Suhteet & seksi

Länsimainen elämäntapa on joidenkin mielestä liian leppoisaa keholle ja turhan kuormittavaa päälle. Vaelteleva hermostunut mieli, kiihkeä kaupunkirytmi, vaativa työelämä ja jatkuvat ärsykkeet verottavat tutkimusten mukaan ainakin yöunta. Toisaalta lepo on muutakin kuin nukkumista. Saako nykyihminen riittävästi lepoa?

Durhamin yliopiston johtama suuri Hubbub-yhteistutkimus selvittää ihmisten lepäämistä. Paljonko lepoa tarvitaan? Miten ihmiset lepäävät? Ketkä lepäävät eniten?

Yli 18 000 ihmistä 134 eri maasta on vastannut lepotestiin. Tutkijat ovat iloisesti yllättyneitä ihmisten kiinnostuksesta aiheeseen. Tutkimus on vielä kesken, mutta ensimmäisiä tuloksia on jo saatu.

68 prosenttia vastanneista arvioi tarvitsevansa nykyistä enemmän lepoa. Kolmannes tunsi tarvitsevansa lepäilyä keskivertoihmistä enemmän ja vain kymmenen prosenttia arveli pärjäävänsä tavanomaista vähemmällä levolla.

Vähiten lepoaikaa päivässä on hyvin ansaitsevilla ja nuorilla kotitalouksilla. Myös muiden hoidosta vastaavat ja vuorotyössä käyvät kertoivat ehtivänsä lepäämään muita vähemmän.

”Kuinka paljon lepäsit eilen?” -kysymyksellä haluttiin selvittää konkreettista lepoaikaa. Kyselyyn vastanneet olivat levänneet keskimäärin kolme tuntia ja kuusi minuuttia. Tätä vähemmän lööbailleet, tai mielestään tavallista enemmän lepoa tarvitsevat olivat muita tyytymättömämpiä elämäänsä.

Riittävästi levänneet tunsivat hyvinvointinsa kaksi kertaa paremmaksi kuin liian vähän lepoa saaneet. Tutkijat huomasivat, että oma subjektiivinen arvio riittävästä levosta on vähintään yhtä tärkeä mittari koetun hyvinvoinnin kannalta kuin jonkun ulkopuolisen asiantuntijan, kuten lääkärin, määräämä sopiva lepoaika.

Kaikista korkeimmat pisteet hyvinvointimittarissa saivat viidestä kuuteen tuntia lepäilleet vastaajat. Tätä enemmän lepäävillä alkoivat hyvinvointipisteet jo laskea. Elämässä täytyy siis olla jotain mielenkiintoista tekemistä, jotta voisi hyvin.

Lapsiperheessä usean tunnin lepo päivässä kullekin vanhemmalle tuntuu utopialta. Joissakin lapsettomissakin parisuhteissa voi myös olla vaikeaa saada tuntikausia omaa aikaa päivässä ilman, että toinen loukkaantuu. Saatko riittävästi lepoaikaa päivässä?

10 parasta lepomuotoa vastaajien mukaan:

1. Lukeminen. 58 prosenttia vastaajista piti lukemista kaikkein antoisimpana lepona. Hyvinvointitestin arviointiskaalalla kysyttiin, milloin tuntee oikein elävänsä ja eniten menestyvät/ kukoistavat ihmiset pitivät lukemisesta.

2. Luonto. Erityisesti naiset nauttivat luonnonmukaisessa ympäristössä oleskelusta.

3. Itsekseen oleminen. Erityisesti naiset ja alle 30-vuotiaat nauttivat yksinolosta. Tutkijoiden hämmästykseksi suurin osa lepoa tuovista asioista liittyy yksinoloon. Myös ekstrovertit kokevat oman seuran rentouttavaksi, vaikka yleensä ajatellaan heidän viihtyvän isossa porukassa esimerkiksi ravintolassa.

