Suomalainen valitsee koiran ennen lasta

  • Mirja Wuokko

Lapset eivät ole meillä muodissa. Syntyvyys on laskenut seitsemättä vuotta.

Väestöliiton 2017 Perhebarometrin mukaan vanhemmuus ei houkuta suomalaisaikuisia. Lapsiperhearki näyttäytyy raskaana rumbana ja ankeana tarjousjauhelihan metsästyksenä Prismasta.

Väestöliiton mukaan puolison puute, taloushuolet, työelämän vaatimukset, puutteellinen tasa-arvo töissä ja kotona sekä mielikuvat lapsiperheiden elämästä jarruttavat suomalaisten nuorten aikuisten lisääntymistä.

Sen sijaan edellä mainitut seikat eivät näytä estävän koiran hankintaa. Koirien suosio on kasvanut jo monta vuotta putkeen.

Suomessa on kuulemma nyt maailman eniten koiria suhteessa väkilukuun. Muissa maissa suositaan kissaa kotieläimenä.

Jopa naimisissa olevat ja hyvin työllistetyt parit harkitsevat lasten hankintaa tarkalla sihdillä. Ura, harrastukset ja matkustelu voivat vaarantua. Lapset eivät vaikuta kivoilta.

Koirat taas ovat lähes kaikkien mielestä söpöjä.

5 kommenttia

Tuuli.hattu801

22.1.2018 15:44

Jotenkin miul on sellanen mielikuva miehistä, että ne mielellään panttaa lapsentekoa pitkään. Jotkut ikuisesti. Mut voin olla väärässäkin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

28.1.2018 13:22

Lapset ovat nykyään luksusta. Pitäisi olla varaa ylläpitää ja lisäksi varaa tarjota heille kohtuullisen turvallinen ympäristö. Maan vallitsevan kehityksen jatkuessa voidaan ihan aidosti todeta, että on tässä nimenomaisessa tilanteessa joko todella rikas tai todella typerä jos hankkii lapsia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tuuli.hattu801

28.1.2018 15:17

Shiwan8, lasten on todellakin hyvä tottua siihen, että he ei saa kaikkea mitä haluaa. Omat lapseni ovat saaneet vähän liikaa, vaikka köyhiä ollaankin. Olisi pitänyt pitää tiukempaa talouskuria pienissä hankinnoissa. Toki köyhyys on suhteellinen käsite ja eri köyhillä on eri määrä rahaa, mitä kuluttaa mihinkin...

shiwan8

2.2.2018 11:45

Ei kyse ole lelujen määrästä. Kaikki maksaa. Päiväkoti maksaa, iltapäiväkerho maksaa, harrastukset maksavat, vaatteet, koulukirjat, koulumatkat jne. maksavat. Tämä ei varsinaisesti ole vielä ongelma. Ongelma on se, että yritys tarjota lapselle sellainen ympäristö missä hän voi kasvaa kohtuullisen turvallisesti (esimerkiksi sillä standardilla mikä oli 80-luvun lapsilla) ja käydä sellaista koulua jossa luokkajärjestys mahdollistaa oppimisen (esimerkiksi sillä tasolla jolla se oli melkein kaikilla 80-luvun lapsilla) johtaa siihen, että kämppä alkaa olemaan lähemmäs 1500€ kuussa tai vähintään tonnin lainan lyhennyksinä. Rupeaa olemaan aika paljon rahaa keskipalkkaiselle yhden aikuisen taloudelle. Keskiansio on edelleen sen noin 3000€/kk. Siitä verot jättää noin 2300€. Siitä asunto jättää 800€. Siitä kun pitäisi syödä, maksaa päiväkoti/iltapäiväkerho ja harrastukset niin ollaan tilanteessa jossa aikuisella ei ole varaa ostaa itselleen uusia vaatteita vanhojen tilalle. Tähän ei ole vielä edes laskettu kodin elektroniikkaa joka on käytännössä nykyinen standardi, niiden kuukausittaisia käyttökuluja jne.

Ollaan siis tilanteessa jossa keskituloinen perhe käytännössä asuu alueilla jossa nistit ja muut taparikolliset, mielisairaat jne. asuvat, siis turvattomalla alueella. Siihen päälle monikulttuurisuuden tuomat hienoudet ja hirveydet.

Ihan sinällään sama ovatko lasten lelut keppejä ja käpyjä vai tehdastekoisia hienoja juttuja, olennaista on se tuleeko lapsi koulusta kotiin ilman ongelmia ja selviääkö perheen 12 vuotias tyttö matkasta kaverille neitsyytensä pitäen ilman saattajaakin.

Turvallisuus siis maksaa nykyään siinä missä ennen ei käytännössä juurikaan maksanut. Siksi ja vain siksi sitä on joko todella rikas tai todella typerä lisääntyäkseen tässä maassa tällä nimenomaisella hetkellä.

Mirja Wuokko

2.2.2018 14:10

Helsingissä on kalliimpaa asua kuin muualla Suomessa. Kaksi keskituloista vanhempaa joutuu ponnistelemaan elättääkseen itse lapsensa. Pari huomautusta: päivähoitomaksuja alennettiin juuri reippaasti. Vanhemmat maksavat vain murto-osan lapsensa päivähoidon kuluista. Iltapäiväkerhot toimivat yleensä omakustannehintaan; vanhemmat maksavat lähinnä välipalamaksun.

Suomi on monella mittarilla yksi maailman turvallisimmista maista. Lasten turvallisuus on parantunut reippaasti 50 vuodessa, niin kotona, liikenteessä kuin ulkona liikkuessakin. Vanhemmat surmaavat nykyään paljon harvemmin omia lapsiaan kuin aiemmin. Lapset eivät kuole kulkutauteihin (paitsi rokotuskattavuuden heiketessä saatamme joutua tähän tilanteeseen taas). Jne. jne.

https://www.stat.fi/ajk/satavuotiassuomi/suomimaailmankarjessa.html

https://www.stat.fi/til/ksyyt/2016/ksyyt_2016_2017-12-29_kat_007_fi.html

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi