KYSYMYS: Olen seurustellut reilun vuoden. Mietin jatkuvasti poikaystäväni kaveria, näen siitä jopa unia. Onko tämä normaalia? Riitelemme paljon tosi pienistäkin asioista, meillä ei ole yhtä hauskaa yhdessä, kuin oli aiemmin. Olemme olleet tylympiä toisillemme, eikä kumpaakaan aina jaksa toisen jutut kiinnostaa vaan esimerkiksi puhelin menee etusijalle. Silti rakastan häntä, enkä tiedä mitä nyt tehdä.
VASTAUS: Luettuani viestisi mietin, millaistakohan vastausta toivot. Toivoisitkohan minun sanovan, että rakkaus on tärkeintä ja ei haittaa, vaikka unelmoit poikaystäväsi kaverista? Vai toivoisitkohan, että kuulisin kaikki kertomasi merkit siitä, että suhteenne ei ole oikein hyvällä mallillaan juuri nyt?
Mietin tätä kokonaisuutta. Olette seurustelleet reilun vuoden ja kuulostaa, että olette jo nyt ikään kuin kyllästyneet toisiinne. Miten se niin äkkiä muuttui tuollaiseksi? Riitelette paljon eikä yhdessäolo ole enää niin mukavaa. Olette tylyjä toisillenne eivätkä toinen ja toisen jutut jaksa enää kiinnostaa. Ei kuulosta siltä, että olette toisillenne tärkeitä ja arvostatte suhdettanne.
Se, että haaveilet poikaystäväsi kaverista, kertoo että et ole enää rakastunut omaan poikaystävääsi. Ihminen ei kykene olemaan ihastunut / rakastunut kuin yhteen ihmiseen kerrallaan. Se tarkoittaa myös siitä, että sydämessäsi on ollut tilaa uudelle ihmiselle. Poikaystäväsi ei enää ole sinulle Se Ainoa. Puhut rakastamisesta. Rakkaus on iso sana ja vahva tunne. Siihen voi sekoittua myös muita asioita, kuten tottumusta, riippuvuutta, pelkoa yksin olemisesta jne.
Sinun kannattaa miettiä, onko tässä nykyisessä seurustelusuhteessasi sellaisia asioita, jotka kantavat oikeasti eteenpäin. Vai onko mahdollista, että se on jo tullut tiensä päähän ja teidän molempien on viisainta jatkaa elämässä eteenpäin erillänne? Epätyydyttävään suhteeseen ei kannata jäädä, varsinkin kun olette nuoria eikä teidän tarvitse ajatella lapsia tms.
Ota asia rohkeasti puheeksi poikaystäväsi kanssa. Selvittäkää teidän keskinäiset välinne ensin kahdestaan. Sen jälkeen voit miettiä, miten ja kenen kanssa haluat itse jatkaa. Valitse sellainen poikaystävä, jonka kanssa todella haluat olla äläkä tyydy "ihan kiva" -vaihtoehtoon.
Rohkeutta ja viisautta elämäsi tärkeisiin valintoihin toivottaa
KYSYMYS: Pulmani koskee suhdetta, jonka ongelmana omasta näkökulmastani on suhteen "määrittelemättömyys" ja paikallaan polkeminen.
Tapasin miehen noin kaksi vuotta sitten, jolloin hän oli eronnut edellisestä suhteestaan. Emme alkaneet seurustelemaan, sillä miehen tilanne oli täysin epäselvä. Tapailimme, mutta itse odotin enemmän, odotin parisuhdetta. Tämä aiheutti välillämme ristiriitoja, sillä odotuksemme olivat erilaiset. Erosimme ja lähdin etsimään itselleni jotakin toista ihmistä. Kuitenkin ikävä ajoi minut jälleen yhteen häneen kanssaan. Suostuin siihen, että vain tapailemme, sillä halusin hänet elämääni “millä ehdolla tahansa”.
Tapailua on kestänyt nyt noin vuoden, ja välimme ovat lähentyneet kovasti. Koen hänet läheiseksi ja monella tapaa suhteeni häneen tuntuu tunnetasolla seurustelulta. Kuitenkin näemme hyvin harvoin, emmekä jaa arkea millään tavalla. Hän myös ahdistuu, jos yritän puhua suhteen laadusta, eikä seurustelun kriteerit käytännön tasolla täyty. Olen myös hyvin epävarma, sillä en tiedä onko hän oikeasti minuun millään tapaa sitoutunut, vaikka itse koen hänet läheiseksi. Näen paljon vaivaa hänen vuokseen, suunnittelen menoja hänen aikatauluihin, yritän olla tukena. Hän myös tukee minua.
Ongelmani on, että en tiedä miten jatkaa. Epävarmuus hänen ajatuksistaan suhteestamme saa minut epäilemään, sitä käytänkö itse turhaa aikaani häneen. En ole ihan valmis vielä luovuttamaan, sillä hänessä on jotain upeaa, mutta en tiedä mitä muuta voin vielä tehdä? Hän ei kaikesta vaivannäöstä(suuresta sellaisesta) ja antamastani ajasta huolimatta ole valmis edes puhumaan suhteesta, saatikka sitten seurustelemaan. Mitä tehdä?
Nainen, 29
VASTAUS: Kiitos selkeästä kysymyksestäsi. Tilanteesi on sen sijaan kaikkea muuta kuin selkeä. Pohdintojasi värittävät epävarmuus ja voimakkaat ristiriidat. Yritän selkeyttää tilannettasi hiukan: 1) Olet kohdannut ihmisen, josta pidät, ja jonka koet läheiseksi 2) haluat seurustella hänen kanssaan ja vakiintua 3) näet paljon vaivaa, että yhteisolonne toteutuisi. 4) hän ei halua seurustella kanssasi 5) hän kokee puheet seurustelusta ja tulevaisuudesta ahdistavaksi.
Huomaat varmasti, kuinka erilaiset näkökulmat sinulla ja vastaavasti ”kumppanillasi” ovat. Hän on ilmeisimmin tyytyväinen siihen, että suhteenne on toistaiseksi määrittelemätön. Toisin kuin sinä, joka koet että suhteenne polkee paikallaan. Itse asiassa teit itse saman havainnon aiemmin, ja siksi suhteenne silloin siihen päättyikin. Nyt olette tavallaan taaskin siinä kohdassa ja se ajatus, että olet hänen kanssaan ”ehdoilla millä tahansa”, ei enää riitäkään.
Ei ole helppoa irrottautua ihmisestä, josta on tullut läheinen ja rakas. Kirjoitat, että hänessä on upea puoli ja sinun on vaikea luovuttaa hänestä. On hienoa, että kykenet kiinnittymään siihen hyvään, mitä hänessä on. Samalla sinun tulisi nähdä myös se, että hänessä on puolia, jotka haavoittavat sinua. On tavallaan hyvin loukkaavaa, ettei hän, kaikesta huolimatta, pystykään sitoutumaan sinuun. Siksi sinulle tuleekin varmasti tunne ajan haaskauksesta ja turhautumisesta. Sinun täytyy asettaa nämä kaksi asiaan vaakakuppiin, ja tarkastella kumpi painaa enemmän: hienot hetket hänen kanssaan vai alituinen pettymys ja hylätyksi tulemisen tunne, kun hän ei ole valmis seurustelemaan kanssasi samalla vakavuudella, kuin sinä hänen kanssaan.
