KYSYMYS: Olen 39-vuotias nainen. Olen ollut nykyisessä parisuhteessa hieman vajaan vuoden. Suhde on ensimmäinen eroni jälkeen (ero 1/2013). Nykyinen parisuhde on hyvä. Mieheni on erittäin huomioiva sekä minua että lastani kohtaan. Hän on rehellinen ja luotettava. Aiemmin olen joutunut kokemaan suhteissani epärehellisyyttä ja pettämistä. Vaikka tämän hetkinen parisuhteeni on selkeästi paras ihmissuhteeni koko aikuiselämäni aikana, niin silti myös tässä suhteessa kärsin samasta ongelmasta, kuin jokaisessa aikaisemmassa suhteessani. Minua ahdistaa läheisyys ja erityisesti seksi. Rakastan miestäni ja haluan sitoutua häneen ja meidän yhteiseen elämäämme sekä uusperheeseen.
Suhteemme on kaikilta muilta osin hyvä ja tasapainoinen, mutta oma ongelmani läheisyyden ja seksin suhteen vaivaa meitä molempia. Tämä sama ilmiö on siis toistunut suhteissani aina. Lyhyen alkuhuuman jälkeen tarve läheisyyteen katoaa ja sen seurauksena läheisyydestä ja seksistä tulee minulle peikko, joka nostaa ahdistuksen välittömästi, jos mieheni ehdottaa seksiä. Seksin välttely saa aikaan sen, etten halua mennä miehen lähelle esim. kainaloon tai silittelemään, koska tiedän hänen toivovan asioiden etenevän seksiin. Olen pohtinut pitkään, että tarvitsenko asiaan jotain terapiaa esim. perheasiain neuvottelukeskuksessa. Olisi todella kurjaa, jos näin hyvä suhde kariutuisi ongelmaani. Sitä en toivo enkä halua, vaan haluan jakaa elämäni mieheni kanssa ja kokea läheisyyttä niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Valitettavasti en vaan jostain syystä fyysiseen läheisyyteen kykene. Itse en osaa tilannettani ratkaista, mistä saisin apua? Yksityisiin terapiakäynteihin ei ole taloudellista mahdollisuutta.
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kerrot että elät muuten hyvässä ja tasapainoisessa parisuhteessa, mutta että yksi asia hiertää sinun ja puolisosi suhdetta, nimittäin kokemuksesi seksistä ja läheisyydestä.
Seksuaalisuus läpäisee koko olemuksemme ja on osa identiteettiämme. Monet syyt vaikuttavat siihen, miksi kysymys seksistä muotoutuu parisuhteessa ongelmaksi. Tässä yhteydessä en lähde luettelonomaisesti arvuuttelemaan syitä siihen, miksi läheisyys ja seksi ahdistaa sinua. Mutta yritän esittää näkökulmia ja kysymyksiä jotka toivottavasti vievät sinua eteenpäin.
Kerroit että alkuhuuman jälkeen tarve läheisyyteen katoaa ja seksistä tulee sinulle peikko. Kerroit myös että sama ilmiö on toistunut suhteissasi. Siitä voisi tosiaan päätellä että ongelma on nimenomaan sinun ongelmasi, kenties menneisyyteen juontuva kysymys, johon syy löytyisi terapian avulla. En kuitenkaan olisi näin yksioikoinen. Muitakin syitä toki on: esimerkiksi väsymys, stressi, kuormittava elämäntilanne, parisuhteen ristiriidat ja hormonitoiminnan muutokset. Voisiko esimerkiksi lääkärillä käynti sulkea pois joitakin mahdollisia syitä?
Mietin sitäkin, että pelkäät kaikenlaista läheisyyttä puolisoltasi, koska tiedät että hän toivoo sen johtavan seksiin. Jos todellakin on näin, entäpä jos sopisitte että olette vain lähellä ja pidätte toisianne hyvänä? Vapautuisitko sinä osoittamaan ja samaan hellyyttä kun ei tarvitsisi pelätä ”seksin peikkoa”? Mitä uutta löytäisit itsestäsi, puolisostasi ja seksuaalisuudesta?
Mainitset tosiaan kahteen otteeseen, että sama ilmiö on toistunut suhteissasi. Saako tämä sinut etsimään syytä nimenomaan sinusta itsestäsi? – Näinhän ei välttämättä asian laita ole. Kaikesta huolimatta ajattelisin, että olisi hyvä jos hakeutuisitte esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskukseen vaikkapa ainakin aluksi yhdessä puolisosi kanssa. Yhdessä keskustellen ja useaa näkökulmaa yhdistellen voidaan lähteä etsimään ratkaisuja ja kenties avata yllättäviäkin lukkoja.
KYSYMYS: Eli nyt kaivattaisiin neuvoja, apuja, mielipiteitä ja vähän muidenkin kokemuksia pettämiseen liittyen. Oma tilanne on siis tämä:
Seurustelin viime vuonna erään naisen kanssa joka oli ollut sitä ennen 6 vuotta yhden toisen miehen kanssa. No tämä naisen ex pyöri vielä vähän kuvioissa ja lopulta saatiin kuitenkin ulos. Sitten eräänä lokakuun iltana naisen veli joka on tämän naisen exän ystävä haukkui siskonsa huoraksi ja ihmetteli miten tämä pystyi jättämään exän minun vuokseni. Lohdutin kultaani puhelimessa sillä meillä on kaukosuhde. Hän opiskelee täällä, mutta asuu virallisesti muualla vanhempiensa luona. Tämän puhelun jälkeen luulin naiseni käyneen nukkumaan ja minäkin kävin ajatellen saaneeni hänelle paremman olon. Muutama viikko siitä kuitenkin selvisi, että nainen oli mennyt tämän vanhan exänsä luo hakemaan lohtua (exän vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla missä nainen, mutta ex itse muualla. Nainen oli siis mennyt exän vanhempien kotiin ja exä oli hänet hakenut. Ex oli soittanut naiselle ja kutsunut kylään). Nainen kertoi minulle, että ex oli suudellut häntä ja hän ei ollut kyennyt estämään tätä. No asiasta puhuttiin. Toisen parin viikon jälkeen nainen kertoikin, että se oli hän joka oli suudellut exää. No tästä riideltiin ja soviittiin ja jatkettiin yhdessä taipaletta. Myöhemmin naisen ex alkoi sotkemaan suhdettamme ja meillä tuli naisen kanssa ero (marraskuun puolella). Olimme kuitenkin väleissä. Eron jälkeen naisen ex soitti minulle ja kertoi miten nainen oli pettänyt minua tämän kanssa (käsipeliä, mutta ei yhdyntää ja kertoi paljon muutakin mitä olivat muka tehneet).
Soitin naiselle heti ja varmistin oliko hän pettänyt minua. Hän myönsi, että oli ja mies oli tehnyt käsipeliä. Kuitenkin kertoi, että miehen kaikki muut puheet olivat valhetta kuten, että olisivat aikaisemmin tapailleet ja pussailleet yms. Nainen myös kertoi olleensa sekaisin veljensä puhelun takia ja ei tiennyt mitä oli tekemässä kun hän meni exän luo. Nainen oli pyytänyt exää lohduttamaan, mutta tämä oli käyttäytynyt kylmästi ja lopulta nainen oli suudellut tätä ja siitä se kaikki kuulemma alkoi. Nainen kertoi ettei ollut kyennyt sekavan mielentilansa takia sanomaan exälle ei ja kertoi ettei ollut halunnut mitään käsipeliä ja ettei se tuntunut hyvältä. Nainen kertoi, että tämän jälkeen oli katsonut puhelimeensa ja ymmärtänyt mitä oli tehnyt ja sanonut exälle ei kun tämä oli ehdottanut vielä yhdyntää sen jälkeen. No joulukuun loppupuolella annoin tapahtuman anteeksi, koska huomasin naisen katuneen ja tulimme siihen tulokseen, että mies käytti naisen sekavaa mielentilaa hyväkseen eli teki seksuaalisen teon tietäen toisen olevan sekavassa mielentilassa (hyväksikäyttö). Palasimme yhteen naisen kanssa joulukuun jälkeen.
Tammikuussa nainen kertoi erään meidän riitamme aikana, että on koko tämän ajan syyttänyt itseään siitä tapahtuneesta. Huhtikuun aikana pariin kertaan nainen kuitenkin kielsi, että mies olisi häntä hyväksikäyttänyt, mutta vakuutti samaanaikaan edelleen, että oli ollut sekaisin yms. Tänään kuitenkin naisen puheitten mennessä ristiin hän jäi kiinni asioista ja sain hänet tunnustamaan koko tapahtuneen. Olin siis elänyt koko suhteemme siinä uskossa, että mies oli häntä käyttänyt hyväksi, mutta tänään nainen tunnusti minulle, että hän kun oli lähtenyt exän luo hakemaan lohtua niin hän oli halunnut vain halauksen, mutta sitten se pettäminen vain tapahtui. Hän myönti, että pussailut ja halailut saivat hänet haluamaan tehdä se käsipeli exän kanssa. Hän kuitenkin edelleen sanoi, että se ei tuntunut hänestä hyvältä, mutta ei tiedä miksei keskeyttänyt exää. He eivät kuitenkaan tehneet yhdyntää. Nainen sanoo nytkin, että katuu sitä tekoa. Hän kertoi lähteneensä exän luo vain halutakseen halauksen ja hänellä ei ollut mielessä aikomustakaan pettää ja se kuulemma vain tapahtui. Nainen myöntää nyt, että hän ei voi vaatia minua luottamaan häneen tämän tunnustuksen jälkeen ja hän ei itsekkään nyt luota itseensä ja tunteet ovat hänellä hieman sekaisin tämän tunnustuksen takia.
