Love Shits!

Mirja Wuokko

25.4.2014 15:13

En ole törmännyt kumpaankaan lajiin.

shiwan8

25.4.2014 15:49

Et ole törmännyt koskaan yhteenkään ihmiseen joka ei pariudu jonkun toisen kanssa jonkin pitkässä juoksussa triviaalin seikan takia? Minä taas väitän että itsekin kuulut siihen ryhmään. On melkein 100% varmaa, että olet törmännyt tarjokkaisiin jotka ovat muuten ihan jees, mutta jokin yksittäinen ominaisuus ei nyt vaan kelvannut sinulle ja tämän takia olet sitten jättänyt tutustumatta mahdollisuuteen sen paremmin. Tällaisia ovat ne joille ei kelpaa "kukaan". He ovat lähtökohtaisesti aina naisia paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Tämä toinen ryhmä taas tuppaa panemaan suunnilleen kaikkea mikä liikkuu, varsinkin humalassa. Nämä ovat pääsääntöisesti miehiä.

Mirja Wuokko

27.4.2014 12:24

En ole törmännyt kumpaankaan ääripäähän, eli yksilöön, jolle kelpaisivat ihan kaikki, tai yksilöön, jolle ei kukaan kelpaa.

Rupesit kuitenkin laajentamaan käsitettäsi vastauksessasi, mutta siihenkin voi sanoa, ettei kukaan yleensä tyrmää toista väärän väristen sukkien takia, vaikka niin sanoisikin, vaan ihminen on hyvä lukemaan pieniä signaaleja toisesta lajitoveristaan. Kuten kasvojen mikroilmeitä, olemusta, tuoksua, käytöstä jne. Teemme tuhansia rekisteröintejä toisesta ihmisestä automaattisesti ja tiedostamatta. Tiedostetut rekisteröinnit ovat vain jäävuoren huippu.

Toki on ihmisiä, jotka pitäytyvät jossakin must-ominaisuudessa tiukasti. Tunnen naisia, jotka eivät voisi kuvitella seurustelevansa lyhyen miehen kanssa, tai ei-akateemisen miehen kanssa (he eivät ole vielä tavanneet sitä oikeaa kyseisestä ryhmästä), tai miehiä, joilla on aina samankaltainen blondi vierellään. Kukin saa vapaasti rajoittaa omaa "mahdolliset kumppanit" -joukkoansa.

Dia

28.4.2014 01:26

Ihan loistavaa tekstiä, Mirja!

shiwan8

30.4.2014 09:50

Tiedostetut rekisteröinnit ovat kuitenkin niitä juttuja joiden perusteella tietoiset valinnat tehdään. Olivat jäävuoren huippu tai ei. Ihmisiä lempataan/torjutaan jatkuvasti niinkin kriittisten ominaisuuksien kuin hiusten värin takia. Olen itse ollut tilanteissa joissa ratkaiseva päätökseen johtanut ominaisuuteni on ollut hiusten pituus, niin hyvässä kuin pahassakin.

Nämä mainitsemasi akateemisia fanittavat mimmit eivät käytännössä varmasti tule koskaan sitä "oikeaa" sieltä ryhmänsä ulkopuolelta löytämään. He ovat opiskelleet itsensä pois niiden miesten mahdollisuuksien piiristä. Edelleen pitää muistaa, ettei nainen ota miestä jota ei pidä jollain tavalla itseään parempana tai vähintään yhtä hyvänä.
Akateemisilla tuppaa olemaan sellainen asennevamma, että mieltävät vain akateemiset oikeiksi ihmisiksi ja muut ovat toisen luokan ihmisiä. Vastaava asetelma kuin rikkaat ja rahvas, lukiolaiset ja ammattikoululaiset (menee muuten lukiolaisilta turpa aika nopeasti kiinni kesken sen pätemisen kun ilmoittaa käyneensä molempia samaan aikaan :D), itsetituleeratut filosofia-jeesukset ja tieteen pohjalta asioita tarkastelevat jne. jne.
Jonkun jenkkitutkimuksen mukaan ihmiset ovat muutenkin pariutumassa todennäköisimmin oman viiteryhmänsä sisällä. Etninen ryhmä oli jonon ensimmäisenä, muiden järjestystä (enkä varmaan kaikkia määreitäkään) muista.

Mirja Wuokko

30.4.2014 13:11

Ihmiset tekevät todella paljon ratkaisevan tärkeitä päätöksiä intuition perusteella. Aika harva ostaa asunnon, vaihtaa työpaikkaa tai valitsee kumppanin pelkän kovan fakta-analyysin perusteella. Todennäköisesti listaamalla vain faktat ja laittamalla miinus- ja plusrastit ratkaisemaan valinnan, ihminen tekisi vääriä päätöksiä, jotka myöhemmin kaduttaisivat. Ellei hän sitten osaa kuvailla listalle syvimpiä epämääräisiä tuntojaan, mutta tällöin listaa ei edes tarvittaisi.

Väitän edelleen, ettei mimmi torju miestä "vain" pitkien hiusten takia, vaan tukka voi olla ankkuri isommalle merkitysjonolle. Pitkät hiukset voivat edustaa tiukalle status-tyypille esimerkiksi epämääräistä otetta koko elämään, tai vääränlaista taustaa. Nainen saa tukasta mielleyhtymiä hieman kapinallisesta, tai hänelle tärkeän elämänpiirin statuksiin välinpitämättömästi suhtautuvasta henkilöstä, joka vaikuttaa siksi ei-kunnianhimoiselta, ehkä laiskalta, epäsiistiltä, "hienossa" seurassa ei-vakuuttavasti käyttäytyvältä, vääriä elämänarvoja vaalivalta tyypiltä (soittelee vaan kitaraa yksiössään). Pitkätukkainen mies ei välttämättä tulisi hyvin vastaanotetuksi tällaisen naisen piireissä. Tämä ei siis ole oma mielipiteeni pitkähiuksisista miehistä, vaan yritykseni kuvailla jonkin pieneltä vaikuttavan seikan ehkä suurempia taustamielleyhtymiä jollekulle.

Vastaavasti on naisia, jotka inhoavat sliipattuja "pukumiehiä", ja heille puku edustaa taas jotain, mitä he eivät arvosta. Esimerkiksi kunnianhimoa, pyrkyryyttä, status-hakuisuutta, ahneutta, vääriä arvoja, ylimielisyyttä jne.

Pitkähiuksinen mies voi toki olla menestyvä yritysjohtaja tai professori, ja pukumies voi olla humanisti-symppis jne., mutta jokin pieni yksityiskohta voi olla ankkuri suuremmalle merkitysjonolle, tai yksinkertaisesti viimeinen pisara, jonka perusteella päättelee, ettei pidä henkilöstä.

Joskushan jokin asia voi olla varsin viehättävä ja houkutteleva, mutta henkilö toteaa, ettei se ole siltikään hänen juttunsa. Törmään tähän joskus vaatekaupassa, ihmisten kanssa harvemmin, mutta tunnen naisia, jotka ovat kertoneet miehestä, jossa on "kaikki kunnossa": kiva, fiksu, hyvännäköinen, asiat kunnossa, mutta kun ei vaan kiinnosta. Jokin puuttuu. Kipinä ei syty. Tämä varmasti harmittaa kaikkia osapuolia.

shiwan8

30.4.2014 14:00

Nuo ovat kaikki tiedostettua rekisteröintä ja tiedostettua jatkopäättelyä yksittäisestä asiasta. Kyse on siis tiedostavan mielen tason valinnaisesta päätöksestä torpata homma ennen kuin pääsee tutustumaan tyyppiin ja tekemään tietoisen päätöksen varsinaisen tiedon perusteella jostain yksittäisestä ulkoisesta ominaisuudesta johdetun ensivaikutelman sijasta. Ymmärrän mitä tarkoitat enkä ole eri mieltä mistään muusta kuin siitä millä levelillä tuo ajatusketju ihmisen mielessä syntyy.
Mikään ei anna ymmärtää, että kyse olisi alitajuisesta asiasta muulloin kuin silloin, kun kaikki on päällisin puolin kunnossa, mutta ei vaan kiinnostus herää sillä tasolla. Alitajunta on vakavasti otettava vaihtoehto järjestäen vasta kun tietoisella tasolla tekoa on mahdoton loogisesti selittää.

Mirja Wuokko

25.4.2014 15:34

En pysty nyt ottamaan kaikkeen kantaa, mutta pari pointtia. Homo economicusta ei puhtaasti ole (Nallea lukuun ottamatta). Taloustieteilijöiden luoma rationaalinen toimija on lähinnä teoreettinen hahmo, jonka olemassaolo on kumottu monissa muissa ihmistieteissä, ja toki myös taloustieteessä.

Homo economicusta muistuttavat vain itsekkäimmät apinalajit, itsekkäät pikkulapset ja harvat autistit. Muut ihmiset ottavat toiminnassaan myös muut huomioon.

Nykytieteessä ilmestyy jatkuvasti uusia tutkimuksia, jotka puoltavat ihmisen synnynnäistä halua toimia yhteistyössä, empaattisesti ja oikeudenmukaisesti. Myös monet muut apinalajit hermostuvat, jos lajitoveria kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.

Ihminen kokee mielihyvää, kun lajitoveri kokee mielihyvää. Aivojen peilisolut auttavat meitä jakamaan samoja fiiliksiä. Monet ihmiset osallistuvat erilaiseen vapaaehtoistyöhön, jossa puuhastelu, yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen tuo puhdasta mielihyvää, ilman sen kummempia muita palkkioita tai edes ihailua tai kiitosta.

Mitä lähemmin tuntee toisen ihmisen, sitä valmiimpi on yleensä "uhrautumaan" toisen hyväksi, ilman omaa selvää etua asiassa. Tietysti kiertoteitse läheisten ja tuttujen hyvinvointi voi hyödyttää myös itseä.

