hikotusta ... sivumerkkejä

Jahti epäonnistui.

Ilvekselle tuoksahti korkeintaan liikenneympyrässä Virun parvekepäädystä katseltuna. Ensin pillitti poliisiauto, sitten kaksi mustana kiiltävää ikkunoistakin läpinäkymätöntä limousinea ja perässä vielä varmistuksena yksi poliisiauto. Toompaelta Kadriorgiin päin kävi riento.

Ylimitoitettua - ylimitoiteltua!

Aivan selvästi halusi tärkeämpää näytellä tuokin herra kuin mitä oli: pienessä maassa voi kenelläkään noin kiirus olla. Melkein sama jos vaikka piskuisen itäsuomalaisen kunnan, vaikkapa Ämeriäkkylän, kunnanjohtajaa ruokatunnille kolonnassa kuljetettaisiin vanhainkodille syömään.

Ilves-jahti sai olla siinä.

On siellä Tallinnassa mielenkiintoisempaakin tekemistä, kuten raitsikka-rutuutus pitkälle meren rantaan, Kopliin, tai korkealle kukkulalle, Ülemistelle. Niin ei koko ajan pyöri siinä Vanhankaupungin Raatihuoneen torilla mukiutumassa.
Melkoista rutuutusta se meno Kopliin onkin voikukkien valloittaman radan kiskoilla: semmoista mukavata kankunheittoa, etten sanoisi; eipähän hevin nukahda ja näkee paikallisia. Ovat siellä ne Hesarin toimittajan näkemät baaritkin, vaan eivät ne nyt sen kummemmin mainitsemisen arvoisia ole. Toimittaja on selvästi? vain sattunut vahingossa ajatumaan paikkoihin kun on raitsikan ikkunoista ensin nähnyt: Boheemit Sirbit sun muut kuppilat.

Ehkä yllättävintä koko Tallinnan-matkalla oli palaaminen Helsinkiin ja siellä käsiin osunut lehti Kamppi- Eira.
Ykähän vasta oli yllätyksen keksinyt! On eläkepäivillään ruvennut piirakanpaistoon!
Lehti oikein toteamalla toteaa ja painottamalla painottaa mitenkä pikkuruisesta pitäjästä voi löytyä yllättävää osaamista: entinen kunnanjohtaja paistaa hesalaisille piirakoita.

Pirukasvakan alla oli mies taitojaan täällä ollessaan piilotellut.

Urheiluhullu hj

Minskissä mittelöivät, pasifisti Lukašenkan pääkaupungissa, jääkiekkoilijat lajin herruudesta. Tässäkin lajissa, kuten eilisen Evasi lajissa, mestaruuksia jaetaan lukemattomia. Gagarin-pokaalin vei Metallurg Magnitogorsk, Stanley Cup -pokaali on vielä ottajaa vailla.
Ja nyt nämä MM:t [ämmä ämmät] siis menossa ja voittopytty jaossa Valko-Venäjällä.
Suomi mukana räpeltämässä. Onneksi tänään joukkoon liittyy kaikkien kaipaama joku Haula.
'Vitsi-vitsi'

Ja voi sitä jeesustelun määrää!

Aravirtaa, Lehterää, Nurmista pöydän ympärillä sekä 'backhand-forehand-bumbum'-Isä-Aurinkoinen, oraakkeli omissa sfääreissään, muita ylempänä omine liturgioineen 'kenellä on parempi maalivahti sen joukkue voittaa aina JOS...'

Pitää ottaa miestä kovaa; näyttää ettei tontille tulemista; on tehtävä selväksi että maalivahdin edessä on sota-alue; pitää taklata; räpätä miestä seinälle, iskeä niin että tuntuu, vierasta sik... jne. jne.

Kunnes sitten. Piste.
Yhdenäkin yllättäin: vajoaa Jormakka jäähän, sipaisee Sipatsev. Jälki on rumaa, taju on kankaalla, henki katkolla, halvaantuminen lähellä.

