Suhdeklinikka

Tsekkaa haluttomuuden tarkistuslista ja opi hyvän rakastajan kuusi sääntöä.

Teksti: Mirja Wuokko

Kaikki ihmiset ovat synnynnäisesti seksuaalisia olentoja. WHO:n mukaan seksuaalisuuteen vaikuttavat psykologiset, biologiset, kulttuuriset, sosiaaliset, poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset, historialliset ja henkiset tekijät. Jokainen kantaa kehossaan ja mielessään omaa seksuaalihistoriaansa. On oikeastaan ihmeellistä, miten monessa parisuhteessa seksi on ihanaa.

Parisuhdeterapeuttien vastaanotolle mennään harvemmin vain kehumaan upeaa liittoa. Parit tulevat hakemaan apua suhteen ongelmiin. Vantaan seurakuntien perheneuvoja Paula Ruotsalainen on erikoistunut seksuaalikysymyksiin. Hänen mukaansa useimmilla pareilla seksikysymykset ovat ainakin yhtenä ongelmien syynä taustalla. Parisuhteen seksuaaliongelmat vaikuttavat taas kaikkeen muuhun parin elämässä.

Yleisimpiä seksiongelmia on haluttomuus. Ruotsalainen käyttää kolmen kohdan listaa haluttomuuden tutkimiseksi. Ongelmaa ei voi ratkaista ennen kuin tietää sen syyn.

Haluttomuuden tarkistuslista:

1. Ulkopuoliset syyt: työ, työttömyys, lapset, rahattomuus, stressi ym.
2. Parisuhteen ongelmat: riidat, turvattomuus, pettäminen, väkivalta, epäluotettavuus, kommunikaatio-ongelmat.
3. Henkilökohtaiset asiat: ahdistus, masennus, suorituspaineet, sairaus, lääkkeet, alkoholi, hormonitasot, suru, oman aiemman elämän esiin nousevat tapahtumat (kuten traumat), tai tunteet ovat muualla, on esimerkiksi ihastunut johonkuhun toiseen.

Ruotsalainen kehottaa myös miettimään, miksi on haluton juuri nyt. Onko jotain tapahtunut? Mikä on haluttomuuden viesti?

”Kannattaa kysyä itseltään, mitä se on, mitä ei tahdo. Eikö halua omaa kumppaniaan? Tai raskautta? Pelkääkö jotain tautia? Oire voi olla viisas. Jos suhde on huono tai kumppani epäsopiva, voi olla viisasta, ettei altista itseään sille”, Ruotsalainen neuvoo.

”Jos löytää jonkin syyn haluttomuuteen, voi pureutua siihen. Olisiko jotain tehtävissä? Pitäisikö mennä puhumaan jonkun kanssa? Voi hakeutua pariterapiaan tai hakea itselleen apua.”

Usein rehellinen ja asiallinen keskustelu kumppanin kanssa helpottaa tilanteen aiheuttamaa ahdistusta, vaikka ei heti poistaisi haluttomuuden syytä.

Vanha tarina, jossa mies vonkaa ja nainen ei halua, ei päde enää. Nuoret naiset raahaavat kumppaninsa parineuvontaan, koska jäävät ilman seksiä.

”Nuorten miesten haluttomuus näkyy nyt myös muilla samaa työtä tekevillä. Olemme miettineet syitä tähän. Yksi mahdollinen syy voi olla kehonrakennukseen liittyvä hormonien käyttö. Toinen mahdollinen vaikuttaja on pornon tuomat suorituspaineet. Niitä on molemmilla sukupuolilla.”

Hyvin yleisten suorituspaineiden taustalla voi olla erilaisia häpeän, kelpaamattomuuden, huonommuuden ja riittämättömyyden tunteita. Ihminen kokee olevansa jotenkin vääränlainen.

Nuorten aikuisten lisäksi suorituspaineita on runsaasti myös eronneilla, jotka ovat tulleet uudelleen parisuhdemarkkinoille. Kelpaanko? Riitänkö? Miten tämä tehtiin? Ruotsalaisen mukaan nuorilla on erilainen tilanne seksielämää aloittaessaan, koska kaikki ovat aloittelijoita. Eronneilla voi olla pelkoja muiden osaavammuudesta.

Valtataistelua?

Haluttomuus voi johtua myös tietoisesta tai tiedostamattomasta valtataistelusta. Seksin säännöstelyllä yritetään jollakin tavalla hallita suhdetta tai tilannetta.

”Sitoutumiskysymykset vaikuttavat haluun. Jos toinen haluaa jo perustaa perheen, voi haluttomuus olla keino pitää etäisyyttä toiseen. Sitoutuminen on tosi iso parisuhteen kysymys: millaiset toiveet, tarpeet ja haaveet toisella on tulevaisuudesta. Miehellä voi olla objekti-olo, hyväksikäytetty olo, jos nainen etsii vain isää tulevalle tai jo olemassa olevalle lapselleen. Tai toisin päin”, Ruotsalainen kuvailee.

Kumppaneilla voi olla jo alun alkaen erilaiset tarpeet ja toiveet seksin suhteen. Kaikkien seksuaalienergian taso ei myöskään ole samanlainen. Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus olisi järkevää yrittää selvittää jo ennen sitoutumista.

”Se on niin hämäävää, kun rakastumisvaiheessa monet yleensä ovat hyvin innokkaita seksiin ja hyvää seksiä on paljon”, Ruotsalainen sanoo.

Jos seksi on ykkösasia itselle, pitäisi hälytyskellojen soida, jos jo suhteen alussa on harvoin seksiä, tai se ei ole edes silloin kovin intohimoista.

Kannattaa tutkailla potentiaalisen kumppanin aiempaa seksielämää. Jos seksi tulee toisen elämässä vasta monen muun kivan jälkeen viimeisenä tärkeyslistalla, ei korkean seksuaalienergian omaavan ehkä kannata mennä kimppaan seksin väistelijän kanssa.

”Kumman halu otetaan mittatikuksi? Jos vastaanotolleni tulee pari, jossa toisen asenne on, että korjaa tää mun lelu, tää ei toimi niinku mä haluun, niin ei tällainen asetelma oikein toimi.”

”Halun yhteensopimattomuutta voi joskus yrittää ratkaista joustamalla. Voi tulla toista vastaan ja vähän tinkiä omista haluistaan. Jos tulee positiivisia kokemuksia, se innostaa seksiin, mutta jos joutuu hampaat irvessä suostumaan, ei varmasti innosta seuraavallakaan kerralla”, Ruotsalainen neuvoo.

”Jokainen haluaa olla haluttu. Se joka painaa koko ajan päälle, ei saa koskaan sitä kokemusta.”

Passiivisen osapuolen oman halun heräämiseen ei jää tilaa, jos toinen on joka päivä ehdottelemassa seksiä.

”Yksi mahdollisuus on, että enemmän haluava harrastaa itsetyydytystä niin paljon, että paine helpottaa.”

Joskus Ruotsalaisen vastaanotolle tulee pari, jonka toinen osapuoli valittaa seksin puutetta. Pian selviää, että suhteessa on ollut paljon riitaisuutta tai väkivaltaa. Uhkaavalle kumppanille on usein yllätys, ettei toinen halua seksiä turvattomissa olosuhteissa.

”Vaikka kaikki eivät saa tai halua lapsia, on naisen biologiaan sisäänrakennettuna tarve tarkistaa miehen turvallisuus naista ja mahdollista lasta kohtaan. On tärkeää tuntea olonsa täysin turvalliseksi, jolloin voi heittäytyä nautintoon.”

Viina vie halut

Yksi vähentyneeseen seksiin tai sen haluun vaikuttava tekijä on viina.

”Kun on kovassa humalassa, ei silloin seiso. Jos valitsee mieluummin sen dokaamisen kuin yhdessä olon, voi rakastelu jäädä vähemmälle”, Ruotsalainen valaisee.

Joskus elämäntilanne vaikeuttaa seksielämää, jos toinen vaikka asuu kauempana, tai joutuu työn takia matkustamaan paljon. Pienet lapset rajoittavat monen seksiä.

”Vauvaperheessä se on fakta, ettei seksi voi nyt olla numero ykkönen. On hyväksyttävä tosiasiat”, sanoo Ruotsalainen.

”On todistettu, että etenkin naisen rakkaus ja tyytyväisyys kumppania kohtaan on riippuvainen kumppanin suhtautumisesta lapsiin. Perheestä vastuuta kantava mies on rakastettavampi. Jos lapsi on esimerkiksi sairas, eikä mies jaa huolta, tulee kokemus, ettei toinen ymmärrä, ja se vie kauemmas toisesta. Pettymykset ja loukkaukset ovat usein haluttomuuden takana.”

