KYSYMYS: Olen tavannut ihmisen 9kk sitten jonka kanssa olemme parisuhteessa. Suhteeseen on kuulunut paljon kränää johtuen mieheni työstä ja siitä johtuvasta ajanpuutteesta. Mieheni on useamman yrityksen johdossa, matkustelee ja on käytännössä koko ajan hälytystilassa, eli työpäivät venyvät ja näkemisemme siirtyvät.
Kun tapasimme tiesin tilanteen mutta suhteemme eteni aika nopeasti ja näimme ensimmäiset kaksi kuukautta joka viikko 1-2kertaa, silloin hän lupasi että yrittää järjestää enemmän aikaa. Ongelmia ei tuossa vaiheessa ollut. Kesällä minä lopetin pillerit ja kerroin hänelle vasta oltuamme kerran sängyssä, hän ei pystynyt aluksi antamaan anteeksi vaan halusi olla pelkästään ystävä. Kesä meni niin että näimme 2 viikon välein ystävänä, kävimme urheilemassa ja viihdyimme toistemme seurassa.
Kesän jälkeen yhtenä iltana hän tuli selvittelemään kesällä tapahtuneita yhteenottoja jotka olivat välillämme tapahtuneet puhelimitse. Sinä iltana päädyimme hänen aloitteestaan taas yhteen. Aika pian tilanne meni kuitenkin siihen että näkemisiä saattoi olla esim niin että näimme kerran kaksi viikossa ja sitten yhtäkkiä ei nähty kolmeen viikkoon. Ja kaikista inhottavinta tässä oli se, että kesän jälkeen tunteeni vahvistuivat ja kerroin rakastavani häntä. Hän ei pystynyt heti sanomaan samaa takaisin mutta senkin aika tuli hiljattain.
Viime aikoina suhteemme on mennyt hieman huonommin. Melkein kuukauteen ei nähty kun hänen piti tulla puhumaan asoista mutta perui ja perui, epätoivoni kasvoi ja päätin antaa olla. Sitten hän tuli ja selitti että hänen on vaikea luottaa minuun, vaikka mitään syytä siihenkään ei ollut. Johtuu aiemmista suhteista. Keskustelun jälkeen meni viikko niin asiat palautuivat taas ennalleen ja näimme useammin..
Nyt hän lähti ulkomaille kuukaudeksi jonka jälkeen hän on menossa armeijaan. Vaikka kuukauden matka oli tiedossa niin en odottanut tätä häneltä..
Ennen matkalle lähtöä hän oli taas tapansa mukaan viikonloppuna töissä, rakentamassa taloa ja kun kysyin ehtiikö meille niin sanoi taas "katotaan mihin asti menee". Lopulta tuli viestin illalla että on aivan poikki ja menee kotiin nukkumaan kun aamulla on aikainen herätys. Taas minulta pääsi epätoivoiset sanat " tulisit tänne, lähdet kohta sinne matkallekin, nyt olis niin hyvä viettää vielä laatuaikaa yhdessä". Ei hän tullut. Sen sijaan hän laittoi viestin takaisin missä hän sanoi;" Ehkä sinä ansaitset vierellesi ihmisen joka pystyy antamaan sinulle rakkautta ja huomiota enemmän kuin minä". Soitin tämän viestin jälkeen ja puhuimme varmaan tunnin.
Mieheni kertoi, että on selvää että suhteemme on hyvin yksipuolinen. Yksipuolinen sen takia, että minä teen kaiken suhteemme eteen, enemmän kuin edes tarvitsisi. Aina teen ruokaa, pyydän käymään, haluan nähä jne jne.. vaikka hän itsekin ehdottaa ja tulee kun tulee niin hän sanoi että hän ei halua että aina odotan ja sit kun hän ei pääse niin alan itkemään ja minulle tulee paha mieli. Kysyin haluaako hän lopettaa suhteemme niin sanoi että kysymys ei ole siitä vaan hän ei tiedä pystyykö antamaan minulle sitä mitä juuri nyt tarvitsen koska aika ei riitä. Pääsimme mielestäni hyvin ymmärrykseen siitä, että jatkamme ja katsomme mitä täsät tulee koska kumpikaan ei halua lopettaa.
Kysyin puhelun lopussa tuleeko vielä näkemään minua ennen kuin lähtee matkalle, vastasi että jos ehtii.
Päätin että annan hänen tehdä kaikki aloitteet. Hän ei tullut näkemään minua eikä ilmoittanut minulle mitään kun lähti Thaimaahan. Tiedän, että hän on Thaimaassa mutta en ole ollut yhteydessä. Hänen lähdöstään on viikko.
Olen aivan hajalla ja rikki. Mutta yritän keskittyä muihin asioihin. Vaikka halusin antaa hänen lomailla rauhassa niin mielestäni olisi voinut laittaa edes jonkinlaisen viestin. Tämä käytös on taas minun tulkinnan varassa ja minulle se merkitsee sitä että hän ei halua olla kanssani koska jos toisesta välittäisi edes vähän niin näin ei toimisi. En tiedä voinko sanoa olevani yllättynyt mutta olen pettynyt.
VASTAUS: Viestisi luettuasi jäin miettimään, minkälaisen parisuhteen sinä haluat? Kuulostaa näet sitä, että se mitä sinä haluat ja toivot parisuhteelta, on kovin erilaista kuin mihin miehesi tällä hetkellä pystyy tai mitä hän haluaa. Silloin kun toiveemme ja odotuksemme yhteisen elämän suhteen ovat keskenään kovin erilaisia, edellytykset parisuhteelle ovat melko huonot, silloinkin kun meillä on vahvoja tunteita toisiamme kohtaan.
Kerrot, että miehelläsi on työ joka vaatii paljon poissaoloa. Se on todennäköisesti asia, jonka kanssa sinun pitää tavalla tai toisella oppia pärjäämään, jos päätätte jatkaa yhdessä. Sen lisäksi kuulostaa kieltämättä siltä, että hän ei ole täysin sitoutunut suhteeseenne, jostain syystä. Pelkästään ajanpuute ei riitä selittämään hänen käyttäytymistään. Meillä on yleensä aikaa asioille joita haluamme, mitä itsekin pohdit. Toisaalta toista ihmistä ei voi vaatia tai pakottaa haluamaan. Se usein pahentaa tilannetta. Voimme korkeintaan kertoa niitä asioita, joita haluamme ja tarvitsemme. Toinen voi ottaa kantaa, vastaavatko ne hänen toiveitaan.
Kerrot, että jätit ehkäisyn pois, mieheltäsi kysymättä. Oletko pysähtynyt miettimään miksi toimit näin? Halusitko lapsen vai halusitko näin sitouttaa miestäsi yhteiseen elämäänne? Joka tapauksessa on hyvin ymmärrettävää, että tämä vaikutti miehesi kykyyn luottaa sinuun, erityisesti tilanteessa jossa hänellä on aiemmistakin suhteista kokemusta siitä, että ei voi luottaa. On iso asia yksipuolisesti tehdä päätös, jolla saattaa olla niin isoja vaikutuksia toisen ihmisen ja yhteiseen elämään. Oletteko pystyneet käsittelemään tämän asian väliltänne? Oletko sinä omalta osaltasi ollut pahoillasi ja pyytänyt anteeksi toimintaasi? On myös tärkeää muistaa, että luottamus ei palaudu vain anteeksipyynnöstä vaan sen palautuminen vaatii aikaa. Kun parisuhteen alussa tapahtuu isoja pettymyksiä ja loukkauksia, ne saattavat vaikuttaa parisuhteen turvallisuuteen ja huonoimmillaan heikentää parisuhteen perusteita, erityisesti jos asia jää käsittelemättä. Luuletko, että tällä asialla voi olla osaltaan vaikutus miehesi haluun sitoutua suhteeseenne?
On helppo ymmärtää hätäsi tilanteestanne. Joudut jatkuvasti odottamaan, pettymään ja elämään epävarmuudessa. Parisuhteen kannattelu ja ylläpitäminen eivät voi olla vain toisen osapuolen varassa. Se käy liian raskaaksi. Minkälaisiin asioihin ajattelet, että voisitte perustaa parisuhteenne? Oletteko puhuneet yhdessä toiveistanne - yhteisistä ja kummakin omista? Kun miehesi tulee matkalta, on varmaan keskustelun paikka, mitä haluatte tehdä suhteellenne. Jos päädytte siihen, että keskinäiset toiveenne ovat liian erilaisia jotta parisuhteenne voisi jatkua, voi olla hyvä miettiä, mikä auttaa teitä päättämään suhteenne. Tämä mahdollistaa sen, että kumpikin teistä voisi tahoillaan etsiä sellaista elämää ja suhdetta joka vastaa omia toiveita.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää! Perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Hei olen 20-vuotias nuori nainen. Osaatteko auttaa kun paras ystäväni sanoo aina kännissä että rakastaa minua,mutta selvinpäin hän ei ole koskaan sanonut että olisi kiinnostunut minusta. Puhuuko hän kännissä totta ja selvinpäin valehtelee? Koska välillämme lentelee kipinöitä silloin kun olemme samassa huoneessa vaikka hän ei olisi ottanut mitään. Olisin kiitollinen jos osaisitte auttaa.
