KYSYMYS: Hei miten voin olla.. Mies on ahdistunut meidän suhteesta, samoin minä. Mies välillä on sanonut että olen tärkeä hänelle ja välillä riitojen aikana huutaa ja raivoo mulle suksi helvettin hänen elämästä.. Ensimmäinen ihminen kehen olen luottanut täysin, on minun avomieheni, mutta tapahtui se käänne niin että hän on valehdellut työasioitaan minulle 2,5 mielestäni ja monen tuttujen mielestä mies teki erittäin liikaa töitä, että vaikutti parisuhteseen ja perhe elämään.. Jälkeen päin mies riidan yhteydessä huutaen minulle että hän on ottanut itse ylimääräistä työtä sen takia että on ahdistunut koti olostaan.. Mutta sillä väliin kuin mies otti ylimääräisen työn ja yritti ajattella että työn teolla pystyy hoitaa pahaa oloan, niin minulla oli silloin masennus, mutta silti yritin hoitaa kodin ja lapset + työ. Yritin jollain tavoin siinä keskustella mieheni kanssa parisuhteesta, mutta miehen vastaus on "EN TIEDÄ, EN OLE PUHUJA IHMINEN".
Aina on toi ollut sama nauha kun kysyn että mikä on, voitko kertoa mikä hätänä? Mies vastaa aina että ei mikään on vaa väsynyt, mutta mies on aina omissa oloissaan ja hiljanen.. Ei nähnyt lapsia eikä minua. Mä aloin muuttua siitä kun ei ole seksiä, ei ole minkään näköinen yhteys, kun riidat ja paha olo molemmille. Mies haluaa eron minä en, rakastan siitä huolimatta mitä on ollut ja on vielä.. Miten voin luottaa mieheni?? Ja mieheni tytöllä, jota pidän kuin omaa tytärtäni ja jonka olen kasvattanut ja huolehtinut kuin omaa lihaa ja verta, tytöllä on todettu sairaus jonka kohtalo on tuskallinen kuolema. Tyttö on nyt 10v.
Mutta parisuhde ongelmat alkoi jo paljon aikasin ennen kun lapselle todettu ton kohtalon.. Nyt yritän että ollaan arjessa ja normaali arki ja yrittää päivä kerrallaan mennä mutta kun painaa parisuhde asia niin että välillä ei meinaa pysyä järjissään.. Eilen tuli tyhmästä asiasta taas riita ja mies huutaa mulle mä vihaan sinua kun ahdistat minua kun on aina sanomassa jotain valitus, tämän valituksen mieheni tarkoitti että kuin laitoin viestin hänelle että minä ja hänen tytär jäädään vielä toisen yön minun ystävän luona että hän sais olla rauhassa kotona mitä on joskus toivonut, sitten odotin vastausta viestiin että laittas vaikka "ok" tai jotain vastaavaa, niin ei kuulunut mitään. Olin loukkaantunut olis kiva saada edes viestin kautta vastausta, mutta soitin seuraavana päivänä miehelleni, että tuleeko hakemaan meitä pois mun ystävän luota.. Niin hän hoitaa eka pari asia ennen kuin tulee hakemaan ja siinä minä kysyin että miksi ei vastannut minun viestiin ja olis kivaa saada tietää että tuliko viesti perille ja että ei voi aikuinen mies aina voi käyttäytyy miten sattuu. Siinä vaihessa mies käytti rumaa kieltä ja rupesi huutamaan ja kotona raivoamaan. Mulla on henkinen ja fyysinen terveys pettänyt jo.. Mutta haluan saada minun mieheni takas ja meidän kodin iloisemmin, mutta yksin en jaksa kaiken tämän keskellä.
_____________________________________________________________________________________
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Minulla herää iso huoli sinun jaksamisestasi. Kirjoitit, että henkinen ja fyysinen terveytesi on jo pettänyt... Mitähän mahdat tällä tarkoittaa? Oletko saanut apua terveysongelmiisi?
Mitä parisuhteeseesi tulee, niin tilanteenne kuullostaa minusta varsin tulehtuneelta. Kirjoitit, että olette molemmat ahdistuneita miehesi kanssa ja olette etääntyneet toisistanne. Asioista keskusteleminen on vaikeaa. Riitojen aikana miehesi huutaa ja raivoaa sinulle... Kuinka kauan mahdat jaksaa tätä? Kirjoitat, että miehesi haluaisi erota, mutta sinä et, sillä rakastat häntä kaikesta huolimatta. Jäin miettimään, että oletko myös jollakin tapaa riippuvainen miehestäsi (esimerkiksi taloudellisesti)? Vaikuttaa siltä, että olet varsin yksin murheidesi kanssa. Onko sinulla ketään läheistä, kenen kanssa voit jakaa ajatuksiasi?
Minusta olisi nyt ensiarvoisen tärkeää, että hakisit keskusteluapua itsellesi esimerkiksi terveysasemasi tai työterveyshuoltosi kautta. Keskusteluapumahdollisuuksista voit tiedustella myös alueesi Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Palvelu on luottamuksellista ja maksutonta.
Älä jää yksin huoliesi kanssa vaan hae apua jo tänään!
KYSYMYS: Tarvitsen/tarvitsemme apua parisuhteessa joka on nyt kohdannut niin suuren kriisin ettemme sitä enää pysty selvittämään.
Eli, meillä on ollut molemmin puolista pettämistä ja valehtelua. Kaiken olen oikeastaan minä aiheuttanut omilla toiminnoillani. Olen siis paljastunut viime kesänä puolisolleni salasuhteesta joka oli enemmänkin henkistä kuin fyysistä tapailua ja viestien vaihtelua. Tämä suhde oli ajankohtainen n. 2v sitten ja sitä kesti n.1kk. Koskaan en tilannetta päästänyt siihen pisteeseen että se olisi muuttunut seksuaaliseksi suhteeksi. Tiedän, se ei tasaa sitä asiaa mitenkään. Tein väärin ja silloin sen myöskin ymmärsin ja lopetin suhteen kun tajusin miten tyhmästi olen tekemässä. Toinen asia mistä myös paljastuin samalla kertaa oli se että olin lähetellyt laivalla tapaamalleni naiselle viestejä joilla ei ollut itselleni mitään tarkoitusta, typerää itsetunnon boostaamista. Tuo viestittely ei siis johtanut mihinkään vaan oli hetken päähänpisto ja kesti sen ajan kun join kahvia tauolla töistä. Väärin tehty, tiedän.
Nämä asiat kun paljastuivat kesällä niin puolisoni oli ehdoton sen asian suhteen että ero on ainoa vaihtoehto ja sen myös silloin hyväksyin.
Asiasta kului muutamia viikkoja ja koitti se päivä kun olimme lähdössä hänen vanhemmilleen kertomaan tätä asiaa niin ehdotin että saanko minä olla se joka sen heille kertoo. Johon puolisoni vastasi että "en mä tässä nyt ole mihinkään lähdössä, ei tarvitse puhua mitään". Tästä luonnollisesti sain toivoa että tunnelin päässä on valoa ja töitä tekemällä saisimme asiat kuntoon.
Töitä siinä tehtiinkin, en painostanut, autoin lapsen hoidossa, annoin hänelle tilaa ja omaa aikaa niin paljon kuin suinkin pystyin. Lähdin jopa lapsemme kanssa maalle mummolaan että äiti saa touhuta omia asioitaan.
Ennen kaikkea pyysin anteeksi.
Kunnes tuli uudenvuodenaatto, jolloin minulle paljastui että hänellä on ollut loka-marraskuun ajan seksisuhde toiseen mieheen. Maailmani romuttui mutta silti osasin antaa hänelle tapahtuman heti anteeksi koska ainoa syyllinen siinä asiassa olen minä itse, minä hänet siihen tilanteeseen ajoin.