Parisuhteessa ja perhe-elämässä monet ihmiset todella palvelevat toisia, ilolla ja hyvällä sydämellä. Parhaiten ilo toteutuu, jos palvelu on molemminpuolista osallistumista hyvillä mielin.

Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen ja tunteminen ovat tärkeitä asioita ihmissuhteissa. Itsensä hyväksyvä ja itsensä tunteva ihminen on taatusti helpompi ihminen kuin kompleksinen, ahdistunut ja hyvin vääristyneen minäkuvan omaava henkilö. Joskus hyvät ihmissuhteet auttavat jumissa olevaa ihmistä kehittymään hyvään suuntaan.

On tosiaan psykologinen fakta, että ihmiset näkevät keskimäärin itsensä positiivisemmassa valossa kuin muut (paitsi ehkä masentuneet). Ja rakastuneet kulkevat puolisokeina. Ilman ihastumista olisi vaikea saada ihmisiä pariutumaan.

Rakkaus on välillä raadollista, mutta monelle ainoa syy elää.

NOMAD_1

25.4.2014 17:04

Homo economicus on luonnollisesti idealisoitu ja sellaisena teoreettinen malli. Tämän teoreettisen mallin tarkoitus on kuitenkin havainnollistaa piirrettä, joka eri vahvuisena ilmenee kaikissa ihmisissä. Kukaan ei voi kieltää hyödyn haluttavuutta, mutta useimmat ihmiset ymmärtävät muitakin arvoja - siis, että joidenkin hyötyjen ottaminen tapahtuu muiden kustannuksella ja tavalla, jota he eivät hyväksyisi itseään kohtaan. Juuri tällöin hyöty asettuu omanarvontuntoa vastaan. Ja maailmassa on päivä päivältä puhtaampia "Nalleja". Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että kilpailu rajallisista elintärkeistä resursseista kiristyy ja mukavuus/luksus-tuotteet sekä palvelut riippuvat ja tarvitsevat samoja rajallisia materiaali- ja ihmisresursseja. Ihmisten enemmistö on kadottamassa kosketuksen johdonmukaiseen omanarvontuntoon, joka hiipuu konkreettisen ulkoisen hyvän ja sillä osteettavissa olevan turvallisuuden ja viihteen varjossa (tämä on passiivista nihilismiä, jonka nousun Friedrich Nietzsche ennusti).

Puhtaan teoreettisena mallina homo economicus olisi ihminen, jonka ainoa absoluuttinen pyrkimys olisi ulkoisen hyvän ja erityisesti rahassa mitattavan omaisuuden/vaikutusvaltansa kasvattaminen. Tavallinen ihminen tunnistaa myös muita ulkoisia hyviä ja tällä viittaan kaikkeen toisilta ihmisiltä saatavaan arvokkaana pidettyyn. Jos puolisoni on seksikäs, niin se tuo minulle mielihyvää sinänsä seksistä puhumattakaan. Jos en koe pystyväni tarjoamaan samaa, niin tämä verottaa omanarvontuntoani. Toki minun vahvuuteni voivat liittyä muihin asioihin, joissa olen toista kyvykkäämpi/parempi. Tässä mielessä kyse on ulkoisesta hyvästä saamme sitten nautintoa, mielihyvää, apua, neuvoa, opetusta tms. toiselta ihmiseltä. Tämä hyvä on rajallista, koska niin on aikakin.

Ja ihmiset auttavat toisia, mutta sitä on turha ja vaarallista esittää pyyteettömänä. Vähintään se vaikuttaa antamiseen/auttamiseen liittyvien ihmisten omanarvontuntoon, missä ei sinänsä ole mitään huonoa. Se, jos joku omistaa elämänsä muiden auttamiseen on hyvä asia, koska apua tarvitsevia riittää - siis kunhan he eivät välitä lahjojen mukana pyyteettömän antamisen ideologiaa. Tähän viitteenä voisi todeta, miten Marvel Maussin Lahja-kalssikko alkaa toisen kuuluisan antropologin, Mary Douglasin esipuheella: Pyyteetöntä lahjaa ei ole." Ihminen saa antamisesta aina jotain hyvänä pitämäänsä ja tämän kiistäminen on naiivia. Ilman palkkioita, kiitosta, ihailua toisten eteen työskentelevien työ on hyödyllistä, mutta samalla yksi itsepetoksen muoto. Ja useat tällaiset toimintatavat juontavat juurensa kristilliseen uskoon, jossa hyvien palkkio on ikuinen autuus pahojen joutuessa ikuiseen kärsimykseen. No, johan on keppi ja porkkana. Tosin kun taustalla on kaikkitietävä Jumala, joka arvioi tekojen sijaan intentioita, niin kukaan ei voi myöntää perimmäistä motiiviaan. Olen esimerkiksi kysynyt jehovan todistajilta, tekisivätkö he tätä maailmaa parantavaksi kokevaa työtään, jos eivät itse pääsisi nauttimaan loppupäässä olevasta maanpäälisestä paratiisista. Monilta olen kysynyt, kukaan ei ole pystynyt vastaamaan...

Ihmiset ja apinat hermostuvat vääryydestä, koska nillä on kyky abstraktiin ajatteluun eli asettaa itsensä potentiaalisen väärinteon kohteeksi ympäristössä, jossa havaitsevät epäoikeudenmukaisuutta. Edelleen tämä myötätunto on mitä luultavimmin tärkeä itsesäilytyspiirre jokaiselle eläimelle, joka ei pärjää ilman lauman tukea. Näin ollen kyse ei ole toisten edusta vaan oman edun ja itsesäilytyksen varmistamisesta lauman kautta. Suurin osa ihmisten ongelmista juontaneekin juurensa globalisaatioon, jossa laumat ja valtiot hajoavat atomistiseksi individualismiksi ja mekaaniseksi solodaarisuudeksi, jonka alla tehdään yhä useammin vain väliaikaisia liittoumia juuri siksi ajaksi, kun ne hyödyttävät molempia osapuolia. Yhteisen hyödyn tai uhkan/vastustajan hävittyä toiset ihmiset eli kaltaiseni ovat samoista resursseista kilpailevia vastustajia.

Maailma ja ihmiskunta ovat tuhoutumassa omaan lyhytnäköiseen ahneuteensa: we are going to hell in a handbasket... tai lukemattomien individualistien kantamissa koreissa. Olemme todellakin tekemässä itsellemme karmeimman "nallenpalveluksen", kun uskottelemme, että vapaa talous eli rajatta kasvava kulutus on ratkaisu jo nyt ylikulutetun, liikakansoitetun ja saatutetun maapallon ongelmiin. Ja ne, jotka malttavat pitää näppinsä irti liiasta materiaalisesta hyvästä, pettävät itseään lukemattomilla muilla tavoin. Nämä ovat itsekkyyden eri muotoja ja linkittämäni kirjoituksen tarkoitus oli esittää, miten itsensä rakastaminen voisi olla keino ihmiskunnan syöksykierteen oikaisemiseen. Toisin sanoen tie uudella tavoin rehelliseen ja tyydyttävään ystävyyteen/parisuhteeseen, jossa ihmiset ymmärtäisivät omanarvontunnon tärkeyden: toistan edelleen, miten itsensä tiedostavan olennon kaiken kokemuksen perusta on se, miten hän kokee ja arvottaa itseään, mikäli on johdonmukainen eikä sorru kaksinaismoralismiin. Minä en palvele ketään palvelemisen takia, mutta voin hyvin antaa paljonkin rakastamalleni ihmiselle lahjana ja vastalahjana siitä, miten hän inspiroi minua oman rakkauteni arvoiseksi. Ja jos jokin, niin tämä on syy rakastaa myös toista ihmistä, jolloin yhdessäolosta tulee molempia paremmiksi tekevää vuorovaikutusta.

Ja todettakoon, että rakastuneet eivät kulje puolisokeina, mutta ihastuneet näin usein tekevät. Tai toki sitä voi kutsua puolisokeudeksi, kun omat ja toisen puutteet kääntyvät taakan sijaan mahdollisuuksiksi. Toisen puutteisiin ei kuitenkaan puututa pyrkimyksellä muuttaa toista - ainakaan millään muulla tavalla kuin itsensä vahvistamiseen toisen kautta havaitussa puutteessa. Jos ihminen todella rakastaa itseään ja toista, niin tästä muodostuu pakottamaton oppimista, itsensä ylittämistä sekä eteenpäin menoa tukeva vuorovaikutus. Ja tällöin on myös mukava ajoittain pysähtyä nauttimaan siitä, mitä on itsestään tehnyt - ja tässä jaettu nautinto on vähintään kaksinkertainen nautinto (siis muussakin kuin rakastelussa).

Pahoittelen, ettei minulla ole aikaa kirjoittaa lyhyitä kommenteja...

shiwan8

25.4.2014 17:43

Ihan näin kysymyksenä, mikä pointti kaiken isolla kirjoittamisessa on?

Jos joku referoi tuon NOMADin kirjoituksen niin saatan kommentoida sitä jos tulee mieleen jotain. Luin ensimmäisen kappaleen ja vähän toista kunnes mieleeni muistui taas kouluasteiden kirjatehtävät jossa opus on referoitavissa pariin lauseeseen mutta se pitäisi silti lukea vain koska niin on käsketty tehdä. tl;dr;

Mirja Wuokko

27.4.2014 12:36

Ihminen voi saada puhdasta mielihyvää auttaessaan muita, ilman mitään muuta palkkiota. Toisen ilahduttaminen tai auttaminen on se palkkio. Vaikka kukaan ei tietäisi, kukaan ei palkitsisi muulla tapaa, kuten ihailulla.

Ihmiskunnan menestys on monen mielestä nimenomaan yleisen altruismin tulosta. Ihminen ajattelee koko ryhmän etua, eikä vain lyhytnäköistä omaa palkkiotaan.