4. Musiikin kuuntelu. Nuoret ja miehet valitsivat muita useammin musiikin hyväksi lepotavaksi.

5. Se ettei tee mitään erityistä oli varsin suosittua kaikissa vastausryhmissä, paitsi 31-45 -vuotiaiden ryhmässä. Kaikille ihmisille ”ei minkään tekeminen” ei sovi ja noin yhdeksän prosenttia vastaajista koki stressiä ja syyllisyyttä tällaisesta lepäilystä.

6. Kävely. Jotkut kokevat hieman aktiivisemman toiminnan levoksi. Kahdeksan prosenttia vastaajista lepäsi juoksulenkillä ja yhteensä 16 prosenttia ihmisistä mainitsi jonkin liikuntaharrastuksen rentouttavaksi.

7. Kylpeminen ja suihkussa käynti oli suosittua nuorempien vastaajien keskuudessa. Melkein tuplamäärä 18-30 -vuotiaita nautiskeli vedessä yli 60-vuotiaisiin verrattuna.

8. Unelmointi, haaveilu ja ajatusten harhailu oli monien vastaajien mielestä myös hyvää lepoa.

9. TV:n katselua lepona pitivät eniten nuoret ja naiset. Tutkijoiden mielestä varsin mielenkiintoista on, että lukeminen on kaikissa ikäryhmissä suositumpaa lepoa kuin telkkarin katsominen.

10. Meditointi ja mindfulness. Nämä mietiskelyn muodot mainittiin vastauksissa melko usein. Keskittynyt oleminen ja ajattelun suuntaaminen ovat mielekästä lepoa osalle vastaajista.

Muualla Suomessa on eniten 67-vuotiaita. Siellä suurin ikäluokka on 27-vuotiaat. Itse asiassa viidennes koko maan 25-29 -vuotiaista asuu siellä!

2010-luvulla muualta maasta tähän nuorten aikuisten paratiisiin on muuttanut VUOSITTAIN lähes kymmenentuhatta 20-24 -vuotiasta ja noin seitsemäntuhatta 25-29 -vuotiasta. Lähtömuutto on tulomuuttoa pienempi.

Missä tämä parhaassa naimaiässä olevien onnela sijaitsee? Helsingissä. Helsinkiläisistä 19 prosenttia on 25-34 -vuotiaita, kun koko maassa tämän ikäisiä on vain 13 prosenttia.

2015 Helsingin muuttovoitto oli 15-19 -vuotiaissa lähes 1 500 henkeä, 20-24 -vuotiaissa yli 1 300 ja 25-29 -vuotiaissakin noin tuhat.

Helsingin houkuttavuus perustuu pääasiassa opiskelu- ja työpaikkojen loistavaan tarjontaan, palveluihin, taide- ja kulttuurielämän runsauteen ja ravintolatarjontaan, joka on ehkä maailman tihein väkilukuun suhteutettuna.

Nämä tekijät muistetaan aina mainita pääkaupungin namupaloina. Lisäksi merellisyys, kansainvälisyys ja hyvät yhteydet ulkomaille vetävät etenkin avoimesti maailmaan suhtautuvia Helsinkiin.

Helsingin kaupungin Nuorten hyvinvointikertomuksen mukaan helsinkiläisnuoret arvioivat, että omana itsenään oleminen on Helsingissä muuta maata helpompaa. Kaupunkiin muuttaneet nuoret kertovat usein pienten paikkakuntien yhteisöllisyyden nurjasta puolesta: yksilöllisyyden ja erilaisuuden kaihtamisesta.

Ehkä yksi tärkeimmistä vetonauloista on nuoremman väestön keskuudessa myös muiden samanikäisten keskittyminen Helsinkiin. Missä muualla voi tavata tällaisen määrän potentiaalisia kumppaneita?

Nuoria kiinnostavat tutkimuksen mukaan koti, perhe ja hyvä ruoka. Moni on valmis tinkimään neliöistä asunnon loistavan sijainnin takia. Kallis asuminen ja julkisten palvelujen karsiminen vaarantavatkin Helsingin tulevaisuuden nuorten onnelana.

