Määräilevät naiset

Anonyymi

18.4.2010 13:12

Eikö olisi parasta vaan elää elämäänsä rauhassa miettimättä mitään mies/naisjuttuja tai väsyneitä stereotypioita? Ja jos kirjoituksessa mainituista asioista täytyy vääntää peistä tai nahistella, niin onko kumppani sellainen ihminen jonka kanssa haluaa elämänsä edes jakaa?

Mirja Wuokko

18.4.2010 21:03

Sanos muuta. Ois ois. Ois paljon helpompi elää kaikkien, jos kukaan ei kiinnittäisi ikävästi huomiota sukupuoleen, ikään, ihonväriin, asemaan jne.

Aika moni pari osaa kivasti ja luonnostaan jakaa hommansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Ja tulla vastaan, jos toisella on flunssa tai kiireinen työviikko.

Yllättävän moni kuitenkin yllättyy sitten kun yhteiselämän arki alkaa, kun vaikka toisella alkaa perinteinen stereotyyppinen ajattelu ja/ tai käytös puskea alkumukavuuden alta. Lapsen syntymä tuo myös monelle parille yllätyksiä elämään.

Ehkä enemmistö haluaa harmonisen suhteen, silloin ei kannata lähteä riitaiseen kimppaan. Jotkut taas tykkää riidellä railakkaasti, toivottavasti löytävät toisensa.

saira

18.4.2010 22:09

Mut hassua on, että kaikissa pitkissä suhteissani (tähän asti) miehet ovat "pettyneet", koska minä en komentele ja valita. Itse uskon siihen, että aikuisia ihmisiä ei tarvitse valvoa, vaan he osaavat huolehtia itsestään ja töistään ilman minuakin. Alussa tämä tuntuu miellyttäneen miehiä, mutta ajan kanssa he alkavat ihmettelemään asiaa. Ilmeisesti he yhdistävät komentelevuuden välittämiseen, ja koska en komentele, en myöskään välitä. Tai ainakin tällaisen kuvan heidän puheistaan olen saanut.

Anonyymi

19.4.2010 10:45

Hyvä kirjoitus. Nykyään on tuskallista katsoa, kun jotkut naiset alkavat pomottamaan esim. joitain tuttaviani. Koko ajan joku on vikana, koko ajan joku on huonosti. Ja sitten vielä ihan suoraa pottuilua päin miehen naamaa, esim. ravintolassa: "Kyllä se on niin, että nainen vie ja mies vikisee. Heheheh." Vitsin varjolla kuohitaan kaveri lopullisesti muiden miesten silmien edessä. Hienoa toimintaa.

Uskon tasa-arvoon, mutta olen siinä mielessä hieman vanhanaikainen, että miehellä pitää olla parisuhteessa ja perheessä arvovaltaa. Nykyään jotkut miehet ovat vitsi ja yleinen naurun aihe. Pilkkaamisen ja haukkumisen kohde. Suomalaiset miehet ovat ihan oikeasti kilttejä tyyppejä ja joutuvat tossun alle. Miesten katkeruus lisääntyy ja erotilastot kasvavat.

Mutta tätähän on ilmeisesti haluttu? Onnea Suomi!

MIES-35v

jaapajoo

19.4.2010 11:17

Pitäisi myös ottaa huomioon, että nykyisin vs sota-ajan sukupolvi. Isät ovat käyttäneet aikaa enemmän myös lasten kasvatukseen. Kun lapsiluvut ovat pienentyneet perheissä, niin tytöille on langennut myös ns.perinteisesti perheen pojille kuuluvia suorituspaineita. Jatkaa sukua, tehdä uraa ja jne.

Oman testiotantani kautta voin kyllä sanoa, että balanssi löytyy jos on yritystä. Naisista potenttiaalisimpia vaimomateriaaliksi ovat kyllä ne joilla on isäsuhde kondiksessa. Lisäksi on ihan coolia elellä vaimon liksalla.

Miro-Petteri

Mirja Wuokko

19.4.2010 11:52

Naisten on avioliiton onnen takia suorastaan vaarallista tienata hyvin.
http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/lehti.nsf/e1e392ad852e72f5c225680000404fa8/a84fe096647eabdfc225736e003a765a?OpenDocument

Em. väikkäriä varten on tutkittu käytännössä kaikki liitot Suomessa tietyllä ajanjaksolla ja aika armoton tulos.

Mistä on kyse? Eikö liitto kestä sitä, että naisella on ilm kovat työpaineet ja pitkät työpäivät? Eikö miehen ylpeys kestä parempituloista naista? Eikö nainen halua elättää miestä? Vaatiiko nainen mieheltä aina asemaa?

Ilmeisesti molemmilla sukupuolilla on tiettyjä vaikeuksia murtaa systeemiä, jossa mies vastaa pääsääntöisesti perheen elatuksesta. USA:ssa on tutkittu asiaa ja todella on niin, että vaikka naiset olisivat miten hyvätuloisia ja pystyisivät vaivatta elättämään isommankin perheen, he hakevat miestä, jolla on hyvä sosioekonominen asema.

Anonyymi

19.4.2010 16:36

Naulan kantaan. Yliemansipaatio on ihan turhaa, ja jatkuva määräily vain oman [vajavaisen] itsetunnon pönkittämistä.

Minusta on kivaa että mies kantaa kauppakassit kotiin ja paikkaa pyöränkumini. Ja ihan jees että mies saa enemmän liksaa; sehän se kovemmin töitä tekeekin (ihan konkreettisesti - hänellä fyysinen "duunari"työ, minä konttorirottana).

Olen joskus seurustellut ns. tohvelisankarin kanssa. Ei toimi. Ellei joku ole heittämässä minulle kapulaa rattaisiin, homma menee helposti överiksi. Niinpä olen tyytyväinen siihen, että meidän perheessä se on vielä mies, joka määrää kaapin paikan.

En kestäisi mitään tunteistä sössöttävää metroseksuaalia, jolla menee kauemmin hiusten laittamiseen kuin minulla.

Kivaahan se on, kun on kotona mies joka on sen verran kätevä käsistään, että "ei oo pakko jos ei haluu".

Anonyymi

26.4.2010 16:05

Minulla on hieman kokemusta parempituloisista naisista, ja havainnot viittaavat siihen, että ainakin joillakin tuntuu prioriteetit olevan kovin erilaiset kuin vähävaraisemmilla. Ensialkuun fiksu uranainen saattaa tuntua hyvältä valinnalta, mutta ennen pitkää meno alkaa kyrsimään ja alkaa kaivata boheemimpaa, empaattisempaa tai letkeämpää menoa. Naisen hyvätuloisuus ei siis ole eron syy, vaan seuraus niistä ominaisuuksista jotka tekevät hänestä pitkän päälle nihkeän kumppanin.

