Suhdeklinikka

Tässä on 11,5 vuotta nyt suhdetta takana, ja nyt olemme päätyneet semmoiseen tilanteeseen, että nainen haluaa "aikaa yksin" ja "aloittaa puhtaalta pöydältä".

Toivon, että voisitte vastata jotain, millä lähteä avaamaan tätä tilannetta, ja miten naisystäväni voisi lähteä vielä kerran tälle rakkauden vuoristoradalle.

Puukkojunkkari

VASTAUS: Kiitos pitkästä kirjeestäsi! Olet pohtinut syvällisesti elämäsi kulkua ja kirjoitat siitä oivaltavasti. Olet ilmeisen herkkä ja tunteella elävä mies. Lähes 12 vuoden parisuhteeseesi mahtuu monenlaisia vaiheita. Nyt olette tilanteessa, jossa naisesi haluaa olla yksin ja "aloittaa puhtaalta pöydältä". Sinä taas toivot parisuhteenne jatkuvan. Toivotte siis tällä hetkellä eri asioita, jotka eivät ole käsittääkseni oikein yhteensovitettavissa. Toinen teistä joutuu siis tinkimään omista odotuksistaan, ehkä pettymäänkin.

Haastaisin sinut nyt pohtimaan omaa tilannettasi; aiempaa päihderiippuvuutta, impulsiivisuutta, masennustaipumusta. Nämä ovat varmasti jättäneet sinuun omat jälkensä. Kuten myös kuvaamasi koulukiusaaminen. Ajattelen niin, että näitä asioita olisi hyvä tutkia rauhassa psykoterapeuttisessa hoitosuhteessa.

On hienoa, että olet päässyt irti kaikista päihteistä ja tilalle on tullut elämännälkä. Pidä siitä kiinni! Kuten tiedät, päihteet tuovat hetkellisen mielihyvän, mutta tuhoavat jotain samalla. Elämännälkä taas vie sinua eteenpäin, kohti uutta. Kysyt, mikä saisi naisystävän näkemään muutoksen ja uskomaan siihen. Vastaukseni on lyhykäisyydessään: aika. Kuten itse kirjoitat, vuosien laiminlyöntejä ei voi pyyhkiä pois päivässä tai kuukaudessa. Ruoki elämännälkääsi, vaali romantikkoa itsessäsi, anna naisellesi sitä mitä hän nyt tarvitsee eli omaa aikaa. En osaa ottaa tämän enempää kantaa parisuhteesi jatkumiseen. Osoita naisystävällesi muutoksesi pysyvyys, niin olet tehnyt sen mikä tässä tilanteessa on mahdollista.

Suosittelen, että hakeudut nyt psykiatrin erikoislääkärin vastaanotolle joko perusterveydenhuollon, opiskelijaterveydenhuollon tai yksityissektorin kautta keskustelemaan psykoterapian aloittamisesta. Henkilökohtainen psykoterapiaprosessi on satsaus itseesi ja tulevaisuuteesi.

Kaikkea hyvää sinulle toivottaen
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa olleet kohta 46 vuotta naimisissa. Liitto on pääosin ollut mielestäni onnellinen. Meillä on neljä lasta ja 9 lastenlasta. Nyt kumpikin on eläkkeellä. Minua on toisinaan alkanut vaivata vanhat asiat, jotka on tapahtuneet avioliittomme alussa. Joitakin asioita, jotka on minua syvästi loukannaat pamahtaa mieleeni jonkin asian yhteydessä ja joskus näen pahaa unta ja herään näihin ajatuksiin, enkä saa unta enää koko yönä. Nyt eläkkeellä on aikaa ajatella tapahtumia, aikanaan meille syntyi kolme lasta aika nopeasti ja aika oli työntäyteistä, eikä mieheni halunnut asioista silloin puhua, koska asiat koskivat häntä. En silloin osannut ajatella, että meidän pitäisi sopia keskenämme, mitä käytöstä hyväksytään toisiltamme. Mieheni halusi esim käydä yksin tansseissa ja ravintolassakin, kysymättä sopiiko se minulle. Ensimmäinen tanssireissu oli kun asuimme Ruotsissa ja minä olin vasta synnyttänyt ja sairaalassa vauvan kanssa, tuli mieheni puku päällä kiireisenä meitä katsomaan ja oli veljensä kanssa menossa juhlimaan. Olin tosi surullinen. Mielestäni olin hyvä vaimo ja äiti lapsille etten ansainnut tuommosta kohtelua.

Kysymykseni kuuluukin, miten pääsisin irti näistä ajatuksista, anteeksi en ole pystynyt antamaan, voisi vain unohtaa olisi parempi. Vai olenko niin lapsellinen etten voi kaikkia hyväksyä. Oiskohan aikanaan asioiden perusteellinen puhuminen auttanut, ehkä.

Surullinen, 65 vuotta

VASTAUS: Kiitos postista. Teillä kahdella on pitkä avioliitto takana, jota kuvaat pääosin onnelliseksi. Sitten on kuitenkin mieleesi noussut asioita, jotka vaivaavat. Nyt olette molemmat eläkkeellä. Sekin on uusi vaihe teidän elämässä. Voi olla oikein hyvä vaihe pohtia mennyttä matkaa ja miettiä samalla miten löytäisit vapautuneemman mielen astua eteenpäin. Luulen, että aika moni eläkkeelle siirtynyt pari joutuu ja saa pohtia, minkälaista yhteistä parisuhdeaikaa voi ja kumpikin haluaa yhdessä viettää. Kysymys on joillekin aika iso. Se voi olla jopa niin iso, että mitä tekisin loppuelämälläni?

Sanot, että nämä miehen menemiset ja tapa ohittaa sinut on vaivannut koko avioliiton ajan. Tansseista ja hänen tavastaan toimia on ollut vaikeaa puhua ja miehesi on yrittänyt estää keskustelun. Asia on varmasti ollut arka ja herkkä.

