KYSYMYS: Olen nyt kohta vuoden tapaillut erästä ihmistä, josta kovasti tykkään. Varsinkin suhteen alussa hänkin vaikutti olevan aivan lääpällään minuun... Alusta asti minulla on kuitenki ollut kovasti mustasukkaisuusongelmia, ja herkästi ylitulkitsen esim viesteihin vastaamattomuuden niin, ettei toinen välitä minusta sittenkään. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole ookoo että kummallakaan olisi joku toinen, eli mun mielestä tää täyttäisi jo seurustelun merkit mutta... Kerran ollaan myös hengattu mun kaverin kanssa, mikä oli taas pieni askel eteenpäin. Muutama kuukausi sitten otin puheeksi että haluaisin muuttaa tapailun seurusteluksi ja toinen osapuoli oli sitä mieltä, ettei vielä... Sen jälkeen olen koettanut antaa hänelle aikaa ja itse koettanut olla vähemmän innokas vaikken varmaan aina ole siinä ihan onnistunutkaan.
Haluaisin hirveästi, että suhde syvenisi ja voisin rauhallisin mielin alkaa pikkuhiljaa luottaa siihen, ettei toinen häviä rinnalta. Nyt tuntuu kuitenkin että joudun varomaan kokoajan sitä, milloin hän päättää että riittää. Kerran jo niin kävikin, mutta saatiin puhumalla sovittua että katsotaan vielä ja hän pyysi ihan anteeksi ja sanoi että oli vähän harkitsematon teko... Jotain selitystäkin sillon sain mutta keskityin tilanteessa kiireesti lohduttamaan toista vaikka olisi ollut hyvä tilaisuus jutella... Itse ehkä koen vaikeimmaksi sen, että arvelen että tälle toiselle osapuolelle on vaikeaa ehkä puhua tunteistaan ja ajatuksistaan. kun itse analysoin tuntemuksiani ääneen varmaan tuplasti innokkaammin ja en oikeen osaa suhtautua siihen, ettei toinen niitä ihan automaattisesti kerro tai osaa minun juttuihini ehkä suhtautua.Yleensä tunneasiakeskustelut menee vaan niin, että hän ei saa mitään sanottua ja alan paniikissa itse selittelemään.
Niin en oikein edes tiedä, mitä hän musta ajattelee. Enää en häneltä saa mitään kehuja tms niinkuin sillon kun tavattiin, mutta pelkään että jos niitä pyydän niin vaikutan liian takertuvalta. Hän kuitenkin itse laittelee mulle pitkin päivää viestejä tai hauskoja linkkejä jne, muttei pitkään aikaan mitään romanttiseen vihjaavaa, paitsi jtn seksiviestejä, joihin hän useimmiten lähtee innokkaasti mukaan. Onko mitään keinoja, millä saisin hillittyä tätä oma hylätyksi tulemisen pelkoani? Ja miten saisin tämän hiipuvan suhteen vielä herätettyä henkiin? En haluaisi tätä henkilöä jättää mutta tuntuu välillä tosi raskaalta olla tälleen "löysässä hirressä" ja odottaa että haluaako hän mun kanssa suhdetta vai ei... Miten voisin asiasta hänen kans keskustella niin, etten liikaa painosta tai vahingossa loukkaa?
Pihalla, 25
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Siinä oli monta tärkeää ja mielenkiintoista seikkaa Ensiksi mainitsit mustasukkaisuuden. Se on toisaalta ihan normaali tunne. Suurimmalla osalla meistä on toive, että parini olisi minun, ja vain minun. Joskus mustasukkaisuus kuitenkin saa kohtuuttoman mittasuhteet. Näin on silloin, kun mielikuvitus synnyttää epäilyksiä miltei kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joskus jopa mahdottomissakin. Pahimmillaan ne saattavat johtaa tivaamiseen, syytöksiin, puhelimen ja sähköpostien vakoilemiseen, ynnä muuhun varsin tuhoisaan toimintaan. Jos tällaisia oireita ilmenee, on syytä ryhtyä itsetutkisteluun. Mikä minussa käynnistää tällaisen käytöksen?
