Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen alle nelikymppinen nainen ja olen naimisissa samanikäisen miehen kanssa. Meillä on yhteinen kohta koulun aloittava lapsi. Tapasimme kuusi ja puoli vuotta sitten vähän yli kolmekymppisinä ja molemmilla oli pitkä sinkku-aika takana. Ehdimme tapailla muutaman kuukauden ajan kunnes olin jo raskaana. Muutimme yhteen ja raskausaika sujui mukavasti.

Odotanko ja haluanko liikaa?

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi; olipa paljon asiaa yhdessä kysymyksessä. Arvaan, että olet pohtinut ja pyöritellyt asioita jo pitkään. Olisi monia yksityiskohtia, joihin voisin tarttua, mutta luulen että yksi asia nousee muita tärkeämmäksi.

Yhteyden puute. Ihan konkreettisestikin, yhteisen ajan puute. Mutta syvällisemmin ajateltuna, se leimaa koko yhteistä elämäänne. Kahdenkeskisyyttä on suhteessanne ollut kovin vähän. Tulit nopeasti raskaaksi tapaamisenne jälkeen, sen lisäksi olette olleet hyvin työorientoituneita.

Ajattelen, että kahdenkeskisyydessä rakennetaan se psyykkinen ja fyysinen yhteys, joka kannattelee silloinkin, kun on muuten elämässä haasteellisempaa. Esimerkiksi tällainen aika, voi olla se kun perheeseen tulee lapsi, joka vie paljon vanhempien aikaa, ja vanhempien omat tarpeet jäävät taka-alalle.

Tuntuu siltä, että suhteen rakennustyö on jäänyt pahasti kesken. Hyvä esimerkki siitä on se, kuinka kuvailet seksielämäänne. Kirjoitat, että alkuun seksielämänne sujui hyvin, mutta on sittemmin muodostunut ongelmallisemmaksi. Keskinäiseen fyysiseen yhteyteen on tullut väliin haluamisen ongelmat, mustasukkaisuus, salasuhteista haaveilu. Kaikki ne kertovat siitä, että se yhteys , jota alunperin ihastumisen aikana tunsitte ei ole päässyt rakentumaan tarpeeksi.

Eikä se ole oikeastaan ihmekään. Tarvitsette kipeästi yhteistä aikaa, yhdessäoloa ja keskustelua, että voisitte taas nauttia toisistanne seksuaalisesti. Muuten käy niin, että te kaksi edustatte toisillenne velvollisuuksia ja arkea, ja kaikki muut mahdolliset todelliset ja kuvitellut kumppanit intohimoa ja seksuaalisuutta, tai niin kuin kirjoitat "vapautusta velvollisuuden kahleista."

Kysyit, voitko löytää halun miestäsi kohtaan uudelleen. Voit varmasti, mutta ensin täytyy löytää jotakin muuta. Teidän täytyy aloittaa uudestaan parisuhde, joka on hautautunut kaikkien kiireiden ja aikataulujen alle.
Kysyit riittääkö välittäminen ja hellyys. Minusta ne riittävät oikein hyvin siihen alkuun, jonka te molemmat tarvitsette.

Kysyit, odotatko ja haluatko liikaa. En ajattele niin. Ajattelen, että meillä jokaisella on oikeus haluta rakkautta ja meillä on oikeus odottaa sen tapahtuvan parisuhteessamme. Sinulla on siis siihen oikeus, mutta niin on miehelläsikin. Oikeus, mutta myös mahdollisuus.

Sinua ajatellen,
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Muutettiin vaimon kanssa erilleen syksyllä, hän ilmoitti vaan, että haluaa olla yksin. Oltiin yli 20 vuotta yhdessä.

Olihan meillä välillä kaikkia hankaluuksia suhteen aikana. Edelleen olemme kavereita ja pidetään yhteyttä. Itse ajattelen häntä vielä koko ajan ja välillä on tosi huonoja hetkiä, jolloin turvaudun alkoholiin. Rakastan häntä vielä todella paljon ja haluaisin hänet luokseni, tiedän, että hänkin välittää minusta, mutta ei kuulemma enää “sillä tavalla”. Onkohan konsteja, miten voisin yrittää häntä takaisin luokseni vielä vai onko kaikki loppu?

Mies, 41

VASTAUS: Kuulostaa siltä, että erilleen muuttamisen syyt ovat sinulle suurelta osin kysymysmerkkejä. Elitte yhdessä parikymmentä vuotta ja vaikeuksiakin oli, sen kerrot. Sinä rakastat vaimoasi vielä, ja hänkin välittää sinusta, mutta "ei sillä tavalla".

Tarina kuulostaa ymmärrettävältä. Ollaan yhdessä ja eletään kohtuullisen mukavasti. Vähitellen etäännytään, kumpikin tekee omia juttujansa, ei puhuta kovinkaan paljon, vaikeista asioista saattaa jäädä selvittämätöntä pahaa mieltä hampaan koloon. Jonakin päivänä toinen sitten kokee, että suhteessa ei enää ole tarpeeksi läheisyyttä ja haluaa lähteä, koska kipinä on hiipunut. Tämä on yksinkertaistettu kuvaus, arvaus paremminkin. En tiedä, menikö se teillä näin tai yhtään tähän suuntaankaan, mutta siitä olen varma, että teidän kannattaisi istua kaikessa rauhassa alas ja puhua.