Muuttuvat samantien jeesuksiksi Arat, Terskat, Nupet kuin Tamitkin:
- Herra Jumala! Ei noin saa ottaa! Pitää kunnioittaa vastustajaa!

Ota näistä selvää.

Eikö paljon paljon reilumpaa olisi taistella ja tapella Evan lailla, avoimin kortein paukutella, niin ei tarvitsisi nurkissa nuhjiskella eikä puun takaa pommitella?
Oisko laissez- faire mitä - kai sinne englannin game sevenien ylivaltaan yksi ranskalaisuuskin sallittaneen?

nimim. Joko Tai
ps
NHL-toiminta sentään mutkattomampaa: http://www.iltalehti.fi/nhl/2014051518302100_nh.shtml

Täytyy ihan ihailla Evaa, 33, vaikka kummallisen eloonjäämislajin on valinnutkin. Nyrkein puolustaa paikkaa olla maailmassa. Näyttää, tuo esiin, kaivaa konkreettisesti näytille ihmisen primitiivisimmän, viimeisimmän keinon olla olemassa.
Jokainen meistä, jos oikein sinkeälle vetäisisi, seisoisi lopulta puolustamassa omaa elämäänsä, läheistensä uhattua elämää Evan lailla.
Uskomatonta, mutta totta lienee.
Ja se kai se panee tuota taistelua katsomaan, kamppailua jossa ei järjen hiventä. Vieläpä ottelutaltiointina, nyrkkeilyiltaa viime perjantailta Helsingistä, missä ottelivat myös miehet, tuokin blogikollega Räsänen (hyvin ottelikin) ja pääottelija Tatli.

Vaan mitä miehistä, nehän sotivatkin heti tilaisuuden tullen.

Mutta että hymyilevä aina iloinen Aalto-yliopiston taiteita opiskeleva Eva Wahlström!
Ja mikä sairaskertomus keuhkoveritulppineen takana! - Blogi.
Naaras puolustaa aina ja viimeiseen saakka keinoja kaihtamatta pentuaan. Eloonjäämistä viimeiseen hengenvetoon. Sen harjoitusta tämän täytyy pohjimmiltaan olla. Ja myös omaa eloonjäämistaistelunäytöstä. Kuten sanottua: demonstraatiota katselijoille siitä minkä meistä itsekukin viimeisen uhan edessä tekisi.

- Paitsi minä! vakuuttaa moni heti satavarmana, myös minä.
"No mistä sen tietää" sitten lisäten niin kuin se meteorologi joka juuri oli ennustanut kuivaa ja aurinkojaksoa moneksi päiväksi ja kuitenkin silpaisi naulakosta ulos mennessään sateenvarjon messiin äidin ihmetellessä ristiriitaa.

Järjetöntä, mutta ah! niin uljasta!

Vox Populi 12.5.2014 19:45
Arvoisa arkki-hikkaj

Näköradiossa sanoivat, jotta ensi yönä Putin lähettää Vennäänmaalta sinne Lähi-idän seuvullen semmosen vedenpaisumuksen, jotta Höytiäisen laskukin kerrasta peruuntuupi.
Onneksi ei se kolmipyörämies vielä ite ole siellä siltarummun tukkeena. Muuten tulvia vaan pahentais.
Kannattaa siellä Paratiisissa ottaa nyt kumisaappaat ja savolaismallinen soutuvene esillen.
Ja Lerynillen pikiniuimapuku !
Se Valerie kyllä pärjää syvemmässäkin veessä, kun sillon nenä saassayheksässäkymmenessä sentissä jo luonnostaan.

Säävaroitus on Miina Manniselta ja Mette Mannoselta kuultu ja nähty Paratiisissa, kolmoskanavalta - selailtu säitä netistä, soiteltu myös Ilmatieteelliseen - ja tilanne todesta otettu viimeistään Voksin varoituksen myötä. Varustauduttu yön aikana, laitettu ns. töpinäksi, ajateltu, ettei vara venettä kaada eikä kasva turpajouhet joutaville; Valerie Vilikin (oik. Adams) niin siloposki, niin siloposki että!