VASTAUS: Sinulla on läheinen suhde parhaaseen ystävääsi ja nyt ystävyyden rajat ovat tulleet ylitetyksi monella tavalla. Mietit, kumpaa uskoa, humalassa kerrottuja rakkaudentunnustuksia vai sitä, että olette selvin päin vain ystäviä. Ristiriitainen viestintä on aina hämmentävää. Tuollaisen kysymyksen äärellä voi tuntea kuvainnollisesti tulevansa hulluksi. Siksi sellaista tilannetta on turha pitkittää.
Kysymykseesi on onneksi olemassa yksinkertainen ja nopea ratkaisu: puhu hänen kanssaan suoraan. Puhuminen ystävien kanssa ja kirjoittaminen tänne meille (kiitos siitä!) voivat helpottaa, mutta eivät tuo ratkaisua pulmaasi. Vain Hän voi antaa sinulle sen vastauksen, jota nyt kuumeisesti mietit.
Kerroit kipinöistä, joita lentelee välillänne myös selvin päin tavatessa. Onko tämä ymmärrettävissä niin, että myös sinä itse lähettelet näitä kipinöitä hänen suuntaansa? Sinun onkin tärkeää miettiä myös omia tunteitasi. Hän on varmasti ihan yhtä kiinnostunut kuulemaan sinun tunteistasi kuin sinä hänen. Jos hän sanoo, että kyllä, olen ihastunut sinuun, mitä vastaat siihen? Mieti valmiiksi, oletko halukas ja valmis muuttamaan ystävyytenne seurusteluksi.
Toivon sinulle rohkeutta. Se on ainoa tie tästä eteenpäin.
Kannustavin terveisin Paula, perheneuvoja
KYSYMYS: Minulla on ollut aivan ihana suhde hieman nuorempaan mieheeni kohta reilun vuoden. Alkuun meillä oli seksiä riittävästi, mutta aika nopeasti se lopahti. Minulla oli kyllä halut mutta miehelläni ei ollut. Tästä seurasi epäilyjä enemmän ja vähemmän,mutta varsinaisia riitoja ei ollut. Epäilyni loppuivat kyllä sittemmin kun alkoi seksiäkin taas olemaan. Sain tietää kihlojen jälkeen että mieheni oli pettänyt minua ihan suhteemme alussa kerran ja sitä oli edeltänyt jonkin aikaa kestänyt tekstiviestittely. Sain myös tietää kihlojemme jälkeen että miehelläni oli ollut tekstiviestisuhde vanhaan hoitoonsa joka oli kestänyt suunnilleen koko meidän suhteen ajan. Oli tosin jo alkanut ennen meidän suhdetta. Fyysistä suhdetta ei meidän yhdessäolo aikana heillä ollut. Minua on loukannut syvästi että ovat viestitelleet ja nauttineet toisistaan viestien välityksellä ja kuvilla ja vieras nainen on lähetellyt miehelleni videoita itsestään joita mieheni on ihaillut. Minua on loukannut se että olen itse ollut puutteessa pitkiä aikoja kun mieheni on nauttinut näistä "muista suhteista".
Mieheni oli lopettanut ennen kihlautumistamme tekstiviestisuhteensa koska oli päättänyt että vain minä olen hänelle se oikea ja minun kanssani haluaa elää ja olla lopun elämäänsä. Oli päättänyt että kertoo minulle asiasta "jossain vaiheessa".
Olen ollut masentunut, rikki, poikki, aivan saatanan paskana tämän jälkeen. Olen ollut niin umpikujassa etten itsekään tiedä miten tästä olisi ollut fiksuinta jatkaa eteenpäin. En pystynyt alkuun nukkumaan kunnolla ja näin painajaisia silloin kuin nukahdin. Olen paennut opiskeluihin ja töihin näitä asioita, koska siellä ei tarvitse puhua kenenkään kanssa kun kukaan ei tiedä mun mustasta helvetistä.
Sittemmin on tullut arvostuksen puutetta itseeni ja ulkonäkööni vaikka ei siinäkään ole vikaa. Saatan lamaantua yhtäkkiä ja kaikki tuntuu silloin niin turhalta. Mieheni ei ole jättänyt minua yksin missään vaiheessa ja on ottanut vastuun tekemistään asioista ja valinnoistaan. On aidosti pahoillaan ja on katunut. Mieheni on halunnut että menemme yhdessä keskustelemaan asioista ammattiauttajalle jos ei omin avuin päästä yli, mutta minä en ole halunnut. En haluaisi jakaa näin inhottavaa asiaa kasvotusten kellekkään.
En myöskään haluaisi enää jumittaa tässä asiassa vaan mennä eteenpäin, en vain tiedä miten. Olen miettinyt myös sitä että tuoko meidän tulevat vihkiäiset paineita toipumiseen. Vihkipäivä sovittiin kihlapäivänä. Mieheni on aivan ihana ja loistava ja ottaa minut huomioon kaikessa ja ymmärtää minua. En voisi toivoa parempaa miestä kelleen naiselle. Jokainen aamu olen saanut kahvit sänkyyn ja suudelmaherätyksen. Huomion osoituksia pitkin päivää. Näitä huomion osoituksia on ollut koko suhteen ajan. Me huomioimme toisiamme koko ajan sanoin ja teoin.
Miten tästä voi mennä eteenpäin?
Päätin etten halua lopettaa suhdetta, koska mieheni on ottanut vastuun itse tekemisistään.
Mieheni alkuun pelkäsi että lopetan suhteen ja sitäkin käsittelimme.
Voiko mies toipua ulkopuolisesta ihailun tunteesta vaikka kuinka rakastaisin?
Meillä on niin paljon ollut rakkautta, huolenpitoa, hellyyttä ja kunnioitusta suhteesamme alusta lähtien ja edelleenkin että minut vetää ällikälle että noin on voinut tapahtua!
Rikki, loukattu ja rakastettu, 42
VASTAUS: Nimimerkistäsi Rikki, loukattu ja rakastettu tulee hyviin esiin tuntemuksiesi ristiriitaisuus. On hyvin ymmärrettävää, että olet ihmeissäsi ja yllättynyt tilanteesta. Ymmärrettävää on myös se, että olet ”masentunut, rikki, poikki ja paskana” tilanteesta. Kerrot reilun vuoden kestäneessä suhteessanne olleen paljon rakkautta, huolenpitoa, hellyyttä ja kunnioitusta alusta lähtien. Ihanan alun jälkeen miesystäväsi halut seksin suhteen kuitenkin loppuivat joksikin ajaksi. Kihlautumisen jälkeen sait tietää, että miesystäväsi on pettänyt sinua suhteen alussa. Hän oli myös jatkanut tekstiviestisuhdetta naiseen, jonka kanssa hänellä oli ollut fyysinen suhde ennen sinua. Vaikka seksisuhde ei miesystäväsi mukaan ole jatkunut teidän suhteenne aikana, sinua luonnollisesti loukkaa kovasti se, että miehesi on nauttinut toisen naisen kuvista ja videoista. Näet tämän syynä siihen, että seksi loppui teidän väliltänne. Ajattelet miesystäväsi olleen ulkopuolisen ihailun tarpeessa. Kysyt onko hänen mahdollista toipua tarpeesta sinun rakkautesi avulla. Haluat myös tietää miten tilanteessa pääsee eteenpäin.
Kerrot miehesi olevan pahoillaan, katuneen tapahtunutta, hyvittäneen tekojaan ja ottaneen vastuun tilanteesta. Hän olisi myös valmis hakemaan ulkopuolista apua tilanteeseen. Nämä kaikki ovat oikein hyviä asioita luottamuksen rakentamisen ja eteenpäin jatkamisen kannalta! Kerrot, että et ole halukas hakemaan apua, koska et haluaisi jakaa näin inhottavaa asiaa kasvotusten kenellekään. Terapeutit ja muut ammattiauttajat ovat nähneet ja kuulleet huoneissaan monenlaisia tarinoita. Uskottomuus on hyvin yleinen syy hakeutua pariterapiaan. Ammattiauttajan tehtävänä ei ole kauhistella eikä tuomita. Kerrotut tarinat jäävät niiden seinien sisään. Ulkopuolisen tehtävänä on auttaa teitä keskustelemaan vaikeasta tilanteesta ja tunteista siihen liittyen.
Kirjoituksestasi ei käy ilmi asutteko yhdessä. Joskus pariterapia ei ole järkevää tilanteissa, joissa vasta seurustellaan. Seurustelevien parien kohdalla pariterapialla voidaan lujittaa jotain, joka ei ole hyväksi parisuhteen osapuolille. Joskus on järkevämpää keskustella erikseen yleensä niin, että molemmilla on oma terapeutti. Näin molemmat saavat tilaa ja rauhaa miettiä asiaa vapaasti omalta kannalta. Joskus sama terapeutti voi kuulla puolisoita erikseen paritapaamisten ohella.