Haluton sitoutumiskammoinen

Sitoutumiskammoiset ovat yksi haluttomien ryhmä. He nostavat Ruotsalaisen mukaan kytkintä, kun suhde menee vakavaksi.

”Joillakin on kovan sitoutumiskammon tai muun syyn takia helpompi saada orgasmi ventovieraan kanssa. Intiimiys muuttaa tilannetta, eikä seksi enää suju.”

Mediassa on esitetty ristiriitaisia väitteitä kotitöiden tasa-arvoisen jakamisen vaikutuksista parisuhdetyytyväisyyteen ja seksin tyydyttävyyteen. Miten asia on oikeasti?

”Miten ihminen on mukana yhteisessä elämässä? Aktiivisesti mukana oleminen auttaa yleensä parisuhteessa. Miten kohtelee toista? Miten osoittaa arvostavansa toista ja yhteistä elämää? Jos kokee, että kaikki on omalla vastuulla, on yleensä myös haluton seksiin. Uupumus ja tyytymättömyys ei lisää seksihaluja. Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka ilolla tekevät kaiken. Kysymys on siitä, panostaako toinen yhteiseen elämään, vai meneekö muu aina edelle”, Ruotsalainen vastaa.

”Jos toinen kokee perheen tärkeäksi ja toinen vain työn, ei tule yhteistä ilonaihetta.”

Hyvän rakastajan kuusi sääntöä

Paula Ruotsalaiselta kysytään usein hyvän rakastajan ominaisuuksia. Hän listaa kuusi sääntöä:

1. Ole ihana ja hellä muuallakin kuin sängyssä. Muista kauniit katseet ja sanat.
2. Ota toisen tarpeet ja toiveet huomioon. Kuuntele herkällä korvalla, niin opit, mikä tekee toiselle hyvää.
3. Älä oleta, edes seksissä, kysy! Herkisty myös sanattomille viesteille.
4. Muista vastavuoroisuus. Seksi ei ole kaupankäyntiä. Älä hae itsekkäästi vain omaa nautintoasi.
5. Keho on pyhä. Suhtaudu siihen kunnioittavasti. Kenelläkään ei ole omistusoikeutta toisen kehoon.
6. Huomioi koko keho. Iho on ihmisen suurin elin, ja sen muistiin jää merkki sekä kauniista ja kunnioittavasta, että ikävästä ja epäkunnioittavasta kosketuksesta. Millaisen merkin haluat jättää?

Hyvän rakastajan sääntöjä voi olla vaikea noudattaa, jos tunteet eivät ole aitoja. Ruotsalainen korostaa seksuaalisuuden kokonaisvaltaisuutta.

”Jos olet törkeä ja itsekäs kusipää toiselle, on turha odottaa kovinkaan lemmekästä vastaanottoa sängyssä.”

Vain oman nautinnon jahtaaminen ei lopulta tuo tyydyttävää seksielämää kenellekään.

Indianan yliopiston kuuluisa Kinsey-instituutti tutki yli tuhatta paria USA:ssa, Brasiliassa, Saksassa, Japanissa ja Espanjassa. Miesten parisuhdetyytyväisyys korreloi voimakkaasti hyvän terveyden ja kumppanin orgasmin arvostamisen kanssa.

Kinseyn tutkimuksen mukaan pitkässä parisuhteessa olevat miehet ovat tyytyväisempiä kuin muut miehet. Heille on tärkeää, että suhteessa on paljon hellyyttä ja pusuja.

Naiset arvostavat pitkässä suhteessa eniten hyvää seksiä. Aiemmin tutkijat uskoivat sen johtuvan naisten hitaasta kypsymisestä seksuaalisuuteen. Nyt uudeksi selitykseksi on noussut tyydyttävän seksielämän tärkeys. Jos seksi ei suju, eivät naiset enää jää suhteeseen pidemmäksi aikaa.

Miehekäs mies puhuu

Tutkimukset murtavat vanhoja sukupuolirooleja, jotka ovat Ruotsalaisen mukaan saaneet väistyä Suomessakin. Seksi on molempien vastuulla ja kummankin asia. Miehet syyttävät usein naisia toiveiden ristiriitaisuudesta. Naisten toiveissa ei ole mitään kummaa.

”Roolit tasoittuvat, mutta eivät koskaan katoa. Enemmistö tulee aina olemaan selvästi miehiä ja naisia. Nykynainen toivoo, että miehessä on molempia: hellä rakastaja ja huolehtiva isä, mutta myös maskuliininen ja aktiivinen puoli. Yhtä lailla monet miehet toivovat, että naisessa on sopivasti naisellisuutta ja särmää.”

”Miehekäs mies on nyt erilainen kuin ennen. Hän on se joka puhuu.”

Parisuhdetutkimuksessa liiton toimivuuden mittarina pidetään yleisesti hyvää kommunikaatiota: positiivisia ja kunnioittavia sanoja, ilmeitä ja eleitä.

Ruotsalainen ihmettelee, miksi suomalaisen miehen puhumattomuus on hyväksytty niin pitkään. - Jos en erikseen ilmoita, etten enää rakasta, niin kaikki on hyvin - ei ole kovin toimiva parisuhdeviestinnän lähtökohta.

”Tarkista ainakin, että viesti menee perille, jos osoitat rakkautta tekojen kautta.”

Ruotsalaisen mukaan läheisyys, halaukset, hellä sively ja ihokontakti tekevät ihmiselle hyvää jo hermotasolla.

Arjen söpöt rutiinit pitävät myös seksivirettä yllä. Hyvänpäivänsuukot, tervetulohalaus ja pienet huomionosoitukset tukevat suhdetta.

”Rakastelua on Erich Frommin mukaan kaikki se, mitä rakastuneet ihmiset tekevät toistensa kanssa”, kertoo Paula Ruotsalainen myös videollaan.

Miten saa iloa seksiin?

”Ota seksiin sopivasti tuttua hyväksi havaittua ja riittävästi uutta vaihtelua”, neuvoo Ruotsalainen.

Lähteet: Paula Ruotsalaisen haastattelu. Couples report gender differences in relationship, sexual satisfaction over time. IU News Room 5.7.2011.

Katso myös Paula Ruotsalaisen videovinkit:
Minkälainen on hyvä rakastaja?
Mistä haluttomuus johtuu?
Mitä rakastelu on ja mitä se ei ole?

KYSYMYS: Olen 27-vuotias nainen, ja ollut parisuhteessa nuoruudenrakkauteni kanssa kohta kymmenen vuotta, yhdessä olemme asuneet niistä kahdeksan. Nykyään meillä on yhteinen koira ja asuntolaina, sekä asunto rivitalossa. Mieheni on minua vuoden vanhempi. Emme ole kumpikaan koskaan asuneet yksin.

Suhteemme on ollut melko tasaista ja olen ollut ihan onnellinen, mutta vähän yli vuosi sitten ”heräsin” ja huomasin, ettemme tee juurikaan mitään yhdessä. Teimme monia juttuja suhteemme alussa, mutta vuosi vuodelta tekemiset ovat pikkuhiljaa vähentyneet. Emme käy edes ruokakaupassa yhdessä....

Lisäksi haluaisin hellyyttä, koskettelua ja suudelmia paljon nykyistä enemmän. Silloin, kun esimerkiksi saan halauksen, tuntuu miehellä olevan siitä kiire pois, lähinnä tietokoneelle tai televisiolle. Inhoan, kun meillä on jatkuvasti kaikki laitteet päällä, pahimmillaan mies istuu television ääressä sohvalla, pelailee iPadillaan tai puhelimellaan ja tietokonekin on vieressä auki ja näppäilee sillä niissä väleissä kun ehtii. Tämä on siis lähes jokailtaista. Tästäkin on keskusteltu, ja ihan ystävällisesti olen asiasta maininnut.

Seksi on ihan hyvää edelleen, minua vaan huvittaa koko touhu. Sitä tapahtuu melko harvoin ja onhan sekin mennyt jollain lailla ”suorittamiseksi”, itseni osaltani ainakin. Olen puhunut, että tarvitsen sitä hellyyttä ja yhteistä tekemistä, jotta seksikin kiinnostaisi enemmän. Miehelläni asia menee kuulemma toistepäin; kun saa seksiä, voi muutkin asiat innostaa enemmän.

Otin silloin vuosi sitten asian puheeksi, ja mieheni oli tyytymättömyydestäni ihmeissään, hänen mielestään suhteessamme ei ollut mitään vikaa, myönsi kuitenkin, että ”kai sitä vähän enemmän olisi yhdessäkin voinut tehdä.”