Tuollaiseen olen törmännyt usein ennenkin, että synnyttämiseen ja pienen vauvan kanssa kotiin tulemisen aikaan ja ensimmäisiin päiviin on liittynyt paljon ristiriitoja ja loukkaantumisen kokemuksia. Siinä kohdassa äiti on usein aika tavalla eri ajatuksissa, kuin lapsen isä. Noissa hetkissä ja päivissä on isäksi tulevilla miehillä monta tapaa kompastua, jos omat tarpeet vievät voiton äidin ja lapsen tarpeista.

Kuulen, että asiat ovat jotenkin jääneet käsittelemättä. Miten sitten vanhoja ja vuosien takaisia loukkaantumisia voi käsitellä, kun samalla mietit, että onko tämä turhaa ja oletko itse vain liian herkkä. Rohkaisen puhumaan asioista vielä uudelleen. Yhteinen muistelu voisi hyvinkin auttaa teitä. Mitä tapahtuisi, jos kerrot miehellesi, että menneet vaivaavat yhä. Jos kerrot, että et halua syyttää häntä kaikesta tapahtuneesta ja olet valmis miettimään myös omaa tapaasi toimia, mutta osoitat päättäväisesti, että sinun kannalta menneistä olisi yhä hyvä puhua. Kaikki ei ole ollut riittävän selvää ja avointa.

Tuo aborttiasia on varmastikin myös tärkeä teema. Noina vuosina olette joutuneet tekemään monia hyvin merkittäviä päätöksiä. Mikä on tuon lapsen merkitys nyt? Tuntuuko hän taakalta vai tuoko iloa elämäänne? Miehesi on välillä myös ottanut sinun mielipiteitä huomioon. Muutto Suomeen tuntuu myös isolta päätökseltä. Siinä hän taipui sinun ehdottamalle kannalle. On teillä paljon muisteltavaa ja puhuttavaa.

Pohjaa keskusteluille voisitte ehkä löytää siitä, että teillä kahdella on niin paljon positiivisia asioita ja vahvuuksia. Olette jo osanneet ja uskaltaneetkin puhua asioista. Miehesi on voinut pyytää anteeksikin ja myöntää, että hän olisi voinut toimia toisin. Liittonne on kestänyt ja puhut rakkaudestakin. Tulee kuva, että loukkaavien asioiden lisäksi teillä on onnistumisia ja paljon vahvuuksia.

Anteeksi antaminen ei aina käy kädenkäänteessä, vaikka toinen vilpittömästi katuisikin. Yleensä oikean anteeksiantamisen ehto on se, että asia on riittävästi puhuttu auki ja yhteinen näkemys toisen kokemista tunteista on syntynyt. Selittelemisen, peittelemisen ja salaamisen pitää loppua ennen sopua. Jokin tässä on vielä sinussa kesken.

Miehesi perimmäiset motiivit tanssilattialla jäävät minulta tietysti arvailujen varaan. Oliko hänen toimintansa hänen omasta mielestään harmitonta vai ei? Oli miten oli, sinun kokemuksesi on aivan totta ja tunne siitä miten ”maailma räjähti”, on todellinen. Jotenkin uskon ja toivon, että miehesi voisi olla valmis sinun kanssa näistä asioista vielä puhumaan. Nämä ovat teidän elämänne oikeita iloja ja suruja. Jatkon kannalta on molemmille tärkeää nähdä, minkälaisen yhteyden nyt löydätte. Miten paljon tarvitsette toisianne, yhteistä aikaa ja tekemistä ja paljonko nyt tarvitsette myös erillisyyttä ja omia puuhia?

Minusta arvioit elämäänne terveellä ja hyvällä tavalla. Haluat katsoa myös omaa toimintaasi avoimesti. Surut hälvenevät usein suremalla. Suremisen ehto on, että voi myöntää sen mikä on totta. Pitää olla riittävän yhteinen käsitys siitä mitä toinen kantaa sisällään. Menneitä vuosia voi katsoa sitten hyväksyvämmin. Tapahtunutta ei saa sieltä pyyhittyä pois, mutta jos sen saa jaettua ja toinen ottaa vastaan kerrotun kokemuksen, voi huomista katsoa jo aivan erilaisin voimavaroin. Yksi tavoite voisi olla, että saatte yhdessä todettua, että tämä on totta, näin on menty. Sitten voi ehkä jo kysyä toiselta miten toivot, että jatketaan ja minne. Jospa tämä on se kesä, jolloin voit katsoa tulevaan vähän vapaammin mielin.

Hyvää kesää!

perheneuvoja Markku

KYSYMYS: Päätöksien tekeminen on välillä avioliitossani hankalaa. Jos jostakin asiasta ollaan ihan eri linjoilla, miten asia ratkaistaan? Esimerkiksi kyse voisi olla siitä, mihin käytetään aikaa, rahaa tai saako toinen harrastaa urheilulajia, joka aiheuttaa puolisossa pelkoa. Sovitaanko vuorot, kumman mielen mukaan mennään? Vai käykö siinä niin, että toinen aina vain joustaa tai ainakin enemmän kuin toinen? Kuinka paljon puolisolle voi asettaa rajoituksia? Vaikka kyse olisi henkilökohtaisesta valinnasta, usein sillä on myös jollakin tavalla vaikutusta puolisoon. Tiedän myös, että asian hyvistä ja huonoista puolista ja eri näkemyksien syistä pitää perusteellisesti keskustella, joten tätä ohjetta en kaipaa vastaukseksi kysymykseeni. Joskus nimittäin senkin jälkeen ollaan yksinkertaisesti eri mieltä. Yhteisymmärrystä ei löydy.

Umpikujassa

VASTAUS: Kiitos viestistäsi, joka käsittelee sikäli hyvin tärkeää asiaa, että nuo luettelemasi asiat ovat usein juuri niitä, joista parisuhteessa riidellään. Miten ratkaistaan asioita, joista ollaan ihan eri linjoilla?

Mistä riidassa pohjimmiltaan on kysymys kun pintatasolla riidan aihe koskee vaikka ajankäyttöä, rahaa, siisteyskysymyksiä? Monet riidat saavat voimansa riidan alla olevista syvemmistä tunteista, joita aina ei edes itse tunnisteta, saati sitten kommunikoida puolisolle niin, että hän pystyisi näkemään ja ymmärtämään niiden merkitystä. Tyypillinen syvempi tunne on pelko. Esimerkiksi menettämisen pelko, tai pelko, että en ole tärkeä, riittävä.