Anonyymi

26.4.2010 18:27

"Miksi ängetä joka asiassa miehen tontille?" Totta, jos halutaan pitäytyä perinteisissä sukupuolirooleissa. Mutta uskon, että nämäkin roolit muuttuvat ja ovat muuttumassa vähemmän kahlitseviksi. Toivon mukaan, sillä se toisi lisää tasa-arvoa yhteiskuntaan. Heteroseksuaalisuus ja perinteiset sukupuoliroolit ovat niin normittavia, että moni ihminen jätetään yhteiskunnassa useiden tärkeiden oikeuksien ulkopuolelle (esim ns. homoseksuaalit ja muut "poikkeavat" seksuaalisuudet, jos halutaan puhua tällaisista kategorioista) Naisen ja miehen sukupuoliroolit eivät ole itsestäänselvyyksiä, niistä on vain kielellisin keinoin, normittavien puhetapojen avulla, tehty sellaisia. Miksi täytyy olla niin vahvasti mies tai nainen tai heteroseksuaali ym, miksemme voisi olla kaikki yksilöitä? Itse kannatan kaikenlaisten lokeroiden ja kategorioiden kyseenalaistamista. -Think outside the box-

Mirja Wuokko

27.4.2010 11:30

Minusta monet uratykit, sekä miehet että naiset, ovat vähän tylsiä, varsinkin vapaalla. Ajatukset ovat vakavat ja töissä. Hersyvä huumori elää ehkä paremmin vähän vapaammassa ilmapiirissä. Tämä on tietysti yleistys, eikä koske kaikkia yksilöitä.

En missään nimessä halua pakottaa ihmisiä perinteisiin sukupuolirooleihin. Olen ihan itsekin saanut kärsiä niistä, mm. koulussa, kun olin vilkas tyttö. Haluan, suorastaan vaadin, naisille ja miehille yhtäläisiä oikeuksia ja mahdollisuuksia työelämässä, politiikassa ja taloudessa. Suosittelen kotihommien jakamista oikeudenmukaisesti.

Mutta. Jotkut miehet tuntevat nykyisessä ilmapiirissä olonsa uhatuksi. Miehille annetaan viestiä, että he tekevät kaiken väärin ja ovat sukupuolensa perusteella kaikki kollektiivisesti syypäitä tasa-arvon polkemiseen ja naisten hakkaamiseen.

Jos joku sovinistisika hermostuu naisten oikeudesta opiskella ja menestyä työelämässä tai naisten ihmisoikeuksista, tulee tällaista vastaan taistella. Tosin sovinismi on harvoin näin näkyvää nykyään. Lähes kaikki nuoremmat miehet ovat ainakin näennäistasa-arvoisia.

Miehillä on liian tiukat rajat toteuttaa itseään. Liian moni asia on epämiehekästä tai arveluttavaa.

Samaan aikaan ajattelen myös, että miesten tulisi saada olla (perinteisen?) miehekkäitä. Antaa miesten pissata seisten, avata ovi naiselle, auttaa takki päälle ja olla välillä äijää. Ei miehekkyys ole huono asia. Kaikkien miesten ei tarvitse olla pehmeitä.

Ja mitä tasa-arvoa sellainen on, että naisen täytyy työelämässä ja muualla yhteiskunnassa päteäkseen olla äijä? Naisten tulisi saada olla tahtoessaan perinteisen naisellisia ja samaan aikaan vaikka uskottavia johtajia tai lääkäreitä.

Vaikka itse en ole verho-ihmisiä, en omista tällä hetkellä huulipunaa, en osta kalliita voiteita... toisin sanoen naisten maailmassa on tosi paljon juttuja, jotka eivät kiinnosta minua pätkääkään, olen pikku hiljaa ymmärtänyt, että se maailma on ihan okei. On ihan arvostettua olla naisellinen ja hössöttää näitä naisten juttuja, ihan yhtä lailla kuin miehet jaksavat jauhaa jalkapallotuloksista tai siiman paksuudesta.

Suuri osa ihmisistä saattaa olla ihan "luonnostaan" kiinnostuneita "miesten" tai "naisten" jutuista. Kaikki ei ole kasvatuksella pakotettua, sukupuolirooli-puolueen pakottamia malleja.

Ihan vapaasti olemaan naisellinen tai miehekäs perinteisellä tai uudella tavalla.

Ja olisiko mahdollista, että myös biologia vaikuttaisi ihmisiin?

Niin kuin luonnossa? Että jopa se synnynnäinen sukupuoli vaikuttaisi käytökseen? Ei ehkä jokaisen yksilön kohdalla, mutta ryhmänä? Ja jos näin olisi, mitä pahaa siinä on? Jokin juju siinä on, että on kaksi sukupuolta.

Kysyy yhteiskuntatieteilijä

Anonyymi

27.4.2010 18:56

”Suuri osa ihmisistä saattaa olla ihan "luonnostaan" kiinnostuneita "miesten" tai "naisten" jutuista. Kaikki ei ole kasvatuksella pakotettua, sukupuolirooli-puolueen pakottamia malleja.”

"Ja olisiko mahdollista, että myös biologia vaikuttaisi ihmisiin? Niin kuin luonnossa? Että jopa se synnynnäinen sukupuoli vaikuttaisi käytökseen? Ei ehkä jokaisen yksilön kohdalla, mutta ryhmänä? Ja jos näin olisi, mitä pahaa siinä on? Jokin juju siinä on, että on kaksi sukupuolta."

Sosiaalipsykologian näkövinkkelistä katsottuna tämä mainitsemasi ”luonnostaan” on kyseenalaistettavissa. Näyttelemiemme roolien verkoston takaa ei paljastu minuutta, tämä näkökulma siis kiistää esisosiaalisen yksilön olemassaolon.
Psykologia on käsitteellistänyt ihmisenä olemista siten, että ihminen edeltää sosiaalista kontekstia ja on periaatteessa siitä riippumaton. Länsimaisissa yhteiskunnissa vallitseva yksilön ideologia on konstruoinut yhteiskuntaan valtavan määrän yksilöön viittaavia diskursseja, kuten persoonallisuus.
Ehkä kuitenkin ymmärtäisimme ihmisten käyttäytymistä paremmin, mikäli ylittäisimme tämän yhteiskunnan ja yksilön välisen dualismin. Ei ole ”minää” ennen yhteiskuntaa, vaan se juontuu yhteiskunnasta, kutoutuu lukuisten roolien ja normien verkostossa, minän ja toisen rajapinnalla.
Maskuliinisen ja feminiinisen roolin tekeminen ei sinänsä välttämättä ole huono asia, mutta se kumpuaa väistämättä kulttuuristamme, yhteiskunnastamme ja kielestämme. (mm. diskursiivinen tutkimus ja sosiaalinen konstruktionismi)