Ehdota vaimollesi vaikka, että kumpikin listaa paperille kysymyksiä, joita haluaisi kysyä toiselta. Kysymykset voivat liittyä menneisiin tapahtumiin tai tämänhetkisiin odotuksiin, ihan mihin tahansa. Varatkaa sitten aikaa ja rauhallinen tilanne, jossa puhelimet eivät soi eivätkä muutkaan häiriöt uhkaa ja käsitelkää kysymyksenne yksi kerrallaan. Toinen kysyy, toinen vastaa. Sitä, joka on kulloinkin vastaamassa, ei saa keskeyttää. Kysyjä ei puolustaudu eikä korjaile puhujaa ("Ei se noin mennyt, vaan...").

Olennaista on kuunnella, mitä toinen on kokenut, miltä hänestä on tuntunut. Kun vastaaja on saanut rauhassa vastata omalla tavallaan, kysyjä saa kommentoida ja selittää asiaa omalta kannaltaan. Sitten siirrytään seuraavaan kysymykseen.

Jos tilanne alkaa mennä päälle puhumiseksi, on syytä pitää tauko ja rauhoittua kunnolla. Jos tuntuu, että keskustelua ei kahden kesken synny tai se menee koko ajan riitelyksi, suosittelen pariterapiaa avuksi.

Riippumatta siitä, eroatteko vai löytyykö yhdessä jatkamiselle mahdollisuus, kumpikin hyötyy siitä, että saatte selvitetyksi, mikä tähän tilanteeseen on johtanut ja mitä toivoisitte toisiltanne.

Älkää unohtako hyvää palautetta. Kertokaa toisillenne siitäkin, mitä toisissanne arvostatte.

Ja vielä sinua ajatellen: älä hoida pahaa oloa alkoholilla. Mitä muuta voisit tehdä silloin, kun olo on vaikea? Kenen kanssa voit jutella, mitä harrastaa? Jos lähdet vaikkapa vain lenkille, osa pahasta olosta hälvenee matkan varrelle. Pääset kyllä eteenpäin päivä kerrallaan. Tulee aika, jolloin voit paremmin, vaikka sitä ei huonona hetkenä kykene uskomaan. Ja keskusteluapua kannattaa hakea yksinkin.

Voimia elämääsi! Selviät kyllä.
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 25-vuotias nainen. Olemme seurustelleet mieheni kanssa neljä vuotta, josta puolitoista vuotta naimisissa. Alusta alkaen olemme riidelleet paljon. Toisaalta kun on mennyt hyvin, senkin olemme näyttäneet selvästi. Avioliiton aikana riidat ovat pahentuneet: tosi fyysisiä riitoja, haukkumista, halveksumista, puhumattomuutta.

Viime kesä toi tullessaan muutoksia kun muutimme aivan eri puolelle Suomea töideni perässä. Alku sujui hyvin, kai jotenkin ajattelimme, että muutokset olisivat uusi alku myös suhteellemme. Pian asiat muuttuivat kuitenkin yhtä huonoon tilanteeseen kuin aiemminkin. Lisäksi mieheni sai kuulla saavansa töitä toiselta paikkakunnalta. Suunnittelimme elämäämme sen mukaan, että elämme viikot erillämme ja viikonloppuisin mies ajaa tänne kotiimme. Kuitenkin hetki ennen töidensä alkamista mies lähti reissuun ilmoittamatta tarkemmin suunnitelmistaan, minne menee ja milloin tulee.

Hänestä ei kuulunut mitään. Sitten noin viikon jälkeen eräänä päivänä kun tulin töistä, mies oli muuttoauton kanssa tullut paikalle ja tyhjännyt kodista kaiken itselleen kuuluvaksi luokitelleen: toisinsanoen kaiken elektoniikan koko talosta pyykinpesukoneineen, mikroineen, tv:neen ja tietokoneineen. Myös lamput hävisivät katosta. Allekirjoitimme eropaperit emmekä olleet tekemisissä.

Yritin tosin aluksi ottaa yhteyttä mieheen, mutta turhaan. Kävin jo mielessäni läpi eroposessia. Kahden kuukauden kuluttua mies alkoi ottaa yhteyttä ja tuli nöyrällä mielellä käymään. Hän teki paljon voittaakseen minut takaisin. Kun näin lopulta kävi, tuntuu nyt että arki on muuttunut jälleen pelkäksi riitelyksi.

