KYSYMYS: Voiko eron jälkeen palata yhteen? Vaimoni ja silloin kaksivuotias tyttäremme muutti poisyhteisestä kodistamme tasan kaksi vuotta sitten. Itse eron aiheutin.
Elämä oli liian täynnä työtä, luottamustoimia yms. Vuonna 2011 sairastuin yllättäen 1-tyypin diabetekseen, mikä masensi. Olin poissaoleva, välinpitämätön eikä kommunikaatio toiminut. Ex- vaimoni halusi, että mentäisiin pariterapiaan, mutta kieltäydyin jyrkästi. Mielestäni ei ollut ongelmaa. Loppuvuonna 2012, siis heti eron jälkeen, minun lähimpiä ihmisiä kuoli. Äiti, kaksi setää, kummitäti ja kaksi ystävää. Siis vajaassa puolessa vuodessa. Eikä töissäkään mennyt hyvin. Tuli keskivaikea masennus. Reilu vuosi sitten hakeuduin hoitoon.
Yritin opetella vihaamaan ex-vaimoa. Purin pettymystäni häneen. Välit olivat todella viileät.
Jostain syystä päästiin ex-vaimon kanssa keskusteluyhteyteen viime joulukuussa. Kuin kohtalon oikusta tyttäremme sairastui helmikuun alussa 1-tyypin diabetekseen. Kanssakäynti oli tiivistä ja molempien tunteet heräsivät uudelleen. Meillä oli perheenä todella hauskaa ja nautimme myös ex-vaimon kanssa toistemme seurasta.
Halusin kovasti uutta alkua, mutta hän epäröi. Kaikki tuntui menevän aina vain paremmin, mutta nyt yllättäen hän sanoi, ettei tule mitään. Hän ei uskalla heittäytyä, ettei tule uutta ikävää eroa. Hän ei luota, että olen muuttunut. Minun arvomaailmani on kahden viime vuoden aikana muuttunut totaalisesti, mutta en tiedä millä saisin hänet uskomaan. Millä saisin hänet uudelleen luottamaan? Hän toivoo meidän olevan ystäviä, mutta ei sen enempää. Luovutanko vai yritänkö vielä vakuuttaa? Kovasti toivoisin saada perheeni takaisin. Varsinkin, kun itse tiedän sen hajottaneeni.
Pete, 43 vuotta
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Oletpa todella joutunut kokemaan kovia. Fyysinen sairastuminen, ero, monen läheisen ihmisen kuolema lyhyen ajan sisällä, ongelmia töissä ja masennus. Kaikki tämä muutaman vuoden sisään. Elämä on todella ravistellut sinua.
Hienoa, että osasit hakeutua hoitoon masennusdiagnoosin saatuasi. Se on varmaankin auttanut sinua selvittelemään elämääsi, ajatuksiasi ja tunteitasi. Sitä kautta myös uudenlainen keskusteluyhteys ex-vaimoosi on mahdollistunut.
Eroprosessiin kuuluu usein vihan tunteiden vaihe. Vihan ja kiukun avulla pyritään pääsemään irti vanhasta, jotta pystyttäisiin suuntautumaan kohti uutta. Vihaa tuntee luonnollisesti se, joka on jätetty ja jota on kohdeltu huonosti. Myös eropäätöksen tehnyt osapuoli on monesti vihainen exälleen ja ajattelee ja puhuu hänestä ilkeästi.
Siinä on usein takana syyllisyys omasta toiminnasta ja siitä tuskasta, jota on entiselle kumppanilleen aiheuttanut. Koska syyllisyys ja häpeä ovat ankeita tunteita kantaa, ne naamioituvat helposti vihan valepukuun. Silloin ex-puoliso saa niskaansa kohtuutonta ja ansaitsematonta kiukkua. Toinen asia sitten on, että varmasti jokaisen eron takana on myös ihan todellisia pettymyksiä ja loukkaantumisia, jotka nostattavat negatiivisia tunteita vielä eron jälkeenkin. Arvelisin, että sinun tapauksessasi on kyse näistä molemmista.
Kun toinen entisistä puolisoista, tai molemmat, on vihainen ja ilmaisee sitä, on selvää että välit viilenevät. Teidän tapauksessanne oli onnellista, että siitä huolimatta keskusteluyhteys välillänne löytyi uudestaan. Yhteisen lapsenne kannalta, ja etenkin hänen sairastumisensa takia, tämä on ollut todella upea juttu.
Olet kokenut monenlaisia menetyksiä, joista nyt haluaisit korjata sen, joka ehkä voisi vielä olla mahdollista. Ex-vaimosi on näiden parin vuoden aikana käynyt läpi omia prosessejaan ja pyrkinyt selviytymään erostanne mahdollisimman hyvin. Voin hyvin kuvitella, että lämmennyt yhteys välillänne on ollut hänelle hyvin hämmentävää. Hän on todennäköisesti ollut, ja on ehkä edelleenkin, monenlaisten tunteiden myllerryksessä. Osoittaa vastuullista vanhemmuutta, että hän pyrkii varjelemaan tytärtänne uudelta pettymykseltä, mikäli uusi yhteinen alku ei onnistuisikaan. Osoita, että ymmärrät tämän. Painostaminen ei auta. Parasta olisi, että hän itse näkee sinussa tapahtuneen muutoksen.
Ottaa varmasti aikaa ennen kuin hän voi luottaa sen olevan pysyvää. Älä siis kiirehdi yhteen paluun kanssa. Olkaa rauhassa ystäviä keskenänne ja vanhempia tyttärellenne.
Näytä käytännössä, että olet tosissasi hänen suhteensa. Osoita kaiken tavoin olevasi hänen luottamuksensa arvoinen. Teot ja käytäntö ovat paljon vahvempia kuin sanat ja lupaukset. Anna niiden siis puhua puolestasi. Ystävinä voitte ehkä käydä joskus ulkona yhdessä syömässä tms? Tai vähintään voitte retkeillä yhdessä tyttärenne kanssa.
Neuvoni on, että lakkaa painostamasta häntä parisuhteeseen ja keskity olemaan hyvä isä tyttärellenne ja luotettava ystävä hänelle. Ne ovat reittejä, joita kautta voit sulattaa hänen sydämensä, jos se vielä jotenkin on mahdollista.
Toivon lämpimästi, että voit vielä voittaa puolellesi ex-vaimosi luottamuksen ja rakkauden sekä toivotan kärsivällisyyttä matkallasi sitä tavoitetta kohden.
KYSYMYS: Mistä ja mitenkä pääsisin alkuun purkamaan näitä avioliiton solmuja?
kerttu
VASTAUS: Kysyt, missä ja miten pääsisit purkamaan avioliiton solmuja.
Paikkakunnaltasi tai lähietäisyydeltä voisi löytyä yksityisiä pariterapeutteja. Niitä kannattaa katsella netistä. Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa on perheneuvojia, jotka ovat erikoistuneita parisuhteen kysymyksiin. Myös nämä yhteystiedot löytyvät netistä.
Asioita ei kannata jäädä pohtimaan turhan pitkään kaksin. Ulkopuolinen näkökulma avaa usein parisuhteen solmuja ja tietä eteenpäin.
Toivon, että löydätte teille sopivan keskustelupaikan.
QUESTION: Please, I had soo bad feeling every i am soo sad every crying alone really I feel soo depressed. I lived with my wife over 12 years for some resaon my left home now over 1,5 month. I try call her send her sorry, real is I really I loved her so much. Please do you have any help or suggestions what I do?.. Regards.
ANSWER: I am sorry for what you wrote. You loved your wife and she left you after 12 years relation. You do not tell a word what she has told about the reason. Was she unhappy but you did not know it? What was missing in your relation, when she wanted something else? Or were there something too difficult in your relation that it was too hard to live together? I do not have answers to these guestions, you do have, I guess.
But you are unhappy just now, you cry and feel lonely. You are almost desperate. Do you have any friend to whom you could share your feelings and who could listen to you, understand you and support you? During this kind of time we need friends.