Tilastokeskus
Helsingin kaupungin tietokeskus

Miksi jotkut ihmiset pelkäävät tai inhoavat homoja? Aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että homofoobikko saattaa olla itse piilohomo. Inho homoja kohtaan kumpuaisi oman seksuaalisen suuntautumisen aiheuttamasta hämmingistä.

Kuitenkin myös heteroilla on homofobiaa. Miksi?

The Journal of Sexual Medicinen artikkelissa ”Homophobia Is Related to a Low Interest in Sexuality in General: An Analysis of Pupillometric Evoked Responses” kerrotaan uutta tietoa homokammoisista miehistä.

Psykologian tutkija Boris Cheval ja kumppanit esittivät aiemmin tänä vuonna samassa julkaisussa tutkimuksen, jonka mukaan homokammoiset katselevat vähemmän aikaa seksikuvia, riippumatta siitä, esittävätkö kuvat homo- vai heteroseksiä. Koska valokuvien katselu saattaa perustua tietoiseen päätökseen olla katsomatta, halusivat tutkijat testata tulosta tarkemmin.

Uudessa tutkimusasetelmassa päätettiin varmistaa tuloksia pupillitestillä, koska sen on todettu olevan hyvä seksuaalisen kiinnostuksen mittari. Pupillit laajenevat pääsääntöisesti spontaanisti, tiedostamatta ja kontrolloimattomasti.

36 heteromiestä vastasi kysymyspatteristoon, jolla selvitettiin heidän homokielteisyytensä astetta. Miehet osallistuivat tämän jälkeen koetilanteeseen, jossa piti katsella erilaisia neutraaleja kuvia ja seksikuvia. Heidän pupilliensa liikettä ja kokoa mitattiin.

Heteroilla homofoobikoilla pupillit laajenivat vähemmän seksikuvia katsoessa kuin muilla heteromiehillä. Avoimesti heterogeeniseen seksuaalisuuteen suhtautuvat miehet vaikuttivat siis olevan selvästi kiinnostuneempia seksistä kuin foobikot.

Tutkijat arvelevat homoinhon mahdollisesti johtuvan muusta kuin juuri homouteen liittyvistä peloista ja epäluuloista. Homofobia saattaa heijastella yleisemminkin erilaisia seksihuolia. Homopelko on ehkä merkki seksuaalisesta ahdistuneisuudesta tai muusta seksiongelmasta.

The Journal of Sexual Medicine. October 2016.

Suomessa on perinteisesti päivitelty kaupungistumista ja ihailtu maaseudun elämää. ”City-elämä on vaarallista ja kamalaa, maalla on mukavaa” -asennetta löytyy edelleen.

Kuuden suurimman kaupungin nuorilla aikuisilla menee kuitenkin paljon paremmin kuin muualla Suomessa asuvilla samanikäisillä. Syrjäytymisriskissä olevien nuorten suhteellinen osuus on suurissa kaupungeissa pienempi kuin harvaan asutuilla seuduilla.

THL:n ja Turun yliopiston tutkimuksessa ilmeni, että yliopistokaupunkien nuorilla ovat asiat pääsääntöisesti hyvin.

Kuusikkokunnat eli Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere ja Oulu vetävät hyvinvoivia nuoria aikuisia opiskelemaan ja töihin. Aineistona THL:n raportissa on käytetty Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, joka kattaa kaikki Suomessa vuonna 1987 syntyneet.

Kaksi kaupunkia poikkeaa hieman menestyneimmistä kilpailijoistaan. Oulussa nuorten aikuisten työttömyys on korkealla tasolla. Työttömyyspäiviä on paljon, ja työttömyysetuuksia ja toimeentulotukea maksettiin nuorille enemmän kuin muissa isoissa kaupungeissa. Oululaisnuorten koulutustaso on kuitenkin hyvä.