Tilanne on todella vaikea. Olin jo antanut aikaisemmin pettämisen anteeksi kun nainen oli sanonut olleensa sekaisin, mutta sen jälkeen se paljastui hyväksikäytöksi ja nyt hän myöntää tehneensä sen tietoisesti ja halunneensa sitä, mutta kuitenkaan ei ollut tykännyt siitä ja katuu ja ettei ollut mennyt sinne ajatuksena pettää. En nyt tiedä mitä tästä oikein ajattelisin. Hän ei ole kuitenkaan pettänyt minua lokakuun jälkeen tämän exän kanssa eikä ole nyt ollut hänen kanssaan missään tekemisissä. Rakastan naista edelleen, mutta luottamus tippui tämän tunnustuksen myötä vaikka kyseessä on sama tapahtuma, mutta sekavuustila muuttuikin niin, että hän täysin tietoisesti teki niin.
Kerron vähän kaikkien kolmen luonteesta ja muita tietoja:
Nainen: Rakastava, hellä, huolehtiva, miellyttämisenhaluinen, mustasukkainen, perhekeskeinen, omistuksenhaluinen, romantikko, lapsirakas, hieman lapsellinen, 23-vuotias nainen, ei oikein osaa tehdä päätöksiä, ajattelee enemmän tunteilla kuin järjellä, hyvin tunteellinen ihminen, temperamenttinen, herkkä, huono itsetunto, pyrkii olemaan rehellinen, mutta joutui valehtelemaan paljon ollessaan exän kanssa suhteessa, pyrkii pitämään lupauksensa asioihin mutta välillä lipsuu niistä ja saattaa salata omasta mielestään merkityksettömiä asioita, mutta todellisuudessa isoja asioita. Hyvin herkästi suuttuessaan ottaa esiin minun vanhoja virheitäni joista ollaan jo puhuttu ja sovittu. Puolustelee tämän exänsä tekoja minulle (valehtelua, salailua, meidän kummankin mustamaalaamista kaikille yms.) Yhdessä vaiheessa hän kuitenkin ymmärti exänsä melkein tuhonneen hänen elämänsä ja minun, mutta nyt hän taas puolustelee tämän exänsä tekoja jostain syystä ja suuttuu kun minä sanon asiat miten ne ovat. Hän haluaa unohtaa exän teot, mutta minä en voi antaa hänen unohtaa, koska hän alkaa mielessään luoda tästä exästä parempaa kuvaa, kuin tämä on ja sitten nainen kiskoo minun virheeni esiin ja ei jostain syystä pysty niitä niin helposti unohtamaan ja antamaan anteeksi. Tämä tapa oli jo ennen, kuin aloimme seurustella. Minun virheeni suhteemma alussa oli, että tiedostamattani syyllistin häntä virheistään, mutta paransin tapani ja en ole enää niin tehnyt. Tätä nainen siis käyttää minua vastaan. Tämä naisen ex on myös väittänyt, että minä valehtelin puhelun sisällöstä hänelle jossa tämä ex kertoi naisen pettäneen ja nainen ei tiedä kumpaa meistä uskoa vaikka hänellä ei ole mitään syytä olla uskomatta minua.
Minä: 23-vuotias romantikko, enemmän järjellä ajatteleva, mutta kuitenkin myös tunteellinen ihminen, rehellinen, uskollinen, avoin, lapsirakas, perhekeskeinen, en koskaan salaa mitään tai valehtele kumppanilleni, pyrin keskustelemaan asioista ja saamaan toisenkin keskustelemaan. Yritän aina riidellä asiallisesti, mutta siitä ei oikein tule mitään toisen ottaessa herkästi itseensä ja joudun hyvin tarkkaan miettimään miten ilmaisen asian ja silti saatan joutua selittämään ja tarkentamaan asiaa hyvin paljon. Teen aina kaikkeni suhteen eteen ja pyrin olemaan niin hyvä kumppani, kuin toiselle vain voi olla ja hukutan toisen rakkauteen. Työttömänäkin hain aktiivisesti töitä tai opiskelupaikkaa tulojen turvaamiseksi jotta saisin säästöä meidän tulevaisuuttemma varten. Nainen on tähän itsekkin sanonut ettei koskaan ole saanut niin paljon rakkautta, tukea, turvaa, apua, lohtua, huolenpitoa ja hoivaa, kuin minulta. Olemme jo puhuneet tulevista lapsista, päättäneet nimet, millä alueella Suomea asuisimme yms. Meidän haaveemme ja tulevaisuuden toiveemme käyvät täysin yhteen. Niistä olemme keskustelleet niin paljon.
Naisen ex: 27 vuotias, työtön, pelaa päivästä toiseen tietokonepeliä sellaiset 10-14 tuntia. Muun ajan mies nukkuu, käy kuntosalilla, pyörii kavereittensa kanssa, käyttää huumeita, viikonloppuisin hoitaa edellisestä suhteesta olevaa tytärtään (itseasiassa mies laittaa äitinsä keksimään lapselle tekemiset ja olemaan tämän kanssa), miehen äiti maksaa laskut ja ruuat ja mies maksaa ainoastaan vuokran, nettilaskun ja oman autonsa kulut. Miehen kaikki rahat menevät tietokoneiden osiin ja auton osiin. Mies ei ole kotiaankaan siivonnut kahteen vuoteen naisen kertomuksen mukaan, käyttää 4 viikkoa samoja vaatteita, ei ole lakanoitakaan vaihtanut 2 vuoteen, valehtelija, suurinosa puheista pelkkää valhetta ja salaili asioita naiselta näiden edellisessä suhteessa jatkuvasti, aina myöhässä ja pakottaa toisen kuntosalilla jotta tämä olisi hänelle tarpeeksi timmi. Miehen voisi tiivistää epärehellinen narkomaani ja peliriippuvainen sekä erittäin saamaton ja joka ei ajattele naista lainkaan, mutta osaa antaa naiselle sellaisen kuvan kun niin haluaa tehdä. Ja mies tietää naisen olevan läheisriippuvainen ja hellyydenkipeä yms.
VASTAUS: Kiitos postistasi. Kirjoitit pitkän kirjeen. Jäin ensin miettimään, että mitä tarkkaan ottaen kysyt. Palasin sitten postisi alkuun ja huomasin, että pyydät mielipiteitä, neuvoja ja apuja. Myöhemmin kirjoitat, että et nyt tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisit. Jotakin jäsennystä ja selkeyttä siis tunnut kaipaavan.
Pettämisellä tarkoitetaan eri suhteissa vähän eri asioita. Toisia ihmisiä loukkaa eniten, jos kumppani on harrastanut seksiä sivusuhteessaan. Toiset taas kokevat yhtä loukkaavana henkisen pettämisen, jossa aletaan jakamaan omat tunteet, kivut ja puolisoa koskevat ajatukset salaa kolmannen ihmisen kanssa.
Monet parit yrittävät selvittää pettämisen jälkeen parisuhteen tilaa ja tulevaisuutta. Harvoin suhde päättyy saman tien. Toiset parit pääsevät sivusuhteista yli, toisille se on hyvin vaikeaa. Teidänkin suhteessa on välillä jo erottu ja nyt yritätte ilmeisesti taas löytää paremman yhteyden.
Kumppanillasi on takana kuuden vuoden suhde. Tämä voi olla yksi asia, joka vaikuttaa. Teidän kahden suhde on kestänyt vasta vajaan vuoden, kun nämä ongelmat alkoivat. Laskin teidän kaikkien ikiä myös niin, että kumppanisi on ollut noin 16 vuotias teini-ikäinen ja mies parikymppinen, kun näiden kahden suhde kuusi vuotta sitten alkoi. Nyt teidän molempien tunteisiin vaikuttaa tietysti se, että kumppanisi palasi entiseen suhteeseensa, joka kesti noin kauan ja jonka hän aloitti nuorena. Kumppanisi ei ehkä ole päässyt edellisestä suhteesta irti ennen kuin jo aloitti kanssasi uuden suhteen.
Näet kumppanisi ja hänen entisen miehen sivusuhteen enemmän miehen aiheuttamana. Lopussa, kun kuvaat miestä, hänessä ei ole oikeastaan mitään kelvollista puolta. Kuvaat kumppaniasi jotenkin niin, että hän kyllä on vähän vastuussa tapahtuneesta, mutta mielestäsi mies on enemmän syyllinen. Jokin tämän ajatuksen takana on?
Kuitenkin nuo kaksi, (nyt jo aikuisempaa ihmistä) ovat molemmat vastuussa samalla tavalla tapahtuneesta. Kumppanisi olisi monessa vaiheessa voinut toimia toisin, jos olisi päättänyt toimia. Kirjoitan tästä siksi, että jos määrittelet toisen miehen enemmän syyliseksi tapahtuneeseen, tulet samalla määritelleeksi seurustelukumppanisi jotenkin tahdottomaksi ihmiseksi, joka on toisen johdateltavissa. Näkeekö hän itsensä näin? Vai haluaisiko hän, että hänen päätöksiään pidetään yhtä merkittävänä, kuin miehen päätöksiä. Toisaalta hän tuntuu sinulle selittävänkin asiaa niin, että tapahtumat vain jotenkin etenivät tähän suuntaan.
Tuli myös mieleeni, että vaikuttaako edellisen miehen lapsi jotenkin kumppanisi tunteisiin? Ehtikö heille syntyä kuuden vuoden aikana lämmin side? Jos syntyi, ei sekään ihmissuhde katkea aivan helposti.
Nyt on oleellista puhua riittävästi tapahtuneesta. Tähän ei ole mitään tarkkaa määrää olemassa. Usein petetty osapuoli haluaa kuulla tapahtuneesta enemmän, kuin toinen on valmis kertomaan. On aika tavallista, että osapuoli, joka tuntee tehneensä väärin halua suojata itseään syyllisyyden tunteilta. Ei se ole aina kovin helppoa tunnustaa toiselle omia tekojaan. Teillä on tässä asiassa yhteistä historiaa. Kirjoitat, että kumppanisi on kokenut suhteessanne, että syyllistät häntä, kun hän tekee virheen.
Lopulta kumppanisi on kuitenkin nyt kertonut mitä on tapahtunut. Kuulostaa, että hän on yrittänyt ottaa vastuuta tapahtuneesta. Siitä et kirjoita onko hän pyytänyt anteeksi ja mitä se sinulta vaatisi, että voisit antaa. Anteeksi pyytäminen ja antaminen eivät kumpikaan ole kovin helppoja asioita. Ennen niitä pitää asia käsitellä ja puhua muustakin suhteeseenne liittyvästä, kuin tästä sivusuhteesta.