Viimeisen vuoden aikana on käyty monet keskustelut ja monet itkut itketty. En alkanut tuosta vaan olemaan tyytymätön, vaan näin jälkeenpäin yhteisiä vuosiamme muistellen, olin jo monta vuotta sitten tyytymätön samoihin asioihin kuin nytkin. Silloin ne vaan jotenkin sieti, eikä kokenut edes tarvetta puhua niistä, mutta nyt samat asiat ovat alkaneet harmittamaan enemmän ja enemmän ja nyt näköjään alkaa raja tulla vastaan.

Toivoisin muutakin tekemistä mieheni kanssa kuin kotona olemista, mies taas haluaisi tehdä juuri ”kotijuttuja” enemmän kanssani. Myönnän, etten ole niissä parhaimmillani.

Mieheni on aina ollut sellainen luonteeltaan, ettei oikein osaa suunnitella tekemisiään kenenkään kanssa (paitsi jokakesäiset ulkomaanreissut kavereidensa kanssa). Itse taas tykkään suunnitella ja ”touhuta”. Olen ihmetellyt, että miksi kanssani on niin vaikea suunnitella ja tehdä asioita, ja että miksi emme esimerkiksi ole käyneet yhdelläkään ulkomaanreissulla tämän kymmenen vuoden aikana, vaikka monesti olen toivonut. Vastaus oli, että ”ei vaan ole saatu aikaiseksi, ei siihen sen kummempaa syytä ole.”

Perimmäinen ongelma minulle on se, että en koe itseäni tärkeäksi ja rakkaaksi, kun tuntuu, ettei tuo toinen oikeasti halua tehdä asioita kanssani. Itse kun olen halunnut vaikka mitä, ja jo vuosia. Enkä väitä ettemme KOSKAAN tekisi mitään, kyllä on oikein kivat muutaman päivän kesälomareissut esimerksiksi tehty, joskus käydään ravintolassa tai elokuvissa. Mutta kaikki tuollainen tekeminen on ison vaivan takana, lähes aina jonkunlainen kärhämä saadaan aikaiseksi ennen kuin mitään päästään tekemään. Nuo kärhämät liittyvät usein siihen, ettei meinata saada sellaista päivää sovittua mikä kävisi kummallekin (miten helppoa se olisikaan, kun mieheni asenne on, että ”katellaan siinä lähempänä, jos ei tule mitään muuta..”). Eikö tällaisten asioiden sopiminen pitäisi olla helppoa ja luontevaa?? Meiltä puuttuu sellainen me-henki täysin..! Kyllä kavereideni kanssa kaikki tällainen suunnittelu ja asioiden tekeminen on helppoa.

Mieheni sanoo kyllä rakastavansa minua ja haluaa olla kanssani. Uskon häntä kyllä, mutta tavallaan en kuitenkaan.. Järkeni ei millään ymmärrä sitä, ettei toisen kanssa saa aikaiseksi tehtyä asioita, jos oikeasti on halua. Jos halua on, niin kyllä sitä aikaa repii jostakin. Ainakin minä. Ja en kaipaa ainoastaan ulkomaanmatkaa, vaan ihan normaaleja asioita. Haluaisin yhdessä mm. lenkkeillä (tätä tapahtuu ehkä pari kertaa kuukaudessa), sopia kesälomista, tehdä ruokaostoksia, käydä silloin tällöin entisessä kotikaupungissamme (molempien vanhemmat asuvat siellä), käydä silloin tällöin kaupingilla kahvilla tai ihan muuten vaan kattelemassa jne...

Meillä molemmilla on omat harrastukset ja kiinnostuksen kohteemme, ja oikeastaan melkeen ainoastaan omat kaverimmekin.
Emme vaan yksinkertaisesti ole löytäneet mitään yhteistä harrastusta.

Esim. viime kesänä molemmat tsemppasimme, teimme hiukan tavallista enemmän juttuja kodin ulkopuolella ja minä osallistuin enemmän kotijuttuihin, laitoimme puutarhaa ja öljysimme yhdessä saunan lauteet. Syksyn tullen nuo sitten molempien osalta jotenkin hiipuivat, taas.. Aikaisemminkin olimme siis jo yrittäneet tsempata ja tehdä niitä juttuja, mitkä ei oikein itseä kiinnostaneet, mutta tehtiin kun toista kiinnosti.

Mieheni ei halua sitoutua mihinkään harrastukseen mitä pitäisi harrastaa tiettynä päivänä. Hänellä liikkuminen on muutenkin kausittaista, liikkuu silloin kun huvittaa. Itselleni se on oikeastaan elämäntapa, ja ravintoasiat ovat minulle myös tärkeitä.

Menen piakkoin psykologin vastaanotolle selvittelemään ajatuksiani.Parin kaverin ja äitini kanssa pystyn myös asioista puhumaan. Avokkiani olen monet kerrat pyytänyt parisuhdekeskusteluun ammattilaisen kanssa, mutta ei lähde. Syyt ovat, että ei tykkää puhua vieraille asioistaan, ei usko että niistä on mitään apua, ja meidän ongelmat ei kuulemma ole niin isoja, ettei niitä voida ratkoa keskenämme. Kuulemma lapsellista, jos ei saada tällasia asioita selvitettyä itse..

Tällä hetkellä järki sanoo vielä hetken yrittämään, mutta pieni ääni takaraivossani sanoo, että varmastikin eroamme ennemmin tai myöhemmin. Ja näin jälkeenpäin ajatellen, näin olen ajatellut jo useita kuukausia, en vain ole itsellenikään uskaltanut tunnustaa näin ajatelleeni. Välitän miehestäni hyvin paljon edelleen, mutta koen että olemme liian erilaisia ja tyylimme elää poikkeavat toisistaan hyvin paljon, ja olisimme onnellisempia aivan eri ihmisten kanssa. VAIKEA olisi silti päästää irti... En tiedä mitä kaikkea haluan tulevaisuudelta, mutta sen verran kuitenkin, että en välttämättä halua asua ”työleirillä” eli omakotitalossa, enkä halua lapsia. Mieheni taas.. no haluaa tietenkin, jossain vaiheessa. Hän uskoo että mieleni kuitenkin muuttuu, enkä kiellä etteikö voisi muuttua, mutta tällä hetkellä, ja jo vuosia olen näin kokenut ja siihen uskon.

Ahdistaa.

Nainen, 27

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kuullostaa siltä, että olet elämässäsi jonkinlaisessa tienristeyksessä ja mietit, mihin suuntaan jatkaisit. Vaihtoehtoina ovat ainakin melko tuttu, turvallinen ja ennustettava polku tai sitten uusi ja tuntemattomampi polku. Ehkäpä on myös muita vaihtoehtoja. Näinhän elämässä on, että vain yhtä polkua voi kulkea kerrallaan ja valitsemalla jotakin luopuu samalla jostakin toisesta. Mistä Sinä olisit nykyisessä elämäntilanteessasi valmis luopumaan? Entä mikä on Sinulle luovuttamatonta?

Aiemmasta elämänkulustasi kerrot, että olet ollut koko aikuisikäsi nykyisessä parisuhteessa etkä ole koskaan asunut yksin. Minkälaisia mielikuvia yksin olemiseen Sinulla liittyy? Kirjoitat parisuhteenne olleen aika tasaista ja olet kokenut olevasi siinä aiemmin ihan onnellinen. Minkälaiset asiat tekivät sinut aiemmin onnelliseksi? Entä mitä tarvitset nyt - 27-vuotiaana - ollaksesi onnellinen? Kirjoitat kokeneesi noin vuoden päivät enenevää tyytymättömyyttä parisuhteessa. Kaipaisit enemmän huomiota, arkihellyyttä, yhdessä tekemistä ja ilmeisesti myös asioista keskustelemista. Olet yrittänyt ottaa asiaa puheeksi miehesi kanssa, mutta miehesi on ollut tyytymättömyydestäsi ihmeissään. Onkohan käynyt niin, että Sinun tarpeesi ja odotuksesi ovat ainakin jossakin määrin muuttuneet vuosien saatossa, mutta mies on suhteellisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen? Parisuhde ei kuitenkaan voi hyvin, jos toinen osapuoli kokee jäävänsä siinä jatkuvasti jotakin vaille. Olet ehdottanut pariterapiaan hakeutumista, mutta miehesi ei koe siihen halua tai tarvetta. Enempää et oikein yksin voi tehdä parisuhteenne eteen.