Vantaalla taas suurimmalla osalla menee hyvin, mutta kuntaan on päässyt syntymään syrjäytyneiden joukko. Vantaalaismiehistä yli 15 prosentilla on rikostuomio, ja erilaisia ongelmia on kaupunkiin kasaantunut kuusikkokunnista eniten. Melkein joka viides vantaalainen nuori aikuinen on vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Yli kymmenellä prosentilla oli joko samanaikainen mielenterveyden diagnoosi ja toimeentulotuen asiakkuus tai toimeentulo-ongelmia ja vain peruskoulututkinto 25-vuotiaana. Vantaalla nuorisotyöttömyys ei kuitenkaan ole erityisen korkealla.

Yliopistokaupungeissa lähes 90 prosenttia nuorista oli vuonna 2012 joko opiskelemassa tai töissä. Espoossa ja Helsingissä oli eniten hyvin menestyviä nuoria. Mielenterveysdiagnooseja on isoissakin kaupungeissa paljon, mutta tutkijoiden mukaan se kertoo etupäässä palveluiden hyvästä saatavuudesta.

Nuorison parhaimmiston suunnatessa suuriin kaupunkeihin, ei kannata ihmetellä, miksei syrjäseutu houkuta. Parhaat opiskelu- ja työpaikat, kiinnostavimmat palvelut ja pärjäävimmät kumppanit löytyvät kaupungeista.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan nuorten aikuisten kannattaa elää mahdollisimman konservatiivista elämää, jos he haluavat päästä onnelliseen avioliittoon. Amerikkalaisten avioelämää tutkivan the National Marriage Projectin raportin mukaan kolme tärkeää elämäntapaan liittyvää tekijää johtaa onnellisiin naimakauppoihin.

Denverin yliopiston tekemään tutkimukseen värvättiin vuosina 2007-2008 yli tuhat heterosuhteessa olevaa 18-34 -vuotiasta nuorta aikuista, joiden elämää seurattiin viiden vuoden ajan. 418 tutkittavaa päätyi naimisiin.

Avioliittojen laatua tutkittuaan psykologit Galena K. Rhoades ja Scott M. Stanley tulivat siihen tulokseen, ettei kannata karata kahdestaan naimisiin. Kunnon häät pitäneet parit olivat muita onnellisempia.

Ja mitä isommat häät, sitä parempilaatuinen avioliitto oli palkkiona. Seuraako onni vain rikkaita? Ehei. Tutkijat poissulkivat varallisuuden, koulutuksen, uskonnon, etnisen taustan ym. taustamuuttujien vaikutukset, ja totesivat kunnon kemujen ihan oikeasti ennustavan parempaa avio-onnea.

Ilmeisesti suuren joukon edessä annettu lupaus velvoittaa enemmän kuin salaa naimisiin menneiden kahdenkeskinen sopimus. Toisena selityksenä tutkijat pitivät ison tukijoukon apua, lämpöä ja rakkautta. (Hieman surulliselta tuntuu pienen suvun ja niukan ystäväpiirin omaavien parien kannalta, jos ei edes oma parisuhde tuo onnea elämään.)

Mitä enemmän häslinkiä ja parisuhteita pareilla oli ollut ennen avioliittoa, sitä huonompilaatuinen heidän liittonsa oli. Tutkijat arvelevat runsaiden parisuhdekokemusten vain aiheuttavan liikaa vertailua, ja sen tiedostamista, että jossain saattaa olla vielä parempi vaihtoehto. Paljon sutinaa kokeneet avioparit saattavat myös huonona hetkenä muistella jotakin exää, joka oli sentään tosi hyvä sängyssä.

Mittava kokemus eroista syö myös avio-onnea. Jo monta kertaa parisuhteen päättänyt saattaa pitää avioeroa ihan käypänä vaihtoehtona. Miksi juuri tämä suhde vaatii jatkoa?