Otan esimerkin viestistäsi ja muokkaan sitä fiktiiviseen suuntaan. Toinen puolisoista harrastaa urheilulajia, joka herättää toisessa pelkoa. Tämä pelkäävä osapuoli yrittää rajoittaa ja kieltää toisen harrastusta. Puoliso ei ole valmis luopumaan itselleen tärkeästä harrastuksesta. Hän saattaa kertoa faktoja, joiden tarkoitus on vähentää toisen osapuolen pelkoa. Käytännössä kuitenkaan faktat eivät yleensä vakuuta tai rauhoita meitä parisuhteessa. Ne päinvastoin usein saavat aikaan kokemuksen, että minä olen näin tolaltani ja sinä vähättelet minun kokemusta ja vetoat järkeen. Ja tietenkään faktat eivät rauhoita. Pohjimmiltaan on kyse esim. menettämisen pelosta. Olet minulle niin tärkeä, että pelkään menettäväni sinut. Siksi harrastuksesi saa minut suunniltaan kauhusta. Pelätessä me tulemme helposti vihaisiksi tai kriittisiksi. Saatamme kyllä huutaa itkien, että ”tajuatko miten pelkään”. Tämä kuitenkin tuntuu toisesta osapuolesta helposti vain vihaisuudelta ja syytökseltä. Varsinkin kun samaan aikaan kuulemme syytöksiä itsekkyydestä, jne. Näin pari on kielteisellä kehällä, jossa kumpikin omalla käyttäytymisellään lisää toisen reaktiota, ja pohjimmiltaan puhutaan jostain muusta kuin siitä, mitä merkityksiä, syvempiä tunteita nuo tilanteet, asiat kummassakin herättävät. Monissa arjen riidoissa olisi tärkeää päästä puhuman ja keskustelemaan riidan alla olevista syvemmistä tunteista.

Arvostettu parisuhdetutkija John Gottman on tutkimuksissaan päätynyt siihen, että 69 % parisuhteen riidoista on nk. ikuisuusriitoja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kaksi erillistä ihmistä ovat parisuhteessa, on valtavasti asioita, joista he ovat eri mieltä. Ei ole mitään objektiivista totuutta, kumman mielipide tai tapa on oikeampi tai parempi. Ja vaikka olisikin, ihmisellä on oikeus elää oman näköistä elämää. Ongelmia tulee siitä, kun kaksi erillistä elämää pitäisi sovittaa saman katon alle. Tyypillisiä ikuisuusriitoja ovat mm. ajankäyttöön, rahaan, lastenkasvatukseen tai siisteyteen liittyvät asiat. Onnelliset parit ovat hyviä pärjäämään ikuisuusriitojen kanssa. He eivät tuhoa suhdettaan rajuilla riidoilla vaan he pystyvät mm. helpommin puhumaan asioista asioina, ilman, että tilanteet kärjistyvät. Tähän varmaankin liittyy sanonta ”Haluatko olla oikeassa vai onnellinen”. Heillä on myös paljon hyvää vuorovaikutusta ja yhteyttä, joka toimii pehmikkeenä, eräänlaisena puskurina ja auttaa heitä kestämään niitä kaikkia asioita, joissa he ovat eri mieltä.

Jos meillä on paljon turvattomuutta omassa taustassamme se saattaa näkyä niin, että joustavuutemme vähenee ja meistä tulee helposti reagoivia, kontrolloivia tai vaativia. Pienkin puolison erillisyys tai erilaisuus tuo epämukavuudentunnetta tai ärsyttää, jopa raivostuttaa.

Kysyt viestissäsi, kuinka paljon puolisolle voi asettaa rajoituksia? Vastaan yksinkertaistan, että ei yhtään. Me voimme kertoa toiselle toiveistamme ja niistä asioista, jotka ovat meille tärkeitä. Me voimme pyytää toiselta näitä asioita, mutta vaatiminen tai rajoittaminen eivät kuulu hyvää parisuhteeseen. On tärkeää, että kummallekin tärkeitä asioita yritetään mahduttaa yhteiseen elämään. Parisuhteen vaativin tehtävä on kuitenkin suostua toisen erilaisuuteen ja erillisyyteen. Me pystymme siihen yleensä vain silloin, jos erillisyyden lisäksi suhteessa on riittävästi yhteistä ja läheistä.

Hyvää kesää!
Perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Tuli juuri pienten mutkien kautta selville, ettei kumppanini ehkä tunne olevansa sen sukupuolinen kun hänet on syntymässä määritelty. Ilmoitti myös, ettei ole vielä valmis puhumaan tästä sen enempää, mutta ei ilmeisesti halua kuitenkaan korjata sukupuoltaan, mutta ei tunne vahvasti olevansa kumpaakaan binäärisistä sukupuolista. Oloni on hieman hämmentynyt, mutta haluaisin kuitenkin tietää kuinka tukisin häntä. Rakastan häntä tietysti yhä, vaikka tieto tulikin yllättäen.

Cargo, 25v

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi, joka käsittelee tärkeää, mutta vaikeaa asiaa. Minuun tekee suuren vaikutuksen se, miten lähestyt asiaa. Ensinnäkin myönnät, että olet hämmentynyt, toiseksi kerrot, että haluat tukea rakastettuasi ja kolmanneksi ehkä se tärkein: kerrot, että rakastat häntä.

Viimeinen lause kertoo olennaisen asian. Rakastat ensisijaisesti ihmistä, et hänen sukupuoltaan tai sukupuoli-identiteettiään. Tämä antaa parhaimman mahdollisen pohjan hänen tukemiselleen. On kuitenkin hyvä tunnistaa, se hämmennys, mitä kyseinen tieto on sinussa saanut aikaan. On hyvä tunnistaa se, eikä vain torjua ja yrittää olla, kuin asia ei koskettaisi ollenkaan. Ole itsellesi rehellinen, niin hänkin voi olla.