Sen sijaan omaan hyvinvointiisi voit itse vaikuttaa. Olet puhunut mieltäsi painavista asioista äitisi ja kaveriesi kanssa ja lisäksi olet hakeutumassa psykologin vastaanotolle. Tämä kuulostaa minusta hyvältä! Puhuminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja muilta voit saada niille peiliä. Valintoja oman elämän risteysasemilla joutuu kuitenkin tekemään pitkälti yksin. Olet pohtinut suhteessa jatkamista ja eroamista. Kirjoitat järkesi sanovan, että vielä kannattaa yrittää. Toisaalta pieni ääni takaraivossasi epäilee, että eroaminen on ajan kysymys. Tämä ajatuksien ristiriita kuvastaa mielestäni hyvin vaikeutta tehdä isoa ratkaisua; valintaa eroamisen ja suhteessa jatkamisen välillä. Tämän päätöksen voit kuitenkin tehdä vain Sinä itse. Kyse on Sinun Ainutkertaisesta Elämästäsi! Jos tekisimme aikamatkan tulevaisuuteen - vaikkapa viiden vuoden päähän - kumpaa valinta arvelisit katuvasti silloin vähemmän? Koskettavin kohta kirjeessäsi oli oivallus siitä, ettet koe itseäsi tärkeäksi ja rakkaaksi nykyisessä tilanteessa. Tätä tunnetta on hyvä tutkia ja pohtia, mikä saisi aikaan muutoksen. Myös itsensä rakastaminen on tärkeää.

Voimia ja rohkeutta Uuteen Vuoteen!
Perheneuvoja Kaisa

Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa seitsemän vuotta ja meillä on kolme pientä lasta. Suhteeseemme on mahtunut hyvin paljon draamaa, mutta vastoin yleistä uskomusta parisuhteista olemme molemmat muuttuneet ihanammiksi ihmisiksi toistemme kanssa. Olemme kasvaneet ihmisinä, eheytyneet menneisyytemme kolhuista ja päässeet yli suurista parisuhdeongelmista. Miehestäni on tullut upea isä ja puoliso, enkä usko toista hänenlaistaan voivan tulla vastaan.
Ongelma on siinä, että hän ilmoitti, ettei halua saada eikä antaa suuseksiä enää koskaan, ja että on aina inhonnut sitä. Seksimme on pelkästään kolmen minuutin yhdyntää, eikä siihen kuulu esileikkejä, vaan ainoastaan pyyntö minun avata jalkani. Seksielämämme on minun mielestäni surkeaa, enkä haluaisi viettää loppuelämääni näin huonossa seksitilanteessa.

Viime vuonna mieheni oli jostain lukenut/kuullut asentojen vaihdosta yhdynnän pitkittäjänä ja yrittikin sitä muutaman kerran. Sen enempää hän ei ole panostanut seksielämäämme, vaikka olen yrittänyt ehdottaa esimerkiksi tantraseksiin tutustumista ja kertonut paikkoja, mihin minua voisi suudella ennen yhdyntää. Voin kuvitella harrastavani näitä pikapanoja vielä tämän vauva-ajan, mutta minun on hyvin vaikea nähdä itseni kärsivän huonosta seksistä ja sen aiheuttamasta pahasta mielialasta pidempää. En silti missään nimessä haluaisi luopua noin ihanasta ja kaikessa tukevasta puolisosta, enkä hajottaa lapsilta perhettä.

Mitä teen? Mistä saisimme apua?

Kiitos kysymyksestäsi, joka sisälsi paljon hyvän kuvausta ja toisaalta melko karuakin kertomusta teidän välisestä seksuaalisuudesta.

Kuvaat suhteenne nykyistä tilaa ja teitä ihmisinä tavalla, joka kuulostaa lähes ideaalilta. Sanot miehestäsi kauniisti, että ”hän on upea isä ja puoliso, enkä usko, että toista hänenlaistaan voivan tulla vastaan”. On tosi kunnioitettavaa, että olette miehesi kanssa pystyneet ratkaisemaan yhdessä monia parisuhteenne vaikeuksia. Pariterapiatyötä tekevänä tiedän, että se ei useinkaan ole ihan yksinkertainen juttu. Miten teitte sen? Ihan kahden kesken vai jonkun ulkopuolisen avulla? Entä mikä on tämä seksin saareke, minne kaikki tuo saavutettu hyvä ei ole jostain syystä rantautunut? Miksi ihmeessä?

Sanot, että ”ongelmana on, että miehesi ilmoitti ettei halua saada eikä antaa suuseksiä enää koskaan, ja että on aina inhonnut sitä”. Kerrot lisäksi, että seksinne on pelkästään kolmen minuutin yhdyntää eikä siihen kuulu esileikkejä vaan ainoastaan pyyntö sinulle avata jalkasi. Tuo kaikki kuulostaa kieltämättä ikävältä ja jollain tapaa myös ristiriitaisilta viestisi alun kanssa. Tuliko miehesi ”ilmoitus” sinulle jonkinlaisena yllätyksenä joka tuntui loukkaavalta? Onko seksinne aina ollut kuvaamasi kaltaista? Oletteko ylipäätään aiemmin yhdessä pysähtyneet rauhassa miettimään seksielämäänne minkälaisia ajatuksia, pelkoja ja toiveita teillä kummallakin on siihen liittyen?

Parisuhteen seksuaalisuus on usein näyttämö, jossa eräällä tavalla kiteytyy, tulee ilmi monet parisuhteeseen keskeisesti liittyvät teemat kuten luottamus, turvallisuus, kuulluksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tunne. Samalla se on usein myös alue, jossa meidän erityisesti tulisi uskaltautua käyttämään parisuhteen keskeisiä vuorovaikutustaitoja. Tuolla jälkimmäisellä tarkoitan erityisesti sitä, että me pystyisimme rauhassa asettumaan kuulemaan ja jakamaan kummankin pelkoja ja tarpeita.

On hyvin tärkeää miten se tehdään eli syyttämättä ja ajautumatta väittelyyn. Seksuaalisuudessa, niin kuin niin monella muullakin alueella, puolisot ovat yleensä erilaisia ja siten myös tarpeet ovat väistämättä erilaisia. Onnellisissa parisuhteissa parit ovat yleensä hyviä sovittamaan yhteen tätä erilaisuutta ilman että he joutuvat ikäviin, suhdetta tuhoaviin kielteisiin vuorovaikutustilanteisiin. Tämä sovittaminen edellyttää usein juuri sitä, että kumpikin kokee tulevansa kuulluksi omine tarpeineen. Jo kuulluksi tulemisen tunne usein rauhoittaa ihmistä ja vähentää riskiä että joudutaan vastakkainasetteluun.

Olisiko mahdollista että yrittäisitte ratkaista seksiin liittyviä kysymyksiä samoin keinoin kun millä saitte ratkaistua niitä muitakin välillänne olevia vaikeuksia? Jos pari on ajautunut jonkin asian, esim. seksin suhteen kielteiseen vuorovaikutuskuvioon on usein hyvä pysähtyä ja viheltää peli poikki ” ei jatketa enää tämmöistä vaan pysähdytäänkö miettimään tätä”. Seksiin liittyviä erimielisyyksiä ei yleensä myöskään kannata ratkaista seksinharrastamistilanteissa vaan niille kannattaa varata hyvä, häiriötön ja rauhallinen tilanne.

Jos tuntuu, että kahden kesken tällaiset keskustelut eivät jostain syystä onnistu, niin voitte hakea ulkopuolista apua pariterapeutilta esim. kirkon perheneuvonnasta. Koska olette saavuttaneet jo niin paljon hyvää suhteeseenne, niin uskon, että teidän ei tarvitse aloittaa työskentelyänne ihan alusta. Saattaa riittää, että mietitte mitä ne kaikki aiemmin oppimanne asiat itsestänne, toisistanne ja suhteestanne tarkoittavat seksuaalisuuden alueella.

Hyvää jatkoa teille toistenne kanssa!
perheneuvoja Helena

Olen 21-vuotias nuori mies. Olen seurustellut samanikäisen tyttöystäväni kanssa neljä vuotta. Minulle seurustelusuhde on toinen ja tyttöystävälleni ensimmäinen. Olemme molemmat vielä opiskelemassa ja asumme kotona. Tähän asti meillä on mennyt hyvin, mitään isompia riitoja ei ole ollut, läheisyyttä riittää ja puhumme toisillemme kaikesta. Ongelma on kuitenkin siinä, että tyttöystävästäni tuntuu, että suhteemme on muuttunut enemmän kaverisuhteeksi.

Olemme keskustelleet asiasta, mutta hän ei osaa sanoa syytä tähän tunteeseen. Seksiä emme harrasta kovin usein, koska tyttöystävälläni on todella vaihteleva halu seksin suhteen, ja koska asumme kotona ja opiskelut aiheuttavat kiireitä, ei siihen niin usein ole tilaisuuttakaan. Olemme kuitenkin tämän asian kanssa sujut.


Tyttöystäväni on sanonut, ettei hän kaipaa enempää seksiä ja itselleni myös riittää vähempikin. Olemme miettineet, voiko tämä olla vain alkuhuuman häviämisestä johtuva ohimenevä tunne. Vaikean tästä kuitenkin tekee se, ettei tyttöystäväni ole vielä kovin selvillä ajatuksistaan ja haluistaan. Hän kuitenkin sanoo tuntevansa jonkunlaista tyytymättömyyttä, muttei tiedä syytä.