Tässä on yksi hankaluus. Usein ajatellaan, että parisuhteen tapahtumilla on syy-seuraus suhteita. Kun toinen toimii jotenkin, siihen on toinen antanut jonkin aiheen. Sivusuhteesta on kuitenkin vastuussa yksin hän, joka on pettänyt. Hän olisi voinut toimia toisinkin. Silti tällaisen kriisin kautta on joskus mahdollista päästä puhumaan syvemmin suhteen tilasta ja sen vastavuoroisuudesta. Teidän suhde on todella vielä nuori suhde ja alusta asti siinä on nyt ollut tämmöisiä ongelmia. Mistä kaikesta on todella kysymys? Onko kumppanisi aidosti yhä kiinnostunut edellisestä kumppanista vai onko hän päättämätön vai surullinen jostakin asiasta tässä uudessa suhteesta, jonka kanssasi alkoi?
Pääsettekö puhumaan toinen toisellenne vähän uudelle tavalla? Tavalla, jossa toista ei valmiiksi määritellä kielteisesti. Nyt ajattelet, että kumppanisi on läheisriippuvainen, tahdoton, epävarma ja muiden vietävissä? Näet häntä nyt pettymystesi keskellä tällaisten silmälasien läpi. Mitä jos kysyt avoimemmin toiselta hänen ajatuksistaan, tarpeistaan ja toiveistaan. Miten hän nyt toivoisi, että tässä kriisissä edetään? Voiko vaikkapa olla tällaisia kysymyksiä: Mitä ajattelet…? Kerro lisää siitä mitä nyt kaipaat..? Auta minua ymmärtämään…? Haluaisin kuulla sinulta…?
Kysyn siis näkeekö kumppanisi itsensä aivan samoin, kuin sinä vai kokeeko sinun näkevän hänessä jotakin, mitä ei itse itsessään näe? Joskus omat määritelmät muuttuvat pysyväksi ja ainoaksi totuudeksi ja kumppanin on silloin hankalaa olla oma itsensä.
Teillä kahdella tuntuu olevan paljon yhteisiä unelmia. On lapsihaaveita ja muita isoja haaveita. Yksi tapa voisi olla pohtia aika arkisesti mitä teette saavuttaaksenne tuon yhteisen tulevaisuuden. Jos kirjoittaisit kahden vuoden kuluttua tästä kaikesta ja olisitte kulkeneet unelmien suuntaan ja olisi helpompi hengittää, mitä olisi tapahtunut? Tätä pitää kysyä teiltä molemmilta. Kummaltakin voi olla erilaisia vastauksia ja molempien pitäisi kuulla toista.
KYSYMYS: Kaipaisin neuvoa, miten jatkaa eteenpäin täysin jumiutuneessa tilanteessa.
Olemme kolmikymppinen lapseton pariskunta. Yhdessäoloa on nyt takana 3,5 vuotta, josta suurimman osan olemme asuneet yhdessä. Ongelmana ovat jatkuvat riidat ja seksitön suhde.
Ongelmia on ollut jo pidemmän aikaa, reilusti yli puolet koko suhteemme kestosta. Erolla uhkailua on ollut molemmin puolin jo kauan, mutta jostain syystä olemme päätyneet aina jatkamaan yhdessä. Repivät riidat ovat toisinaan äityneet hyvinkin fyysisiksi, ja kolhuja ovat saaneet meidän molempien lisäksi asuntomme. 99-prosenttisesti väkivaltaisuudet ovat tapahtuneet humalassa. Vuodenvaihteen jälkeen olemme kummatkin vähentäneet alkoholinkäyttöämme paljonkin, eivätkä riidat sen myötä ole enää päässeet kehittymään väkivaltaisiksi. Henkisesti riidat ovat kuitenkin aivan yhtä rankkoja.
Riidat voivat alkaa mistä tahansa. Yleensä kaava tuntuu olevan se, että itse sanon jotain, joka ärsyttää miestäni, jolloin hän raivostuu, molemmat huudamme, ja hän aloittaa mykkäkoulun joka kestää yleensä siihen saakka, että itse lähestyn häntä tavalla tai toisella. Joskus hänkin on tehnyt aloitteen sopimiselle, mutta näissäkin tilanteissa riidat usein vain jatkuvat, sillä miehelläni on kova tarve sopua hakiessaankin huomauttaa, mitä kaikkea olen tehnyt väärin. Yleensä väärät tekoni ovat vääriä sanoja, vääriä äänensävyjä tai ylipäätään väärässä paikassa olemista väärään aikaan.
Mieheni jaksaa usein myös syyttää minua siitä, että huomauttelen hänelle kaikesta. Toisinaan huomauttelenkin, esimerkiksi kotitöihin liittyvissä asioissa, jos huomaan että mies on vaikka lattiarätillä pyyhkimässä keittiön pöytää tai muuta vastaavaa. Näin kärjistettynä esimerkkinä. Mielestäni en kuitenkaan nalkuta syyttä suotta, ja olenkin tietoisesti vähentänyt asioista sanomista, olkoonkin, että sen myötä jotkin asiat vain menevät pieleen tai jäävät kokonaan tekemättä. Tämä on kuitenkin nähdäkseni pieni asia sen rinnalla, että sopu pysyisi.
Kuitenkaan se ei pysy. Seksittömyyden lisäksi yksi suurimpia ongelmiamme on kommunikoimattomuus. Tuntuu, että itse pyrin jatkuvasti keskustelemalla viemään asioita eteenpäin, johon toinen vain tyytyy toteamaan, ettei puhuminen tai tunteiden ilmaiseminen ole hänen juttunsa. En jaksa tätä ymmärtää, sillä jatkuvien raivokohtaustensa aikana hän ilmaisee itseään toisinaan hyvinkin värikkäästi. Viha ja raivo onkin ainoat tunteet, joita hänestä pitkään aikaan olen nähnyt.
Seksi, tai erityisesti hyvä sellainen, on väliltämme loppunut jo ajat sitten. Kaikki alkoi siitä, kun mieheni alkoi järjestelmällisesti torjua jokaisen lähestymisyritykseni. Hän ei ole tehnyt aloitteita seksiin kanssani ehkä koskaan, joten torjumiset tarkoittivat sitä, ettei mitään enää tapahtunut. Jatkuvien torjumisten myötä en ole kokenut itseäni enää miksikään. En koe itseäni naiseksi. En seksuaaliseksi olennoksi. Olen yrittänyt keskustella tästä useat kerrat, mutta saatuani usein osakseni raivokohtauksia ja vähättelyä en jaksa enää. En jaksa tulla jatkuvasti syyllistetyksi haluistani. Eipä niitä toisaalta enää olekaan, koko ajatuskin kuvottaa. "Pääsen" olemaan mieheni pussientyhjennyskohteena n. kerran kuussa, josta jää joka kerta paska maku suuhun. Pahoittelut kielenkäytöstä. Olen kuitenkin hyvin seksuaalinen ihminen, enkä halua elää loppuelämääni seksittömässä suhteessa, tai suhteessa, jossa seksi on tällaista.
Viihdymme kuitenkin toistemme seurassa hyvin, silloin kuin olemme sovussa. Halailemme, suukottelemme, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Tätä sopua ei kuitenkaan nykyisin kestä enää kuin pari päivää putkeen maksimissaan, jonka jälkeen kaikki jälleen hajoaa. Miein nykyisin eroa joka riidan aikana. Aina, kun mieheni aloittaa mykkäkoulun, mietin, että nyt lähden. Olen mielestäni tehnyt kaiken voitavan, enkä tiedä enää, mitä voisin omassa toiminnassani muuttaa, etenkään, kun toisen käytös on jatkuvasti samaa. Hän ei osoita minua kohtaan minkäänlaista empatiaa, eikä ole kiinnostunut asioistani. Hän lupaa jokaisen riidan sopimisen yhteydessä, ettei räjähtele enää tyhjästä, muttei se lupaus ole koskaan kestänyt muutamaa päivää kauempaa.
En luota häneen enää. En usko kun hän lupaa parempaa tulevaisuutta, en luota siihen, että hän on tukenani kun tarvitsen häntä. Aiempien valehtelujen ja hylkäämisten perusteella en myöskään tunne oloani turvalliseksi suhteessamme (kyse ei siis ole väkivallan pelosta). En tunne itseäni halutuksi enkä rakastetuksi. Taidan olla idiootti tai vähintään läheisriippuvainen, mutta rakastan häntä kaikesta huolimatta! Hyvinä hetkinä hänen kanssaan on ihanaa, kaipaan häntä kun hän ei ole lähelläni, enkä mitään muuta haluaisi niin paljoa, kuin selvittää ongelmamme ja olla onnellinen hänen kanssaan. Myös hän kertoo haluavansa tätä kaikkea, mutta tuntuu, ettei ole valmis kuitenkaan tekemään mitään asian eteen. Olemme monesti aloittaneet erilaisia "parisuhdehuoltoja", mutta mitään emme ole saaneet koskaan vietyä loppuun asti. Yleensä siksi, että oma kiinnostukseni loppuu siinä vaiheessa, kun huomaan, ettei toinen viitsi antaa itsestään mitään.
Siispä, miten tästä eteenpäin? Tätä kysymme toisiltamme useasti, mutta molempien vastaus on joka kerta "en tiedä".
Pahoitteluni pitkästä ja poukkoilevasta viestistä!
VASTAUS: Kysymyksesi on hyvin laaja ja se vaatisi useita tarkennuksia, jotta voisi vastata kattavasti. Tärkeintä ehkä olisi tietää, millaisia yrityksiä te olette jo tehneet suhteenne korjaamiseksi? Mitkä näistä ovat jonkin verran toimineet? Miettikää tätä yhdessä, ja kokeilkaa uudestaan sitä, mistä tuntui edes vähän olevan hyötyä.
