Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen 23-vuotias mies Vantaalta ja olen juuri eronnut vajaa 2-vuotisesta suhteesta syksystä 2014 - syksyyn 2016. Olimme avoliitossa, yhdessä asumista kesti puolitoista vuotta ja meille syntyi tytär.

Tytär oli 9kk kun ero koitti. Olimme olleet yhdessä syksystä 2014 alkaen kevääseen 2015 kun avovaimoni sai tietää olevansa raskaana, olin miettinyt hänen jättämistään koska oloni oli kyllästynyt ja riitelimme kokoajan. Sain tietää yhtäkkiä että hän on raskaana ja järkytyin pahasti koska tiesin että minusta ei ole isäksi näin nuorella iällä(minä 21v ja avovaimo 20v) ja tuntui siltä että elämä jatkuu vasta 18 vuoden päästä.

Halusin kuitenkin yrittää ihan tosissaan nyt kun avovaimoni oli raskaana enkä halunnut paeta vastuuta ja olla pelkuri joka jättää raskaana olevan naisen hädän hetkellä ja lapsi jää ilman isää.

Lapsi syntyi vuoden 2015 lopulla ja en heti ymmärtänyt mitä tapahtui ja asian sisäistäminen vei muutaman kuukauden. Pikkuhiljaa väsymys alkoi iskemään ja arki alkoi tuntua aina vain enemmän todelta. Välillä tuntui että ei jaksaisi millään mutta kiintymys lapseen kasvoi. Olimme riidelleet koko suhteen ajan vähän väliä, mutta lapsen tulon myötä se väheni jonkin verran.

Olin myös erittäin laiska hoitamaan ja olemaan lapseni kanssa. Tulin aina kotiin ja saatoin ehkä vaihtaa vaipan ja vähän pitää sylissä, sitten aloin pelaamaan ja jätin lapsen hoidon avovaimolle. Samanlaista kaavaa ei tietty joka päivä ollut ja yritin enemmän ja silti tuntui ettei minusta ole kunnon isäksi. Olin erittäin väsynyt koska teen suht fyysistä ja raskasta työtä ja aikaiset aamut.

Olen musiikki miehiä henkeen ja vereen, soitan bassoa ja laulan bändissä. Minua alkoi ennen suhteen loppumista ahdistamaan että en ikinä voi enään saada menestyvää bändiä mikä on minulle ollut se suurin haave ikinä, haave joka meni perheen edelle jopa.

Olin kateellinen kavereille jotka pääsevät soittamaan bändiensä kanssa ulkomaille ja mietin mielessäni että minulla ei tule ikinä olemaan siihen varaa kun minulla on perhe-elämä. Olin katkera avovaimolleni että saimme lapsen koska se vaikutti niin voimakkaasti bändi hommiin.

Olin myöskin alkanut epäröidä haluanko naimisiin, mistä avovaimo oli kysynyt että milloin kosin häntä. Yhdessä vaiheessa halusinkin kosia, mutta se tunne jäi. Aloin myös kysymään itseltäni että haluanko lisää lapsia ja katkeran tunteet alkoivat voimistumaan entistä enemmän kun mietin että jos kerran nyt ei ole kahdelle bändille kunnolla aikaa, ilman että siitä saa kuulla kotoa, niin miten sitten kun tulee lisää lapsia.

Sain luvan kuitenkin yrittää päästä soittamaan bassoa toiseen bändiin. Sitten kun aloin suunnittelemaan niin tuntui että tämä ahdistus ei johdukkaan siitä että en saisi soittaa bändeissä, vaan että en rakasta avovaimoani ja haluan muutosta. Aloin ajatella yksin asumista ja kuinka helppoa olisi olla sovussa ja nähdä lasta aina kun mahdollista. En todella ajatellut asiaa loppuun.

Nyt kun ero on koittanut, kadun sitä enemmän kuin mitään että lähdin. Ikävä lapseen on kova ja haluaisin myöskin avovaimoni takaisin. En ikinä ole näin paljon halunnut olla lapseni ja avovaimoni kanssa. Silti tuntuu että jos palaamme yhteen koska rakastan heitä paljon että sama ahdistus ja katkeruus tulee uudestaan. Tällä hetkellä tuntuu että perheen saaminen takaisin on tärkeintä. Tilanne on kuin painajaisesta...

Tarvitsen asiantuntevia neuvoja ja apua tämän kanssa.

VASTAUS: Viestisi on koskettava kuvaus siitä, mitä on yhtäkkiä joutua nuorella iällä kasvamaan aikuisuuteen, vanhemmuuteen ja vastuullisuuteen, kun kaikki on omassa mielessäkin vielä kesken. En yhtään ihmettele moneen suuntaan kulkevia tunteitasi, kapinointiasi ja ristiriitoja mielessäsi. Joku puoli sinusta ymmärrettävästi kaipaa ja haluaisi edelleen kulkea sitä nuoruuden polkua, mikä päättyi täysin yllättäen siihen, että sinusta tuli isä parikymppisenä. Samaan aikaan joku toinen puoli sinusta etsii uutta tietä ja kasvaa vähitellen uuteen elämänvaiheeseen.

Tilanne mihin jouduitte, olisi ollut vaativa kenelle tahansa. Tulla vanhemmaksi yllättäen ilman, että on lasta toivonut, halunnut. Kesken itsensä kanssa. Aloittelemassa yhteistä elämistä uudessa ihmissuhteessa. Ja sinä kerrot hienosti tästä keskeneräisyydestä ja siitä, miten järkytyksen, epävarmuuden, väsymyksen ja ristiriitojen keskellä kiintymyksesi lapseesi kasvoi, kaikesta huolimatta. Tuo kykysi kiintyä, kaipauksesi, halusi kantaa vastuuta ja yrittämisesi, kertovat sinusta paljon hyvää. Kuten myös kykysi tarkastella itseäsi noin rehellisesti, niitä kipeitäkin puolia.

Kun luin viestiäsi mietin, saitteko mistään ulkopuolelta apua ja tukea uuteen tilanteeseen sopeutumisessa? Huomasin olevani jopa vähän harmissani puolestanne jos ette saaneet. Silloin olette ehdottomasti jääneet liian yksin.