Pidämme kuitenkin toisistamme todella paljon ja luotamme toisiimme.

Tyttöystäväni miettikin, että muuttuisiko suhteemme edes, jos olisimme vain kavereita. Minun osaltani se kuitenkin muuttuisi, sillä kaipaan sen kaltaista läheisyyttä, mitä tavallisessa kaverisuhteessa ei voisi olla.
Olemme molemmat motivoituneita jatkamaan suhdettamme ja pitämään toisistamme kiinni. Hyviä näkökulmia otetaan vastaan.


Kiitos vastauksesta!

tietämätön, mies, 21.



Hei Tietämätön!

Kiitos viestistäsi ja luottamuksesta meitä kohtaan.

Kerrot tutunkuuloisesta tilanteesta. Olette aloittaneet seurustelun nuorina ja olleet jo pitkään yhdessä. Alkuihastumisen huuma on jo laantunut ja suhde on asettunut tuttuun ja turvalliseen malliinsa. Tyttöystäväsi on kuitenkin nyt nostanut esiin suhteeseenne liittyviä kysymyksiä. Hyvä niin. Tämä onkin varmasti hyvä vaihe miettiä, mitä kumpikin haluatte parisuhteelta ja elämältä yleensä.

Te elätte juuri nyt tärkeää itsenäistymisen ja aikuistumisen vaihetta. Jonkun ajan päästä valmistutte opinnoistanne ja siirrytte työelämään. Edessä on myös muutto omaan kotiin pois vanhempien luota. On ehkä ihan hyvä pysähtyä miettimään, onko nyt edes sitoutumisen aika. On tärkeää, että molemmilla olisi aikaa ja tilaa itsenäistyä ja oppia seisomaan omilla jaloillaan. Monet kertovat yksin asumisen vaiheen olleen tärkeää ja monella tavalla opettavaista aikaa tulevaa elämääkin ajatellen.

Kerroit, että tyttöystäväsi ei ole kovin selvillä omista ajatuksistaan ja haluistaan. Se on tosi tavallista tämän ikäisillä. Silloin on viisasta ihan rauhassa tutkiskella sitä, mitä oikeastaan haluaa. Voi olla, että kyse on isoista pohdinnoista: Kuka minä olen ja mihin suuntaan haluan elämässäni kulkea? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Millaista elämää haluan elää? Entä sinä itse? Tiedätkö sinä, mitä haluat elämältäsi? Näitä kysymyksiä teidän on hyvä jutella yhdessä.

Tyttöystäväsi ilmaisema tyytymättömyys saa minut ajattelemaan, että hän kenties kaipaa jotain sellaista, jota suhteessanne ei tällaisenaan ole. Viestistäsi tulee sellainen kuva, että teillä on ihan kivaa yhdessä. Kysymys onkin, riittääkö se?

Kirjoituksestasi välittyy ajatus, että sinä itse olet tyytyväisempi suhteeseenne kuin tyttöystäväsi. Mietin, että mahdanko tuntea menettämisen pelkoa hänen ilmaistessaan tyytymättömyyttään. Kerroit, että pelkkä kaverisuhde ei sinua tyydyttäisi, haluat ja tarvitset enemmän. Hellyyden ja läheisyyden kaipuu on yleisinhimillistä ja parisuhteessa se tietenkin on ihan omanlaistansa. Jos suhteenne fyysisen puolen laatu nyt on jollain tavoin haaleaa, niin luuletko, että se voisi sellaisena tyydyttää sinua pidemmän päälle? Vai voisiko olla niin, että vuosien kuluttua sinäkin alkaisit tuntea tyytymättömyyttä?

Pysähtykää rauhassa tähän kohtaan seurustelussanne. Miettikää rauhassa suhdettanne, itseänne ja elämää kumpikin tahoillanne. Varatkaa aikaa juttelemiselle ja jakakaa ajatuksianne. Sillä tavoin opitte paljon itsestänne ja toisistanne. Uskon, että sitä kautta löydätte myös oikean suunnan seurustelunne suhteen.

Onnellista elämää sinulle toivoen,
perheneuvoja Paula

Olen 40-vuotias nainen ja ollut naimisissa jo 20 vuotta saman miehen kanssa. Meillä on kolme lasta, 19-, 17-, 12-vuotiaat. Miehellä on ollut tai on edelleen avioliiton ulkopuolinen suhde. Hän jäi kiinni ja lupasi lopettaa. Hän on jäänyt kiinni jo lukuisia kertoja.

Ensin ajattelin yrittää, mutta nyt ei ole enää haluakaan. En tunne miestäni kohtaan enää mitään. En halua häntä, eikä seksikään hänen kanssaan enää tunnu miltään. Olen käynyt mielessäni eroprosessia ja puhunut miehellenikin erosta. Hän ei halua eroa ja sanoo, että jos erotaan, niin se on vain ja ainostaan minun päätöksestäni. Hän sanoo rakastavansa minua ja näkee minut nyt uudessa valossa. Olen kuulemma muuttunut entistä seksikkäämmäksi ja haluttavammaksi. (Sitä varmaan olen muualla kuin kotona)

Vaikka mies on useita kertoja sanonut, että mitään suhdetta ei tähän naiseen ole niin silti aina jostakin kohdin tulee esille, että yhteydenpito on jatkunut ja näin ollen myös varmasti tapaamiset.

En ole halunnut lähteä enää vuosiin miehen ja hänen kavereiden tai työkavereiden kanssa ravintoloihin, koska en halua nähdä sitä alkoholin määrää, jonka hän juo, enkä ajatella sitä rahamäärää, jonka hän heihin ammentaa. Mies sanoo, ettei alkoholi ole ongelma vaikka kotiin tullaan niin, että jäädään eteiseen nukkumaan tai juuri ja juuri ryömitään vessaan oksentamaan. Jos itse lähden tyttöjen iltaan, niin olen huora ja saan hirveät huudot päälleni. ei sitä jaksa kuunnella. Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt, mikä pitää meitä yhdessä enkä ole löytänyt syyksi kuin lapset.

Meidän on turha varmaan lähteä enää edes pariterapiaan, koska siellä minut lytättäisiin nurin. Mieheni on ollut hyvä puhumaan aina ja voittanut kaikki puolelleen, jos haluaa. Paras tyttöystäväni tietää asioistamme. Hän on vakaasti sitä mielä, että oman mielenterveyteni takia minun pitäisi erota vielä kun olen järjissäni.

Onko meillä mielestäsi enää mitään mahdollisuuksia jatkaa liittoamme?
Nainen, 40

Hyvä Rouva!

Mietit onko liitollanne mahdollisuuksia jatkua miehesi juomisesta, huutamisesta ja huorittelusta sekä mahdollisesta ulkopuolisesta suhteesta huolimatta. Et löydä lasten lisäksi mitään suhdettanne ylläpitävää voimaa. Jos ystäväsi kertoisi sinulle tämän saman omasta elämästään, mitä ajattelisit?

Pariterapiasta et usko mitään hyötyväsi, koska arvelet, että miehesi puhuisi terapeutin puolelleen. En väitä etteikö sellainen olisi mahdollista, mutta ainakin se olisi terapeutin vakava virhe. Terapeutin tulee olla mahdollisimman puolueeton ja neutraali, eikä asettua kummankaan puolelle toista vastaan. Oma kokemukseni pariterapiasta on, että siinä lähes mikä vaan on mahdollista, jos molemmat haluavat. Mutta tämä tarkoittaa, että molemmat osapuolet aidosti haluavat muutosta ja sitoutuvat siihen ja toisiinsa. Arveletko, että teillä olisi halua tällaiseen? Pariterapiassa voi pysähtyä myös pohtimaan sitä, onko suhteella ylipäätään jatkumisen mahdollisuuksia.

Miehesi sanoo, ettei halua eroa ja että eropäätös olisi kokonaan sinun vastuulla. Eikö miehesi näe omilla teoillaan mitään yhteyttä mahdolliseen eroon? Mitä sinulle merkitsee se, että miehesi pyrkii saamaan tilanteen näyttämään siltä, että sinä yksin olisit vastuussa mahdollisesta erosta? Tekeekö se sinusta esimerkiksi syyllisen tai vaikeuttaako se valinnan tekemistä? Miksi suostuisit kantamaan kaiken vastuun yksin? Ainakin omassa mielessäsi voit laittaa vastuuta sinne minne se kuuluu.

Minä en osaa ottaa kantaa siihen, onko liitollanne jatkumisen mahdollisuuksia. Se riippuu teistä. Kehotan sinua kuuntelemaan itseäsi. Jos tarvitset tukea oman äänesi ja varmuuden löytämiseksi, voit hankkiutua yksilöterapiaan. Siellä voit rauhassa miettiä, mitä todella haluat ja punnita vaihtoehtoja. Samaa voit tehdä myös ystävien ja muiden luotettujen ihmisten kanssa.