Kerroit, että repivät riidat voivat alkaa mistä tahansa. Tällaisessa tilanteessa kysymys saattaa olla siitä, että kannatte sisällänne pettymyksen ja vihan tunteita. Puratte nämä tunteet toisiinne aina kun siihen on tilaisuus. Ette kuitenkaan puhu siitä, mikä on kaiken pettymyksen ja vihan ydin. Väkivalta, huutaminen ja mykkäkoulu ovat tunteiden purkamista, mutta varsinainen asia, se mistä pitäisi puhua, jää silti sanomatta.
Olette olleet yhdessä kolme ja puoli vuotta. Teillä ei ole lapsia. Et tuo esille montaakaan syytä, miksi jatkaa yhdessä. Viihdytte hetkittäin toistenne seurassa. Riittääkö se? Kirjoitit, että rakastat häntä. Mitä mahdat tarkoitta? Mitä rakkaudesta jää jäljelle, kun siitä otetaan pois luottamus, arvostus ja seksuaalinen haluaminen?
Esitän yhden hypoteesin, mikä tosin voi olla väärä, koska miehesi kertomus puuttuu. Toinen teistä, tai ehkä molemmat, haluaisi lopettaa tämän suhteen, mutta kumpikaan ei halua olla se, joka tekee ratkaisun. Kumpikaan ei todellisuudessa halua jatkaa, mutta ei halua myöskään olla jättäjä. Näin ollen käyttäydytte toisianne kohtaan niin huonosti, että toisen on ennen pitkää pakko tehdä eropäätös.
KYSYMYS: Olen naimisissa ja tapasimme mieheni kanssa jo teini-iässä. Välitän hänestä paljon, mutta en tunne himoa häntä kohtaan. Nautin kyllä seksistä hänen kanssaan. Onko himon tunteet liikaa vaadittu pitkässä parisuhteessa? Pitääkö huolestua jos joskus tunnen seksuaalista kiinnostusta jotain toista miestä kohtaan?
Kissanainen, 33
VASTAUS: Pitkässä suhteessa tunteet vaihtelevat. Se on aivan normaalia. Erityisesti seksuaalinen vetovoima ja intohimo voi ajoittain osoittaa hiipumisen merkkejä. Joissakin parisuhteissa ei alun alkaenkaan ole voimakasta intohimoa, vaan suhde alkaa enemmänkin ystävyyden merkeissä. Joillakin intohimo on aluksi voimakasta, mutta tuntuu sitten tasoittuvan ja laantuvan. Monissa suhteissa seksuaalinen intohimo löytyy jossakin vaiheessa uudestaan. Mitään normaalia kaavaa ei ole, normaalia on vain se, että intohimoiset tunteet tulevat ja menevät.
Seksuaaliseen vetovoimaan ja haluamiseen voi toki myös vaikuttaa. Olet ehkä huomannut joitakin asioita, jotka edes jonkin verran tuntuvat herättävän kateissa olevaa intohimon tunnetta. Nämä asiat voivat liittyä sinuun itseesi, kumppaniisi tai olosuhteisiin. Näitä herättäviä asioita etsimällä ja niitä ruokkimalla voi intohimokin löytyä uudella tavalla. Tärkeää tässä on se, että nautit seksistä miehesi kanssa.
Entä seksuaalinen kiinnostus muita miehiä kohtaan? Pitääkö siitä huolestua? Ei tarvitse! Välität miehestäsi paljon. Välittäminen on ehkä rakkauden syvin muoto, koska siinä on vähiten itsekkyyttä. Koska välität, et tahallasi tee mitään sellaista, mikä loukkaisi häntä.
KYSYMYS: Olemme yli 30 vuotta yhdessä ollut aviopari. Menimme yhteen 17- ja 19-vuotiaina. Avioliittomme on ollut hyvin tiivis ja antoisa, lukuun ottamatta viimeistä kahta vuotta. Mieheni on ollut hyvä aviomies, olen pitänyt häntä uskollisena. Itse olen ollut uskollinen hänelle aina. Minua ei ole koskaan viehättänyt toiset miehet, sillä pidän kiinni avioliitonlupauksesta.
Mieheni käytös minua kohtaan muuttui noin kaksi vuotta sitten, epäilykseni alkoivat pettämisestä josta en ole saanut häneltä vieläkään ns. rehellistä vastausta. Hän vannoo, ettei ole pettänyt, uskon sen vielä, mutta kehonkieli kertoo muuta.
Tuon episodin jälkeen elämämme muuttui täysin. Hän ei ole se rakastava aviomies minua kohtaan, päinvastoin kohtelu on kylmää, alentavaa eikä kosketusta. Kun pyydän voitko halata, kysymys kuuluu onko pakko? Miehen lailla hän ei ole suudellut minua tai tuntenut vetoa minuun näinä kahden vuoden aikana. Pusut ovat niin kovia, kylmillä, kovilla huulilla, että en tunne niissä rakkautta enkä lämpöä. Seksi tapahtumien alussa oli sitä, että minun piti tyydyttää itseäni usean kuukauden ajan. Nyt tilanne on muuttunut siihen, että haluaisin enemmän mutta hän ei ole kiinnostunut vartalostani.
Yritän jotenkin paikata tilannetta, mutta en kelpaa. Viimeinen vastaus oli pyyntööni, että testaan onko hän ollut muiden kanssa.
Ymmärrän myös sen, että tämä tilanne on ollut suhteellemme raastavaa aikaa, mutta hän sanoo rakastavansa minua eikä halua erota. Mitä teen? Tunnen että aviopuolisona en saa sitä mitä odotan ja mitä sain aiemmin. Hänellä on klassinen lause, olet mustasukkainen ja sairas. Asia ei kuitenkaan ole niin, sillä en voi elää rakkaudettomassa avioliitossa.
Teini-ikäinen lapsi seuraa sivussa ja yrittää jollakin tavalla pitää molempien vanhempien puolia, vaikka hänelle olen sanonut useasti, että tämä on vanhempien asia. Itse olen yrittänyt mennyt lähelle, rakastaa ja näyttää rakkautta, mutta alan tuntea itseni riittämättömäksi. Mikä olisi paras tapa lähestyä tilannetta ja miestäni?
-kohta loppuu voimat-
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Vaikuttaa siltä, että tämä uskottomuusepäily on jumiuttanut suhteenne pyörimään vain tämän yhden asian ympärillä. On tapahtunut jotakin, joka on laittanut epäilyksesi liikkeelle. Miehesi on vakuuttanut, että epäilyssäsi ei ole perää. Sanot, että tällä hetkellä uskotkin, että mies ei ole ollut uskoton. Haavoja tämä prosessi on kuitenkin aiheuttanut molemmin puolin.
Voisikohan tilannetta lähestyä laajemmin? Mitä kumpikin teistä tarkoittaa uskottomuudella? Yhdyntää jonkun kolmannen osapuolen kanssa? Suutelemista, halailua tai muuta fyysistä läheisyyttä? Läheistä suhdetta, jossa liikkuu romanttisia ja eroottisia tunteita? Läheistä ystävyyssuhdetta, josta puoliso kokee jäävänsä ulkopuolelle? Yleisiä oikeita vastauksia uskottomuuden määrittelyyn ei ole olemassa. Millaiset ovat sinun ja miehesi suhteen rajat? Millainen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on teidän suhteessanne sallittua, millainen taas ei? Onko teillä samanlainen käsitys näistä rajoista?
Haastaisin teitä myös puhumaan omasta suhteestanne. Mikä siinä on hyvää ja toimivaa? Olette jakaneet yhdessä ison osan elämästänne. Teitä voi onnitella sitoutumisesta ja sitkeydestä! Joskus pitkässä suhteessa kuitenkin käy niin, että suhteen päivittäminen unohtuu. Kumpikin kuvittelee toisen haluavan samoja asioita kuin vuosia sitten, vaikka elämä on voinut muuttaa kumpaakin. On kasvettu ihmisinä ja opittu tuntemaan itseänsä paremmin. Saattaa myös olla niin, että vaikka isompia ongelmia ei olisi näyttänyt olevan, toisen pienet pettymykset ja toiveet ovat jääneet puolisolta kuulematta. Vähitellen sinänsä pienistä asioista on voinut alkaa kasvaa isompi möykky. Tuntuu, että puoliso ei ymmärrä eikä ota minua huomioon. En tule kuulluksi enkä nähdyksi sellaisena kuin olen. Toiveilleni ja tarpeilleni ei ole tilaa. Tällainen olo voi olla jommalla kummalla puolisoista tai molemmilla yhtä aikaa.
Miehesi kertoo rakastavansa sinua, mutta kehon kieli kertoo muusta. Loukkaantumisesta? Pettymyksestä? Sinäkin rakastat. Millaisia sanattomia viestejä sinä lähetät?
Yleensä paras tapa lähteä keskustelemaan vaikeista asioista on aloittaminen hyvän ja toimivan kautta. Mistä teidän suhteessanne iloitset? Mistä olet kiitollinen? Millaisina hetkinä jokin hyvä tunne puolisoasi kohtaan läikähtää sinussa? Pyri antamaan kaikki tämä hyvä palaute miehellesi silloin, kun aihetta on. Kysy häneltä muista asioista kuin uskottomuusepäilyistä. Ole aidosti kiinnostunut siitä, kuka ja millainen mies hän on tänä päivänä. Osoita huomiota kuin aikoinaan vastarakastuneena. Vaikuttaa siltä, että peli ei ole vielä menetetty!
KYSYMYS: Kannattaako eroaminen vain siksi, että ei enää halua toista?
Olen +40 ja mieheni 12 vuotta vanhempi. Yhteisiä lapsia ei ole ja lapsia ei asu kanssamme. Eli eron pohdintaseurauksetkin ovat kahden kauppaa.
Olen miettinyt eroa vuoden. Mutta kuten otsikossa kysyin, kannattaako erota vain siksi, että ei koe intohimoa miestään kohtaan, ei halua enää toista, joutuu rakastelemaan siten, että sulkee itsensä koko tapahtuman ulkopuolelle. Ei mieheni pakota rakastelemaan, ei--- mutta sopu säilyy, ilmapiiri on mukavampi meidän molempien hengittää, kun suostun. Vaikka puristaa niin perhanasti.