Jos voisin haastatella miesystävääsi, kysyisin häneltä mikä sai hänet jatkamaan aiempia suhteitaan. Oliko hän yhtä rakastunut sinuun kuin sinä häneen? Yleensä rakastunut ihminen haluaa keskittyä vain rakastumisen kohteeseensa. Muiden ihailu ei edes tunnu hyvältä. Oliko hän valmis sitoutumaan teidän suhteeseenne heti alussa vai tapahtuiko sitoutuminen vasta myöhemmin? Jos parisuhteen ulkopuolinen huomio on hänelle tärkeää, miksi se on tärkeää? Millaiseksi huomio saa hänet tuntemaan itsensä? Onko hän ollut uskoton aiemmissa suhteissaan? Kysyisin myös hänen käsitystään siihen, miksi seksielämäänne tuli taukoa. Millainen on hänen suhteensa seksiin? Tarvitaanko siihen erityismausteita ja jännitystä vai voiko yhden kumppanin kanssa seksin harrastaminen olla riittävää? Kokeeko hän teidän suhteenne nyt riittäväksi? Miksi hän haluaa naimisiin juuri sinun kanssasi? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä ja niistä keskustelu voi olla helpompaa yksin terapeutin kanssa ainakin alkuun.
Sinun kanssasi olisi hyvä miettiä pystytkö sitoutumaan mieheen, joka on ollut uskoton sinulle ja johon et ehkä pitkään aikaan pysty luottamaan. Miksi haluat sitoutua juuri tähän mieheen? Pystytkö tukeutumaan ja turvautumaan häneen? Kysyisin sinulta aikaisemmista suhteistasi ja laittaisin miettimään millaisen parisuhteen haluat. Tässä vaiheessa miesystäväsi huomioi ja hyvittelee sinua paljon. Mitä tapahtuu kun arki tulee suhteeseenne? Suhteenne on vielä kovin nuori. Kerrot olevasti 42-vuotias. Suunnitteletko lapsen hankintaa miesystäväsi kanssa?
Parisuhteessa puolisoiden välinen rakkaus ja luottamus ovat hyvin tärkeitä asioita. Toista kovasti rakastamalla ei ainoastaan voi saada toista sitoutumaan tai tehdä hänet onnelliseksi. Jokainen joutuu kohtaamaan ja työstämään tiettyjä asioita yksin. Tämän jälkeen on valmiimpi tasapainoiseen parisuhteeseen. Luottamuksen takaisin saamisen menee aikaa. Teille on tapahtunut asioita nopeasti. Olette seurustelleet reilun vuoden. Nyt olette kihloissa ja myös hääpäivä on sovittu. Onkohan vauhti teille molemmille liian nopea tapahtunut huomioon ottaen? Pariterapian tai yksilökäyntien avulla saisitte ehkä mietittyä tätäkin huolella.
Rohkeutta avun hakemiseen ja rauhaa keskusteluihin toivoen,
KYSYMYS: Olen 20-vuotias nainen. Ongelmani on se että paras kaverini joka on poika. Olen rakastunut häneen palavasti. Hän on sanonut minulle että ei ole kiinnostunut minusta,mutta en ole enää varma. Koska aina kun olemme kahden hän pitää minua kainalossaan ja antaa suukkoja ja kutsuu minua rakkaakseen. Onko hän kumminkin kiinnostunut minusta mutta ei halua myöntää sitä. Onko ajatuksessani mitään järkeä?
VASTAUS: Kirjeesi luettuani mieleeni tuli muutama vaihtoehto, jotka ovat tietenkin vain arvailuja.
Ensiksi: mahtaako olla niin, että hänen tunteensa sinua kohtaan ovat muuttuneet? Kerroit että hän on sanonut ettei ole kiinnostunut sinusta, mutta hänen käytöksensä kertoo muusta: vaikuttaisi tosiaan siltä, että hän on kaikkea muuta kuin välinpitämätön sinun suhteesi. Milloin hän puhui tunteistaan suhteessa sinuun viimeksi? Voiko olla niin, että hänen tunteensa sinua kohtaan ovat heränneet?
Toisaalta mietin, onko niin että hän ei vielä ole oikein varma tunteistaan? Kuulosteleeko hän omia tunteitaan, miettiiköhän onko kyse ystävyydestä, ihastumisesta vai rakkaudesta? Sinä tapauksessa on hyvä antaa hänelle aikaa itsensä ja tunteidensa tutkimiseen.
Sekin voisi toki olla mahdollista, ettei hän itse tunnista tunteitaan sinua kohtaan. Joskus nimittäin asian laita voi olla näinkin. Silloin tunteiden kuuntelemista ja niistä puhumista voi opetella. Voisitko sinä olla hänelle avuksi? Olisiko mahdollista ottaa asia vielä puheeksi, kysellä toisen tuntoja? Jos hän ei oikein osaa puhua tunteistaan, on hyvä antaa tilaa ettei hän kokisi keskustelua tungettelevaksi. Tunneasioista puhuttaessa tarvitaan herkkyyttä.
Hyvä ystävään voi luottaa. Silloin ei ole pelkoa siitä, että toinen leikittelisi toisen tunteilla. Keskustelu tunteista on tärkeää: silloin oppii tuntemaan paitsi toista, myös itseään. Samalla luottamus toiseen kasvaa. Puhumisen kautta vältymme väärinkäsityksiltä.
KYSYMYS: Olen 27-vuotias nainen ja elämäni on ollut viimeiset 5 vuotta suhteellisen risukkoista, mutta olen mielestäni pärjännyt elämässäni suhteellisen hyvin. Aina noussut rapakosta ja talssinut lopulta eteenpäin, säilyttäen iloisen elämän asenteen ja positiivisuuteni. Tähän alkuun ehkä voisi sanoa vielä, että isäni on alkoholisti ja tämä on vaikuttanut elämääni paljon. Asiaa en ole koskaan salaillut mitenkään, tai ainakaan näin aikuisiällä vaan haluan olla avoin ja rehellinen. Välillä tuntuu, että pitäisikö minun haudata se ja muu minua kasvattaneet vaikeudet pois ja olla kuin niitä ei ikinä olisi ollutkaan?
Ensimmäinen parisuhteeni alkoi ollessani 17-vuotias ja hän oli samalla elämäni ensirakkaus. Seurustelimme 6 vuotta, kunnes hän lopulta jätti minut meidän 6 vuotis päivänämme. Suhteessamme oli jo jonkin aikaa mennyt huonosti, mutta vielä huonommin minulla meni oman perheeni kanssa, ja elin elämäni ensimmäistä hyvin raskasta ja pelottavaa kriisi aikaa. Olin exälleni äärimmäisen vihainen, että hän lähti juuri silloin kuin olisin häntä eniten tarvinnut, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että taisteltuani itse tuon jakson läpi, teki minusta vahvemman.
Ensimmäisen suhteeni jälkeen päätin, että otan aikaa itselleni ja en syöksy heti seuraavaan suhteeseen, vaan annan haavojen parantua rauhassa. Puolen vuoden päästä erosta oli ensimmäinen kerta kun oli jotain mahdollisen uuden suhteen alkua, mutta se loppui parin viikon hauskan yhdessä olon jälkeen. Kun mitään vielä ei oikein ole kerinnyt tapahtua, muuta kuin hyvä olo siitä, että jotain voisi tapahtua, kunnes yhtäkkiä ei tapahdukkaan mitään ja koko homma lässähtää siihen. Tältä herralta sain kaivella tiedon ulos ettei hän haluakkaan kanssani mitään. Tietenkin se sattui, sillä edellisen suhteen ero oli vielä tuoreena mielessäni, mutta toivuin suhteellisen pian.
Tästä vuosi ja tapasin "vanhemman version ensirakkaudestani". Hän oli minua vanhempi, asui toisessa maassa ja tapasimme kerran kuukaudessa ja skypetimme lähes päivittäin ja lopulta pari kertaa viikossa. Tämä kesti puolivuotta ja alkoi hyvin romanttisissa merkeissä Italian Toscanassa, kunnes kaukosuhteen pitäminen yllä alkoi ilmeisesti väsyttää häntä ja minä lopulta vedin homman poikki.
Tuli seuraava.. kaksi, melkein kolme viikkoa hauskaa yhdessä oloa. Pusuja, haleja, hauskaa, ihanaa, pieni toivon kipinä. Olin avoin ja kerroin, että missä asioissa minulla saattaa olla vaikeuksia. Vaikken ole absolutisti minun saattaa olla vaikea kestää biletystä ja haluan toisen tietävän, ettei tarvitse ihmetellä + itse en baareissa roiku ynm. "Tosi asioiden" kertomisen jälkeen meni pari kolme hassua päivää ja sitten meidän piti puhua, yhtäkkiä ne vaaleanpunaiset tunteet olivatkin kadonneet ja ollaankin vain kavereita.
Vuosi meni, ystäväni erosi, teki profiilin, tapaili ja löysi, aikaa meni 3 viikkoa. Nyt he ovat olleet yli puolivuotta yhdessä ja homma näyttää toimivan. Hän kehoitti minua tekemään profiilin, mitä vastaan olin pitkään ollut. Ajatus siitä, että tapaisin jonkun perinteisellä tavalla tuntui "oikeammalle". Neljä vuotta siitä, että on ollut oikeasti jonkun kanssa oikeassa parisuhteessa, alkoi tuntua ja aattelin, että pakkohan sitä on kokeilla. Ehkä toivoin, että kaikki tapahtuisi yhtä hienosti ja nopeasti mitä ystävälläni. Kaikkea sitä voi toivoa ja kuvitella.