Kuten sanottu, luopuminen sattuu, mutta luopuminen voi myös johdattaa uuteen tilanteeseen ja uusiin mahdollisuuksiin. Mihin ratkaisuun päädytkin, toivotan sinulle rohkeutta!
KYSYMYS: Olen 47-vuotias nainen ja seurustelin lähes 8 vuotta. Mies on minua kolme vuotta nuorempi. Minut jätettiin vastikään. Suhde oli alusta alkaen voimakkaita tunteita sekä ylä- ja alamäkeä. Miehellä on diagnosoitu n. 15v sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö. Aluksi en edes osannut ajatella mitä kaikkea tulee tuon sairauden mukana. Kaikkea tuli.
Minut jätettiin noin kaksi kertaa vuodessa, milloin mihinkin syyhyn vedoten. Yleensä minuun liittyvästi. Mutta halusi sitten aina kuitenkin palata yhteen, tai minä halusin palata yhteen. Mies ei syö vakituisesti lääkkeitä, vaikka hänellä on takana yksi laitoshoitojakso, ennen kuin aloimme seurustelemaan. Hyvinä aikoina hän ei koe niitä tarvitsevansa ja huonoina ei ymmärrä tarvitsevansa niitä.
Emme ole asuneet yhdessä missään vaiheessa. Mutta asumme (yhä) samassa rivitalossa. suhteen alussa etsimme yhteistä kotia, muttasopivaa ei tuntunut löytyvän.
Minua on petetty, minua on lyöty, minulle on valehdeltu, minua on käytetty hyväksi taloudellisesti yms. Ns. terveinä kausina mies oli mitä ihanin kumppani, huomioi, helli, piti lähellä, rakasti 110%.
Kesällä 2014 mies kosi ja kihlauduimme. Olimme onnellisia. Tai niin luulin. Miehellä on myös paha alkoholiongelma, käy töissä, mutta juo vapailla paljon.
Hänellä on tapana juoda monta päivää putkeen, jolloin emme tapaa, koska en voi sitä sietää. Itse olen ns. normaalikäyttäjä.
Miehellä on myös erikoinen suhde exäänsä, lastensa äitiin. alusta alkaen exä yritti erottaa meitä, oli vikittelemässä miestä. Mies ei koskaan mennyt sänkyyn exänsä kanssa (tai näin sanoo), mutta näissä känni-masennus-mörökölli päivinä otti tähän yhteyttä, istuivat kapakassa, oli exän luona yötä minulta salaa jne. Tästä riitelimme usein,en voi sietää exää, enkä tallaista käytöstä. Olen itsekin eronnut lapseni isästä, eikä meillä ole tuollaista peliä.
Olen äkkipikainen ja paha suustani kun suutun. Haukun ja sätin armottomasti, ja nyt mies jätti minut tämän piirteeni takia. Olen kuulemma pirttihirmu. kadun ja pyydän sanojani aina anteeksi.
Nyt minut siis taas jätettiin, taas oli istunut exän kanssa kapakassa. Minua ei tavannut 4 päivään, kun menin luoksensa, huomasin ettei sormusta ole enää sormessa. Kertoi että kaikki on ohi.
En vaan pääse asian yli, olen lamaantunut ja mietin ja vahdin häntä epätoivoisesti. Kyttään autoa pihassa.
Miten pääsen asian yli? Miten saisin hänelle apua ongelmiin? Vai olisiko vain parasta antaa hänen olla? Mistä riippuvaisuus exään johtuu? Sanoo ettei rakasta tätä.
Kapustarinta
VASTAUS: Kiitos viestistäsi!
Käytät osuvasti nimimerkkiä Kapustarinta, joka on kahlaajiin kuuluva lintu. Vaikuttaa siltä, että olet joutunut kahlaamaan vaikeassa ja kuormittavassa elämäntilanteessa. Kerrot 8-vuotisesta suhteesta, jossa on ollut ylä- ja alamäkeä, mikä välittyy hyvin viestistäsi. Liität suhteenne vaiheita entisen miehesi sairauteen, joka on epäilemättä vaikuttanut monin tavoin seurusteluunne.
Kiinnostun kuitenkin ensisijaisesti siitä, mikä sinut on saanut asettumaan vaikeaan parisuhteeseen kahdeksaksi vuodeksi? Kirjoitatkin viestisi lopussa, että sinun on vaikea päästä suhteenne yli. Olet lamaantunut ja tarkkailet entistä miestäsi. Minulle tulee vaikutelma, että entinen miehesi on sinulle tärkeä, mikä tekee irrottautumisesta vaikeaa. Miehesi merkitys sinulle tulee sitäkin kautta esille, että mietit, miten voisit saada apua hänelle. Rohkaisisin sinua kuitenkin ennen kaikkea huolehtimaan itsestäsi ja arvostamaan tässä kohtaa itseäsi. Valitettavasti et voi kantaa vastuuta kenenkään toisen puolesta. Entisellä miehelläsi on omat syynsä ja ainutlaatuinen elämänhistoria, jonka vuoksi hän on esimerkiksi kiinni entisessä puolisossaan.
Onko sinulla läheisiä, jotka voisivat tukea sinua erotilanteessa? Voisit myös hakea keskusteluapua lähialueesi seurakunnasta tai esimerkiksi perheasianneuvottelukeskuksesta. Ulkopuolisen keskusteluavun kautta voisi jäsentyä enemmän, mikä sinut on johtanut vaikeaan elämäntilanteeseesi.
KYSYMYS: Olen 18-vuotias nuori nainen, jonka parisuhde päättyi äkillisesti äskettäin. Ehdimme seurustella melkein kaksi kuukautta eli siis todella vähän aikaa. Ikää poikaystävällä oli 19. Ryhdyimme suhteeseen ehkä turhankin nopeasti, parin tapaamiskerran jälkeen. Ihastuin häneen kyllä heti, kuten hän minuun. Hän oli minun toinen poikaystäväni, minä hänen ensimmäinen tyttöystävä. Suhteemme on ollut ihanaa, intohimoista ja upeaa, mutta ongelmiakin on ollut jonkun verran.
Minulla oli alussa vaikeuksia luottaa, koska ensimmäinen suhteeni päättyi kesällä valehteluun, minun syyttelyyn ja sain kuulla erosta toisen kautta. Emme tunteneet kunnolla nykyisen poikaystäväni kanssa, mikä vaikutti varmaan myös alun hetkellisiin luottamusvaikeuksiin ja epävarmuuteen. Hän loukkaantui aina, kun purkauduin hetkellisistä luottamusongelmistani. Uskoin kyllä, että opin luottamaan enemmän, mitä enemmän suhde vahvistuu ja kuukauden jälkeen luottamukseni onkin vahvistunut, eikä sen suhteen ongelmia ole enää ollut. Olen myös kerran saanut mustasukkaisuuskohtauksen ja on ollut muutaman kerran asioita, jotka on mietityttänyt ja niistä on sitten puhuttu. Tuntuu, että nuo kaikki olisivat vain vahvistaneet suhdettamme.