Riitelemme suurimman osan viikonlopuista, kun näemme ja nykyään myös suurimman osan arkiviikoista, vaikka emme töiden takia näekään. Vuorovaikutus välillämme on kankeaa. Apua tuntuu olevan vaikea saada yhdessä koska asumme viikot erillään ja perheneuvonnassakin ajat ajoittuvat viikolle. Tämänhetkinen tilanne tuntuu vaikealta ja ahdistavalta. Pohdin jälleen paljon eroa. En tiedä mitä tulisi tehdä. Väkivaltaa ei kuitenkaan ole asumuseron jälkeen ollut..
Epätoivoinen, 25

VASTAUS: Kuulostaa siltä, että yhteinen elämänne on ollut vaihtelevaa ja suurelta osin myrskyistä koko suhteenne ajan. Erityisen huolestuttavaa on mainitsemasi fyysinen käsiksi käyminen. Positiivista on se, että väkivalta on viime aikoina pysynyt poissa. Onko se merkki hiukan paremman riitelytavan oppimisesta? Vaikuttaa siltä, että eron aikana miehesi - ja varmaan sinäkin - pohditte suhteenne hyviä ja huonoja puolia ja päädyitte sitten yrittämään yhdessä uudelleen. Teillä on nyt mahdollisuus kokeilla, saatteko suhteenne toimimaan.

Jokainen pari saa aikaan riitoja tai mykkäkouluja. Olennaista on kiinnittää huomiota riitelytapoihin. On tärkeätä oppia tunnistamaan omia tuntemuksiaan. Mistä huomaan, että kiukkuni menee kohta yli rajojen niin, että alan huutaa, loukata, haukkua tai jopa käydä käsiksi? Miltä minusta alkaa tuntua vähän ennen sitä? Tuossa tilanteessa sydämen syke kiihtyy, verenpaine kohoaa, adrenaliinia virtaa elimistöön ja hengitys tihenee. Koko keho alkaa jännittyä ja alkukantaisesti valmistautua taisteluun tai pakoon. Siinä olotilassa ei enää tule sanotuksi mitään järkevää. Kun oppii tunnistamaan tätä tapahtumasarjaa itsessään, pystyy riittävän aikaisin ottamaan aikalisän eli poistumaan toiseen huoneeseen tai ulos. Ulkona on syytä pysyä jonkin aikaa, jotta saa kunnolla rauhoitetuksi itsensä. Takaisin toisen luo voi palata sitten, kun on ehtinyt miettiä, mitä oikeastaan haluaa sanoa ja miten. Jos riita alkaa leimahtaa uudelleen, tarvitaan uusi aikalisä.

On tärkeätä sopia etukäteen siitä, että kesken jäänyt asia puhutaan loppuun aikanaan, kummankin rauhoituttua. On myös selvää, että se, joka ottaa tilanteessa aikalisän, ei ole riidassa häviäjä eikä voittaja. Hän vain ottaa vastuun omista tunteistaan.

Syvemmällä tasolla on tarpeen miettiä, mikä teitä riitelyttää. Millaisia tunteita kummallakin on sisällään? Pettymyksiä, hylätyksi tulemisen pelkoa, mustasukkaisuutta, kaipausta toisen luo, huomion tarvetta...? Voisiko tunteitaan ja tarpeitaan ilmaista riitelemättä? Jotkut onnistuvat keskustelemaan tai ainakin aloittamaan keskusteluita sähköpostitse. Silloin kirjoittaja ehtii rauhassa miettiä, mitä haluaa sanoa, eikä lukijakaan purskauta heti ulos ensimmäistä reaktiotaan. Oli keskustelutapa mikä tahansa, ilmaiskaa myös myönteisiä asioita. Hyvä palaute kannustaa eikä lannista.

Terveisin Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olin poikaystäväni kanssa yhdessä kolme vuotta, joista asuimme saman katon alla kaksi ja puoli vuotta. Taloudellisesti oli todella tiukkaa, sillä molemmat opiskelivat. Tarvitsin paljon apua mieheltä koulutehtävissäni ja hän auttoi. Omasta mielestäni hänen puhumattomuus ja stressi vei meidät siihen tilanteeseen, että hän tahtoi erota. Eron jälkeen hän sanoi, että olin pistänyt itseni aina etusijalle ja että hän oli luopunut omista asioistaan, että voi auttaa mua ja kaiken tämän lisäksi olin kiitämätön.

Nyt kun tiedän mitä tein väärin, olen pyytänyt mahdollisuutta kokeilla vielä yhdessäoloa. Tiedän, mikä ongelma oli ja olen parantanut tapani ja voin vielläkin parantaa.

Mies sanoo, että ei jaksaisi antaa mahdollisuutta, sillä ei usko että se toimisi.

Mitä meidän pitäisi tehdä? Rakastan häntä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, mutta hänen tuntee ovat hiipuneet vähemmälle, koska olemme riidelleet ja hänellä on paljon stressiä. Pitäisikö hänen antaa mahdollisuus vai onko vika mussa, kun hänestä on tullut rakkaampi ja en osaa jatkaa elämää yksin?

Toivon mahdollisuutta, että voin näyttää olevani nyt parempi ja hän ei usko mahdollisuuden auttavan mitään.