Tässä esittelen Judith Butlerin performatiivisuudelle perustuvaa sukupuolen teoriaa:
”Hänen mukaansa sukupuolen ilme muodostuu sukupuolen kulttuurisia ideaaleja toistamalla. Sukupuoli rakentuu toiminnallisesti ja diskursiivisesti eri esityksissä. Sukupuoli on performatiivisesti tuotettu. Performanssien takana ei ole mitään pysyvää ja todellista, kuten biologiaa tai identiteettiä, vaan sukupuolta esitettäessä identiteetti rakentuu ilmaisuista, joiden arkiajattelussa ajatellaan olevan tekemisen takana. Kun sex/gender – jaolle perustuvassa tutkimuksessa sukupuoli on olemista, käsitetään se performatiivisuuden teoriassa tekemiseksi. Sukupuolet vaikuttavat yhtenäisiltä ja eheiltä vain siksi, että sukupuolen esitykset, performanssit, toistuvat samankaltaisina. …. Se, että sukupuolten välille löydetään biologisia, psykologisia sekä sosiaalisia ehtoja, on seurausta sukupuolen ajattelemisesta kahtena, eikä siitä, että kyseiset erot tekisivät itsessään sukupuolen kahdeksi. (Kessler &McKenna 1978, 163). Sukupuolen esitykset suhteutuvat sukupuolen esittämisen normistoon eli sukupuolen kulttuuriseen ideaalikuvastoon.” (Suora lainaus Marko Salosen väitöskirjasta, Hiljainen heteroseksuaalisuus?, joka on vapaasti luettavissa internetissä)
Lähde, Sukupuoli: lähtökohta vai seuraus? s. 32 -Think outside the box-

Mirja Wuokko

28.4.2010 13:32

Elämän alusta asti kyseessä on jatkuva vuorovaikutus.

Suomessa enemmistö lapsista syntyy "sukupuolettomana": sukupuoli selviää vasta synnytyslaitoksella, koska sitä ei varmuudella ole selvitetty. Tällöin vanhemmat eivät voi kasvattaa sikiötä tiettyyn sukupuoleen.

Vastasyntyneitä tutkineet ryhmät eri puolilla maailmaa ovat löytäneet selviä sukupuolieroja vauvoissa. Alle päivän ikäiset tyttövauvat reagoivat poikavauvoja paljon herkemmin muiden lasten itkuun. Johtuuko tämä tuputetuista roolimalleista?

Yhtä selviä tuloksia on saatu siitä, että vanhemmat kohtelevat vauvoja ja lapsia eri tavoin sukupuolen mukaan.

Yhdessä tutkimuksessa vauvalan vastasyntyneille vaihdeltiin vaaleanpunaisia ja -sinisiä haalareita ja tarkkailtiin miesten ja naisten käytöstä vieraita vauvoja kohtaan. Kun aikuiset luulivat vauvaa pojaksi, olivat puhe ja käytös paljon karskimpia kuin jos vauvaa luultiin tytöksi.

Suomessa poikavauvoja imetetään lyhyemmän ajan kuin tyttöjä. Pojat puetaan kovakouraisemmin ja heitä ylipäätään käsitellään reippaammin ottein. Tyttövauvat saavat hellempää hoitoa.

Emme tiedä johtuuko aikuisten sukupuolirooleihin "pakottava" käytös vain virheellisistä ennakko-olettamista. Mitä jos vanhemmat reagoivat lapsen erityislaatuun? Suhtautuvat vilkkaaseen reippaammin ja arkaan suojelevammin? Sosiaalitieteet yrittivät aiemmin selittää lapsen olevan tabula rasa ja vanhempien muovaavan lapsen kokonaan. Uusimmat psykologian suuntaukset ovat toista mieltä. Vrt. esim. Keltikangas-Järvinen: synnynnäinen temperamentti selitttää jopa 50% persoonallisuudesta. Vanhemmat eivät suhtaudu kaikkiin lapsiinsa samalla tavalla, vaan lapsen synnynnäinen temperamentti vaikuttaa vuorovaikutukseen. Siis sukupuoleen sovellettuna: mitä jos sukupuolella on jotain merkitystä? Jos osaa erilaisesta roolittamisesta olisikin ohjannut de facto erilaisuus jo syntymässä?

Emme vielä täysin varmasti tiedä miten paljon lapset imevät käyttäytymistapoja aikuisilta vauvana. Johtuuko jonkun formulakuskius siitä, että hänen vanhempiensa formula-myönteisyys on vaikuttanut jo kapaloiässä ohjaavasti autourheilun pariin.

Se tiedetään varmuudella, että paljon testosteronia sikiöaikana saaneet tytöt ovat muita tyttöjä villimpiä, liikunnallisempia, tappelunhaluisempia, vähemmän lahjakkaita verbaalisesti ja parempia avaruudellisessa hahmottamisessa.

Vastakkaisia argumentteja kulttuuriaivopesulle on paljon. Lukematon määrä taiteilijoita, homoseksuaaleja tai naisinsinöörejä on tehnyt vastoin vanhempien tai yhteisön tahtoa, roolimalleja tai esimerkkiä.

Entä siellä luonnossa? Hermafrodiitteja löytyy, mutta pääsääntö on kahden sukupuolen järjestelmä. Kun näitä sukupuolia tutkitaan, voidaan erottaa selvästi mies- ja naispuoliset ryhmät koon, ulkonäön, käyttäytymisen ym. seikkojen valossa.

Suomessa miehet ovat keskimäärin naisia pidempiä, painavampia, lihaksikkaampia ja kaljumpia, partaisempia ja matalaäänisempiä. Miehillä on yleensä miesten sukupuolielimet ja naisilla naisten. Vain nainen voi kohdussa kantaa lasta tai imettää. Miehillä on kymmenen- ehkä satakertainen määrä testosteronia naisiin nähden. Naisilla on kuukautiset ja erilainen hormonitoiminta kuukauden jokaisena päivänä. Miehillä on siemensyöksyt ja suunnilleen samanlainen hormonitoiminta joka päivä (toki hormonit vilkastuvat kevään valossa ja hiipuvat iän myötä). Miten biologia voisi olla vaikuttamatta ihmiseen?

Kaikki ihmiset ovat kuvitteellisella janalla, jossa ääripäiden edustajia on ehkä vähän ja keskivaiheilla on paljon poppoota. Voimme etsiä yhtäläisyyksiä ihmisten välillä. Miehet ja naiset syövät, virtsaavat ja nukkuvat. Mutta miehet syövät enemmän, heillä on harvemmin virtsaamisentarve ja he nukkuvat sikeämmin vauvan vieressä kuin naiset. Nämä erot johtuvat biologiasta.