Lykätty tarpeentyydytys voi olla vaikeaa joillekin pikkulapsille tai joillekuille aivotoiminnaltaan poikkeaville. Harmi että siihen kannustetaan niin vähän nykymaailmassa. Siksi meillä on kärsimättömiä heti-mulle-kaikki -ihmisiä, joidenkin mielestä yhä enenevästi.

Itsekkyys ja oman edun tavoittelu johtaa sekasortoon.

Asiaa voi katsoa monesta eri näkökulmasta. Jotkut haluavat painottaa itsekkyyden näkökulmaa, ja väittävät, että ihminen ryhmänkin hyväksi toimiessaan ajattelee omaa etuaan. Fine.Yhteisön etua ajattelevat hyötyvät toki itsekin. Siihen perustuu esim. hyvinvointivaltio, tuo aiemmin suhteellisen edullisesti toteutettu menestyskonsepti.

shiwan8

27.4.2014 12:42

Lisätään tuohon motivaattoreiden listaan vielä moraalinen velvoite (mikä siis ei edellytä kiitosta tai edes palvelun saajan mielihyvää). Muuten samaa mieltä.

Mirja Wuokko

27.4.2014 13:32

No nimenomaan! Lisätään vanha kunnon moraali ja omatunto kaupan päälle. Ihmiset tekevät hyviä asioita, koska ne ovat oikein. Joskus oikein tekeminen on rasittavaa, työlästä ja kaikin tavoin jopa omaa sen hetkistä etua vastaan. Voi tulla tosi paljon rapaa tupaan sen takia.

Varmasti osa uskiksista toimii toisten hyväksi ihan ilman taivaspalkkiotakin. Ja entäs ateistit? Millä he sitten porskuttavat? Saavatko he siis palkkioksi moraalista ylemmyydentuntoa? En usko, että aina on niin.

Uskon ja tiedän että moraali on hyvä motivaattori.

shiwan8

27.4.2014 14:19

Hommasta tulee mielenkiintoista vaiheessa jossa moraali vääristyy...tai sanotaan niin, että ihmisen henkilökohtainen moraali poikkeaa merkittävästi normista tai siitä, mikä on julkisesti hyväksytty normi.

Otetaan tasa-arvoesimerkki: Henkilö A saa 10€ ja henkilö B saa 10€. Jos B sattuu tekemään vaikka vähän pidempään töitä ja saa samassa suhteessa loppusummaksi 12€ niin tämähän on tasa-arvoista. Tässä kohdassa tapahtuu jänniä riippuen siitä mikä on yhteisön keskuudessa hyväksyttävää. Jos A edustaa jonkin sortin moraaliairuiden keppihevosryhmää ja B ei, niin tuosta nousee uskomaton meteli. Siinä vaiheessa tulos tai työpanoksen suuruus muuttuvat yhdentekeviksi, olennaista on vain se, että B sai enemmän kuin A. Jos taas A olisi saanut enemmän, olisi samassa moraalisessa asetelmassa yhdentekevää vaikka A olisi istunut vaadittavan ajan käsiensä päällä tai vaikka puolet siitä ajasta. Se olisi joka tapauksessa ok koska A on "suojellussa" ryhmässä jonkin asian myötä.

Niin synkkää kuin se onkin loppuviimein, koen tuon asetelman asennevammaisuuden koomisena. Tuplastandardit ovat sitä lähtökohtaisesti, viimeistään siinä vaiheessa kun niitä harjoittavan saa kiinni siitä eikä henkilön henkinen selkäranka kestä sitä, että joutuu naamatusten moraalivirheensä kanssa. :D

NOMAD_1

28.4.2014 00:19

Mirja Wuokko: Mitä ihmeen "puhdasta mielihyvää"? - ikään kuin pyyteettä auttaja saisi mielihyvää, mutta ei mitään hyvää, koska mielihyvä oli puhdasta. Ja "ihmiset tekevät hyviä asioita, koska ne ovat oikein". No johan on tautologia. Yhtä hyvin voisit sanoa, että "ihmiset toimivat hyvin, koska se on hyvää" tai "ihmiset toimivat oikein, koska se on oikein." Kaikki kolme lausetta ovat aivan yhtä informatiivisia...

Ja mitä itsekkyyteen tulee, niin olen koko ajan puhunut ja kirjoittanut sitä vastaan. Omaa kirjoitusta lainaten ja "nallemaisuuteen" viitaten: "...Nämä ovat itsekkyyden eri muotoja ja linkittämäni kirjoituksen tarkoitus oli esittää, miten itsensä rakastaminen voisi olla keino ihmiskunnan syöksykierteen oikaisemiseen." Siis: itsekkyys on eri asia kuin itserakkaus!

Itsekkyys on pyrkimys hyötyyn ja vaivan välttämiseen muille koituvista seurauksista riippumatta; itsekeskeisyys on tosiasia äärettömässä todellisuudessa itsensä tiedostavan olennon näkökulmasta; itserakkaus on omat tosiasialliset tarpeet eli itsesäilytykselle ja kaikelle toiminnalle välttämättömien resurssien tärkeyden hyväksymistä yhdistettynä omanarvontuntoon, joka ei tahdo ottaa enempää kuin ansaitsee tai viedä muilta hyvän elämän edellytyksiä oman mukavuutensa varmistamiseksi.

On perusteltua kysyä, miten ihminen voisi rakastaa ketään muuta, jos ei ensin rakasta itseään? Itsensä rakastaminen ei kuitenkaan merkitse hyvänä pidetyn sokeaa haalimista sen enempää kuin lapsiaan rakastava ei anna heille pelkkiä herkkuja, vaan sitä, minkä pitää heille parhaimpana ja ravitsevimpana - tai ainakin näin pitäisi toimia (ihminen on erehtyväinen, mutta pyrkimys rakkauden nimikkeen alla on selvä).

Ja miten te heitättä moraalista velvoitetta, moraalia ja omaatuntoa vastaväitteenä, kun kerran puhun omanarvontunnosta. Moraali tulee latinan kielen tapoja ja tottumuksia tarkoittavasta mores-sanasta (monikko) ja etiikka kreikan vastaavasta ethos-termistä. Älkää viitsikö antaa tavalliselle asialle hienoa vierasperäistä nimeä, mystifioida sitä ja vedota siihen sitten jonain hienona. Iloiseta tieteestä: mystisiä selityksiä pidetään syvällisinä, mutta tosiasiassa ne eivät ole edes pinnallisia (ja sama koskee käsitteitä). Moraali/etiikka on niitä tapoja, tottumuksia, rutiineja, jotka ihminen on toistolla kirjoittanut ilman tietoista mieltä toimivaksi - ja näistä erityisesti ne, jotka vaikuttavat toisiin ihmisiin tavalla tai toisella. Te tunnutte heittelevän niitä yleisinä määrittelemättöminä käsitteinä kumotakseni ajatukseni itsensä rakastamisesta positiivisena asiana.

Lopuksi: ihan turha vetää ateisteja soppaan, koska argumentaationi ei ole missään vaiheessa nojannut uskonnolliseen ajatteluun. Kristillisyys havainnoillisti altruistiseksi naamioituneen toiminnan motiiveja, jotka täytyy kätkeä myös itseltään, kun tuomarina on kaikkitietävä intentioiden perusteella tuomitseva Jumala. Tässä oikeusistuimessa ei näytä hyvältä, jos oli kiltisti ikuisen autuuden houkuttamana ja ikuisen kärsimyksen pelottamana. Se on vain hyötyuskoa. Edelleen en ole koskaan sanonut, että omanarvontunnon kohoamiseen liittyvä mielihyvä olisi huono asia. Se on nimenomaan terve vastapaino hyödylle ja sen yliarvostamiselle - siis toiminnalle, johon ihminen helposti sortuu ja samalla arvostelee muita olennaisilta osin samoista teoista (moraalittomuus eli kaksinaismoralismi on juuri arvottamisen johdonmukaisuudesta luopumista tai eri mittojen laittamista itselle ja muille).

Ja Shiwanin banaaliin AB-esimerkkiin. Toki on ihmisiä, joille on tärkeää vain saada saman verran tai enemmän kuin muille. Ja rahaa voi kierrättää ikuisesti, mutta ne tosiasialliset materiaaliset/ihmisresurssit, joita kaikki tarvitsevat ensin itsesäilytykseen ja sitten muun toiminnan mahdollistamiseen, ovat rajallisia. Edelleen aina, kun raha vaihtaa käsiä, niin toiseen suuntaan menee tuote/palvelu, joka kuluttaa niitä kaikille elintärkeitä rajallisia resursseja. Kysymys on epäoikeudenmukaisuudesta silloin, kun A ja B pyörittävät rahaa, kuluttavat resursseja ja C-Z on pakotettu työskentelemään nälkäpalkalla edellisten haluamien mukavuuksien tuottamiseksi tai nääntyvät nälkään. Ja kaikki tämä vain, koska AB:llä on varaa maksaa tupakista enemmän kuin CZ:lla ruoasta ja puhtaasta vedestä. Nykyisen maailman suhdekin lähestyy rajatta edellä mainittua suhdetta... Ja Shiwan8: jälleen kerran todettakoon, että se ei ole hyvä argumentti, ettei jaksa lukea kuin yhden kappaleen vastaväittäjän tekstistä. Se kertoo lähinnä sinun laiskuudestasi, mikä tukee sitä olettamusta, että jaksoit lukea tiivistelmän "Philosophy for Dummies" -kirjasta - ja olkiukko jäi korvan taakse (kenties koko hattu).

shiwan8

28.4.2014 09:29

Juu, on ihan totta, etten halua lukea sekavaa paasausta sivutolkulla varsinkin kun se ilmenee alusta alkaen sisällöttömäksi. Sinä voit kutsua sitä laiskuudeksi, minä kutsun sitä priorisoinniksi. Yhdentekevien juttujen väkisin pänttääminen on prioriteettilistallani aika alhaalla kun on noita todellisuuteen kosketuksissa olevia artikkeleitakin jonoksi asti. :)

Muuten tästä mouhoamisestasi täytyy sinua jo kiittää. En ole ihan hetkeen nauranut niin paljon kuin tuota lukiessani. Luulitko sinä ihan tosissasi, että sivistyssanaspämmisi harhauttaisi jonkun siitä tosiasiasta, että yritit taas vain päteä siirtämällä asiat eri asiayhteyksiin kuin missä ne esitettiin. Kai sä nyt tajuat, että kun joku sanoo "appelsiinimehu on parasta tuorepuristettuna" ja sinä menet mesoamaan siihen väliin "ei pidä paikkaansa koska appelsiinilla ei voi lentää kuuhun", niin ihan jokainen täysillä käyvä tajuaa mitä sinä olet tekemässä ja miksi. :)
Ehdotan, että jos kaipaat itsetunnollesi nostetta niin teet jotain todellista sen aikaan saamiseksi. Täällä pätemisilläsi joudut vain naurunalaiseksi. :D

Mirja Wuokko

28.4.2014 11:51

Pahoittelen, että lyhyet vastaukset isoista ja monimutkaisista asioista joskus hieman oikaisevat mutkia.