Toivon sinulle rohkeutta ja selkeyttä!
Perheneuvoja, Iiris

Puolison pakottamista seksiin pidetään seksuaalisena väkivaltana, jos tämä ei sitä halua.

Entä kun toinen ei halua koskaan: voiko seksistä kieltäytymistä pitää väkivaltana toisen tarpeita kohtaan?

Miksi seksistä kieltäytyminen on yleisissä keskusteluissa hyväksyttyä, vaikka se tapahtuu sen kustannuksella, että toinen joutuu pidättämään luonnollisia tarpeitaan toisen vuoksi?

Hei,

Tartut mielenkiintoiseen kysymykseen haluamisesta, joskin se luultavasti on sinulle enemmänkin ahdistava kuin mielenkiintoinen. Lähdetään siitä, että parisuhteessa läheisyys toteutuu aina sen osapuolen ehdoilla, kumpi sitä vähemmän haluaa. Seksin määrän parisuhteessa määrittelee se, kumpi sitä vähemmän haluaa.

Voidaanko ajatella, että ongelma ei ole se, että puolisosi kieltäytyy seksistä, vaan se, että hän ei halua? Ainakin se on ongelma sinun kannaltasi katsottuna. Onko se ongelma myös puolisollesi? Siinä tapauksessa on, jos hän haluaisi haluta.

Haluaminen on aina hyvin henkilökohtainen asia. Myös seksin haluaminen. Mikä saa haluamaan, ja mihin liittyy se, että ei halua? Useimmissa parisuhteissahan asia on niin, että toinen haluaa enemmän. Joskus on kausia, että toinen ei halua ollenkaan. Niinä aikoina, kun seksiä ei ole lainkaan, olisi erityisen tärkeää keskittyä kaikkeen muuhun läheisyyteen, henkiseen ja fyysiseen. Haluaakohan puolisosi kuitenkin läheisyyttä ja hellyyttä?

Varsinaiseen kysymykseesi vastaisin, että en näe hyödyllisenä käsitellä seksistä kieltäytymistä moraalisena kysymyksenä, enkä näin ollen määrittelisi sitä väkivallaksi, koska kysymys on haluamisesta.

Haluamista ei voi määrätä eikä pakottaa. Se on hyvin henkilökohtainen asia. Kenellekään ei voi sanoa: sinun pitää haluta. Silloin haluaminen ei ole enää vapaaehtoista, ja siinä tapauksessa kyse ei ole haluamisesta, vaan velvollisuudesta. Sen sijaan haluamista voi synnyttää. Siihen voivat vaikuttaa monet asiat, niin parisuhteeseen kuin omaan elämäänkin liittyvät.

Teidän ei kannata tehdä tästä sellaista kilpailutilannetta, jossa väännetään kättä siitä, kumpi tekee väärin. Kysymys on teidän kahden välisestä intiimistä suhteesta, jossa molemmat varmasti haluaisivat tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään.

Olisi upeaa, jos voisitte yhdessä keskustella ilman syyttelyä siitä, mistä puolisosi itse arvelee sen johtuvan, että hän ei koskaan halua seksiä. Vai onko niin, että hän joskus haluaa, mutta ei saa sitä tuotua esille, ja haluamisenne eivät kohtaa. Voisit myös kysyä, milloin hänestä on edes vähän tuntunut siltä, että hän voisi haluta. Mitä muuta silloin tapahtui? Millaista läheisyyttä hän haluaa juuri nyt?

Terveisin, perheneuvoja Heikki

Riidat repivät yhdeksän vuotta kestänyttä suhdetta, suhde alkoi kummankin taholta salasuhteena ja tuntee sen jääneen sellaiseksi. Kummatkin ovat suhteen aikana toisiaan pettänyt ja miehellä ollut jopa useiden vuosien ajan rinnakkaissuhteita, jotka ovat tulleet esille. Luvannut joka kerta kuun taivaalta, mutta ei jostain syystä kykene pitämään lupauksiaan. Nainen käy psykoterapiassa, koska haluaa parantua kaikista asioista, joita suhde on aiheuttanut. Myös itse suhteen alussa pettänyt. Käynyt terapiassa kohta vuoden, mutta edelleen pysyy suhteessa, vaikka kokee sen olevan ahdistavaa ja täynnä epäluottamusta. Riidat kiertävät aina samaa rataa ja etäännyttää kumpaakin toisistaan. Mies ei kuitenkaan halua lopettaa suhdetta, vaan roikkuu siinä kuin olisi riippuvainen naisesta, mutta ei kuitenkaan osaa paikata aiheuttamaansa mielipahaa, vaan syyttää naista riidoista ja sen aiheuttamasta mielipahasta. Nainen yrittänyt erota satoja kertoja, mutta mies ei ota enää häntä vakavasti sen tiimoilta. Nainen pelkää jäävänsä ilman perhettä, lasta, normaalia parisuhdetta, koska mies ei kykene olemaan suhteessa avoimesti. Nainenkaan ei enää tiedä mitenpäin siinä kuuluisi olla, tuntee niin suurta nöyryytystä tapahtuneista ja häpeää tilannettaan, ettei kykene kertomaan kenellekään olevansa edelleen siinä suhteessa.

Nainen 37- ja mies 32-vuotias. Nainen kokee ettei pysty päästämään itsekään irti, koska toivoo koko ajan tilanteen muuttuvan ja heitä yhdistää seksuaalinen vetovoima voimakkaasti, joka ei ole koskaan yhdeksän vuoden aikana laantunut. Suhdetta ylläpitää intohimo, pelot, ahdistus, kommunikaation vähyys. Mies ei kykene minkäänlaiseen kommunikaatioon, vaan sulkeutuu täysin lukkoon ja syyttää naista jäkättämisestä. Mitä tilanteessa pitäisi tehdä, kun kummatkin kuitenkin kokee haluavansa kaikesta huolimatta olla suhteessa, miten suhdetta saisi korjattua, kun sitä on kummatkin vuosia pahoinpidellyt? Kummatkin ovat syyllisiä pahoihin asioihin, nainen haluaa muuttua ja mies väittää samaa, mutta nainen kokee ettei niin kuitenkaan tapahdu. Miten peloistaan pystyy päästämään irti, mistä löytyy voimavaroja muuttaa itseään parempaan suuntaan, jos toinen ei siihen kykene. Miten yrittää yhdessä jos ero ei ole vaihtoehto ja kokee toisen olevan valittu jostain syystä itselleen kaikesta pahasta huolimatta? Mitä neuvoja voisi antaa miehelle ja miten ne voisi kertoa, ettei toinen täysin sulkeudu?

Nainen, 37v

Hei,

Kuvailet parisuhdetta, joka on niin sairas, että se tekee myös suhteessa olevat ihmiset sairaaksi. Nainen joutuu käymään terapiassa parantuakseen suhteen aiheuttamista vammoista. Mutta sekään tuskin auttaa, koska sairas suhde sairastuttaa häntä yhä enemmän. Suhde on ahdistava, täynnä epäluottamusta ja perustuu pettämiselle. Se on niin huono, että nainen häpeää sitä ja itseään, eikä edes pysty kertomaan läheisilleen olevansa tässä suhteessa.

Naisella on sisimmässään valtava ristiriita: hän on yrittänyt erota useita kertoja. Ja toisaalta hän ei halua erota. Eikö hän pysty vai eikö hän halua? Eroyritykset ovat epäonnistuneet, koska mies ei halua eroa eikä ota eropuheita vakavasti. Kuitenkaan eroon ei tarvita kahta. Yksi riittää.

Toisaalta nainen haluaa erota, koska suhde ei tyydytä häntä. Toisaalta hän ei halua erota, koska pelkää jäävänsä ilman normaalia parisuhdetta. Mikä sitten on normaali paisuhde? Pysyessään tässä suhteessa nainen jää lähes varmasti ilman sellaista parisuhdetta, johon kuuluu luottamus, toisen arvostus ja keskinäinen kunnioitus.

Miksi mies haluaa pysyä tässä suhteessa? Onkohan syynä voimakas seksuaalinen vetovoima, jota he kaikesta huolimatta tuntevat toisiaan kohtaan. Ehkä tämä hyvä asia auttaa myös naista jaksamaan.