Mitä tietoisemmin parit tekivät päätöksiä uusien askelien ottamisesta parisuhteen polulla, sitä onnellisempi oli heidän avioliittonsa. Parit jotka vahingossa ajautuivat asumaan yhdessä, tai tekivät lapsia puolivahingossa, olivat muita onnettomampia. Tutkimuksen mukaan lisääntyminen vasta avioliiton solmimisen jälkeen takaa paremman avio-onnen.

Nuorten aikuisten vapaampi ja kokeilevampi parisuhde-elämä johtaa tämän tutkimuksen mukaan vain huonompiin avioliittoihin. Perinteet kunniaan ja ekan kanssa naimisiin? Olisiko siinä onnen salaisuus?

Suomen avioliittolaki muuttuu 1.3.2017. Uuden lain mukaan homoparit voidaan vihkiä maistraatissa avioliittoon.

Suomessa jo rekisteröidyn parisuhteen osapuolet voivat muuttaa parisuhteensa avioliitoksi tekemällä siitä yhteisen ilmoituksen maistraattiin. Rekisteröity parisuhde jatkuu avioliittona siitä päivästä, jona maistraatti on saanut ilmoituksen.

Sen sijaan kirkkoon on homojen turha mennä pyytämään vihkimistä tai siunaamista.

Kirkon kannasta ns. homolakiin on riidelty jo vuosia. Uuden avioliittolain myötä piispat laitettiin lopulta selkä seinää vasten. Mikä on ylipappien kanta?

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on tällä viikolla antanut kirkolliskokouksen pyytämän selonteon kirkon kannasta maaliskuussa muuttuvaan avioliittolakiin. Piispat kokoontuivat 31.8.2016 Joensuussa. Evl:n sivuilla kerrotaan, että avioliittoselonteon tarkoituksena on selkiyttää avioliittolain muutokseen liittyvää keskustelua kirkossa.

Piispat totesivat, että lain muutos ei muuta kirkon oppia avioliitosta naisen ja miehen välisenä liittona. Lakimuutos ei muuta papin oikeutta vihkiä kirkolliseen avioliittoon.

Kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa määrätään, miten papin tulee vihkiä ihmisiä avioliittoon. Myös kirkollinen siunaus suljetaan edelleen pois homopareilta.

Mikäli kurittomat papit alkavat vihkiä tai siunata homoja, menee asia hiippakuntaan.

Vain kirkolliskokous voi muuttaa kirkon vihkikaavan, ja siihen tarvitaan kolmen neljäsosan enemmistö. Piispoilla oli mahdollisuus ohjata keskustelua ja kirkon kantaa kohti pohjoismaista käytäntöä: kirkko kuuluu kaikille. Suomessa ei tähän olla valmiita.

Arkkipiispa Kai Mäkinen kysyy, miten kirkko voi palvella homoja. Hän toivoo keskustelun jatkuvan. Lisäksi Mäkinen muistuttaa, että kirkossa on tilaa erilaisille perheille, yksineläville, eronneille ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

”Jokainen ihminen on jumalan kuva.”

Kirkon avioliittoselonteko on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein. Vanhoilliset ovat helpottuneita avioliitto-sanan rajaamisesta vain heteropareille. Useat vähemmistövaikuttajat ovat tyrmistyneet kirkon tylystä ja poissulkevasta linjasta. Kuinka valtio on armollisempi homoille kuin Jeesuksen seuraajat? Missä on lähimmäisenrakkaus?

On mielenkiintoista nähdä suomalaisten reaktioita. Saako selonteko jotkut liittymään takaisin kirkkoon? Jaksaako kirkko taistella homomyönteisyyttä vastaan maassa, jossa enemmistö suhtautuu asiaan suvaitsevaisesti tai välinpitämättömästi?

Miten homoseksuaalit ja heitä symppaavat tahot reagoivat? Seuraako uusi eroaalto kirkosta, vai alkaako taistelu kirkon sisällä omien oikeuksien saamiseksi?