Nyt olemme viime päivät yrittäneet keskustella asiasta mutta tilanne on täysin mahdoton. Hän ei omien sanojensa mukaan enään rakasta minua ja haluaa erota kun taas minä rakastan häntä yli kaiken ja teen kaiken voitavani että saisimme asiat kuntoon. Luonnollisesti olen halunnut tietää tapahtuneesta kaiken ja kysellyt ja kysellyt ja kaiken kyselyn jälkeen saanut rehelliset vastaukset missä, milloin ja kuinka monta kertaa. Ei ole ollut helppoa kuultavaa.
Yksi asia, minkä itse näen tässä ongelmaksi on se, että silloin kesällä hän ei juurikaan halunnut keskustella asiasta vaan on miettinyt asiat yksin.
Mitä teemme? En halua luovuttaa kun kyseessä on niin paljon rakkautta ja kaiken lisäksi meitä on tässä perheessä 3. Hän, minä ja ihana 3-vuotias tytär.
Anteeksi sekava teksti, liikaa tunteita mukana.
_____________________________________________________________________________________
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Kiitos rehellisestä kirjeestäsi, ei tarvitse pyytää anteeksi sitä, että on liikaa tunteita mukana. Miksi ei olisi? Tuntuu sitä, että kesästä lähtien liittonne on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Ja se jos mikä, on raskasta. Tunteiden vaihdellessa on monesti vaikea nähdä selkeäsi, mistä on kyse ja mitä tulisi tehdä. Hätä suhteen mahdollisesta päättymisestä on niin suuri, että on valmis vaikka mihin, esimerkiksi kantamaan yksin syyllisyyden ja vastuun siitä, mitä on tapahtunut.
On hienoa, että pystyt kantamaan vastuun teoistasi ja niiden seurauksista. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettet missään nimessä ole yksin syypää siihen, minkälaisessa tilassa parisuhteenne tällä hetkellä on. Tuntuu siltä, että teillä on ollut molemmin puolin vaikeuksia olla rehellisiä ja avoimia, toisaalta sitoutua ja olla uskollisia. Suhteessanne on ollut eriasteista pettämistä ja salailua.
Loppujen lopuksi ei ole oleellisinta löytää syyllistä ja ongelmien aloittajaa, vaan oleellista on tarkastella rehellisesti sitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulisi tapahtua nyt. Tällä en tarkoita yksityiskohtien onkimista ja kuulustelua, tarkoitan ennemminkin sitä, että anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen edellyttävät yhteistä ymmärrystä siitä, mitä todella on tapahtunut, myös tunnetasolla.
Minulle tuli olo, että olit valmis antamaan puolisolle anteeksi uudenvuoden aattona vähän liiankin hätäisesti. Kirjoitat, että vaikka maailmasi romuttui, niin silti osasit antaa hänelle tapahtuman heti anteeksi. Itse uskon, että olisit tarvinnut siihen enemmän aikaa. Tuntuu siltä, että olet niin vakuuttunut omasta syyllisyydestäsi ja osallisuudestasi puolisosi tekoihin, ettet ole valmis kohtamaan myös sitä puolta, että kumppanisi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se on haavoittanut sinua.
Anteeksi antamiseenkin voi kulua aikaa, molemmin puolin. Joskus olemme valmiit antamaan anteeksi edes asiaa käsittelemättä, jotta emme vain menettäisi toista. Se ei ole kuitenkaan viisasta. Sydän tarvitsee aikaa toipuakseen ja pettymys tarvitsee tien purkautuakseen.
Hiljalleen pitäisi selvittää, mitä te haluatte nyt ja mihin te kaksi olette valmiina. Se ei yksin riitä, että sinä olet valmis tekemään kaiken voitavasi. Liittonne korjaamiseen tarvitaan molempia.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että teidän kannattaa ratkaista ristiriitanne ja yrittää palauttaa menetetty luottamus. myös sen takia, että perheessänne on teistä molemmista täysin riippuvainen lapsi. Hänen takiaan kannattaa ainakin yhdessä miettiä, ovatko ongelmanne sellaisia että ne pystyy ratkaisemaan. Luulen, että merkittävintä, ei ole se, mitä on tapahtunut, vaan se mihin olette valmiita nyt. Oletteko molemmat valmiita tekemään työtä, keskustelemaan ja antamaan anteeksi ja sitä kautta antaa perheellenne vielä mahdollisuus? Ehdotan, että, jos mahdollista, käännytte ammattiauttajan puoleen. Paikkakuntanne kirkon perheneuvonta auttaa teitä varmasti mielellään, vaikka ehkä joudutte apua hiukan jonottamaan.
KYSYMYS: Olen 29-vuotias nainen ja olen ollut parisuhteessa 3 vuotta sekä asunut avoliitossa pian 3 vuotta. Avomieheni täytti joulukuussa 35 vuotta. Olen ollut työtön syyskuusta 2009 lähtien, koska minulla ei ole minkäänlaista ammattia, niin en pääse helposti töihin. Avomieheni jäi työttömäksi huhtikuussa 2012. Avomiehelleni on maistunut tämän jälkeen todella paljon alkoholi. Hän saattaa juoda 4 päivää putkeen. Pisin juomisputki oli heinäkuussa 2013, kun hän joi 7 päivää putkeen. Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Avomiehellä on entisestä liitostaan 3 lasta. Lapset asuvat äitinsä ja isäpuolensa kanssa 1km päässä meistä. Tyttö on käynyt meillä jonkin verran, pojat eivät, koska toinen pelkää koiria ja toinen on koirille allerginen. Avomieheni ei vietä poikien eikä muutenkaan lastensa kanssa kovinkaan paljoa aikaa. Avomieheni joi tässä kuussa alkukuusta ja oli melkein 3 viikkoa juomatta, kunnes alkoi juomaan perjantaina ja lopetti maanantaina. Suunnittelimme että lähdetään mökille ja oltais selvinpäin. Tämä ei sovi avomiehelleni. Mukaan lähtis minä, minun 2 koiraani sekä avomieheni. En ole rakastanut avomiestäni 1-1.5 vuoteen. Olen lähtemisen kannalla, sillä suhteemme ei vain tule toimimaan. Mies ei anna lähteä. Hokee aina ettei minun kannata lähteä. Olen perunut 3-4 asuntoa miehen takia, luullen että hän muuttuu ja lopettaa juomisen, tuloksetta.
Olen vääntänyt miehelleni rautalangasta ja ratakiskosta meidän asioista, mutta turhaan. Tuolle ei mene mikään jakeluun. Juomisessa ei muuten olisi mitään, mutta hänen käyttäytymisensä muuttuu väkivaltaiseksi, ei ole minua lyönyt, mutta nyrkillä on lyönyt seiniin (tämä vähentynyt huomattavasti). Miehellä on humalapäissään tapana kuunnella musiikkia ja suht isolla (ei kuulu naapuriin), niin etten voi nukkua (meillä menee makuuhuone ja olohuone niin, että makuuhuoneen ja olohuoneen välille jää n. 90cm (mitattu olohuoneen lähimmäisen seinän nurkasta makuuhuoneen oven alkukarmille) ja n. 82cm vinottain, niin tulee avomieheni tietokone ja musiikki kuuluu erittäin hyvin makuuhuoneeseen. Järjestystä on hankala siirtää, niin ettei miehen kone olisi nuin lähellä makuhuoneen ovea. Mies tietää että en rakasta häntä, eikä minulla ole tunteita häntä kohtaan sekä sen että haluan muuttaa pois. Siitä huolimatta en mieheni mukaan saisi muuttaa. Kohta en saa enää yhtään asuntoa mistään, kun ole ne jo niin monta kertaa perunut. Asumme kerrostalokaksiossa ja tämä asunto on mieheni asunto, vuokra-asunto siis kyseessä, johon mieheni muutti, ennen kuin muutimme yhteen.