Kirjoitat viestissäsi ajatelleesi jossain vaiheessa, ettei sinusta ole kunnon isäksi. Viestisi luettuani sanoisin jopa päinvastoin. Sinulla on kaikki mahdollisuudet kasvaa parhaaksi mahdolliseksi isäksi lapsellesi. Se, että olet nuori tai että olet vielä pohdintojesi kanssa kesken, ei tarkoita, että et pystyisi olemaan hyvä isä. Itseasiassa suhde lapseesi ja sen säilyttäminen on erittäin keskeistä tässä tilanteessasi sekä sinulle että lapsellesi. Lapset antavat meille vanhemmille useita mahdollisuuksia kasvaa ja korjata. Joskus jopa paljon enemmän kuin mitä ansaitsisimme. Puhun yhteyden säilyttämisen tärkeydestä omaan lapseen siksi, että harva asia elämässä on niin kipeä kuin yhteyden menettäminen omaan lapseen. Se, jos mikä tekee elämässä katkeroituneeksi.

Vanhemmuuteen liittyy todellisia, oletettuja ja toivottuja velvollisuuksia. Usein niiden ajatellaan olevan ristiriidassa ns. oman elämän kanssa. Kirjoitat, että ”sait luvan” soittaa toisessa bändissä. Onko kyse oletetusta velvollisuuksista vanhemmuuden suhteen miksi soittamisesta piti alun perin luopua? Vanhemmuus ei tarkoita, että pitäisi luopua unelmistaan, esimerkiksi sinun tapauksessa soittamiseen liittyen. Unelmien on edelleen mahdollista toteutua, mutta todennäköisesti vähän ehkä eri tavalla tai aikataululla, mitä alun perin suunnittelit. Se on juuri sitä uuden tien löytymistä ja kasvamista uuteen.

Mietin myös kirjoittamaasi naimisiin menemisestä tai uusien lasten hankkimisesta. Kenen unelmia ne ovat? Parisuhteessa näet on yhteensovitettava molempien unelmia ja osattava riittävästi pitää kiinni itselle tärkeistä unelmista. Joskus puolisoiden unelmat ovat niin keskenään ristiriidassa, että joudutaan miettimään onko yhteinen elämä mahdollista.
Kerrot katuvasi sekä kaipaavasi lastasi ja avovaimoasi, yhteistä perhettänne. Sekin kertoo kasvamisestasi. Entinen polku entisessä muodossaan ei enää ole mahdollinen edes omassa mielessäsi. Koska lapsenne on vielä kovin pieni ja kaikki on niin kovin alussa ja kesken, ja koska välillänne on vielä tunteita, niin ehdotan, että yritätte vielä. Mutta älkää yrittäkö vain kahdestaan vaan hakekaa rohkeasti apua ulkopuolelta. Ottakaa esimerkiksi yhteyttä kaupunkinne Kirkon perheasianneuvottelukeskukseen. Myös neuvolasta voi kysyä ohjeita minne päin hakeutua.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää!
Perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Sekä puolisoni, että minä olemme 21-vuotiaita. Olemme seurustelleet pian 3 vuotta ja asuneet saman katon alla 2 vuotta.

Nyt haluaisinkin tietää onko tilanteelle enää tehtävissä mitään? Kysyin puolisoltani muistaako hän vielä niitä aikoja kun kaikki oli hyvin ja haluaisiko hän ne ajat takaisin, vastaukseksi sain "kyllä, mutta en usko niiden enää palaavan". Kuinka saan vakuutettua puolisoni siitä että tilanne voisi olla toisin? Olen niin hämillään, kuinka rakkaus voi kadota puolessa tunnissa?

- p

VASTAUS: Olette olleet puolisosi kanssa lähes koko aikuisikänne yhdessä ja nyt suhteenne on päättynyt eroon. Tilanne on varmasti raskas teille molemmille ja uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen vie oman aikansa. Kirjoitat, että suhteessa oli sekä ylä- että alamäkiä, mutta suurimman osan aikaa kuitenkin tasaisempaa. Ette riidelleet usein, mutta eri tavoin. Itse halusit selvittää asiat perin juurin, puolisollesi se oli vaikeampaa. Yritit sitten hyvällä tai pahalla, et saanut puolisoasi juuri reagoimaan. Arvelen, että tämä kuvaamasi puhumattomuus oli yksi suhteenne keskeisistä ongelmista. Riidan ratkaisuna käytitte toistuvasti "erokorttia", joka ehkä rauhoitti tilanteen hetkellisesti, mutta ei ratkaissut suhteenne syvempiä ongelmia.

Yksi erimielisyytenne aihe oli ajankäyttö. Itse halusit viettää vapaa-aikasi puolisosi kanssa, hän taas kaipasi kuvauksesi mukaan enemmän omaa tilaa. Olikohan asetelma tämän kaltainen suhteenne alusta alkaen vai muuttuiko se ajan myötä? Useinhan on niin, että rakastumisvaiheessa pari haluaa viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä, mutta myöhemmin jompi kumpi tai yleensä molemmat kaipaavat myös omia menoja ja / tai yksin oloa. Jos tällainen erillisyys ei mahdu parisuhteeseen, on riskinä, että siitä loppuu happi. Olisiko teille voinut käydä niin?

Viimeisimmän riitanne jälkeen puolisosi kertoi eropäätöksestään ja kertoi sen olevan lopullinen. Tämä on järkyttänyt sinua ymmärrettävästi ja kysytkin nyt, olisiko jotakin vielä tehtävissä suhteenne pelastamiseksi. En voi valitettavasti ottaa kantaa puolisosi tekemään päätökseen, sillä en ole kuullut hänen puoltaan tarinassa. Jokainen kun kokee asiat omalla tavallaan. Olet ehdottanut puolisollesi pariterapiaa ja se on toki yksi mahdollisuus, jos puolisosi on siihen vielä jatkossa valmis. Olet joka tapauksessa päättänyt käydä itse asiaa läpi terapeutin kanssa ja se kuulostaa minusta hyvältä! Olipa eronne sitten lopullinen tai ei, niin on itsesi kannalta tärkeää ymmärtää, mitä kaikkea vuosien varrella tapahtui. Terapiaprosessi on parhaimmillaan kasvuprosessi; satsaus omaan tulevaisuuteen ja hyvinvointiin. Ystävien ja sukulaisten tuki on myös kullanarvoista uudessa elämäntilanteessa.

Eroprosessiin liittyy aina monenlaisia vaikeita tunteita, kuten pettymystä, pelkoa, surua ja vihaa. Uusi elämäntilanne voi tuntua aluksi vieraalta ja pelottavaltakin. Näiden tunteiden läpikäyminen auttaa kuitenkin suuntautumaan elämässä eteenpäin, jolloin elämäniloa ja toiveikkuus jälleen lisääntyvät.