Näin on ollut kauan, jo ennen kuin kävin miettimään eroa.
Mutta erotessa menettäsin hyvän kumppanin, joka on turvallinen kuten sanoin, joka on kunnollinen, kannustava, hyvä ystäväkin.
Mutta...ahdistun tässä suhteessa.
Ja - myös se on alkanut ahdistaa, että en pääse yksin mihinkään: mies vie ja tuo. Ostosretket keskustaan on luxusta, siis jos sattuisin joskus edes yksin pääsemään. Kontrolli on kova. Ja näin pikkujoulukautena tehtiin selväksi, että hän voi viedä (ok), ja hän lähtee myös baariin, samoihin baareihin, minne mahdollisesti kavereideni kanssa menisimme jatkoille. No, pikkujoulut kariutuivat, hyvä niin.
Haenko seksiä muualta, kun oma mies ei sytytä, ei yhtään - ahdistaa vaan. Vai eroanko? Sopuisasti? No se tuskin onnistuu.
Huurteessa
VASTAUS: Kerrot, että et ole pitkään aikaan tuntenut intohimoa miestäsi kohtaan. Seksi välillänne puristaa, ahdistaa. Viimeisen vuoden ajan olet miettinyt sekä eroa että seksin hakemista muualta. Kysyt: "Kannattaako eroaminen vain siksi, että ei enää halua toista?". Onpa vaikea kysymys ja valitettavasti siihen en pysty vastaamaan. Mutta jos pohdin noita muita asioita, mitä viestissäsi kerrot, niin se toivottavasti auttaa sinua vähän eteenpäin vastauksen löytämisessä.
Ensimmäinen ajatus, mitä viestisi toi mieleeni on, että parisuhteessa pitkään jatkuneen seksuaalisen haluttomuuden taustalla on lähes aina muita ongelmia, joista haluttomuus on vain jäävuoren huippu, se osa joka näkyy helposti. Siksi seksittömän parisuhteen ratkaisuksi ei riitä se, että haetaan seksiä muualta. Se ei ratkaise mitään vaan tuo yleensä lisää ongelmia. Jos haluamme oikeasti ja aidosti lähteä hakemaan ratkaisua haluttomuuteen ja seksittömyyteen parisuhteessa niin meidän on ensiksi pysähdyttävä ymmärtämään mistä on kysymys? Siksi lähtisin miettimään tilannettasi sen kautta mitä kerrot parisuhteestanne.
Kuvaat, että puolisosi on hyvä, turvallinen, kunnollinen ja kannustava - hyvä ystävä. Samanaikaisesti kuitenkin kerrot, että et pääse yksin minnekään. Hän vie ja tuo sinua, kontrolloi menojasi, kulkemisiasi jopa niin, että ostoksillekin yksin meno on poikkeuksellista luksusta. Nuo viimeksi kuvatut asiat kuulostavat hyvin huonoilta ja ovat ristiriitaisia noiden alun kuvausten kanssa. Ne ovat toisen ihmisen omistamista, kontrollointia ja rajoittamista tavoilla, joita voi pitää henkisenä väkivaltana. Ymmärtääköhän miehesi tämän? Mitä tapahtuu jos sanot vastaan? Suuttuuko hän? Joudutko pelkäämään? Sanot suostuvasi seksiin "vaikka puristaa niin perhanasti", jotta sopu säilyy. Sanot, että miehesi ei pakota sinua rakastelemaan. Hyvä. Mutta mitä tapahtuu jos et suostu? Onko sinulla mahdollisuutta kieltäytyä?
Haluaminen vaatii sekä fyysistä että henkistä tilaa. Ilman tilaa, vapautta haluaminen vähitellen vähenee kunnes lakkaa. Kuulostaa siltä, että tuota tilaa ja vapautta ei tällä hetkellä ole suhteessanne. Ei ole siis ihme, että halusi miestäsi kohtaan on lakannut. Kuvaat häntä kuitenkin myös niin monin hyvin adjektiivein, että huomaan miettiväni olisiko sittenkin mahdollista alkaa muuttamaan olosuhteita välillänne tavalla joka mahdollistaisi uudenlaisen tilan suhteeseenne ja sitä kautta mahdollisesti uudenlaisen haluamisen. Oletko kertonut miehellesi miten koet tällä hetkellä suhteenne ja teidän välisen läheisyyden? Jos et ole kertonut, niin voisiko olla mahdollista, että kerrot hänelle että voit tällä hetkellä niin huonosti suhteessanne, että mietit jopa eroamista? On myös tärkeä kertoa niistä hyvistä asioista minkä takia eroaminen tuntuu vaikealta. Pyytäisin myös, että itseksesi pysähtyisit miettimään mitä merkitsisi sinulle itsellesi ja parisuhteellenne se jos hakisit seksiä ulkopuolelta. Mieti myös niitä huonoimpia mahdollisia seurauksia, sillä valitettavan usein ne pidemmän päälle toteutuvat.
Onnellisiin parisuhteisiin kuuluu yleensä suhteellisen onnellinen seksielämä. Onnellisissa parisuhteissa seksiä ei voida eikä haluta ulkoistaa vaan ihmiset voivat elää suhteessa toisiinsa kokonaisina. Toivon sinullekin, että voisit toteuttaa itseäsi kokonaisena tässä tai mahdollisesti jossain toisessa parisuhteessa.
Hyvää jatkoa sinulle toivottaen Perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Noin kymmenen vuoden parisuhteessa on ollut monia ylä- ja alamäkiä, tietysti. Olemme 25-vuotiaita. Noin viisi vuotta sitten käytiin eron partaalla, mutta saatiin asiat kuitenkin selvitettyä. Nyt tuntuu, että sama oravanpyörä pyörii taas, ja itse taistelen syyllisyyden surun ja ahdistuksen suossa. Kukaan ei voi puolestani päättää, mikä on elämälleni oikea suunta, mutta ulkopuolisen apu tai perspektiivi tuntuu nyt tarpeelliselta. Kuten myös ulkopuolisen arvio siitä, kuinka vaikeaa avioliittomme eheyttäminen vielä olisi.
Olen ollut aina itsenäinen ihminen, hyvin tietoinen omasta tahdostani, omasta tilasta, ajasta, ajatuksista.
Olen vanhin lapsista, avioeroperheestä, jossa moninaisia alkoholi- ja väkivaltasotkuja, huolta ja huolehtimista pikkusisaruksista. Minut heitettiin kotoa pois alaikäisenä. En ole katkera, rakastan perhettäni yhä ja aina, mutta tämä on muokannut minusta yli-itsenäisen ja vahvan ihmisen. On rankkaa huomata, etten ehkä jaksakaan enää kantaa parisuhdettani ja sen toista osapuolta ja koko elämäämme harteillani.
Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa 16-vuotiaasta saakka. Minusta tuntuu, että hän on kasvanut tukeutuen minuun. Tämä on parisuhteemme suurin ongelma minun mielestäni. Hän muutti kotoa suoraan kanssani asumaan. Viiden vuoden takainen kriisimme oli vahvasti kriisi aikuiseksi kasvamisesta. Paljon käytännön asioita, kuinka kotia hoidetaan, millaista on yhdessäolo oikeassa aikuisten arjessa. Pääsimme siitä yli.
Mutta yhä ja edelleen koen, että mieheni ei seiso omilla jaloillaan. Emme ole tässä parisuhteessa kaksi kumppania, vaan minä ohjaan laivaa. Kriisien keskellä minun pitää näyttää suunta. Hän ei kykene päättämään pienintäkään asiaa kysymättä varmistusta minulta. Tämä asia ahdistaa minua kohtuuttoman paljon – jos yksinkertaisesti kieltäydyn sanomasta ”mielipidettäni” siihen, lähteekö hän lenkille, mitä pukee päälleen tai lähteekö ystävänsä kanssa oluelle, hän loukkaantuu. Tätä asiaa on vaikea kuvata lyhyesti, mutta suurin haaveeni olisi, että mieheni olisi itsenäisesti omin ajatuksin hoitanut jonkun asian alusta loppuun asti ilman minua. Asiasta on puhuttu aina. Asia ei muutu.
Seksielämämme on ajautunut umpikujaan. Joskus eläväinen ja kokeileva ja kiihkeä on nyt minusta johtuen lamaantunut. Halumme ovat aina käyneet hiukan eri tahtia, minulle hyvinäkin aikoina sopiva määrä olisi 1-2 kertaa viikossa, hänelle ehkä 3-5. Nyt tuokin tilanne kuulostaa niin houkuttelevalta. Haluaisin haluta, mutta en tunne itseäni seksuaaliseksi missään mielessä. Viimeksi ongelmiemme aikaan tein suuren työn, että pääsin takaisin siihen mielentilaan, mutta onnistuin siinä! Lueskelin paljon netissä haluista ja haluttomuudesta, fantasioista ja ruokin omiani lukemalla esimerkiksi novelleja. Yritin pukeutua kauniiksi ihan arkena, en vain mieheni nähden vaan kouluun, töihin. Yritin ylläpitää naiseuttani, ostin alusvaatteita ja ajoin karvani vaikka seksielämämme olikin lamaantunut ja kukaan ei tuloksia välttämättä nähnytkään. No, tästä seurasi vain se, että mieheni alkoi epäillä.
Seksielämämme kuitenkin parani ponnistelujeni myötä, ehkä parhaaksi ajaksi ikinä. Pystyin jopa jakamaan fantasioitani ja fantasioimme paljon yhdessä. Kunnes mieheni kävi noissa epäilyksissään tutkimassa tietokoneeni sivuhistoriaa ja totesi että olen nettikeskustellut seksistä. Hän piti tätä petturuutena. Olin keskustellut erään pariskunnan kanssa kolmen kimpasta, mikä oli mieheni ja minun lempifantasia puhua ja kuvitella sängyssä. En itse ollut mieltänyt asiaa vääräksi, kun keskustelu oli anonyymiä, eikä kyse ollut nettiseksistä, vaan hiukan latautuneesta keskustelusta asian tiimoilta yleensä.