Kerroit, että kumppanisi ei ole vielä valmis puhumaan asiasta enempää. Anna hänelle (ja itsellesi) aikaa. Hän puhuu, kun on siihen valmis. Kyseessä on iso asia. Voi olla, että hän tarvitsee aikaa käsitelläkseen sitä ensin itse. Paras tapa valmistaa maaperää luottamukselle ja keskustelulle on pysyä lähellä, tukea ja viestittää monin eri tavoin, että välittää toisesta, eikä ole lähtemässä tai hylkäämässä.

Jossain vaiheessa kumppanisi on varmaan valmis ottamaan vastaan tukea, tietoa ja apua myös ulkopuoliselta, auttavalta taholta. Tukea saa esimerkiksi Setan kautta. Heillä on mm. valtakunnallinen tuki- ja neuvontapalvelu Sinuiksi. Lisätietoja saat Setan verkkosivuilta. Myös sinulla on oikeus saada tukea, vaikka kumppanisi ei olisi vielä siihen valmis.

Toivottavasti sait vastauksestani jotain itsellesi. Kuten sanottua, arvostan asennettasi. Jos meillä on rakkautta, on meillä jo paljon. Älä kuitenkaan unohda itseäsi ja sitä, että asia saattaa herättää sinussa monenlaisia tunteita. Niihin kaikkiin sinulla on oikeus.

Onnea matkallesi toivoo
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Minua ahdistaa ihan kamalasti meidän nykyinen tilanne. ollaan oltu miehen kanssa yhdessä reilu 10 vuotta, uusperheenä. nyt kotona enää minun yksi poika ja meidän yhteinen lapsi 7 v. Mieheni juo lähestulkoon joka ilta ainakin muutaman oluen. Ja viikonloppuisin enemmän. Ja käytös muuttuu heti. muutenkin hän on aina pahalla päällä ja hermostuu helposti ihan pikkuasioistakin..ollaan pari kertaa puhuttu asiasta ja mies on luvannut vähentää juomista mutta toisin kävi. Itse jos on hyvällä tuulella niin se menee ohi kun mies vaan kiukuttelee. . olin jo tekemässä eroa joulun alla mutta taas mies käänti pään. Olen aikaisemmin eronnut alkoholisti miehestä ja nyt näköjään sain toisen tilalle. en haluaisi tuhlata koko elämääni pelkäämällä ja sietämällä huonoa käytöstä. . en usko että puhe enää auttaa ja miehen mielestä hänellä ei ole ongelmaa juomisen kanssa. . voimani on aika loppu.

VASTAUS: Kerrot olevasi ahdistunut ja voimaton miehesi alkoholiriippuvuuden ja huonon käytöksen vuoksi. Lisäksi joudut pelkäämään kotonasi, jonka pitäisi olla jokaiselle se turvallisin paikka – myös lapsillesi. Olen huolissani sinusta ja lapsistasi – miten pärjäätte? Kerrot myös että joulun alla olit tekemässä jo eroa, mutta miehesi sai sinut muuttamaan mielesi. Sinun on myös vaikea uskoa että puhe enää auttaa.

Olisi hienoa jos miehesi tajuaisi sairautensa eli alkoholiriippuvuuden kohtalokkuuden. Olisi hienoa jos hän hakisi ja saisi apua ja perheenne alkaisi voida paremmin. Pelkään pahoin, että ellei hän itse miellä alkoholiriippuvuuttaan ongelmaksi, asiat eivät tule muuttumaan paremmaksi. Siksi olisi tärkeää että saisit apua vaikeaan elämäntilanteeseesi. Se on tärkeää ensi sijassa sinun itsesi kannalta mutta erityisesti myös lastesi kannalta: isän ja isäpuolen runsas alkoholinkäyttö ja aggressiivinen käytös satuttavat lapsia ja tekevät heidän kodistaan turvattoman.

Kerroit ettet halua tuhlata koko elämääsi pelkäämällä ja sietämällä huonoa käytöstä. Muista että olet arvokas ihminen ja ansaitset puolison, joka kunnioittaa ja kuuntelee sinua. Lupaukset eivät auta jos teot puhuvat muuta. Myös lapsesi ansaitsevat turvallisen kodin. Kannustan lämpimästi sinua hakemaan apua vaikeaan elämäntilanteeseenne! Kuulostaa siltä, että asioiden muutos olisi tarpeen pikaisesti. Voitko saada tukea ja apua ystäviltäsi tai sukulaisiltasi? Myös Al-Anon-ryhmistä, eli alkoholistien läheisten vertaistukiryhmistä voit saada tukea. Lähtisikö miehesi perheasiain neuvottelukeskukseen puhumaan haasteellisesta parisuhteenne tilanteesta? Ulkopuolinen näkökulma helpottaa asioiden selvittämistä – riippumatta siitä, jatkatteko vielä yhdessä vai päädyttekö eroon.

Olli, perheneuvoja

KYSYMYS: Minulla on jäänyt trauma suhteessa mieheeni koska alkutapaaminen meillä oli on-off monia vuosia. Itse olin rakastunut mutta mies kävi läpi ex-rakkauttaan avautuen minulle. Yritin laittaa suhteen poikki jolloin mies loukkaantui ja harrasti muita suhteita. Hän usein sanoi ettei koe suuria tunteita minua kohtaan. Lopulta mies tasaantui ja sitouduimme toisiimme. Silti minä koen että tunnetasolla en pääse suhteessa eteenpäin ollenkaan. Syvä turvallinen luottamus ei ole koskaan rakentunut välillämme. Tapahtui paljon henkistä väkivaltaa ja torjumista hänen puolelta. Meillä on aika kaverillinen suhde koska olen joutunut jäädyttämään tunteeni ja tarpeeni romanttiseen suhteeseen koska tässä on hoidettu hänen hyvinvointiaan ja selviytymistä usealla tasolla. Tämä suhde ei ole vielä ollut sellainen kuin haluaisin, välillä tulee rakastumisen tunteita mutta välittömästi tulee viha, mustasukkaisuus ja pelko että toinen taas torjuu eikä rakasta. Olemme molemmat väsyneet riitelyyn, tavallaan emme pääse eroon toisistamme. Suhde on varmasti riippuvuuden oloinen. Itse olen katkera koska olen antanut saamatta paljonkaan minun tarpeisiini. Kysynkin voiko tällaisesta parantua vielä luottamaan toiseen ihmiseen yleisesti? Tämä suhde tuntuu jo toivottomalta, koemme vihaa ja kipua emmekä pysty iloitsemaan suhteesta mustasukkaisuuksien vuoksi. Mies on välillä myös väkivaltainen eikä pystytä kommunikoimaan rakentavasti vaikeista asioista.

