Lähtötilanne:
On lauantai-ilta ja Kerttu lähtee kreisibailaamaan. Kerttu tapaa tosi kivan miehen, jonka raahaa kotiinsa himonussittavaksi. Kaikilla on kivaa. Onpas mukava mies. Vastoin omia periaatteellisia sääntöjään Kerttu päättää antaa miehelle puhelinnumeronsa, koska mies on niin kiva ja lupaa soittaa.
Mitä sitten tapahtuu?
1. VIIKKO
Sunnuntai
Aamupanon jälkeen Kerttu kaipaa omaa krapulaista rauhaansa ja saa häädettyä miehen puoleen päivään mennessä pois. Puhelinnumeron antaminen ei tunnu missään. Jopa unohtuu.
Maanantai
Kaverit soittavat, että no minkälainen mies se oikein oli. Kerttu vastaa, että tosi mukava. Kaverit kysyvät, että näettekö vielä, johon Kerttu että kyllä se pyysi puhelinnumeron. Kerttu ei itse ajattele vielä asiaa juurikaan. Onhan vasta maanantai.
Tiistai
Kaverit kysyvät, että onko se soittanut. Kerttu painottaa ihan tosissaan, että nämä yhdenillanjutut ovat aina yhdenillanjuttuja, että tuskin se soittaa. Mutta olisihan se kiva käydä kahvilla, ei siinä mitään. Mutta siis tuskin se soittaa.
Keskiviikko
Kerttu saa tekstiviestin ja hymy nousee kasvoille. Onnellista myhäilyä. Hymy hiipuu, viesti on äidiltä, jolla asiaa villasukista.
Torstai
Kerttu muistelee, että mies puhui jotain torstaista. Kerttu ei muista, että mitä puhui, mutta jotain. Varuiksi Kerttu ajelee häpykarvat pois, vaihtaa lakanat, imuroi asunnon, tiskaa astiat ja pesee hiukset eikä sovi torstaille mitään. Imuroidessa _varmuuden vuoksi_ puhelin taskussa.
Perjantai
Kerttu hokee itselleen, ettei kiinnosta yhtään, soittaako mies vai ei. Varmuuden vuoksi kuitenkin Kerttu istuu paskalla puhelin kourassa. Mutta tuskin se soittaa.
Lauantai
Kaverit kysyvät, että onko se soittanut. No ei ole. Ihan sama! Ei kiinnosta! Uutta miestä kehiin! Wuhuu! Bileet!
2. VIIKKO
Sunnuntai
Kerttu herää yksin. Viime lauantain flow on kadonnut, väkisinpokaamisesta ei tullut mitään. Ihan sama. Yksin on parempi, Kerttu toteaa.
Maanantai
Kertulta tulee itsesäälipainotteinen itku. Räkäisen nyyhkytyksen seasta kuuluu jotakin: ”En koskaan löydä ketään. Kaikki inhoo mua. Oon ruma.”
Tiistai
Kerttu kertoo kavereille, että paha mieli tuli sittenkin. Kavereiden kanssa ihmetellään, että miksi helvetissä se pyytää numeron, jos se ei soita. Vähän haukutaan miestä Kertun lohdutukseksi.
Keskiviikko
Tuntematon numero soittaa! ÄÄÄÄÄÄ! Pulssi nousee sataan, kädet tärisevät, ääni värisee. Voiko tämä olla totta? Ei se voi. Luurin toisessa päässä on lehtimyyjä. --> Syvä itsensä häpeäminen verhoaa Kertun – ei kukaan voi olla näin säälittävä.
Torstai
Pidetään kavereiden kanssa alustava palaveri. Ensimmäinen vaihtoehto: mies on kaikkien nössöjen kuningas. Toinen vaihtoehto: ehkä se seurusteleekin tai ehkä sen puhelin tipahti maahan ja koira kusi siihen päälle niin että kaikki tiedot vaan hävisivät, sillä eihän sitä voi koskaan tietää. Kolmas vaihtoehto: ehkä se vielä soittaakin.
Perjantai
Virallisessa palaverissa todetaan ykskantaan, että sitten kun se OIKEA löytyy, ei tarvitse miettiä tämmöisiä. Ja toki Kerttu löytää kyllä vielä paremman. Ja tietysti hyvä vaan, ettei soittanut.
Lauantai
Mies alkaa vihdoinkin unohtua, Kertun pettymys helpottaa ja häpykarvoituskin kasvaa jo takaisin. Alkuviikon ”ihan sama soittaako se vai ei” tuntuu nyt oikeasti siltä miltä pitääkin. --> Ei miltään.
Mitä Kerttu oppii tästä? ----------> Ei mitään. Seuraavalla kerralla sama ruljanssi.