Omalla saralla homma lähti hyvin hitaasti käyntiin. Ensinnäkin, että olisin saanut jonkun juttelemaan kanssani jolle laiton viestiä.. Tai, että joku joka säväyttää ottaisi yhteyttä. Lopulta pääsin ensimmäisille treffeille! Meillä oli tosi hauskaa, nauroimme, juttelimme taukoamatta, ymmärsimme toisiamme ja täydensimme toisiamme. Tuntui kuin olisin tuntenut hänet aina ja samalla se ihastuttava uuden löytäminen. Niin monessa asiassa hän oli hyvin saman oloinen ja tapainen kuin minä itse ja olin jo hyvinkin innoissani tästä. Juttelimme myöhään yöhön myös niistä vaikeista asioista, hän kuunteli ja tuntui oikeasti tajuavan ja oli hommassa mukana. Pari päivää tämän jälkeen hän perui meidän treffit ja pyysi sporttisen illan sijaan minut kahvilaan. Siellä hän kertoi minulle, että hänelle oli valjennut näinä muutamina päivinä itseään tutkittuaan, ettei hänellä olekkaan niin syviä tunteita minua kohtaan ja haluaisi olla mieluummin kaveri, jos minulle sopii. Tämä tuli minulle hyvin suurena yllätyksenä, sillä hän oli antanut minulle hyvin toisenlaisen kuvan ja nyt hän pahoitteli siitä, että oli johdatellut minut harhaan. Pettyneenä totesin, että valitettavasti johdatit.
Otin aikaa ja jälleen kasasin itseni, poistin profiilini hetkeksi ja lopulta palasin takaisin. Oli kiinnostuneita, kiinnostavia, muutamia treffejä, juttuja jotka eivät johtaneet mihinkään.
Sitten sain tosi hauskalta tyypiltä viestiä ja nauroin hänen jutuille ratketakseni. Tuntui kuin olisin nauranut vuoden naurut yhdessä päivässä. Oi, miten hän maalasikaan taivaan sanoillaan. Valitettavasti tulin kipeäksi ihan alkumetreillä, mutta romantikkona hän kävi ikkunani alla! Puhuimme puhelimessa ja punastelin ikkunan takana. Olipa outoa, hassua ja aivan ihanaa. Mehän vasta aloimme juttelemaan toisillemme vajaa viikko sitten! Puolivointisena tapasin hänet pari päivää tämän jälkeen. Osaksi flunssan takia en ollut ihan kokonainen itseni, mutta taisi siinä olla vähän pelkoakin, vain pari kuukautta sitten minua oltiin pahasti johdatettu harhaan.
Ekoilla treffeillä hän puhui siitä kuinka saan hänen sydämmen hakkaamaan, kuinka vedän häneltä jalat alta (kukaan ei ollut sanonut minulle noin aiemmin), vaikka ja mitä kaikkea ihanaa ja aloin olla aika sulaa vahaa vaikka koitinkin kovin pitää itseni kasassa. Pian näimme jo toisilla treffeillä, ja sitten hän tuli luokseni mukanaan kitaransa ja hän soitti ja lauloi minulle ja ihastui siitä, että minustakin lähtee ääntä. Jälleen kauniita sanoja ja vaikka kuinka yritin olla ajattelematta asioiden edelle ajattelin, että tässä se on! Nyt päätin, etten heti kerro kaikkea menneisyydestäni, mutta kerroin jotain alkoholismista ja jotain muuta pieniä juttuja. Tiesin, että jossain vaiheessa oli kerrottava enemmän. En halua joutua siihen tilanteeseen, että ollaan oltu yhdessä 4 vuotta ja sitten asiat tulevat esille yllätyksenä, vaikka se alkaa nyt tuntua oikealle vaihtoehdolle.
Niin kävi, että elämäni yksi vaikeimmista päivistä osui sitten meidän kolmannen viikon kohdalle. Minut irtisanottiin ja viestissä jossa kerroin hänelle tästä tietenkin surun murtamana, hän vastasi siihen, että universumi on epäreilu ja että hänelläkin on ikävää kerrottavaa. Viimeisen kerran kun tapasin hänet hän oli tuntunut hieman etäiseltä, mutta olin ajatellut, että se johtui siitä, että hänellä oli kiire. Ja nyt se selvisi miksi. Hän oli illan hiljaisina hetkinä tutkiskellut sydäntään ja huomannut, ettei olekkaan valmis deittailemaan ja että haluaisi olla kanssani mieluummin kaveri. Vastasin hänen teksiviesteihin mahdollisimman lyhyesti ja vältellen, sillä tiesin etten siinä mielentilassa pystyisi sanomaan mitään rakentavaa. Isku molemmille poskille samana päivänä.
Meni pari päivää ja hän laittoi minulle jotain viestejä ja ajattelin, että ehkä pystyn oikeasti olemaan vain kaveri. Pari viikkoa myöhemmin päätin poistaa profiilini, sillä tulin siihen tulokseen, että ehkä tämä hetki elämässä pitää elää näin ja sitten kun on päässyt kaikesta surusta yli niin voi keskittyä taas uusiin ihmisiin, enkä ollut muutenkaan seurannut tilannetta viimeiseen kuukauteen. Mutta minkä tein, kävin kuitenkin katsomassa hänen profiilia. Järkytyin sillä näin, että hän oli käyttänyt sovellusta viime yönä. Olin hyvin loukkaantunut tästä, sillä tietenkin ajattelin että ihminen joka on juuri sanonut, ettei ole valmis deittailemaan ei roikkuisi deitti palvelussa? Vai olenko minä jotenkin tyhmä ajatellessani näin? Myönnän, että olin salaa toivonut, että tässä tapahtuisi vielä joku käänne ja hän sittenkin haluaa minut, muttat että hän olikin valmis seuraavaan? Närkästyneenä laitoin hänelle mahdollisimman asiallisen viestin, jossa kerroin olevani erityisen loukkaantuntu siitä kohtelusta mitä hän on minuun kohdistanut.
Puhuin suuni puhtaaksi siitä lähtien, miten hän ei ollut kohdannut minua kasvotusten asiallaan laittaa juttumme poikki, vaan teki sen viestillä, siitä miten hänen kauniit sanansa johdattivat minut tarkoituksellisesti harhaan sillä miten muutenkaan kuun ja tähtien taivaalta nappaamista voi ymmärtää? Ja miten hän oli sählännyt parin muun jutun kanssa ja miten hän käytti deitti sivua vaikka minulle hän oli kertonut, ettei ole valmis deittailemaan. Tiesin hänen eronneen kesällä, mutta olin ymmärtänyt, että he olivat olleet vain ystäviä jo pitkään. Hän vastasi viestiini, ettei tietenkään ollut halunnut loukata minua ja että on osittain ansainnut viestini moitteet. Tässä uudessa viestissä yhtäkkiä me emme olleetkaan sopivia toisillemme, enkä minä ollutkaan se kauan kadoksissa ollut tyttö joka tupsahti hänen elämäänsä... vaan, että hän oli aistinnut, että jotain oli tullut meidän väliin ja niin etten olekkaan sopiva hänelle. Lopulta en vastannut tähän enään mitään, sillä en tiennyt mitä sanoa.
Mielessäni vaan poukkoilee ajatukset, että miksi universumin pitää olla niin ilkeä kokoajan? Miten tämä voi olla näin vaikeaa? Mitä minä en näe vai syttyykö parin viikon jälkeen otsaani valo: "vaikea lapsuus", "vaikea suhde isään", "ei pidä alkoholismista" tai jotain muuta roskaa joka saa miehet pakenemaan?
Minulla ei ole kuin muutama asia mitä toivon toiselta, ei alkoholisti / bilettäjä, ei tupakoi, on +/- 4-vuotta ikäiseni, mahdollisesti luova tai harrastaa jotain luovaa.. ja todennäköisesti tummempi piirteinen viehättää minua enemmän kuin vaalea, ja suomalainen olisi kiva... Tietysti aina melkein kaikesta voi joustaa.
Myönnän, että olen hyvin loukkaantuntu viimeisen tapauksen käytöksestä, mutta että saman tapainen kaava on jatkumoa aiemmalle, ensin suuria tunteita ja sitten ne katoavat? Pettymyksiä läpi elämän. Miten tähän voi vaikuttaa? Tietenkin minulle herää ajatus, että teenkö jotain väärin? Olen luonteeltani iloinen ja positiivinen, olen hyvä suutelemaan ja harrastan säännöllisesti monipuolista liikuntaa eli olen tavallisen kokoinen. Ehkä en sovi samaan muottiin mihin suurin osa ja olen vähän boho jostain kulmasta, mutta mitä, eikö varmasti ei barbie-tyttö kelpaa suurimmalle osalle? En ole täydellinen, enkä odota että se toinenkaan on, sillä täydellisyys löytyy epätäydellisyydestä. Olen tällainen ja olen tyytyväinen tällaisena, mutta oloni horjuu sillä oikeasti olisi ihana tulla kotiin ja käpertyä oman kullan kainaloon, syödä illal hänen kanssa ja jutella myöhään yöhön ja tehdä seikkauluja yhdessä ympäri maailmaa.