Homo Economicus ei päde muutenkaan ihmiseen. Taloustieteilijöiden ja käyttäytymistieteilijöiden ihmetykseksi älykkäätkään yksilöt ovat harvemmin kovin rationaalisia elämässään ja taloudellisessa toiminnassaan. (MIkä ehkä on ihmiskunnan onneksikin joissakin kohdin, sillä ultrarationaaliset henkilöt koetaan usein varsin epämiellyttäviksi.)

Ihminen on aika epärationaalinen olento puhtaan talousmallin näkökulmasta. Toimii hetken mielijohteesta ja mielitekojensa mukaan. Ei lykkää tarpeentyydytystä. Toimii vastoin omaa etuaan. Toimii typerästi ja lyhytnäköisesti. Jos ihminen olisi talousihminen, ei varmaan olisi mainontaa, ylivelkaantuneita tai esim. merkkituotteita.

Ihminen ei kuitenkaan välttämättä ole pelkästään lyhytnäköinen tyhmä ahne ahmatti, vaan monimutkainen olento, jonka epärationaaliselta näyttävän käytöksen taustalla voi olla sangen älykkäitä muita syitä. (Konsultit, tilintarkastajat ym. talousihmiset osaisivat kertoa esimerkkejä.)

Puhdas mielihyvä on tietysti kiistanalainen termi. Viittaan tällä aivotutkimukseen. Olen aiemmin kirjoittanut suomalaisesta aivotutkimuksesta (mm. Tunteet tarttuvat). Ihminen voi tuntea mielihyvää, kun toisella on asiat hyvin, kun toinen on iloinen ja onnellinen, vaikka henkilö itse ei hyötyisi "mitään".

Nykymaailmassa ihmiset edelleen hoitavat lapsiaan ja moni asettaa edelleen lapsensa edun oman mukavuutensa ja etunsa edelle, vaikka lapsista ei henkilölle tule olemaan mitään hyötyä, ei aina edes tunnepalkintoa. Taitaa olla geeneissä. En kaipaa tähän nyt evoluutiobilogista saarnaa lastenteon itsekkyydestä. Jotkut toimivat jopa muiden lasten hyväksi.

Ihmiset tekevät asioita moraalisesta velvoitteesta, vaikka se ei suinkaan aina nosta mielessä ylemmyyttä. Ennemminkin voisi puhua sen kaltaisesta sisäisestä palkkiosta, että välttää negatiivisen seurauksen, eli itsesyytökset ja pettymyksen itseensä.

NOMAD, vedit itse 25.4. kolmannessa kappaleessa esiin kristinuskon ja jumalan. Ja kysyin siksi, että jos uskovaiset tekevätkin joskus asioita taivaspaikka mielessä, mikä on sitten ateistin taivaspalkkio?

Kirjoitit myös, että ilman palkkiota työskentelevien työ on yksi itsepetoksen muoto. Olen eri mieltä. Tunnen paljon vapaaehtoistyöntekijöitä ja muuten vaan mukavia ihmisiä ja voin sanoa, että he syyllistyvät keskimääräistä vähemmän itsepetokseen. Ihmiset nyt vaan haluavat tehdä hyvää, pitävät sitä ikään kuin itseisarvona.

Lisäksi on suuri joukko ihmisiä, jotka ottavat hommia tehdäkseen, koska jonkun täytyy ne tehdä, ilman sen kummempaa paloa saada kiitosta ja kunniaa. Aika moni vapaaehtoinen varmaan tietääkin, että aika harvoin saa gloriaa.

shiwan8

28.4.2014 12:29

Todettakoon, että ihmisillä on käsittämätön taipumus monimutkaistaa yksinkertaisia asioita, kuten pariutumiskuvioita tai juurikin näitä motivaatiojuttuja tekemisen suhteen. Jos saatava palkkio ja/tai vältettävä sanktio ovat tarpeeksi suuria, ihminen tuppaa venymään hyvinkin pitkälle tehdäkseen asioita noiden eteen. Olennaista on juurikin se, että kyse on edelleen Homo Economicuksesta vaikka palkkio ei olisi nähtävissä/tunnusteltavissa. Kaikki teot ovat siinä mielessä itsekäitä, että niiden motivaattori on joko lisähyvän saanti tai lisäpahan välttäminen. Jonkin sortin vaihtokauppa ajaa siis jokaista tekoa.

Dia

28.4.2014 22:11

Ihan sivuhuomiona, shiwan, sun omat jutut ei oo lakonisuuden perikuva, joten onko sulla oikeasti varaa tl:dr:data muita? :)

shiwan8

29.4.2014 08:29

On, ihan jo pelkästään rakenteellisten erojen perusteella. Jos ne erot mietityttävät voit ne tarkistaa esimerkiksi tästä blogimerkinnästä löytyvistä kommentoinneista.

shiwan8

28.4.2014 12:35

Voisiko tuollainen johtua siitä, että ihmiset nyky-yhteiskunnassa valmennetaan olemaan hyväksymättä virheitä itsessään/omassa toiminnassaan mikä taas johtaa siihen, että vaikka porukka näyttää ulospäin myötätuntoiselta ja suhtautuu empaattisesti muihin ihmisiin, he eivät välttämättä tee niin omalla kohdallaan?
Ainakin itse toimin noin ja tiedostan tämän itsessäni. Jos nyt ei synny isompaa kuraa niin muiden kämmit ovat aika +/- 0 minulle, mutta jos itse mokaan niin seuraa välitön selvitysvaihe jossa kaivan esiin kaikki ne yksityiskohdat jotka saattoivat johtaa ongelmaan ja mietin mitä olisin voinut tehdä toisin.

NOMAD_1

28.4.2014 13:05

Eikö ole täysin ymmärrettävää, miten herttaisimmat/rakastavimmat sekä muut eniten huomioon ottavat ihmiset masentuvat maailmassa, jossa kilpailu kiristyy ja lyhytnäköinen ahneus ja/tai laiskuus sekä hyödyn ja mielihyvän tavoittelu lisääntyy? He eivät saa vastinetta parhaaksi kokemalleen ja noudattamalleen altruistiselle toiminnalle, saattavat yrittää vielä kovemmin ja väsyttävät itsensä yhtä heikoin tuloksin. Yrittäessään kovemmin hyvää haluavat vielä helpottavat muiden kustannuksella hyötyvien porskuttamista. Tiedän itse pitkästä kivuliaasta kokemuksesta, miten se, joka on hieman muita velvollisuudentuntoisempi ja ajattelee muiden hyvää, saa tehdä niin paljon muita enemmän. Ajoin itseni melkein loppuun tällä tapaa. Ja kyllä muut kiittävät ja kiittelevät, mutta lähinnä tavalla, joka ei liikuta kuin huulia ja ilmaa. Omanarvontunnontunteen peittymisen myötä ansionmukaisuuden ja itsen rakastamisen ihanteet ovat päässeet rapistumaan - ja itsekkyys hallitsee kriittistä hyötyä tavoitelevaa massaa (riippumatta, miksi kukin hyötynsä määrittelee, ja kuin pitkällä tähtäimellä sitä pyrkii varmistamaan)

Toisekseen: en ole koskaan esittänyt, että keskimääräinen ihminen olisi rationaalinen. Minulle ihminen on perustaltaan (johon useimmat myös jäävät) laskelmoiva eli rationalisoiva laji, jonka enemmistö painottaa varmuutta ja liioittelee ruoan ja seksin kaltaisia nautintoja lyhytnäköisesti niiden varmuuden takia. Juuri tämän vuoksi niiden, jotka malttavat odottaa halujen tyydytystä, on suhteellisen helppo hyötyä ja vaurastua halujensa orjuuttaman lauman joukossa ja kustannuksella.