Kaikkea hyvää sinulle toivoen
Kaisa, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 25 -vuotias nuori nainen ja olemme mieheni kanssa päätymässä eroon. Olemme olleet yhdessä 4 -vuotta ja kihloissa viimeiset 2 -vuotta. Suhteemme alkoi salamarakastumisena ja olemme olleet erottamattomat kohtaamisestamme alkaen. Elimme kaukosuhteessa n. 1,5 vuotta tapaamisemme jälkeen, välillä opiskelin ulkomailla ja olimme onnemme kukkuloilla kun lopulta pääsimme muuttamaan samalle paikkakunnalle. Suhteemme alussa ainoa kriisimme oli minun pelkoni siitä että puolisoni ikävöi entistä kihlattuaan. Heidän eronsa oli ollut riitaisa ja päättynyt pettämiseen, kumppanini oli hyvin katkera ja vihainen entistä tyttöystäväänsä kohtaan. Pelkäsin silti että ikävä ajaa heidät takaisin yhteen, vaikka tavallaan tunsin että hänen tunteensa minua kohtaan olivat aitoja ja voimakkaita. Kumppanini oli myös etenkin suhteen alkuvaiheessa hyvin vaikea luottaa minuun, ja tämä purkautui voimakkaana mustasukkaisuutena. Mustasukkaisuutta on ilmentynyt hänen puoleltaan lähes koko suhteemme ajan, viimeisen puolen vuoden ajan ei tosin juuri ollenkaan.

Vaikka teimme eropäätöksen tavallaan yhdessä, epäilemme molemmat jatkuvasti oliko tämä sittenkään oikea päätös. Järkeni yrittää sanoa että olemme yrittäneet kaikkemme ja olemme liian eri maailmoista jatkaaksemme yhdessä, mutta rakastan puolisoani niin paljon että päätös erosta tuntuu hyvin tuskaiselta ja alan heti epäillä yritimmekö sittenkään tarpeeksi. Voisiko vielä jotain olla tehtävissä? Pelkään irtipääsemisestä seuraavaa tuskaa ja mahdollista katumusta, sitä että puolisoni löytää uuden ja minusta tuntuu että olen turhaan menettänyt elämäni tärkeimmän ihmisen ja hyvän kumppanin, haaveillessani siitä voisinko olla onnellisempi jossain muussa suhteessa. Samaan aikaan tilanne on sietämätön, en pysty suunnittelemaan tulevaisuutta ja kaikki energiani menevät suremiseen. Myös puolisoni on neuvoton, emmekä tiedä mitä meidän tulisi tehdä.

Kaisu

VASTAUS: Jos ymmärsin viestisi oikein, olette tehneet kihlattusi kanssa eropäätöksen, mutta emmitte vielä sen loppuunsaattamisessa. Olette ikään kuin kynnyksellä, jonka toisella puolella on entinen yhteinen elämänne ja toisella puolella uusi, eronneen ihmisen elämä. Kuvaat molemminpuolista ristiriitaa jäämisen ja lähtemisen välillä. Tilanne on varmasti hyvin kuluttava ja raskas. Joku viisas on sanonut, että muutos tapahtuu vasta kun jäämisen kipu on lähtemisen kipua suurempi. Kumpaa valintaa arvelet itse katuvasi myöhemmässä elämässäsi enemmän; jäämistä vai lähtemistä?

Kirjoitat kumppanisi olleen ajoittain kovin mustasukkainen ja kontrolloiva. Myös itse olet tuntenut mustasukkaisuutta hänen entistä kihlattuaan kohtaan. Vaikka mustasukkaisuudessa on omat pimeät puolensa, se on samalla vahvasti inhimillinen ja ihmisyyteen kuuluva tunne. Ymmärrettävästi olit järkyttynyt kun sait tietää puolisosi ottaneen yhteyttä entiseen tyttöystäväänsä suhteen uudelleenlämmittelymahdollisuuden ajatuksella. Pohdit, että kyseessä oli ehkä yksin jäämiseen pelkoon liittyvä yhteydenotto, mutta se ei silti ole ollut mielestäni sinun kannaltasi reilua.

Jäin miettimään juuri tuota yksin jäämisen pelkoa myös sinun näkökulmastasi. Olethan ollut lähes koko aikuisikäsi nykyisessä parisuhteessa. Minkälaisia tunteita ajatus eroamisesta ja yksin olemisesta sinussa itsessäsi herättää? Tuntuuko vapaus ja yksin oleminen sinusta enemmän pelottavalta vai houkuttelevalta vaihtoehdolta? Pohdit, olisitko onnellisempi jossakin toisessa parisuhteessa. Haastaisin sinut kuitenkin pohtimaan, kuinka voisit olla ensin onnellinen itsesi kanssa. Mitä itse tarvitset?

En voi ottaa kantaa parisuhteenne jatkumisen tai päättämisen puolesta, koska kyseessä on teidän kahden ainutkertaiset elämänne. Olette kuitenkin pohtineet erilaisuuttanne monelta kannalta. Seksuaaliset tarpeenne ovat erilaiset. Osittain jaatte samoja unelmia - kuten perheen perustaminen tulevaisuudessa - , mutta unelmissa löytyy myös eroavaisuuksia. Itse haluaisit vielä seikkailla ja nähdä maailmaa. Kysymykseni kuuluu: miksi et tekisi sitä nyt kun se on muuten mahdollista? Jos nykyinen kumppanisi ei ole niin innostunut matkustamisesta, voisitko ajatella muuta matkaseuraa tai jopa yksin matkustamista? Jos ajatus tuntuu vieraalta, voisit harjoitella asiaa pienin askelin: tehdä vaikkapa ensin pienen kotimaan matkan, suunnata seuraavaksi maan rajojen ulkopuolelle, myöhemmin kauemmas Eurooppaan, jne. Jos olet parisuhteessa ja siinä on riittävästi tilaa ja luottamusta, myös ajoittaiset erillään olemiset ovat mahdollisia. Onhan sinulla kokemusta siitä jo aiempaa kokemusta kun opiskelit ulkomailla.