Varmasti tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta... milloin on hyvä alkaa puhumaan "vaikeista" asioista? Siitä, että isä on alkoholisti? Että lapsuus oli mitä oli.. ajoittaan tosi kivaa.. ajoittain epämielyttävää? Siitä, että olen välillä omalle äidilleni äiti ja että äitini on masentunut ja pari kertaa meinannut tehdä itsemurhan? Ja tietenkin haluan puhua näistä asioista sille toiselle, ei niin, että se toinen on oma henk.koht psykiatrini vaan kuin paras ystäväni. Että jos olen surullinen joskus noista asioista, niin voin halata häntä ja hän ymmärtää, että tarvitsen sen halauksen juuri nyt.
Eikä ole reilua sitä toista kohtaan kertoa näistä asioista?
Koitan saada jotain perspektiiviä tähän tilanteeseeni. Tiedän, että olen fiksu ja pystyn selittämään näitä asioita itselleni aika hyvin, mutta joskus liika on vaan liikaa. Heijastaako lapsuuden jutut / 5 vuotta sitten tapahtuneet jutu oikeasti niin paljon, että ne vaikuttavat näin suuresti? Mitä ihmettä niille voi tehdä, ne on ollutta ja mennyttä, miten voin enempää hyväksyä niitä, mitä olen jo hyväksynyt vai pitääkö ne hyväksyä? Tuntuu kamalalta ajatella, että tämä olisi vain huonoa tuuria tai kohtaloni on elää 30 koiran/kissan kanssa ja harmaantua yksin. Ok, en ole niin epätoivoinen, mutta on vaikea luottaa siihen, ettei sieltä tule taas seuraava täydellisen oloista, suurilla sanoillaan ja täydellisillä eleillään vaan harhauttaakseen uudestaan. Tuntuu turvallisemmalta hankkia koira, sillä se rakastaa sen kolmen viikon jälkeenkin.
Tunnen hienoja miehiä, aivan todella kauniissa parisuhteissa.. joten tiedän, että heitä on. Tai ehkä parhaat on viety päältä? Ehkä omat vaaleanpunaiset lasit alkavat olla niin naarmuiset, että välillä siihen on vaikea uskoa, että joku hieno, ihana tyyppi riittäisi mullekin.
VASTAUS: Kiitos postista. Olet miettinyt paljon elämääsi, sen iloja ja suruja ja pohdinta jatkuu. Ei ole ihme, että on surullinen ja neuvoton olo. Olet yrittänyt ensimmäisen pitkän seurustelusuhteen jälkeen löytää uutta kestävää parisuhdetta, mutta olet joutunut useamman kerran pettymään. Tekisi ensin mieli sanoa, että tuollaista se joskus on. Et ole ollenkaan ainoa ja tämä on aika tavallista.
Sitoutuminen parisuhteeseen on joskus ja nykyään ehkä useinkin hankalaa. Suuri osa pystyy sitoutumaan, mutta kaikki eivät pysty, vaan kokeilevat ja testaavat miltä tuntuisi elää parisuhteessa. Usein vetäytyjät säikähtävät jotakin itsessään tai eivät saa edes aina kiinni siitä miksi tuntuu siltä kuin tuntuu. Kaikki ei aina johdu toisesta osapuolesta. Näissä kommentissa saattaa olla helposti vähättelevä sävy. En halua sanoa, että näitä pettymyksiä nyt vain tulee.
Olet puhki, vaikka olet yhä toiveikas ja silti kirjoitat, että ”liika on liikaa.” Tuntuu tuolta, että on liian monta pettymystä ja kyselet, että onko tämä sattumaa, kohtalon oikkuja vai onko jotakin mitä teet suhteen alussa väärin. Tuo mitä kirjoitat parisuhteesta ja siitä miten niissä toimit, kuulostaa avoimelta ja reilulta. Noin sen kuuluu jotenkin mennäkin. Haaveesi siitä, että haluat kumppanin jolle voit olla avoin, on aivan kohtuullinen. Sinulla on aivan huikean hienoja ajatuksia. Tuokin lause, että ”täydellisyys löytyy epätäydellisyydestä”, käy elämänviisaudesta, jota kannattaisi meidän kaikkien muistaa päivittäin. Täydellistä ihmistä ei ole vielä keksittykään. Ne jotka luulevat olevansa, ovat eniten pihalla. Keskeneräisyydessä, suruissa ja luopumisessa ja siinä, että tunnustaa omia puutteitaan, siinä juuri voi löytää elämän täydellisyydestä jotakin.
Minusta on reilua, että kerrot myös kumppanillesi lapsuudestasi ja siitä miten olet välillä ”äiti omalle äidille ja äidin masennuksesta ja isän alkoholiongelmasta.” Nämä asiat varmasti vaikuttavat sinussa. Niissä on paljon haurasta ja haavoittavaa ja sitten samoissa vaiheissa on paljon vahvuutta ja voimaa tuottavaa. Totta kai voi olla, että joku mies säikähtää näitä asioita, varsinkin jos kerrot ne suoraan ja kiertelemättä heti alkuun, mutta enemmän ajattelen niin, että annat avoimesti itsestäsi kertomalla toiselle lahjan. Siinä kerrot tuntevasi itseäsi ja olet valmis miettimään omaa elämääsi ja osaat asettaa lapsuuden kokemuksia oikeaan valoon. Lapsuutesi ei ole tehnyt sinusta kylmää tai tunteetonta, vaan näet miten siinä on jotakin raskasta, mutta olet opetellut tulemaan tapahtuneen kanssa toimeen ja käännät nyt elettyä elämää vahvuudeksi. Vain silloin, kun molemmat voivat olla toiselle avoimia, voi syntyä aito luottamus ja ilo toisesta. Joskus on tietysti viisasta edetä sitä tahtia, kun itse voi ja toinen kykenee ottamaan vastaan. Lopulta itsensä ja toisen hyväksyminen vaatii juuri tätä, että oleelliset asiat on kerrottu.
Tässä oman elämän hyväksymisessä on jotakin hyvin viisasta. Minun, sinun ja jokaisen ihmisen olisi tarpeellista välillä katsoa omaa elämää hyväksyvin katsein. Se mikä on ollut, vaikka se olisi hyvin raskasta ja vaikeaa, se on ollut ja se on totta. Joskus kärsimystä ja vastoinkäymistä aiheuttavat toiset ihmiset, joskus minä itse itselleni ja joskus kärsimys on selittämätöntä. Elämä on kiinni omista valinnoista ja välillä ei ole. Omat päätökset ratkaisevat ja välillä tapahtuu kummallisia asioita niistä huolimatta. Onhan tuo joskus selittämätöntä, mistä takaiskut tulevat. Kyselet, että onko ”universumi sinulle ilkeä koko ajan.” En usko, vaikka onkin niin, että maailmassa ei ole sellaista sääntöä, että kaikille olisi varattu yhtä paljon takaiskuja. Tärkeää on edelleen miettiä mitä on tapahtunut ja seuraavaksi, mihin haluaisit nyt mennä? Suunnan tiedätkin. Kaipaat edelleen rinnallesi kumppania. Vaikka nyt onkin raskasta, kirjoitat siitä, että et ole kuitenkaan aivan loputtoman epätoivoinen ja huumorin pilkahduksenkin sallit itsellesi. Nämä ovat toivon merkkejä.
Jotkut löytävät hyvän kumppanin netistä, toiset jostakin muusta paikasta. Tuo, että uskot ja luotat siihen, että kunnon miehiä on olemassa, on hyvä merkki. Työpaikan menetys on myös iso isku, niin kuin kirjoitit. Tässä kaikessa kuuluu kuitenkin surun keskellä toivoa ja luottamusta itseesi ja elämään.
Toivon kaikkea hyvää raskaisiin ja tummiin päiviin ja sitten niihin seuraaviin.
KYSYMYS: Olen 27-vuotias mies. Tapasin muutama kuukausi sitten upean minua muutaman vuoden nuoremman naisen. Olemme monin piirtein hyvin samanlaisia ja tunsin heti jotain erityistä vetoa. Hieman kuluneesti voisin sanoa rakastuneeni ensi silmäyksellä.
Alkuun myös nainen osoitti kiinnostusta, mutta kertoi kuitenkin ettei halua sillä hetkellä mitään vakavampaa. En tästä osannut päätellä, kertoiko hän vain hienotunteisesti ettei ole kiinnostunut minusta vai ehkä jotain muuta. Hän osoitti kuitenkin tulloin ainakin fyysistä kiinnostusta. Tiedän että hänen edellinen suhteensa oli päättynyt vasta jotain kuukausia sitten. Arvostan hänen tahtoa ja annan hänelle aikaa. Yritin tukahduttaa tunteeni, sillä ajattelin kaiken olevan vain pieni ihastus.
Huomaan kuitenkin edelleen hänen tulevan ajatuksiini ja omat tunteeni häntä kohtaan eivät ole kadonneet. Useamman kuukauden olen paininut tunteitteni kanssa. Haluaisin kovasti tunnustaa mitä tunnen tätä naista kohtaan, mutta pelkään mahdollisesti tuhoavani alkavan ystäävytemme.
