Iltavirkut pahikset

  • Mirja Wuokko

Joidenkin mielestä on näppärää, jos kumppaneilla on samanlainen vuorokausirytmi.

On tylsää, kun pariskunta menee bileisiin ja aamuvirkku sanoo kymmeneltä illalla, että lähettäiskö hani kotiin. Iltavirkku alkaa päästä vauhtiin vasta puolen yön jälkeen. Jos iltavirkku lähtee nuokkuvan parinsa kanssa kotiin kun juhlat ovat vasta alkamassa, joutuu hän mököttämään yksin telkkarin ääressä monta tuntia. Jos iltaihminen jää pippaloimaan, saattaa kumppani tulla mustasukkaiseksi - ja alkaa joka tapauksessa kiskoa häntä kahdeksalta aamulla hiihtolenkille.

Iltavirkut ja -torkut eivät kuulu samaan ihmisheimoon. Aamunvirkut ovat selvästi reippaampaa ja raittiimpaa ainesta. Viiden ja seitsemän välillä lauantaisinkin heräävät usein paheksuvat pitkään nukkuvia. Aamuvirkut tamppaavat mattoja, imuroivat ja soittavat pirteitä puheluita mieluiten aamutuimaan. Illalla he närkästyvät, jos joku katsoo kymmenen uutisia: mitä ihmeen ihmisiä tuolla oikein kukkuu!

Iltavirkut ovat oikeasti huonompia ihmisiä. He viihtyvät baareissa, polttavat tupakkaa ja harrastavat rahapelejä muita useammin. Iltavirkut ovat kaksi tai jopa kolme kertaa muita ihmisiä pahemmin nikotiiniriippuvaisia, eivätkä he edes halua lopettaa tupakointia!

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus+Iltavirkut+ovat+useammin+tupakoijia+kuin+aamuvirkut/1135260663642

Iltavirkun ja aamuvirkun kannattaa ilman muuta risteytyä. Ensinnäkin molemmat saavat omaa aikaa jo binomissa. Kun suhteeseen putkahtaa kolmas (siis lapsi, ei kolmas pyörä), on hyvä että ihmisaines on sekoittunut ja tulokas on seka-aikatauluun kykenevä hybridi. Iltavirkku jaksaa hytkyttää jälkikasvua toisen mennessä ajoissa nukkumaan. Ja aamuvirkku lähtee nappulan kanssa puistoon, kun toinen jää lojumaan.

Iltavirkut ovat hauskaa seuraa bilettäjälle ja seikkailijalle. He haluavat vähän kapinoida aikuisenakin. Sovinnaisuus ei ole heille mikään hyve.

Mutta ilman aamuvirkkuja maailma ei pysyisi raiteillaan, kun kukaan ei menisi ajoissa sänkyyn, kouluun ja töihin, vaan kaikki nukkuisivat ja söisivät koska sattuu ja pelaisivat vaan kännissä rulettia.

6 kommenttia

Anonyymi

28.11.2010 12:43

Aivan loistava kirjoitus, jonka älyllinen anti näin sunnuntaina ei lakkaa ihmetyttämästä. Luen kirjoitusta kerta toisensa jälkeen ja koko ajan siitä avautuu jotakin uutta, kiehtovaa ja intellektuellisti kompleksista. Mielestäni tämä on paljon muuta kuin pelkkä bloggaus, tämä on jonkinlainen tieteen, taiteen ja puolihuolimattomasti roiskaistun tekstin kombinaatio. Yksistään jo kirjaksi kelpaava. Kuka sanoo, että kirjassa pitäisi olla enemmän kuin yksi sivu?

Ihanaa lukea tällaista - kerta toisensa jälkeen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.11.2010 10:15

Mirja Wuokko on ihana!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.11.2010 10:47

Sunnuntai-ahdistukseen auttaa toiminta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.11.2010 13:56

Ihanaa kun tästä puhutaan! Olen kokenut tosi vaikeana tämän epäsuhdan parisuhteessamme. Vielä kun saisin vinkkejä siihen, miten tämän kanssa tulisi elää!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

30.11.2010 15:34

Unitutkijat ym. sisäisen kellon asiantuntijat ovat melko yhtä mieltä siitä, että iltavirkkuus ja aamuvirkkuus ovat aika pysyviä ominaisuuksia. Iltavirkkuja on paljon vähemmän. Heillä on etua ominaisuudestaan lähinnä bilekestokyvyssä ja ehkä vuorotyössä, jossa pitää jaksaa valvoa. Iltavirkkujen vuorokaudet venyvät helposti ja tila pahenee liiallisesta valvomisesta. Iltavirkut pystyvät yleensä normaalipalkkatyöläisen elämään. Vaihtoehtona on yötyö tai taiteilijan ammatti.

Iltavirkun tunkeminen aamuvirkkujen määräämään rytmiin onnistuu parhaiten iltavirkkuja ärsyttävällä "herää joka aamu samaan aikaan" -systeemillä. Tällöin ihanat unoset pitkälle puoleen päivään tai iltapäivään vapaapäivinä eivät käy. Myöhään nukkuminen tekee ajoissa nukahtamisen käytännössä mahdottomaksi, ellei kyseessä ole erityisen unelias tapaus tai kroonisesta univajeesta kärsivä yksilö.

Aamuvirkut hyötyvät varhaisista koulujen ja työn aloitusajoista, toki jotkut aamuvirkut pitävät esimerkiksi klo 8.00 aloitusaikaa liian myöhäisenä.

Uusimpien tutkimustulosten mukaan teinit ja nuoret aikuiset saattaisivat hyötyä vähän myöhemmin alkavista opinnoista. Kun koulujen aloitusaikaa siirrettiin kahdeksasta yhdeksään, saivat nuoret nukuttua enemmän (eikä vain aamulla, vaan he alkoivat mennä aiemmin nukkumaan!)

Kaksi iltavirkkua -yhdistelmä voi olla hauska, mutta yhtä hyvin kohtalokas. Ammatinvalintakysymys.

Epäsuhta parisuhteessa voi haitata elämää. Esimerkiksi jos haluaa harrastaa seksiä illalla, saattaa sopiva vireystila löytyä iltavirkulta siinä vaiheessa, kun illantorkku on jo nukkumassa. Viikonloppuja voi olla hankala suunnitella molemmille mieluisiksi. Aamuntorkku ei todellakaan halua lähteä aamulenkille klo 07.

Tunnen sekapareja. He ovat sopeutuneet erilaisiin rytmeihin. Yksi nainen kertoi nauttivansa aamuista, kun mies jää nukkumaan ja hän ehtii hoitaa omia asioitaan rauhassa. Moni pari joustaa, molemmista päistä, eli illantorkku sinnittelee kauemmin valveilla ja aamuntorkku yrittää herätä aiemmin.

Joskus tilanne korjaantuu ajan kanssa. Monet alkavat vanhetessaan herätä aikaisemmin. Tosin voit joutua odottamaan 30 vuotta.

Millaisia vaikeuksia on ollut?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.12.2010 17:24

Ihmetyttää aina vaan se aamuvirkkujen asenne, että he ovat Se Oikea Ihmislaatu. Me iltakukkujat jäädään armotta kakkosiksi vähän kaikessa... Onneksi me ollaan sen verran rentoja, että meitä ei haittaa moinen ylimielisyys juuri olenkaan. Mutta mielenkiintoinen asia parisuhteessa tämä kyllä on. Ja ikuinen keskustelun aihe.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi