteisten hyväksyttävien periaatteiden mukaisesti enimmäksi yhteiseksi hyväksi. Olen työelämässä ja oman sukuni asioita selvitellessä ja järjestellessä tulevaisuuskelpoisiksi joutunut perehtymään sopimusjuridiikkaan, sovittelu-, ja neuvottelujärjestelmiin.
Ärsyyntymiskynnystäni alentaa turhalle tuntuvan valittamisen ja ruikutuksen kuuleminen, joskus jopa sanattomatkin tyytymättömyyden osoitukset, ilmapiirin ja tavallisten tehtävien asiaton ankeuttaminen sekä osallistumattomuus epäkohtien ja niiden syiden selvittämiseen ja poistamiseen sekä yhteisen hyvän mahdollisuuden lisäämisen väistely.
Masentava ja turhauttava asetelma!
YxÄijä 74v
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Ihan ensimmäiseksi minun on todettava, että surullisesta sisällöstään huolimatta viestisi oli hyvin miellyttävää ja kiinnostavaa luettavaa vivahteikkaan sanan käyttösi vuoksi. Osaat todella taitavasti ilmaista itseäsi ja kuvailla tilannetta hyvin elävästi.
Maalaat eteeni kuvan pitkästä avioliitosta, joka on alkanut suurin odotuksin ja lupauksin, mutta vuosien kuluessa nämä eivät olekaan täyttyneet, päinvastoin. Kuvaat parisuhdettanne ikään kuin taloksi, jonka hienojen ulkoseinien sisällä kaksi yksinäistä ihmistä palelee.
Ihailen sitä, että kaikesta kuvailemastasi vieraantumisesta huolimatta toiveenasi ja tavoitteenasi on parisuhteen ja kumppanuuden toimivuuden parantaminen ja kehittäminen.
Oletan, että sinulla siis kaikesta huolimatta on vielä ainakin hiukkanen uskoa ja toivoa paremmasta. Hyvä, se riittää! Ymmärrät pitkän liiton ja vanhan kumppanuuden edut. Toinen ihminen ja hänen tapansa, niin hyvät kuin ne toisenlaisetkin, ovat tuttuja ja tiedät, miten tulla toimeen. Pelkkä toisen kanssa jotenkin toimeen tuleminen ei sinulle kuitenkaan riitä. Toivot ja tavoittelet parempaa suhdetta ja antoisampaa yhteiselämää vaimosi kanssa tästä eteenpäin. Oikein hyvä!
Koska avioliitto on kahden kauppa, molemmilla puolisoilla on oma osuutensa niin suhteen toimiviin kuin toimimattomiin puoliin. Perheterapian oppeihin kuuluu kuitenkin väite, jonka mukaan yhdenkin perheenjäsenen muuttuminen järisyttää vallitsevaa tasapainoa siinä määrin, että se pakottaa myös muut muutokseen. Niinpä se, että sinä itse et enää tyydy vallitsevaan olotilaan, vaan olet lähtenyt hakemaan siihen muutosta, vaikuttaa väistämättä jossain kohdin myös vaimoosi.
Olennaista sinulle on nyt sekä asenne- että käyttäytymisen tason muutos. Kuvaat, että suhteenne on kummallinen nyppimisille ja asemien varmistelulle perustuva peli. Lakkaa sinä pelaamasta sitä. Faktahan on, että jos vanha strategia ei johda toivottuihin tuloksiin, sitä on syytä vaihtaa. Haastan sinua isoon muutokseen, mutta lupaan, että kannattaa kokeilla. Aloita siitä, että ajattelet vaimostasi kauniita ajatuksia. Näe kaikki hänen hyvät puolensa. Muistele niitä hetkiä, kun teillä on ollut mukavaa yhdessä. Huomaa kaikki ne tavat, joilla hän huolehtii sinusta ja hyvinvoinnistasi. Mieti, mitä kaikkea kaipaisit, jos hän yllättäen poistuisi elämästäsi. Ala asennoitua häneen kuin hän olisi sinulle rakas. Käännä katseesi pois hänen epätäydellisyyksistään ja anna negatiivisten ilmaisujen valua ohi, älä kiinnitä huomiotasi niihin.
Lopeta sinä omalta osaltasi nyppiminen ja muu negatiivinen käytös. Kiitä häntä aina, kun on aihetta. Tee joskus sellaisia asioita, joita hän toivoo ja niin kuin hän toivoo. Kuuntele häntä. Voi olla, että hänen valituksissaan on jotain ihan oikeaa sisältöä. Myös hänellä on paljon pettymystä ja loukkaantumisia sydämessään. Pyydä anteeksi niitä asioita, joissa olet toiminut väärin. Sitäkin voi pyytää anteeksi, että on aiheuttanut toiselle pahaa mieltä. Pyri itsekin antamaan hänelle anteeksi ne asiat, joilla hän on sinua satuttanut. Ehkä hän ei ole kaikkia niitä tarkoittanut. Ole itsellesikin armollinen menneiden suhteen. Kumpikin teistä on toiminut niin kuin niissä tilanteissa on ajatellut hyväksi olevan, itselle, perheelle tai jollekin muulle. Ihmiset tuskin koskaan tavoittelevat pahaa. Joskus emme vain osaa tai kykene toimimaan viisaammin. Onneksi niin kauan kuin on elämää, on vielä mahdollisuus muutokseen.
Vaimosi tulee varmasti ihmettelemään muuttumistasi. Se on ihan hyvä, se kertoo, että hän on huomannut sen. Aluksi hän on todennäköisesti ymmärrettävästi hämmentynyt. Muutos voi tuntua pelottavalta, olettehan jo niin pitkään pelanneet tuttua peliänne. Vanha ja tuttu, huonokin, on turvallisempaa kuin uusi ja erilainen. Älä kuitenkaan väsähdä vastoinkäymisiin, vaan jatka valitsemallasi linjalla. Kun näytät, että muutos on pysyvää, vaimosi on pakko asemoitua tilanteeseen jollain uudella tavalla.
Toivoit apua tai ohjausta paremman kumppanuuden saavuttamiseksi. Ohjeeni eivät ole helppoja eivätkä yksinkertaisia. Niiden lisäksi tarvitset sinnikkyyttä ja pitkämielisyyttä. Kun hankaluudet ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, niiden muuttaminen vie myös aikaa. Älä enää hukkaa aikaa, vaan aloita heti!
Rakkauden ja onnellisemman parisuhteen puolesta, kannustavin terveisin parisuhdevalmentajasi