En varsinaisesti pelkää naisen kertovan ettei hän tunne samoin, saisin tällä ehkä omat tunteeni sellaiseen asemaan, että pystyisin vakuuttamaan itseni ettei meistä voi tulla mitään. Pelkään siis menettäväni taas yhden upean ihmisen elämästäni.
Kuinka voisin siis tunnustaa tunteeni tai tunnustella tunteeko hän mitään minua kohtaan, tuhoamatta mahdollisesti ystävyyttä? Kuinka tukahdutan omat tunteeni ja panostan pitämään upean ihmisen elämässäni edes ystävänä?
Yksin tunteiden kanssa
VASTAUS: Kirjoitat kohdanneesi naisen, jota kohtaan tunnet erityistä vetoa ja koet samankaltaisuutta. Ajattelet rakastuneesi ensisilmäyksellä. Rakastumisesi kohde osoitti ainakin fyysistä kiinnostusta, mutta kertoi ettei tällä hetkellä halua vakavaa suhdetta. Epäilet tämän johtuvan siitä, että hän on melko äskettäin eronnut aiemmasta suhteestaan. Toisaalta mietit oliko lause hienovarainen tapa kertoa, että hän ei ole sinusta kiinnostunut. Huomaat ajattelevasi häntä edelleen vielä muutaman kuukauden jälkeen. Haluaisit kertoa hänelle tunteesi tai tunnustella hänen tunteitaan. Haluat pitää hänet ainakin ystävänä ja tarvittaessa jopa peittää tunteesi, jotta et tuhoaisi alkavaa ystävyyttänne ja menettäisi taas yhden upean ihmisen elämästäsi.
Mietin mitä mainitsemasi mahdollisesti alkava ystävyys tarkoittaa? Oletteko sopineet yhteydenpidosta ystävinä ja nähneet ystävinä näiden kuukausien aikana? Miksi on tärkeää olla ainakin hänen ystävänsä? Kirjoitat pelostasi menettää taas yksi upea ihminen elämästäsi. Siitä voisi päätellä että sinulla on takana menetyksiä. Oletko pohtinut menetyksiäsi ja mahdollista menettämisen pelkoa ja sen vaikutusta tuleviin ihmissuhteisiisi?
Mietin myös oletteko jutelleet hänen erokokemuksestaan? Olette molemmat vielä nuoria, mutta oliko hänen seurustelusuhteensa pidempiaikainen? Onko hän ehtinyt viettää sinkku-aikaa jossain vaiheessa? Erosta toipumiseen luonnollisesti vaikuttaa aiemman suhteen pituus ja se, kuinka rankka ero on ollut. Ero voi tuoda pintaan monenlaisia tunteita. Joskus voi olla vaikeaa luottaa ihmisiin ja heittäytyä uuteen suhteeseen. Joskus eronnut tuntee itsensä epäonnistuneeksi ja riittämättömäksi. Vaikka ero ei olisi ollut erityisen rankka, monet haluavat eron jälkeen olla yksin jonkin aikaa. Eron käsittely, siitä toipuminen ja uuteen suhteeseen valmistautuminen vievät aikaa. Se aika kannattaa ottaa, jotta on oikeasti valmis uuteen suhteeseen.
Hienoa, että olet valmis antamaan hänelle aikaa. Jos oletetaan että hän on sinusta kiinnostunut, mutta ei valmis uuteen suhteeseen, rakastumisesi kohde toimii tilanteessa siis hyvin järkevästi. Vaihtoehtoisesti hän voisi syöksyä suhteeseen kanssasi, mutta silloin ehkä toipumista ja omaa rauhaa vaativa ero voi tulla pintaan teidän suhteenne alkuhuuman tainnuttua. Jos hän haluaa olla yksin jonkin aikaa, mutta aloittaa suhteen kanssasi, vapaudenkaipuu voi myös palata myöhemmin. Kohtaloon uskoen romanttisesti voisi ajatella, että jos ihmiset on tarkoitettu yhteen, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.
Haluaisit kuulla rehellisen vastauksen siitä mitä hän tuntee sinua kohtaan, vaikka se voisi satuttaakin sinua. Asian kysyminen häneltä suoraan on toki yksi vaihtoehto. Jos hän sanoo, ettei ole sinusta kiinnostunut nyt eikä ehkä myöhemminkään, se varmasti satuttaa. Kuten pohditkin, asia tulisi kuitenkin sitten selväksi eikä sitä onko hän kiinnostunut vai ei, tarvitse enää miettiä. Torjutuksi tulemalla saat hänet mielestäsi todennäköisesti nopeammin ja pääset jatkamaan elämääsi. Toinen rehellinen ja rohkea tapa voisi olla se, että kerrot hänelle tunteistasi ja että toivot hänen ottavan sinuun yhteyttä, jos hän on siihen valmis. Näin antaisit hänelle tilaa, mutta tekisit omat tunteeseesi selväksi. Kolmas vaihtoehto voisi olla ystävyyden tarjoaminen toiveena ystävyyden syveneminen ennen pitkää suhteeksi. Toki voi olla haastavaa toimia luotettuna ystävänä, jos omat toiveesi häntä kohtaan ovat romanttiset. Romanttisia tunteita on aika vaikea peittää. Aiheuttaisiko tunteesi hänelle kuitenkin paineita suhteen suuntaan ja antaako se hänelle hänen toivomaansa aikaa?
KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa seurustelleet reilu 4 vuotta, minulla on aiemmasta liitosta 2 lasta. Koko suhteemme ajan olen ollut varovainen onnistuuko menevän nuoren miehen ja uusperheen yhdistäminen. Pitänyt sitä henkistä takaovea auki. Mies vannoo aina rakkauttaan eikä minulla ole ollut syytä epäillä uskottomuutta.
Viime keväänä saimme ensimmäisen yhteisen lapsemme ja keskustelu asuntolainasta heräsi. Joka puolelta painostettiin viimeinkin luottamaan ja niinhän sitten lopulta tein. Unelmoin kodista, matkoista, häistä, onnellisesta perhe-elämästä. Vauva kasvoi tyytyväisenä ja kesä tuli ja meni. Asuntolainaa ei vaan kuulunut. Aloimme lopulta riitelemään aivan tyhjästä, kumpikaan meistä ei saanut kiinni, miksi riitelimme.
Helpottaakseni stressitaakkaa, päätin että luovutaan nyt siitä asuntolainasta ja katsotaan mikä muu asia meitä rassaisi. Silloin mies tunnusti ettei ollut tehnyt lainalle mitään koska ei ollut varma onko meillä yhteistä tulevaisuutta. Maailmani romuttui. Minä olin riidoista huolimatta onneni kukkuloilla ja olin varma että saisimme asiat selvitettyä ja jatkettua siitä mihin jäimme. Nyt olinkin ollut onnellinen yksin ja olen varma että se onni sokaisi minut näkemästä miehen käytöksen muutosta, Päätimme kuitenkin tsempata ja varasimme pariterapiankin. 2 viikkoa kaikki oli taas hyvin, ehkä jopa paremmin kuin aiemmin. En uskaltanut herätellä unelmiani, mutta ajattelin että ehkä olemme vielä huomennakin yhdessä.
Jokin ääni päässäni epäröi ja käski tutkia miehen puuhia. Löysin epäilyttäviä faceviestejä ja jäin seurailemaan tilannetta, Mies lähti viikonloppuna yöksi töihin ja viestittely tuon naisen kanssa alkoi heti kun poistui ulko-ovesta. Koko yön seurasin reaaliaikaisesti tuota ällöttävyyttä kunnes puhalsin pelin poikki. Mies oli pahoillaan ja vannoi katuvansa. Minä taas olin nähnyt liikaa ja voin pahoin. Seksiviestejä oli lähetelty pari kuukautta, eli sen ajan kun riitelimme ja jopa kun päätimme tosissamme taas yrittää. Mies kuulemma halusi vain kokea itsensä halutuksi, ei ollut nähnyt naista livenä. Lasten vuoksi päätin antaa vielä tilaisuuden. Tuosta alkaa olla jo viikko, olen itkenyt joka päivä, kuin myös oksentanut pahaa oloani pois. Fyysinen kipu ja pahoinvointi on järkyttävä eikä luottamuksesta ole tietoakaan. Huomaan kuitenkin että mies yrittää parhaansa. Olemme hieman jutelleetkin noista viesteistä, mutta oksennus nousee suuhun jos liikaa yritän.
Onko meillä tulevaisuutta? Pystynkö enää luottamaan? Ilmapiiri kotona on muuten mukava, turhanpäiväiset riitelyt loppuivat kuin seinään kun lainasta ei tarvitse enää jankuttaa. Lapset rakastavat miestäni ja jossain tuolla kaiken valheen alla on se mies johon rakastuin. Toivoisin todella että voisin unohtaa tämän kaiken.
Pettynyt, 30
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Kuvat siinä, monin tavoin, sitä ristiriitaa, joka syntyy toisaalta halusta luottaa ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta ja toisaalta niistä epäilyksistä, jotka sinua ovat alusta asti vaivanneet.