You have called your wife and said sorry. Did you tell her what are you sorry for. Did you ask her what is the change she expects that she could come back?
God bless you. I pray for you. Hope the sun will shine some day.
KYSYMYS: Miten uudessa parisuhteessa voi rakentaa luottamusta?
Koen olevani hyvin epäileväinen sen suhteen, onko uusi miesystäväni minulle uskollinen. Hän ei ole ollut kaikista asioista minulle alun alkaen rehellinen, eikä hän kerro asioistaan. Ei menneisyydestään, ei haaveistaan tai unelmistaan eikä tunteistaan tai ajatuksistaan.
Olemme tapailleet lokakuusta lähtien ja seurustelleet helmikuusta lähtien.
Koen, että minun on äärimmäisen vaikea luottaa häneen. Mikä neuvoksi?
VASTAUS: Luottamuksessa on kysymys kahdesta tärkeästä asiasta. Ensinnäkin siitä, onko toinen ihminen luotettava. Toiseksi siitä, luotanko minä häneen. Luottamus on siis toisaalta asioiden todellinen tila, toisaalta tunne.
Mitä tarkoittaa, että joku ihminen on luotettava? Eikö ainakin sitä, että hän tekee sen, minkä lupaa. Luotettava ihminen ei myöskään valehtele. Onko kukaan näillä kahdella kriteerillä mitattuna sataprosenttisen luotettava? Tuskin. Ihminen voi unohdella lupaamiaan asioita. Tai hän voi tulla luvanneeksi liikaa, eikä pysty pitämään kaikkia lupauksiaan. Jokainen on joskus turvautunut jonkinlaiseen valheeseen, tai ainakin jättänyt jotain sanomatta. Tuskinpa nämä asiat tekevät ihmisestä epäluotettavaa.
Sitten tämä toinen puoli luottamusta. Mistä tulee se tunne, että johonkin ihmiseen voi luottaa? Eikö kokonaisuus ole ratkaisevaa? Onko hän pettänyt luottamukseni esimerkiksi valehtelemalla jossain isossa asiassa tai jättämällä jotain tärkeää kertomatta? Meillä on usein erilainen käsitys siitä, mikä on iso asia. Se mikä voi toiselle olla merkittävää, voi toiselle olla harmiton unohdus, tai pieni valkoinen valhe. Joskus kertomatta jättämisellä tai suoranaisella valehtelulla voidaan pyrkiä hyvään päämäärään. Kuitenkin luottamuksen tunteeseen on tullut särö.
Mietit, onko miesystäväsi sinulle uskollinen. Epäilet asiaa. Oletko kysynyt sitä suoraan? Jos hän sanoo olevansa uskollinen, miksi epäilet? Ehkä siksi, että luottamuksen tunteeseesi on tullut kolhu. On siis selvitettävä, mistä asioista hän ei ole ollut sinulle rehellinen ja miksi. Siihen löytyy varmasti syy. Luottamuksen tunteen voi palauttaa keskustelemalla avoimesti.
Sinun luottamuksen tunteeseesi vaikuttaa myös se, että hän ei kerro asioistaan. Ei menneisyydestään, ei tulevaisuudestaan, ei unelmistaan eikä tunteistaan. Ihmiset ovat tässäkin suhteessa erilaisia: toinen puhuu enemmän, toinen vähemmän. Se ei sinänsä liity siihen, onko ihminen luotettava. Minä en ainakaan usko siihen, että mitä enemmän puhetta, sen luotettavampi ihminen.
Onko sinun yleensä helppo vai vaikea luottaa ihmisiin? Onko luottamuksesi petetty? Myös nämä asiat vaikuttavat siihen, kuinka helppo sinun on luotaa miesystävääsi. Kuinka helposta ja tarkasti etsit merkkejä epäluotettavuudesta.
Luottamuksen rakentamiseen on yksi keino, johtuu se sitten hänen epäluotettavuudestaan tai sinun vaikeudestasi luottaa. Luottamusta voi rakentaa vain puhumalla asioista avoimesti. Kerro hänelle ajatuksistasi ja vaikeudestasi luottaa häneen. Selitä hänelle missä asioissa sinun on vaikea luottaa, ja missä asioissa pidät häntä luotettavana. Kerro, että luottamuksen rakentamiseen tarvitset hänen apuaan. Kerro mitä tarvitset häneltä, että sinun olisi helpompi luottaa.
KYSYMYS: Epävarmuus vaivaa. Olen seurustellut kuusi vuotta nuoremman miehen kanssa puoli vuotta. Näemme muutaman kerran viikossa välimatkan vuoksi.
Ongelmani on se, että erossa ollessani oma epävarmuuteni vaivaa. Mies ei koskaan sano minun olevan tärkeä tai mitään muutakaan mukavaa. Itse saatan laittaa viestissä, että hän on tärkeä ja hän vastaa hymynaamalla. Muutaman kerran hän on vastannut tykkäävänsä minusta tai jos kysyn sitä, hän sanoo, ettei muuten olisi tässä.
Kun olemme yhdessä, hän kyllä halaa ja pussaa ja seksikin sujuu. Erossa ollessamme vaivaan päätäni sillä, että välittääkö hän minusta oikeasti. En uskalla puhua, kun en halua paljastaa epävarmuuttani. Itselläni on taustalla suhteita, jossa en ole koskaan ollut mitään... Tiedän, että ne vaikuttavat.
Mutta mistä tiedän, olenko vain ajankulua vai onko kaikki omaa epävarmuuttani? Mistä tiedän, olenko tällä kertaa oikeasti tärkeä, kun en ole ennenkään ollut? Eivätkö miehet vain osaa puhua näistä asioista?
Minulla on ollut itsetunto-ongelmia aiemminkin. Olen käynyt psykoterapiassa, eivätkä ongelmat eivät enää vaivaa muussa arjessa, vain parisuhteessa. Monesti tekee mieli lopettaa suhde, kun en kestä tätä epävarmuuden tunnetta.
Hella
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kirjoitit asiasta, joka koskettaa monia muitakin.
Suhteen alkuaikoihin kuuluu usein epävarmuus. Ollaan epävarmoja itsestä: olenko riittävän hyvä, kaunis tai sopiva toiselle. Ollaan epävarmoja toisen tunteista: välittääkö hän minusta oikeasti, haluaako hän olla kanssani. Alussa koko suhde on epävarmalla pohjalla: tuleeko tästä mitään, voiko tämä suhde kestää.
Me ihmiset siedämme epävarmuutta eri tavalla. Kerroit, että sinulle tämä epävarmuus on niin hankalaa, että mietit koko suhteen lopettamista. Onko se sinulle tyypillinen tapa toimia ahdistusta herättävässä tilanteessa? Aiemmissa suhteissasi olet tullut huonosti kohdelluksi. Ymmärrän, että sellaiset kokemukset vaikuttavat. Mutta mieti, kuinka paljon haluat antaa niiden vaikuttaa elämääsi ja ihmissuhteisiisi tänä päivänä. Kannattaako niiden takia uhrata mahdollisesti potentiaalinen ihmissuhde? Vai kertovatko lopettamisajatukset myös sinun epävarmuudestasi tätä suhdetta kohtaan?
Varo lankeamasta olettamusten ja luulojen ansaan. Huonojen kokemustesi jälkeen sinulla saattaa olla taipumus tulkita toisen toiminta negatiivisesti silloinkin, kun siihen ei ole mitään aihetta. Muista, että se ensimmäinen tulkinta, joka mieleesi tulee, ei aina ole oikea.
Nopein tapa saada tietää, mitä miesystäväsi ajattelee ja tuntee, on puhua hänen kanssaan suoraan. Voi olla, että se on aluksi vaikeaa teille molemmille, mutta sitä tärkeämpää sen opettelu on. Sanoit, ettet uskalla puhua, koska et halua osoittaa epävarmuuttasi. Näin toimimalla peität toiselta oikean minäsi ja näytät vain paraatipuolen. Sehän on toki ihan ok monissa sosiaalisissa tilanteissa. Mutta jos haluat oikeaa ja aitoa ihmissuhdetta, omien heikkouksien paljastaminen toiselle on väistämätöntä.