Kuula on jo kannettu veneen takatuhdon alle. Lerynin keihäs pujotettu veneentapiksi (tosin tuo vähän häirinnee arkissa liikkumista) sekä nälänestolaite, katiska, nostettu mukaan matkaan mikäli yön yli kestävä vedentulo pistää Paratiisin porukat liikkeelle pitemmäksi aikaa korkeampiin saareihin yöpyilemään.

Onni Rentner käy, harvinaista kyllä, kumman kuumana, vaan eiköhän tuo viilenee kunhan kunnon saderyöpsy päälle pärskähtää. Ja mikäpä ei ole Rentnerin, kaiken kaikkiaan, tyttöin kanssa soudellessa!

Palaamme asiaan kunhan taivas on itkunsa itkenyt - huomenissa, ylihuomenissa viimeistään. Katsomme sitten miten on Onni Ukko Nooan -osastaan selvinnyt, porukastaan huolen pitänyt, taitavastiko arkkiansa ohjaillut.

Vastustaa, silti sinne pyrkii, haloo! kaikkien torien kautta.
***

SITKEÄ SISSI

Tämän,
kepun lähettämän,
valkotakkihepun.

Löydät iäntämässä kiäntämässä
ties missä
myös -
Ämeriäkkylässä.

_________________________________________________
kuva rip
***
**
*
20 ja 14 tai 14 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2014 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

Kertomuksia mummon ja lapsen ja lapsenlapsen yhteiselosta on kauniimpiakin kuin tämä; tämä on karuimmasta päästä melkein kuin Punahilkka-satu, jossa sutena häärää vennäänmuan mummo.

Melkein vastaavasta kirjoitin kirja-arvosteluunkin muinoin: "Voi hyvänen aika millaisen teoksen turkkilainen Yashar Kemal on taas maalannut! Poika ja lokki. Väliin painajaisunista pahin, väliin saduista hellyttävin. Väliin kuin painajaissatu nykyajasta ja päättömästä väkivaltaisuudesta."

Jotenkin venäläisen muamuskan yhdistää mieluummin kyllä rakkauteen kuin raakuuteen. Vaan jos päässä heittää, voi tuloksena oli soppa, missä lapsi ihan oikeasti haluaa tulla haudatuksi jalkalistan taakse, jotta sitten saisi olla lähellä rakkaintaan, tiirailla äitiä sieltä ja nähdä joka päivä.

Mummo kun on mikä on: tuulellakäyvä.
Sairas, joka pitää kynsiensä alla miehensä, tyttönsä ja Sashan, tämän 'lutka'tyttönsä pojan - karmealla kielellään, missä hienotunteisuudelle ei sijaa ole.

- Senkin paska!
- On siinäkin rampa!
- Ei se haittaa, tämä on hänen mummonsa perse eikä jonkun huoran, joka on vaihtanut lapsensa kääpiöön!

Että sitä rataa.
On siinä pikkupojalla, Sasha Saveljevilla, siis oltavat.
Mummo ylisuojelee sekä ylilääkitsee ja ylihaukkuu pojan jonka puoliväkisin on ottanut lutkaksi määrittelemältään tytär-Oljalta.

Sitä mennään eikä meinata - aina hautaan asti.

Tässä kirjassa jos missä saa lukija puntaroida taas omaa empatiakykyänsä: väliin on aivan hukassa, kun ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Jotenkin ikään kuin turtuu sanalliseen väkivaltaan, jota mummoraaska, tuo pahasisuinen ja -suinen Nina Antonovna, harjoittaa. Vastahan tuota empatiakykyä koeteltiin ranskalaisen Fournierin tositarinassa Isi, mihin mennään? ja mittailtiin että kenellä sitä heinää päässä oikein on.

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse (Into 2014) on venäläistä vapautunutta, viimeisen päälle päästelevää nykyproosaa. Neuvostoliitto on muisto vain, siitä on jo toistakymmentä vuotta, paitsi mitä nyt mummon kaappi näyttää jäljellejääneet tavat: tuo ja tuo suklaa tai tuo säilykepurnukka on varattu lääkärille, tuo sairaanhoitajalle, tuo puteli jne.
Jotta hoito turvattaisiin, nähkääs!
On magnetofonit, vaarin ulkomailta tuoma, ja kaikki.