Kysymyksen perusteella tässä suhteessa on niin paljon tuhoavaa, että en rohkaisisi jatkamaan sitä. Asettaisin oman terveyden parisuhteen edelle. En myöskään usko, että joku olisi "valittu" jollekin. Ihminen valitsee itse kumppaninsa. Valinta voi olla oikea tai väärä. Toisaalta sanotaan, että kun ihminen valitsee itselleen kumppanin, niin hän tietäen tai tiedostamattaan valitsee aina jollakin tavalla tai jossakin mielessä oikean. Kumppani voi vastata johonkin tiedostamattomaan tarpeeseen ainakin sillä hetkellä ja tietyssä elämäntilanteessa, mutta myöhemmin voi osoittautua, että suhde ei ole elinkelpoinen.

Jos tämä pari haluaa pysyä yhdessä, siis jos molemmat haluavat sitä, niin se on heidän valintansa. Missä merkityksessä he voisivat olla toisilleen oikeat ja hyvät kumppanit? Nyt tuntuu siltä, että he nostavat esiin toisissaan huonoja asioita, toistensa varjopuolia. Tämä kierre pitää katkaista.

Kysyit mitä neuvoja voisi antaa miehelle. Ainakaan kumppanin ei kannata niitä neuvoja antaa, koska kumppanin neuvoja on vaikea ottaa vastaan. Sen sijaan naisen kannattaisi kertoa miehelle siitä, millaisen parisuhteen hän haluaa, mitkä ovat hänen unelmansa ja miten hän kokee kumppanin auttavan niiden suuntaan. Tämän lisäksi voisi kertoa siitä, mitä itse haluaa tehdä sen eteen, että tämä suhde olisi hieman parempi. Hän voisi kysyä, mitä mies ajattelee näistä.

Kuten kirjoitit, tässä ei syyttely auta. Molemmat ovat tuoneet suhteeseen sekä hyvää, että vahingollista. Molemmat ovat suhteessa vapaaehtoisesti. Ahdistavankin suhteen lopettaminen on raskasta, vaikeaa ja surullista. Mahdollisesti myös vapauttavaa.

Suhdetta ylläpitävät intohimo, pelot, ahdistus ja kommunikaation vähyys. Miten suhteessa tulevat esille ystävyys, hellyys, kumppanin arvostus ja keskinäinen kunnioitus.

Perheneuvoja Heikki

Olen 24-vuotias nainen ja seurustellut neljä vuotta avomieheni kanssa. Olen ajatellut eroa jo puoli vuotta, mutta olen hukassa. En ole enää onnellinen suhteessamme, seksi ei kiinnosta, koska kumppanini ei herätä minussa tunteita seksuaalisesti. Seksi kyllä muuten kiinnostaisi.

En ole varma, onko tämän hetkinen kumppanini juuri se, jonka kanssa haluaisin viettää loppuelämäni. Olemme kuin hyviä ystäviä ja kämppäkavereita, nauramme toistemme jutuille, ymmärrämme toisiamme melko hyvin ja katsomme telkkaria joskus yhdessä. Emme muuten vietä aikaa yhdessä juuri ollenkaan ja riitelemme pikkumaisista asioista. Mitään romantiikkaa tai hellittelyä ei ole. En ole koskaan saanut häneltä kummempia lahjoja tai yllätyksiä, vaikka olen sanonut asiasta monta kertaa.

Kun puhuin hänelle tulevaisuudesta, tuli esille ettei suunnitelmamme ole samanlaiset. Nyt kun otin puheeksi eron, tuli se hänelle yllätyksenä, vaikka molemmat tiesimme ettei meillä mene hyvin. Heti kun mainitsin asiasta, että päädymme ehkä eroon, hän toikin minulle kukkia ja lupaili kihloja ja lapsia (vaikka pari viikkoa sitten ei vielä niitä halunnut). Nyt hän on toitottanut minulle koko ajan, että saamme asiat korjattua ja että vika on hänessä.

Nyt olen niin sekaisin tästä kaikesta, etten tiedä enään kumpi on oikea suunta ero vai yhdessä olo. Vaistoni sanovat, että en löydä enää onnea tästä suhteesta, mutta pelkään että vaistoni ovat väärässä.

Nainen, 24

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Suhteenne vaikuttaa pikku hiljaa ajautuneen ystävyys- ja kaveruustasolle. Se tietty kipinä, seksuaalisuus ja intohimo, joka liittyy parisuhteeseen, on päässyt hiipumaan. On tärkeätä miettiä tässä kohdassa, onko tämä se suhde, johon haluaisi sitoutua loppuelämäkseen. Löytyykö siihen riittävästi yhteistä pohjaa? Fyysisen ja psyykkisen läheisyyden ylläpitäminen parisuhteessa vaatii ajan ja huomion satsaamista toiseen. Läheisyys ei säily itsestään, koska sitä tunteakseen kummankin pitää voida kokea olevansa toiselle tärkeä, ykkössijalla hänen elämässään.

Olet esittänyt puolisollesi näihin asioihin liittyviä toiveita, mutta hän ei ilmeisesti ole tajunnut, miten suuri merkitys näillä itsessään aika pienillä ja helposti toteutettavilla asioilla - lahjoilla, yhteisellä tekemisellä, ajan varaamisella toista varten, kaikenlaisella huomioimisella ja romanttisuudella - oikeasti on. Näillä pienillä viesteillä voi pitää yllä yhteyttä ja osoittaa toiselle arvostustaan ja rakkauttaan. Alettuasi puhua erosta miehesi on havahtunut asian mittasuhteisiin. Pienten huomionosoitusten ja välittämisen näyttämisen puute voisi johtaa teidät eroon. Tämän oivallettuaan miehesi on aktivoitunut toimimaan.

Olisiko sinun mahdollista antaa vielä aikaa suhteellenne? Voisitteko lähteä yhdessä löytöretkelle selvittääksenne, olisiko seksielämänne ja muu niin fyysinen kuin psyykkinenkin läheisyytenne löydettävissä uudelleen? Mitä hänen pitäisi tehdä ollakseen taas haluttava kumppani sinulle? Miten sinä voisit vastata hänessä virinneeseen aktiivisuuteen suhteenne pelastamiseksi? Mitä ylipäänsä odotatte parisuhteelta? Millaisia suhdemalleja olette saaneet omista lapsuudenkodeistanne?

Kukaan ei voi ennalta tietää, mitä tulette retkeltänne löytämään, uutta tuoreutta ja tulevaisuuden uskoa suhteeseenne vaiko ymmärryksen siitä, että suhde on todella tullut tiensä päähän. Motivoituisitteko vielä yhdessä etsimään näitä vastauksia?

Ystävällisin terveisin
Päivi, perheneuvoja

Olen seurustellut yli seitsemän vuotta ja avoliitossa olemme olleet kolme vuotta, aloitin seurustelun teini-iässä itseäni muutaman vuoden vanhemman pojan kanssa.

Meillä on todella hauskaa yhdessä, luotan häneen 100 prosenttisesti ja voin puhua hänelle mistä vain ja siinä se ongelma onkin, että minusta tuntuu että olemme nykyään vain ystäviä.

Me pussailemme ja halailemme aika paljon, mutta seksiä harrastamme noin kahden kuukauden välein. Olen yrittänyt puhua asiasta miehelleni, mutta hänen mielestään tämä on normaalia. Minä vaihdoin vuosi sitten toiseen työhön ja työaikani menee ristiin mieheni kanssa, jonka vuoksi näemme aika harvoin, mutta sitten jos vapaapäivät osuu kohdalle vietämme yhdessä aikaa.

Aluksi mieheni ei suostunutkaan siihen, että vaihdan nykyiseen työhöni, koska näen häntä harvemmin, mutta nykyään hän on sanonut, että toivoo minun pysyvän tässä työssä.

Tuntuu, että hänkin alkaa olla tottunut jo siihen, että olen paljon pois ja kun olen paikalla riitelemme huomattavasti enemmän. Olemmeko vain kasvamassa erillemme vai kuvittelenko vain ongelmat niin kuin mieheni sanoo?

Hei,

kirjoitat kauniita asioita parisuhteestasi: teillä on todella hauskaa yhdessä, luotat kumppaniisi 100 prosenttisesti ja voit puhua hänelle mistä vain. Olet alkanut kuitenkin pohtimaan, oletteko nykyisin vain hyviä ystäviä ja oletteko kenties kasvamassa eri suuntiin. Kirjoitit, että teillä on läheisyyttä pussailun ja halailun muodossa aika paljon, mutta seksiä harrastatte noin parin kuukauden välein. Jäin miettimään, onko tämä se asia, mistä olet parisuhdenäkökulmasta huolestunut? Kysymys kuuluukin: Mitä sinä kaipaat ja tarvitset?

Nykyisin parisuhteeseen latautuu monenlaisia odotuksia. Kaiken perustana on erilaisuuden hyväksyminen, omana itsenä nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, asioiden ennakointi ja sitoutuminen. Onko niin, että nämä parisuhteet kivijalan muodostavat osa-alueet ovat teillä kutakuinkin kunnossa?