Nyt olisi hyvät neuvot tms.. kalliit. Miten saisin mieheni lopettamaan juomisen? Yhdessä ollaan käyty 2013 lääkärissä, joka kirjoitti antabus-kuurin, mutta mies ei ole sitä ostanut. Ammattiauttajankaan luo hän ei halua lähteä (AA-klinikoille), eikä juttelemaan kenenkään kanssa. Itse tiedän että hänellä on alkoholiriippuvuus, mutta mieheni väittää ettei ole.
Jos mieheni ei joisi, niin tunteita olisi miestäni kohtaan enemmän, joten nyt kysyn tähän vielä perään: saako meidän suhdettamme enään pelastettua? Tämä on pisin suhteeni, kenen kanssa olen ollut näin pitkään. Avomieheni ei ole pettäjä tai hyväksikäyttäjä tyyppiä. Ennen tätä minulla oli kolme erilaista suhdetta. Ensimmäinen oli vuonna 2008, seurustelin yhden vartijan kanssa 1v 7kk, oltiin kihloissa 1v 7kk ja asuttiin yhdessä 1v 6kk, tuo päättyi niin, että muutin miehen perässä Nurmijärvelle, kerkesin asua siellä 4kk, kunnes mies jätti minut. Väitti että olen liian mustasukkainen (jota kyllä olin), eikä sen takia jaksanut olla kanssani. Tosiasia oli, että hän oli tavannut toisen naisen. Me erosimme syyskuussa 2009. Entinen avomieheni meni kihloihin tämän naisen kanssa lokakuussa 2009, maistraatissa he menivät naimisiin joulukuussa 2009, kirkkohäitä he viettivät joulukuussa 2010, heille syntyi yhteinen lapsi elokuussa 2011. Vuoden olin sinkkuna ja siis sinä aikana kuulin tuon koko uutisen, entisen avomiehen nykyiseltä vaimolta, jonka kanssa pidettiin salaa yhteyttä jokunen vuosi. No sitten tapasin uuden miehen. Ei oltu kuin 5kk yhdessä (seurusteltiin, ei yhteenmuuttoa, eikä kihloja, vaikka yhteenmuutosta puhuttiinkin). Suhde päättyi siihen, että mies halusi yksin kulkea lavatansseissa. Seuraavan miehen löysin ihan sattumalta yhden mies puoleisen kaverin kautta (viikon edellisestä suhteen loppumisesta). Paljastuikin niin, että tämä minun mies puoleinen kaveri, oli myös tämän miehen kaveri, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Olimme yhdessä 7kk, joista 2kk oltiin koeajalla yhdessä. Suhde päättyi minun päätöksestä, koska miehellä oli peliriippuvuus. En jaksanut katsella sitä, että mies menee ensin aamulla töihin, palaa 15.30-16.00 aikoihin töistä, ottaa päiväunet, syö, käy ruokasavulla ja pelaa iltaan asti ja noin. 22-23 aikoihin viettää kanssani loppuajan, eli sen 1-2h. Ja sitten 1kk tämän jälkeen löysin siis nykyiseni.
_____________________________________________________________________________________
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Kysymyksesi sisältää paljon huolta, pettymyksen aiheita ja päättämättömyyttä. Toisaalta annat myös itse moniin kysymyksiisi vastauksen. Olet varmaan moneen kertaan kuullut sen, että toista ihmistä ei voi muuttaa, ainakaan väkisin. Tämä pätee erinomaisesti myös miehesi juomiseen eli alkoholin liikakäyttöön. Kysyt kirjeessäsi, miten saisit miehesi lopettamaan juomisen. Vastaus on yksinkertainen: Et mitenkään.
Kirjeestäsi saan vaikutelman, ettei miehesi ole vähentänyt alkoholin käyttöä, vaikka se on vaikuttanut häiritsevästi sinuun ja yhteiselämäänne. Se on lisännyt ristiriitoja ja turvattomuutta.
Hän ei käsitykseni mukaan myönnä, että hänellä on edes päihdeongelmaa. On karua sanoa, ettet voi vaikuttaa siihen, mutta siltä se vaikuttaa. Juomisen lopettaminen on kiinni hänen omasta tahdostaan. Vasta kun hän itse näkee sen ongelmana ja on valmis hakemaan apua, voi muutoksia tapahtua. Siinä et voi muuttua hänen puolestaan. Sinun täytyy luovuttaa sen suhteen. Toiseksi, jos miehesi käytös muuttuu väkivaltaiseksi ja häiritseväksi hänen juotua, en näe syytä olla silloin hänen lähellään. Oleellista ei ole se, lyökö hän sinua vai seinää, oleellista on se, jos sinä pelkäät ja sinulla on uhattu olo.
Kerrot, että rakkauden tunteet miestäsi kohtaan ovat hävinneet, kerrot myös, että miehesi tietää sen. Sen jatkona kirjoitat, että huolimatta tästä, miehesi ei anna sinun muuttaa. Ajattelen näinkin yksinkertaisesti; Miehesi ei päätä sitä, eikä voi sanella sinulle, mitä voit tehdä ja mitä et. Se voi tuntua jyrkältä, mutta suhteessanne on kaksi aikuista, olet itse vastuussa siitä, miten toimit, hän on vastuussa itsestään ja omasta toiminnastaan.
Kirjoitat pitkän jälkikirjoituksen, jossa kerrot elämän tapahtumista, jotka edelsivät sinun ja nykyisen miehesi parisuhdetta. Voisiko sieltä löytyä vastaus siihen, miksi sinun on nyt niin vaikea tehdä ratkaisua. Vaikuttaa siltä, että monet parisuhteistasi ovat olleet pettymyksiä. Sinulle on ikään kuin luvattu muuta, kuin olet saanut. Sinulla on oikeus toivoa yhteistä sitoutumista, rauhallista kotielämää ja rehellisyyttä. Sellainen ei näy toteutuvat nykyisessäkään suhteessa. en voi kehottaa sinua tekemään tiettyä ratkaisua, ei kukaan ulkopuolinen voi. On paljon tärkeämpää opetella itse tekemään valintoja ja ratkaisuja, kuin antaa vastuu muille.
Tarkastele tilannettasi rehellisesti ja sitä oletko onnellinen, tai edes tyytyväinen. Ei elämä voi olla kokoajan onnea ja auvoa, mutta sen täytyisi olla turvallista ja hyvää. Kukaan toinen, ei myöskään miehesi, voi sanella sinulle, mitä saat, tai et saa tehdä.
KYSYMYS: Pulmani koskee suhdetta, jonka ongelmana omasta näkökulmastani on suhteen "määrittelemättömyys" ja paikallaan polkeminen.
Tapasin miehen noin kaksi vuotta sitten, jolloin hän oli eronnut edellisestä suhteestaan. Emme alkaneet seurustelemaan, sillä miehen tilanne oli täysin epäselvä. Tapailimme, mutta itse odotin enemmän, odotin parisuhdetta. Tämä aiheutti välillämme ristiriitoja, sillä odotuksemme olivat erilaiset. Erosimme ja lähdin etsimään itselleni jotakin toista ihmistä. Kuitenkin ikävä ajoi minut jälleen yhteen häneen kanssaan. Suostuin siihen, että vain tapailemme, sillä halusin hänet elämääni “millä ehdolla tahansa”.