Voi olla, että miesystäväsi on vielä epävarma suhteestanne. Voi myös olla, että hän pitää sinusta paljon ja ilmaisee välittämistään halaamalla, suutelemalla ja rakastelemalla. Sanat ovat joillekin vaikeampia kuin teot. Gary Chapman on kirjoittanut kirjan nimeltä Rakkauden kielet. Siinä kerrotaan erilaisista tavoista ilmaista rakkautta: puhumalla, teoilla, koskettamalla, lahjoilla, yhteisellä ajalla. Voit lukea siitä lisää esimerkiksi tästä blogista.
Jos olet varma omista tunteistasi, kannustan sinua ottamaan riskin ja kertomaan epävarmuudestasi miesystävällesi. Se, miten hän siihen suhtautuu, kertoo paljon. Rehelliseen suhteeseen pääsee vain olemalla itse avoin ja rehellinen, vaikka se pelottaa. Uskalla ottaa riski. Se on ainoa tapa päästä eteenpäin.
KYSYMYS: Vaimoni petti minua työkaverinsa kanssa kahden kuukauden ajan. Hän itse kertoi asiasta pari kuukautta sitten, kun toisen miehen vaimo sai tietää ja olisi muuten kertonut minullekin. Olemme olleet 22 vuotta parisuhteessa, joista naimisissa 18 vuotta. Meillä on kolme lasta, 17-, 16- ja 14-vuotiaat.
Maailma romahti, kun kuulin asiasta. Passitin vaimon pois kotoa muutamaksi päiväksi ja pyysin sitten takaisin keskustelemaan asiasta. Keskustelimme hyvin paljon ja keskustelemme vieläkin välillä asiasta. Jäimme kumpikin sairaslomalle asian tultua ilmi. Olemme käyneet omien työpaikkojen psykologien juttusilla. Vaimo katuu suunnattomasti tapahtunutta ja ei voi ymmärtää, mitä meni tekemään. Eli kuulemma jossain kuplassa ja vain sitä hetkeä, tietäen kumminkin sen olevan väärin.
Elämä on yhtä vuoristorataa edelleen. Välillä menee hyvin ja välillä tosi pohjalla. Emme halua erota kumpikaan, rakastamme toisiamme, seksielämä on ok, hoidamme parisuhdettamme käymällä syömässä, kahviloissa jne... Olemme varanneet yhteisen hotelliviikonlopun ihan kahdestaan vietettäväksi. Silti asia pyörii mielessäni enemmän tai vähemmän. Tänään tuli sellainen romahdus ja kaikki vyöryi taas mieleen. Ja tuntui ettei tästä tule mitään.
Aika usein viime aikoina on tuntunut siltä, että pitäisikö luovuttaa ja passittaa vaimo pois jatkamaan sitä leikkiä mihin ryhtyi? Sisimmässäni en kuitenkaan halua. Vaimo vähän suuttuu, kun alan muistelemaan ja tonkimaan asiaa ja silloin tuntuu itsestä, ettei jaksa. Olen kertonut vaimolleni tarvitsevani hänen tukea ja lohtua, mutta kun sitä tarvitsen, hän on vain aika huono sitä antamaan. Mitä voisin/voisimme vielä tehdä?
Selviääkö tästä tilanteesta? En haluaisi kuitenkaan luovuttaa. Miten saan asiat jäämään taakse ja suuntaamaan katseeni tulevaan, edes jotenkin..?
VASTAUS: Hyvä ystävä, kiitos kirjeestä. Olet ikään kuin myrskyn silmässä. Maailmasi romahti, kun kuulit vaimosi pettäneen sinua työkaverinsa kanssa. Et uskonut, että teille voisi koskaan käydä näin. Kyselet, voiko tästä tilanteesta selvitä, sillä et halua erota. Välillä tunteissasi käy aikamoinen myräkkä ja on vaikea olla vaimon kanssa saman katon alla. Suhdettanne on kohdannut pahin mahdollinen kriisi.
Kuulostaa siltä, että kumpikaan ei halua luovuttaa, mutta tunteet kulkevat vielä vuoristorataa. Se ei ole ihme, koska uskottomuuden paljastumisesta on vasta lyhyt aika. Sinulla on mielessä monia kysymyksiä. Osaan olet saanut vastaukset, mutta silti monet asiat askarruttavat sinua. Pariterapiassa meillä on tapana antaa määräaika esimerkiksi kaksi viikkoa, jolloin petetty osapuoli saa kysyä kaikki mieltä askarruttavat kysymykset ja pettäjä on velvollinen vastaamaan niihin. Tämä ei ehkä ole vaimollesi miellyttävää, sillä hän haluaisi jättää menneet taakseen eikä muistella niitä. Kuitenkin avoimuus on vastuunkantamista siitä, mitä on tapahtunut. Tehdessäsi kysymyksiä harkitse, mitä haluat tietää. Kaikki kuulemasi tallentuu mieleesi, etkä saa niitä enää pois muistoistasi. Kun kysymykset on määräaikana tehty, sen jälkeen suljetaan kysymyslaatikon kansi eikä enää kysellä. Sitten on aika suuntautua eteenpäin. Kummallekaan osapuolelle ei ole hyväksi, jos menneisiin tapahtumiin palataan jatkuvasti kuukausi kuukauden perästä ja vuosi vuoden perästä.
Luottamuksen rakentuminen on seuraava tehtävä. Kuinka moni prosenttisesti luotat tällä hetkellä vaimoosi? Kerro hänelle, mitä hän voisi tehdä sellaista, mikä lisäisi sinun luottamustasi häneen. Kun kyseessä suhde työpaikalla, sinua saattaa kiusata ajatus, että osapuolet tapaavat toisiaan työn merkeissä. Kerro vaimollesi, mikäli toivot hänen kertovan, jos hän tapaa miestä työkuvioissa. Silloin sinun ei tarvitse kysellä. Sopikaa myös, mitä tehdään, jos miehen taholta tulee yhteydenottoja. Kertooko vaimo niistä, näyttääkö viestit? Jos niin päätätte, kertokaa myös miehelle, että vaimo tulee kertomaan yhteydenotoista.
Jossain vaiheessa pääsette ehkä pohtimaan myös kysymystä, mistä oli tullut tilaus ulkopuoliselle suhteelle. Mitä muutoksia voisitte tehdä, että tilaa ulkopuoliselle suhteelle ei syntyisi? Kuulosti hyvältä, kun kerroit, että suhteessanne on paljon hyvää mm seksi toimii ja muutenkin pyritte hoitamaan suhdettanne varaamalla kahdenkeskistä aikaa. Kyselkää toisiltanne, millainen on kummankin mielestä hyvä parisuhde. Tehkää päätöksiä suhteenne parantamiseksi kummankin toivomaan suuntaan.
Teillä kummallakin on tahtoa selvitä kriisistä. Jos nyt kun asia on ajankohtainen, maltatte pysähtyä käsittelemään sitä, selviätte kyllä. Olette kumpikin hakeneet ulkopuolista apua kriisiinne. Se on hyvä. Apua voisi olla myös kirjasta Maria Buchert, Kari Kiianmaa, Tellervo Uljas, Revitty sydän – Voiko uskottomuudesta toipua? (Minerva 2010).
Kevään lämmittämää ja valostuttamaa aikaa suhteeseenne toivoen, perheneuvoja Saara
KYSYMYS: Olen 45-vuotias aviossa ollut mies. Nyt olen joutunut työttömäksi, menettänyt asuntoni ja vaimoni lähti veljeni matkaan. Minulla ei siis mene hyvin ja olen menettänyt täysin oman itsetuntoni ja kunnioitukseni omaa miehisyyttäni kohtaan. Tässä suuressa masennuksessani ja ahdingossani on vain suurena lohtuna poikani, jonka kanssa keskustelemme paljon.