Mutta olin todella väärässä, sillä ilmeisesti suhteemme oli todella heikolla pohjalla. Riitelimme kunnolla vähän aikaa sitten Facebookissa ja asiat kärjistyivät liikaa. Yritin sanoa ensin nätisti asiasta, mutta poikaystävä hermostui ja sitten minäkin. Asia yltyi riidaksi. Kun aloin rauhoitella ja pyytää anteeksi, poikaystävä sanoi, ettei tämä tunnu oikealta ja parempi vain lopettaa juttu tähän. Koitin vielä pyytää, että selvitetään asiat ja sovitaan, mutta hän päätti jättää minut.
Minua on muutamia kertoja vähän rasittanut poikaystävän kaverit ja en oikein ole varma, pidänkö heistä, mutta olen päättänyt myös yrittää hyväksyä heidät täysin. Riidan aiheena oli siis poikaystävän kaverit, aloitin nätisti sanomalla että ne häiritsevät minua, mutta koitan hyväksyä asian. Olen ehkä myös ollut vähän kateellinen hänelle kavereistaan, koska en ole itse jaksanut panostaa kaverisuhteisiin viime aikoina niin täysiä. Olen kärsinyt burnoutista tässä syksyllä, vaikka toki kaverini ovat minullekin tärkeitä. Ja totta kai arvostan hänen kavereitaan. Asiat vain kärjistyivät riidan aikana ja tuli sanottua juttuja, joita ei tarkoittanut, kun tunteet oli pinnassa.
Myönnän, että olin itsekin inhottava, mutta kyllä hänkin sanoi loukkaavia asioita. Olisin ollut valmis itse oppimaan kyseisestä riidasta. Olemme puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta paljon ja hän on jatkuvasti vakuuttanut olevansa sitoutunut ja kestävänsä myös isot vaikeudet. Näköjään hän ei kestänyt, kun pystyi tuosta noin vain jättämään minut Facebookissa ja menemään seuraavana päivänä Tinderiin. Ehdotin tapaamista vielä kerran, mutta hän suhtautui siihen aika vastahakoisesti ja sanoi, ettei hänellä ole enää mitään sanottavaa.
Tuntuu todella pahalta ja älyttömältä, että hän jätti minut tuolla tavalla ja heitti hukkaan kaiken sen hyvän ja ihanan mikä meillä oli ekan kunnon riidan päätteeksi, eikä edes suostu puhumaan asiasta. Ymmärrän, että en itsekään ollut enkeli riidan aikana, mutta olisi tämänkin asian voinut sopia tai edes yrittää selvittää. Riidan aikana kumpikaan ei kuitenkaan haukkunut toista millään lailla ja se ei ollut mielestäni mikään paha riita edes. Poikaystävä on kyllä todella herkkänahkainen ja ei ole käsitääkseni tottunut riitelemiseen. Mietin, välittikö hän minusta oikeasti kun jätti minut raukkamaisesti Facebookissa ja oliko hänen tunteensa edes vahvoja.
Syytän myös itseäni tästä, vaikka toisaalta fakta on myös se, että eka kunnon riita olisi ollut edessä enemmin tai myöhemmin ja suhde olisi todennäköisesti kaatunut siihen. Mietin myös, että ilman tuota riitaa kaikki olisi nyt hyvin, mutta toisaalta olisiko suhde kestänyt pidemmän päälle, jos se jo kaatuu tällaiseen asiaan. Olen todella pettynyt häneen ja myös shokissa, että se päättyi näin yllättäen ja noin tökeröllä tavalla. Emme ole olleet yhteyksissä nyt pariin päivään ollenkaan. Ja korostan vielä, että suhteeseen on kuulunut myös paljon hyvää ja mahtavaa, olemme kokeneet yhteyttä toisiimme ja kaikki muu on tuntunut loksahtavan paikiilleen. Olemme nähneet usein ja pitäneet joka päivä yhteyttä. Sen takia ihmettelenkin tätä eroa, varsinkin kun pari päivää ennen tätä riitaa oltiin tavattu ja kaikki oli silloin ollut niin onnellista.
Voiko asiaa enää korjata mitenkään? Olenko syyllinen tähän asiaan ja oikeuttaako riita jättämään minut Facebookissa? Onko poikaystävän käytös normaalia suhteessa? Kiitoksia jo etukäteen vastauksesta!
Pieni auringonkukkanen, 18
VASTAUS: Sinulle, pieni auringonkukkanen.
Kiitos kirjeestä, jonka kirjoitit äkillisen hämmennyksen keskeltä. Olet ymmälläsi ja melkein poissa tolaltasi kun hyvin alkanut seurustelusuhteenne yhtäkkiä kaatui ensimmäiseen kunnon riitaan. Aikaisemmista erimielisyyksistä olitte selvinneet. Kerroit vaikeudestasi luottaa, mutta olet vähitellen alkanut toipua aikaisemman suhteen haavoista luottamusken alueella.
Olette kumpikin nuoria ettekä ole vielä harjaantuneet käsittelemään erimielisyyksiä. Poikaystäväsi ratkaisu oli paeta hankalaa tilannetta lopettamalla suhde. Hänen neuvottomuuttaan kuvaa se, että hän ei ole suostunut keskustelemaan jälkeenpäin asiasta.
Toteat, että sinäkään et ollut enkeli sananvaihdon aikana. Kumpikin menetitte malttinne riidassa. Toisaalta kuulostaa hyvältä, että ette haukkuneet toisianne. Ilmeisesti osaatte kuitenkin asiallisen puhumisen taidon. Kysyt voiko asiaa enää korjata mitenkään. Suhteenne oli nuori ja riidastanne on kulunut lyhyt aika.
Kun pöly on laskeutunut, voi teillä olla mahdollisuus ottaa keskustelu uusiksi. Omalta osaltasi voit muitella, mikä oli sinun osuutesi siihen, että erimielisyyden käsittely ei ollut rakentavaa. Mitä nyt tekisit toisin, jos saisit aloittaa keskustelun alusta? Kuunnelkaa toisianne ja kertokaa vuoron perään, mitä alunperin halusitte toisillenne sanoa. Vaikka elämme some-aikaa, suhteen selvittelemisessä ja mahdollisesti lopettamisessa on kasvokkain keskustelu aina reiluin tapa toimia.
Olipa suhteenne tulevaisuus mikä tahansa, mainitsemasi riita on hyvä selvittää. Selvittämättömillä asioilla on taipumus jäädä vaivaamaan tavalla tai toisella. Vaikka lopputulos olisi eroaminen, keskeneräisten asioiden läpi käyminen vaikuttaa siihen, että uuteen suhteeseen saa lähteä ilman edellisen suhteen taakkaa.
Toivon sinulle/teille rakentavaa keskustelua. Jospa saisitte halun ja kyvyn aloittaa alusta tästä selkkauksesta jotain oppineena.
KYSYMYS: Olen nyt seurustellut aivan ihanan miehen kanssa viisi kuukautta. Tämä on ensimmäinen seurustelusuhteeni (olen kohta 19-vuotias).
Aluksi en heti syttynyt, kun tapasimme, mutta halusin kuitenkin jatkaa tapailua, koska mies vaikutti jo silloin hyvältä tyypiltä. Olimme tavanneet netissä ja jutelleet paljon noin kuukauden ajan ennen kuin tapasimme, ja halusin tavata, koska meillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja juttu luisti erittäin hyvin.
Jatkoimme tapailua, mutta olin pitkän aikaa hyvin epävarma siitä, onko minulla romanttisia tunteita miestä kohtaan. Poikaystäväni on aivan ihana ja kaikkea mitä olen miehen haaveillut olevan. Olin kuitenkin pitkään epävarma, vetoaako hän minuun fyysisesti. En siis heti syttynyt täysin poikaystäväni ulkonäölle, mutta en halunnut sen takia jättää tapailua, koska kyseessä oli aivan ihana mies ja meillä synkkasi hyvin myös livenä.
Koska olin itse hyvin epävarma tunteistani, ajattelin paljon sitä, mitä kaverini ajattelevat poikaystävästäni ja pelkäsin että he arvostelisivat tätä. Mietin myös jonkin verran mitä kaverini tai läheiseni mahtavat ajatella poikaystäväni fyysisestä olemuksesta ja mitä jos he eivät pidä siitä (hänen ulkonäöstään ei ole siis mitään vikaa, sille ei vaan ilmeisesti voi mitään mistä piirteistä pitää). Loppujen lopuksihan tuolla asialla ei ole mitään merkitystä, varsinkaan jos rakastaa toista ja ei muutenkaan pidä jatkuvasti ajatella mitä muut miettivät.
Sorrun usein tälläiseen ajatteluun erityisesti omalla kohdallani, ja mietin mitä muut mahtavat minusta ajatella ja jopa rajoitan normaalia toimintaa sen takia. Nyt poikaystävästäni on tullut minulle erittäin tärkeä ja pidän häntä söpönä ja ihanana ja hän on sellainen ihminen kenen kanssa voisin kuvitella olevani vaikka koko loppuelämäni.
Meillä on erittäin läheinen ja hyvä suhde. Minua on kuitenkin ahdistanut suhteessa lähes koko ajan joku asia: epävarmuus omista tunteista tai se, että pelkään menettäväni poikaystäväni. Olen ollut hyvin surullinen epävarmuuden tunteista, koska en missään tapauksessa haluaisi menettää niin mahtavaa ihmistä.
Minulla on muutenkin taipumusta ahdistukseen ja asioiden ylianalysointiin ja niiden vatvomiseen niin kauan etten enää itsekään muista miten asia alunperin meni. Mietin jatkuvasti tunnenko tarpeeksi toista kohtaan ja milloin suhteessa kuuluu tuntea mitäkin. En edes ahdistuksen tunteiltani anna itselleni mahdollisuutta olla onnellinen.
Viime aikoina olen alkanut tuntea valtavaa ahdistusta ja syyllisyyttä siitä, mitä aluksi ajattelin poikaystäväni ulkonäöstä ja siitä että mietin, että mitä jos kaverini eivät pidä hänestä ja siksi lykkäsin esimerkiksi hänen kuvansa antamista kavereille. Tuntuu, että ajattelin ilkeästi ja etten ajatusteni takia ansaitse ihanaa ja välittävää poikaystävääni. Olen itkenyt asian takia useita kertoja ja ollut todella ahdistunut.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, koska tunnen syyllisyyttä, ja en tiedä pitäisikö tuollaisesta asiasta kertoa poikaystävälleni. Tuntuu pahalta, koska välitän poikaystävästäni valtavasti enkä ikinä haluaisi satuttaa häntä. Tunnen myös siksi syyllisyyttä, että hän kehuu usein kuinka kaunis olen. Pelkään, että menettäisin hänet, jos hän tietäisi ajatuksistani. En tiedä miten voin päästä tämän asian yli, koska tunnen olevani asian takia kamala ihminen. Olen ajatellut niin monet kerrat etten ansaitse poikaystävääni ja minusta on tuntunut pahalta hänen puolestaan.
Jos jokin ajatus tulee vain päähän, sitä ei oikein pysty estämään, mutta tunnen silti kauheaa syyllisyyttä edellä mainitsemistani ajatuksista ja siitä jos sellaisia tulee. Tarvitsisin tähän asiantuntijan näkölukulmaa, koska asia vaivaa minua kovasti. En halua menettää tätä minulle niin tärkeää ihmistä, vaikka joskus ajattelisinkin typerästi. Kannattaako tälläisistä ajatuksista edes tuntea syyllisyyttä?
Kiitos etukäteen!
Haluaa olla onnellinen, nainen, 19
VASTAUS: Sinun ei kannata eikä tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä omista ajatuksistasi. Perustelen tätä näkemystä kahdella tavalla.
Ensinnäkin: Kuten itse jo tiedostit, niin omia ajatuksia ei pysty estämään. Ne tulevat ja menevät. Ihminen on vastuussa vain niistä asioista, joihin voi vaikuttaa. Ajatuksiin ja tunteisiin ei voi vaikuttaa, joten niistä ei myöskään tarvitse tuntea syyllisyyttä. Tekemisiin ja sanomisiin voi vaikuttaa, ja niistä jokainen on vastuussa. Lisäksi on niin, että ajatuksilla, kuten tunteillakin, on aina joku mieli ja mielekkyys.
Toiseksi: On aivan normaalia suhteen alussa miettiä noita asioita joista kerroit. Mitä toiset ajattelevat tästä? Miten he suhtautuvat minun valintaani? Jokainen miettii tällaisia asioita, vaikka kumppani valitaan itselle, ei kenellekään muulle. Myös ulkonäkö on sellainen asia, joka suhteen alussa vaikuttaa ja mietityttää, koska toisesta ei vielä tiedä juuri muuta kuin sen, miltä hän näyttää. Myöhemmin ulkonäön merkitys useinkin vähenee, ja tilalle tulee muita asioista.
Sen sijaan, että tuntisit syyllisyyttä ajatuksistasi, voisi yrittää olla ruokkimatta tiettyjä ajatuksia. Vaikka ajatukset tulevat ja menevät, kulkevat omia polkujaan, niin meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän tapana ikään kuin piehtaroida tietyissä ajatuksissa ja turhaan vatvoa asioita. Varsinkin silloin, kun kannattaisi antaa niiden vain mennä.
Kun seuraavan kerran huomaan vatvovasi jotain asioita ja ajatuksia, joilla perustelet itsesi kannalta negatiivisia asioita, niin yritä silloin tietoisesti pysäyttää tämä ajatuksen kulku. Sano itsellesi, että sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä etkä ole ansainnut rangaistusta mistään. Palauta mieleesi niitä hyviä asioita, joita sinulla on. Sinun ei myöskään tarvitse kertoa poikaystävällesi kaikista ajatuksistasi, joita sinulla on ollut. Kerro mieluummin siitä, mitä ajattelet hänestä ja teistä juuri nyt. Vain sellaiset asiat kannattaa kertoa, joilla on merkitystä teidän suhteenne kannalta. Kirjoitit kauniita asioita poikaystävästäsi ja siitä, mitä tunnet häntä kohtaan. Sellaisten asioiden kertominen on tärkeää.