Mies petti mua kahden eri henkilön kanssa pari kertaa. Erosimme tämän tultua tietooni pari kuukautta myöhemmin. Ja silti siis minä tahdon palata yhteen.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa kysyt mitä teidän pitäisi tehdä tilanteessa, jossa sinä toivoisit teidän yrittävän eron jälkeen uudelleen yhdessäoloa, mutta entinen poikaystäväsi ei usko että se toimisi ja hänen tunteensa ovat hiipuneet. Kysyt myös että pitäisikö hänen antaa sinulle mahdollisuus vai onko vika sinussa ja mahdollisesti sinun vaikeudessasi päästää irti ja jatkaa elämääsi.

Hyviä kysymyksiä ja varmaankin aika moni tunnistaa itsensä tämänkaltaisesta tilanteesta. Kaipuusta menetetyn rakkauden perään on kirjoitettu lukuisia lauluja ja runoja juuri siksi, että nuo tilanteet herättävät niin vahvoja, raastavia tunteita. Ihmiset ovat eroissa usein eri mieltä siitä, että yritimmekö riittävästi ja olisiko meillä ollut vielä mahdollisuuksia. On myös hyvin tavallista, että jompikumpi puolisoista haluaa eroa enemmän ja toisen on ”suostuttava” siihen.

Luen kirjeestäsi syyllisyyttä, katumusta ja myös voimakasta tarvetta korjata sekä omaa käyttäytymistä että myös sitä kuvaa minkälaisena entinen poikaystäväsi sinut näki ja koki. On hienoa, että nyt kun tiedät, pystyt ottamaan vastuuta omasta osuudestasi parisuhteeseenne ja tapahtuneeseen. Parisuhteessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta ja kumpikin omalta osaltaan vaikuttaa suhteen toimimiseen ja/tai toimimattomuuteen. On siis asioiden yksinkertaistamista ajatella, että suhteenne ei toiminut siksi, että sinä teit/toimit väärin. Pohdit itsekin, että hänen puhumattomuus ja stressi vaikuttivat myös tilanteeseen. Kirjeesi perusteella kuulostaakin siltä, että poikaystäväsi ei suhteenne aikana kertonut sinulle miten hän kokee suhteenne ja sinun käyttäytymisesi. Hän kommunikoi tyytymättömyyttään uskottomuudella ja lopulta eroamalla. Vasta sen jälkeen hän alkoi sanomaan asioita, syyttämällä. Se on hänen osuuttaan. Ei ole ihme, että sinusta tuntuu ikävältä kuulla noita asioita vasta jälkikäteen.

On myös helppo ymmärtää, että nyt kun tiedät miten hän asiat koki, niin haluaisit korjata, saada uuden mahdollisuuden. On itse asiassa aika tavallista sekin, että vasta suhteen päätyttyä, etäisyyden päästä, pystymme näkemään ja nimeämään suhteen aikaisia asioita paremmin.

Mutta noihin kysymyksiisi. Ajattelen että toista ihmistä ei ole mahdollista pakottaa haluamaan. Pakottaminen yleensä vain pahentaa asioita. Voimme ajatella, että on epäreilua luetella epäkohtia jälkikäteen ilman että antaa toiselle mahdollisuutta korjata. Siitä huolimatta meillä ei ole oikeutta vaatia uutta mahdollisuutta, vaan on päästettävä toinen menemään, jos hän niin haluaa.

Minusta viestisi tärkein kysymys on oikeastaan tuo kohta, jossa pohdit itseäsi ja sitä että onko kyse sinusta ja sinun vaikeudestasi jatkaa elämääsi ilman häntä. Jos näin olisi, niin miksiköhän se on niin vaikeaa?
Mikä siinä tuntuu erityisen vaikealta? Yksin oleminen? Jätetyksi tuleminen? Torjutuksi tuleminen? Kelpaamattomuus? Se, että toinen näkee minut ”väärin”? Miten tämä vaikeus mahdollisesti liittyy sinuun ja sinun historiaasi?

On aika tavallista sekin, että eron jälkeen puolisot näkevät yhteisen suhteensa ja kummankin osuuden siinä eri tavalla. Siihen on usein hyvä jossain määrin myös suostua. Se ei tarkoita sitä, että jommankumman kanta olisi oikeampi.

Ihmiset joita olemme rakastaneet jäävät meihin. He opettavat meille asioita itsestämme ja elämästä ylipäätään. Rakkauden päättyminen on usein raskasta. On kuitenkin tärkeää surra pois ja pystyä vähitellen päästämään irti jotta uusi voisi tulla tilalle.

Hyvää jatkoa Sinulle!

perheneuvoja Helena

Hei! Olen 20-vuotias nainen ja minulla on ongelma.

Haluaisin edes jonkinlaisen vastauksen tähän hommaan, vaikka se olisikin loppullinen ero.



nimimerkki Sekaisin, 20-v


Hyvä neiti Sekaisin,

Kiitos viestistäsi. Olet tutustunut kiinnostavaan mieheen, joka herättää sinussa tunteita. Sinulla tuntuisi olevan halua liikkua suhteessa pidemmälle kuin miehellä. Mies ei vastaa viesteihisi, kertoo ettei teillä ole yhteisiä jutunaiheita, häneltä ei löydy aikaa tapaamisillenne eikä hän anna kysymyksiisi täsmällisiä vastuksia. Näyttäisi, että mies on poistumassa takavasemmalle.