Itse koin enemmän vakavaksi yksityisyyteni loukkaamisen, hän siis kaivoi keskusteluhistoriaani tietokoneeltani! Mutta häpeä ja syylllisyys ohittivat tämän ajatuksen. En pysty enää palaamaan yhdessä fantasioihin. Häpeän itseäni liikaa, että ruokkiessani seksielämäämme ajauduin sopimattomuuksiin. Mieheni yrittää yhä, että juttelisimme yhdessä tuhmia, en pysty tähän enää. Se tuntuu vain likaiselta, fantasiani on niin sanotusti tuhottu. En ajattele noita asioita enää edes itsekseni. Samat keinot seksihalujen herättelemiseen eivät vain enää tänä päivänä toimi.
Yritän yhä pitää huolta itsestäni ja tuntea itseni kauniiksi. Saunassa mieheni tenttaa, koska olen itseni ajellut (miksi). Hän ei myönnä, että tarkoittaisi näillä kysymyksillä mitään, mutta ne ahdistavat todella paljon. Yllätin mieheni eräänä viikonloppuaamuna pyytämällä hänet takaisin sänkyyn jäätyäni itse pidempään nukkumaan. Seksi oli oikein mahtavaa. Jälkikäteen mieheni alkoi tenttaamaan mitä ajattelin aamulla kun sain itseni syttymään. Kun sanoin etten halua puhua siitä, hän ei antanut asian olla, hän halusi tietää mitä ajattelin ja totesi, että jos en halua sitä kertoa, asia on siis sellainen mikä loukkaisi häntä. Tuskin siis enää teen aloitteitakaan.
Olen täysin lukossa, syytetty ja syyllistetty. Mieheni sanoo, että minun täytyy tehdä tälle asialle nyt jotain, tehdä itselleni jotain, eikä hän näe miten hän on itse minut tähän ajanut. Jonkinlainen madonna-huora-syndrooma, jossa minun pitäisi pystyä olemaan estoton ja avoin, mutta jossa oikeuteni omiin ajatuksiin ja fantasioihin viedään, ja niistä aiheutetaan minulle häpeää. Ongelma on lähiaikoina levinnyt muuhunkin läheisyyteen. Mieheni huomauttelee minulle jatkuvasti, etten halaa, pussaa, silitä tarpeeksi. Hän itse tekee sitä koko ajan, ja sanoo että en ole normaali, kun vetäydyn pois. En ole normaali, kun en antaudu kielisuudelmiin. En tiedä mikä lukko tässä on. Seksi aiheuttaa minulle ahdistusta, koska sen määrä ja laatu on minun vastuullani. Tunnelma on täysin sen varassa sytynkö, ääntelenkö, teenkö tarpeeksi. Enkä pysty siihen, ja tunnen aiheuttaneeni pettymyksen sillä vähällä mitä saan aikaan. Joskus mieheni näyttää pettymyksensä, imitoi naamani ilmeitä ja kuinka vaivaantunut olen sängyssä. Miten pystyisin hyppäämään suoraan nollasta loistavaan seksiin?
Nyt kun ongelma on jatkunut, mieheni on sanonut, ettei odotakaan kovin laadukasta seksiä. Kuitenkin hän on vakaasti sitä mieltä, että ongelma ei poistu, jos seksiä ei harrasteta. Minun masennustani kuulemma auttaisi vähän rentoutua, ja seksiin pitää vain ryhtyä. Ryhdyn siis siihen hiukan väkisin, ja muutaman kerran viikossa teen miehelleni käsin asioita. Mutta tästä ”en odotakaan mitään hyvää” –seksistä en usko olevan kuin haittaa – suoraan sanottuna tunnen itseni täydeksi haaskaksi. Säälittäväksi lahnaksi, jolla sattuu olemaan reikä.
Olen ahdistunut ja masentunut. Arki rullaa ihan ok, pystyn juttelemaan ja nauramaan asioille, mieliala on kuitenkin surumielinen, apaattinen, itku on herkässä. Tai jos ei itketä tuntuu aika kylmältä. Välillä mietin, olisiko se niin paha jos vain kuolisi pois. Olen tämän kertonut miehelleni, ja hän takertuu minuun yhä vahvemmin. Laittaa lupaamaan etten tee itselleni mitään (en tietenkään, en ole tarkoittanut asiaa uhkaukseksi, vaan kuvaukseksi siitä kuinka paha oloni on), lupaamaan ettemme koskaan eroa (jos vastaan, etten voi luvata sellaista hän romahtaa ja pitkän keskustelun jälkeen joudun kuitenkin vakuuttamaan ettei niin tapahdu), lupaamaan että kerron hänelle kaiken.
Haluaisin pystyä käymään keskustelua aiheesta, olemmeko me ajautumassa eroon. Saammeko seksiä enää kuntoon, saanko itseäni kuntoon, olenko sellainen mitä sinä haluat jos en pysty muuttumaan, oletko sinä mitä minä haluan, toivommeko tulevaisuudelta samaa. Mutta tämä keskustelu ei ole mahdollista, mieheni menee tolaltaan. Joudun siis pohtimaan yksin.
Rakastan miestäni, paljon, en epäile sitä hetkeäkään, mutta onko rakkaus muuttanut muotoaan? En halua hänelle mitään pahaa, mutta en jaksaisi tuntea syyllisyyttä siitä että olen vääränlainen, ajattelen väärällä tavalla, en anna hänelle sitä mitä kuuluu antaa. Hän kuitenkin sanoo, että on valmis uhraamaan ”elämänsä parhaat vuodet seksittömässä suhteessa”. Lähinnä mietin, onko masennus syy vai oire? Pääsenkö siitä yli uudelleen, löydänkö itseni taas uudelleen tässä suhteessa?
VASTAUS: Hyvä ystävä.
Kiitos perusteellisesta pitkästä kirjeestäsi. Lopussa kirjoitat, että rakastat miestäsi ja sitä et epäile hetkeäkään. Hänkin rakastaa sinua eikä halua kuullakaan puhuttavan erosta. Tässä on hyvä pohja lähetä tarkastelemaan sitä, miten voisitte päästä eteenpäin lukkiutuneesta tilanteestanne.
Olette selvinneet yhdestä kriisistä. Kerroit, että tuon kriisin myötä kasvoitte aikuisiksi. Muistelepa, mikä auttoi teitä selviytymään tuolloin? Todennäköisesti puhuitte paljon ja saitte sovittua yhteisen arkenne asioista ja käytännöistä. Silloin ongelmanne olivat toisenlaisia kuin nyt, mutta tuosta kriisistä selviämiskeinojen muisteleminen auttaa teitä tässäkin kriisissä.
Olette alkaneet seurustelun varsin nuorina. Olette olleet ihailtavan sitoutuneita parisuhteeseenne ja edelleen haluatte selvittää ongelmanne. Tänä päivänä ette ole samoja ihmisiä kuin seurustelua aloittaessanne. Ette ole edes samoja verrattuna viiden vuoden takaiseen kriisiinne. Olette nuoria ja tuossa iässä muututte, kypsytte ja aikuistutte koko ajan. Myös suhteenne dynamiikka on muutoksessa. Viiden vuoden takaiset muutokset, jotka saitte aikaan yhteisillä päätöksillä, antaa toivoa, että tämäkin kriisi on selvitettävissä ja teissä on nuoruuden joustavuutta kuunnella toisianne ja muuttua.
Erilaiset perhetaustat ovat kasvattaneet teistä erilaisia persoonia. Sinä olet joutunut ottamaan vastuuta ja itsenäistymään aikaisemmin kuin kasvavan lapsen kuuluisi ja miehesi on saanut olla huolehdittu ja tukeutua muihin ehkä tarpeettoman kauan. Tämä vastakkaisuus on aiheuttanut kitkaa, mutta tällä alueella kaikki kasvun mahdollisuudet on tallella, kun olette tiedostaneet asetelman. Oletko muuten miettinyt, mitä elämässäsi on merkinnyt se, että olet joutunut elämään kriisiytyneessä perheessä ja huolehtimaan itsestäsi ja muista varhain? Mitä se on merkinnyt parisuhteessanne? Ehkä suhteenne alussa jatkoit huomaamatta vastuun kantamista, aloitteellisuutta ja itsenäistä päätöksen tekoa. Nyt et enää jaksa. Viisaasti olet jo välillä heittänyt palloa miehellesi, kun hän kysyy mielipidettäsi itseään koskevissa päätöksissä. Kysele edelleen: ”Mitä itse haluat?”, jolloin hän joutuu kuulostelemaan omia tarpeitaan ja toiveitaan. Luulen, että tämän alueen pettymykset heijastuvat tällä hetkellä suhteeseenne ja seksielämäänne.
Seksielämänne on ajautunut umpikujaan, niin kerrot. Seksielämän ongelmat ovat kytköksissä suhteen ongelmiin. Uskon, että kun suhteessanne saatte selvitettyä yhteisymmärryksessä tämän hetken ongelmia, yhteisymmärrykselle ja lämmölle tulee tilaa suhteessanne. Toisaalta kerrot, että haluaminen on hiipunut, mutta samalla kerroit, että yhtenä aamuna kutsuit miehesi takaisin sänkyyn. Siis haluaminen on tallella, mutta hautautunut pahan mielen alle.
Teit paljon työtä virkistääksesi omaa seksuaalisuuttasi. Rikastitte seksielämäänne yhteisillä fantasioilla. Näen, että olette nähneet paljon vaivaa suhteenne eteen. Nyt et enää saa fantasioista iloa, koska niihin liittyi miehesi epäluottamuksen syntyminen ja sinun yksityisen alueesi rajan ylitys. Fantasiat palvelivat teitä aikanaan. Ehkä nyt olisi uuden tulokulman aika.