Kirjoitit, että teillä on erittäin läheinen ja hyvä suhde. Sinua kuitenkin ahdistaa epävarmuus omista tunteistasi, sekä menettämisen pelko. Jossain muodossa pelko ja ahdistus kuuluvat elämään. Tuskin voi olla rakkautta ilman minkäänlaista menettämisen palkoa tai ilman minkäänlaista ahdistusta ja epävarmuutta siitä, onko tämä oikeanlaista rakkautta. Nämä tunteet pitäisi vain asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Oletko miettinyt perimmäistä syytä siihen, miksi et antaisi itsellesi lupaa olla onnellinen? Voi olla, että sitä syytä et löydä, vaikka kuinka miettisit. Mutta olisiko nyt kuitenkin sen luvan antamisen aika?
KYSYMYS: Aloitus tuntuu hankalalta, sillä minulla ei ole tarkkaa kysymystä, jonka osaisin heti muotoilla. Aloitankin siis alusta.
Muutin pois vanhempieni luota muutama vuosi sitten (olen nyt 21-vuotias). Tapasin opiskelujen alkaessa mahtavan uuden miehen: opiskelemme samaa alaa ja meillä on paljon yhteistä. Nautimme aluksi toistemme seurasta vain ystävinä, mutta vanhan ja melko teatraalisen teiniaikaisen parisuhteeni päätyttyä, kerroin hänelle avoimesti tunteistani. Aloimme pian seurustella, enkä ollut ikinä tuntenut itseäni niin onnelliseksi. Tunsin olevani tällä kertaa rauhallisessa, turvallisessa ja kypsässä parisuhteessa täydellisen miehen kanssa. Tällä saralla mikään ei olekaan muuttunut sinänsä: olemme juuri muuttaneet yhteiseen asuntoon ja meillä on kaikki hyvin. Elämä osaa kuitenkin yllättää, myös ikävästi. Kun oma elämäni asettui uomiinsa sekavien ja huonossa parisuhteessa vietettyjen teinivuosien jälkeen, ja koin vihdoin olevani todella onnellinen omaan elämääni, vanhempani ilmoittivat yllättäen erostaan.
Olen aina ollut melko läheinen vanhempieni kanssa ja arvostan heitä suuresti. He ovat hoitaneet eronsa todella kauniisti, ilman riitoja tai hankaluuksia. Myös nuoremmat sisarukseni, jotka asuvat kotona, eivät ainakaan tunnu oireilevan juurikin vanhempieni kypsän suhtautumisen ansiosta. Itselleni eron hyväksyminen on ollut kuitenkin kovin vaikeaa. En kykene jostakin syystä käsittelemään näitä vanhempieni eron aiheuttamia tunteita. Surun, pettymyksen ja vihan, sekä toisaalta myös hyväksynnän ja ymmärryksen tunteet kiertyvät solmuksi, jonka avaaminen ei tunnu mahdolliselta. Toisaalta en haluaisi puhua koko asiasta etenkään vanhempieni kanssa, koska en asu enää heidän kanssaan ja ero ei käytännön tasolla vaikuta paljoa elämääni. Myös vanhempani, erityisesti äitini, tuo erosta keskusteltaessa esiin juuri tämän: heillä on oikeus omiin valintoihinsa ja muut eivät voi niihin vaikuttaa, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Itsekin ymmärrän tämän, enkä haluaisi purkaa tunteitani heille, sillä eron he ovat hoitaneet niin siististi kuin mahdollista, ja ymmärrän, ettei elämä aina suju, kuten on suunniteltu.
Nyt nämä ristiriitaiset tunteet, joita en saa avattua, heijastuvat parisuhteeseeni. Poikaystäväni on yhtä ihana kuin ennenkin. Olen itse kuitenkin lukossa ja koen uskoni parisuhteisiin ja avioliittoon särkyneen. Ennen luotto yhdessä pysymiseen oli vahva, enkä epäillyt suhdettamme. Nyt osan ajasta tunnen oloni vain hyvin tyhjäksi ja yksinäiseksi erityisesti, koska poikaystäväni perhe on ehjä, enkä kykene oikein puhumaan erosta hänelle. Hän tuntuu aina sanovan ne väärät, minua loukkaavat sanat, koska ei ymmärrä tunteitani, vaikka yrittääkin. Muillekin puhuminen on vaikeaa. Sukulaisille en voi avautua, koska en halua heidän sekaantuvan eroon ja tiedän sen loukkaavan vanhempiani vaikeassa tilanteessa. Ystävilläni on myös suurella osalla ehjät perheet. Muutamien "erolapsien" (vaikka en tähän ryhmään täysin kuulukaan) kanssa olen keskustellut ja tämä onkin hetkeksi auttanut.
Miten saisin tätä lukkoa avattua? Se heijastuu suhteeseeni, enkä halua, että vanhempieni epäonnistunut avioliitto johtaa oman suhteeni epäonnistumiseen. Toisaalta tämä pelko saa minut työntämään poikaystävääni yhä kauemmas, jolloin epäonnistuminen on vain todennäköisempää. Mistä löytäisin apua omien tunteiden käsittelyyn?
Tunnelukossa
VASTAUS: Hyvä nimimerkki "Tunnelukossa". Kerrot eläväsi kaikin puolin antoisassa parisuhteessa, jota varjostaa vanhempiesi yllättävä ero. Se on aiheuttanut sinussa tunnemylläkän, jonka kanssa joudut nyt työskentelemään samalla kun rakennat omaa parisuhdettasi. Toivot, että voisit selvittää sinussa olevia tunnesolmuja, niin etteivät ne heijastuisi vahingollisella tavalla parisuhteeseesi.
Vanhempien ero tuli sinulle yllätyksenä. He ovat mahdollisesti kuitenkin itse tienneet jo pidemmän aikaa eron olevan tulossa. He ovat ehkä käsitelleet omaa kriisiään niin että teille erosta kertoessaan he olivat jo päässeet pahimman tunnemylläkän yli. Nyt sinä heidän aikuisena lapsenaan olet tuon tunnemyrskyn silmässä.
Äitisi on kyllä oikeassa siinä, että vanhemmillasi on oikeus omiin valintoihinsa, eivätkä muut voi niihin vaikuttaa. He ovat päättäneet erota, ja se on heidän asiansa. Heidän valinnallaan on kuitenkin väistämätön vaikutus läheisiin ihmisiin, ennen kaikkea teihin lapsiin. Vaikka olet jo aikuinen ja itsenäistynyt omasta kasvuperheestäsi, on vanhempien ero myös sinulle kriisi. Vaikka vanhempasi ovat hoitaneet eronsa tyylikkäästi, sillä ei voi välttää niitä tunteita, joita ero sinussa heidän lapsenaan herättää. Sinun kannaltasi se, mitä olet vanhempiesi suhteessa arvostanut ja pitänyt tärkeänä, on nyt saanut kovan kolauksen. Ei ihme, että sinua omassa suhteessasi pelottaa: entä jos meille käy samalla tavalla, entä jos tämä kaikki hyvä vain yhtenä päivänä hajoaa? Ei ihme, että tässä pelossasi työnnät poikaystävääsi pois, vaikka sydämessäsi toivot, että saisit olla turvassa hänen sylissään. Ristiriitainen käyttäytymisesi kuvaa koskettavasti sitä tunnemaailmaa, jossa tällä hetkellä elät.