Kun joutuu pettymään omissa toiveissaan ja odotuksissaan, se tekee kipeää. Sinä tunnistit miehessä jotain hyvää, kiinnostavaa ja sellaista, mihin halusit liittyä. On ymmärrettävää, että sitä haluaa tavoitella. Me emme tiedä, mitä mies sinussa tunnisti ja näki. Tiedämme vain hänen vetäytymisen ja välttelyn. Se voi tuntua epäreilulle, kun itse on investoinut suhteeseen enemmän odotuksia ja tunteita. Voit tietenkin kysyä, mikä saa hänet vetäytymään, mutta takeita ei voi antaa, että hän vastaisi kysymykseen sen paremmin kuin lupaukseensa ”jutella joku ilta”. Ehkä voisit myös yrittää laittaa jonkin takarajan yhteiselle keskustelullenne, johon mennessä tapaamisenne on tapahduttava ja sen jälkeen et enää häntä odota. Näin voisit jossakin kohtaa vapauttaa itsesi hänen odottelustaan. jos hän ei siihen mennessä ole ottanut sinuun yhteyttä tai järjestänyt kohtaamistanne, viesti lienee selvä: ”Olen poistunut vähin äänin kuviosta”.

Joskus vaan on juotava se kuuluisa ”katkera kalkki”, nieltävä tappionsa ja nuoltava haavansa. Kerroit, että sinulla on ystäviä. Toivottavasti voit antaa heidän lohduttaa sinua, jos käy niin, että suhde tämän miehen kanssa ei nouse siivilleen.

Jos kuvittelemme, että sinulle ja tälle miehelle ei synnykään suhdetta, voit silti käyttää tilanteen hyväksesi. Voit miettiä, mitkä asiat tässä miehessä olivat erityisen kiinnostavia ja kutsuvia. Mitä kaipaat suhteiltasi miehiin? Mihin miehessä olit pettynyt tai mistä et pitänyt? Entä mitä sinulle merkitsee se, että olet ehkä valmis satsaamaan suhteeseen vielä silloinkin, kun toinen ei? Mitä siitä ajattelet ja mitä se sinusta kertoo? Voit myös miettiä millainen itsetunto sinulla on ja miten haluat sinua kohdeltavan? Pettymykset romanttisissa toiveissa ovat yleensä jonkinlainen haava itsetunnollemme. Toivon, että voit paikata haavaan yhdessä läheistesi kanssa ja näkemällä omat vahvat ja pärjäävät puolesi.

Kaikkea hyvää sinulle toivottaen,
Iiris, perheneuvoja

Kaipaisin neuvoja tilanteeseen, jossa olemme mieheni kanssa. Olemme seurustelleet kolme ja puoli vuotta. Ostimme omakotitalon viime syksynä. Kuitenkaan suhteemme ei oikein etene, päinvastoin.

Tässä vain muutama asia, missä kaipaisimme apua. Mieheni ei tiedä, että kirjoitan teille, mutta sanon avuntarvitsijoita olevan me molemmat, yhdessähän tämä suhde saadaan jatkumaan tai päättymään.
Nainen, 30

Hei!

Kiitos viestistäsi.

Kuulostaa siltä, että teillä on toisaalta asiat hyvin: yhteinen omakotitalo ja jo muutaman vuoden kestänyt suhde. Toisaalta kerrot riidoista, jotka saavat miesystäväsi puhumaan erosta ja omasta tarpeestasi lisätä kunnioitusta ja samanarvoisuutta suhteessanne.

Erovaihtoehdon esiin nostaminen riidan yhteydessä on hankala asia. Jotkut käyttävät eroa uhkauksena tai heittävät sen peliin silloin, kun tuntuu, että muut keinot on jo käytetty. Erosta puhuminen saattaa tarkoittaa, että olen tosissani tässä asiassa, josta riitelemme. Voi olla, että siinä vaiheessa riitaa tuntuukin siltä, ettei halua enää yhtään enempää tällaista, mutta ei kuitenkaan halua oikeasti erota. Suuressa osassa riitatilanteita erolla uhkaaja ei tosissaan mieti eroa. Hän haluaa herättää toisen ottamaan hänet ja hänen asiansa vakavasti. Kun tätä erokorttia tarpeeksi monta kertaa käyttää, se menettää tehonsa eikä sillä enää ole toivottua vaikutusta. Sillä saattaa myös olla päinvastainen vaikutus. Kun toinen riittävän usein vilauttelee erovaihtoehtoa, saattaa toinen kyllästyä suhteen epävarmuuteen niin, että alkaa itse irtautua siitä.