Poikani oli lukenut Neil Straussin Pelimiehen ja ollut pelimiesfoorumeissa. Niissä pojat keskustelevat naisten iskemisistä ja tekniikoista vietellä naisia. Suhtaudun tällaiseen toimintaan varauksella. Toisaalta en halua myöskään loppuelämääni olla yksin. Ongelma on se, että olin niin pitkään parisuhteessa, että en yksinkertaisesti enää muista, miten sillä pyörällä niin sanotusti ajetaan.
Luulin olleeni onnellisessa parisuhteessa, kunnes huomasin ettei se totta ollutkaan. Nyt pitäisi siis palata radalle, mutta lähestymisen suhteen olen pahasti ruosteessa. Mitä siis tehdä?
Poikani on sanonut, että hän voisi ohjata minut johonkin turvalliseen foorumiin joka on hyvin muulta maailmalta piilossa. Ja voisin yhteisön avulla alkaa parantamaan taitojani. Jos nyt muuta en aiokaan tehdä, niin olen alkanut lukea Neil Straussin Pelimiestä.
Haluaisin kuitenkin aikuisen ja asiantuntijan näkemyksen siitä, miten mies, joka on ollut pitkään parisuhteessa ja menettää sen, niin miten hänen pitäisi alkaa toimia, että hän saisi uuden parisuhteen.
Uroskotka
Hyvä Uroskotka!
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pohdit sitä, mitä keinoja voisit käyttää löytääksesi uuden suhteen päättyneen parisuhteesi jälkeen. Kysymykseesi on vaikea vastata, koska meillä ihmisillä on niin erilaisia tapoja tutustua toisiimme. Pelimiesfoorumit, joista kirjoitat, tarjoavat useimmiten hiukan stereotyyppisiä neuvoja suhteiden solmimiseen. Käytät itsestäsi nimitystä uroskotka. Pohdin, millaista kuvaa miehisyydestä nimimerkki edustaa. Mikä saa sinut ajattelemaan, että sinun tulisi olla kuin uroskotka? Käsitykseni mukaan monet naiset kaipaavat kuitenkin uroskotkien ja pelimiesten sijaan hyvin toisenlaisiakin miehiä. Niitä, jotka ovat enemminkin kuin varpuset tai hömötiaiset. Kannustaisinkin sinua miettimään, mikä olisi sinulle luontevin tapa, paikka ja aika tutustua naisiin. Onko sinulla esimerkiksi harrastuksia, joiden parissa voisit tavata samanhenkisiä ihmisiä? Yhteiset kiinnostuksenkohteet nimittäin näyttävät liittävän ihmisiä yhteen.
Kirjoitat saaneesi tukea pojaltasi, jonka kanssa keskustelette paljon – myös naisten iskemisestä ja viettelemisestä. Kirjeestäsi välittyy lämmin ja läheinen suhde poikaasi, mitä pidän arvokkaana. Toisaalta ajattelen, että poikasi ei tulisi olla neuvonantajasi parisuhdekysymyksissä, koska silloin lapsen ja vanhemman väliset roolit menevät sekaisin. Edustatte kuitenkin poikasi kanssa eri sukupolvia ja olette eri elämäntilanteissa. Sinulla on paljon enemmän elämänkokemusta ja sen mukanaan tuomaa viisautta, jota ajattelen poikasi tarvitsevan sinulta. Onko sinulla muita läheisiä, joiden kanssa voisit puhua? Löytäisitkö asuinpaikkakunnaltasi jonkin miehille suunnatun ryhmän, jossa voisit keskustella miehenä olemiseen liittyvistä kysymyksistä?
Olet kokenut paljon suuria menetyksiä. On varsin inhimillistä ja ymmärrettävää, että menetyksesi ovat vaikuttaneet itsetuntoosi ja miehisyyteesi, kuten kirjoitat. Et kirjoita siitä, miten kaikki on tapahtunut ja missä järjestyksessä olet kokenut menetyksesi. Oletko esimerkiksi jäänyt ensin työttömäksi, josta on seurannut vaikeuksia, jotka ovat vaikuttaneet avioeroosi? Kannaltasi olisi varmasti tärkeää, että voisit ymmärtää menetystesi syy- ja seuraussuhteita. Toivon, että voisit viipyä riittävän pitkään menetysten äärellä. Menetykset synnyttävät väistämättä erilaisia tunteita: alaviritteisyyttä, vihaa ja esimerkiksi surua. Itsetuntosi romahtaminen kertoo mielestäni siitä, että surutyösi menetysten vuoksi on vielä kesken. Pohdinkin, onko vielä oikea hetki solmia uutta parisuhdetta?
Olet joka tapauksessa elämäsi yhdessä tärkeässä taitekohdassa, johon on hyvä pysähtyä hetkeksi. Parhaimmillaan voit löytää uusia puolia itsestäsi ja elämästä ylipäätään. Joudut samalla arvioimaan mennyttä, mutta suunnittelemaan myös tulevaa. Ajatuksesi uuden parisuhteen mahdollisuudesta kertoo siitä, että sinulla on myös joku toivon näköala. Teologi Martti Lindqvist on kirjoittanut viisaasti: ”Toivo ankkuroituu totuuteen ja toteutuu armon kautta. On tärkeää nähdä elämä sellaisena kuin se on toteutunut, vaikka sen katsominen tekisi kipeää. Toivo on kykyä haluta, että huominen olisi. Minulle ja sinulle. Ja myös meidän jälkeemme.”
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla kävimme läpi pettämistä parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on eroaminen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
Parisuhteeseen on turha lähteä kuvittelemalla, että jokainen tuleva päivä on ihanaa harmoniaa.
Perheneuvoja Heikki Kruusin mielestä jokaisessa parisuhteessa on olemassa perusristiriita, joka juontuu kahden ihmisen erilaisesta menneisyydestä. Kumppanit ovat kasvaneet erilaisissa perheissä ja oppineet erilaiset tavat kommunikoida. Riita on yritys sovittaa yhteen kaksi toivetta, tavoitetta ja näkemystä elämästä.
Miten löytää yhteys toiseen ja samalla säilyttää oma itsenäisyytensä ja oma tilansa? Kruusin mukaan kommunikaatio- ja riitelytaitojen opettelulla pari voi löytää tavan toteuttaa unelmansa ja toiveensa. Parisuhde on jatkuvaa tasapainoilua kahden perustarpeen - läheisyyden ja erillisyyden - välillä.
Tiedostamattomat odotukset
”Parien vuorovaikutusta säätelevät tiedostamattomat myytit, fantasiat ja uskomukset, sekä salaiset sopimukset ja käsikirjoitukset, joihin liittyy esimerkiksi utopistisia odotuksia kumppanin suhteen. Hänen odotetaan toimivan omien vanhempien aiheuttamien pettymysten korvaajana ja haavojen parantajana.”
Kruusin mukaan monia yhdistää lapsuudenkokemus omien tunteiden ja tarpeiden huomiotta jättämisestä. Jokaisella on omat lapsuuden haavansa. Vanhemmilta ei ole saatu riittävästi ymmärrystä ja tukea, tai tilaa itsenäistyä. Näitä sitten haetaan kumppanilta korkojen kera.
”Kokemukset näyttävät aluksi vetävän kumppaneita toistensa luo. Myöhemmin selviää, että kipeät lapsuudenkokemukset saattavat toistua myös parisuhteessa. Toki parisuhde voi tarjota korjaavia kokemuksia erilaisiin vaillejäämisiin, mutta toisaalta varsinkin riitojen yhteydessä saattaa tuntua siltä, että kumppani ei pystykään tuomaan parantavaa turvallisuudentunnetta, vaan lapsuudesta tuttu turvattomuus on jälleen totta”, Kruus kuvailee.
”Useinkaan riidassa ei varsinainen ongelma ole asia, josta riidellään, vaan se kuinka turvalliseksi tai turvattomaksi suhde koetaan. Juuri tästä syystä näyttää siltä, että riidoissa ei pysytä asiassa, vaan kaivellaan vanhoja tai mennään henkilökohtaisuuksiin”, Kruus valaisee.