Tapailua on kestänyt nyt noin vuoden, ja välimme ovat lähentyneet kovasti. Koen hänet läheiseksi ja monella tapaa suhteeni häneen tuntuu tunnetasolla seurustelulta. Kuitenkin näemme hyvin harvoin, emmekä jaa arkea millään tavalla. Hän myös ahdistuu, jos yritän puhua suhteen laadusta, eikä seurustelun kriteerit käytännön tasolla täyty. Olen myös hyvin epävarma, sillä en tiedä onko hän oikeasti minuun millään tapaa sitoutunut, vaikka itse koen hänet läheiseksi. Näen paljon vaivaa hänen vuokseen, suunnittelen menoja hänen aikatauluihin, yritän olla tukena. Hän myös tukee minua.
Ongelmani on, että en tiedä miten jatkaa. Epävarmuus hänen ajatuksistaan suhteestamme saa minut epäilemään, sitä käytänkö itse turhaa aikaani häneen. En ole ihan valmis vielä luovuttamaan, sillä hänessä on jotain upeaa, mutta en tiedä mitä muuta voin vielä tehdä? Hän ei kaikesta vaivannäöstä(suuresta sellaisesta) ja antamastani ajasta huolimatta ole valmis edes puhumaan suhteesta, saatikka sitten seurustelemaan. Mitä tehdä?
Nainen, 29
VASTAUS: Kiitos selkeästä kysymyksestäsi. Tilanteesi on sen sijaan kaikkea muuta kuin selkeä. Pohdintojasi värittävät epävarmuus ja voimakkaat ristiriidat. Yritän selkeyttää tilannettasi hiukan: 1) Olet kohdannut ihmisen, josta pidät, ja jonka koet läheiseksi 2) haluat seurustella hänen kanssaan ja vakiintua 3) näet paljon vaivaa, että yhteisolonne toteutuisi. 4) hän ei halua seurustella kanssasi 5) hän kokee puheet seurustelusta ja tulevaisuudesta ahdistavaksi.
Huomaat varmasti, kuinka erilaiset näkökulmat sinulla ja vastaavasti ”kumppanillasi” ovat. Hän on ilmeisimmin tyytyväinen siihen, että suhteenne on toistaiseksi määrittelemätön. Toisin kuin sinä, joka koet että suhteenne polkee paikallaan. Itse asiassa teit itse saman havainnon aiemmin, ja siksi suhteenne silloin siihen päättyikin. Nyt olette tavallaan taaskin siinä kohdassa ja se ajatus, että olet hänen kanssaan ”ehdoilla millä tahansa”, ei enää riitäkään.
Ei ole helppoa irrottautua ihmisestä, josta on tullut läheinen ja rakas. Kirjoitat, että hänessä on upea puoli ja sinun on vaikea luovuttaa hänestä. On hienoa, että kykenet kiinnittymään siihen hyvään, mitä hänessä on. Samalla sinun tulisi nähdä myös se, että hänessä on puolia, jotka haavoittavat sinua. On tavallaan hyvin loukkaavaa, ettei hän, kaikesta huolimatta, pystykään sitoutumaan sinuun. Siksi sinulle tuleekin varmasti tunne ajan haaskauksesta ja turhautumisesta. Sinun täytyy asettaa nämä kaksi asiaan vaakakuppiin, ja tarkastella kumpi painaa enemmän: hienot hetket hänen kanssaan vai alituinen pettymys ja hylätyksi tulemisen tunne, kun hän ei ole valmis seurustelemaan kanssasi samalla vakavuudella, kuin sinä hänen kanssaan.
Kuten sanottu, luopuminen sattuu, mutta luopuminen voi myös johdattaa uuteen tilanteeseen ja uusiin mahdollisuuksiin. Mihin ratkaisuun päädytkin, toivotan sinulle rohkeutta!
KYSYMYS: Kannattaako eroaminen vain siksi, että ei enää halua toista?
Olen +40 ja mieheni 12 vuotta vanhempi. Yhteisiä lapsia ei ole ja lapsia ei asu kanssamme. Eli eron pohdintaseurauksetkin ovat kahden kauppaa.
Olen miettinyt eroa vuoden. Mutta kuten otsikossa kysyin, kannattaako erota vain siksi, että ei koe intohimoa miestään kohtaan, ei halua enää toista, joutuu rakastelemaan siten, että sulkee itsensä koko tapahtuman ulkopuolelle. Ei mieheni pakota rakastelemaan, ei--- mutta sopu säilyy, ilmapiiri on mukavampi meidän molempien hengittää, kun suostun. Vaikka puristaa niin perhanasti.
Näin on ollut kauan, jo ennen kuin kävin miettimään eroa.
Mutta erotessa menettäsin hyvän kumppanin, joka on turvallinen kuten sanoin, joka on kunnollinen, kannustava, hyvä ystäväkin.
Mutta...ahdistun tässä suhteessa.
Ja - myös se on alkanut ahdistaa, että en pääse yksin mihinkään: mies vie ja tuo. Ostosretket keskustaan on luxusta, siis jos sattuisin joskus edes yksin pääsemään. Kontrolli on kova. Ja näin pikkujoulukautena tehtiin selväksi, että hän voi viedä (ok), ja hän lähtee myös baariin, samoihin baareihin, minne mahdollisesti kavereideni kanssa menisimme jatkoille. No, pikkujoulut kariutuivat, hyvä niin.
Haenko seksiä muualta, kun oma mies ei sytytä, ei yhtään - ahdistaa vaan. Vai eroanko? Sopuisasti? No se tuskin onnistuu.
Huurteessa
VASTAUS: Kerrot, että et ole pitkään aikaan tuntenut intohimoa miestäsi kohtaan. Seksi välillänne puristaa, ahdistaa. Viimeisen vuoden ajan olet miettinyt sekä eroa että seksin hakemista muualta. Kysyt: "Kannattaako eroaminen vain siksi, että ei enää halua toista?". Onpa vaikea kysymys ja valitettavasti siihen en pysty vastaamaan. Mutta jos pohdin noita muita asioita, mitä viestissäsi kerrot, niin se toivottavasti auttaa sinua vähän eteenpäin vastauksen löytämisessä.
Ensimmäinen ajatus, mitä viestisi toi mieleeni on, että parisuhteessa pitkään jatkuneen seksuaalisen haluttomuuden taustalla on lähes aina muita ongelmia, joista haluttomuus on vain jäävuoren huippu, se osa joka näkyy helposti. Siksi seksittömän parisuhteen ratkaisuksi ei riitä se, että haetaan seksiä muualta. Se ei ratkaise mitään vaan tuo yleensä lisää ongelmia. Jos haluamme oikeasti ja aidosti lähteä hakemaan ratkaisua haluttomuuteen ja seksittömyyteen parisuhteessa niin meidän on ensiksi pysähdyttävä ymmärtämään mistä on kysymys? Siksi lähtisin miettimään tilannettasi sen kautta mitä kerrot parisuhteestanne.
Kuvaat, että puolisosi on hyvä, turvallinen, kunnollinen ja kannustava - hyvä ystävä. Samanaikaisesti kuitenkin kerrot, että et pääse yksin minnekään. Hän vie ja tuo sinua, kontrolloi menojasi, kulkemisiasi jopa niin, että ostoksillekin yksin meno on poikkeuksellista luksusta. Nuo viimeksi kuvatut asiat kuulostavat hyvin huonoilta ja ovat ristiriitaisia noiden alun kuvausten kanssa. Ne ovat toisen ihmisen omistamista, kontrollointia ja rajoittamista tavoilla, joita voi pitää henkisenä väkivaltana. Ymmärtääköhän miehesi tämän? Mitä tapahtuu jos sanot vastaan? Suuttuuko hän? Joudutko pelkäämään? Sanot suostuvasi seksiin "vaikka puristaa niin perhanasti", jotta sopu säilyy. Sanot, että miehesi ei pakota sinua rakastelemaan. Hyvä. Mutta mitä tapahtuu jos et suostu? Onko sinulla mahdollisuutta kieltäytyä?