Toinen vaihtoehto eropuheelle on tietenkin se, että tarkoittaa sitä ihan tosissaan. Silloin on tärkeää, että kumppani ymmärtää tilanteen vakavuuden. Perheneuvonnassa tapaamme aina silloin tällöin pareja, joista toinen on ihan shokissa toisen tehdessä muuttoa uuteen asuntoon. Toinen kertoo, että asia tuli hänelle ihan puun takaa ja toinen sanoo puhuneensa asiasta jo monta vuotta. Siinä vaiheessa tilanteeseen heräävä puoliso on valmis ihan mihin tahansa, hakemaan kuun taivaalta tai muuttumaan sellaiseksi kuin toinen toivoo. Lähdössä olijan kannalta hän on hyvine aikeineen aivan liian myöhässä eikä ero ole siinä vaiheessa yleensä enää estettävissä.

Kummasta sitten mahtaa olla sinun miesystäväsi tapauksessa kysymys? On tärkeää, että selvität sen mitä pikimmin. Joka tapauksessa hän kokee riitanne niin vakavina, että ryhtyy silloin puhumaan erosta ainoana vaihtoehtona. Yritä ottaa selvää, mikä teidän riidoissanne uhkaa häntä erityisesti. Tuntuuko hänestä, ettei hän tule kuulluksi ja ymmärretyksi oikein? Millaista muutosta hän toivoo? Mitä hän toivoisi sinun ymmärtävän?

Olet ihan oikeassa siinä, että sillä on väliä, miten kohtelemme toisiamme ja millä tavalla puhumme toisillemme. Nämä asiat eivät ilmeisesti suhteessanne ole toivomallasi mallilla. Sinä puhut tärkeistä asioista: tasa-arvoisuudesta ja kunnioituksesta, mutta kuulostaa siltä, ettei puheesi oikein tavoita miestäsi. Hän kokee puheesi syyttelynä ja hyökkäyksenä itseään kohtaan. Se saa hänet todennäköisesti asettumaan puolustusasemiin, jolloin rakentava keskustelu ei yleensä ole mahdollista. Mahtaakohan hän tuntea myös syyllisyyttä näistä asioista ja siksi tuntea tarvetta puolustautua?

Puhut niin tärkeistä asioista, että niitä ei voi loputtomasti ohittaa. Kiinnitä erityistä huomioita kommunikaatiotaitoihisi, kun seuraavan kerran aloitat keskustelun. Varmista, että tilanne on otollinen eli ette ole kumpikaan liian väsyneitä, nälkäisiä tai kiireisiä. Puhu minä-viestein eli kerro omista kokemuksistasi ja tunteistasi tekemättä tulkintoja hänen käyttäytymisestään tai ajatuksistaan. Esitä asiasi mahdollisimman selkeästi ja turhaa rönsyilyä välttäen. Anna sen jälkeen hänelle aikaa miettiä, mitä hän on asiasta mieltä. Jotkut tarvitsevat aikaa omien ajatustensa järjestelemiseen. Jos tulette siihen lopputulokseen, että olette samoilla linjoista näistä parisuhteen perusasioista, niin voitte siirtyä miettimään, miten siirrätte sen käytäntöön. Millä tavoin toivotte, että toinen teitä kohtelee ja teille puhuu? Mistä tiedätte, että toinen kunnioittaa ja arvostaa?

Mikäli keskustelu kotona kahden kesken muuttuu aina riitelyksi tai on muuten kovin vaikeaa, kannattaa siihen hakea ulkopuolista apua. Koulutettuja pariterapeutteja löytyy mm. täältä: http://www.pariterapia.fi/palvelut tai täältä: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde.

Toivon, että saatte suhteenne solmut aukenemaan ja pääsette kohtaamaan toisenne kauniisti ja kunnioittavasti.

Terveisin,
perheneuvoja Paula

Puolison pakottamista seksiin pidetään seksuaalisena väkivaltana, jos tämä ei sitä halua.

Miksi seksistä kieltäytyminen on yleisissä keskusteluissa hyväksyttyä, vaikka se tapahtuu sen kustannuksella, että toinen joutuu pidättämään luonnollisia tarpeitaan toisen vuoksi?

Hei,

Tartut mielenkiintoiseen kysymykseen haluamisesta, joskin se luultavasti on sinulle enemmänkin ahdistava kuin mielenkiintoinen. Lähdetään siitä, että parisuhteessa läheisyys toteutuu aina sen osapuolen ehdoilla, kumpi sitä vähemmän haluaa. Seksin määrän parisuhteessa määrittelee se, kumpi sitä vähemmän haluaa.

Voidaanko ajatella, että ongelma ei ole se, että puolisosi kieltäytyy seksistä, vaan se, että hän ei halua? Ainakin se on ongelma sinun kannaltasi katsottuna. Onko se ongelma myös puolisollesi? Siinä tapauksessa on, jos hän haluaisi haluta.

Haluaminen on aina hyvin henkilökohtainen asia. Myös seksin haluaminen. Mikä saa haluamaan, ja mihin liittyy se, että ei halua? Useimmissa parisuhteissahan asia on niin, että toinen haluaa enemmän. Joskus on kausia, että toinen ei halua ollenkaan. Niinä aikoina, kun seksiä ei ole lainkaan, olisi erityisen tärkeää keskittyä kaikkeen muuhun läheisyyteen, henkiseen ja fyysiseen. Haluaakohan puolisosi kuitenkin läheisyyttä ja hellyyttä?