Miten eteenpäin?

VASTAUS: Hei, kiitos viestistäsi, jossa kirjoitat seurustelusuhteestasi ja sen herättämistä tunteista: vihasta, pelosta, mustasukkaisuudesta ja katkeruudesta. Kuvailet suhdetta, jossa on ollut alusta alkaen paljon haasteita – esimerkiksi epävarmuutta yhdessäolosta, ulkopuolisuuden kokemuksia, emotionaalista etäisyyttä ja jopa väkivaltaa. Kirjoitatkin, ettei syvä ja turvallinen luottamus ole rakentunut koskaan välillenne. Suhteenne on kaverillinen, etkä ole tyytyväinen siihen. Pidän ymmärrettävänä, että odotat parisuhteelta kaveruutta enemmän. Parhaimmillaan parisuhde on kuin turvasatama, jossa on syvää yhteyttä, emotionaalista ja fyysistä läheisyyttä, mutta myös tilaa erillisyydelle, kuten omille harrastuksille tai ystävyyssuhteille.

Luen kirjeestäsi, että suhteessanne on paljon vaikeuksia, mutta jokin pitää teitä riippuvuuden tavoin yhdessä. Jäin miettimään, mitä kaikkea riippuvuuteen liittyy. Ymmärrykseni mukaan toisinaan on niin, että turvatonta seurustelusuhdetta turvattomampaa olisi yksinjääminen. Voisiko riippuvuudessa kohdallanne olla kysymys myös jostakin tämän kaltaisesta? Haastaisin sinua tutkimaan nimenomaan kysymystä riippuvuudesta. Mikä kaikki teitä pitää yhdessä? Mihin tarvitsette toisianne, kun toisaalta kirjoitat teidän molempien tuntevan ilon sijaan vihaa ja kipua suhteestanne.

Kysyt viestisi lopussa olennaisen ja monia askarruttavan kysymyksen: voiko kuvaamasi kaltaisesta suhteesta parantua luottamaan toiseen ihmiseen yleisesti. Mielestäni vastaus kysymykseesi on kyllä. Uskon siihen, että kaikki haavat, jotka ovat syntyneet ihmissuhteissa voivat myös parantua toisten ihmisten lähellä. Toisinaan turvattomassa seurustelusuhteessakin voi tapahtua merkittävää parantumista ja luottamuksen rakentumista. Tämä edellyttää sitä, että molemmilla seurustelukumppaneista on halua ymmärtää ja sanallistaa omaa osallisuuttaan suhteen vaikeuksista. Joskus parien vaikeudet ovat sen kaltaisia, että yrittämisestä huolimatta yhdessä jatkaminen on vaikeaa. Sinäkin kirjoitat, että nykyinen suhteesi tuntuu toivottamalta. Päätät kirjeesi kysymällä: miten eteenpäin? Kokemukseni mukaan useimmat parit hyötyvät toivottomalta tuntuvassa tilanteessa pariterapiasta, jossa on mahdollista tutkia parisuhteen mahdollisuuksia ja rajoja turvallisessa tilanteessa. Rohkaisen teitä hakeutumaan alueenne perheasian neuvottelukeskukseen, mistä ajattelen teidän saavan seurustelusuhteenne tilanteeseen riittävää tukea.

Voimia, rohkeutta ja uskallusta ottaa askeleita eteenpäin!
Joona, perheneuvoja​

KYSYMYS: Mistä voisi johtua, että aina kun itse lähestyn jotain naista tai nainen lähestyy minua niin mokaan jutun aina niin, että siitä ei tulekkaan sitten mitään. Olen ensinnäkin ujo ja sitten ilmeisesti sanon jotain typerää mikä takia nainen lähtee menemään. Ujoutenin takia myös jouksen usen naisia karkuun kun ne lähestyy minua. Ikävää on se, että jää aina epäselväksi, se mitä nainen halusi oikeasti sillä, muutamia juttuja on ollut taas sellaisia, että vaikka nainen on lähestynyt minua niin se ei ole ollut minusta oikeasti kiinnostunut vaan tullut jostain muusta syystä jutteleen. Yksikään ei ole kertonut minulle totuutta, että minkä takia on tullut jutteleen. Nämä siksi, kun olen rojennut kymään, että mistä on oikein kyse oikeasti.

VASTAUS: Ihmettelet viestissäsi miksi suhteesi naisiin päättyvät usein jo ennen kuin ne varsinaisesti alkavatkaan. Mietit johtuuko se ujoudestasi ja mahdollisesti siitä, että tahtomatta ja tarkoittamatta sanot jotain, joka saa heidät perääntymään.

Saatat sillä tavalla olla oikeilla jäljillä, että jos olemme kovin epävarmoja itsestämme, se välittyy helposti myös ulospäin muille ihmisille käyttäytymisenä, jota muut saattavat pitää outona. Se saa heidätkin epävarmaksi ja he perääntyvät. Kun tällaiset tilanteet ja kokemukset toistuvat, se usein lisää epävarmuutta ja huonontaa mahdollisuuksia ihmissuhteisiin ennestään. Suhteiden aloittaminen on aina vähän jännittävää ja epävarmaa. Joudumme laittamaan itsemme alttiiksi. Suurimmalla osalla meistä on kokemuksia torjutuksi tulemisesta. Ne eivät koskaan tunnu mukavilta. Kuitenkin ne kuuluvat osana siihen ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja toisiimme liittymiseen.