Hämärät valinnat
Kukaan nuori ihminen ei valitse puolisokseen henkilöä, joka pahoinpitelee häntä. Nämä ominaisuudet kulkevat usein yhdessä päinvastaisen ominaisuuden kanssa.
Puolisonvalinnassa voi olla monia tiedostamattomia puolia. Omasta lapsuudesta omaksutut mieltymykset, tottumukset ja pelot voivat johtaa parinvalintaan, jossa ristiriidat korostuvat. Joudutaan ojasta allikkoon.
”Kukaan nuori ihminen ei valitse puolisokseen henkilöä, joka pahoinpitelee häntä, vaan nämä ominaisuudet kulkevat usein yhdessä jonkin toisen, ehkä päinvastaisen ominaisuuden kanssa. Kumppani saattaa aluksi vaikuttaa huomioivalta ja huolehtivalta ja olla myöhemmin väkivaltainen ja mustasukkainen”, Kruus kertoo.
Lapsuudenkodin alkoholistivanhempi voi lisätä riskiä valita omaksi puolisoksi juoppo. Ulkopuolisille voi olla hämmentävää, kun lapsuuden päihdeperheestä päässyt toteuttaa samaa kuviota omassa parisuhteessaan. He eivät aavista, miten tutulta samasta riippuvuudesta kärsivä henkilö tuntuu.
”Jos esimerkiksi isä on alkoholisti, on lapsella tarve parantaa isä. Alkoholistivanhemmassa voi myös olla piirteitä, jotka ovat hyviä selvin päin. Ei kukaan valitse toista sen takia, että tämä käyttää paljon alkoholia, vaan koska tämä on muulloin esimerkiksi turvallinen”, Kruus selittää.
Kruusin kokemuksen mukaan pareilla on usein neljästä viiteen toistuvaa riidanaihetta.
”Jumiutuneet riidat kulkevat saman kaavan mukaan. Tietyt aiheet toistuvat aina kun jompikumpi ottaa esille asian. Se voi olla yhteinen aika, raha, toisen lapset tai mikä tahansa aihe, joka menee aina samaa kaavaa”, Kruus valottaa.
Voi tulla riitaa esimerkiksi siitä, että kauppaan lähtiessä toinen on sitä mieltä, että tulisi olla tiukka lista, jota noudatetaan, ja toisen mielestä se on tylsää. Terapiassa raaputetaan esiin tuntemusten taustaa. Listanlaatijan tarkkuus voi kummuta lapsuudenkodin niukkuudesta. Jos aina on ollut rahasta pulaa, voivat toisen tuhlailevaisuus ja heräteostokset aiheuttaa kumppanissa turvattomuuden tunnetta. Ihmiset eivät aina halua tai osaa kertoa taustalla olevista tunteistaan tai toiveistaan.
Vakioriidan saa selvitettyä vasta kun jompikumpi tai molemmat älyävät vaihtaa raidetta. Uusi näkökulma tai käsittelytapa aiheeseen voi tuoda ratkaisun.
Perhekulttuurin erot
”Mitä tunteita on ollut sopiva ilmaista? Saako ilmaista esimerkiksi vihaa? Miten vihan tunnetta ilmaistaan?
Jokainen on oppinut lapsuudessaan erilaiset tavat elää. Kruus jakaa perhekulttuurin erot kahteen isoon osa-alueeseen:
1. Perheen tavat toimia
Oman lapsuudenkodin toimintakulttuuri saattaa istua sitkeästi ihmisessä. Henkilö ei välttämättä itse tiedosta, että hänen käsityksensä asioista voi olla aivan erilainen kuin kumppanilla. Kummankaan toimintatapa ei välttämättä ole sinänsä väärä tai oikea.
”Esimerkiksi syödäänkö yhdessä joka päivä, vai vaan sunnuntaisin. Toinen on ehkä elänyt perheessä, jossa jokainen käy erikseen jääkaapilla”, Kruus kertoo.
2. Tunteiden ilmaisu
”Mitä tunteita on ollut sopiva ilmaista? Saako ilmaista esimerkiksi vihaa? Miten vihan tunnetta ilmaistaan? Onko niin, ettei asia jää kellekään epäselväksi? Lentävätkö tavarat? Vai ollaanko viikkotolkulla mykkäkoulussa? Onko lapsena ollut mahdollisimman huomaamaton, sellainen joka ei näytä omia tunteitaan?”, Kruus kysyy.
”Jokaisella perheellä on oma tapansa käsitellä erimielisyyksiä ja oma tyylinsä ilmaista ja olla ilmaisematta tunteita. Riitely ja tunteiden ilmaisu on osa perhekulttuuria. Jokainen parisuhde on tässä mielessä kaksikulttuurinen”, Kruus sanoo.
”Seurusteluaikana tai silloin, kun ei ole lapsia, nämä asiat saattavat olla pinnan alla. Kun tulee lapsi, pinnan alta nousevat usein toiveet ja pelot. Nuorille pareille sanon, että te luotte nyt ihan oman perhekulttuurin ja tavat ja säännöt. Ei ole mahdollista pitää vain omaa kulttuuria sieltä lapsuudenkodista.”
Nalkuttava muija ja mykkä mies?
Usein väitetään miehillä ja naisilla olevan erilaiset tavat riidellä. Kruus on hyvin varovainen nimeämään tiettyjä tapoja naisten tai miesten ominaisuuksiksi.
”Mies tai nainen voi nalkuttaa. Nalkuttaminen on epätoivoista oman asian esille tuomista, kun toinen ei tunnu kuuntelevan”, Kruus valaisee.
”Tietoinen tai tiedostamaton tyytymättömyys suhteessa aiheuttaa sen, että purkaa kiukkua tai pettymystä toiseen. Ihminen voi tihkua kiukkua. Hän voi nalkuttaa, että miksi et tyhjennä astianpesukonetta, tai miksi jätit vaatteet lattialle, vaikka taustalla on jokin isompi asia, jota ei pysty sanomaan.”
”Erimielisyyksien ja riitojen taustalla voi olla myös ajatus, että millä tavalla kumppani auttaa minua toteuttamaan omia unelmiani, ja millä tavalla tämä estää minua”, Kruus paljastaa.
Neljä väärää tapaa riidellä
Kommunikaatiotyyli voi ylläpitää riitaa. Silloin asia ei muutu, vaikka sitä käsittelisi kahden viikon päästä uudestaan.
Kruus esittelee neljä huonoa tapaa riidellä. Ne ovat professori John Gottmanin neljäksi hevosmieheksi nimeämät negatiiviset keinot, joiden ohjaksissa mennään metsään.
Kritiikki ja halveksunta saavat toisen puolustuskannalle tai vastaamaan vihalla ja vastahyökkäyksellä, mikä johtaa ilmiriitaan.
Puolustuskäyttäytyminen ei myöskään ratkaise mitään, sillä poteroon kaivautumalla ei pystytä ottamaan asiasta vastuuta. Vaikeneminen on tutkimusten mukaan hyvin tuhoisaa suhteelle. Toiseen ei viitsitä edes reagoida. Huonot riitelytaidot voivat tulehduttaa parisuhteen jo pienissäkin ongelmissa.
”Kommunikaatiotyyli voi ylläpitää riitaa. Silloin asia ei muutu, vaikka sitä käsittelisi kahden viikon päästä uudestaan”, Kruus kertoo.
Kruusin mukaan tutkimuksissa on ilmennyt, että konflikteista vain noin 30 prosenttia on ratkaistavissa. Riitelyn taitoa on oppia ratkaisemaan ne ongelmat, jotka ylipäätään voidaan ratkaista. Pysyvien ongelmien suhteen pitäisi oppia jakamaan ja käymään dialogia, sekä yksinkertaisesti opetella elämään ongelmien kanssa.
Riidan ja väkivallan ero
”Riita ja väkivalta ovat eri asioita. Riitaan tarvitaan aina kaksi, joista kumpi tahansa voi antaa periksi tai joustaa. Riidan ja väkivallan erottaa toisistaan pelko. Jos on pelkoa, on myös väkivaltaa”, sanoo Kruus 20 vuoden kokemuksellaan väkivaltaisten miesten auttamisessa.