Siinä rähinässä magnetofoni saakin korvata äidin, ainakin mummon tylyttävin sanoin tyttärelleen: "Sillä ei ole äitiä mutta onpahan magnetofoni. Ei se mitään, magnetofoni ei petä sitä niin kuin eräät ..."

Hyvää äitienpäivää! Ensi sunnuntaita.

Melkoinen joukko nimituttuja tai nimitutuiksi tulevia julkkuja pyöri pyhäpäivän Onni Rentnerin, tuon Paratiisi-asukin salin nurkassa. Kolmellako, vai neljällä peräti, kapulalla mies ohjasti kuvaruutua, kuin orhia rattailla, istuen rahilla ja huuliaan maiskutellen samalla imevällä tavalla aivan kuin Jorma Kontio tai Korven Pekka ohjastettavaansa.

että
Hoplaatia! vaan

Sitä jouti mennä ja ravata koko kapinen päivä, koska ulkona oli koirankeli kaikkine sademuotoineen eikä sinne menemistä ollut. Lohdullista muuten meille kuulla ja nähdä, ettei Paratiisissakaan aina aurinko paista eikä lämpöaalloissa kylpeä voi. Kylymä kevät sielläkin. Holotna.

Päivän oli Onni saanut kulumaan joten kuten kitumalla, lehtiä lukemalla ja kirjoja selailemalla; sekin Haudatkaa minut jalkalistan taakse alkoi olla loppuhuipennusta vaille - pian pääsisi eroon tuosta höpelöstä mummosta, jonka raivoa on lukijankin vaikea sietää, saati oman lapsen ja lapsenlapsen.

Silmät sirhallaan katsoi mies viimeistä ohjelmaansa: jääkiakkoa jääkiakkoa vielä vaikka jo Suomi-Tsekki-matsin katsonut oli; vielä piti vaan sihrata umpeen painuvin silmin Minnesotaa Viasatilta, sitä miten Granlund, Koivu, Haula Chicagolle hanttiin panisi.

Nuokkuu jo. Tuossa Salin toppastuolille rahilta siirtyneenä nuokkuu kuin - kauniisti, mutta liioitellen, sanottuna - kissankello viimeisten ohjelmien virratessa uudelleen sumenevaan päähän: se Palanderin Kallen lippalakin heitto Livillä, Abban Agnethan vanhentunut naamavärkki Teemalla, ja herranen aika! melkein havahtuu, niitäkin missikisoja vielä pitävät! nehän näyttivät Bea Toivosesta uudeksi Miss Suomeksi 2014 -tekaisun ...

Tuohon jaloon ajatusrataan uupuu, kuukahtaa, nukahtaa Onni Rentnerimme, paratiisilaisemme, loisemme, täyden pyhäisen päivän maailman asioita valppaasti seurattuaan.
Tai no joo, vielä yksi missi sanoineen kävellä kopsuttelee esille viisaine sanoineen: - Suomesta esittelisin ulkomaan missikisoissa sen miten sivistävä koululaitos kotimaassani on.

Asianmukaisesti vappuun varustautuneen Nauravan Saaran hymy hyytyy Lounaispuistossa

Saman naisen pää edestä ja takaa

Hyvin suojattu
on pää.
Mutta auttavatko nää:
huivi tää
- tuo hattu?

Vaara jää!
- Kiveks pian jäätyy Saara-sen yläpää.

***
**
*

20 ja 14 tai 14 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2014 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

Klitshkopa Klitshko, kuten syksyllä, kävi täydentämässä tuluspussiaan yöllä, kukkaroon toistakymmentä milj. riihikuivaa - joko lie viime tienuut vähiin käyneet: jakaa kuulemma suurimman osan hyväntekeväisyyteen.