Ihmissuhteissa on aina hyödyksi se, että tunnemme itseämme. Mitä enemmän olemme sinut itsemme kanssa, sitä luontevammin osaamme ottaa kontaktia muihin. Mitä vakaammin seisomme omilla jaloillamme, sitä paremmin pysymme pystyssä kun ihmissuhteen väistämättä meitä horjuttavat. Siksi on hienoa, että olet pysähtynyt pohtimaan itseäsi ja niitä puolia itsessäsi jotka mahdollisesti vaikuttavat siihen, että ihmissuhteesi eivät pääse alkamaan. Mietin, millä tavalla voisit lisätä tätä itsetuntemustasi ja sitä kautta myös itseluottamustasi.

Olisiko mahdollista, että menisit juttelemaan jonkun ulkopuolisen ihmisen kanssa esimerkiksi Kirkon perheneuvontaan? Hän voisi yhdessä sinun kanssasi auttaa sinua tekemään havaintoja itsestäsi ja noista tilanteista, joihin joudut. Entä onko sinulla ystävää, mies- tai naispuolista, jonka kanssa voisit pohtia tätä kysymystä ja mahdollisesti myös kuulla heidän kokemuksiaan tai havaintojaan?

Toivon sinulle, että jonain päivänä joku näistä kohtaamisista johtaa ihmissuhteeseen joka puolestaan opettaa sinulle taas lisää itsestäsi.

Kaikkea hyvää sinulle.
perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Olemme pian 9 vuotta yhdessä ollut avopari. Jo aika varhain suhteemme alussa mieheni kysyi jos lähtisin tukemaan häntä kun hän perustaa oman yrityksen. Yhteistä aikaa tulisi olemaan vähän ja hänen työpäivät tulisivat olemaan pitkiä, ainakin aluksi. Tuolloin hän sanoi tekevänsä tätä meille. Minä suostuin ja uskoin hänen onnistuvan ja tietysti ajattelin, että hän todella tekee tämän meille. Aika venyi ja hoitelin lähes kakki kotityöt yksin, apua häneltä pyytämättä noin 7,5 vuoden ajan, huolimatta siitä, että myös itse olen työelämässä. Ostimme myös yhdessä talon jonka saneerasimme täysin. Molemmat olimme näissä hommissa mukana tasapuolisesti ja silloin oli olemassa vielä "me-henki#. Saimme ihanan ison hienon kodin ja kotitöiden määrä moninkertaistui, mutta jatkoin edelleen vielä vuosia ahertamista yhteisen hyväksi. Mies keskittyi edelleen firmansa pyörittämiseen.

Minulla on edelleen tunteita häntä kohtaan, rakkauttakin. En ole varma kuitenkaan pystynkö pääsemään näistä loukkauksista yli edes terapian avulla. Olenko törkeän hyväksikäytön uhri? Vai onko raha sekoittanut miehen pään? Hellyyttä meillä on kuitenkin ollut koko suhteen ajan ja rakastan-sanaa on viljelty paljon. Kannattaako terapia vai onko tilanne toivoton? Olenko törmännyt narsistiin?

Hyväuskoinen hölmö

VASTAUS: Kerrot viestissäsi 9 vuotta kestäneestä parisuhteestanne joka on viimeisen vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Aiempina vuosina olette me-hengessä panostaneet yhteiseen elämäänne. Miehesi on tehnyt pitkää päivää yrityksessään ja sinä olet puolestasi kantanut vastuun kodistanne. Nyt olette tulleet elämässänne muutosvaiheeseen ja tämä on aiheuttanut kriisin myös parisuhteeseenne.

Elämä on usein luonteeltaan sellaista, että tietty aikakausi, vaihe tulee kuljetuksi loppuun ja ihminen joutuu pysähtymään ja hakemaan uuden suunnan elämälleen. Nämä vaiheet eivät välttämättä ole huonoja vaikkakin ne usein aiheuttavat kriisin ja riitoja myös parisuhteeseen. Tällaisen kohdat elämässämme tarjoavat meille usein mahdollisuuksia löytää jotain uutta itsestämme, myös puolisostamme ja parisuhteestamme. Ne auttavat myös näkemään siitä asioita, jotka ovat ehkä jostain syystä jääneet sivuun, varjoon.

Viestissäsi kuulen paljon hyvää ja sellaista mikä antaa toivoa. Kuulostaa hyvältä, että miehesi on osannut hypätä pois raskaasta yritysmaailmasta ja haluaa nyt nauttia sen hedelmistä ja laajemminkin elämästä. On myös ymmärrettävää, että vuosien raskaan työnteon jälkeen kaipaa vain olemista vailla suuntaa. Ymmärrän myös hyvin sinua, joka koet tilanteen epäreiluna mutta myös epävarmana. Mikä on sinun roolisi tässä muuttuneessa tilanteessa? Ottaako miehesi sinut mukaasi ”uuteen elämään” jossa voisitte nauttia yhteisen työnne tuloksista yhdessä? Kuulostaa myös hyvältä se, että miehesi sanoo, että hän ei halua erota ja on jopa valmis lähtemään kanssasi pariterapiaan. Se saa minut ajattelemaan, että hänkin haluaa että löytäisitte tässä uudessa elämänvaiheessanne uuden tavan olla yhdessä.

Kaikesta yhteisestä huolimatta, jostain syystä seksuaalinen läheisyys ei ole toiminut välillänne näinä vuosina. Miksiköhän ei? Olisiko tämä sellainen asia suhteessanne, jonka äärelle voisitte mahdollisesti nyt rauhassa pysähtyä. Kerrot, että olette riidelleet asiasta. Sanot sanoneesi miehellesi pahastikin näissä riidoissa. Hän puolestaan on omalta osaltaan loukannut sinua riidoissanne nykyisestä tilanteestanne. Olisiko niin, että kumpikin teistä on sanoillaan satuttanut ja aiheuttanut turvattomuutta toisillenne? Parisuhteessa tulee silloin tällöin tilanteita, joissa puolustautuessamme tai epätoivoissamme sanomme rumiakin asioita, joita emme välttämättä pohjimmiltaan tarkoita, jotta saisimme toisen pysähtymään tai kuulemaan itseämme. Nämä sanotut asiat ovat joskus sellaisia, että ne aiheuttavat parisuhteeseen haavoja, joita aika ei paranna. Niiden käsittely on kuitenkin tärkeää, jotta turvallisuus suhteeseen voisi palautua. On hyvin todennäköistä, että miehesikin kärsii siitä, että teillä ei ole seksiä. On myös mahdollista, että hän ei kuitenkaan täysin ymmärrä mistä ongelmassa pohjimmiltaan on kyse eikä myöskään ole osannut sitä ratkaista. Seksuaalinen haluaminen ei ole jotain jonka voisimme muuttaa vain päättämällä haluta. Moni haluton haluaisi haluta.

