Oma moraali, paras moraali

Useimmat ihmiset pitävät itseään hieman keskivertoa parempina ihmisinä. Suomessa on tutkittu esimerkiksi autoilijoita, ja yhdeksän kymmenestä arvioi itsensä vähintään keskivertokuskiksi.

Erilaisissa tutkimuksissa on selvitetty yleisesti toivottavina pidettäviä piirteitä ja pyydetty ihmisiä arvioimaan sen jälkeen omia ominaisuuksiaan. Mitä toivotumpi ominaisuus, sitä todennäköisemmin kyseinen kiva piirre sopii hyvin itseen.

Psykologit kutsuvat kyseistä itsensä ruusunpunaisin lasein näkemisen ihmettä ”self-enhancement -efektiksi”. Oma persoonallisuus ja teot nähdään ylevämmässä valossa kuin muiden.

Erityisen rajuja arviointivirheitä tehdään moraalia punnittaessa. Psykologian professori Cindi May on kirjoittanut hyvän jutun aiheesta tammikuun Scientific American -julkaisuun.

Osin omien ominaisuuksien ja tekojen näkeminen suotuisassa valossa johtuu luonnollisista syistä. Meillä on eniten tietoa juuri omien tekojemme taustoista ja ehkä outojen moraalisten ratkaisujen lieventävistä asianhaaroista. Muiden teot on helpompi tuomita raskaimmalla rangaistusasteikolla.

Ihmisen itseluottamuksen kannalta on suotuisaa ajatella itsestään myönteisesti. Liian suuri luottamus muihin aiheuttaa myös jatkuvia pettymyksiä. Ihmisen on hyvä olla hieman varuillaan varsinkin ventovieraiden kanssa, koska saattaahan sitä joutua puijatuksi ja petetyksi.

Moraalisen vaakakupin taaraaminen olisi yleisen hyvinvoinnin kannalta paikallaan. On huomattu, että käsitys omasta moraalisesta ylemmyydestä voi nurinkurisesti johtaa oman moraalin venymiseen.

Esimerkiksi jonkin hyvän teon tehneet ihmiset alkavat usein leijua sen verran voimallisesti hyvien ihmisten taivaassa, että alkavat itse asiassa lipsua moraalissaan heti tekemänsä yksittäisen hyvän työn, lahjoituksen tai auttamisen jälkeen.

”Koska juuri annoin viisi euroa köyhälle, voin varastaa parilla kympillä toimistotarvikkeita duunista ja valehdella kumppanilleni.”

Ei kuulosta hyvältä.

Juuri ilmestyneen Nuorisobarometrin mukaan suomalaisnuorten luottamus omaan tulevaisuuteen on hyvä, mutta usko hyvinvointiyhteiskuntaan ja muihin ihmisiin on laskenut. Nuoret uskovat siis pärjäävänsä itse elämässä, mutta eivät oikein luota muuhun Suomeen.

Suomen kaltaisen pienehkön kylmän reunavaltion yksi parhaista kilpailutekijöistä uhkaa murentua. Luottamusyhteiskunta on arvokkainta omaisuuttamme. Jos emme luota siihen, että minua ja kaveria ei jätetä, alamme järjestellä itsellemme hyviä oltavia ja unohdamme, että kaikkien hyvinvointi on tärkeää.

Kukaan ei voi hyvin, jos ainaisena pelkona on oman onnen ja hyvinvoinnin menetys, ja jos jokainen toinen ihminen on uhkaava vihollinen. Poteroihin kaivautuminen on paitsi epämiellyttävää, myös kallista puuhaa. Luottamus on jotain mitä ei pelkällä rahalla saa. Sitä on vaikea rakentaa, mutta se on helppo tuhota.

Parisuhteessa moraalinen ylemmyydentunto uhkaa rakkautta. Jos kumppanin käytös nähdään epäilyttävänä ja oma käytös on aina selitettävissä paremman ihmisen toimintana, ei ole mahdollista päästä läheiseen rakastavaan suhteeseen.

Oman rakkaan näkeminen hieman muita paremmassa valossa onkin tyypillistä onnellisissa liitoissa. Joskus toki tällainen ”rakkaus” hyväksyy myös rikollisen tai sairaan toiminnan, mikä ei tietenkään ole järkevää ja yleisen edun mukaista.