Suomessa rakkauden romantisointi ei yllä läheskään samalle tasolle kuin Yhdysvalloissa. Monilla on itse asiassa aika raadollinen käsitys rakkaudesta ja parisuhteesta. Häistä puhuttaessa aletaan hokea, että puolet liitoista päättyy eroon (mikä ei edes pidä paikkaansa).
Silti (sadat) tuhannet teinit ja jopa hyvään aikuisikään ehtineet ihmiset haaveilevat ihanasta kumppanista, joka ei todellakaan tee mitään ällöttävää, ei näytä koskaan typerältä tai rumalta, ei haise pahalta, eikä kuulosta tyhmältä.
Sarah Kay ja Phil Kaye ovat tehneet vekkulin stand up -numeron aiheesta. Esitys on rytmiikaltaan niin hieno, että se muistuttaa musiikkia tai tanssiteosta.
Olkaa hyvä: A Beautiful Explanation of The Differences Between The Fantasy of Love And The Reality of Love: ”When Love Arrives”:
http://www.youtube.com/watch?v=mdJ6aUB2K4g
Rakkaus yllättää, aiheuttaa pettymyksiä, käyttäytyy joskus kammottavasti, mokaa sukulaisten ja ystävien edessä, eikä suostu noudattamaan ihmisen suunnittelemaa haavekuvaa parisuhteesta tai ihannekumppanista.
Rakkauden voima onkin sen yllättävyydessä. Rakkaus antaa jotain, mitä et ehkä osannut odottaa. Opit rakastamaan vinoja hampaita ja väärän väristä ohutta tukkaa.
Ja se pysyy vierelläsi, paskana päivänä pitää kädestäsi kiinni.
Ehkä peruskoulun yläasteella voisi esittää sukupuolivalistuksen ohella muutaman videon myös parisuhteen tunnepuolesta. Tämä versio on tietysti hieman imelä, mutta pahimmat romantikot pistävät suojamuurin pystyyn, jos aletaan oikein inhorealisteiksi.
Olen haastatellut lukuisia pariterapeutteja ja yksi aivan ilmeinen puute vaivaa monia toimimattomia parisuhteita: ihmisillä ei ole suhteellisuudentajua. Odotukset toista kohtaan ovat usein kohtuuttomat. Armoa! Realismia! Katso peiliin?