Kolmanneksi: kristillisyys oli ensisijaisesti viittaus länsimaisen ihmisen historiaan ja kulttuuriperintöön: myös tapauskovaiset sekä monet ateistit kantavat lukuisia kristillisyydestä nousseita tai ainakin siellä vahvistuneita uskomuksia, tapoja, tottumuksia. Lisäksi havainnollistin sitä kristillisen teologian nerokasta piirrettä, jolla pyyteettömän antamisen itsepetos on peitetty kristityn omasta näköpiiristä: eihän sitä voi nähdä, kun palkinto tulee intentioiden mukaan ja kaikkitietävä Jumala toimii tuomarina. Juuri tästä kulttuuriperimästä kumpuaa mielestäni se vale, että itserakkaus olisi huonoa asia ja ihmisen pitäisi rakastaa/ottaa muiden hyvä ensin asiakseen. Monet tätä illuusiota seuraavat, ja jos he kokevat sellaisen elämän parhaana, niin siitä vaan - hehän ovat hyödyllisiä apua tarvitseville, joita nykyisessä maailman-järjestyksessä on kasvava määrä. Tälle perustalle on kuitenkin vaikea ellei mahdoton rakentaa mitään kulutusta hillitsevää etiikkaa/moraalia, jolla ympäristömme ylikulutus saataisiin hallintaan ja resurssien jako oikeuden- sekä ansionmukaiseksi (tämä on erillinen vaikea kysymys, jota käsittelen gradussani, mutta tässä siihen vei ole mahdollista syventyä). Tämän vuoksi pyrin lähestymään ansionmukaisuutta juuri parisuhteen ja ystävyyden taustalla olevasta itserakkaudesta, jossa omanarvontunnon ja hyödyn välinen tasapaino on kaikkein helpoiten ymmärrettävissä.

Neljänneksi: tiede auttaa meitä elottoman luonnon, kasvien ja vaistojen determinoimien eläinten manipuloimiseksi ihmistä hyödyttämään. Tietoisen olennon eli ihmisen kohdalla on kuitenkin se ongelma, että kun tämä ymmärtää ajatteluaan ja toimintaansa ohjaavia yleisiä lainalaisuuksia, niin hän voi kaikissa tilanteissa valita olla noudattaako niitä vai ei. Näin ihmistieteen tosiasiat ovat sitä laajempia ja kattavampia, mitä harvemmat ihmiset ymmärtävät niitä ja tällaisten tosiasioiden käyttö hallinnoimiseen on manipulaatiota. Toisaalta, jos ihmiset ymmärtävät ajattelunsa/toimintansa perusteet, niin silloin he voivat aina valita toisin ja yleistykset rappeuttavat itse itsensä - paitsi ne, joiden seuraaminen hyödyttää yksilöä itseään kussakin tilanteessa (ja tällaisten yleistysten päälle markkinatalous-kapitalismin liberalismi/libertarismi on rakennettu).

Viidenneksi: mitä eettisiin yleistyksiin tulee, niin ei ole kovinkaan vaikea muodostaa yleisiä periaatteita, jotka olisivat hyödyllisiä yhteisölle ja sitä kautta sen yksittäisille jäsenille, jos kaikki tai edes enemmistö noudattaisi niitä. Filosofian historiassa näit on kutsuttu luonnonlaeiksi. Suurimman hyödyn keräävät kuitenkin ne, jotka ovat valmiita rikkomaan useimpien noudattamia sääntöjä silloin, kun siitä ei jää kiinni. Ja kun kyseessä on rajalliset kaikille elintärkeät resurssit, niin vain typerys noudattaa sääntöjä ilman riittävää takuuta muiden toiminnasta. Thomas Hobbes totesi tämän Leviathanissa eli yhdessä yhteiskuntasopimusteorian kiistattomassa klassikossa:

"Luonnon lait velvoittavat in foro interno, toisin sanoen ne sitovat haluamaan niiden toteuttamista, mutta eivät aina velvoita in foro externo eli niiden toimeenpanemiseen. Sillä, jos joku olisi vaatimaton ja taipuvainen ja suorittaisi, minkä lupaa, mutta aika ja paikka olisi sellainen, ettei kukaan muu tekisi niin, hän vain tekisi itsensä saaliiksi toisille ja hankkiutuisi varmaan tuhoon, vastoin luonnon kaikkien lakien perustetta, joka on luonnon säilyminen. Jos taas jollakulla on riittävä varmuus, että toiset noudattavat samoja lakeja häntä kohtaan, mutta hän ei itse noudata niitä, niin hän ei pyri rauhaan vaan sotaan ja niin muodoin luontonsa väkivaltaiseen tuhoon. (Hobbes 1999, 148-9)."

Kuudenneksi: ei se ole suurin typerys, joka pyrkii ottamaan muut huomioon, eikä ole rehellinen sen suhteen, että aina siitä irtoaa mielihyvää ja omanarvontuntoa. Tällainen ihminen on kuitenkin lähinnä auttamilleen hyödyllinen ja yleisesti harmiton tai enimmäkseen harmiton, koska kyllä hänkin kuluttaa - vaikka tekisikin sitä enemmän muiden kuin omaksi hyväkseen. Sillä aikaa kasvava sekä aikaa sitten kriittisen koon saavuttanut ihmismassa huomaa, ettei varmuutta ole ja tekee sen, minkä laskee itseään eniten hyödyttävän (ja jälleen: ulkoiset rajalliset resurssit ovat juuri rajallisuutensa vuoksi varmin laskettavissa oleva muuttuja).

Lopuksi (toivon mukaan): homo economicus ei ole pelkästään puhtaan rationaalisesti laskevan ihmisen prototyyppi. Minulle havainnollistaa ihmistyyppiä, joka laskee hyötyä ja sivuuttaa johdonmukaisen omanarvontunnon tärkeyden. Sillä ei ole suurta merkitystä, minkä ihmiset valitsevat maksimoitavaksi hyödykseen - tai toki toiset valinnat ovat toisia tuhoisampia sekä sosiaaliselle että fysikaaliselle ympäristölle eli enemmän rajallisia resursseja ja ihmisten moraalia nakertavia. Perusongelma kuitenkin jää eli se, että mitä tahansa hyötyä yliarvostava ihminen sivuuttaa itsensä rakastamisen tärkeyden - siis sen perustavan asian, jonka kaikkien ihmisten pitäisi äidinmaidosta ja kasvatuksesta saada, ja josta on ymmärrettävällä ei-pakottavalla tavalla johdettavissa sellainen ajatus ansionmukaisuudesta, joka saattaisi jopa levitä sekä saavuttaa kriittisen massan.

shiwan8

29.4.2014 08:34

No voi hyvä elämä. Nostihan se narsismi sitä päätään Nomadin tekstistä ihan avoimesti. Kyllä ne eläimetkin ovat ihan tietoisia olentoja. :D

NOMAD_1

28.4.2014 18:20

Tämä keskustelu havainnollistaa hyvin, miten syvä negatiivinen kaiku itserakkaudella on (omassa näkemyksessäni paljolti juuri kristillisen kulttuuritaustan seurauksena). Vaikutus on niin vahva, että kaikki itserakkauden puolesta puhuminen nähdään helposti ihmisen kaiken toiminnan hyötyajatteluksi ja vaihtokaupaksi resusoimisena. Tämä on ollut mielenkiintoinen ja silmiä avaava kokemus siitä, minkälainen ideologinen varustus minulla on vastassani.

Hyöty on niin laaja ja epämääräinen käsite, että sen alle voidaan laittaa melkein mitä tahansa. Olen useaan otteeseen kuitenkin puhunut juuri hyötyä vastaan - tai tarkemmin sen tasapainottamista omanarvontunnon kanssa, joka kohoaa juuri jalon toiminnan, kuten antamisen tai auttamisen myötä. Edelleen minäkuva paranee kaikkein puhtaimmin, jos sitä ei erityisesti ajattele. Dorian Grayn muotokuva -teoksessa on kohta, jossa potretti alkaa näyttää niin rumalta, että Gray päättää tehdä hyvää sitä kaunistaakseen. Lopputulos ei ole kaunistunut lainkaan, vaan maalauksen hahmon silmiin on tullut vain pistävämpi sekä tavoitehakuisempi katse. Näin ollen se, joka luulee antavansa pyyteettömästi, voi hyvin parantaa tällä omaa, lähipiirinsä ja koko maailman elämänlaatua. Tämän seurauksena hän voi perustellusti pitää itseään hyvänä ihmisenä hyödyllisyyden mielessä. Edelleen omanarvontunnon kohoaminen on mielihyvää tuottavana hyödyllinen asia. Edelleen parantunut minäkuva/itsetunto voi antaa energiaa ja itseluottamusta, jolloin ihminen on entistä kvykkäämpi aktiiviseen toimintaan. Minulle se on kuitenkin aina korkeintaan toiseksi paras vaihtoehto. Parasta on olla rehellinen ja tiedostaa se, miten antaminen itseen vaikuttaa, ja miten se itseä hyödyttää. Tämä ei tarkoita, että se tulisi päämotiiviksi tai pistäväksi katseeksi, kuten Dorian Grayn tapauksessa. Se on yksinkertaisesti rehellisyyttä, joka tunnistaa erilaiset hyvät, joita antaminen ja saaminen sisältävät. Ja kun omanarvontunto on antamisena ristiriidassa saamisen eli hyödyn yleisimmän merkityksen kanssa, niin siinä on mielestäni jotain, jonka päälle rakentaa ymmärrettävissä oleva näkemys ansionmukaisuudesta. Yksilökin haluaa kaiken mahdollisen hyödyn, mutta tahtoo vain sen, minkä ansaitsee, koska itsekunnioitus ja omanarvontunto on ansaittava ensisijaisesti omissa silmissä. Näin on selitettävissä sisäinen motiivi olla ottamatta sitä, mikä ei minulle kuulu. Ja kaikkein tärkeimpänä seurauksena on pyrkimys oikeudenmukaisuuteen myös yhteiskunnallisella tasolla. Aristoteleen mukaan oikeudenmukaisuus kun on sitä, ettei ota hyötyä, joka ei itselle kuulu tai vältä itselle kuuluvaa vaivaa.

Tässä on tiivistettynä minun ja graduni kunnianhimoinen pyrkimys. Ja siitä syntyvä maailmankuva on kaikkea muuta kuin surullinen. Itseään rakastava ihminen voi rakastaa myös toista, saada perheen ja elämän huomattavan suuressakin ulkoista hyötyä ylikorostavan maailman puristuksessa. Ja se voi myös opastaa omalla esimerkillään eli näyttämällä vailla pakkoa toisille sellaisen esimerkin, jonka kaltaisia he tahtovat olla - siis jos ylittävät hyötyä ylikorostavan halun siirtyen itsensä tiedostavaan haluun eli tahtoon.