Haluaminen vaatii sekä fyysistä että henkistä tilaa. Ilman tilaa, vapautta haluaminen vähitellen vähenee kunnes lakkaa. Kuulostaa siltä, että tuota tilaa ja vapautta ei tällä hetkellä ole suhteessanne. Ei ole siis ihme, että halusi miestäsi kohtaan on lakannut. Kuvaat häntä kuitenkin myös niin monin hyvin adjektiivein, että huomaan miettiväni olisiko sittenkin mahdollista alkaa muuttamaan olosuhteita välillänne tavalla joka mahdollistaisi uudenlaisen tilan suhteeseenne ja sitä kautta mahdollisesti uudenlaisen haluamisen. Oletko kertonut miehellesi miten koet tällä hetkellä suhteenne ja teidän välisen läheisyyden? Jos et ole kertonut, niin voisiko olla mahdollista, että kerrot hänelle että voit tällä hetkellä niin huonosti suhteessanne, että mietit jopa eroamista? On myös tärkeä kertoa niistä hyvistä asioista minkä takia eroaminen tuntuu vaikealta. Pyytäisin myös, että itseksesi pysähtyisit miettimään mitä merkitsisi sinulle itsellesi ja parisuhteellenne se jos hakisit seksiä ulkopuolelta. Mieti myös niitä huonoimpia mahdollisia seurauksia, sillä valitettavan usein ne pidemmän päälle toteutuvat.
Onnellisiin parisuhteisiin kuuluu yleensä suhteellisen onnellinen seksielämä. Onnellisissa parisuhteissa seksiä ei voida eikä haluta ulkoistaa vaan ihmiset voivat elää suhteessa toisiinsa kokonaisina. Toivon sinullekin, että voisit toteuttaa itseäsi kokonaisena tässä tai mahdollisesti jossain toisessa parisuhteessa.
Hyvää jatkoa sinulle toivottaen Perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olimme puolisoni kanssa yhdessä melkein 5 vuotta. Meillä on puolivuotias lapsi. Petin puolisoani oman puhumattomuuteni takia sekä viestittelin parille naiselle. Erosimme tämän takia. Ongelma on, että en osannut enkä uskaltanut puhua itseäni häiritsevistä asioista. Kun riitelimme, emme saaneet asioita päätökseen. Puolisoni ottaa pienetkin asiat raskaasti, ja itselleni ne eivät vaikuta samalla tavalla. Tämä johti tyytymättömyyteeni. En osaa vieläkään kertoa syitä hänelle, miksi tein näin.
Nyt eron jälkeen olen osannut järkeillä asioita, ja näistä on puhuttu yhdessä sekä pariterapiassa jossa käymme yhdessä. Hän ei ole tyytyväinen vastauksiini. Rakastan häntä enemmän kuin koskaan ja haluaisin palata yhteen. Hän ei ole sitä mieltä. Haluaa kokeilla uutta (seksiä muiden kanssa) ja tuntuu että kun hän on sieltä saanut tarpeeksi hän ilmoittaa mahdollisesti sitten että nyt olisin valmis. Itselleni on jäänyt olo etten saa tehdä mitään, ja minun pitäisi odottaa kun hän on valmis. Hän viestittelee ja suunnittelee milloin näkisi tämän "juttukaverin" kanssa. Olen yrittänyt osoittaa ja kertoa mitä haluan, mutta hänellä se ei tunnu missään.... mitä voin tehdä? Olen neuvoton enkä halua kokeilla mitään kenenkään kanssa... haluan vain hänet ja lapseni takaisin. En hetken mielijohteesta vaan lopullisesti. Kadun tekoani ja pystyn muuttumaan ja puhumaan.... auttakaa!!
[b]Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS:[/b] Hei ja kiitos kysymyksestäsi! Itse asiassa se sisälsi jo paljon vastauksiakin, sellaisia, joita olet itse löytänyt syiksi aiempaan huonoon oloosi ja pettämiseesi parisuhteessasi. Onnittelen sinua siitä, että olet - osin pariterapianne avulla - oppinut tuntemaan itseäsi noin hyvin! Tapahtuipa suhteessasi entiseen vaimoosi mitä tahansa, olet käymässä läpi merkittävää kasvuprosessia. Se lupaa sinulle monilla elämänalueilla hyvää tulevaisuutta.
Pohdittuasi parisuhdettanne ja koko aiempaa elämääsi olet rakastunut entiseen puolisoosi uudelleen, mutta hänen tunteensa eivät ole samanlaiset. Tämä on aivan ymmärrettävää. Entinen puolisosi on käynyt läpi omat tunnemyrskynsä ja surutyönsä irtautuessaan suhteestanne, eikä hänen ole helppoa antaa enää tilaa rakastumisen tunteille sinua kohtaan. Jos hän päästäisi itsensä rakastumaan sinuun uudelleen, hän altistaisi itsensä taas hylätyksi tulemisen pelolle ja pettymykselle.
Luulen, että sinun on parasta toimia suhteessa häneen ystävällisesti, yhteistyöhaluisesti ja rauhallisesti. Älä ahdistele häntä rakastumisen tunteillasi. Se voisi enemmän loitontaa häntä kuin tuoda häntä lähemmäksi sinua. Voit toki ilmaista tunteesi hänelle, mutta anna hänelle tilaa miettiä asioita, tunnustella omia tunteitaan ja olla etäälläkin. Liika läheisyyden etsiminen voi tuntua hänestä painostavalta. Voit omalla, tavallisella elämälläsi osoittaa hänelle, millä tavalla olet nykyään erilainen, muuttunut mies. Pitkäjänteinen toiminta puhuu enemmän kuin sanat.
Voi myös käydä niin, että ex-vaimosi kyllä näkee muutoksesi ja arvostaa sitä, mutta ei sittenkään halua enää suhteeseen kanssasi. Hänellä on oikeus siihen valintaan. Oma muutoksesi ja kasvusi ei silti ole turhaa. Vaikka sitä voi nyt olla vaikeata uskoa, sinulle avautuu siinäkin tapauksessa mielekäs ja täysipainoinen elämä - omana itsenäsi, uudessa suhteessa sitten, kun olet siihen valmis.
KYSYMYS: Haluaisin saada mielipiteenne tilanteestani. Ongelmana on mieheni asenne. Hänellä on ollut monia vastoinkäymisiä elämässään, viimeisin niistä työttömyys ja pätkätyöläisyys. Ymmärrän kyllä, että ikävät asiat saavat maailman näyttämään epäreilulta ja elämän hankalalta, mutta en osaa kannustaa häntä enempää. Mies on muuttunut vihamieliseksi parissa vuodessa. Väkivaltainen hän ei onneksi ole, mutta hänen puheensa painottuu kaikkeen negatiiviseen, kaikki erilaiset ihmisryhmät ärsyttävät häntä, eikä hän enää osoita empatiakykyä kuten ennen.
En usko hänen olevan mielisairas, enkä vielä pelkää. Mutta hän on kuin ei rakastaisi mitään eikä osaa ottaa rakkautta vastaan. Se on henkisesti väsyttävää, kun hänelle on turha puhua elämän pienistä iloista, sillä ei hän niitä ymmärrä. Häntä piristää vain raha, kun sitä on tarpeeksi paljon. Suhteemme on periaatteessa hyvä, mutta ilmapiiriltään välillä raskas. Tiedän olevani turhamainen, mutta olen pettynyt siihen, että menin naimisiin miehen kanssa, jota ei enää ole. Tilalle on tullut joku muu, joka vie ilonaiheet elämästä.Tuskin saan häntä mihinkään ammattiauttajan puheille, sillä hän on tyypillinen suomalainen jääräpää.