Joskus parisuhteen "harkinta-aika" voi kirkastaa ajatuksia ja antaa uutta perspektiiviä. Olisiko jomman kumman teistä mahdollista asua väliaikaisesti muualla kuin yhteisessä (?) kodissa vaikkapa muutaman kuukauden ajan? Tällaiselle "harkinta-ajalle" kannattaa luoda selkeät pelisäännöt, esim. muita kumppaniehdokkaita ei tapailla ja yhteyttä exiin ei pidetä. Mikäli harkinta-ajan jälkeen olette vielä sitä mieltä, että haluatte jatkaa yhdessä, on syytä päivittää parisuhteen pelisäännöt. Mikäli mustasukkaisuus varjostaa elämää jatkossakin, suosittelen hakemaan siihen terapeuttista apua.

Kaikkea hyvää elämääsi toivoo
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen viisissäkymmenissä ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Naimisissa olemme olleet lähes kolmekymmentä vuotta.

Onko tässä enää mitään toivoa?

Miten selvitä yrityskeskeisessä liitossa?, 47

VASTAUS: Kerrot avoimesti pitkästä liitostasi. Jo suhteen alusta asti siinä on ollut mukana ”kolmas”, nimittäin miehesi yritys. Se on vienyt hänen aikansa ja voimansa, myös sinä olet ollut siinä mukana. Myöhemmin mukaan on tullut muitakin kolmansia, niin sinun kuin miehesi puolelta.

Tietenkin on luonnollista, että elämässä on muutakin kuin parisuhde. Suhteen alussa tosin tuntuu, että maailmaan mahtuu vain me kaksi. Niin pitääkin olla, sen pohjalle voi sitten rakentua kestävä suhde, joka kestää suhteen ”kolmannet”. Parisuhteen hyvinvoinnin kannalta suhteen pitäisi kuitenkin olla ykkönen: se ei voi kehittyä, ellei sille anna aikaa ja mahdollisuutta. Jos mikä tahansa muu – työ, raha, harrastus, toinen ihmissuhde – menee parisuhteen edelle, se on se ”kolmas”, joka alkaa nakertaa suhdetta. Suhde alkaa vuotaa, siihen pääsee yhä helpommin mukaan muitakin kolmansia osapuolia.

Kerrot, että sinulla ja miehelläsi on erilaiset seksuaaliset tarpeet. Sinä haluaisit seksiä huomattavasti useammin kuin puolisosi. Monissa parisuhteissa haasteena onkin seksuaalisen halukkuuden epätasapaino: toinen haluaa enemmän kun toinen. Jokainen pari joutuu etsimään molempia riittävästi tyydyttävää ratkaisua tähän tilanteeseen. Ratkaisuja on yhtä monta kuin pariakin – tähän kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta.

Teidän ratkaisunne on ollut se, mitä kuvaat kirjeessäsi. Mitä ajattelet; oletteko ajautuneet siihen vai onko se riittävästi yhdessä keskusteltu ja päätetty? Onko tilanteenne sellainen, jonka molemmat voitte hyväksyä? Jos molempien vastaus on kyllä, asia on ok. Jos taas jompikumpi ei ole tyytyväinen, vaan haluaisi jotain muuta, mitä se olisi? Olisiko mahdollista löytää sellainen ratkaisu, jonka kanssa voisitte yhdessä elää hyvää ja tyydyttävää elämää?

Omalta osaltasi toteat, että sinulla on eettisiä syitä sekä eron puolesta että sitä vastaan. Olet ainakin mielessäsi listannut ja punninnut näitä syitä varmasti lukuisia kertoja. Sinulla on unelma hyvästä parisuhteesta; yritätkö toteuttaa sitä tässä suhteessa vai lähdetkö hakemaan sitä muualta? Vuosien kokemuksella tunnut olevan pessimistinen sen suhteen, että unelmasi voisi toteutua nykyisessä suhteessasi. Oletko tietoinen, mistä miehesi unelmoi – ja voiko se toteutua teidän suhteessanne?

Teidän olisi nyt syytä tehdä yhdessä välitilinpäätös: laittaa vaikka paperille, mikä suhteessanne on kummankin kannalta ollut hyvää ja tyydyttävää, mikä haasteellista ja epätyydyttävää. Myös unelmanne voisitte kirjata: mitä kumpikin haluaa suhteelta ja mitä ei. Sitten olisi yhteisen ratkaisun paikka: mihin voitte sitoutua, mihin ette. Ja mitä siitä suhteenne tulevaisuuden kannalta pitäisi ajatella.

Toivon, että löydätte molempia tyydyttävän ratkaisun tilanteeseenne.

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Kirjoitusten jälkeen minulle avautui ovi toiseen kaupunkiin muuttamiseen ja työn saamiseen. Muutin siis liki 30 vuotta itseäni vahemman miehen luokse johon oli netin kautta tutustunut ja olimme muutamia kertoja tavanneet. Viitisen vuotta ehdimme olemaan suhteessa kunnes luulin rakastuneeni toiseen ja muutin hänen luokseen. Sain kuitenkin päivittäin viestejä ja puheluita kuinka silloisella exälläni ei ole enää ihmisarvoa eikä syytä elää. Palasin hänen luokseen koska en halunnut elää tiedon sen tiedon kanssa että joku on itsensä tappanut minun päätökseni takia. Pari vuotta siitä on nyt kulunut ja haluaisin vihdoin itsenäistyä ja aloittaa oman elämän mutta tämä kaveri kiristää rahallisesti ja kyselee että mitäs sitten kun se oma elämä ei olekaan hauskaa... Hän ei voi ymmärtää miksi haluan itsenäistyä ja miksi en tehnyt sitä heti koulun jälkeen. Miten minun pitäisi menetellä? Kotona oleminen ahdistaa ja yritän vain keksiä yhteistä tekemistä ettei asioista tarvitsisi puhua. Väittelyssä minulla ei ole mitää sananvaltaa kun ei ole elämänkokemusta joihin mielipiteeni perustaisin.

Alistettu, 24

VASTAUS: Jo käyttämäsi nimimerkki kertoo siitä, miten elämäsi koet. Mikäli sinulla ei ikäeronne vuoksi ole suhteessanne mitään sananvaltaa, on se hyvin vakavaa epätasa-arvoisuutta. Sellaiseen ei kenenkään pitäisi suostua. Kerroit aikanaan palanneesi hänen luokseen, koska et halunnut elää tiedon sen tiedon kanssa että joku on itsensä tappanut sinun päätöksesi takia. Se on tavallaan kauniisti tehty, mutta kenenkään ei pitäisi olla suhteessa tästä syystä. Jokaisella meillä on oikeus valita kumppani, jonka kanssa haluamme olla omasta vapaasta tahdostamme, eikä pakotettuna. Jos olet huolissasi hänen hengestään, voit informoida hänen läheisiään, ja pyytää heitä tukemaan häntä. Mutta sinun ei pidä luopua omasta elämästäsi ehkäistäksesi hänen itsemurhansa. Menetettyä elämäähän sekin merkitsee.