PS. nyt se kirjoitukseni itserakkaudesta on muuten (mitä todennäköisimmin) valmis, jos kiinnostaa katsoa: http://www.city.fi/blogit/2528/ilman+itserakkautta+rakkaus+on+ruma+sana+ja+onttokin+kaipuu+soi+kauniimpana/126843

PPS. Nyt minun täytyy alkaa kasata tätä käytännöllisen filosofian graduksi, jonka pyrin ,yuös julkaisemaan kaikilla mahdollisilla foorumeilla.

NOMAD_1

29.4.2014 18:40

Voisitko näyttää, missä kohden olen vetänyt mitään johtopäätöksiä sinun "syvästä kristillisyydestäsi"? Jos olen sellaista tehnyt, tahdon pyytää anteeksi, korjata virheeni ja oppia erehdyksestäni. Mielestäni olen puhunut länsimaisen kulttuurin taustalla vuosituhansia vaikuttaneeseen kristillisyyteen, jonka vaikutuksia on vielä nykyihmisessä. Useimmiten nämä vaikutukset/piirteet eivät ole kovinkaan syvällisiä, eikä niitä välttämättä tiedosteta (laisinkaan tai kristillisiksi). Nykypäivän tyypillinen uskovainen on tapauskovainen.

Toisekseen viittasin omiin kristillisiin piirteisiini ja niistä eritoten kyseenä olevaan pyyteettömän auttamisen illuusioon ja pyrkimykseen tai jopa velvollisuuteen laittaa toisten hyvä oman edelle tai ainakin samalle viivalle - vieläpä sellaisella lisällä, että "lähimmäinen"-termi on ymmärretty kaikkia ihmisiä tarkoittavaksi (Raamattu olis varmaan puhunut kaikista ihmisistä eikä lähimmäisistä/ Thy neighbour - siis jos olisi tarkoittanut kaikkia ihmisiä).

Kolmanneksi luomani mallit ovat se, miten toisen esittämät väitteet näen/koen. Yritän olla esittämättä niitä totuutena, koska totuus on minulle kuollutta. Totuus on juuri loppuun viety malli ja ihmisellä sellaisia saa olla lähinnä kuolinhetkellä, kun mahdollisuus oppimiseen päättyy. Sen sijaan pyrin esittämään omaa näkemystäni ja suhteuttaa sitä toisten vastaaviin yrittäen ymmärtää niiden perusteita. Myönnetään, että olen taisteluhenkinen ja pyrin osoittamaan oman kantani paremmuuden. Tavoitteeni on kuitenkin oppia kuuntelemaan ja ymmärtämään myös toisten osapuolten kantoja. Tämän tavoitteen nimissä ei kuitenkaan ole syytä luopua kevein perustein perustavista lähtökohdista, kuten itsensä rakastamisen tärkeydestä, kaikesta antamisesta saadusta hyödystä ja hyödyn sekä omanarvontunteen välisen tasapainon tärkeydestä yksilön elämässä.

Kolmanneksi: minulle ei ole olemassa sopivan tervettä narsismia. Tai tämä viittaa itsensä rakastamiseen, ja koska voimme puhua itsensä rakastamisesta, niin "sopivan terve narsismi" on tarpeeton monimutkaistus. Edelleen itseään rakastava ei pyri varsinkaan lyhytnäköiseen ja sokeaan hyödyn tavoitteluun. Samoin kuin lastaan rakastava ei anna tälle pelkkiä herkkuja, vaan sitä, mitä pitää tälle parhaimpana (tämän mainitsin jo aikaisemmin). Itseään rakastava nauttii oppimisesta ja on valmis sen eteen näkemään vaivaa. Edelleen hän tunnistaa, miten toiset yksilöt ovat oppimisen ja itsensä ylittämisen paras tuki. Tämän vuoksi yksilö tahtoo antaa muille mahdollisuuden ansaita toimeentulon, jonka jälkeen muille jää vapaa aikaa ja resursseja oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Tällöin he voivat tarjota parhaan haasteen myös minun oppimiseeni.

Lopuksi: olen puhunut "nallemaisuudesta", homo economikuksesta ja muista kriittistä massaa ohjaavista malleista/pyrkimyksestä maksimoida omaa hyötyä muiden kustannuksella ja heille koituvista seurauksista välittämättä. Tätä vastaan yritetään keksiä lakeja ja eettisiä teorioita, jotka eivät kuitenkaan ole ottaneet tulta alleen. Nyt yritän rakentaa omaa itsensä rakastamiseen ja omanarvontunnon tärkeyden tunnistamiseen perustuvaa yksilölähtöistä etiikkaa, jolla ihmisen todellisia tarpeita ja luonnollisen ympäristömme rajallisuutta koskevat tosiasiat eivät hautautuisi rajatta kasvavan ahneuden synnyttämään jatkuvan taloouskasvun ideaalin alle. Naiset ovat pitkään olleet vaatimattomampia, mutta kuinka paljon omanarvontunnon ymmärryksestä johtuen ja kuinka paljon sen tähden, että "huonon naisen" sosiaaliset sanktiot ovat historiallisen kaksinaismoralismin seurauksena suuremmat kuin vastaavassa määrin "huonon miehen". Ja kun naisetkin ovat saaneet vapautta , niin huonot tottumukset kuten alkoholin liikakäyttö, ylipaino ja vastuuton seksin harrastaminen ovat yleistyneet myös heidän parissaan (ja tuosta mainitsemastasi "toisesta stoorista" toisella kertaa - maltan kerrankin plla innostumatta=)

tapausko

29.4.2014 20:41

Tapauskovainen, jos ymmärrän epämääräisen käsitteen oikein, pätee Pohjoismaihin, ei koko maailman uskonnolliseen kenttään. Lisäksi on epäselvää, mihin kristillisyyteen viittaat puhuessasi kristillisyydestä. Pelkästään protestanttien ja katolilaisten historia on yhtä sotaa siitä, mikä on oikea tulkinta kristinuskosta. Edelleen ajatuksesi kaikkien kristittyjen hyvistä teoista paremman taivaspaikan toivossa sopii huonosti yhteen käsityksen "pelastautuminen yksin armosta" kanssa.

shiwan8

30.4.2014 13:35

Kristittyjen käytännön toiminnan kanssa se kuitenkin sopii yhteen.

NOMAD_1

30.4.2014 01:47

Richard Gieren kirjassa Understanding Scientific Reasoning on erinomainen vertaus: tiede on kuin kartta. Se kertoo yksilölle tämän hetkisessä paikassa A, miten päästä pisteeseen B, C, D...Z jne. Kun tiede kehittyy, niin kartta tarkentuu ja tarjoaa aina vain nopeampia, turvallisempia, varmempia, mukavampia jne. tapoja päästä lähtökohdasta A haluttuun kohteeseen. Tiede on kuitenkin lähtökohtaisesti yleistävää ja tällaisena se ei voi koskaan kertoa yksilölle, mihin hänen pitäisi mennä. Toki tieteen tilastot voivat matkustamisvertauksen lisäksi sanoa, että henkilön on kaikella todennäköisyydellä parasta ottaa lääke L, joka pidentää ja parantaa hänen elämäänsä. Ja vaikka tämä yleisesti pitää paikkansa, niin jonkun onnettoman kohdalla lääke L tuhoaa ottajansa terveyden tai jopa tappaa tämän. Joka tapauksessa tiede voi antaa aikaa ja mahdollisuuksia tarjoamiensa sovellusten kautta, mutta yksilön elämän sisältöä se ei pysty antamaan. Tiede pystyy kartoittamaan hyvän elämän reunaehtoja, mutta ei itse hyvää elämää. Se, mikä tekee yksilön elämästä merkityksellistä ja arvokasta, on jotain, minkä yksilön on itsensä luotava (ymmärtäen, että vuorovaikutus läheisten kanssa on tämän prosessin tärkeä tuki, ja miten työnjako/erikoistuminen/tiede on antanut ihmiselle vapaa-ajan ja mahdollisuuden muita eläimiä vapaampaan elämään).

Nykymaailmassa hyvän elämän suurin este on ihminen itse. Perustava eläinluontomme ajaa meitä tavoittelemaan mahdollisimman suurta voittoa mahdollisimman pienellä vaivalla ja tässä muut otetaan huomioon ensisijaisesti sen mukaan, kun se hyödyttää itseä. Tämän pyrkimyksen myötä ihmiset ajautuvat keskinäiseen sotaan, koska arvottavat kaiken muun ylitse niitä rajallisia ulkoisia resursseja, joiden kohdalla yhden voitto on muilta pois. Ja nämä resurssit ovatkin samoja elintärkeitä tarpeita, joita jokainen tarvitsee itsesäilytykseen sekä terveenä ja toimintakykyisenä pysymiseen. Edelleen laiskuus ja ahneus ovat saman kolikon kaksi puolta: toinen pyrkii saamaan mukavan perustoimeentulon pienimmällä mahdollisella vaivalla ja mieluiten tekemättä mitään ja toinen kohtuuttomimman saatavissa olevan korvauksen kaikesta tekemästään. Näin olemme ajautuneet nollasummapeliin, josta kukaan ei ole vapaa - tai pelistä ulos jäävä köyhtyy vuosi vuosi vuodelta lähestyen toimeentulorajaa, vaikka saisi jatkuvasti samaa palkkaa. Tämä siitä syystä, että muiden ahneus nostaa perustoimeentulon hintaa jatkuvasti, kun sen tuottamiseen käytettävissä olevat resurssit uudelleenohjataan suuremman "lisäarvon" toivossa. Eikä tieteen yleistykset pysty tarjoamaan ratkaisua, koska todelliset päätökset tehdään partikulaarisissa tilanteissa, joissa oman ulkoisen edun tavoittelu on kiistatta saavuttanut kriittisen massan hyväksynnän. Ja tästä syystä tavallisten ihmistenkin näkemykset ovat värittyneitä: silloin kun houkutus ei ole läsnä, he asettavat rajat ja säännöt, mutta sortuvat liian usein houkututen edessä. Enemmistön näkemys ei tavoita totuutta, kuten Aristoteles erehtyi ajattelemaan, vaan enemmistön jakamilla uskomuksilla on todellisia seuraamuksia, ja tämän lähemmäs totuutta ei itsensä tiedostavien olentojen keskuudessa päästä. Ja kun ihmisiltä kysytään näkemyksiä hyvästä elämästä, he kertovat sitä ensisijaisesti siitä perspektiivistä, millaisena haluaisivat itsensä nähdä. Edelleen johdossa olevien ja enemmistön näkemykset eivät eroa toisistaan kovinkaan paljoa; erot syntyvät siinä, että toiset johtoasemaan pääsevät ne, jotka ovat kyvykkäämpiä, häikäilemättömiä ja pelkäävät keskivertoa vähemmän rangaistuksia ja muita seuraamuksia. He ymmärtävät, miten vasta kiinni jäämisestä rangaistaan ja keskittävät kykynsä hyödyn haalimiseen sekä haittojen välttelemiseen - ja tekevät tämän muita menestyksekkäämmin.