Osaat eritellä hyvin tunteitasi ja tiedät paljon siitä, mistä tässä tunnemylläkässä on kysymys. Ristiriitaisten tunteiden kanssa eläminen ei ole mukavaa, mutta niitä ei myöskään tarvitse pelätä. Niitä voi rauhassa tutkia. Niille voi tehdä kysymyksiä. Esimerkiksi näin: Tunnistat olevasi vihainen, pettynyt ja surullinen. Kenelle tai mille olet vihainen ja miksi? Vanhemmillesi vai heidän yllättävälle eropäätökselleen, kun asiat näyttivät olevan hyvin? Mistä pettymyksen tunne tulee? Oletko pettynyt vanhempiisi vai kenties itseesi, kun et ole saanut heitä pysymään yhdessä? Entä suru; suretko vanhempiesi eroa vai särkyneitä unelmiasi ikuisesta rakkaudesta? Toisaalta tunnet myös ymmärrystä vanhempiasi kohtaan ja hyväksyt heidän ratkaisunsa. Mikä tekee heidän ratkaisunsa mielessäsi hyväksyttäväksi ja ymmärrettäväksi?
Mietit, miten ja missä voisit avata näitä tunnesolmuja. Poikaystäväsi yrittää auttaa sinua, mutta koet, ettei hän ymmärrä tunteitasi. Saman kokeneiden kanssa puhuminen on jonkin verran helpottanut. Ulkopuolisen asiantuntijan kanssa keskustelu varmasti auttaisi sinua eteenpäin tunteiden käsittelyssä. Se myös voisi vähentää jännitteitä parisuhteessasi sekä vanhempien ja muiden läheisten kanssa. Voisit lähteä hakemaan keskusteluapua opiskelijaterveydenhuollon kautta. Myös kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen palvelut ovat käytössäsi.
On hyvä muistaa, että jokainen parisuhde on ainutlaatuinen. Niin myös sinun ja poikaystäväsi suhde on eri asia kuin vanhempiesi parisuhde. Te kaksi päätätte, millainen teidän suhteenne on ja millaiseksi se tulevaisuudessa muodostuu. Pitäkää hyvää huolta suhteestanne, niin että voitte rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa toisianne.
Toivon, että löydät sopivan avun tunnelukkojesi avaamiseksi!
KYSYMYS: Olen 33-vuotias nainen enkä ole koskaan seurustellut vakavasti. Miehiä pyörii kyllä ympärillä, mutta tapanani on ihastua saavuttamattomiin miehiin. Lähes kaikissa suhteissani olen ollut se toinen nainen.
Lapsuudenperheeni on pitänyt aikamoisia kulisseja yllä aikaisemmin. Toinen vanhemmistani kärsi hillittömästä peliongelmasta ja toinen vanhemmista laski mihin rahat riittävät. Peliongelmainen vanhempi on lisäksi onnistunut ainakin jollain tasolla tuhoamaan itsetuntoni, sillä en ole koskaan kelvannut hänelle tai ollut tarpeeksi hyvä. Tiedän kyllä nykyään, että minä riitän omana itsenäni, mutta välillä sitä on vaikea uskoa. Pystymme nykyään jollain tasolla keskustelemaan lapsuudenperheeni kesken aikaisemmista ongelmista, mutta välillä minusta tuntuu, että olen ainoa kuka ei osaa päästää lopullisesti asiasta irti.
Olen pohtinut sitä, että etsinkö tietoisesti ihmissuhteita sellaisten miesten kanssa, joista tiedän heti alkuunsa, ettei suhteesta muodostu koskaan vakavaa. Olen koko elämäni tottunut varmistelemaan asioita ja ainakin jollain tasolla pelkään antautua ihmissuhteeseen sen takia, että pelkään sitä, etten tulekaan riittämään ja kelpaamaan toiselle osapuolelle.
Asia on alkanut ahdistaa minua. Tunnen itseni yksinäiseksi ja haluaisin kovasti oman perheen. Olen tapaillut muutamien kuukausien aikana erästä miestä, joka on vapaa. Tämän lisäksi hän on turvallinen, mukava, huomaavainen, ystävällinen ja sosiaalinen. Ongelmana on se, ettei minusta tunnu hänen kanssaan miltään. En ole kokenut mitään rakastumisen tai ihastumisen tunteita. Seksi hänen kanssaan ei oikeastaan luonnistu lainkaan, suureksi osaksi varmasti sen vuoksi, etten halua häntä fyysisessä mielessä.
Nyt pohdinkin sitä, että onko minulla vääristynyt kuva rakkaudesta ja kuinka sen saa korjattua? Riittääkö parisuhteen pohjaksi se, että toisen kanssa on mukava viettää aikaa, vai tulisiko minun kokea jotain suuria, elokuvissa esiteltyjä huuman tunteita? Ja kuinka vanhoista käyttäytymismalleista voisi opetella ulos? Kuinka saan itseni ymmärtämään sen, etteivät hetken huumat yleensä kestä loppuelämää ja noiden hetkien sijaan minun pitäisi etsiä sitä tasapainoisuutta ja turvallisuutta? Kuinka pääsen ja päästän irti siitä varatusta miehestä joka tarjoaa aina silloin tällöin sitä hetken huumaa, muttei mitään muuta? Eniten minua pelottaa se, että jään yksin. Entä jos en koskaan osaa ja uskalla pariutua kenenkään kanssa. Olen 33-vuotias enkä halua, että elämä on tätä samaa yksinäisyyttä vielä seuraavat 50 vuotta!
Aina yksin
VASTAUS: Hyvä ystävä ”Aina yksin”. Kiitos sähköpostistasi, jossa pohdit vaikeuttasi solmia sitoutunutta parisuhdetta. Toteat, että ympärilläsi on miehiä, mutta ihastut vain saavuttamattomiin miehiin. Mainitset myös suhteesta varattuun mieheen ja vaikeudesta päästä hänestä irti. Yksinjääminen pelottaa, mutta nykyistä tilannetta et koe hyvänä.
Olet pohtinut oman lapsuudentaustasi vaikutusta itsetuntoosi ja siihen, miten miessuhteesi muotoutuvat. Minulle tuli vaikutelma, että olet oivaltanut monia merkittäviä asioita; isäsi peliongelmaan liittyvä perheen häpeä, riittämättömyyden tunne isän silmissä ja sen vaikutus itseluottamukseesi, kontrollointi ja varmistelutaipumuksesi, pelkosi sitoutua ja epävarmuus riittävyydestäsi miessuhteissa. Olette jopa keskustelleet perheesi kanssa yhteisistä kokemuksista ja pohtineet niiden vaikutuksia. Nykyiset vaikeutesi eivät ole sattumaa, vaan niillä on taustansa niin kuin olet itsekin oivaltanut.