Mainitsit, että hän kiristää sinua rahallisesti. Sekään ei todellakaan kerro hyvää suhteestanne. Kuka voisi rakastaa kiristäjäänsä? Miten kiristys on ylipäänsä mahdollista? Onko hän onnistunut uskottelemaan, että olet hänestä taloudellisesti riippuvainen? Mikäli näin on, muista että työ ja opiskelu ovat tie taloudelliseen riippumattomuuteen, ja pahimmissa paikoissa yhteiskunta, ja ehkäpä sukulaiset ja ystävät tulevat avuksi.

Epäilemättä tulee aikoja, jolloin oma elämä ei ole hauskaa. Ei varmaan kenenkään elämä voi koko ajan olla. Silloin tehdään surutyötä ja toivutaan menetyksistä. Sen jälkeen taas suunnataan kohti parempia aikoja. Ei hänen tarvitsekaan ymmärtää, miksi haluat itsenäistyä. Riittää, että sinä ymmärrät.

Ystävällisin terveisin
Perheneuvoja Tero

KYSYMYS: Poikaystäväni jätti minut noin kuukausi sitten puhelimitse. Ennen sitä hän oli ollut viikon muualla miettimässä ja tuli siihen tulokseen, ettei halua jatkaa. Syiksi hän sanoi, ettei kestä enää masennustani ja ettei hän rakasta minua enää. Masennuksen syyn ymmärrän, koska edellisessä suhteessa hänen suhteessan eksä oli kiristänyt itsemurhalla ja satuttamisella.

Olen alkanut jotenkin toipua ja tuntenut, että ero oli pikemminkin hyvä asia. Onko sellainen normaalia? Minusta on jotenkin tullut sama vanha iloinen tyttö/nainen, joka olin ennen. Kyseessä oli ensimmäinen suhteeni ja mieitn, miksi olen toipunut melko hyvin jo tässä ajassa.

EkaaKertaaJätetty, 21

VASTAUS: Haluaisin nimetä sinut Selviytyjäksi. Kerrot, että poikaystäväsi jätti sinut puhelimitse. Hän olisi toki voinut olla huomaavainen ja hoitaa asian kasvokkain, mutta näin sitten tapahtui. Kirjoituksestasi huomaa, että olet jo ehtinyt miettiä paljon suhdettanne ja eron syitä. Ymmärrät, että sinun uusiutunut masennuksesi osui hänellä aiemman suhteen aiheuttamaan herkkään kohtaan. Samoin olet huomannut, että teidän olisi ollut tarpeen keskustella enemmän ja pojan olisi ollut hyvä kertoa enemmän tuntemuksistaan. Nythän hän on ratkaissut pettymyksiään ja suhteenne ongelmia juomalla ja olemalla öitä poissa ilmoittamatta. Nuo toiminnat eivät tietenkään ratkaise yhtään mitään, vaan päin vastoin aiheuttavat lisää ongelmia niin hänelle kuin parisuhteellekin. Kavereiden seura toki on voinut olla hyödyllistä, etenkin, jos heidän kanssaan on voinut puhua asioistaan. Sinä puolestaan aloit suhteen kriisitilanteessa satuttaa itseäsi. Tämä lisäsi poikaystäväsi huolta ja vahingoitti sinua. Miten voisit rakastaa ja auttaa itseäsi niin, että sinun ei enää tulevaisuudessa tarvitsisi toimia samoin, vaikka elämä toisi eteen stressaavia tilanteita? Keinoja ahdistuksen helpottamiseen voisit varmaan miettiä oppilaitoksesi psykologin kanssa.

Sinä olet alkanut jo toipua ja päästä erosta yli. Hienoa! Se on hyvä ja aivan normaalia. Ei ole olemassa mitään kaavaa, jonka mukaisesti pitäisi surra ja toipua. Olet alkanut saada entiseen poikaystävään ja suhteeseenne etäisyyttä, joka auttaa tarkastelemaan asioita uudessa valossa. Kauempaa näkee selkeämmin, mistä kaikesta oli kysymys. Voit ottaa menneestä suhteestasi mukaan 1) iloiset ja hyvät muistot, jotka ovat kasvattaneet omanarvontuntoasi 2) muistot, joiden kautta olet oppinut jotakin itsestäsi ja parisuhteessa elämisestä. On upeaa, että olet löytänyt uudelleen sen entisen, iloisen tytön, joka olet. Älä enää päästä sitä tyttöä karkuun! Jos vähänkin huomaat, että hän alkaa etääntyä elämästäsi, pysähdy heti ja korjaa suuntaa voidaksesi pitää hänet aina mukana. Värikästä, elämänmakuista syksyä sinulle!

Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen kolme vuotta seurustellut samanikäisen miehen kanssa, joka oli hakenut avioeroa omasta pitkästä liitostaan vain neljä kuukautta ennen suhdettamme. Lopullinen virallinen ero tuli kun olimme olleet yhdessä pari kuukautta. Silloinen vaimo oli muuttanut pois ja löytänyt uuden miehen. Minä itse olin eronnut omasta parisuhteestani vuosia aiemmin ja ollut jo pidempään yksin aikuistuvien lasten kanssa. Miehen yrittäjyyden vuoksi aloin heti seurustelun alussa auttaa häntä omien töideni lisäksi ja ottaa vastuuta myös hänen kodistaan sekä töistään omieni lisäksi. Opettelin kokonaan uuden ammatin häntä auttaakseni ja tähän asti on yhdessä oltu sekä rakastavaisia että työtovereita. En itsekään ymmärrä miksi niin rakastuin ja sitouduin muutaman tapaamisen jälkeen. Minä koin löytäneeni sukulaissieluni. Minulla on myös oma palkkatyöni ja kotini. Hänen töitään teen palkatta.