Mustasukkaisuuden takana voi olla monenlaisia syitä. Ihminen ei kenties lapsuudessaan ole saanut riittävää positiivista huomiota, jotta hänelle olisi kasvanut hyvä itseluottamus. Kenties hänen perheessään on kohdeltu sisaruksia epätasa-arvoisesti. Onko hän tullut pahasti petetyksi jossain aikaisemmassa ihmissuhteessa? Jotkut väittävät, että mustasukkaisuus voi olla jopa perinnöllistä. Mustasukkaisuuden kanssa pärjää parhaiten kun myöntää, että se on minussa itsessäni oleva ilmiö, ja koittaa opetella tulemaan sen kanssa toimeen. Se on taas eri asia, jos kumppani oikeasti rikkoo parisuhteen pelisääntöjä.
Seuraavaksi kerroit, että olet antanut hänelle aikaa, vaikka olisit itse valmis etenemään suhteessa. Tässä olet toiminut erittäin viisaasti. Painostuksesta ei seuraa mitään hyvää. Toisaalta sinun ei tarvitse peitellä omia tunteitasi. Rehellisyys ja avoimuus ovat pitkällä tähtäimellä parasta. On rakentavaa, että kerrot hänelle avoimesti omista tunteistasi, mutta sanot olevasi valmis antamaan hänelle aikaa ja tilaa edetä sen mukaan kuin hänelle on mahdollista. Ihmiset kasvavat usein aika eri tahtiin valmiiksi sitoutumaan parisuhteisiin. Joskus voi tietenkin käydä niin, että toinen olisi valmis vakiintumaan ja perustamaan perheen, ja toinen haluaa aina vain jatkaa iloista sinkkuelämää. Silloin voi olla viisasta lähteä ajoissa eri suuntiin. Mutta olet vasta 25-vuotias, vielä ei ole kiirettä.
Mainitsit, että teidän on vaikea keskustella tunneasioista. Tähänkin meillä on hyvin erilaiset valmiudet. Kovin usein se luonnistuu naisilta paljon helpommin kuin miehiltä. Siitä, että toinen ei ole siinä kovin hyvä, ei pidä tehdä sitä päätelmää, että hän ei olisi kiinnostunut suhteesta. Hänellä voi olla vain omat kasvatukseen, kulttuurin ja persoonallisuuteen liittyvät syyt, miksi keskustelu ei käy kovin helposti. Ehkä tärkeintä on, ettet itse panikoidu. Koita ottaa rennosti, ja hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on, ja itsesi sellaisena kuin sinä olet. On hyvä käydä keskustelua keskustelusta ja kertoa, mitä kaipaat, ja kaikessa ystävyydessä kuulostella hänen mielipiteitään siitä, millaisesta keskustelusta hän pitää, ja mikä taas tuntuu vaikealta.
En olisi huolestunut siitä, että kehuja ja romantiikkaa ei ole ollut. Me suomalaiset emme ole saaneet kovin hyviä malleja tällaisesta puheesta. Kun rakkauden ensi huuma menee ohi, ne unohtuvat. Voi olla, että viestit ja hauskat linkit ovat juuri hänen tapana sanoa sinulle, että olet hänelle tärkeä, ja että hän välittää sinusta. Seksiviesteistä innostuminen on positiivinen merkki. Olet hänestä haluttava. Oman hylätyksi tulemisen pelon kanssa kannattaa kokeilla samaa kuin mustasukkaisuuden. On hyvä miettiä, liittyykö omaan menneisyyteen kokemuksia, joista pelko kumpuaa. Itsensä ymmärtäminen on ensi askel kohti ilmiön hallitsemista. On erittäin tärkeä etsiä sitä, mistä itse nauttii, mitä pitää tärkeänä, ja missä on hyvä. Mitä enemmän sinulla on elämässäsi omia juttuja, sitä paremmin voit, ja sitä vähemmän vaikutat takertuvalta. Oman minuuden vahvistaminen on parasta lääkettä sekä mustasukkaisuutta, että hylätyksi tulemisen pelkoa vastaan. Suhteen henkiin herättelyssä toimivat usein parhaiten lämpö, ystävällisyys, ilo ja huumori.
Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Tero