Meillä on vielä tekemistä sen suhteen, ettei syrjittäisi ihmisiä sukupuolen perusteella, tai oletettaisi sukupuolen määräävän kaikkia asioita. Onhan nykymiesten sisustusinto esimerkki siitä, miten käytös muuttuu perimää nopeammin. En silti ymmärrä, miksei saisi myöntää, että on mahdollista että sukupuoliroolit määräytyvät osittain biologian pohjalta. Minusta kaiken yliselittäminen vain kulttuurisiksi konstruktioiksi, jotka olisivat täysin vapaasti muunneltavissa, on suorastaan väkivaltaa ihmiskuntaa kohtaan. Lisäksi se on turhaa syyllistämistä. Moni tyttö haluaisi pukeutua pinkkiin hörhelömekkoon ja nauttia prinsessana olosta tai poika leikkiä auto- tai sotaleikkejä, mutta tällä hetkellä valveutuneet vanhemmat joutuvat tietysti tällaisen paheellisen toiminnan kieltämään.

Ei sukupuoli ole pelkkä pakotettu ajatus. Se millaisten toimien katsotaan ilmentävän sukupuolta on välillä mielivaltaista ja tyhmää päätelmää.

Monet tuntemani lapset saavat toteuttaa itseään. Moniko vanhempi enää paheksuu jalkapalloa pelaavaa tyttöä tai virkkaavaa poikaa?

Anonyymi

28.4.2010 19:04

Myös aiemmin esittämäni näkökanta ihmisistä pohjaa ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. On sosiaalipsykologian näkökulmasta täysin selvää, että vanhemmat kohtelevat tyttö- ja poikalapsia eri tavoin, tämähän kumpuaa täysin kulttuuristamme ja totutuista naisen ja miehen rooliodotuksista. Tähän kuuluu mm. se että tytöille puetaan punaista, ja pojille sinistä. Se, että vauvoja kohdellaan syntymästään saakka eri tavoin, ohjaa lapsen tulevaa kehitystä. Tämä taas pohjaa täysin vuorovaikutukseen mm. vanhempien ja lapsen välillä.

”Uusimmat psykologian suuntaukset ovat toista mieltä. Vrt. esim. Keltikangas-Järvinen: synnynnäinen temperamentti selittää jopa 50% persoonallisuudesta.”

Persoonallisuuden käsitteen käyttö voi olla hyvin harhaanjohtavaa ja normittavaa. Kognitiivinen psykologia, sekä behaviorismi ovat molemmat osaltaan olleet luomassa mm. passiivisempaa ihmiskäsitystä. Psykologinen ihmiskäsitys on verrattavissa arkijärkiseen käsitykseen ihmisestä. Sen mukaan olemme johdonmukaisten ja pysyvien luonteenpiirteiden kautta selitettävissä olevia, omat arvot, kyvyt ja lahjat omaavia, toisista ihmisistä erillisiä yksilöitä.

Nykyistä psykologista ja arkijärkistä ihmiskäsitystä on mahdollista jäljittää historiallisesti mm. valistuksen aikakauden ihanteisiin, Descartesin kartesiolaiseen dualismiin (ruumiin ja mielen erotteluun perustuva teoria -> ihminen on täysin henkinen olento) ja teknologian kehitykseen. Valistuksen aikakaudella uskonnolliset opit hylättiin ja alettiin uskoa, että rationaaliset omilla aivoilla ajattelevat yksilöt löytävät luonnosta löytyvät kausaalisuhteet omien tieteellisten hankkeidensa avulla.

Myös psykologisten laboratoriokokeiden perinteessä on uskottu, että ihmisen käyttäytymisestä voidaan luoda lopulta johdonmukainen, mitattavissa oleva kokonaiskuva. Eli valistuksen ajattelun tavoin haluamme selvittää ihmisen käyttäytymisen kausaalisuhteita. Psykologiassa ihmistä pyritään objektiivisesti mittamaan ja havainnoimaan luonnontieteistä omaksuttujen ihanteiden mukaisesti.

”Kaikki ihmiset ovat kuvitteellisella janalla, jossa ääripäiden edustajia on ehkä vähän ja keskivaiheilla on paljon poppoota.”

Juuri tähän tapaan ihmistä pyrittiin tilastollisesti määrittämään ja turvaamaan löydösten mahdollisimman suuri yleistettävyys.
Mutta, entä jos sosiaalisen elämän ilmiöt eivät olekaan niin yksiselitteisesti mitattavissa olevia, yleistettäviä ilmiöitä? Entä jos löydetyt vuorovaikutuksen syy-seuraussuhteet ja säännönmukaisuus ovatkin tutkijan omista tutkimusmetodeista ja tulkinnasta lähtöisin?
Näin voitaisiin lähteä kyseenalaistamaan mainitsemaasi tutkimusta vastasyntyneistä.

”Vastasyntyneitä tutkineet ryhmät eri puolilla maailmaa ovat löytäneet selviä sukupuolieroja vauvoissa. Alle päivän ikäiset tyttövauvat reagoivat poikavauvoja paljon herkemmin muiden lasten itkuun. Johtuuko tämä tuputetuista roolimalleista?”

Jokaisen tutkijan koetilanteesta tekemien tulkintojen pohjalla on aina kulttuurinen malli, joka ohjaa millainen tulkinta kokeesta tehdään, mitä pidetään tärkeänä, mitä jätetään huomioimatta yms. Mainitsemassasi vastasyntyneiden tutkimuksessa taustalla piilevät mm. oletukset sukupuolen kaksijakoisuudesta -> aletaan lähtökohtaisesti etsiä eroja tyttöjen ja poikien käytökselle. Tällöin on yhdentekevää millaisia pohdintoja vastasyntyneistä tehdään, ne ovat kulttuuriin, aikaan ja paikkaan sidoksissa olevia näkemyksiä ihmisestä, eli toisien sanoen ne EIVÄT ole yleistettävissä olevia ja objektiivisia löydöksiä ihmisen käyttäytymisestä, niiden avulla ei voida selvittää ihmisen ”perimmäistä” olemusta. Tämä kuviteltu ”perimmäinen olemus” on aina kiinni historiallisesta kontekstistaan, eli se on jatkuvan muutoksen alaisena. Eli koko psykologisten kokeiden metodologia on täysin kyseenalaistettavissa.

Siksi onkin mielenkiintoisempaa tutkia kokeesta tehtyjä tulkintoja aikaan ja paikkaan sidoksissa olevina selitysmalleina, se millaisia tulkintoja kokeesta tehdään osoittaa yhteiskunnassamme vallitsevat diskurssit.
-Think outside the box-

Mirja Wuokko

28.4.2010 19:39

Olen niin puhelias, et jouduin lyhentämään sen edellisen. Tarkoitin perimän ja yksilön välistä "vuorovaikutusta".