Riitelyn välttäjät
Jotkut parit kehuvat, etteivät koskaan riitele. Onko mahdollista olla aina samaa mieltä ja kivoissa tunnelmissa?
Kruusin mukaan riitelyn välttäminen on usein haitallisempaa kuin riitely.
”Mikä ei tule yhdessä puhutuksi, tulee jonkun kannettavaksi. Perhesalaisuudet saattavat olla myrkyllisiä, jopa vaarallisia”, Kruus varoittaa.
Puhe ei saa kuitenkaan olla mitään jatkuvaa painostusta.
”Vanhojen asioiden ottaminen esille yhä uudestaan on turhaa ja jopa vahingollista. Jos kumppani tietää jo mielipiteeni asiasta, jos on pyydetty ja annettu anteeksi, ja jos asian esille ottaminen ei todennäköisesti tuo mitään uutta, eikä rakenna suhdetta, niin miksi ottaisin asian taas puheeksi? Joidenkin asioiden pitää vaan antaa olla.”
Kruusin mukaan jotkut onnistuvat riitelemään niin sivistyneesti ja turvallisesti, etteivät itse määrittele dialogiaan riitelyksi.
”Ei ole mahdollista, että ollaan aina samaa mieltä. Jotkut parit osaavat vaan ratkaista riidat niin hyvin riitelemällä, ettei se tunnu riidalta”, Kruus valaisee.
Pullamössösukupolvea vai ei?
Vanhemmat ihmiset sanovat usein, että nuoret eroavat liian helposti, tai että ihmiset ovat tottuneet liian helppoon elämään, eivätkä siedä pettymyksiä, myöskään parisuhteessa.
Kruusilla on uusi näkökulma väitteeseen.
”Nykyajan nuoret aikuiset ovat joutuneet kokemaan enemmän pettymyksiä kuin vanhempi polvi. Esimerkiksi monen omat vanhemmat ovat eronneet. 50-luvulla naimisiin menneet ovat pysyneet hyvin naimisissa, mutta nuorten omat vanhemmat eivät. Nuorilla pareilla on taustallaan aiempaa enemmän pettymyksiä ja turvattomuutta”, Kruus kertoo.
Monia nuoria aikuisia voi riitely pelottaa.
”Monella on kokemusta siitä mihin tämmöinen riitaisuus voi johtaa. Riidan pitäisi olla turvallinen. Vaikka nyt riidellään, toinen ei lähde mihinkään. Monilla on sellainen kokemus omista vanhemmista, että riita johtaa eroon”, Kruus valaisee.
Kruusin mielestä moni pari ei huomaa, että oma käytös kotona on sellaista, ettei kenellekään tulisi mieleen toimia niin esimerkiksi työpaikalla. Töihin lähtiessä saatetaan yhtäkkiä huudella puolisolle ovenraosta jostain isosta asiasta perään. On selvää, että sellainen nostattaa kiukkua, eikä asiaa edes voida ratkaista silloin.
”Mitä siitä tulisi, jos töissäkin jostain isosta asiasta vaan heitettäisiin käytäväpuheena jotain kiireessä toiselle? Varatkaa isoille asioille aikaa ja sopiva paikka”, Kruus ohjeistaa.
Hyvän riidan ainekset:
1. Alkaa ja loppuu
2. Pehmeä aloitus
3. Minä-viestit
4. Suora tunteen ilmaisu
5. Monologista dialogiin
6. Aikalisä
”Hyvään riitelyyn ei liity väkivaltaa, eikä pelkoa. Hyvällä riidalla on alku ja loppu. Pyritään dialogiin, jossa tavoitteena ei ole saada toista muuttumaan, vaan dialogiin kuuluu toisen kuunteleminen ja mielenkiinto toisen näkemystä kohtaan. Ihminen on valmis oppimaan ja ymmärtämään jotain. Hyvässä riidassa ihminen suostuu siihen, että toinen voi vaikuttaa minuun ja mun mielipiteisiin”, Kruus sanoo.
Kruusin mukaan hyvään riitaan kuuluu suora tunteen ilmaisu. Mykkäkoulu on epäsuoraa tunteen ilmaisua. Hyvässä riidassa kumpikin voi joustaa ja molemmilla on kyky ja halu tehdä kompromissi.
”Jos riidan ainoa tavoite on saada toinen ajattelemaan samalla tavalla kuin minä, johtaa se helposti ivallisuuteen ja tuhoavaan käytökseen. Jos valmiiksi ajattelee, että minä tiedän, mikä on hyvää ja huonoa, oikein ja väärin, ei voi oppia mitään”, Kruus sanoo.
Kruus suosittelee pehmeää aloitusta ja minä-viestintää.
”Joittenkin parien kanssa tätä oikein harjoitellaan. Pehmeä aloitus ilman kritiikkiä on paljon helpompi ottaa vastaan. Toinen reagoi paljon positiivisemmin”, Kruus neuvoo.
”Koskaan sä et järjestä meille yhteistä aikaa!” -syytökseen ja kritiikkiin vastataan yleensä puolustautumalla tai vastahyökkäyksellä.
”Kyllähän mä silloin ja silloin järjestin. Koska ite järjestit mitään kivaa!” on tavallinen vastareaktio.
”Jos esittää asian niin, että voitaisko me järjestää semmonen kiva kahdenkeskinen hetki, kun oli silloin viimeksi niin kivaa, niin kumppanilla on ihan toisenlainen reaktio pyyntöön”, Kruus neuvoo.
Kruus vinkkaa mahdollisuuden käyttää aikalisää.
”Kiihtyneessä tilassa riita on harvoin rakentavaa. Aikalisä on yhdessä sovittu tapa rauhoittaa tilanne. Molempien tulee silloin kunnioittaa sitä. Aikalisän jälkeen molemmat kertovat vielä lyhyesti, mitä tapahtui ja miltä se tuntui”, Kruus selventää.
Nuoret tarvitsevat neuvontaa
”Viime aikoina ihan nuoret ovat löytäneet mahdollisuuden tulla pariterapiaan. Ennen tyypillinen eroava pari oli murrosikäisen tai kotoa pois muuttavan lapsen vanhemmat. Nyt ihan erotilastoissakin näkyy muutos. Eroa harkitsevat eniten pienten lasten vanhemmat”, Kruus sanoo.
Kruus harmittelee ensimmäistä lastaan odottaville suunnattujen perhevalmennusten säästöjä. Nuoria pitäisi valmentaa varautumaan arjen yllätyksiin. Kruusin mukaan jokaiselle ensimmäistä lastaan odottavalle vanhemmalle sopisi luento ”mitä parisuhteelle tapahtuu, kun naisesta ja miehestä tulee äiti ja isä”.
”Paljon on pienen lapsen vanhempia, jotka kaipaavat ihan käytännön ohjeita erilaisista asioista. Tarvitaan tietoa esimerkiksi siitä, mitä väsymys tekee ihmiselle”, Kruus kertoo.
”Nuorille tulee hätä, että itsessä on jokin vika. Tietyt heräävät tunteet ovat ihan tavallisia. Esimerkiksi isän ja äidin rooli tai yksinkertaisesti väsymys voi aiheuttaa sen, että seksi ei kiinnosta juuri nyt. Silti ei pitäisi unohtaa päivittäisiä hellyyden osoituksia. Jokainen pari joutuu vanhemmuuden myötä etsimään uudestaan keskinäistä läheisyyttä ja yhdessä olemisen tapaa”, Kruus lohduttaa.
Ihmisten olisi ehkä hyvä myös tiedostaa, että perhe-elämälle astetut toiveet ovat usein kohtuuttomat.
”Tunnetason odotukset ovat kasvaneet isoiksi. Enää ei riitä se, että me pärjätään ja kasvatetaan lapset. Ennen odotukset olivat käytännöllisempiä. Nyt tunnetason odotukset ovat niin latautuneita, ettei arjessa kestetä. Halutaan säilyttää tietty tunnetaso koko ajan, ei riitä, että puoliso on hyvä vanhempi.”