Koska juuri nyt olette seksin alueella umpikujassa, suosittelen että otatte monta askelta taaksepäin. Voisitteko alkaa deittailla uudelleen, tutustua toisiinne ilman seksiä. Seksuaaliterapiassa aloitetaan usein seksipaastolla, jotta velvollisuusseksin paineet hellittävät. Sopikaa ajasta, jolloin olette ilman seksiä, mutta pyritte lähestymään toisianne muilla tavoin. Mitä teette mielellänne yhdessä? Mistä nautitte?
Voitte olla lähellä toisianne, kosketella ja hyväillä, mutta jätätte erogeeniset alueet rauhaan. Silloin voitte löytää monipuolisempaa aistimielihyvää läheisyydestä ja kosketuksesta. Rentoudutte ja avarrutte nauttimaan ilman seksiä pelkoa tai suorituspaineita. Muutaman viikon aikana jo voitte kokea rauhoittumista, lepoa toistenne lähellä ja vähitellen voi seksuaalinen haluaminen hiipiä kuin huomaamatta.
Kysyit, kuinka vaikea avioliittonne eheyttäminen olisi. Työtä se vaatii, mutta halua siihen teillä näyttää olevan. Eheytyminen edellyttää myös halua antaa anteeksi se millä olette toisianne loukanneet. Keskustelkaa siitäkin kysymällä toisiltanne, millä olen sinua loukannut ja itseltänne ”Haluanko antaa anteeksi?”. Toivottavasti voitte vastata ”Kyllä”.
Toivon sydämestäni teille selviämistä, suhteenne eheytymistä ja jälleen uutta alkua. Sytytetään toivon kynttilä.
KYSYMYS: Olen 29-vuotias nainen ja ollut naimisissa 2,5 vuotta. Suhde alkoi etäsuhteena, koska mies asui toisessa maassa, ja seurustelua kesti monta vuotta. Pidättäydymme yhdynnästä ennen avioliittoa hänen uskonnollisen vakaumuksensa perusteella, vaikka jonkinasteista esileikin tyylistä seksuaalista käytöstä esiintyi.
Itselläni on ollut nuorempana seksisuhteita muiden kanssa, vaihtelevalla menestyksellä. Minusta tuntuu, että olisin ollut valmis menemään kihloihin ennen kuin hän oli, joten kun vihdoinkin menimme kihloihin, tuntui että oli jo korkea aika. Naimisiin menimme vähän yli vuoden kuluttua kihlauksesta, noin puoli vuotta sen jälkeen, kun mieheni oli muuttanut Suomeen.
Ensimmäinen seksikerta oli kömpelö ja vähän sattui. Ajattelin, että se paranee siitä ajan myötä, mutten jatkossakaan osannut nauttia seksistä ja usein yritämme yhdyntää ennen kuin olen tarpeeksi kostunut. Usein yhdyntä kestää liian pitkään eikä kumpikaan saa orgasmia. En voi ilmaista olevani kiihottunut koska hyvin harvoin olen, ja sekin lopahtaa kun seksi kestää liian pitkään. En ole koskaan saanut yhdynnästä orgasmia kenenkään kanssa, ja mieheni kanssa en millään tavalla. Vibraattorilla voisin saada, mutta hän ei ole koskaan osoittanut kiinnostusta käyttää seksileluja yhdessä.
Nimimerkki Pettynyt
VASTAUS: Hyvä Pettynyt
Kerrot avoimesti ja rehellisesti parisuhdettanne vaivaavasta arasta aiheesta: kumpikaan teistä ei ole löytänyt nautintoa seksistä. Kerrot myös, että et ole löytänyt sitä aikaisemmistakaan suhteistasi.
Mietit, mitä tehdä kun seksi ei kiinnosta? Mistähän kaikesta mahtaa olla kysymys? Oletteko pystyneet puhumaan toisillenne siitä, miltä seksi tuntuu, mitä toivotte, kaipaatte ja haluatte? Mihin olette pettyneitä ja mikä voisi auttaa teitä pettymysten yli? Miten suuria paineita teillä mahtaa olla yhdynnän "onnistumisesta"? Onko onnistumisen mittari teille se, että molemmat saavat orgasmin? Pakonomainen tarve onnistua voi johtaa liialliseen yrittämiseen niin, että halu lopahtaa molemmilta.
Seksuaalisuus menee niin syvälle tunteisiimme ja ajatuksiimme, että siitä ei ole helppoa puhua. Aina kun ei itsekään tiedä, mitä toiselta ja seksiltä haluaa. Millaisia kokemuksia teillä on elämänne varrelta seksistä ja seksuaalisuudesta? Millä tavalla miehesi uskonnollinen vakaumus vaikuttaa siihen, mikä seksissä on hänen mielestään luvallista ja mikä ei? Entä mitä sinä ajattelet siitä? Oletteko saaneet kasvaa rauhassa seksuaalisesti vai onko kasvuanne jollain tavalla häiritty?
On tärkeää oppia tuntemaan oma seksuaalisuutensa: Mikä tuo minulle mielihyvää, mistä kiihotun, mikä auttaa pitämään kiihottumista yllä, ja mikä johtaa lopulta orgasmiin. Orgasmia voi opetella. Vaikka miehesi ei ole innostunut seksileluista, olisiko mahdollista, että sinä käyttäisit niitä apuvälineenä oman seksuaalisuutesi etsimisessä? Miten miehesi mahtaisi suhtautua siihen? Entä saako miehesi orgasmin itse ilman sinua? Mikä auttaisi häntä saamaan orgasmin yhdynnän aikana?
Seksi on aikuisten leikkiä. Miettikää, millä tavalla te voisitte löytää leikinomaisuuden puurtamisen sijasta. Aina yhteisen leikin ei tarvitse johtaa yhdyntään. Läheisyys ja hyväilyt voivat riittää kokemukseen, että olemme toisillemme tärkeitä. Ehkäpä voisittekin yhteisestä sopimuksesta lakata joksikin ajaksi yrittämästä yhdyntää ja olla vain lähekkäin, kuulostellen, miltä toisen läheisyys omassa kehossa tuntuu.
Jos seksistä puhuminenkin tuntuu kahdestaan mahdottomalta ajatukselta, älkää epäröikö hakea apua. Kokenut seksuaali- tai pariterapeutti voi auttaa teitä ilmaisemaan toisillenne näitä usein vaikeasti sanoitettavia tunteita ja ajatuksia.
Toivon, että yhteinen matkanne itsenne ja toistenne tuntemiseen saa jatkua ja syventyä
KYSYMYS: Tervehdys. Olen 39-vuotias mies. Olen naimisissa kuudetta vuotta ja meillä on 4- ja 2,5-vuotiaat lapset. Perheessämme ei ole alkoholi-ongelmia, eikä tietääkseni uskottomuuttakaan, mutta..
Käymme molemmat töissä ja yhdessäoloaikamme riitelemme lähes koko ajan. Vaimo on aina vihainen ja masentunut oman ajan puutteesta. Vaikka minä teen paljon kotitöitä ja hoidan lapsia ja muun muassa nukutan heidät aina, kun en ole töissä.
Myös seksi on iso ongelma. Mielestäni minulla on normaalit seksihalut. Silloin kun on aikaa ja energiaa harrastamme seksiä. Kuten mielestäni muutkin. Vaimoni haluaa seksiä koko ajan ja sen pitäisi kestää tuntikausia kaikkine mahdollisine leikkeineen. Enhän minä semmoista jaksa ja vaimo on superseksuaalinen haluineen. Pelkään, että hakee pian tarpeensa muualta. En halua erota, mutta emme voi puhua enää mistään huutamatta. Mikä neuvoksi?
Samppa, 39
VASTAUS: Tervehdys, Samppa!
Kuvailet elämäntilannetta, jossa sinun ja vaimosi pitää yrittää venyä moneen suuntaan. Osittain siis tilanteenne on hyvin tuttu monille lapsiperheiden vanhemmille: toisaalta on puoliso ja parisuhde, toisaalta lapset ja kodin arki, toisaalta työ ja vielä oman ajan ja tilan tarvekin. Monta elämänaluetta pitäisi yhdistää. Jokainen antaa iloa, tyydytystä ja sisältöä elämään. Jokainen osa-alue toisaalta myös vaatii aikaa ja vie voimavarojakin. Olisi liian helppoa kuitata asia sanomalla, että ruuhkavuodet kestävät aikansa ja ovat sitä elämän parasta aikaa, jonka arvon huomaa vasta jälkikäteen. Tosiasia kuitenkin on sekin, että jokaisen voimavarat ovat rajalliset. Siksi on hienoa, että olet lähtenyt etsimään apua!
Kerroit että riitelette lähes koko ajan ja ettette voi puhua enää mistään huutamatta. Väsyneenä ja stressaantuneena tunteiden käsittely on haasteellista. Silloin tulee myös helposti purkaneeksi väsymyksensä niihin lähimpiin ihmisiin.
Parisuhde joutuu koetukselle eikä perhe-elämä ole enää sitä millaiseksi sen on toivonut muotoutuvan. Parisuhde ja perhe eivät enää olekaan voimavara, vaan ne vievät voimia entisestään. Kuulostaa siltä, että tarvitsette aikaa parisuhteellenne ja toisaalta myös kumpikin ihan omalle itsellenne.
Kerroit että vaimosi haluaa omaa aikaa. Et puhu omasta ajantarpeestasi: koetko että sinulla itselläsi on omaa aikaa? On tärkeää antaa aikaa lapsille ja perheelle. Yhtä tärkeää on pitää huolta myös itsestään.
Kerroit myös että vaimosi on vihainen ja masentunut. Jos kysymys on masennuksesta, siihen on saatavissa apua: onko vaimosi ottanut yhteyttä työterveyteen.
Kerroit paljon myös seksuaalisuudesta ja siitä että tarpeenne eivät kohtaa sillä alueella. Seksuaalisuus on herkkä alue ja koskettaa ihmistä syvältä. Seksuaaliset tarpeet vaihtelevat yksilöittäin: poikkeuksellisen ja normaalin seksuaalisen aktiivisuuden rajaa ei voi vetää. On tärkeää keskustella, kertoa omista tunteistaan ja toiveistaan ja myös kuunnella toista herkällä korvalla.