Joka on koskaan ollut raskaana, tietää miten erilaisia ihmiset ovat jo kohdussa. Meillä kaikilla on vanhempiemme geenit, synnynnäiset ominaisuudet, jotka muokkautuvat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Aineellisen ja sosiaalisen ympäristön kanssa. Geeneistä katsoen jotkin geenit aktivoituvat, jotkin menevät "pois päältä".

Jos ihminen hylätään metsään vauvana ja hän jäisi jotenkin henkiin susien kanssa, ei hän varmaan kävelisi kahdella jalalla tai ei ainakaan puhuisi ihmisten kielellä. Toisaalta lapset eivät ole vanhempiensa klooneja, vaikka heidät laitettaisiin kotiopetukseen ja yritettäisiin aivopestä. Ympäristön vaikutus on aina rajallinen.

Meillä on annettuna sukupuoli (useimmilla melko selvä, vaikka kaikilla ei) maximikoko ja ilmeisesti myös -äly. Joidenkin rajojen yli emme vain pääse.

Ovatko ihmisten havainnot sukupuolesta kaikki aivopestyjen bimbojen erehdystä? Monet ihmiskokeet on tehty niin, etteivät havainnoitsijat tiedä sukupuolta, he vain kertovat näkemästään.

Entä apinakokeet, joissa lauma apinalapsia päästetään tutustumaan nukkeihin ja palloihin? Kun apinapojat valitsevat pallon ja alkavat urheilla ja apinatytöt nuket, joita alkavat hoivata?

Näin tänään kaksi miestä. Toinen nosti alle 1-vuotiaan toisen miehen syliin ja lapsen syliinsä saanut suli hellään iloiseen hymyyn. Miehet voivat hoitaa lapsia hyvin. Vaan eivät silti synnytä ja imetä. Jos tutustuu naisen hormoneihin odotuksen, synnytyksen ja vauva-ajan jälkeen, tai imetysajan hormonitoimintaan, tajuaa miten luonto on tämän asian hoitanut.

Vanhemmuudesta syntyvät työantajaan kohdistuvat kustannukset voisi silti laittaa tasan. Miehelle ei voi kuitenkaan siirtää äitiyttä ja mahdottomien vaatiminen eri sukupuolilta tekee vain surulliseksi.

Miksi ei voisi iloita erilaisuudesta? Täydellinen tasa-arvo sellaisena kuin monet ovat yrittäneet esittää on ikuinen mahdottomuus. Meistä ei tule kaikista samaa sukupuolta olevia yhtä älykkäitä ja hoikkia vaikka mitä tekisi. Sen lisäksi ihmisillä on vielä ripaus vapaata tahtoa.

Eikö sellaiset ihmisoikeudet riittäisi, että kaikki olemme ihmisarvoltamme yhtä arvokkaita. Naisten ja miesten ei aina tarvitse mennä samoihin töihin (vaikka tytöt valtaavat maalarin ammatin, ks. HS), mutta nykyiset arvotukset ja arvostukset voisi muuttaa oikeudenmukaisemmiksi.

Eivät kaikki ihmiset missään henkisessä vankilassa ole. Se on ihmisten aliarvioimista.

Anonyymi

28.4.2010 21:39

Ok, puhut perimän ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta. Kuitenkin myös kahtiajako geeneihin ja ympäristöön on samalla tavalla kulttuuriin, historialliseen kontekstiinsa sidoksissa ja siinä suhteessa hieman näennäinen tapa jäsentää ihmistä. Se, että ihmistä käsitteellistetään tämän kahtiajaon kautta tänä päivänä, ei tarkoita että näin tehtäisiin myös jatkossa. Lisäksi tämä kyseinen kahtiajako nojaa psykologiseen käsitykseen valmiista esisosiaalisesta yksilöstä. Eli on yksilö, joka omaa geenejä, johon ympäristön muuttujat, mukaan luettuna sosiaaliset muuttujat sitten vaikuttavat. Sosiaalipsykologia kiistää tämän kahtiajaon, niin moni teoria ja tutkimus puhuu tämän väitteen puolesta, etten tässä yhteydessä pystyisi edes luettelemaan niitä kaikkia.

”Entä apinakokeet, joissa lauma apinalapsia päästetään tutustumaan nukkeihin ja palloihin? Kun apinapojat valitsevat pallon ja alkavat urheilla ja apinatytöt nuket, joita alkavat hoivata?”

Tässä apinakoe esimerkissä voidaan taas kritisoida psykologisten kokeiden metodologiaa. Emme kenties ole löytäneet kokeiden kautta, jotain ”sukupuolisuuden” objektiivista määritelmää. Ehkä koe kertoo pikemminkin halustamme löytää sellainen. Kokeen lähtökohtaiset olettamukset ja koemetodin valinta kertovat kulttuuristamme ja ihmisestä enemmän kuin itse koe. Ihmisen tai edes apinan olemusta ei voi noin yksiselitteisesti mitata ja yleistää, tällaisen tutkimuksen arvo siis kyseenalaistetaan sosiaalisen konstruktionismin piirissä, kuten edellisessä kommentissani jo mainitsin.

”Meistä ei tule kaikista samaa sukupuolta olevia yhtä älykkäitä ja hoikkia vaikka mitä tekisi. Sen lisäksi ihmisillä on vielä ripaus vapaata tahtoa.”

Ehkä epätasa-arvo nousee siitä, että ihmistä halutaan välttämättä tulkita näiden ominaisuuksien lävitse? Kaiken voi kyseenalaistaa: Mitä on älykkyys? Sosiaalipsykologian piirissä on väitetty, ettei se niinkään olisi sisäsyntyinen joukko rajoja, kuin psykologia antaisi ymmärtää. Lukuunottamatta sitä, että älykkyyden voi jo itsessään tulkita monella tavalla, se voi myös nousta sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Toki myös sosiologisen sosiaalipsykologian näkökulmasta on tärkeää käsitteellistää ihmistä toimijana, ettei päädyttäisi samaan passiiviseen ihmiskuvaan, kuin mitä mm. behaviorismi on luonut. Mutta on myös tärkeää tehdä näkyväksi tieteellisen ja psykologisen kielenkäytön historiallinen sidonnaisuus, jotta vältettäisiin sosiaalipsykologisen termistön naamioiminen totuuden objektiiviseksi heijastumaksi. (Kenneth Gergen ja sosiaalinen kontruktionismi)

Itse pidän kyseenalaistamista tärkeänä asiana, sillä monesti kaikkein itsestään selvimpinä pidetyt asiat ovatkin niitä kaikkien monimutkaisimpia. Lisäksi kulttuurimme itsestäänselvyydet ovat vaarallisia siinä mielessä, että ne voivat huomaamattomasti ja vaivihkaa tuoda epätasa-arvoa yhteiskuntaan. (juuri siksi ettei niitä kyseenalaisteta) Mm. kiusaaminen länsimaisissa yhteiskunnissa liittyy usein yksilöiden henkilökohtaisina ominaisuuksina pidettyihin piirteisiin, kuten älykkyyteen. (haukkumasana tyhmä) Mutta jos mm. älykkyyden diskurssi kyseenalaistetaan ja osoitetaan sen yhteys psykologiseen ja individualistiseen ihmiskuvaan, voidaan myös kiusatuille ja leimatuille antaa mahdollisuus käsitteellistää itseään uudella tavalla.