Kruusin mukaan parisuhteen perusristiriita täytyy joka tapauksessa saada sovittua.
”Jos on parisuhteessa, täytyy luopua jostakin. Jos haluaa elää yksin vapaana, voi hintana olla yksinäisyys.”
Onko pakko puhua?
”Joskus puhuminen ei enää tuo mitään uutta, tai ei rakenna suhdetta mitenkään. Jos toisen mielestä asiaa pitää vielä kuitenkin käsitellä, niin voidaan kysyä: mitä pitäisi tapahtua, että asia olisi mielestäsi loppuun käsitelty?”
Yhteys toiseen on parisuhteen perustarve. Mistä tulee yhteyden tunne? Kruus vastaa:
1. Puhumisesta, siitä että asiat voidaan jakaa verbaalisesti.
2. Tekemisestä yhdessä.
3. Fyysisestä läheisyydestä, kosketuksesta, hellyydestä ja seksistä.
”Yleensä yhteyden tunne tulee kaikista näistä. Jos henkilö kokee, että yhteys tulee ennen muuta verbaalisesta jakamisesta, niin silloin tämän ihmisen kannalta on pakko puhua, jotta voisi kokea yhteyttä”, Kruus selventää.
”Kommunikaatio parisuhteessa on enimmäkseen muuta kuin puhumista, ja hyvä niin. Mutta ristiriidat on selvitettävä puhumalla, koska se jättää vähiten tilaa väärille tulkinnoille.”
KYSYMYS: Olemme seurustelleet avomieheni kanssa useita vuosia ja mieheni suhde äitiinsä on hankaloittanut yhdessä oloamme monin tavoin. Mieheni ei ole täysin pystynyt irtautumaan äidistään eikä äiti pojastaan.
Mieheni joutui äitinsä jättämäksi vauvana ja asui isoäitinsä kanssa elämänsä ensimmäiset seitsemän vuotta. Äiti kuitenkin palasi ja otti pojan hoiviinsa uuden miehensä kanssa. Äidin uusi suhde ei kuitenkaan kestänyt kauaa ja uusien kumppanien myötä mieheni joutui näkemään paljon väkivaltaa, huumeiden käyttöä ja muutenkin epävakaata elämää. Hänen äidillään on aina ollut ongelmia rahankäytön ja nettiuhkapelien suhteen, mutta mieheni tultua täysi-ikäiseksi homma karkasi täysin käsistä. Äiti otti suuren lainan, jäi työttömäksi, velkaantui pahasti, menetti luottotietonsa ja lopulta tuhri ostomaniassaan myös poikansa luottotiedot.
Anoppini on edelleen pahasti velkaantuneena ja työttömänä. Kaikesta huolimatta rahan ylenpalttinen tuhlailu ja uhkapelaaminen vain jatkuu. Hän pyytää kuukausittain useita kertoja lainaamaan rahaa, tekemään palveluksia ja juoksuttaa miestäni jos jonkin moisilla asioilla.
Olemme todella tukalassa tilanteessa sillä yritämme kaikin tavoin rakentaa omaa elämäämme, eivätkä tulomme ole opiskelijoina kummoiset. Mieheni tuntee suurta velvollisuutta äitiään kohtaan eikä pysty kieltäytymään tämän pyynnöistä. Olemme puhuneet, ja riidelleet, tästä mieheni kanssa monet kerrat ja viime vuosien aikana hän on jo pystynyt katsomaan totuutta silmiin. Asia on hänelle luonnollisesti hyvin arka ja lapsuuden kokemukset vellovat sitkeästi taustalla.
Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen ja auttanut itsekin monin tavoin, mutta mittani alkaa jo olla täynnä. Toivon anopilleni kaikkea hyvää ja että hän saa elämänsä kuntoon, mutta jossakin on tämänkin rajan kuljettava. En voi enää hyväksyä, ettei hän anna pojalleen tilaa rakentaa omaa elämää ja itsenäistyä. Olemme oman perheen perustamisen kynnyksellä, mutta anopin vastuuton käytös ja elämäntavat kauhistuttavat. Miten hän voisi olla meidän tukena tai luotettava isovanhempi, kun hän ei pysty siihen nytkään? Tilanne on niin nurinkurinen, etten enää usein tapaa anoppiani ja asia kirvottaa yhä useammin riitoja minun ja mieheni välille. Olen niin vihainen siitä kohtelusta, jota mieheni on saanut äidiltään kestää ja joista hän joutuu tänäkin päivänä kärsimään.
VASTAUS: Jossain on rajan kuljettava, kirjoitat ja se on ihan oikein. Rajaa ei kuitenkaan laita kukaan muu kuin avomiehesi itse. Hänen äitinsä ei tule sitä tekemään, vaan hän jatkaa totuttua käyttäytymistä. Rajaa et pysty myöskään sinä laittamaan. Siitä sinulla on jo kokemuksia.
Anoppi elää omaa elämäänsä. Ehkä hänkin haluaisi elää toisin, mutta ei pysty. Te ette parina eikä edes avomiehesi ole vastuussa hänen käytöksestään. Miehesi on rientänyt monesti apuun ja hänen on vaikea kieltäytyä esimerkiksi antamasta rahaa. Olet syystä vihainen hänen äidilleen. Mikä voisi auttaa avomiestäsi laittamaan rajan äidin avustamiselle? Ymmärrän, että suostuessaan auttamaan äitiään, mies hoitaa jotain lapsuutensa traumoja. Kunpa hän saisi käsiteltyä lapsuutensa kipua ja vaillejäämisiä niin, että hän pääsisi sovintoon menneisyytensä kanssa. Hän tuntee myötätuntoa äidin vaikeaa ja onnetonta elämää kohtaan. Avustamalla hän ei kuitenkaan auta äitiä pitkällä tähtäimellä. Äiti voi jatkaa holtitonta elämää.
Mitkä olisivat teidän keinonne irtautua miehen äidistä? Vain te voitte vartioida oman yhteisen elämänne rajoja. Jos asetatte porttikiellon niin, että teidän rajojenne sisään ei saa astua avunpyynnöillä, äiti kyllä loukkaantuu. Siihen saatte varautua. Se on kuitenkin terveempi vaihtoehto kuin se, että turhaudutte ja kiukustutte jatkuvasti siitä, ettette pysty asettamaan rajoja jotta saisitte elää omaa elämäänne.
Toivottavasti sinulla ja avomiehelläsi on sellainen hyvä suhde, että koette olevanne samalla puolella ja että voit tukea miestä rajojen pitämisessä. Teidän on aika luoda oma perhe-elämä, jossa mies luopuu äidistään ja liittyy vaimoonsa, niin kuin jo Raamatun alkulehdillä kuvaillaan terveen parisuhteen perusteita.
Toivon teille kaikkea hyvää. Rohkeutta ja voimia rakentaa oma elämä. Perheneuvoja Saara
KYSYMYS: Olemme eron partaalla oleva pariskunta ja meillä on 2-vuotias lapsi. Tulin raskaaksi muutaman kuukauden seurustelun jälkeen rakkauden ensihuumassa, emmekä tunteneet toisiamme varmaan vielä tarpeeksi hyvin. Tuntui, että halusimme samoja asioita, mutta olen huomannut, ettei näin ehkä olekaan. Itse tekisin pitkäkestoisempia suunnitelmia ja mieheni elää mieluummin päivä kerrallaan.
Ongelmamme alkoivat jo raskausaikana. Minusta tuntui, ettei mies ottanut raskauttani huomioon, tunsin empatianpuutetta. Halusin meidän olevan perhe, mutta miehelläni on ollut tapana tehdä asioita oman pään mukaan niistä neuvottelematta. Saan omaakin aikaa, mutta minusta tuntuu, että mitä kaipaan eniten olisi nimenomaan yhdessä tekeminen perheen kanssa. Ehdotukseni eivät useinkaan innosta häntä, ne ovat hänen mielestään liian tylsiä ja arkisia. Toisaalta hän loukkaantuu ellen innostu hänen ehdotuksistaan tai kun ajattelen, että lapsemme olisi hyvä nukkua ensin päiväunet tai muuta.
