Joka toinen pari

Miia Halmeen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva on hieno kurkistus kolmen parin elämään avioeron jälkeen. Halme on löytänyt elokuvaansa uskomattoman avoimesti ajatuksistaan ja tunteistaan avautuvia ihmisiä.

Elokuvan parit näyttävät päässeen keskimääräistä paremmin yli eronsa aiheuttamasta kriisistä, sillä he pystyvät osin puolueettomasti ja rehellisesti arvioimaan omaa toimintaansa parisuhteessa. He ovat myös kaikki pystyneet jatkamaan ja jakamaan yhteistä vanhemmuutta ex-puolisonsa kanssa.

Joka toinen avioituva pari ei suinkaan eroa. Enemmistö pysyy naimisissa. Tilastokeskuksen mukaan noin 39 prosenttia suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Keskimääräispari eroaa noin kymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Mahdolliset lapset ovat siis vielä melko pieniä, ja itse ollaan astumassa keski-iän kriisiin.

Iso osa avioerolapsista määrätään nykyään yhteishuoltajuuteen. Tämä vaatii vanhemmilta kykyä ja halua sekä pysyä vanhempina lapsilleen että tulla toimeen exän kanssa. Kaikki lasten yli riitely vahingoittaa ensisijaisesti lasta.

Avioeroon päätyminen on yleensä monivuotinen prosessi. Vaikka toinen pettäisi ja/ tai jättäisi, ovat sopassa mukana aina molemmat osapuolet.

Dokumentin eronneet kertoivat omista tunteistaan, ajatuksistaan ja teoistaan ennen eroa ja sen jälkeen. Rakkaudessa pettyneen ihmisen käytös ei aina ole kaunista katseltavaa, eikä kovin aikuismaistakaan. Nämä eronneet ovat kuitenkin kaikki kasvaneet aikuiseksi. He ottavat vastuun erostaan, elämästään ja lapsistaan.

Yksi naisista sanoo, etteivät he aamulla tienneet, että avioliitto tulee päättymään sinä päivänä. Pari oli riidellyt jo vuosia. Miehellä oli alkoholiongelma, eikä hän kestänyt vaimonsa kovaäänisyyttä ja ekspressiivisyyttä, kun oli itse tottunut peittämään tunteensa.

Yksi miehistä kertoo, miten hän toivoi jo vuosi ennen eroa, että jotain tapahtuisi elämässä, jotta hän voisi erota. Myöhemmin mies löysi toisen naisen, ja toivoi salaa, että vaimo saisi tietää tästä. Vaimo saikin miehen kiinni pettämisestä ja heitti tämän saman tien ulos kotoa. Mies kertoi, että vasta eron jälkeen hän sai luotua läheisen suhteen omiin lapsiinsa. Hän oli käynyt vaimonsa kanssa pariterapiassa, ja koki siellä, että häntä pidettiin suhteen ongelmana. Mikäli hän vain muuttuisi, olisi kaikki hyvin.

Yksi naisista kertoo, miten palavasti rakastui mieheensä, ja miten nopeasti hän tuli raskaaksi ja mentiin naimisiin. Heti perään syntyi toinen lapsi. Elämä ei ollutkaan toiveiden mukaista. Nainen koki, ettei voinut olla oma itsensä avioliitossa. Naisen suvussa oli jo monessa polvessa kokemuksia huonosta liitosta. Erotessaan miehestään hän tunsi viimein olevansa vapaa.

Parisuhteeseen näyttää menevän vain kaksi ihmistä, mutta välillä tuntuu siltä kuin he toisivat avioliittoon mukaan koko menneisyytensä, ja kaikki sukulaisetkin. Tulevatko rakastuneet ajatelleeksi miten tarkkaan puoliso kannattaa valita, tai miten paljon kompromisseja voi joutua tekemään?

Kuka olen ja miksi haluan naimisiin juuri tämän ihmisen kanssa? Ainakin tähän pitäisi osata vastata.