Samalla kun teet työtä tunteaksesi itseäsi paremmin ja ymmärtääksesi reagointitapaasi, kaipaat jo omaa perhettä. Nykyinen seurustelusuhteesi hämmentää sinua. Viihdyt miehen seurassa, mutta tunteesi ovat viileät. Kerrot tapailevasi toista miestä ilmeisesti seksin merkeissä. Ehkä tunteesi ovat kiinni hänessä ja hetken huumassa, niin kuin tapaamisianne kuvaat. Ehkä alitajuisesti koet ristiriitaa kahdesta rinnakkaisesta suhteesta, joista asianosaiset eivät ilmeisesti tiedä.
Mietit, onko sinulla vääristynyt kuva rakkaudesta. Pohdit, tulisiko sinun kokea jotain suuria, elokuvissa esiteltyjä huuman tunteita, vai riittääkö se, että toisen kanssa on mukava viettää aikaa. Tiedät, että rakastumisen tunteen palo kestää rajallisen ajan. Mitä itse vastaat, riittääkö sinulle parisuhteen pohjaksi hyvä ystävyys, ilman ihastusta ja vetovoimaa?
Olet pohtinut, etsinkö tietoisesti ihmissuhteita sellaisten miesten kanssa, joista tiedät heti alkuunsa, ettei suhteesta muodostu koskaan vakavaa. Tämän oivallettuasi voit muuttaa suuntaa. Jos pohjimmiltasi haluat sitoutua ja saada perheen, anna tilapäisten ja pinnallisten seurustelusuhteiden olla. Ne eivät ole sinua varten. Tiedät jo, että ne jättävät sinut yksinäiseksi edelleen. Voit olla reilusti liikkeellä etsien vakavaa seurustelusuhdetta ”tositarkoituksella”.
Kuulosti hyvältä kun totesit, että nykyään tiedät, että riität omana itsenäsi. Itsetuntosi on vahvistunut sitten lapsuusaikojen. Sinun ei tarvitse tyytyä toisen naisen osaan. Sinun on saatava olla ainoa, tärkein ja rakkain. Sen sinä ansaitset.
Toivon sinulle lisääntyvää itseymmärrystä ja sen tiedostamista, mitä haluat ja tarvitset. Toivon sinun löytävän rakkauden, jossa ei tarvitse pelätä ja jossa myös sinä voit tuntea, että tämä se on.
KYSYMYS: Olen 28 v. nainen ja tapasin n. 1,5 kk sitten 33-vuotiaan miehen, jonka kanssa kaikki sujui heti tosi luontevasti. En koskaan aiemmin ole tavannut miestä, jonka kanssa haluaisin suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Mies on myös selkeästi ilmaissut kiinnostuksen minua kohtaan. Suhde ei kuitenkaan tunnu etenevän mihinkään suuntaan, vaan jatkuu 1-2 x viikossa tapailuna. Olemme tästä yhdessä keskustelleet ja mies on sanonut, ettei tiedä mitä haluaa, eikä pysty juuri nyt mihinkään vakavampaan epävarman elämäntilanteen takia. Olen itsekin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ainakin toistaiseksi, mutta haluaisin vastauksia siihen onko tällä suhteella tulevaisuudessakaan mahdollisuutta edetä mihinkään. Jos mies ei nyt halua mitään vakavampaa, onko edes mahdollista, että mielipide tästä asiasta muuttuu? Jotenkin tuntuu, että vaikka tästä asiasta on pystytty keskustelemaan, en ole silti saanut mieltäni rauhoittavia vastauksia. En tiedä olenko vain sokeutunut sille, kuinka parisuhteen "kuuluu" edetä. Lähipiirissä kun tuntuu olevan enenevissä määrin pariskuntia, joiden suhde on edennyt hyvinkin nopeasti. Heidän juttujaan kuunnellessa tulee olo, että koska mies ei vielä ole valmis vakavampaan suhteeseen ei hän voi oikeasti olla minusta kiinnostunut. On se kumma, että aikuinen nainen muuttuu teinitytöksi näissä tilanteissa :D
Tiia-Maria
VASTAUS: Hyvä Tiia-Maria, kiitos pohdiskelevasta kirjeestäsi. Olet tapaillut pari kuukautta miestä, johon olet vakavasti ihastunut, sillä hänessä on paljon sellaista, mistä pidät ja voisit kuvitella yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan. Toivoisit, että suhde etenisi nopeammin etenkin kun olet nähnyt joidenkin tuttaviesi suhteiden etenevän joutuisasti.
Jokaisella suhteella on kuitenkin oma aikataulunsa. Se etenee juuri sitä vauhtia, mihin kyseiset kaksi henkilöä ovat valmiita. Sinulla olisi valmiutta joutuisampaan etenemiseen, mutta mies jarruttelee. Olette puhuneet. Mies ei vielä tiedä mitä haluaa eikä pysty mihinkään vakavampaan epävarman elämäntilanteensa takia.
Suhteenne on nuori, ettekä vielä tunne toisianne riittävästi, jotta voisitte varmuudella tietää tulevaisuudesta. Rakastuneena helposti ajattelee rohkeasti, että tässä on alkamassa elämän pituinen onni. Miten voisit levollisesti rauhoittua ja antaa tilaa toisen selkiyttää, mitä hän haluaa? Kiirehtiminen pikemminkin karkottaa kuin lähentää, jos toinen on epävarma.
Toisaalta ymmärrän myös mieltäsi kalvavaa huolta; mitä jos mies vain haluaa tapailla silloin tällöin eikä hän edes mieti vakavampaa suhdetta. Toivottavasti voitte puhua avoimesti kummankin tavoitteet, jotta voitte rauhassa antaa tilaa tutustumiselle ja suhteen kehittymiselle kumpaan suuntaan tahansa. Ennustan, että puolen vuoden sisällä tiedätte, tuleeko teistä seurusteleva pari vai miten elämänne jatkuu.
Olen 21-vuotias nuori mies. Olen seurustellut samanikäisen tyttöystäväni kanssa neljä vuotta. Minulle seurustelusuhde on toinen ja tyttöystävälleni ensimmäinen. Olemme molemmat vielä opiskelemassa ja asumme kotona. Tähän asti meillä on mennyt hyvin, mitään isompia riitoja ei ole ollut, läheisyyttä riittää ja puhumme toisillemme kaikesta. Ongelma on kuitenkin siinä, että tyttöystävästäni tuntuu, että suhteemme on muuttunut enemmän kaverisuhteeksi.
Olemme keskustelleet asiasta, mutta hän ei osaa sanoa syytä tähän tunteeseen. Seksiä emme harrasta kovin usein, koska tyttöystävälläni on todella vaihteleva halu seksin suhteen, ja koska asumme kotona ja opiskelut aiheuttavat kiireitä, ei siihen niin usein ole tilaisuuttakaan. Olemme kuitenkin tämän asian kanssa sujut.
Tyttöystäväni on sanonut, ettei hän kaipaa enempää seksiä ja itselleni myös riittää vähempikin. Olemme miettineet, voiko tämä olla vain alkuhuuman häviämisestä johtuva ohimenevä tunne. Vaikean tästä kuitenkin tekee se, ettei tyttöystäväni ole vielä kovin selvillä ajatuksistaan ja haluistaan. Hän kuitenkin sanoo tuntevansa jonkunlaista tyytymättömyyttä, muttei tiedä syytä.
Pidämme kuitenkin toisistamme todella paljon ja luotamme toisiimme.