Hyvän elämän sisältö on jotain, mistä kriittinen ihmismassa on saatava kiinnostumaan tavalla, jossa he ovat valmiita näkemään vaivaa sen tavoittamiseen. Lisäksi heidän on kiinnostuttava ymmärtämään, miten omat tavoitteet vaikuttavat muihin. Yksilölähtöisen moraalin perusta on siinä, että ihmiset suhteuttavat johdonmukaisesti oman toimintansa siihen, miten kokevat muiden vastaavanlaisen itseensä vaikuttavan toiminnan. Lisäksi on otettava empiirisen kiistämättömät sekä yksittäisten ihmisten että koko ihmiskunnan selviämiseen liittyvät tosiasiat huomioon tavalla, jossa ne ylittävät ne rajatta kasvavat halut ja niitä palvelevat epäilyksen siivittämät rationalisoinnit, joilla nykyihminen orjuuttaa itsensä ja kaikki, jotka vain pystyy. Ratkaisu ei kuitenkaan ole niinkään yleisen kuin yksittäisen tarkastelussa ja tämän saamisessa ymmärtämään, miten arvokasta on voida katsoa itseen ja tuntea perusteltua rakkautta näkemäänsä/kokemaansa kohtaan.

Mirja Wuokko

30.4.2014 13:19

Tutkijoilla on kyllä aikeita tutkia ihan sitä hyvää elämää.

Joku tutkija voi hyvinkin tehdä tieteenteosta elämänsä sisällön ja elää näin hyvää elämää.

Toki ihmiset elävät monissa asioissa tolkutonta ryhmäelämää (ent. sopulielämä, mutta sopulit eivät käyttäydykään kuulemma niin), kuten ryntäävät ostamaan uusia ylihintaisia puhelimia, pitävät liikemiehiä jumalanaan ja syyllistyvät erilaisiin itsepetoksiin (itse kukin). Silti minun mielestäni kansan syvät rivit tavoittelevat hyvää elämää omien arvojensa mukaisesti. Käyvät töissä, huolehtivat lähimmistään, yrittävät elää sopusoinnussa ympäristön ja luonnon kanssa. Tavallinen ihminen tietää, mikä on tärkeintä elämässä. (Aina hän ei vaan osaa elää sen mukaan.)

NOMAD_1

1.5.2014 06:48

MIKÄÄN EI OLE TÄRKEÄÄ, PAITSI PUUTARHANHOITO, EIKÄ SEKÄÄN OLE KOVINKAAN TÄRKEÄÄ...

Jos joku tekee tieteestä elämänsä sisällön, niin se on hieno asia. Kyseessä on kuitenkin hänelle henkilökohtaisen arvo, joka hyödyttää muita riippuen siitä, onko kyseessä osaava tiedemies. Ja mitä todennäköisimmin on, mikäli joku kokee itsensä tieteen tekemisen arvokkaana. Aristoteleen sanoin: opimme parhaiten juuri niitä asioita, joiden tekemistä rakastamme (minä olen juuri löytänyt oman kutsumukseni ja nautinnon eksistentialistisesti pohdiskelevasta kirjoittamisesta - ja toivon, että se myös näkyy=).

Edellinen pätee myös tavalliseen ihmiseen aina arjen askareista ansiotyöhön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin asti. Kyse on kuitenkin jälleen henkilökohtaisista arvoista, joiden yleistäminen johtanee tarpeeseen saada muut tunnustamaan oman jutun objektiivisesti parhaaksi. Tällöin kuitenkin kadotetaan sen henkilökohtainen arvo, joka on eteenpäin vievistä voimista paras. Juuri tästä syystä Raamattukin käskee rakastamaan lähimmäistään eli sitä, jonka voi oikeasti tuntea jollain syvyydellä (ihmistä ei voi koskaan täysin tuntea - ei edes itseään). Tästä päästäänkin siihen altruismin virheeseen, jonka oikaisemiseksi olen merkkiä pöytään iskenyt: rakkaus laimenee kohdistuessaan liian laajaan kohderyhmään. Se muuttuu abstraktiksi ihmisyyden "rakastamiseksi", joka minulle ilmentää itsensä "rakastamista" koko ihmiskunnan kautta. Tämä jää edelleen passiiviseksi, koska ihminen pysyy ihmisenä kuolemaansa asti, vaikka hän ei tekisi yhtään mitään. Juuri tästä kumpuaa abstrakti ihmisarvon ideaali ja sen mukaiset YK:n ihmisoikeusasiakirjat, joiden toteuttamiseen kenelläkään ei ole velvollisuutta (ne kertovat, mitä kansalaisella on oikeus vaatia hallitukseltaan, mutta jos se ei mitään anna, niin tough luck, Chuck...)

Puhun itsensä rakastamisen puolesta, koska se on konkreettinen lähtökohta, jonka lämpimän eteenpäin vievän vaikutuksen ihminen voi tuntea, jos on valmis näkemään rakkauden mukaisen vaivan tehdäkseen itsestään jotain rakastettavaa. Edelleen tämä ei voi onnistua ilman toisen ihmisen tarjoamaa peiliä. Kun itseä suhteutetaan yleiseen konkreettisesta ja tunnetusta yksittäisestä alkaen, niin voidaan rakentaa perusta, jolla myös johdonmukaisuus pääsee pintaan ja toimintaan vaikuttamaan. Ihminen ei voi olla arvottamatta omaa toimintaansa/itseään suhteessa siihen, miten kokee muiden vastaavan toiminnan itseään kohtaan - ja miten toisia tämän kokemuksen perusteella arvottaa (ihailee, halveksii tms.) Ja jos joku on tästä eri mieltä, niin istutaan alas kahvikupilliselle/lasilliselle ja teen parhaani loukatakseni sinua. Useimmat jutuistani onnistunet päästämään kuin vesi hanhen selästä, mutta ennen pitkää osun johonkin arkaan paikkaan - puhumattakaan siitä, jos onnistun loukkaamaan sinua tavalla, johon olet itse syyllistynyt muita kohtaan. Tällöin ihmisen täytyy erottaa oma loukkaajaa kohtaan tuntemansa negatiiviset tunteet siitä, miten johdonmukaisuus vaatii saman tuntemista myös itseään kohtaan (siinä määrin, kuin on samankaltaiseen syyllistynyt). Ja helpoin keino tähän on suuttua kaksinverroin toiselle. Juuri tästä syystä Jeesuskin sanoi, että se, joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven (tästä lisää toisella kertaa).

Nykyihmistä riivaava sopulismi on juuri niiden juttujen välttelemistä, jotka hermostuttavat, koska omaa syyllisyyttä samaan ei voi täysin kiistää. Tämän vuoksi annetaan toisten loukkausten mennä, jotta ei tarvitsisi korjata omaa toimintaansa - ja näin kaikki pääsevät kaikkein helpoimmalla. Lopputulos on kuitenkin viimeinen ihminen, joka ei Nietzschen oivalluksen mukaan osaa edes halveksia itseään. Ja kuinka kaukana itsen rakastamisesta tällöin ollaankaan? Sitten ostetaan kaikkea kivaa ja katsellaan viihdettä eli toisten tarinoita, jotta ei tarvitsisi nähdä itseään. Tälle perustalle on kapitalistisen markkinatalouden jatkuvan talouskasvun imperatiivi rakennettu: totumme siihen, mitä omistamme ja tarvitsemme enemmän välttyäksemme kohtaamasta itseämme. Palatakseni aikaisemmin käyttämääni esimerkkiin, tämä on sama kuin vanhemmat rakastaisivat lastaan antamalla tälle kaikki herkut ja lelut, mitä tämä vain sattuu haluamaan. Ja jos ymmärrämme, miten onnettomaksi tällainen lapsi tulisi, niin miksi elämme omaa elämäämme niin usein ikäänkuin kaiken haluamansa salliminen olisi itsensä rakastamista. Ja kun pitää jatkuvastai antaa itselleen lisää jotain omistettua, joka yhdellä ollessaan on muilta pois, niin ennen pitkää joutuu ottamaan sitä tavalla, josta muita halveksisi (joko laiskasti eli antamatta paljoakaan/mitään takaisin tai ahneesti eli ottamalla niin paljon kuin suinkin pystyy ja uskaltaa).