Nyt on hääsuunnitelmat jäissä ja sydämeni on rikki ja arka. Minun pitäisi miesystäväni mielestä unohtaa menneet ja hänen ailahtelut. Miten voin, kun kipu on kova siitä, että koko ajan olen ollut kakkosvaihtoehto? Hän ei näe sitä vaivaa että kokisin olevani ykkönen. Hän sanoo olevansa liian vanha romantiikkaan tai lemmenleikkeihin, se aika on mennyttä. Emme pysty puhumaan tästä, koska minä itken ja parun ja hän ahdistuu ja pakenee töihin. Samalla en pysty kuvittelemaan elämää ilman häntä, meillä on enimmäkseen hyvä olla yhdessä ja tehdä töitä yhdessä ja koen että hän on ennen kaikkea paras ystäväni. Kaikesta muusta pystymme puhumaan ja ennen nauroimme paljon yhdessä. Onko meillä tulevaisuutta ja miten käsittelen hylkäämisen ja loukkaantumisen tunteeni niin että arki ei olisi niin vaikeaa kuin nyt viime ajat?

Siipirikko, 52 v

VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Turhautumisesi ja hämmennyksesi tässä suhteessa on helppo ymmärtää. Olet rakastunut ja sitä myötä sitoutunut miesystävääsi vahvasti, mutta hänen puoleltaan suhteenne on ollut täynnä soutamista ja huopaamista sinun ja entisen vaimon välillä.

Millaisia syitä mahtoi olla miehesi avioeron taustalla? Hän oli itse hakenut eroa, mutta silti näitä katumuspuuskia on riittänyt. Tuntuu siltä, että hän ei ole saanut omassa mielessään riittävästi käsitellyksi avioliittoaan ja eroaan eikä sitä myötä ole pystynyt irtautumaan menneisyydestään. Riittävää irtautumista olisi kai se, että pystyisi näkemään menneen suhteen hyvät ja hankalat puolet sekä pohtimaan, mikä oli omaa, mikä toisen osuutta niihin. Miehesi on puhunut, että entisen liiton jatkaminen olisi Jumalan tahto. Tässä voisi kuulla hänen omaa syyllisyyttään. Eron jälkeen syyllisyys on ymmärrettävä tunne. Joskus syyllisyys tuntuu niin raskaalta kohdata, että olisi helpompi ajatella Jumalan määräävän, mitä kuuluu tehdä. Tavallaan olisi helppoa, jos ei tarvitsisi itse ottaa vastuuta, vaan Jumala osoittaisi jokaisen askeleen. Näin ei kuitenkaan ole, koska meillä on järki ja omatunto ohjaamassa päätöksiämme. Niiden varassa joudumme itse päättämään, millaisia valintoja on viisasta tehdä.

Sinä vaikutat vastuulliselta ihmiseltä - tässä asiassa jopa ylivastuulliselta. Olet ottanut hoitoosi miehen kodin ja hänen työnsä palkatta. Tämä kuulostaa hyväksikäytöltä, koska olet saanut vastineeksi vain epävakaan ja horjuvan suhteen. Mikähän saa sinut suostumaan tällaiseen? Sanot, että teillä on enimmäkseen hyvä olla yhdessä, mutta toisaalta kerrot itkeväsi paljon, olevasi kiukkuinen- jopa käsiksi käymiseen asti, mikä on ollut sinulle ennen kokematon rajan ylitys - sekä kerrot riitoja suhteessanne olevan paljon. Mies kuittaa tarpeesi ja toiveesi sillä, että olet hankala eikä hän näköjään riitä. Kuulostaa siltä, että et pidä itsestäsi sellaisena, jollaiseksi tämä suhde on sinua muokkaamassa. Olisiko käymässä niin, että olet alkanut uhriutua? Kun pitkäkestoisesti venyttää rajojaan ja sietokykyään suostuen yhä uusiin myönnytyksiin, voi käydä niin, ettei itsekään huomaa, miten ahtaaksi elämä on käynyt. Tekeekö tämä suhde sinulle hyvää? Saako se sinut kukoistamaan? Saatteko yhdessä keskustellen kehitettyä suhdettanne tasavertaisemmaksi?

Ehdotan, että keskustelet näistä asioista jonkun luotettavan ystäväsi tai ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Ansaitset kunnioittavamman ja avoimemman parisuhteen. Mahtaako se olla mahdollista tämän kumppanin kanssa? Haastan sinua miettimään, mihin kannattaa tyytyä.

Ystävällisin terveisin
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 28-vuotias nainen ja seurustellut nyt vakavasti yli 7 vuotta suurinpiirtein samanikäisen miehen kanssa, yhteen muutettiin jo ensimmäisen vuoden aikana. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta puhetta on ollut lasten hankkimisesta ja avioliitosta. Ensimmäiset 6 vuotta sujui todella hyvin, mutta viime vuosi on ollut yhtä vuoristorataa. En tiedä mistä kiikastaa, mutta minusta on tullut yhä huomionhakuisempi ja mieheni puolestaan vastaa tähän kiinnittämällä huomion muualke kuin minuun. Suhtaudumme aikuismaisesti suhteeseemme ja yritämme selvittää vastoinkäymisemme. Tosin miehelleni on todella vaikeaa avautua ja itse olen varsinainen päällepäsmäri. Hän on rauhallinen ja passiivinen, minä dynaaminen ja aktiivinen. Suurin ongelmamme on ehkä kommunikaatio, mutta yritämme kyllä puhua. Tosin hän suostuu puhumaan vasta, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Erosta on keskusteltu puheyhteyden puutteen vuoksi, mutta aina ollaan päätetty vielä yrittää.

En uskalla puhua hänelle kaikista toiveistani ja tarpeistani, mikä varmaan tavallaan tukahduttaa minua. Hän taas on niin herkkä, että menee kaikista ongelmista paniikkiin. Tällä hetkellä minua häiritsee romantiikan ja kemian puute, mistä on keskusteltu, mutta mies ei ole vielä kovin paljoa tehnyt sen lisäämiseen, itse taas olen aina ehdottamassa illallisia yms. Tyypillisesti olen kiinnittänyt huomiota jo muihin miehiin ja puntaroin, kannattaako meidän jatkaa yhdessä. Miehellä on toki hankala tilanne: hän on muuttanut ulkomailta Suomeen perässäni pari vuotta sitten ja etsii vielä paikkaansa Suomessa. Joudun tällä hetkellä hoitamaan kaikki talouden laskut, sillä mieheni työ on satunnaista, vaikka hän viihtyy Suomessa. Miten tästä eteenpäin? Lähipiirissäni monet suosittelevat eroa, sillä monien mielestä olemme liian erilaisia. Rakkautta kuitenkin vielä on.