Jäin miettimään lausettasi: "Vaimoni haluaa seksiä koko ajan ja sen pitäisi kestää tuntikausia…" Seksuaalisuus ei ole yhtä kuin seksi tai seksiakti, vaan se voidaan käsittää laajemminkin läheisyytenä, hellyytenä, puheena. Millä tavoin parisuhteessanne ja perheessänne ilmaistaan välittämistä ja rakkautta? Osaako puolisosi ottaa vastaan muita rakkaudenilmaisuja kuin seksissä? Jos ei, olisiko hyvä keskustella asiasta? Joskus yksilöterapiakin voi olla tarpeen.
Kokonaistilanteenne on laaja ja monisyinen. Ulkopuolisen näkökulma voi avata teille uusia polkuja pois umpikujasta. Kirkon perheneuvonta auttaa mielellään teidänkin perhettänne!
KYSYMYS: Olemme seurustelleet avomieheni kanssa nyt pari vuotta ja asuneet yhdessä vuoden. Suhde alkoi etäsuhteena, mutta mies muutti luokseni. Päädyimme minun kotikaupunkiini, koska opiskelen täällä. Mies ei ollut sitoutunut mihinkään kaupunkiin joten ratkaisu oli järkevä tältä osin. Minun elämäni on täällä: ystävät, koulu, työ ja menneisyys. Miehellä ei ole täällä muuta kuin minä. Hän ei myöskään ole tykästynyt kaupunkiin koska se ei tarjoa hänelle samanlaisia harrastusmahdollisuuksia ym. kuin hänen entinen kotikaupunkinsa. Hänellä ei ole täällä myöskään ystäviä (eikä hän tutustu ihmisiin helposti, joten tämä tuskin muuttuu). Tästä kaikesta johtuen mies viettää kaiken aikansa kotona. Suurimman osan ajasta hän pelailee tai surffailee netissä. Työn saralla hän on muutosvaiheessa. Hän opiskelee avoimessa joitain kursseja, mutta tekemistä hänellä ei juurikaan ole.
Minä sairastan ms-tautia. Minulla on oma yritys ja tämän lisäksi viimeistelen opintojani yliopistolla vaativassa tiedekunnassa. Tekemistä riittää ja orastava valmistuminen aiheuttaa stressiä ja paineita. Tauti näkyy minussa eniten kovana väsymisenä. Arki on rankkaa ja välillä tuntuu että selviytyminen tavallisesta elämästä on ylitsepääsemätöntä. Mies haluaisi harrastaa kanssani ja viettää paljon aikaa yhdessä, olenhan hänen ainoa ystävä täällä.
Lisäksi mies on erittäin aktiivinen seksuaalisesti. Nykyinen tilanteeni on aiheuttanut halujeni hiipumista (väsyminen ja stressi). Riitelemme miehen kanssa myös usein (aiheena mm. seksi ja entiset suhteet) ja tämä lisää haluttomuuttani. En pääse riidoista yli niinkuin hän ja mies kummastelee esim. miksen kykene sovintoseksiin. Kaipaan omaa aikaa ja lepoa. Mies taas kaipaisi juuri päinvastaista. Pahimmalta tuntuu kun en pysty tarjoamaan miehelle sellaista seksielämää kuin hän haluaisi. Mies sanoo ymmärtävänsä minua, mutta asia nousee esille turhan usein. Jos hän aidosti ymmärtäisi minua, eikai hän ottaisi asiaa puheeksi? Kun seksitauot venyvät pidemmäksi (n. viikko) mies alkaa käyttäytyä minua kohtaan inhottavasti. Hän sanoo että minun pitäisi kestää tämä ja ymmärtää häntä, koska hänellä on paha olo puutteessaan. Lisäksi mies sanoo että minun pitäisi vain yrittää seksiä, että halu saattaa syttyä kesken touhun. Minua tämä ajatus puistattaa. Tämän suhteen minulla on varmaankin jonkinasteinen lukko, sillä olen joutunut lievän seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi lapsena. Jos minulla ei ole sillä hetkellä halua, en halua myöskään "pakottaa" itseäni seksiin.
Olemme yrittäneet työstää ongelmiamme mutta samat asiat toistuvat yhä uudestaan ja uudestaan. Olemme riidelleet paljon suhteemme aikana, pahastikin. Kerran oksensin kun minulla oli niin paha olo. Vasta sain jonkin asteisen paniikkikohtauksen riidan aikana. Riitely vie minulta myös paljon energiaa ja arki muuttuu yhä vaikeammaksi. Olen sanonut miehelle jo monesti että voimani ovat loppu. En kestä enempää vastoinkäymisiä. Minun tulee selviytyä opinnoistani ja työstäni, niistä ei voi luistaa. Parisuhde on käynyt niin vaikeaksi, että mielestäni voisin paremmin yksin. Mies ei halua erota. Mitä ihmettä voimme tehdä?
VASTAUS: Luin kirjeesi moneen kertaan ja pohdin, mitä ja miten sinulle vastaisin. Tuntuu, että elämässäsi on kauhean paljon kuormittavia tekijöitä yhtä aikaa. Ja vastapainoksi iloa ja helpotusta tuovia asioita aika vähän. Kuitenkin, jotta elämämme säilyisi jollain tavalla tasapainossa, näitä molempia puolia tarvitaan.
Kerrot sairastavasi ms-tautia. Käsitykseni mukaan se on sellainen sairaus, että tulisi erityisen hyvin pitää huolta siitä, ettei elämä kuormittuisi liikaa, ja että olisi mahdollisuus lepoon ja rauhaan. Joillekin asioille voimme tehdä jotain, voimme yrittää helpottaa elämäämme monilla tavoilla. Sairaudelle itsessään sinä et voi mitään. Se on osa elämääsi osittain antaa rajat sille, millaista elämää voit elää. Ei niin, ettetkö voisi toteuttaa unelmiasi ja käyttää kykyjäsi parhaasi mukaan (valmistuminen, oma yritys), vaan niin, että joudut miettimään, mitä jaksat ja miten paljon kestät.
Jotenkin ajattelen myös niin, että moni periaatteessa hyvä asia on elämässä kääntynyt yllättäen elämää hankaloittavaksi. Ennen muuta ajattelen parisuhdettasi.
Et suoraan kirjoita sitä, mutta olettaisin, että välillänne on ainakin ollut, jos ei edelleen ole, voimakkaita tunteita; kiintymystä ja halua sitoutua. Jotain sellaista, että pelkkä etäsuhde ei ole teille kummallekaan riittänyt ja olette tahtoneet muuttaa yhteen ja perustaa yhteisen kodin. Oletan myös, että miehesi on ollut erittäin halukas sitoutumaan sinuun, koska hän on ollut valmis jättämään oman asuinympäristönsä ja siihen liittyvät tärkeät asiat.
Joskus voi käydä niin, että hyväksi ajateltu asia, kuten vaikka yhteen muuttaminen ja suhteen vakauttaminen tuokin tullessaan hankaluuksia. Miehesi on yllättäen paljon riippuvaisempi sinusta kuin sinä hänestä. On vaikeaa, teille kummallekin, löytää tasapainoa ja hyvää yhteistä olemista, kun toinen tuntuu olevan paljon sinun varassasi. Uskon, että häntäkin harmittaa se, että hänen tyytyväisyytensä ja tyytymättömyytensä on sinusta ja sinun tavastasi elää kiinni. Sinulla on kodin ulkopuolella elämää; opiskelut, työ harrastukset, ystävät. Hänellä on puolestaan mitä? Jokaisella kestää aikansa ennen kuin voi luoda itselleen arkisen ja tyydyttävän elämän, jossa voi toteuttaa itseään.
Kuitenkin on niin, ettei tilanne, johon olette ajautuneet, ole sinun syysi. Et ole vastuussa siitä, että hän on parhaillaan muutosvaiheessa, jossa entisen elämän tilalle ei ole vielä tullut uutta. Sinä voit toki olla hänelle tukena ja apuna, mutta elämän sisällöksi et voi hänelle kokonaan olla. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että tilanne varmasti syö miehesi itsetuntoa ja saattaa aiheuttaa arvottomuuden tunnetta. Onkin aika kuvaavaa, että riitanne ja konfliktinne käydään voimakkaasti seksuaalisuuden saralla. On kuin taas yksi hyvä ja elämää kannatteleva asia olisi kääntynyt yhteistä hyvää vastaan.
Se, minkä pitäisi tuoda teille yhteyttä, lämpöä ja hellyyttä, tuokin riitaa, tyytymättömyyttä ja syyllisyyttä. Kirjoitat, että miehesi on seksuaalisesti kovin aktiivinen, voisiko olla että hän haluaa olla vaan yhteydessä sinuun, olla sinun kanssasi, ja tuo on ainoa reitti jonka hän ikään kuin tällä hetkellä ”osaa”. Tällä en tarkoita sitä, että sinun tulisi kyetä harrastamaan seksiä silloinkin kun et halua. Ei tarvitse. Yleensäkin, kyse ei ole suostumisesta, vaan haluamisesta. ja sen tunnistaminen on tosi tärkeää.
Mikä voisi olla teille tie parempaan yhteyteen ja sitä kautta molemminpuoliseen seksuaalisuudesta nauttimiseen?
Voisiko se olla se, että puhuttaisiin rehellisesti siitä, missä tilanteessa suhde on, että molemmat voisivat kertoa peloistaan ja epäilyksistään. Että molemmat voisivat tunnustaa se, että tällaisenaan suhde vie enemmän kuin antaa ja että te molemmat tarvitsette myös iloa ja helppoutta, jota suhde parhaimmillaan voisi tuoda.
Jos kumpikin on kovin tyytymätön nykyiseen tilanteeseen, tulee myös muutosta hakea yhdessä. Kirjoitat hyvin koskettavasti siitä, kuinka ”arki on rankkaa ja välillä tuntuu että selviytyminen tavallisesta elämästä on ylitsepääsemätöntä”. Sellaista ei sinun, eikä yhteisen elämän tulisi olla.
Kaikkea hyvää sinun elämääsi toivottaa perheneuvoja Kati