Oikeastaan melkein ensimmäinen lauseesi tavoittaa ongelman ytimen, kirjoitat, että "epäilet onnistuuko menevän nuoren miehen ja uusperheen yhdistäminen". Ja kysymyksesi edetessä tavallaan vastaat siihen itse. Monet asiat eivät toteutuneet haluamallasi tavalla, eivätkä siinä ajassa, kuin olisit tahtonut. Toisaalta kuvailet niitäkin asioita, jotka ovat onnistuneet. Päällimmäisenä yhteinen lapsi ja vanhemmuus laajemminkin: kerrot, että lapsesi ovat kiintyneet mieheesi. Voisi siis ajatella, että vanhemmuuden saralla on tapahtunut hyviä asioita, onnistumisisa.
Parisuheteen saralla olet joutunut kokemaan pettymyksiä. Sinua on loukattu ja olet menettänyt luottamuksesi. Olette myös riidelleet paljon. Oli ilahduttavaa lukea, että varasitte pariterapia-ajan. Minulle jäi kuitenkin mielikuva, ettette menneet vastaanotolle. Olisiko teillä nyt paremmat valmiudet sen aloittamiseen, ainakin aika paljon on vaakalaudalla.
Kirjoitat siitä, miten pahoin olet voinut, psyykkisesti ja fyysisesti. Se kertoo varmaan siitä, miten syvälle loukkaus on osunut. Kysyt myös, pitäisikö sinun vain unohtaa ja antaa anteeksi. Ajattelen, ettemme voi väkisin unohtaa mitään. Joistakin asioista on puhuttava, on päästettävä tunteet ulos, etteivät ne myrkyttäisi sisintämme. Samoin on anteeksiannon laita, emme voi pakottautua antamaan anteeksi. Sen aika on vasta sitten, kun oma loukkaantumisemme ja pettymyksemme ovat voineet tulla kuulluksi ja käsitellyiksi. Luulen, että pariterapia voisi olla paikka joissa voisitte käsitellä, sekä omia, että yhteisiäkin pettymyksiä ja odotuksia.
Jotain voisi arvella siitä, että miehesi koki asuntolainan ahdistavaksi tai että hän oli sinulle "virtuaalisesti" uskoton. Ne voisivat kertoa, vaikka siitä, että hänelle on lyhyessä ajassa tapahtunut paljon. Hänen elämänsä täyttävät nyt uudenlaiset velvollisuudet ja tehtävät. Ei ole aina helppo luopua entisestä, vapaammasta elämästä. Anna hänelle aikaa. Tai pikemminkin antakaa toisillenne aikaa. Tarvitsette paljon läheisyyttä ja puhumista, että luottamuksenne palautuisi ennalleen. Mutta jos haluatte molemmat sitä, uskon, että se on mahdollista.
KYSYMYS: Olen 50 v nainen ja olen suhteessa samanikäiseen mieheen jolla on ollut useita suhteita. Itse olen 4 lapsen yh ja eronnut 10 v sitten. Myös minulla on ollut monta treffejä mutten kiinnostunut kenestäkään. Sitten yks kaks tämä herra kiinnosti minua, en jäänyt takiaiseksi vaan odotin että mies ottaa yhteyttä jne. Nyt 6 kk yhdessä. Mies vaan haluaa olla yhdessä ja se ei riitä minulle koska minulla on tunteita, miehellä ei ole vaan haluaa vaan että suhde on harmooninen. Hän ei siis rakasta minua. Eräs kaunis päivä aloitin draamakohtauksen tämän takia. Jälkeenpäin kaduin ja nyt haluan lopettaa suhteen koska hän vaan on mun kaa muttei rakasta. En jaksa etsiä uuttaa enkä halua metsästää rakkautta. Onko mahdollista että se joskus syttyy hänelle, ja miten saisin hänet rakastumaan minuun?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kirjoitat haluavasi lopettaa 6 kuukautta kestäneen seurustelusuhteen saman ikäisen miehen kanssa. Koet, että hän ei rakasta sinua. Kerrot, että sinulla on tunteita miesystävääsi kohtaan, mutta häneltä puuttuvat tunteet. Kuinka päädyt tällaiseen käsitykseen? Ajatteletko laajemminkin, että joillakin ihmisillä on tunteita ja toisilla ei?
Väitän, että kaikki ihmiset koemme tunteita, mutta olemme erilaisia siinä, kuinka ilmaisemme niitä. Esimerkiksi sinun tapasi ilmaista rakkaudenkaipuutasi on aloittaa draamakohtaus. Haastan sinua pohtimaan, miksi käytät juuri tällaista keinoa ilmaisemaan sitä, että haluaisit tuntea olevasi rakastettu? Toisinaan ihmissuhteissamme käy niin, että muut näkevät vain käyttäytymisemme, mutta eivät sen taustalla olevia tunteita. Voisiko kohdallanne käydä juuri näin, että miesystäväsi näkisi ainoastaan draamakohtauksesi, muttei tavoita sen taustalla olevaa rakkauden kaipuutasi? Ehkä juuri tästä syystä miesystäväsi toivoo suhteeltanne harmoniaa.
Viestisi saa minut miettimään, oletteko ylipäätään kovin erilaisia tunneilmaisultanne? Joka tapauksessa sillä, miten ilmaisette tunteitanne, on suuri vaikutus suhteeseenne. Rakkaussuhteen kannalta on erityisen tärkeää, että kykenisimme ilmaisemaan syvimpiä tunteitamme sanallisesti. Mitä paremmin kykenemme sanallistamaan tunteitamme, sitä varmemmin tulemme ymmärretyksi. Olisiko teidän mahdollista harjoitella yhdessä tunteiden sanoittamista ja esimerkiksi keskustella siitä, mitä tunnette toisianne kohtaan ja millaisia odotuksia teillä on parisuhteeltanne? Halutessanne voisitte tutustua myös Väestöliiton sivuilla oleviin parisuhdetta käsitteleviin aineistoihin, joista voisitte saada apua.
Päätät viestisi kysymällä, olisiko joskus mahdollista, että miesystäväsi rakastuisi sinuun. Tähän kysymykseen on vaikea vastata miesystäväsi puolesta. Mielestäni jotakin kertoo kuitenkin se, että hän on seurustellut kanssasi kuusi kuukautta. Aavistelen, että hänellä on joitakin kiintymyksen tunteita sinua kohtaan.
KYSYMYS: Mietin minkä otsikon alle tämä tuskani kuuluu; tässä on eroamisen mietintää, kommunikointi-ongelmaa, sitoutumattomuutta, uusperhettä, seksiä tai sen puutetta ja ihastumista- jos ei vättämättä ihmiseen vaan ihastumista toisenlaiseen elämään.
Kirjoitin äsken päiväkirjaan että haluan kokea ja nähdä tämän syksyn. Liian monta vuodenaikaa on mennyt ohi, auton ikkunasta katsellen. Tuo ihan konkreettisestikin. En halua kädenvääntöä aiheesta kuin aiheesta, en jaksa enää kotona kompromisseilla - töissä saan luovia ihan riittävästi. Tosin teen sitä kotonakin. Mutta kun saisi tämän syksyn edes itselleni.
Mies on kotona ja ehkä siksikin "takertuvainen" vapaa-aikaani. Yritän patistaa häntä lähtemään aikuisten lapsiensa luokse ja tapaamaan lapsenlapsia - mutta huonoin tuloksin, mistä seuraa se, että hän tilittää surkeana sitä, että ei ole nähnyt heitä aikoihin....mistä (turhaan, kyllä) koen syyllisyyttä.
Kaveriensa tapaamiset hän järjestää viikolle, jos mahdollista. Viikonloppuisinhan olisin liian vapaa menemään täällä kotipaikkakunnallani.
Tämä on koko-aikaista säätöä ja shakinpeluuta, tyyliin...jos minä menen Siwaan, niin sillä aikaa voin.... no joo kärjistäen.
On syytä minussakin, mutta pitkäänkö voin vain niellä tämän ikuisuusprojektilta tuntuvan rangaistuksen. Olen avioliittomme aikana ihastunut ja olen huomannut, että mitä tiukemmin minua täällä 4 seinän sisällä, kotona tai autossa pidetään, sitä varmemmin katastrofi tapahtuu. Karkaan kohta :)
Minulle luxusta olisi herätä näin lauantai-aamuisin edes silloin tällöin yksin, lähteä torille kahville, yksin, surffailla netissä, käydä kävelemässä, ilman aikatauluja, ilman tekstiviestitilittämisiä.
Kohta en enää näe meillä yhteistä tulevaisuutta, enkä edes sitten jaksa miettiä miten meidän käy. Itse viihdyn yksinkin... ja kyllä! ei tule erityisemmin ikävä puolison perhettä (lapsia etc) - se on osa sitä sitoutumattomuuttani.