Parisuhde muodostuu läheisyydestä ja etäisyydestä: ilman toista ei ole toista. Etäisyys ja läheisyys suhteessa kumppaniin voivat vaihdella voimakkaastikin: välillä vetäydytään, riidellään reippaasti tai halutaan ihan lähelle. Siksi jokaisen parin on löydettävä sellainen läheisyys-etäisyys -tasapaino, joka ei ahdista kumpaakaan. On tärkeää pitää huolta siitä, että molempien tarpeet ja toiveet tulevat huomatuiksi.

Seksuaalisuus on parhaimmillaan mieltä ja kehoa virkistävä voima. Molemmille iloa ja onnea tuottava seksielämä on parisuhteessa mahtava voimavara. Sitä kannattaa vaalia ja uudistaakin, pitää liekkiä yllä. Aina seksi ei kuitenkaan syystä tai toisesta huvita, toisen into ei tartu, ei yksinkertaisesti tee mieli seksiä. Halut ja vähäisemmän seksin tarpeet vaihtelevat. On tavallista, että halukkuus ei ole aina yhtä voimakasta myöskään samalla ihmisellä. Seksistä on silloin lupa kieltäytyä, mutta on tärkeää kertoa kumppanilleen todellinen syy. Taustalla voi olla esimerkiksi stressiä, väsymystä tai muuta kuormitusta. Seksuaalisuus on yksi herkimmin haavoittuvista parisuhteen osa-alueista ja torjuttu osapuoli voikin hakea herkästi vikaa itsestään. Kuinka tyytyväinen sinä olet seksielämänne laatuun ja määrään? Minkälaisia ajatuksia ja tunteita "seksitön ajanjakso" sinussa herättää? Voitko jakaa näitä kumppanisi kanssa?

Pitkässä parisuhteessa tulee yleensä vaiheita, jolloin seksiä on vähemmän. Seksitilastoja ei kannata lukea sillä silmällä, että vertaisi oman suhteensa seksimääriä toisten ilmoittamiin lukuihin. Jokaisessa parisuhteessa on oma tahtinsa. Seksuaalisuus on vastavuoroista ja sen on tarkoitus tuoda nautintoa, iloa ja energiaa molemmille.

Minusta kuulostaa antamiesi tietojen perusteella siltä, että parisuhteessanne on paljon hyvää, jota kannattaa vaalia. Tärkeää on muistaa kertoa kumppanilleen yhä uudestaan ja uudestaan toiveistaan ja odotuksistaan – ne kun muuttuvat matkan varrella samallakin ihmisellä ja samassakin parisuhteessa.

Aurinkoista kesää teille toivotellen,
perheneuvoja Kaisa

Olen ollut yhdessä poikaystäväni kanssa noin kaksi ja puoli vuotta, josta yhdessä olemme asuneet reilun kahdeksan kuukautta. Kaikki meni melko hyvin siihen asti, että muutimme yhteen. Ensinnäkin muutimme molemmat suoraa kotoamme ensimmäistä kertaa omilleen, minkä luulen olevan yksi syy ongelmiin. Mieheni on nimittäin erittäin laiska tekemään mitään kotitöitä, hänen ei kotonaan tarvinnut tehdä mitään, kun taas minä pesin pyykkiä, siivosin ja laitoin ruokaa jo kotona asuessani. Työt jakautuvat prosenteissa noin 90-10. Oikeastaan poikaystäväni ainoa työ on tiskaaminen ja siitäkin hän valittaa jatkuvasti. Itseäni ärsyttää se, että päivästäni niin suuri osa menee koulun jälkeen kotitöihin, että en ehdi/jaksa tehdä läksyjä, enkä juurikaan nähdä kavereitani. Poikaystävääni taas koulu ei yhtään kiinnosta, kuten ei myöskään läksyjen teko, sen sijaan hänellä on aikaa olla päivät pitkät kavereidensa kanssa. Mielestäni tämä on erittäin epäreilua, mutta miten saisin hänet tajuamaan sen ja joskus oma-aloitteisesti tekemään muutakin kuin tiskaamaan?

Toinen ongelma, minkä en uskonut näin nuorena voivan aiheuttaa päänvaivaa, on seksi. Itselläni halut ovat kadonneet pillereiden takia lähes kokonaan, mies taas syystä tai toisesta halua ehkä kerran viikossa, joskus saattaa mennä parikin viikkoa. Ongelman tästä tekee se, että itsetuntoni on muutenkin erittäin heikko ja kun mies ei osoita haluavansa minua (halailee ja suukottelee kyllä, mutta jos yritän "pidemmälle" tai muuten vain intohimoisemmin, hän perääntyy heti), otan sen todella henkilökohtaisesti ja alan etsiä vikoja itsestäni.

Tästä on puhuttu monta kertaa ja usein mies vain hermostuu, kun otan asian taas esille. Hän itse selittää vain, että "ei aina voi haluttaa", mikä on tietenkin totta, mutta hän on kuitenkin 18, eikö tuon ikäiset halua koko ajan? Ennen kuin muutimme yhteen harrastimme seksiä monta kertaa päivässä, sitten yhtäkkiä vain lopahti. Tiedän, että otan tämän "hyvässä suhteessa harrastetaan seksiä kolme kertaa viikossa" -jutun liian vakavasti, mutta tuntuu että tässä on jotain vikaa.

Asiat vaivaavat minua paljon, sillä minulla ei ole ketään jonka kanssa jakaa näitä tuntemuksia. Ikätovereistani kun suurin osa asuu vielä kotona ja elää siinä luulossa että poikakaverin kanssa yhdessä asuminen on jotenkin hienoa.
Nainen, 17

Hyvä nuori perheenemäntä!

Olet nuorella iällä saanut kaiken sen, mistä monet ikäisesi vasta haaveilevat: miehen ja oman kodin. Mitenkähän kaikki tapahtui? Nyt on hyvä aika pysähtyä miettimään – juuri niin kuin olet tehnytkin kirjoittaessasi tänne.

On hyvä siirtyä katsomaan vähän kauempaa nykyistä elämääsi. Mikä siis on tilanne?

Ensinnäkin olet siirtynyt lapsuuden kodistasi ensimmäiseen omaan kotiisi. Millaisia muutoksia se on tuonut mukanaan? ”Minä pesin pyykkiä, siivosin ja laitoin ruokaa” – ja sama jatkuu edelleen. Muutosta on tapahtunut siinä, että ”en ehdi/jaksa tehdä läksyjä, enkä juurikaan nähdä kavereitani”. Myös seksielämä on lopahtanut: seurusteluaikana ”harrastimme seksiä monta kertaa päivässä”.

Entäpä poikaystäväsi! Hänellä tilanne on pysynyt aikalailla ennallaan: ruoka ilmestyy pöytään, pyykit on pesty, koti siivottu niin kuin aina tähänkin asti. Kaverit ovat edelleen tärkeitä, koulua käydään sen mukaan miten huvittaa. Eli vietetään 18-vuotiaan pojan elämää siihen tapaan kuin monet muutkin sitä viettävät. Kukapa sen ikäinen ei hengailisi kavereiden kanssa ja harrastaisi mitä huvittaa. Taitaa olla myös niin, että kumppani, joka huomauttelee tiskivuoroista, ei vaikutakaan joka hetki niin seksikkäältä kuin ennen.

Kävikö tässä siis niin, että poikaystäväsi sai uuden, nuoremman perheenemännän – muuten kaikki jatkui ennallaan?

Entäpä 10 vuoden päästä? Miltähän elämäsi näyttää silloin? Oletko jaksanut opiskella itsellesi toiveammatin? Mihin poikaystäväsi lähtee silloin töihin? Miten vietätte iltanne ja lomanne? Onko teillä lapsia?
Jospa istuisitte rauhassa yhteen miettimään sitä, miten elämänne suunnittelisitte ja järjestäisitte? Millaiset tavoitteet teillä on yhdessä ja erikseen, mitä toivotte tulevaisuudelta ja toisitanne? Jos se tuntuu kaksin hankalalta, jutelkaa siitä jonkun luotettavan aikuisen kanssa.
Ehkä silloin löytyisi ratkaisuja tähänkin päivään: voi olla parempi tehdä läksyt ja antaa villakoirien lepäillä omissa oloissaan sängyn alla.

Niin ja se seksi. Olet sitä mieltä, että pillerit veivät halut. Siitä kannattaa jutella lääkärin kanssa enemmän. Mistä olet mahtanut napata tuon ”kolme kertaa viikossa”. Hyvässä parisuhteessa harrastetaan seksiä niin usein kuin se kummastakin hyvältä tuntuu! Vakiintuneessa suhteessa yleensä harvemmin kuin ensi huumassa.

Mahdollisimman mukavaa tulevaisuutta toivotellen,
perheneuvoja Pirjo