Kolmannen maailman ongelmista vinkuminen kuuluu suomalaistenkin arkipäivään.
Parisuhteen mitättömältä tuntuvat vaikeudet saattavat naurattaa parin lähipiiriä. Joskus marmatusten taustalla on isoja parisuhdeongelmia. Toisinaan taas kyseessä on oikeasti ihan vaan turhanaikainen valitus ja tyytymättömyys.
Lukiessani Pohjois-Korean vankileirillä vuonna 1982 syntyneen Shin Don-hyukin ja hänen perheensä tarinaa, aloin väkisin vähän vertailla vankien rakkauselämää suomalaiseen romantiikkaan.
Pohjois-korealaiselle vankileirille voi joutua oman vanhemman - tai muun sukulaisen - poliittisen arveluttavuuden takia, eikä sieltä ehkä koskaan pääse pois. Vankileirillä 14 syntyvät vain vartijoiden suosimat kunnostautuneiden vankien jälkeläiset, koska vain luotetut vangit saavat luvan pariutua ja lisääntyä. Näillä ”onnekkailla” on myös jatkossa mahtava oikeus tavata puolisoaan peräti muutaman kerran vuodessa. Lapset sijoitetaan jo nuorena erilleen vanhemmistaan ”kouluihin” ja lasten parakkeihin.
Vähemmän onnekkaat naisvangit raiskataan ja jos he tulevat raskaiksi, heidät tapetaan.
Perhesuhteet vaarantuvat nälän ja vasikoimisen pakollisuuden takia. Lapset eivät rakasta vanhempiaan, eivätkä parit voi nauttia normaalista parisuhde-elämästä.
Shin ei leirillä syntyneenä ymmärrä normaalielämästä mitään. Hänelle ei kehity moraalia eikä tunne-elämää. Ainoana tarpeena on säilyä hengissä, eli saada ruokaa ja nöyristellä vartijoita. Jonkinlainen ystävyys on leirillä mahdollista, mutta esimerkiksi ihastuminen tyttöön on kiellettyä
Shinin päästyä noin parikymppisenä aikuisten töihin vankien vaatetehtaaseen, hänen seksuaalinen kiinnostuksensa naisia kohtaan herää. Normaali suhde ei ole tehtaallakaan mahdollinen. Shinin pitäisi yletä hierarkiassa muiden vankien työnjohtajaksi, jotta hän voisi käyttää ompelijatyttöjä hyväkseen.
Elämä vie Shinin lopulta ulos maailmaan, josta hän on kuullut vain kahdelta rangaistusleirien ulkopuolelta tulleelta vangilta. Se että maapallo on pyöreä tai naapurissa sijaitsee Kiina-niminen maa, ei Shiniä paljon kiinnosta. Hän ajattelee vain paistettua lihaa. Nälkä ja pelko ovat Shinin koko elämä.
Jos kirjan luettuaan ei halua pelastaa Pohjois-Korean kansaa, voi ainakin hetkeksi herätä (globaaliin) todellisuuteen ja kiittää siitä, mitä itsellä on. Vaikka olisi yksinäinen, voi ainakin leiri neljäntoista vankia helpommin yrittää etsiä seuraa. Jos on parisuhteessa, voi miettiä omia onnellisuuden minimeitään.
Blaine Harden: Leiri 14. Pako Pohjois-Koreasta. Gummerus 2013.