Tavalliset ihmiset haluavat nähdä itsensä hyvinä työntekijöinä, kavereina, ystävinä, puolisoina, vanhempina jne., mutta eivät ole valmiita näkemään vaivaa ymmärtääkseen, mitä edelliset merkitsevät, ja mitä sellaisena oleminen edellyttää. Tämä ei olekaan helppo tai kevyt tehtävä - siis hyvänä ihmisenä ja yksilönä oleminen - koska kuolevaisina emme loppujen lopuksi saa pitää mitään, minkä olemme onnistuneet hankkimaan. Juuri tästä syystä ihmisten enemmistö takertuu konkreettisen omistamisen tärkeyteen ja vastaaviin omistuksiin, koska niiden takana on koko nykyisen yhteiskunnan voima. Koko ihmiskunnan voima ei kuitenkaan ole paljoakaan kuolemaa vastaan ja tässä yksilö on viime kädessä yksin - kukaan ei voi kuolla minun puolestani (siis jos ei usko, että Jeesus kuoli minun puolestani tai johonkin muuhun vastaavaan). Ja kun ymmärrän, ettei kukaan voi kuolla puolestani, niin silloin alan toden teolla myös elää omaa elämääni. Tällöin ymmärrän, miten tärkein hallussani olevista asioista on oman kehoni sekä mieleni terveys ja toimintakykyisyys - juuri näistä huolehtimalla saan kohtalon salliessa pitää ja nauttia niistä kaikkein pisimpään (mitä todennäköisimmin todellisuus vaatii lainaamansa lopulta kuitenkin takaisin). Mutta ei pelkkä aikakaan ole minkään arvoista, jos en tee elämästä mielekästä ja rikasta kokemusta. Tämä tapahtuu mielestäni parhaiten kuitenkin vuorovaikuttamalla muiden kanssa ja luottamalla meidät tunteville ja meistä kiinnostuneille sitä, mikä tekee juuri minun elämästäni merkityksellistä. Ja kun tahtova tahtoo niin saada kuin antaa, niin hän kiittää saamastaan samalla lahjalla. Hän kuuntelee, oppii ja opettaa tavalla, jossa kehitetään itseä, mutta ei kadoteta sitä, mitä ollaan. Tässä hengessä Nietzschekin totesi: "Oi, ken tahtoisikaan kokea kaiken tämän MYÖS minun tavallani?" ja "Mitä muuta on rakkaus, ellei ymmärrystä ja iloitsemista siitä, että toinen ihminen elää, kokee ja toimii eri tavoin kuin minä?" (jotain, mitä yritän selittää hyvin harvan ymmärtämässä deitti-ilmoituksessani). Tämä on kuitenkin yksilön itsensä rakastamiseen perustuvaa rakkautta kaltaisiinsa yksilöihin - siis niihin, jotka ovat erilaisia, mutta omaavat saman pyrkimyksen oppimiseen ja itsensä ylittämiseen. Yksilölle elämä on oppimista ja oppiminen elämistä! (sattumoisin deitti-ilmoitukseni otsikko - jos pieni mainostus sallitaan=). Ja tällainen itsensä rakastaminen on tie autonomisten yksilöiden yhteisöön, jossa ei tarvita paimenta varmistamaan, ettei lampaat (tai sopulit) syö maata tyhjäksi. Olemassaolomme perusta on kuitekin sekä luonnollisen ympäristömme että oman kehomme ylläpito, terveys ja toimintakykyisyys. Tiivistettynä mikään ei todellakaan ole tärkeämpää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovinkaan tärkeää. Ja siinä missä maapallo on ihmiskunnan puutarha, keho on jokaisen oma vastaava kaiken hyvän ja arvokkaan perusta. Elämän arvokkaaksi ja merkitykselliseksi tekevä on kuitenkin jotain, mitä jokaisen yksilön on itse luotava juuri lähimmäistensä tuella ja tavalla, joka ei tuhoa muiden mahdollisuutta samaan (kun meidän on lopulta kuitekin oltava johdonmukaisia, niin emme voi aidosti nauttia sellaisen epäoikeudenmukaisen maailmanjärjestyksen itsellemme tuomista eduista, jota vihaisimme stdämemme pohjasta, mikäli emme olisi voittaneet syntymälotossa).

Mutta tällainen lyhyt kommentti tällä kertaa. Yritän oppia tiivistämään, mutta tällä hetkellä minun täytyy pitää itselleni sopivat liian pituuden/lyhyyden kriteerit. Toivon mukaan joku saa tästä jotain - ja maksaa takaisin "samalla rahalla". Mirjalle kiitos tästä vastalahjasta - sinulle kirjoittaminen on selkiyttänyt omia ajatuksiani huomattavasti. Nyt kuitenkin täytyy jättää kirjoittaminen ja siirtyä muihin juttuihin sekä alkaa valmistautua töihön menoon. Lisää taas, kun joku uskaltaa vastata kommenttiini... (ja taidan kopioida hiotun version tästä kommentista omaan blogiini).

shiwan8

2.5.2014 09:46

Olihan siinä ihan asiaa.

NOMAD_1

2.5.2014 22:51

Kiitos Shiwan8.

Ymmärsin muuten itsekin yhden sinun oivalluksistasi liittyen siihen käenpoikajuttuun: nainen saattaa haluta kaksi miestä, koska älykäs ja tällä tavalla kyvykäs pystyy hankkimaan suuren omaisuuden. Hän toimii kuitenkin juuri älyllisten kykyjen varassa ja osaa pelata peliä nimeltä markkinatalous - toisin sanoen hän on rahassa mitattavissa asioissa hyödyllinen ja "haluttava" kumppani. Se, jota halutaan seksuaalisesti, on kuitenkin joku, josta huokuu itsevarmuutta. Tällainen on ihminen, joka ei juurikaan ajattele, vaan toimii tavalla, joka kumpuaa perustavasta luonteesta. Tämä luonne voi olla hyveellinen tai renttu/paheellinen ja kaikkea siltä väliltä, koska olennaista on se, ettei luonteen kantaja koskaan kyseenalaista omia ratkaisujaan ja toimintaansa. Tällaisena hän vaikuttaa johtajalta ja lyömättömältä. Jos luonteen varmuus on kuitenkin renttumaisen rentoa, niin toimeentulo voi hyvinkin mennä kädestä suuhun. Edelleen hyveelliset eivät "haluta" pitkään, jos joutuu katselemaan omia paheitaan/huonouttaan siinä rinnalla.

Edellä kuvatun kaltaiseen mieheen haksahtavat ne naiset, joilla on heikko itsetunto ja tarve pönkittää omanarvontuntoa ottamalla renttu omaksi hyväntekeväisyysprojektiksekseen. Tällöin kyse on pidemmästä suhteesta (ja pettämisestä, jos nainen haluaa pitää myös mukavan elättäjän sekä totutun elintasonsa). Tämä tosin lienee harvinaisempaa ja uskoisin, että kyse on useimmin kertaluontoisesta sortumisesta, kun renttumainen tai muulla tavalla itseään kyseenalaistamaton ihminen vaikuttaa vapaalta, itsevarmalta ja sellaisena haluttavalta (ja päälle kenties vielä oma suhteellisesti korkeampi arvo joko itse ansaittun tai elättäjän tarjoaman varallisuuden myötä).

Lopuksi todettakoon, että vaikka kuvasin tässä naisen sortumista, niin kyse on ihmisen heikkoudesta, eivätkä miehet ole tässä suhteessa yhtään sen parempia (ainakaan yleisellä tasolla tarkasteltuna). Edelleen kyse ei ole välttämättömyydestä, vaan siitä, millaiseksi nykyinen rationaalinen paradigma on ihmistä kasvattanut ja pakottanut - siis sokeaksi oman ulkoisen hyödyn ja mielihyvän maksimoijaksi muille koituvista seurauksista riippumatta ja jopa omaa suhteellista asemaa niillä parantaen). Käenpoikia synnyttävät lähinnä naiset - no, kun naiset synnyttävät lähinnä kaikki lapset. Tosin onhan tiede jo saanut miehenkin raskaaksi ja synnyttämään, joten kohta sama patologinen epäilys on naistenkin ongelma. Mielestäni ratkaisu ei kuitenkaan ole testien ja kontrollin tiukentaminen, koska tämä saa ihmiset vain keksimään uusia luovia keinoja niiden kiertämiseen. Ratkaisu on minulla itsensä rakastamisessa tavalla, jossa ei tahdo tehdä sellaista, mistä muita halveksisi - mutta tästä olen raapustellut jo aaiiiiiiivan riittävästi =)

Mutta tällaisia ajatuksia tuli mieleen. Kenties voimme keskustella niistä lisää, mutta tämän blogin ulkopuolella... kenties tässä on oliivinoksa ja mahdollisuutemme uuteen hedelmällisempään vuorovaikutukseen...

shiwan8

3.5.2014 00:46

Jos en väärin muista, niin tämä raskaaksi tullut mies oli alunperin nainen. Varsinaista miestä, jos muistan oikein, ei ole vielä synnyttämään saatu.

Tämä kahden tai useamman miehen ratkaisu taitaa olla jokaisessa naisessa kiitos evoluution. Sille miksi sitä ei toteuteta järjestäen on varmaan yhtä monta syytä kuin naisiakin jotka siihen eivät lähde. Veikkaan suurimmiksi vaikuttajiksi itsesuojeluvaiston (on ikävä huomata olevansa nappulan kanssa yksin kun "isä" nostaa kytkintä) ja kulttuurillisen paineen yrittää synnyttää vain kumppaninsa lapsia. Luolamiestouhussa homma menisi vähän eri tavalla.

Kai se on niin, että miehet pettävät useammin tai ainakin ovat valmiimpia siihen useammin. Vastapainoksi sen seuraukset ovat parhaimmillaan molemmissa huomaamattomat ja pahimmillaan naurettavan epäsuhtaiset.