Varsinaiseen kysymykseesi vastaisin, että en näe hyödyllisenä käsitellä seksistä kieltäytymistä moraalisena kysymyksenä, enkä näin ollen määrittelisi sitä väkivallaksi, koska kysymys on haluamisesta.

Haluamista ei voi määrätä eikä pakottaa. Se on hyvin henkilökohtainen asia. Kenellekään ei voi sanoa: sinun pitää haluta. Silloin haluaminen ei ole enää vapaaehtoista, ja siinä tapauksessa kyse ei ole haluamisesta, vaan velvollisuudesta. Sen sijaan haluamista voi synnyttää. Siihen voivat vaikuttaa monet asiat, niin parisuhteeseen kuin omaan elämäänkin liittyvät.

Teidän ei kannata tehdä tästä sellaista kilpailutilannetta, jossa väännetään kättä siitä, kumpi tekee väärin. Kysymys on teidän kahden välisestä intiimistä suhteesta, jossa molemmat varmasti haluaisivat tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään.

Olisi upeaa, jos voisitte yhdessä keskustella ilman syyttelyä siitä, mistä puolisosi itse arvelee sen johtuvan, että hän ei koskaan halua seksiä. Vai onko niin, että hän joskus haluaa, mutta ei saa sitä tuotua esille, ja haluamisenne eivät kohtaa. Voisit myös kysyä, milloin hänestä on edes vähän tuntunut siltä, että hän voisi haluta. Mitä muuta silloin tapahtui? Millaista läheisyyttä hän haluaa juuri nyt?

Terveisin, perheneuvoja Heikki

Mieheni uhkailee avioerolla toistuvasti. Mitään siihen viittaavaa ei tapahdu. Myös hänen lähiomaiset ovat liittoutuneet ja minusta on tehty syntipukki. Meillä on kaksi pientä lasta.

Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä?

Nainen

Hei,
Pitäisi tietää tarkemmin mitä on avioerolla uhkailun taustalla. Näillä tiedoilla mieleen tulee kaksi eri vaihtoehtoa: vallankäyttö tai todellinen muutostoive.

Joskus avioerolla uhkailu, tai mikä tahansa muukin uhkailu, voi olla vallankäyttöä, jopa henkisen väkivallan yksi muoto. Uhkailemalla voi saada, tai ainakin yrittää saada, toisen käyttäytymään haluamallaan tavalla. Silloin tuo haluttu käyttäytyminen ei liity välttämättä mihinkään yhteen tiettyyn asiaan, vaan voi olla vaihtelevasti melkein mihin tahansa liittyvää yritystä muuttaa toinen ihminen sellaiseksi kuin itse haluaa.

Toinen vaihtoehto on se, että erolla uhkailu kertoo todellisesta muutostoiveesta. Miehesi on ehkä tyytymätön avioliittoonne tai johonkin siinä. Hän haluaa sanoa, että näin ei voi jatkua. Mitä ajattelet, mihin miehesi haluaa muutosta? Jos et tiedä, kysy häneltä suoraan.
En tiedä mistä sinua syytetään, millä tavoin olet syntipukki. Enkä myöskään tiedä, miten lähiomaisten liittoutuminen sinua vastaan käytännössä ilmenee. Voin kuvitella, että se ei tunnu hyvältä.
Suosittelisin teille ajan varaamista perheasiain neuvottelukeskuksesta. Teillä on kaksi pientä lasta, joten asiat kannattaa joka tapauksessa selvittää.

Terveisin,
Heikki, perheneuvoja

Mitä teen tilanteessa, jossa mieheni on ollut ennen kaveri oman parhaan kaverin naisen kanssa, joka taas nykyään seurustelee miehen parhaan kaverin kanssa?

Vai onko sillä naisella jokin ongelma, kun haluaa pitää yhteyttä mieheeni, tekee kaveriporukan ryyppyreissuja, johon tietää että mieheni lähtee mukaan. Haluaako hän antaa jonkin näköisen sinkkukuvan itsestään vai tekeekö hän niin kiusatakseen minua sillä? Arkena mieheni on aivan ihana ja huomaavainen, mutta kännissä ja tietyssä porukassa ihan toinen. Ollaan oltu jo viisi vuotta yhdessä ja aina suodatan ja annan anteeeksi..
Nainen, 23

Hei ja kiitos viestistäsi!

Kuvaamiesi tilanteiden perusteella on ymmärrettävää, että tunnet jääneesi ulkopuolelle. Miehesi vaikuttaa pitävän paljon yhteyttä tähän naispuoliseen ystäväänsä. Kun vielä saattaa käydä niin, että sinut syrjäytetään reissusta tai miehesi puhuu humalapäissään sinusta pahaa, ei ole ihme, että et koe itseäsi tärkeäksi tai arvostetuksi.