VASTAUS: Kerrot suhteestasi, johon kuuden hyvän vuoden jälkeen on alkanut ilmaantua haasteita. Jokin on muuttunut - et vain oikein tiedä, mikä on nyt toisin kuin ennen. Rakkautta teillä riittää, mutta jotain puuttuu.

Mitähän teidän välillänne oikein tapahtuu? Kuvaustasi lukiessa tulee vaikutelma, että mitä enemmän haet huomiota mieheltäsi, sitä enemmän hän vetäytyy omaan kuoreensa. Sen seurauksena sinusta tulee varovaisempi ilmaisemaan omia tarpeitasi. Jos niin joskus teet, miehesi menee vain lukkoon. Kierrätte kehää ja kärsitte molemmat tilanteesta.

Yritätte selvittää asioita puhumalla, mutta se ei oikein suju. Olette pohtineet eroakin, kun puhuminen on niin hankalaa. Mietin, mahdatteko puhua ”oikeista” asioista? Mitä toisen sanat toiselle tarkoittavat? Kun esimerkiksi ehdotat romanttista yhdessäoloa, miten miehesi kuulee sen: sinun toiveenasi mukavasta yhdessäolosta vai ehkä vaatimuksena, jonka toteuttamisessa hän tuntee epävarmuutta ja riittämättömyyttä.

Mistä teidän siis olisi hyvä puhua? Kerrot, että suhtaudutte suhteeseenne aikuismaisesti, yritätte järkevästi puhumalla ratkaista ongelmianne. Miten paljon mahdatte puhua tunteistanne? Oletko kertonut, että kun haet kumppanisi huomioita, koet hänen torjuvan sinut. Oletko kuvannut, miltä se sinusta tuntuu. Onko kumppanisi kertonut, miten hän kokee sinut silloin. Mitähän kumppanisi vastaisi, jos kysyisit, miltä hänestä tuntuu se, kun ehdotat jotain yhteistä tekemistä. Mikä saa hänet paniikkiin kun puhutte ongelmistanne – millaisia tunteita siihen kätkeytyy. Mahtaako hän pelätä sinun menettämistäsi – olethan jo katsellut muitakin miehiä. Onko tunteissanne jotain tuttua omasta menneisyydestänne – millaisia pettymyksiä ja menetyksiä olette joutuneet elämänne aikana kokemaan.

Suhteenne on kestänyt jo niin kauan, että toisen erilaisuuteen alkaa kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Kun puhutte erosta, mistä itse asiassa haluatte eroon: toisistanne vai tästä hankalasta tilanteesta, joka välillenne on muodostunut? Se, mihin toisessa on alkuun ihastunut, alkaa jossain vaiheessa vihastuttaa. Se on väistämätöntä parisuhteessa – ennemmin tai myöhemmin sitä joutuu pohtimaan, onko erilaisuus rikkautta vai este syvemmän suhteen luomiselle. Kannattaa miettiä yhdessä, miksi toisen erilaisuus ärsyttää: onko se sellainen piirre itsessä, jota haluaisi salaisesti olla tai joka on itselle haasteellinen. Entä millaista olisi elää itsensä kanssa samankaltaisen ihmisen rinnalla – mihin silloin olisi tyytyväinen, mikä ärsyttäisi. Erilaisuus voi kääntyä parisuhteen voimavaraksi, kun puolisoiden vastakkaiset luonteenpiirteet alkavat täydentää ja tasapainottaa toisiaan.

Te kaksi olette parisuhteenne parhaita asiantuntijoita. Ottakaa rauhassa ja pakottomasti selvää itsestänne ja toisistanne: ajatuksista, kokemuksista, tunteista, haaveista ja unelmista. Ja muistattehan, että on muitakin tapoja hoitaa parisuhdetta kuin puhuminen…

Toivon, että löydätte uudestaan tien toistenne luo – erilaisuudestanne huolimatta.

Perheneuvoja Pirkko

Tässä on 11,5 vuotta nyt suhdetta takana, ja nyt olemme päätyneet semmoiseen tilanteeseen, että nainen haluaa "aikaa yksin" ja "aloittaa puhtaalta pöydältä".

Toivon, että voisitte vastata jotain, millä lähteä avaamaan tätä tilannetta, ja miten naisystäväni voisi lähteä vielä kerran tälle rakkauden vuoristoradalle.

Puukkojunkkari

VASTAUS: Kiitos pitkästä kirjeestäsi! Olet pohtinut syvällisesti elämäsi kulkua ja kirjoitat siitä oivaltavasti. Olet ilmeisen herkkä ja tunteella elävä mies. Lähes 12 vuoden parisuhteeseesi mahtuu monenlaisia vaiheita. Nyt olette tilanteessa, jossa naisesi haluaa olla yksin ja "aloittaa puhtaalta pöydältä". Sinä taas toivot parisuhteenne jatkuvan. Toivotte siis tällä hetkellä eri asioita, jotka eivät ole käsittääkseni oikein yhteensovitettavissa. Toinen teistä joutuu siis tinkimään omista odotuksistaan, ehkä pettymäänkin.

Haastaisin sinut nyt pohtimaan omaa tilannettasi; aiempaa päihderiippuvuutta, impulsiivisuutta, masennustaipumusta. Nämä ovat varmasti jättäneet sinuun omat jälkensä. Kuten myös kuvaamasi koulukiusaaminen. Ajattelen niin, että näitä asioita olisi hyvä tutkia rauhassa psykoterapeuttisessa hoitosuhteessa.

On hienoa, että olet päässyt irti kaikista päihteistä ja tilalle on tullut elämännälkä. Pidä siitä kiinni! Kuten tiedät, päihteet tuovat hetkellisen mielihyvän, mutta tuhoavat jotain samalla. Elämännälkä taas vie sinua eteenpäin, kohti uutta. Kysyt, mikä saisi naisystävän näkemään muutoksen ja uskomaan siihen. Vastaukseni on lyhykäisyydessään: aika. Kuten itse kirjoitat, vuosien laiminlyöntejä ei voi pyyhkiä pois päivässä tai kuukaudessa. Ruoki elämännälkääsi, vaali romantikkoa itsessäsi, anna naisellesi sitä mitä hän nyt tarvitsee eli omaa aikaa. En osaa ottaa tämän enempää kantaa parisuhteesi jatkumiseen. Osoita naisystävällesi muutoksesi pysyvyys, niin olet tehnyt sen mikä tässä tilanteessa on mahdollista.