Minusta kuulostaa hyvältä idealta, että hakisitte yhdessä ulkopuolista apua jonka avulla voisitte ehkä päästä uudenlaisiin keskusteluihin parisuhteestanne. Kuulostaa myös siltä, että välillänne on ollut paljon hyvää sekä edelleen myös välittämistä ja tunteita toisianne kohtaan. Uskon, että teillä on hyvät mahdollisuudet löytää suhteeseenne uudenlaista läheisyyttä jotta voisitte yhdessä nauttia vuosien yhteisen työn tuloksista.

Toivotan teille hyvää matkaa takaisin toistenne luo! perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Hei meillä on 1v ja 8kk tytär ja 1kk poika. Itse olen 27 ja mieheni 24 vuotta. Olemme olleet yhdessä 4 vuotta. Mieheni on koko suhteen aikana pelanut tietokone pelejä ja en enää kestä. Nykyään riitelemme kokoajan. Mies valmistui juuri koulusta ja nyt ollut pariviikkoa kotona. Aamut alkaa tapelulla. tapelemme siitä kuka syöttää lapset tai laittaa tiskit. En kestä että mies on kotona. Miehen mielestä hänen ei tarvitse tehdä mitää tai hoitaa asioita koska tahtoo olla koneella. Kaupassakin pitää käydä nopeasti koska mies tahtoo koneelle. Mies huorittelee minua jos yritän kieltää pelaamista tai koneella oloa. Lapset itkee ku mies huutaa ja haukkuu minua. Onko ainut mahdollisuus että mies muuttaa pois ? On selvästi sanonut että pelaa mielummin kuin valitsee minut. Itse olen ihan rikki miehen takia kadun että teimme toisen lapsen. En tahdo että lapseni kuulevat äidin huorittelua ynm millä mies minua haukkuu. mies ei suostu lopettamaan pelaamista.

Väsynytkö

VASTAUS: Hei ja kiitos viestistäsi ja luottamuksestasi. Kirjoitat nimimerkillä Väsynytkö. Viestisi koskettaa minua, koska siitä välittyy hyvin väsymyksesi, yksinäisyytesi, huolesi ja turvattomuutesi. Elämäntilanteenne on monin tavoin kuormittava. Teillä on pienet lapset - nuorempi aivan vastasyntynyt. Jo toipuminen raskausajasta, synnytyksestä ja elämä pienten lasten kanssa voi olla väsyttävää. Sinä kirjoitat kuitenkin myös siitä, miten väsymykseesi vaikuttaa se, että päivänne täyttyvät monenlaisesta riitelystä. Riitelette lastenhoidosta, kotitöistä ja miehesi tietokoneella pelaamisesta. Lisäksi miehesi huorittelee sinua, mikä on haavoittavaa sinulle, mutta myös lapsille. Kirjoitatkin lasten itkevän miehesi haukkuessa sinua. Lastenne itku riitatilanteissa on vahva viesti siitä, että he tarvitsevat teitä vanhempia rauhoittamaan, lohduttamaan ja auttamaan riitojen herättämien tunteiden käsittelyssä.

Pidän tilannettanne monin tavoin huolestuttavana. Jatkuva vanhempien riitely, mutta myös vastuiden epätasainen jakautuminen väsyttää ja kuormittaa teitä kaikkia. Parhaimmillaan voisitte jakaa vanhemmuuden ja arjen haasteet yhdessä. Hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös ennen kaikkea kyky siirtää omat tarpeet – esimerkiksi pelaaminen tietokoneella sivuun ja vastuunottaminen. Ajattelen, että pienillä lapsillanne tulisi olla kasvurauha, oikeus turvallisiin, vastuuta kantaviin ja huolta pitäviin aikuisiin. Kertomasi perusteella tällainen kasvurauha ei kuitenkaan toteudu tällä hetkellä perheessänne, mikä väsyttää ymmärrettävästi sinua ja luo turvattomuutta lapsillenne. Mietin myös sitä, mitä kaikkea miehesi yrittää tuoda esiin poissaolevuuden ja nimittelyn kautta. Aavistelen, että myös hän kärsii nykyisestä tilanteestanne.

Viestisi perustella koko perheenne tarvitsisi apua ja tukea. Rohkaisen teitä olemaan yhteydessä oman alueenne perheneuvolaan tai perheasiain neuvottelukeskukseen ulkopuolisen avun saamiseksi. Ajattelen teidän tarvitsevan tukea riitatilanteisiin, vanhemmuuteen ja ylipäätään arkielämäänne. Olen iloinen siitä, että olet lähtenyt etsimään apua. Se kertoo minulle myös siitä, että et ole menettänyt väsymyksesi keskellä täysin toivoasi.