Paljon on yhteistä hyvää (taloudesta en nyt puhu ;) - mutta kun edes joskus, ilman nillitystä, saisin lähteä ulos/lenkille/ keikoille/tyttöjen iltaan/kahville/Tallinnaan (no huh! mikä toive)
Haluan tämän syksyn! Haluan olla muutakin kuin joku siirtelypaketti joka kuskataan paikasta a paikkaan b. Ja jolle esitetään toiveita kodin siisteystasosta :)
Hmmm..no tuossa se tuli, olen kuin joutunut aikakoneeseen ja olen taas lapsuudenkodissa ja murrosikäinen, joka ahdistuu ruokapöydässä(kin) - nyt vaan on ymmärrystä että toisinkin voisi olla...ja pientä kapinaakin ilmassa. Syksyn lisäksi.
VASTAUS: Mietit minkä otsikon alle kysymyksesi kuuluisi, kun tunnet, että aika moni asia kaipaisi kohennusta. Listaat näitä: seksi, erokysymykset, kommunikaatio-ongelmat, ihastuminen ja sitoutumattomuus. Otsikon löytyminen voisi selventää ja jäsentää asiaa, mutta ei sen löytyminen ole aivan välttämätöntä. Silti voi auttaa jos tarkastelee jotakin rajatumpaa asiaa yhdellä kerralla, vaikka parisuhteessa monet asiat kietoutuvatkin yhteen.
Tuosta alun listasta puuttuu kontrollointi ja mustasukkaisuus. Kun luen postiasi eteenpäin kerrot kuitenkin hyvin paljon siitä miten miehesi takertuu, tarkkailee ja kontrolloi sinua. Olet ”paketti jota siirrellään” ja jolta vaaditaan. Kuulostaa todella tukahduttavalta sinun olosi. Yrität järjestää omaa aikaa ja haaveilet toisenlaisista viikonlopuista ja tyttöjen Tallinnan matkasta. Kaikki ovat aivan kohtuullisia toiveita, kunhan ne istuvat muun perheen tilanteeseen. Pitäisi voida hyvillä mielin käydä kaupassa ja joskus vähän kauempanakin ilman huonoa omaa tuntoa.
Mustasukkaisuus on leimaava sana, enkä tiedä tarkasti mikä sana olisi sinusta oikea kuvaamaan teidän tilannetta. Kova kontrollointi on tukahduttavaa, mutta siitä kannattaa keskustella ja lähteä hakemaan muutosta yhdessä tai yksin. Aika yksinkertainen testi on sellainen, jossa mietit onko miehesi koskaan sanonut, että epäilee sinua aiheetta ja älyää olla pahoillaan aiheuttamistaan kolhuista. Jos hän on valmis tarkistamaan omaa toimintaansa, on heti jo toivoa. Mustasukkaisuus on varsin hankala juttu, jos kumppani ei pysty myöntämään, että on epäillyt joskus aiheetta. Keskusteluissa on heti eri sävy, jos kumppani voi myöntää, että joutuu välillä omien epäilystensä vangiksi ja käyttäytyy silloin kohtuuttoman hankalasti.
Toisaalta kerrot, että vikaa on sinussakin. Olet ihastunut. Semmoista tapahtuu ja olet oikeassa, että perusteeton epäily saattaa lisätä halua mennä uuteen suhteeseen. Kirjeesi alussa tuli olo, että nyt juuri et ole ihastunut kehenkään, mutta kysymys palasi mieleeni postisi lopussa. Et kerro tarkemmin siitä, että onko ihastumisesi johtanut suhteeseen ja onko sinulla juuri nyt menossa jokin juttu? Jos on, niin silloin karkaamisen ajatuksellasi on jo jokin kohde ja varasuunnitelma on jo kehittymässä.
Et kerro onko sinulla omia lapsia tai teillä kahdella yhteisiä lapsia, ainakin miehelläsi on. Nämä lasten tapaamiset ja heidän huomioimisensa on uusperheiden sopimisten ja keskusteluiden vakioteemoja. Totta kai heillekin pitää olla aikaa ja ystäville. Pääsisittekö keskustelujen alkuun jos sanoisit miehellesi, että hänen käytöksensä tuntuu sinusta liialliselta kontrolloinnilta ja se ahdistaa sinua jo hyvin paljon. Voit sanoa, että toimivaan parisuhteeseen kuuluu perheaikaa, vain kahdestaan vietettävää parisuhdeaikaa ja lisäksi aivan omaa aikaa. Mikä näiden suhde voisi olla ja miten ne hyvällä omallatunnolla saisi toteutumaan. Sitten voit kertoa omasta motivaatiostasi, että otat asian puheeksi siksi, että haluaisit pelastaa teidän suhteen, jos sinulla semmoinen ajatus yhä on.
Tämmöisiä teemoja tästä nyt ainakin nousi mieleeni. Toivot, että saisit syksyn itsellesi. Se on hyvä toive, joskaan parisuhteessa ei voi kai ajatella, että omistan koko syksyn itselleni. Tässä en halua rakentaa sinulle uutta ahdistusta, mutta samalla, kun mietit miten lisäät vapauttasi voit pohtia sitäkin miltä tuntuisi paineeton yhteinen aika miehesi kanssa? Mitä se olisi? Toisaalta on niin, että kaikki aika on omaasi. Nyt mietit miten sitä haluat jakaa miehesi kanssa. Mitä tapahtuu, jos kerrot mistä puristaa ja asetut vastavuoroisesti kuuntelemaan miestäsi? Mitä mies toivoo nyt suhteeltanne? Sanot, että hyvääkin on, ja että luultavasti hänkään ei ole nyt tyytyväinen tilanteeseen. Nyt ei kommunikaatio suju. Pääsettekö keskustelun alkuun toteamalla, että molemmilla taitaa olla jokin ahdistus?
Hyvää syksyä yksin ja yhdessä! Perheneuvoja Markku
KYSYMYS: Olen ollut neljä vuotta sinkkuna ja nyt on vierähtänyt kaksi vuotta ilman seksiä. Kynnykseni lähestyä miehiä on noussut ja epäilen että pulkistunut ulkonäköni (ylipainoa yksi kilo) ei sytytä ketään.
Haluaisin kovasti parisuhteen mutta pelkään että kynnys päästää ketään lähelle nousee liian korkeaksi jos kohta ei ole jotain säpinää jonkun kanssa. Tuntuu että elämä menee tietyllä tavalla hukkaan ilman toista ihmistä ja toisen ihmisen kosketusta.
Miten rohkaistuisin taas lähestymään miehiä?
Ikuisesti sinkkunako 29 v.
VASTAUS: Kirjoitat kaipaavasi parisuhdetta oltuasi neljä vuotta yksin. Arvelet ulkonäkösi vaikuttavan siihen, ettet ole löytänyt seurustelukumppania. Mietin, miten päädyt näkemykseen, että yksi ylimääräinen kilo vaikuttaisi seurustelukumppanin löytymiseen? Olet oikeassa siinä, että useimmiten seurustelukumppania etsittäessä huomio kiinnittyy ensin ulkoiseen olemukseen. Se on jotakin sellaista, mikä on näkyvää silloin, kun toista ei tunne vielä hyvin. Pohdin, heijasteleeko kysymyksesi ulkonäköön keskittyvää aikaamme yleisemminkin? Julkisuudessa nimittäin esitetään toisinaan hiukan epärealistinen kuva ihannekumppanista, joka vääristää valitettavasi käsityksiämme ulkonäön merkityksestä. Kokemukseni mukaan kuitenkin hyvin erinäköiset ihmiset eri elämänkaaren vaiheissa löytävät parisuhteisiin.
Kysymyksesi on kuitenkin tärkeä. Se koskettaa tänäkin päivänä monia. Näyttää siltä, että yhä useampien on vaikea löytää sopivaa seurustelukumppania, minkä vuoksi toiset jopa kieltävät kumppanin merkityksen kokonaan ihailemalla itsenäisyyttä. Väitän kuitenkin, että ihmisen perusolemukseen kuuluu tarve yhteyteen, läheisyyteen ja rakkauteen elämän alusta loppuun saakka. Kirjoitatkin osuvasti, että elämä menee hukkaan ilman toista ihmistä ja hänen kosketustaan. Kaipauksesi on siis varsin ymmärrettävä. Pelkäät, että kynnys päästää ketään lähelle nousee, jos ei pian ole jotakin säpinää. Mistä tällainen kynnyksesi on alun perin syntynyt? Mietin, onko sinulla sellaisia kokemuksia lähestymisyrityksistä, jotka ovat haavoittaneet sinua ja synnyttäneet tämän ”kynnyksen”. Haluan haastaa sinua miettimään mikä kynnyksen on synnyttänyt?
Kysyt, miten voisit rohkaistua lähestymään miehiä. Vastaan kysymällä, mikä olisi sinulle luontevin tapa tutustua miehiin? Toisinaan seurustelukumppanit löytyvät yhteisten kiinnostusten ääreltä, läheltä omaa elämänpiiriä – esimerkiksi harrastusten parista tai yhteisen tuttavapiirin kautta. Tänä päivänä on melko paljon erilaisia vaihtoehtoja löytää mahdollinen seurustelukumppani aina seuranhakupalveluista seurakuntailtoihin saakka. Mikä olisi sinun tapasi? Tunnet itsesi parhaiten. Entä löytyykö läheltäsi ihminen, joka voisi pohtia seurusteluun liittyviä näkemyksiä kanssasi? Monesti myös seurusteluun liittyvät kysymykset ovat yhteisiä kaikille ihmisille.