Suosittelen, että hakeudut nyt psykiatrin erikoislääkärin vastaanotolle joko perusterveydenhuollon, opiskelijaterveydenhuollon tai yksityissektorin kautta keskustelemaan psykoterapian aloittamisesta. Henkilökohtainen psykoterapiaprosessi on satsaus itseesi ja tulevaisuuteesi.

Kaikkea hyvää sinulle toivottaen
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen 35v. nainen. Olen ollut naimisissa viimeiset 8 vuotta itseäni paljon vanhemman miehen kanssa. Mietin pitkään eroa, lopulta päivittäin. Törmäsin netin keskustelupalstalla viime syksynä sitten mieheen, jolla oli myös huono parisuhde. Olimme toisillemme vertaistukena, purimme suhteitamme. Kunnes miehen naisystävä yllättäen jätti miehen. Meidän keskinäinen tasapaino keikahti. Minä olin jo alkanut miettiä eroa tosissaan, ja marraskuussa laitoimme mieheni kanssa hakemuksen menemään. Muutin joulukuussa omilleni, ja aloimme tapailla tämän uuden miehen kanssa. Välimatkaa oli paljon, joten näimme aika harvoin. Miehen ammatin vuoksi emme myöskään voineet tuoda suhdetta julki, olinhan vielä naimisissa... Olimme onnellisia yhdessä, meillä oli jotain ainutlaatuista suhteessamme. Syvää ja hyvää rakkautta, hyväksyntää. Nyt keväällä kävimme viemässä avioeropaperini kakkoshakemuksen yhdessä postiin. Seuraavana aamuna minä jätin hänet. Panikoin. En uskaltanut hypätä syvenevään suhteeseen. Meidän suhde särkyi, luottamus meni rikki. Huomasin myöhemmin, miten paljon rakastan tätä miestä, mutta hän ei pysty ottamaan minua enää takaisin. Nyt minä suren. Olen aivan lukossa. Sain haluamani vapauden, mutta en kykene nauttimaan siitä. En ymmärrä, miksi en kykene päästämään siitä ajatuksesta irti, että tämä mies oli minulle tarkoitettu, tähtiin kirjoitettu. Puhuimme siitä monesti. Miten kerätä palaset syliin, ja ehjätä itseni? Mitä jos menin tyrimään elämäni suhteen. Satutin pahoin minulle tärkeää ihmistä. Hän olisi kosinut minua nyt kesällä. Halusimme molemmat lapsen. Elämä oli viitoitettu.

Miten tästä eteenpäin?

Rosella

VASTAUS: Voi Rosella, voin hyvin kuvitella surusi ja epätoivosi määrän. Pelkäät, että olet tehnyt elämäsi pahimman virheen ja luopunut mahdollisuudesta suureen rakkauteen ja onnelliseen tulevaisuuteen.

Työstit avioeroa omassa mielessäsi pitkään ja sait vertaistukea uudelta nettitutultasi. Samankaltaisten kokemusten jakaminen ja toinen toistenne lohduttaminen ja tsemppaaminen synnyttivät välillenne ystävyyden ja pohjan ihastukselle. Sitten kohtalo puuttui peliin ystäväsi ex-vaimon muodossa. Tilanne ei ollutkaan enää symmetrinen miehen ollessa nyt vapaa uuteen suhteeseen. Se joudutti myös oman avioeroprosessisi käynnistymistä. Aloitte tapailla ja rakastuitte. Kului puoli vuotta ja sinun avioerosi tuli voimaan. Nyt, vihdoin, olitte molemmat vapaita aloittamaan uuden suhteen julkisesti. Mutta sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, iski paniikki ja jätit hänet.

Mies on ymmärrettävästi loukkaantunut siitä, että jätit hänet siinä vaiheessa, kun yhteisen elämänne oli tarkoitus kunnolla alkaa. Hän on tullut nyt lyhyen ajan sisällä kahden hänelle merkityksellisen naisen jättämäksi. Se ymmärrettävästi ollut hänelle kova pala. Hän tarvitsee varmasti aikaa kasata itseään ja omaa elämäänsä. Anna hänelle aikaa toipua ja tutkailla sydäntään. Jos hän todella rakastaa sinua, hän palaa vielä luoksesi. Jos loukkaantumisen tunne on vahvempi kuin kaipaus sinun luoksesi, voit ajatella ettei hänen rakkautensa sitten ehkä niin syvää ollutkaan. Sinun on hyvä antaa aikaa myös itsellesi. Ehkä siinä paniikkiratkaisussa piili joku viisaus? Ehkä et ole sittenkään ihan vielä valmis sitoutumaan uuteen vakavaan suhteeseen?

Se, mikä on tarkoitettu, tulee tapahtumaan. What will be, will be. Tulevaisuus näyttää, aikanaan, miten sinun elämäsi tulee menemään ja kuuluuko Hän siihen jollain tavalla. Et voi pakottaa asioita tapahtumaan, et myöskään sitä, missä aikataulussa asiat tapahtuvat tai mihin suuntaan.

Suosittelen, että keskityt nyt erotyöskentelyyn. Avioliittosi oli kuitenkin tärkeä osa elämääsi ja kesti suuren osan aikuisuuttasi. Avioerosi myötä olet todennäköisesti joutunut luopumaan monista asioista, siitä huolimatta, että olit itse halukas eroamaan. Eron käsittely nyt, vaikka se ei mielessäsi pinnalla olekaan, hyödyttää sinua jatkossa niin oman elämäsi kuin tulevien parisuhteiden kannalta. Samalla tulet varmasti käsitelleeksi myös tätä akuuttia kipeää eroa miesystävästäsi. Apunasi voit käyttää esim. Kimmo Takasen kirjaa Tunne sydämesi – matka uuteen rakkauteen. Siinä on myös harjoituksia, joiden avulla pääset tutkailemaan itseäsi, entistä avioliittoasi ja tätä uutta suhdettakin.

Olet nyt keskellä monenlaisia vahvoja tunteita. Ole ihan rauhassa. Anna tunteiden tulla. Hengitä. Ota vastaan se viisaus, mitä tämä elämäntilanne voi sinulle opettaa.

Toivon sinulle kestävyyttä tunteiden ristiaallokossa ja riittävästi toivoa, että jaksat uskoa, että elämäsi tulee vielä jossain vaiheessa kääntymään suuntaan, joka on hyvä ja sinulle oikea.

Lämpimin ajatuksin
perheneuvoja Paula