Voimia haastavaan elämäntilanteeseenne koko perheellenne!
Joona, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen seurustellut ja ollut avoliitossa mieheni kanssa n. 1,5v., olemme kuitenkin tunteneet kohta jo kuusi vuotta. N. neljä vuotta välimme olivat harmaalla alueella; asuimme eri kaupungeissa koko ajan mutta näimme satunnaisesti. Olimme läheisiä, ja harrastimme seksiä. Seurustelu ei vaan tullut kysymykseen ennen kuin 1,5v. sitten. Salaa halusin sitä kuitenkin koko ajan aiemminkin. Tämän neljän vuoden aikana kun emme olleet yhdessä tapahtui kaikenlaista, hyvässä ja pahassa. Molemmilla oli muita tapailuyrityksiä ja pettymyksiä muiden, sekä toistemme kanssa. Minä otin kaiken todella raskaasti, ja luottamus kärsi. Kun 1,5v sitten aloimme seurustelemaan, käsittelimme asiat pikkuhiljaa suhteen edetessä ja sain luottamuksen herätettyä miestäni kohtaan. Nyt hiljattain kuitenkin löysin erään sosiaalisen median kautta mieheni kirjoittaman yksityiskommentin jollekin hänellekin tuntemattomalle naiselle, jossa hän kehui naista kauniiksi ja viittasi haluavansa mahdollisesti tavata. Otin asian puheeksi mieheni kanssa mutta perustelua käytökselle en saanut. Hän sanoi tykkäävänsä minusta ja haluavansa olla minun kanssa, ja että kommentti oli hänelle mitätön, eikä oikeasti olisi mennyt naista näkemään. Hän myös pyysi anteeksi. Lisäksi hän sanoi, että ei tulisi kysymykseenkään että hän pettäisi minua. Hän oli sillä hetkellä ollut työttömänä jonkin aikaa, ja hän sanoi myös että kotona olemisen aiheuttama masentunut olo, ja antamani huomion vähyys sai hänet hakemaan huomiota väärällä tavalla. Yritinkin tämän jälkeen lisätä huomion antamista.

Miten voisin käsitellä asian mieheni kanssa ilman, että hän hermostuisi? Kuinka voisin saada luottamuksen takaisin ja mistä voin saada varmuuden, että hän ei tee selkäni takana mitään väärää netissä? Kuinka voisin saada hänet ilmaisemaan kaikenlaisia tunteita rehellisesti ja kertomaan, jos hänestä kaikki ei ole hyvin? Rakastan häntä todella paljon ja en haluaisi yhden kommentin pilaavan suhdettamme. Haluaisin vain varmuuden että tämä on ainut kerta kun näin on käynyt/tulee käymään.

Rakastan niin että sattuu

VASTAUS: Kiitos pitkästä kirjeestäsi! Kirjoitat nimimerkillä ”Rakastan niin että sattuu”. Rakkautesi miesystävääsi kohtaan välittyy kaikesta kirjoittamastasi. Kirjeestäsi välittyy myös kuva niistä asioista, jotka satuttavat sinua suhteessanne. Kirjeesi keskeinen kysymys liittyy luottamukseen. Kuvaat puhuttelevasti sitä, miten suhteessanne on ollut oikeastaan alusta alkaen epävarmuutta: olette asuneet eri kaupungeissa, välillänne on ollut fyysistä läheisyyttä, mutta ette ole kuitenkaan seurustelleet. Tapailitte myös muita. Aavistelen, että jo tällainen suhteenne lähtökohta on kenties herättänyt kysymyksen luottamuksesta. Kirjoitatkin ottaneesi kaiken todella raskaasti ja luottamuksen kärsineen, mikä on ymmärrettävää.

Tämänhetkinen välimatkanne lisää yhä edelleen epävarmuuttasi. Luottamustasi on ymmärrettäväsi murentanut myös miesystäväsi viesti tuntemattomalle naiselle. Ymmärrän kirjeestäsi, että sinulle on syntynyt parisuhteen haava, joka ei parane, ennen kuin pääsette keskustelemaan riittävän perusteellisesti peloistasi. Kirjoitat keskustelua hankaloittavan sen, että miehelläsi on taustalla koulukiusaamista ja hänen on vaikea ottaa kritiikkiä vastaan. Pidän luottamuksen syntymisen kannalta tärkeänä, että voisitte keskustella puolin ja toisin kritisoimatta ja syyllistämättä. Parisuhteen haavojen paraneminen edellyttää keskustelua kasvotusten, rauhallisessa ja myönteisessä ilmapiirissä.

Miltä sinusta tuntuisi ottaa puheeksi nimenomaan tämä pelkosi ja epävarmuutesi kritisoimatta miestäsi? Olisiko miehesi helpompi keskustella kanssasi, jos ette käsittelisikään miehesi lähettämää viestiä, vaan nimenomaan pelkoasi ja epävarmuuttasi, joka on luottamuksen kannalta olennainen asia? Uskon, että myönteisessä ilmapiirissä miehesi olisi paljon helpompi keskustella kanssasi hermostumatta. Parhaimmillaan voisitte yhdessä jakaa pelkosi ja epävarmuutesi. Uskoakseni miehesi olisi helpompi olla haavoittamatta sinua lisää, jos hän ymmärtäisi myös tuntemustesi taustoja. Tavoitatkin hyvin, että aiemmissa suhteissasi nuorempana on ollut pettymyksiä parisuhteiden päätyttyä yllättäen. Haastan sinua pohtimaan ja sanoittamaan yhdessä miehesi kanssa, kuinka nämä kokemuksesi vaikuttavat myös nykyisessä suhteessasi luottamukseen? Parhaimmillaan miesystäväsi voi eläytyä siihen, miten epävarma ja peloissasi olet. Hänessä voi syntyä myös tällaisen ymmärryksen kautta tarve pyytää anteeksi viestittelyään. Ihannetilanteessa voisit hyväksyä miehesi anteeksipyynnön ja kertoa hänelle, mitä olisi tarvinnut aiemmin ja mitä tarvitsisi yhä edelleen voidaksesi luottaa häneen. Tällaisen keskustelun kautta haavasi voi parantua, niin että sinun olisi helpompi luottaa puolisoosi.

Rohkaisen sinua ottamaan puheeksi miehesi kanssa tämän luottamuskysymyksen, epävarmuutesi ja pelkosi. Toisinaan tällaista luottamusta synnyttävänä ja parisuhdehaavaa hoitavaa keskustelua voi olla vaikea käydä kaksin. Siksi kannustan teitä ottamaan yhteyttä alueenne perheasiain neuvottelukeskukseen, jossa voisitte pysähtyä yhdessä perheneuvojan kanssa parisuhteenne kysymysten äärelle.

Kaikkea Hyvää toivottaen, Joona, perheneuvoja