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Pohdit miehesi yleistä negatiivisuutta. Koet hänen suhtautuvan kielteisesti niin omaan elämäänne kuin yleisiin ilmiöihin, ihmisiin ja tapahtumiinkin. Kerrot, että miehesi ei ole väkivaltainen, mutta sinua on alkanut huolestuttaa hänen elämänasenteensa. Tuo negatiivisuus, jota kuvaat, saattaisi liittyä masennukseen. Kuulostaa siltä, että miehesi elämässä on ollut monia vastoinkäymisiä viime aikoina. Kun taakkoja kertyy paljon, masennus on mielen luonnollinen reaktio ylikuormitukseen.
Masennukseen liittyy uupumista, ilottomuutta, mielenkiinnon katoamista ennen mielihyvää tuottaneisiin asioihin ja yleistä kielteisyyttä, elämän merkityksettömyyden kokemusta. Näin ollen ehdottaisin, että miehesi kävisi lääkärissä keskustelemassa voinnistaan. Masennus ei ole mikään mielisairaus vaan ihmisen yritys selviytyä olosuhteissa, joissa hän rasittuu yli voimiensa. Uskon, että miehesi on hyvä ja hieno ihminen, jonka oikeata olemusta masennus tällä hetkellä vääristää. Tämä masennusoletus on toki vain minun mielikuvani sen perusteella, miten kuvasit tilannettanne. Jos ajatukseni menee ihan metsään, lääkärikäynti oikaisisi senkin asian.
Joka tapauksessa voisit ottaa puheeksi sen, miten näet ja koet miehesi muuttuneen. Älä syyllistä, vaan kerro konkreettisin esimerkein, millaisissa tilanteissa sinulla herää huoli hänen hyvinvoinnistaan. Muista myös antaa palautetta kaikesta siitä hyvästä, jota koet hänen tekevän. Osoita, että hän on tärkeä ja rakas sinulle, ja juuri sen tähden olet huolestunut.
KYSYMYS: Olen hukassa oman pääni sisällä ja se aiheuttaa nyt ongelmia parisuhteeseen. Minulla ja avomiehelläni on molempien mielestä todella upea suhde, rakkautta riittää ja halua tehdä suhteesta pitkä löytyy. Suhteessamme puhumme kipeistä ja vaikeista asioista suoraan ja meidän mielestä se on vahvuutemme.
Ongelma on seuraava: Mies on sanonut minulle, että minä en aiheuta hänessä roihuavaa rakkauden tunnetta, ja että hän kyllä rakastaa minua mutta ei intohimoisesti. Hänen mukaansa hän on ollut sellainen "tasaisesti tunteva" ihminen koko ikänsä. Ensin se oli minulle ok, mutta keskusteltuani kavereitteni kanssa asiasta, he sanoivat että se ei ole heidän mielestään normaalia ja että parisuhteessa kuuluisi ainakin jossain vaiheessa mennä jalat alta. Itse olen aika ajoin aivan hulluna mieheen ja ilmaisen sen selvästi.
Miehen mielestä suhteemme on hyvä ja hän haluaa jatkaa, vaikkei tunne intohimoista rakkautta minuun (tämä on siis selvitetty keskustelemalla, ei ole minun päätelmäni).
Siis: onko tämä vain minun tarvettani tuntea itseni intohimoisesti rakastetuksi? Ja voinko tehdä jotain tälle tunteelle, toisin sanoen, en voi muuttaa miestäni rakastamaan minua intohimoisesti. Itseäni voin muuttaa. Onko intohimon puuttuminen normaalia suht. tuoreessa (1,5v) parisuhteessa? Jokainen suhde on yksilöllinen, tiedän, mutta entä jos tarvitsee jotain mitä toinen ei voi antaa, kuten intohimoista rakkautta? Kiitos vastauksesta!
VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestä, joka koskettaa monia! Intohimoinen rakkauden kokemus liittyy usein suhteen alkuvaiheessa koettavaan rakastumisen huumaan. Se ei ole merkityksetöntä, koska tuohon kokemukseen voidaan myöhemmin suhteessa palata ja löytää hetkittäin sama kipinä uudelleen. Kaikki suhteet eivät kuitenkaan ala samalla tavalla. Suhteet ja yksilöt ovat erilaisia. Miehesi kertoo, että hän on ylipäänsä tasainen ihminen, jonka tunne-elämän vaihtelut eivät ole jyrkkiä. Näin ollen on varsin ymmärrettävää, että sama pätee hänen rakkauselämänsä alueella. Hänen syvä kiintymyksensä ja rakkautensa ovat yhtä arvokkaita kuin joidenkin toisten voimakas rakastumiskokemuskin. Tasainen rakkaus voi olla vakaata ja pitkäjänteistä. Sitä ei pidä arvottaa kiihkeätä hurmaa huonommaksi. Miehesi tapa rakastaa on hyvä. Se on hänen ainutlaatuista rakkauttaan sinua kohtaan.
Haastaisin kuitenkin teitä tutkimaan suhdettanne ja rajojanne. Joskus varovaisuuden ja tasaisuuden takana voi olla pelkoja omia tunteita ja omaa seksuaalisuutta kohtaan. Jollakulla voi olla sellaisia ajatuksia, että jos todella paljastaisin, miten paljon tarvitsen sinua, olisin hyvin haavoittuva ja turvaton. Suojautuakseni sellaisilta tunteilta en anna itselleni lupaa heittäytyä suhteeseen ihan täysillä. Joku toinen taas saattaa pelätä oman seksuaalisuutensa ydinteemoja haluamatta paljastaa kumppanilleen paljonkaan toiveistaan ja fantasioistaan näin herkällä alueella. Tällöin hän kieltää itseltään ja kumppaniltaan kokemuksen hekumallisesta seksuaalisesta yhteydestä.
Ehkä nämä huolet ovat turhia teidän kohdallanne, mutta heittelen näitä kysymyksiä virikkeiksi, joista voitte keskustella. Mitä toivotte? Mitä pelkäätte? Mitä kohti olette kulkemassa suhteessanne? Miten hyvin tunnette toisenne? Ihmiset muuttuvat vuosien varrella, joten suhdetta ja kummankin mieltymyksiä, toiveita ja tavoitteita on hyvä päivittää välillä.
Hyvää jatkoa ja lisääntyvää itsetuntemusta sekä toisiinne tutustumista toivoen,
KYSYMYS: Olen 27v. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta. Olemme uskovaisia ja koemme, että on turvallista elää uskovaisena. Noin puoli vuotta sitten mieheni jäi kiinni pettämisestä, jota oli kestänyt noin kolme vuotta niin miesten kuin myös maksullisten naisten kanssa.
Odotin tällöin neljättä lastamme, oksensin paljon ja olin pahoinvoinnin takia muutaman kuukauden sängyssä. Neljäs lapsemme oli yhdessä suunniteltu että nyt jaksaisimme ottaa lapsen vastaan. Mieheni petti viimeisen kerran, kun minä podin kauheaa pahoinvointia kotona. Kiinnijääminen tapahtui, kun aloin ottamaan meidän vanhaa puhelinta käyttöön jossa oli paljon viestejä lähetetty ja vastaanotettu prepaid liittymästä. Menin totaalisesti sekaisin. Luulin suhteemme olevan hyvä. Romahdin täysin, itkin monta päivää ja oksensin paljon. Tavallaan tätä olin pelännyt monta vuotta, mutta kuvittelin itse olevan vain tyhmä kun ajattelen niin.
