KYSYMYS: Minulla on ongelma. Olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä nyt 4vuotta, siitä 3,5vuotta olemme asuneet yhdessä. Ihan aluksi keskustelimme miehen kanssa naimisiin menosta ja lapsista ja mies sanoi haluavansa niitä kyllä, mutta ei tietenkään vielä, kun emme olleet ollut kauvaa yhdessä.
Myöhemmin kysyin mieheltä uudestaan asiaa, että joko olisi kohta aika mennä kihloihin ja mies sitten ilmoitti, että kunhan vanhemmat tämän hyväksyy (mies on muusta kulttuurista ja vanhempien hyväksyntä on tärkeää), no miehen äiti ei hyväksy minua, koska en ole miehen kulttuurista. Meillä oli asian takia pienoinen kriisi ja olimmekin eroamassa sen takia, mutta emme eronneet, koska ajattelimme, että josko hän ajan kanssa muuttaisi mielensä.
Mies lähti kotimaahansa n. puoli vuotta tämän jälkeen ja jutteli siellä asiasta vanhemmille, kun hän tuli takaisin, hän jätti minut, koska äiti ei hyväksy naimisiin menoa.
Mies kuitenkin itki minua takaisin ja annoin uuden mahdollisuuden ja palasimme yhteen.
Mies ilmoitti minulle jonkin ajan päästä, ettei aio enää odottaa äidin hyväksyntää vaan mennään kesällä naimisiin, olin tästä innoissani ja ehdin jo muutamalle hyvälle ystävälle tästä ilmoittaa, kesä tuli ja mies jätti minut taas, syynä äiti.
Ilmoitin miehelle, etten aio enää häntä takaisin ottaa, jos hän minut taas jättää ja mies vannoi, että on lopullista.
Lähdin kesän lopulla lomamatkalle ja tapasin siellä miehen, jonka kanssa vietin viikon lomani, kun tulin takaisin mies odotti minua lentokentällä kukkien kanssa ja oli hyvinkin iloinen, itse en ollut palaamisesta iloinen ja halusinkin heti miehen muuttavan pois ja jättävän minut lopullisesti rauhaan, mutta mies ei suostunut lähtemään ja halusi palata yhteen ja kertoi, että on ajatellut asiaa ja teki virheen jättäessään minut, kerroin hänelle mitä olin lomalla tehnyt, koska en halunnut olla itse enää miehen kanssa, joka ei halua päättää ja tunteeni miestä kohtaan olivat vain viha ja pettymys.
Mies oli surun murtama asiasta ja vain itki ja hoki, että tämä on sama kuin olisin hänet tappanut ja sanoin hänelle, että en enää välitä hänestä, enkä rakasta häntä, muutamaan otteeseen hän mainitsi, että oli suunnitellut kosintaa, kun palaan lomalta, mutta tapoin hänet, kun olin toisen kanssa.
Mies kuitenkin tästä huolimatta antoi anteeksi, vaikka en pyytänyt sitä ja itse siis halusin koko ajan, että hän vain jättää minut rauhaan.
Mies itki ja rukoili minua palaamaan luokseen ja sanoin, etten halua koska tunteeni häntä kohtaan olivat hiipuneet olemattomiin ja tunsin vain vastenmielisyyttä miestä kohtaan.
Kuitenkin palasimme lopulta yhteen, kun saimme miehen kanssa, juteltua asiat ja huomasin mieheni hieman muuttuneen ja omat tunteenikin rupesivat taas voimistumaan ja nyt ne tulivat todella voimakkaina, tuntui, että nyt vasta oikeasti rakastan miestäni.
Mies lupasi samalla kosia minua vuoden loppuun mennessä, joulu oli lähestymässä ja mieheni soitti minulle kerran ja käski mennä avaamaan tietokoneeseen tallentamansa linkin, jossa olikin sormus ja kysyi haluanko ja tietenkin vastasin myöntävästi, joulu tuli ja meni ja uusivuosi lähestyi, jolloin mies ilmoitti, että hänellä ei nyt ole varaa ostaa mitään sormuksia olin niin pettynyt ja menetin uskoni, että hän koskaan tulisi minua kosimaan, hän kuitenkin lupasi, että armeijan jälkeen sitten (mies siis sai pari vuotta sitten suomen kansalaisuuden ja joutui tämän vuoksi armeijaan), mies pääsi armeijasta vähän aikaisemmin pois kuin oletimme ja keskustelun jälkeen mies totesi, ettei aijo minua vielä kosia vaan ilmoitti taas, että sitten kun olet käynyt koulun loppuun.