Miehesi itse on sitä mieltä, että olet mustasukkainen ja kuvittelet kaiken. Huomaakohan hän, että hänen oma käytöksensä vaikuttaa sinun mustasukkaisuuteesi ja pahaan mieleesi? Jos hän haluaa sinun olevan hyväntuulinen ja luottavainen, hän varmaan tietää keinot siihen pääsemiseen. Olemalla huomioiva ja puhumalla sinusta kauniisti muille ihmisille hän varmasti saa sinusta parhaat puolet esille. Samalla puolella oleminen on yksi parisuhteen kulmakivistä. Jos kumppanit välttävät toistensa arvostelemista, nimittelemisestä puhumattakaan, toisten ihmisten kuullen, heidän keskinäinen kunnioituksensa kasvaa ja suhde voi hyvin.

On hienoa, että miehesi on arkena hellä ja huomaavainen. Hyvä arki on elämän perusta. Mistähän se humalassa esiin tuleva haukkuminen ja muu sinua loukkaava käytös nousee? Humala poistaa estoja, joten humalassa sanotaan ja tehdään harkitsemattomia asioita, mutta onko taustalla jotain sellaista tyytymättömyyttä, josta olisi hyvä puhua selvin päin? Puhumisen ei tarvitse olla ongelmissa vellomista vaan ratkaisujen hakemista niihin. Minkä pienen, konkreettisen muutoksen toivoisit miehesi tekevän lisätäkseen sinun hyvinvointiasi? Entä minkä pienen muutoksen hän toivoisi sinun tekevän? Pienistä askelista voi lähteä liikkeelle yhteinen hyvä muutos.

Puheliasta syksyä teille toivoo
Päivi, perheneuvoja

Olen 22-vuotias nainen ja elän 21-vuotiaan miehen kanssa avoliitossa neljättä vuotta. Parisuhteemme on mielestäni onnistunut, meillä on hyvä seksielämä, osaamme nauttia toistemme seurasta ja muutenkin on mennyt hyvin. Tähän asti.

Olen pettynyt, turhautunut ja surullinen. Mitä teen?

AF, 22-v

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Olet turhautunut siihen, että olet pitkäkestoisesti kokenut olevasi parisuhteessasi veturi, jonka tehtävänä on järjestää teille ohjelmaa. Vaikutat aktiiviselta ja toista huomioivalta ja petyt siihen, että et koe saavasi kumppaniltasi samanlaista vastakaikua. Alussa kuitenkin kerrot, että parisuhteenne on onnistunut, seksielämänne hyvää ja osaatte nauttia toistenne seurasta. Missä tilanteissa tämä tulee mahdolliseksi? Kerrot esimerkkejä tilanteista, joissa mies ei ole halunnut lähteä mukaasi matkalle tai osallistua sellaisiin aktiviteetteihin, jotka sinua kiinnostaisivat. Milloin sitten nautitte toistenne seurasta? Mitä silloin teette? Mistä puhutte? Miten osoitatte hellyyttä toisillenne? Millaista seksielämänne on silloin?

Tuntuu, että puhut kahdenlaisesta suhteesta: yhtäältä sellaisesta, jossa on paljon hyvää ja toimivaa, toisaalta sellaisesta, jossa toinen väsyneenä hoitaa vetovastuun. Kumpi suhde on sinulle enemmän totta?

Miten miehesi mahtaa kokea elämänne? Miksi hän on käynyt haluttomaksi lähtemään mukaan matkoille tai ehdottamiisi harrastuksiin? Voiko käydä niinkin, että hän kokee jäävänsä sinun aktiivisuutesi jalkoihin? Haluaisiko hän tehdä erilaisia asioita kuin sinä, yhdessä ja erikseen? Hän saattaa olla temperamentiltaan rauhallisempi ja kotona viihtyvämpi. Ehkä koti-illat televisiota katsellen eivät olisi hänen mielestään yhtään hullumpi juttu. Kerrot jättäneesi miehen jo kolmesti, mutta palanneesi aina takaisin. Olisikohan hänelle jäänyt näistä erovaiheista epävarmuutta ja pelkoa suhteenne tulevaisuudesta. Ehkä hän ei rohkene yrittääkään satsata suhteeseenne, koska sen jatko vaikuttaa epävarmalta. Tästä voi muodostua itseään ruokkiva kehä: mitä enemmän sinä turhaudut hänen passiivisuuteensa ja uhkaat erolla, sitä vähemmän hänen mielestään kannattaa panostaa epävarmaan suhteeseen. Tämä on kaikki arvailua, mutta kysy häneltä itseltään, mitä hän ajattelee ja tuntee.

Sinulla on täysi oikeus odottaa mieheltä tasavertaisempaa ja aktiivisempaa osallistumista yhteiseen elämäänne, mutta mikäli hän ei koekaan oikeasti haluavansa sellaista elämää, olette ratkaisun edessä. Voitteko lähentyä odotuksissanne, hän aktiivisuutta lisäten ja sinä odotuksistasi tinkien, vai onko niin, että tämä suhde on tullut tiensä päähän erilaisten odotustenne vuoksi? Jospa puhuisitte tulevaisuuden suunnitelmistanne ja odotuksistanne ilman syyttelyä ja tutkisitte rauhassa sitä, haluatteko elämältä riittävästi samanlaisia asioita.

Terveisin Päivi, perheneuvoja