Olen samaa mieltä kanssasi, erilaisuutta voi ja pitää kunnioittaa, mutta itse kannatan myös uusien vaihtoehtoisten diskurssien luomista, näin voimme tukea moniäänisyyttä ja antaa ihmisille myös uusia keinoja käsitteellistää ihmisenä olemista. :)
-Think outside the box-

Mirja Wuokko

29.4.2010 11:31

Siis millä tavalla sosiaalipsykologia on ruvennut kiistämään yksilön olemassaolon? Olisi kiinnostavaa kuulla niistä tutkimuksista lisää. Tieteessähän on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan yksilön katoaminen, yksilön ääriviivojen liudentuminen ympäristöön, ts. kyvyttömyys erottaa itseä/ minää ympäristöstä (ja samananaikainen muunkin todellisuudentajun herpaantuminen), on tila, jota kutsutaan psykoosiksi (psykiatriassa ja psykologiassa).

Toki kaikkea voi kyseenalaistaa. Välillä se on hyvinkin terveellistä. Äärimmillään se johtaa kaaokseen.

Ei ihmisen psyyke olekaan mikään raudanluja täysin eheä muuttumaton kokonaisuus. Silti ihmiset, jotka pystyvät säilyttämään kohtuullisen vahvan ja mielellään melko positiivisen minäkuvan, joka joustaa riittävästi, voivat ehkä parhaiten.

Monet ovat sitä mieltä, että nykyajan loputtomat mahdollisuudet ja valinnanvapaus vain hämmentää. Tiukemmat roolitukset olisivat monelle helpotus. Paluuta ei ole. Kai.

Ei meillä ole yksiselitteistä määritelmää mielenterveysongelmaisesta, mutta useimmat ihmiset lapsesta vaariin ja kulttuurista toiseen tunnistavat mielipuolen. Eri kulttureissa se mielipuolisuus tai mielenterveysongelma joskus esiintyy variaatioin. Kyseessä on ehkä yksilön täydellinen sopeutumattomuus vallitsevaan ympäristöön (tai ympäristön sopeutumattomuus yksilöön).

Älykkyyttä ei voikaan ottaa lasilevylle ja tutkia mikroskoopilla. Silti meillä kaikilla on käsitys älykkyydestä tai tunnemme älykkäitä ihmisiä. Tavallaan "älykkyys" voi ennustaa menestystä tietyissä asioissa, mikä ei tarkoita sitä, että ei-menestynyt ei voisi missään nimessä olla älykäs. Nykyiset työkalut ovat enemmistön mielestä riittävän hyvä apparaatti mitata ja erotella ihmisiä koulutuksen ja työelämän tarpeisiin, tai erotella sairaat terveistä ja tarjota apua.

Jos haluaa kiistää kaikki tähän mennessä tehdyt tutkimukset ja kokeet sukupuolesta ihmisten ja eläinten parissa, tarvitaan vähän enemmän kuin jonkun sosiologin sananpyöritystä. Kyllä sukupuoli voidaan aika yksimielisesti määritellä biologisena ilmiönä. Toki on aina ihmisiä, jotka jäävät väliin tai putoavat määritelmän ulkopuolelle. En tiedä prosenttilukua, mutta huomattavalla enemmistöllä ei ole hämminkiä sukupuolensa suhteen.

Sukupuoleen kohdistuvat ennakkoluulot ovat olleet ja ovat varmasti vieläkin ongelma. Esim. naiset eivät voineet opiskella lääkäreiksi noin sata vuotta sitten. Useimpien miesten mielestä nainen erilaisissa "miesten ammateissa" oli vielä lähimenneisyydessä mahdottomuus. Nyt yli puolet valmistuvista lääkäreistä on naisia. Oulun ammattiopiston valmistuvista maalareista taitaa naisia olla 70%.

Kulttuurin ja bilogian suhteen olen jyrkästi eri mieltä. Biologia on mielestäni huomattavasti pysyvämpi asia kuin kulttuuri. Kulttuuri muuttuu välillä niin kiivaasti, ettei biologia ehdi mukaan muutokseen. Siitä seuraavia ongelmia ovat esimerkiksi liikalihavuus, diabetes, astma ja allergiat.

Medikalisaatio ja ylidiagnosointi ei ehkä ole johtanut lisääntyneeseen onnellisuuteen tai terveyteen (tai ainakaan terveyden tuntemukseen).

Millainen olisi ihannemaailma? Hyvin vapaa, määrittelemätön, avoin, hyväksyvä, ilman kilpailua, ilman luokittelua? Moni joutuisi paniikkiin. Nyt jo monet ahdistuvat sukupuolten temmellyskentistä. Luulisin että suuri osa suomalaisista tekee asioita aika vapautuneesti, eikä koko ajan mieti, voiko mies tehdä näin tai sopiiko tämä naiselle. Esimerkkinä tyttöjen aggressiivisuus: ei välttämättä ajatella, ettei naisen sovi osoittaa aggressiota.

Anonyymi

29.4.2010 20:08

”Ei meillä ole yksiselitteistä määritelmää mielenterveysongelmaisesta, mutta useimmat ihmiset lapsesta vaariin ja kulttuurista toiseen tunnistavat mielipuolen. Eri kulttuureissa se mielipuolisuus tai mielenterveysongelma joskus esiintyy variaatioin. Kyseessä on ehkä yksilön täydellinen sopeutumattomuus vallitsevaan ympäristöön (tai ympäristön sopeutumattomuus yksilöön).”

Oletko todella sitä mieltä, että kategorioiden ja ylipäänsä yksilön ideologian kyseenalaistaminen on ”ympäristöön sopeutumattomuutta” ja sitä voi verrata jopa psykoosiin? Mielenkiintoista siihen nähden, että sosiologinen sosiaalipsykologia nimenomaan painottaa sosiaalisen ympäristön keskeistä asemaa ihmiselämässä. Eli väitteesi ei ole lainkaan looginen. Sosiaalinen konstruktionismi tuo ja rakentaa vapautta käsitteellistää ihmisenä olemista eri tavalla, tuottamalla uusia diskursseja ja puhetapoja, se ei ennalta määrää minkä kategorian mukaan elää. Vapaus valita ei tarkoita sitä, ettei voisi elää vaikkapa perinteisempien roolien mukaisesti. Tietenkin se, kuinka paljon vapautta roolien valinnassa ihmiselle sälytetään, on asia erikseen.

”Jos haluaa kiistää kaikki tähän mennessä tehdyt tutkimukset ja kokeet sukupuolesta ihmisten ja eläinten parissa, tarvitaan vähän enemmän kuin jonkun sosiologin sananpyöritystä.”

Tieteellisen koemetodologian olen jo kertaalleen kyseenalaistanut. Ja kyllä, siihen riitti mainitsemasi ”sosiologinen sananpyöritys.” Jos itse puolestaan haluaa kyseenalaistaa sosiaalipsykologisen tutkimuksen arvon, sille pitäisi esittää kunnon perustelut.

”Jokaisen tutkijan koetilanteesta tekemien tulkintojen pohjalla on aina kulttuurinen malli, joka ohjaa millainen tulkinta kokeesta tehdään, mitä pidetään tärkeänä, mitä jätetään huomioimatta yms. Mainitsemassasi vastasyntyneiden tutkimuksessa taustalla piilevät mm. oletukset sukupuolen kaksijakoisuudesta -> aletaan lähtökohtaisesti etsiä eroja tyttöjen ja poikien käytökselle. Tällöin on yhdentekevää millaisia pohdintoja vastasyntyneistä tehdään, ne ovat kulttuuriin, aikaan ja paikkaan sidoksissa olevia näkemyksiä ihmisestä, eli toisien sanoen ne EIVÄT ole yleistettävissä olevia ja objektiivisia löydöksiä ihmisen käyttäytymisestä, niiden avulla ei voida selvittää ihmisen ”perimmäistä” olemusta. Tämä kuviteltu ”perimmäinen olemus” on aina kiinni historiallisesta kontekstistaan, eli se on jatkuvan muutoksen alaisena. Eli koko psykologisten kokeiden metodologia on täysin kyseenalaistettavissa.”

Haluan huomauttaa, että tämä kritiikki on otettu vakavasti myös psykologian puolelta, ja koetilanteita on sen takia mm. pyritty tiukasti valvomaan.

Jokainen tutkija elää oman aikansa yhteiskunnassa ja väkisin kirjoittaa sen ajan arvomaailmaa tutkimuksensa sisään. Objektiivisuus, yksi tieteen tärkeistä kriteereistä, on siis täysin mahdotonta! Tutkimukset ja kokeet ovat tämän perusteella hyvinkin pitkälle kritisoitavissa ja kyseenalaistettavissa. Ainakin tulisi tiedostaa tieteen sidonnaisuus aikansa yhteiskuntaan. Tiede on sitä mitä tutkitaan ja se mitä milloinkin tutkitaan, kumpuaa yhteiskunnasta. Esimerkiksi yhteiskunnalliset ongelmat ja kriisit herättävät usein kiinnostusta psykologeissa tai sosiaalipsykologeissa ja vaikuttavat tutkimuksen suuntaan ja koemetodeihin. Laajemmin ajateltuna mm. yksilön ideologia on johdattanut psykologit tutkimaan ihmistä muista erillisenä yksilönä, johon yhteiskunta vain vaikuttaa.

Ihminen on toimija, mutta "rajallinen" sellainen.

-Think outside the box-

Mirja Wuokko

29.4.2010 22:32

En todellakaan väittänyt, että jos kyseenalaistaa joitakin nykytolalla olevia asioita, olisi liian ympäristöön sopeutumaton ja mielipuoli. Kirjoitin että yksilö, joka ei enää lainkaan tiedosta itseään, ymmärrä olevansa yksilö ja tajua missä minän ja ympäristön raja kulkee ja jonka todellisuudentaju on hämärtynyt, on määritelmällisesti psykoosissa.

En siis väitä, että kettutytöt tai muut valtavirrasta hieman esiin tulevat olisivat kaikki sekaisin. (Vaikka voihan joku heistä ollakin.)

Asioita saa ja pitää kyseenalaistaa.

Mutta jos joku väittää, ettei ihmistä ole kaksi sukupuolta, niin saa vähän selittää. Kyllä ihmisiä on kaksi sukupuolta (ihan kaikissa kulttuureissa). Neuvolakortissa lukee tai ainakin luki vaihtoehdot "tyttö", "poika" ja "ei tietoa". Viimeiseen kategoriaan tulee aika vähän yksilöitä, mutta heillekin yritetään löytää paras ratkaisu. Jos sukupuoli-kokemusta ei olisi, miksi miehet tuntevat yleensä olevansa miehiä ja naiset naisia ja miksi jotkut harvat niin vahvasti kokevat olevansa väärässä sukupuolessa ja haluaisivat vaihtaa siihen toiseen?

Itse kuuluun siihen joukkoon, joka ei koskaan ole tuntenut olevansa ihan väärässä kropassa, mutta toisaalta en kulje ympäriinsä miettimässä naiseuttani tai mitä naisille sallitaan. Monta kertaa olen joutunut puolustamaan tyttöjen tai naisten oikeutta tehdä jotakin, viime aikoina harvemmin. Kumota väitteitä, kuten "naiset ovat huonoja matematiikassa".

Tiedän että parissa maassa on otettu käyttöön kolmannen sukupuolen idea. Kategoriaan kuuluu ilmeisesti yleensä mieheksi syntyneitä itsensä naiseksi tuntevia ihmisiä. En tiedä ovatko transsukupuolisia homoseksuaaleja? Minulla ei ole mitään heitä vastaan. Sukupuolen käsitettä ei silti tarvitse hylätä.

Olen opiskellut Helsingin yliopistossa sosiaalipsykologiaa ja mitään tuonkaltaista sukupuolen kiistämistä en ole Helkaman tai muidenkaan hoivissa havainnut. Se mitä oletamme sukupuolesta seuraavan on jo toinen juttu. Siihen liittyy juuri paljon mainitsemiasi mielivaltaisiakin määreitä. Jos kymmenen tyttöä on ehkä inhonnut jalkapalloa jumppatunnilla, ei voida väittää, että jalkapallo on lähtökohtaisesti epäsopivaa naisille (itsekin Hongassa kuningaslajia pelanneena tosin tiedän, että suurin osa elämäni aikana tapaamistani naisista ei halua juosta pallon perässä, eivät tosin kaikki miehetkään).

Viestinnän laitoksen yhdellä naistutkimuksen kurssilla käsiteltiin mielenkiintoisia asioita sukupuolesta, muttei sielläkään kukaan kahden sukupuolen käsitettä biologisena ilmiönä kiistänyt, ainoastaan kyseenalaistettiin kulttuurisia käsitteitä.

Ehkä suuri osa ihmisistä haluaa kuulua joukkoon. En tiedä alkaako monikaan harrastaa jotakin toimintaa vain saadakseen kavereita, hyväksyntää ja vahvistuksen miehuudelleen tai naiseudelleen. Luulisin että ihmiset aika lailla hakeutuvat itseään kiinnostavien asioiden pariin.

Täydellinen objektiivisuus on tietty mahdotonta ja jokaisen maailma taitaa olla vähän omalaatuinen, mutta miksi ei saisi pyrkiä objektiivisuuteen? Pitäisikö tiede kieltää?

Vaikka jotkut näkevät turkoosin sinisenä ja toiset vihreänä, on meillä aika suuri yksimielisyys (selvällä enemmistöllä siis) siitä, mikä väri on sininen. Mielestäni emme voi kokonaan hylätä yhteisiä konstruktioita tai sopimuksia siitä, mitkä ovat yhteisiä pelisääntöjä, millaisiin luonnonlakeihin uskomme tällä hetkellä. Vai tulisiko luopua sukupuolesta? Panna miehet ja naiset samaan koppiin uimahallissa? Luopua metrijärjestelmästä, länsimaisesta oikeuskäytännöstä, liikennevaloista, koko koulujärjestelmästä (koska siellä opetetaan asenteellista ja vanhaa tietoa)? Enpä oikein usko.

Ei vaaleanpunainen ole aina ollut tyttöjen väri. Se on ollut kuninkaallinen väri ja miesten väri. Homman nimi on se, että ihmisillä näyttää olevan suuri tarve erottaa sukupuolet ja ilmaista lapsensa sukupuoli muille. Olisi kiintoisaa tutkia syytä tähän.

Lasten- ja nuortenvaatekaupoissa pojille on tarjolla paljon eri värejä: keltaista, punaista, pinkkiä, kirkkaanvihreää.

Perustakaa yhteiskunnallinen paneeli "Onko sukupuoli pelkkää huijausta?" Tulen mielelläni keskustelemaan aiheesta vaikka yliopistolle.

Anonyymi

30.4.2010 15:49

Hauskaa vappua! Vastaan huomenna vähän kokonaisvaltaisemmin, tänään en ehdi.

Haluaisin nyt jo kuitenkin huomauttaa, etten ole missään vaiheessa kiistänyt sukupuolen käsitettä biologisena ilmiönä, olen vain korostanut miesten ja naisten sukupuolirooleja ja odotuksia tärkeänä sukupuolta rakentavana tekijänä.

Se, että omistaa joko miehen/naisen sukupuolielimet ei tee vielä miestä tai naista, (muuten kuin biologisesti) vaan se, mitä mieheltä/naiselta odotetaan milloinkin, on sidoksissa aikaan ja paikkaan.
Olet siis käsittänyt kirjoitukseni väärin.

-Think outside the box-

Anonyymi

30.4.2010 16:06

Ja lisäys, en todellakaan ole missään vaiheessa ehdottanut yhteisistä konstruktioista luopumista. Päinvastoin olen korostanut niiden tärkeyttä!

"Mielenkiintoista siihen nähden, että sosiologinen sosiaalipsykologia nimenomaan painottaa sosiaalisen ympäristön keskeistä asemaa ihmiselämässä. Eli väitteesi ei ole lainkaan looginen. Sosiaalinen konstruktionismi tuo ja rakentaa vapautta käsitteellistää ihmisenä olemista eri tavalla, tuottamalla uusia diskursseja ja puhetapoja, se ei ennalta määrää minkä kategorian mukaan elää. Vapaus valita ei tarkoita sitä, ettei voisi elää vaikkapa perinteisempien roolien mukaisesti.

Tämäkin siis luki jo edellisessä kommentissani...

-Think outside the box-

Mirja Wuokko

2.5.2010 22:43

Nyt päästiin asiaan. Valinnanvapaus ja jokaisen erityislaadun kunnioittaminen ois hyvä. Minusta Suomessa on aika vapaata jo nyt. Meillä on vähän konventioita useimpiin muihin maihin verrattuna. Rentoa ja epämuodollista. Naiset hakkaa halkoja ja miehet laittaa ruokaa.

Monet pitävät sukupuolirooleja tärkeinä. Miehen mallia ja isän mallia kaivataan kovasti pienille pojille.

En vähättele kulttuurin merkitystä. Joissakin tapauksissa se on jopa huimaava, vaikka Afganistanissa naisten osalta tai meillä joissakin pienissä uskonnollisissa ryhmissä, missä puuhataan mitä sattuu ja pienkulttuuri hyväksyy vaikka insestin ja pedofilian.

Jännää on miten kasvatustieteilijät omaavat tutkimusten mukaan hyvin perinteiset sukupuoliroolikäsitykset.

Mielestäni näkemykset eri tieteiden välillä ovat ennemminkin lähentyneet toisiaan uusien tutkimustulostenkin ansiosta. Eli sosiaalitieteilijät eivät enää väitä pelkän kasvatuksen ja kulttuurin sanelevan ihmisen luonnetta ja kehitystä. Esimerkiksi mielen sairaudet ovat monasti perinnöllisiä. Tieto aivokemioista avaa näkemyksiä vaikka masennukseen. Miksi jotkut masentuvat niin helposti ja toiset eivät melkein mistään? Luovan lahjakkaan ihmisen aivot muistuttavat skitsofreenikon aivoja jne.

Toisaalta geenitutkijat ovat toppuutelleet geeneillä selittämistä ja korostaneet viime aikoina myös ympäristön merkitystä, ennen kaikkea perimän ja ympäristön vuorovaikutusta.

Kaikkia malleja ei voi niellä itsestäänselvinä, mutta kaikki eivät halua koko ajan kyseenalaistaa kaikkea. Sukupuoliroolit eivät myöskään ahdista ja häiritse kaikkia ihmisiä. Monet ovat aika sinut itsensä ja maailman kanssa.

Anonyymi

3.5.2010 06:57

Kirjoitit, että ihmisten ei enää tarvitse ajatella arkipäivässä, että miten minun kuuluisi tehdä tämä asia kun olen nainen/ mies.

Pieni korjaus: esittämäsi väite koskee aika tarkkaan puolta Suomen väestöstä.

Mirja Wuokko

3.5.2010 10:02

Kerro lisää.