Tyttöystäväni miettikin, että muuttuisiko suhteemme edes, jos olisimme vain kavereita. Minun osaltani se kuitenkin muuttuisi, sillä kaipaan sen kaltaista läheisyyttä, mitä tavallisessa kaverisuhteessa ei voisi olla. Olemme molemmat motivoituneita jatkamaan suhdettamme ja pitämään toisistamme kiinni. Hyviä näkökulmia otetaan vastaan.
Kiitos vastauksesta!
tietämätön, mies, 21.
Hei Tietämätön!
Kiitos viestistäsi ja luottamuksesta meitä kohtaan.
Kerrot tutunkuuloisesta tilanteesta. Olette aloittaneet seurustelun nuorina ja olleet jo pitkään yhdessä. Alkuihastumisen huuma on jo laantunut ja suhde on asettunut tuttuun ja turvalliseen malliinsa. Tyttöystäväsi on kuitenkin nyt nostanut esiin suhteeseenne liittyviä kysymyksiä. Hyvä niin. Tämä onkin varmasti hyvä vaihe miettiä, mitä kumpikin haluatte parisuhteelta ja elämältä yleensä.
Te elätte juuri nyt tärkeää itsenäistymisen ja aikuistumisen vaihetta. Jonkun ajan päästä valmistutte opinnoistanne ja siirrytte työelämään. Edessä on myös muutto omaan kotiin pois vanhempien luota. On ehkä ihan hyvä pysähtyä miettimään, onko nyt edes sitoutumisen aika. On tärkeää, että molemmilla olisi aikaa ja tilaa itsenäistyä ja oppia seisomaan omilla jaloillaan. Monet kertovat yksin asumisen vaiheen olleen tärkeää ja monella tavalla opettavaista aikaa tulevaa elämääkin ajatellen.
Kerroit, että tyttöystäväsi ei ole kovin selvillä omista ajatuksistaan ja haluistaan. Se on tosi tavallista tämän ikäisillä. Silloin on viisasta ihan rauhassa tutkiskella sitä, mitä oikeastaan haluaa. Voi olla, että kyse on isoista pohdinnoista: Kuka minä olen ja mihin suuntaan haluan elämässäni kulkea? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Millaista elämää haluan elää? Entä sinä itse? Tiedätkö sinä, mitä haluat elämältäsi? Näitä kysymyksiä teidän on hyvä jutella yhdessä.
Tyttöystäväsi ilmaisema tyytymättömyys saa minut ajattelemaan, että hän kenties kaipaa jotain sellaista, jota suhteessanne ei tällaisenaan ole. Viestistäsi tulee sellainen kuva, että teillä on ihan kivaa yhdessä. Kysymys onkin, riittääkö se?
Kirjoituksestasi välittyy ajatus, että sinä itse olet tyytyväisempi suhteeseenne kuin tyttöystäväsi. Mietin, että mahdanko tuntea menettämisen pelkoa hänen ilmaistessaan tyytymättömyyttään. Kerroit, että pelkkä kaverisuhde ei sinua tyydyttäisi, haluat ja tarvitset enemmän. Hellyyden ja läheisyyden kaipuu on yleisinhimillistä ja parisuhteessa se tietenkin on ihan omanlaistansa. Jos suhteenne fyysisen puolen laatu nyt on jollain tavoin haaleaa, niin luuletko, että se voisi sellaisena tyydyttää sinua pidemmän päälle? Vai voisiko olla niin, että vuosien kuluttua sinäkin alkaisit tuntea tyytymättömyyttä?
Pysähtykää rauhassa tähän kohtaan seurustelussanne. Miettikää rauhassa suhdettanne, itseänne ja elämää kumpikin tahoillanne. Varatkaa aikaa juttelemiselle ja jakakaa ajatuksianne. Sillä tavoin opitte paljon itsestänne ja toisistanne. Uskon, että sitä kautta löydätte myös oikean suunnan seurustelunne suhteen.
Onnellista elämää sinulle toivoen, perheneuvoja Paula
Tutustuin mukavaan mieheen, jonka kanssa on helppo jutella.. Olemme tapailleetkin tässä. Hänellä oli ennen minua parisuhde, jossa mentiin latvasta puuhun eli edettiin kiireellä, josta hänellä on jäänyt pikku kammo eli pelkää hieman, jos alkaa liikaa lähestyä.
Siksi vain etenemme hitaasti näin alussa eli tapailemme ja katsomme mihin johtaa. Mutta saatan olla malttamaton ja pelkään menettäväni tämän ihanan miehen. Hän haluaa kuitenkin omaa tilaa ja aikaa...
Miten sitä voin antaa, että hän huomaa sen? Mietin myös miesten maailmaa, että tarkoittiko tuo, että haluaa jättää vai sitä, että ollaan yhteyksissä, mutta haluaa välillä omaa aikaa? Nainen
Hei
Onnittelen sinua siitä, että olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa on helppo olla. Hän tuntuu sinusta ihanalta ja haluaisit vakiinnuttaa suhteen hänen kanssaan. Arvostan sinua siinä, että olet herkkä hänen tarpeilleen ja kunnioitat hänen toiveitaan. Olet ymmärtänyt, että hän ei halua kiirehtiä suhteen lähentymisessä.
Parhaat seurustelusuhteet syntyvät siitä, että annetaan rauhassa tilaa tutustumisvaiheelle. Olen kuullut jonkun kutsuvan tätä vaihetta ”mahdollisen seurustelun tunnusteluvaiheeksi”. Tuosta vaiheesta on vielä helppo perääntyä haavoittumatta ja haavoittamatta toista, jos huomataan, että yhteensopivuus on liian mutkikasta.
Tutustumisvaiheessa kiinnostus ja kiintymys syvenee, jos on syventyäkseen ja samalla vahvistuu myös kaipuu lähempään suhteeseen. Arvostan suuresti ystävääsi siinä, että hän oppi läksynsä aikaisemmasta suhteesta. Siinä todennäköisesti läheisyyden(fyysisen) vetovoima esti miettimästä muuta sopivuutta ja tutustumasta toisiinsa sillä tasolla. Saat olla onnellinen miehestä, joka suhtautuu vakavasti mahdolliseen seurustelusuhteeseen.
Mietit miesten maailmaa – nyt olisi hyvä, että sinulle vastaisi mies, mutta kun satun naisena olemaan päivystysvuorossa, yritän ammentaa työkokemuksesta näkökulmaa miesten ajatuksiin tällaisessa tilanteessa. Olen kuullut monen miehen sanovan, että he ahdistuvat ”tunkeilevista” naisista. Mies haluaa metsästää, kokea, että hän valloittaa naisen. Tästä voit tehdä johtopäätöksen, että olet oikealla tiellä antaessasi tilaa ja aikaa. Se tarkoittaa myös sitä, että mies saisi olla aloitteellinen ja aktiivinen suhteessa.
Nauti siitä, että sinulla on ihminen, josta pidät, jota voit tapailla, johon voit tutustua ja joka on kiinnostunut sinusta. Uskon, että ystävässäsi on miestä ilmaisemaan suoraan, jos hän on harkitsee tapailemisten lopettamista. Toivon teille hyviä hetkiä, verkkaista yhteistä matkaa. Löytöretkeä.
