Kochta-Kalleinen -pariskunnan perustama valituskuoro http://www.ykon.org/kochta-kalleinen/complaintschoir.html sai kansainvälisen suosion (kiitos youtuben!) ja vastaavia lauluryhmiä on perustettu ympäri maailman. Kuorot siis kokoavat yhteen ihmisiä, joilla on valituksen aiheita ja halua laulaa kimpassa. Psykologi Guy Winch kirjoittaa Psychology.todayssä, että ryhmässä käniseminen on hyödytöntä, vaikka kuorosta lähtisi kuinka kaunis ääni.
Winch väittää, että nykyvalittajat ovat hampaattomia. Valittamisen psykologia on rapautunut, koska kuorolaulu ei johda mihinkään. Valittajien pitäisi mennä laulamaan jonnekin, missä asioille voidaan tehdä jotakin. Ihmisten ei pidä kitistä kotona, torilla tai kuorosalissa, vaan mennä eduskuntatalon portaille tai kaupungintalon edustalle, Winch vinkkaa. (Ja mitenkäs tällä on ollut Suomessa vaikutusta mihinkään?)
Tavoitan ajatuksen. Minulla oli aiemmin sellainen työpaikka, jossa kokoonnuttiin sännöllisesti pitkiin palavereihin, joissa valitettiin oikein kunnolla. Ihmiset sanoivat suorat sanat ja joku vähän itkikin. Paltsut tihenivät ja venyivät ja muuttuivat yhä henkilökohtaisemmiksi. Lopulta käsiteltävät asiat eivät enää liittyneet varsinaisesti työntekoon. Ongelmat eivät ratkenneet valittamalla. Olisi tarvittu toimintaa ja päätöksiä.
Winch siis kaipaa aitoja muutoksia, eikä pelkkää valitusta. Psykologina hänen pitäisi tietää, että yllättävän monelle ihmiselle jatkuva valittaminen riittää. Ei heistä tule onnellisia, mutta hetkellinen mielen kevennys pelastaa loppupäivän.