Mieheni on aina kattonut pornoa ja tästä syystä olen aina katsonut sivuhistoriat koneelta ja jutellut miehen kanssa tästä monet kerrat ja sanonut että pelkään milloin se ei enää riitä. Mieheni on luvannut lopettaa sen kokonaan, mutta ei kai ole kuitenkaan lupausta pitänyt. Nyt hänellä oli monella sivulla ilmoitus, että haetaan salaista seuraa. Luin myös hänen sähköpostit kun pyysin häntä aukasemaan s-postin mihin nämä deittisivuston viestit tulevat. Yhdessä poistimme s-postin ja ilmoitukset netistä. Juttelimme paljon. Mieheni kävi vähän aikaa terapiassa, mutta siihen meillä ei yksinkertaisesti ollut varaa. Vähän aikaa meni hyvin, vauva syntyi ja arki sujui mukavasti. Yhteisiä harrastuksia on ja vietämme illat yhdessä lasten kanssa. Tällä hetkellä todella vähän kahdestaan. Raha on tiukilla ja vauvan hoito vie vielä paljon aikaa. Olemme vauvasta mielissään molemmat.
Nyt kun minulla on alkanut vähän väsymys helpottaa, olen alkanut itse oireilla. Elämä ei tunnu enää kovin mukavalta. Harrastuksiin ja iloiseen mieleen pitää koko ajan tsempata itseä. Itku on herkässä. Koko ajan joudun varmistelemaan onko mies pitänyt lupauksensa. En jaksais koko ajan varmistella mitä se tietokoneella ja puhelimen netillä tekee, enkä ole niitä nyt sen jälkeen edes katsonut. Luottamus on todella kadonnut. Nään tapahtuneista painajaisia, asia tulee joka päivä mieleen ja aina kun mies menee töihin tai mihin vaan rinnasta puristaa todella kovaa ja paha olo kalvaa.
Miehen kanssa ollessa olo on helpompi. Väsyttää tallainen, en halua olla se varmisteleva ja kyttäävä vaimo. Ehkä asiaa pahentaa se, että kiinnijäämisen jälkeen mies jätti osan kertomatta, asioita on selvinnyt pikkuhilijaa jälkeenpäin jutellessamme. En tiedä edelleenkään mistä se on johtunut, eikä miehenikään kai tiedä. Ainut mitä tiedän on, että joku minussa on ärsyttänyt, siitä on nyt puhuttu, en kuitenkaan ollut itse huomannut asiaa. Mieheni on myös ajatellut, että tissit ja alapää menee synnytyksessä pilalle ja lähtenyt sitä kokeilemaan muualle. Ja tuo viimeinen pettäminen tuntuu ihan ylitsepääsemättömälle. Koskaan meillä ei ole ollut seksissä ongelmia ja emme kovin usein ole riidelleet.
Suunnittelemme tulevaisuutta, mutta minua pelottaa. En uskalla enää heittäytyä ja tehdä niinkuin haluttaisiin. Pelkään että taas romahdan. Suojelen itseä uusilta pettymyksiltä. Itsetuntoa ei ole, tunnen itseni rumaksi, huonoksi vaimoksi. Kärsin myös siitä jos mieheni on tekemisissä muitten nuorten tyttöjen kanssa, koen että hän tarvitsee niiltä koko ajan paljon huomiota. Olen kertonut siitä jollakin lailla miehelleni ja nyt hän on ainakin jättänyt kertomatta minulle kaikki sellaiset asiat. Aiemmin on kertonut innoissaan kun on esim töissä mennyt jonkun tytön kyydissä johonkin ja muuta vastaavaa. Aiemmin en ajatellut asiasta mtn, mutta nykyään en taho kestää oikeen mitään. Olen pitänyt miestä seksiaddiktiona, mutta syyttelen itseä että olen sairas kun ajattelen kaikista asioista sillä tavalla.
Voiko tämä loppua miehelläni itsestään vai tarvitaanko siihen ulkopuolista apua? Kysyin mieheltä kerran miten hän on nyt pärjännyt, kertoi hän ettei nyt ole ollut mitään tarvetta sellaiselle ja on ollut niin paljon hommaakin. Minulle on avoin edelleen, mikä se tarve siihen on.
Tarvisinko itse terapiaa ja mistä sitä voisi saada? Tällä hetkellä koen että olemme enemminkin ystäviä, enkä tiedä rakastanko vai vihaanko miestäni. Olen sortunut varmaan liikaakin syyttelemään häntä kun on tehnyt tällaista ja pilannut minunkin elämäni, vaikka todellisuudessa haluaisin auttaa häntä. Mutta en koe että saisin itse häneltä apua tähän, enkä edes tiedä millaista apua kaipaan kun olen edelleen niin hämmentynyt ja loukkaantunut.
On myös mennyt usko uskonnon tuomaan turvallisuuteen. En tiedä haluanko enää olla uskossa, aika näyttää mihin kykenen.
Kotiäiti
VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi. Hyvä, että kirjoitit meille, toivottavasti osaan olla jotenkin sinulle avuksi.
Olette olleet yhdessä nuoresta asti ja nuoria olette edelleen, vaikka jo suuren perheen vanhempia. Yhteinen usko ja sitoutuminen perheeseen ovat hienoja ja teitä kannattelevia asioita. Kirjeessäsi oli monta kohtaa, joista iloitsin. Osaatte iloita vanhemmuudesta, myös uudesta vauvasta, vaikka sen odotusaikana puhkesikin tämä kriisi. Pystytte keskustelemaan asioista ja tekemään sopimuksia. Elätte yhdessä perhekeskeistä elämää ja teillä on yhteisiä harrastuksia. Seksikin on sujunut ongelmitta. Mutta nyt olette hankalan ongelman edessä.
Minulle nousee mieleen ainakin kolme eri näkökulmaa: sinun, miehesi ja parisuhteenne. Aloitetaan sinusta. Kirjeesi sai minut huolestumaan sinusta ja jaksamisestasi. Kerroit, että näet painajaisia, rinnasta puristaa kovaa ja sinulla on kalvava paha olo. Nämä fyysiset oireet kertovat ahdistuksesta ja siitä, miten rankka asia tilanne sinulle on.Kuinka mahdat jaksaa vauvan ja muiden lasten kanssa? Onko sinulla ihmisiä, joilta voisit pyytää apua arjen askareissa ja lasten hoidossa, niin että saisit levättyä ja käytyä vaikka kävelemässä ja tuulettamassa ajatuksiasi? Voitko puhua tilanteestanne kenenkään kanssa? Olisi tärkeää, että saisit purkaa tunteitasi avoimesti jollekin luotettavalle ihmiselle.
Mitenhän miehesi mahtaa pärjätä kriisinne keskellä? Kerrot, että hän jaksaa käydä töissä ja osallistua lasten hoitoon ja harrastuksiinne. Onkohan niin, että pärjäileekin ihan hyvin juuri nyt vai voiko olla, että hän tajuaa, ettei voi nyt taakoittaa sinua enempää näillä omilla jutuillaan. Aika iso prosessi hänellä varmasti oman seksuaalisuutensa kanssa on meneillään. Bi-seksuaalisuutta, prostituoituja, salaisen seuran hakemista deittipalstojen kautta sekä sen pohtimista, riittääkö hänelle yksi nainen, jonka vartalo on synnytysten ja imetysten muovaama hänen omien lastensa jäljiltä. Kaikkeen tällaiseen liittyy yleensä syyllisyyttä, häpeää, katumusta, huonommuuden tunteita, ahdistusta ym. Miten kukin tällaisten tunteiden kanssa pärjää, on yksilöllistä. Joskus nämä tunteet ovat niin musertavia, että mieli ottaa avuksi erilaisia defenssejä, esim. kieltämisen tai torjunnan. Oli tosi hyvä, että miehesi kävi juttelemassa terapeutin luona. Harmillista, että sen piti loppua, mutta ymmärrän hyvin, ettei taloutenne kestänyt yksityisen psykoterapeutin taksoja. Ajattelen, että miehesi kuitenkin tarvitsee apua itselleen selvittääkseen omaa seksuaalisuuttaan ja kaikkia noita tunteita, jotka hänen tekonsa luultavasti ovat nostaneet esiin.