Minulla on jo usko loppunut ja en usko, että tulen mieheltä koskaan sormusta saamaan.
Olen neuvoton, mitä teen.
VASTAUS: Luin viestistäsi että haluaisit vakiinnuttaa suhteenne ja toivoisit että myös poikaystäväsi ottaisi askeleita suhteenne vakiinnuttamiseksi. Sen pohjalta mitä kerroit, minulle tulee vaikutelma että poikaystäväsi ei oikein osaa päättää. Nähtävästi hänen kulttuurissaan vanhempien hyväksyntä lasten puolison valinnassa on tärkeää. Voiko olla niin että jos hän valitsee sinut, hän menettää yhteyden vanhempiinsa (äitiinsä) kotimaassaan? Ja onko toisaalta myös niin, että jos hän haluaa säilyttää yhteyden vanhempiinsa, hän ei voi mennä naimisiin kanssasi?
Kirjeesi perusteella sain kuvan että olette tärkeitä toisillenne. Kuulostaa myös siltä että olette hankalassa tilanteessa. Jotain olisi kuitenkin tehtävä. Toistuva eroaminen ja yhteen palaaminen uuvuttavat teitä kumpaakin. Eikä ole reilua sinua kohtaan lupailla asioita ja sitten yhä uudelleen perua niitä. Ajattelen että todella tärkeää tässä tilanteessa on puhua avoimesti ja rehellisesti toista kunnioittaen omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Mitä merkitsee kihlautuminen, mitä merkitsee avioliitto? Mitä merkitsee yhteys omiin vanhempiin, mitä sitoutuminen puolisoon? Ovatko ne toisensa pois sulkevia asioita? Miten kulttuurierot ilmenevät tässä asiassa? Myös meille suomalaisessa kulttuuripiirissä kasvaneille on tärkeää, että puolison vanhemmat hyväksyvät meidät (vaikka aina ei näin ikävä kyllä käy) – voisin kuvitella että joissain kulttuureissa suvun yhteisöllisyys on vielä vahvempi. Joutuuko puolisosi oman, rakkaan yhteisönsä hylkimäksi mennessään naimisiin toisesta kulttuurista tulevan ihmisen kanssa? Yhteisön ulkopuolelle joutuminen on iso juttu, kipeä ja rankka kokemus. Onko hänellä muita turvaverkkoja, muita lähiyhteisöjä, joihin samaistua ja liittyä jos hän sinut valitessaan joutuu luopumaan taustayhteisöstään?
Toisaalta onhan sekin mahdollista että hänen äitinsä (ja muut perheenjäsenet) ajan mittaan tottuvat ajatukseen eri kulttuurista tulevaan puolisoon. Se voi olla uusi ilmiö puolisosi suvussa, vaikka se onkin arkipäivää nykyajan monikulttuurisessa maailmassa. Voiko se, ettei kumppanisi äiti hyväksy sinua, johtua puhtaasti tuntemattoman pelosta ja ennakko-oletuksista? Voisitko sinä ja puolisosi edustaa puolisosi suvulle uudenlaista maailmaa, tämän päivän monikulttuurista todellisuutta? Olisitte heidän suvulleen ”edellä kävijöitä”. Tien raivaaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta toisaalta jos yhteys ja hyväksyntä aikanaan löytyvät, on se sitäkin palkitsevampaa. Ajattelen kuitenkin, että jos lähdette tälle tielle, on teidän puhuttava toisillenne asioista avoimesti ja syvällisesti.
Tämä mitä minä kirjoitan, on yksi tulkinta teidän tilanteestanne, ja tein sen siltä pohjalta mitä kirjeessäsi kirjoitat. Toivottavasti sait siitä näkökulmia ja uusia ajatuksia. Haluan ajatella että puhumalla rehellisesti ja avoimesti hankalatkin asiat selviävät.
Onnea elämääsi!
Olli, perheneuvoja