Nyt Vladimir Klitshko vastaan Alex Leapai. Pitkä vastaan Pätkä. Ukrainan tohtori, sen barrikadeilla näkyvän toisen tohtorin, Vitalin, velipoika, pieksi pahemman kerran samoansaarelaisen.
Aivan turha matsi.
No, saihan vastustaja miljoonan ja kunnolla kuonoon; mahtaa olla tänä su-aamuna sumea olo ja pää pipi.
Onneksi lohtuna se milli!

Vaan jokin primitiivitarpeiden hierarkiataksonomian perusportaista tämmöisen sivullisen syrjäisenkin panee tilaamaan Katsomosta la-su-keskiyön ottelun suorana lähetyksenä Paratiisiin, missä ei moista mäiskimistä livenä tapahdu.
Semmoinen tumpelo on tämä tuttu asukkaamme Paratiisissa, tämä Onni Rentner. Ei vielä täysin jalostunut asumaan noin puhtaassa ja luonnonihanassa paikassa. Näemmä.

Ja kai häntä puolestaan lohduttaa Ripa Merosen tunnustus:

- Eihän tässä mitään järkeä ole, nyrkkeilyssä. Mutta se tunnetila!

Jostain syystä millään ei ole näytelmän otsikko tarttunut mieleen - jokin lapsille tarkoitettu - vaikka syksystä asti olen sitä tankannut. Aivan mummona ajattelin:
- Tää on lapsile!
Niin kuuluivat mummon ensisanat kun enkelipatsaan synttäripaketista oli auki repinyt.

Vaikka ei ollut, vaan oli aikuisille, se enkeli, keräilysarjaa, aitoa annekaboukea.

Eikä ollut tämäkään kipale lapsille, eikä se ollut näytelmäkään, vaan esitys, lauluilta, venäläisen musiikin ilta itärajalla, Suomen puolella, missä selvisi sekin että Elo juoksuhaudoissa ei mikään suomalainen biisi ole vaan on venäläisen Dubrianskin sävellys.

Varsinainen esitys. Hyvä esitys. Mukaansatempaava lauluilta.
Railakas kalinka, etten sanoisi, kun pojat kilvan kiskoivat, vaikutusta tekivät lavan ainoaan naiseen, Minna Maaria Virtaseen.
Haitaristi Tarkkonen vei voiton kitaristi Rantatalon nenän edestä; sitä paitsi Artolla oli kovempi ja kimakampi ylärekisteri kuin Petterillä. Mutta Petterillä oli koko kaksituntisen rupeaman paras esitys kumminkin. Se loppulaulu: Vysotskyn Valhe ja totuus. Ei kalvennut ede VV:lle itselleen, ei sitten yhtään, karheuskin oli paikalla läsnä valheen vilistellessä kultapöksyissä totuutta karkuun.

Erittäin voimakasta ravia!
Ei ihme kun jossain vaiheessa iltaa soittaja katseli läätävää kitarasormeaan tovin ja tuumasi: "Tässä se ammattilaisen ja amatöörisoittajan ero on: - Tällä vois sytyttää vaikka tupakan!"

Neljäntenä Joensuun kaupunginteatterin maakuntamatkalla syrjäiseen Riäkkylän kuntaan oli otettu mukaan Tuukka Jukola joka soitteli komeron kokoista selloa, välillä oven karmeja koputellen, välillä uskaliaasti näiden riehahtelevien 'pääpirujen' sekaan tullen ja laulellen hentoja laulujaan: ikään kuin ilmoittaen että näinkin huomaamattomasti voi slaavilaisia lauluja vaikuttavasti laulella.

Entä se Minna Maaria - mitä pitemmälle ilta ehti sen paremmin hänet omaksensa otti, vaikka alussa vähän vieroksutti tai ainakin vierastutti.

Kuntaako tässä pitäisi kaiken kukkuraksi kiittää, kun tämmöisen paukun 140-vuotissynttärilahjaksi asukkailleen ilmaiseksi tarjosi? No siihen en sentään vielä sula, vaan kiitän näyttelijöiden loistotyötä:

'Huikeeta' kuuluu urheilutermi - ainakin ennakko-odotuksiin nähden.