Tämä kriisi, jonka keskellä nyt elätte, ravistelee luonnollisesti parisuhdettanne syvästi. On täysin ymmärrettävää, että luottamus on nyt kadonnut. Et halua olla kyttääjä ja oletkin lopettanut miehesi viestien lukemisen. Silti ajatuksesi pyörivät tapahtuneissa ja pelkäät mahdollisia uusia vastaavia tapahtumia. Pitkän työkokemukseni perusteella ajattelen, ettei luottamus voi palautua ennen kuin sille on todellista pohjaa paitsi sanoissa myös teoissa. Miten miehesi voisi saada sinut luottamaan siihen, ettei pettämisiä enää tule ja pystyisikö hän edes lupaamaan sellaista? Ja pystyisitkö sinä tilanteen ollessa näin tuore edes uskomaan siihen? Voi olla, että epäluottamus on seuralaisenne, kunnes miehesi saa jonkinlaisen selvyyden omasta seksuaalisuudestaan, mitä hän tarvitsee ja mihin pystyy sitoutumaan. Yhteinen kysymyksenne sitten onkin, miten kannattaisi elää tässä tilanteessa sen epäluottamuksen ollessa läsnä. Sinä tiedätkin, ettet pysty vahtimaan etkä estämään miestäsi. Miten sinun kannattaisi nyt olla, että pärjäät sen kanssa ja jaksat huolehtia itsestäsi ja lapsistanne?
Teidän kannattaa ehdottomasti hakea ulkopuolista keskusteluapua tilanteeseenne. Parasta olisi, jos voisitte käydä juttelemassa sekä yhdessä että erikseen. Monissa kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksissa työskentelee koulutettuja seksuaaliterapeutteja. Katso tästä listasta teitä lähinnä sijaitseva keskus ja tiedustele, löytyisikö sieltä seksuaaliterapeuttia. Nämä palvelut ovat maksuttomia.
Toivon, että pidät huolta itsestäsi kaiken tämän keskellä. Kestävyyttä ja rakkautta teille molemmille!
KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa 20v. Meillä on neljä yhteistä lasta joista ensimmäinen jo omillaan opiskelemassa. Kotona 3 tytärtä. Vuosien saatossa suhde vaimooni muuttunut ja olemme erkaantuneet toisistamme. Noin 4 vuotta sitten olimme tilanteessa että hän oli luonut suhteen mieheen ja tapaili häntä. Hänen sanojensa mukaan sänkyyn ei menty. Tuolloin tein selväksi että toisesta vastaavasta virheestä seuraa ero. Toinen kerta tuli nyt.
Viime kesästä tilanne muuttui oleellisesti vaimostani tuli hyvin etäinen, kylmä ja hyökkäävä. Vajaa kuukausi sitten hän ilmoitti ettei halua jatkaa avioliittoamme. Sitten hän oli yön poissa ja sen jälkeen tilanne muuttui huonosta pahaan. Tänään erilaisten vaiheiden jälkeen hän lopultakin tunnusti että hänellä on ollut suhde eronneeseen mieheen jo pidemmän aikaa ja että hän oli viettänyt yön kyseisen miehen luona. Olemme tienristeyksessä ja kysyisin neuvoa miten tästä eteenpäin. Vieläkö kannattaa yrittää vai onko aika luovuttaa?
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Teillä on takana pitkä liitto, 20 vuotta, ja paljon yhteistä historiaa. Koko sen ajan olette eläneet perhe-elämää neljän eri-ikäisen lapsen kanssa. Kerroit, että olette vuosien saatossa vieraantuneet ja etääntyneet toisistanne. Niin helposti tapahtuu, kun perheen pyörittäminen ja lasten tarpeet vievät huomion. Miehen ja naisen välinen suhde jää vanhemmuuden jalkoihin. Mietin, miten sinä olen pärjännyt sen asian kanssa. Oletko kaivannut vaimoasi naisena vierellesi ja lähellesi? Miten olet kaipuutasi hänelle ilmaissut?
Mieleeni tulee kertomasi perusteella, että vaimosi on ehkä jossain vaiheessa väsynyt olemaan pääsääntöisesti äiti ja halunnut tuntea itsensä naiseksi jälleen. Onkohan hän silloin lähestynyt sinua miehenä isän roolin takana? Mietin, miten hän on mahtanut sen tehdä ja onko se tavoittanut sinut. Jostain syystä, jota emme nyt tiedä, vaimosi on lähtenyt hakemaan huomiota ja vahvistusta naiseudelleen kodin ulkopuolelta. Kun ensimmäinen kerta silloin neljä vuotta sitten paljastui, oli liitossanne tuhannen taalan paikka. Kriisihän on aina paitsi uhka, myös mahdollisuus johonkin uuteen. Siksi minua kiinnostaa, miten toimitte silloin. Ilmeisesti totesitte molemmat, että ette halua menettää toisianne ja haluatte jatkaa yhdessä. Millaista teillä oli silloin? Oliko suhteenne sen jälkeen entistä läheisempi ja lämpimämpi? Jos näin oli, mitä tapahtui välissä olleiden vuosien aikana? Pääsikö arjen harmaus taas sammuttamaan syttyneen kipinän?
Se, että vaimosi alkoi muuttua kylmäksi, kertoo minulle, että hän alkoi ottaa etäisyyttä sinuun. Hän on todennäköisesti pohtinut eron mahdollisuutta jo jonkun aikaa. Eroaminen vanhasta tutusta on vaikeaa ja monesti ristiriitaistakin. Lähtijä alkaa usein käyttäytyä vihamielisesti puolisoaan kohtaan. On helpompaa lähteä, kun on vihainen. Se suojaa mieltä muistamasta kaikkea sitä hyvää, jonka takia on kuitenkin jatkanut näin pitkään yhdessä.
Olette todellakin tienristeyksessä, kuten kirjoitit. Nyt on tärkeä kohta teidän molempien miettiä, mitä elämältänne haluatte. Kuinka paljon rakkautta toista kohtaan on vielä jäljellä? Onko sitä vielä sen verran, että hiillokseen puhaltamalla voisi sytyttää uudelleen lämpöä ja hehkua? Jotta liitto voisi jatkua, toivoa ja tahtoa yrittää tulee olla molemmilla. Jos syyt pysyä yhdessä ovat tottumus tai syyllisyys ja häpeä mahdollisesta erosta, ovatko ne riittäviä?
Jos molemmat olette valmiita ja halukkaita vielä jatkamaan yhdessä, pidän tärkeänä, että käytte nyt suhteenne perinpohjaisesti läpi. Mitkä kaikki asiat ovat saaneet teidät etääntymään? Millaisia pettymyksiä ja loukkaantumisia olette kohdanneet? Millä eri tavoilla olette yrittäneet ratkaista parisuhteenne ongelmia? Mitä kumpikin toivotte ja tarvitsette? Pystyykö vaimosi antamaan sinulle riittävästi sitä, mitä tarvitset ja pystytkö sinä antamaan hänelle, mitä hän tarvitsee? Mihin asioihin on syytä tulla muutosta? Millaisena haluaisitte parisuhteenne jatkuvan? Jos näitä asioita tuntuu vaikealta käydä läpi kahden kesken, suosittelen lämpimästi hakeutumaan pariterapeutin vastaanotolle. Pariterapian ja avoimen keskustelun kautta teillä on mahdollisuus oppia uutta itsestänne ja toisistanne.
Mikäli taas vaimosi pysyy eropäätöksessään, on tärkeää ettette anna omien katkeruuksienne haitata lastenne elämää, vaan pysytte kypsinä aikuisina ja turvallisina vanhempina edelleen.
Toivon sinulle voimia ja kestävyyttä kriisin keskelle.