Välillä meillä on mennyt paremmin, sitten taas huonosti. Aluksi petyin ja loukkaannuin suhteessa usein, sitten opin olemaan asettamatta mitään toiveita ja odotuksia häntä kohtaan. Tämä on kuitenkin etäännyttänyt meitä toisistamme, eikä läheisyys tunnu enää hyvältä. Toivoisin vielä joskus elämässäni saavani rakkautta ja turvallisen perheen.
Tällä hetkellä olemme molemmat töissä, tuntuu kuitenkin, että kotityöt ja lapsen tarpeista huolehtiminen jää pitkälti minulle. Mieheni kyllä viettää aikaa lapsen kanssa, mutta lähinnä silloin kun hänelle itselleen sopii. Jos hänellä on vapaata, hän valvoo ja nukkuu iltapäivään saakka. Minä vaadin tasa-arvoa ja hänestä tuntuu, että vain mäkätän ja valitan kaikesta. Olen niin vihainen, uupunut ja turhautunut tilanteeseen, lapsen uhmakohtaukset ottavat välillä koville, etten osaa itse pysyä rauhallisena. Töissä käymisestä ja lapsestani saan voimaa, mutta en näe mitään toivoa suhteellamme enää, ero vain tuntuu niin vaikealta ja raskaalta. Mies ei haluaisi erota, mutta luulen, että syy on lähinnä koska hän menettäisi perheensä. Lapsemme kuitenkin tulisi asumaan luonani vaikka isäänsä näkisikin.
En ole tuntenut rakkautta välillämme vuosiin. Lähinnä olen vain vihainen ja turhautunut asioihin, jotka hän mielestäni tekee väärin. Ei ole koskaan tuntunut siltä, että olisimme niin läheisiä kuin kuuluisi, vaikka huumori onkin meitä yhdistänyt. Nautin nykyisin ajasta, kun olemme lapseni kanssa kahden, en edes haluaisi miestä seuraani enää. Olemme aina puhuneet ongelmistamme, mutta tuntuu ettei mies ymmärrä minua ja tarpeitani läheisyyden suhteen. Epäilen, että hänen lapsuutensa ei ole ollut yhtä rakastava kuin minun, hän ei kuitenkaan koe tarvetta terapiaan. Minulla on takana rakastava suhde ennen häntä, joten tiedän mitä suhteesta voi odottaa.
Nyt meillä on kuitenkin yhteinen lapsi vastuullamme, mutta perheenä pysyminen tuntuu mielestäni mahdottomalta. Pettymys on kuitenkin suuri, enkä tiedä mistä saisi voimaa eroprosessiin, naimisissa emme onneksi ole. Minua huolestuttaa myös miten lapsemme ottaa eron ja miten se vaikuttaa häneen ja suhteeseen isänsä kanssa, toisaalta myös tulevia kumppaneita ja uusperheen ongelmia. Tietenkin mietin myös pärjäämistäni lapsen kanssa kahdestaan. Olen surullinen, ettemme onnistuneet elämään perheenä.
Tipsu
VASTAUS: Kerrot turhauttavasta tilanteesta parisuhteessasi. Sanoit, ettet näe mitään toivoa yhteiselämän jatkumiselle. Silti lähetit kirjeen. Tulkitsen sen kuitenkin avunhuudoksi ja toiveeksi, että kuitenkin voisi löytyä joku tie yhdessä eteenpäin. Olet miettinyt eroa, mutta sekin tuntuu yhtä hankalalta. Jätän eron polun tässä vastauksessa sivuun ja keskityn etsimään mahdollista suhteenne parantumista.
Tulitte raskaaksi lyhyen tutustumisen jälkeen. Koit jääväsi odotuksen kanssa yksin. Tilanne oli kurja sinun kannaltasi. Myös lapsesi isälle raskaus oli yllätys eikä hän ollut valmis isäksi, joten hän ei osannut ottaa sinua huomioon kypsän aikuisen miehen tavoin.
Koska suhteenne on nuori, te vasta opettelette yhteistä elämää. Toteatte, että olette erilaisia. Mies eläisi päivän kerrallaan ja sinä suunnittelisit pidemmälle. Ehkä lapsesi isä jatkaa elämäntapaa, johon hän on tottunut eli omilla ehdoilla toimivaa poikamieselämää. Sinulla on odotuksia siitä, millaista toivot yhteisen perhe-elämän olevan. Olet pettynyt ja kerrot, että olet haudannut toiveesi. Se taas on etäännyttänyt teitä toisistanne.
Huomaan, että olet hyvä ja lapsen tarpeita ymmärtävä äiti; huolehdit lapsen päivärytmistä ja nyt kun olet kiukkuinen miehelle, olet huolestunut, että et jaksa lapsen kiukkukohtausten kanssa riittävän kärsivällisesti. Mietit myös eroa lapsen kannalta. Ihailen ja arvostan sinua kaikesta tästä. Kuulen rivien välistä ajatuksen, että lapsi on riittävän hyvä syy yrittää parantaa parisuhdetta.
Kerrot, että olette aina keskustelleet ongelmistanne. Se kuulostaa hyvältä. Teillä on puhumisen taito. Koet kuitenkin, että mies ei ymmärrä sinua. Millainen sävy teillä on keskustelussa silloin kun puhutte? Millainen puheen tyyli sinulla on kun kerrot sinua harmittavista ja kiukuttavista asioista? Käytät sanaa vaadin ja miehen korvissa puheesi kuulostaa joskus mäkätykseltä ja valitukselta. Ymmärrän toki, että kiukkuisena ei pysty puhumaan asiallisesti, mutta vihainen puhe ei johda toivottuun lopputulokseen.
Kerroit muutamista hyvistä asioista suhteessanne. Sanoit, että teillä oli alussa yhteisiä asioista. Mitä ne olivat? Voisiko niitä vahvistaa? Löytyisikö niitten ympäriltä yhteistä aikaa tukevaa tekemistä? Kerroit, että teillä on yhteistä huumoria. Fantastista!!! Huumori on ehkä pelastanut teidät monesta kiperästä tilanteesta. Viljelkää sitä enemmän. Se ei toki poista ongelmia, mutta keventää ilmapiiriä, jolloin ongelmiakin voi käsitellä rakentavammin.
Kerroit myös, että teillä menee joskus paremmin. Suurenmoinen asia. Ota suurennuslasi käteen ja katsele, mitä silloin on toisin? Mitä sinä teet toisin kun menee paremmin? Mitä mies tekee toisin, kun menee paremmin? Kerro siitä miehelle. Lisätkää sitä mikä toimii ja tuntuu hyvältä.
Toivoisit vielä joskus elämässäni saavasi rakkautta ja turvallisen perheen. Se on oikeutettu toivomus teidän kaikkien kannalta. Sinulla on kokemus rakastavasta parisuhteesta. Siksi toivot, että lapsesi isän kanssa suhde voisi olla samanlainen. Kuitenkin kyseessä on erilaiset miehet. Eri ihmisten kanssa parisuhde on erilainen. Jokainen tuo mukanaan oman menneisyytensä ja oman persoonansa. Jokaisen tehtävä on tehdä parisuhteestaan niin hyvä kuin se heille on mahdollista.
Kuinka toivonkaan, että pääsisitte rakentavan keskustelun alkuun, jossa kerrotte toisillenne, mitä odotatte hyvältä parisuhteelta. Kuuntelette toisianne ja yritätte ymmärtää. Kumpikin voi miettiä, mitä omalta osaltaan voit tehdä toisin muuttaakseen tilannetta. Molemmat voivat kertoa myös, mitä muutosta odottaa toiselta. Teette tämän itsenne ja lapsenne vuoksi. Kaikki te tarvitsette rakkautta ja turvallisen perheen.
Toivon teille kaikkea hyvää ja ristin käteni puolestanne. Perheneuvoja Saara