Moni hetero on kysynyt, miksi homot haluavat väkisin kuulua yhteisöön, joka ei pidä heitä tasa-arvoisina heteroiden kanssa? Monet homoseksuaalit ovat vastanneet, että kysymys on periaatteesta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Halutaan eroon toisen luokan ihmisyydestä.

Tunnettu homo ja pappisvesa Antti Holma kirjoitti heti Facebook-sivullaan, että ”Minusta rakkautta ja sen oikeutusta kannattaa etsiä ihan muualta kuin uskonnoista, vaikka taiteesta ja elämästä”. Holma jakoi Helsingin Sanomien uutisen ”Piispainkokous: Homoparit eivät saa kirkollista vihkimistä eivätkä siunausta”.

Holma jatkaa: ”Harmistuneita saattaa auttaa se tieto, ettei yksikään maailmanuskonnoista lue homoja yhdenvertaisiksi tai kokonaisiksi ihmisiksi. Siksi edelleen suosittelen (varsinkin vähemmistöille) hengellisyyden harjoittamista muualla kuin temppeleissä”.

Miten tähän kirkon sisälläkin käytävään riitaan saadaan ratkaisu? Piispat ovat itse harkinneet jopa luopumista kirkon vihkioikeudesta. Avioliittoon vihkimiset hoitaisi vain maistraatti. Uskonnolliset ihmiset voisivat pyytää avioliitolleen jälkeenpäin kirkollista siunausta.

Ilmeisesti vain heterot siunattaisiin kirkossa jatkossakin. Minulla ei ole tähän jyrkkää kantaa. Minun puolestani kirkko saa tehdä miten haluaa. Ihmettelen kuitenkin monien kirkkoon kuuluvien ihmisten pelkoja avioliiton ja perinteisen perhe-elämän rapautumisesta.

Miten homojen avioliittoon vihkiminen vaarantaa heteroliiton tai heteroperheen idyllin? Yksikään homo ei ole millään tavalla haitannut tai heikentänyt omaa parisuhdettani tai perhe-elämääni. Miten se edes olisi mahdollista?

Homoliitot ja homojen tarpeita aiempaa paremmin tukevat perhelait päinvastoin vahvistavat avioliittoinstituutiota ja perheiden ”pyhyyttä”. Eikö ole hienoa, että perhe-elämä on niin mahtavaa, että homotkin haluavat asettua aloilleen ja turvata perheensä elämän?

Ihmettelen myös kirkon tekopyhyyttä avioliiton siunauskäytännöissä. Maistraatissa vihitty kirkkoon kuulumaton ateisti saa kirkollisen siunauksen, jos hän menee naimisiin kirkkoon kuuluvan heteron kanssa (joka voi myös olla ateisti). Sen sijaan syvästi uskova homopari saa tulevaisuudessa eteensä papin, joka lienee sisäistänyt kirkkohallituksen myöhemmin syksyllä esitettävän ”keskustelumallin”, jonka tiimoilta ilmeisesti pohditaan erilaisten ihmisten hengellistä elämää.

Voi-voi sinua homorukka, rukoilen puolestasi, mutta et oikeasti pääse joukkoomme.

Parisuhteeseen kohdistuvat odotukset ovat muuttuneet. Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen mukaan ihmiset kaipaavat aiempaa enemmän mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen.

Odotukset sukupuolirooleittain jaetuista kotitöistä ovat vaihtuneet joustavuuteen. Kumpi tahansa puolisoista voi tarttua kodin ”sotkuisiin töihin”.

Ihmiset haaveilevat edelleen elinikäisestä parisuhdeonnesta, mutta yhä harvemmalla on kestävän liiton mallia lapsuudenkodistaan.

Vaarasen artikkeli ”Mikä pitää pitkät avioliitot koossa ja onnellisina?” käsittelee yhdysvaltalaistutkimuksen päätuloksia pitkän avioliiton onnen avaimista.

Tohtori Alicia Nicoleaun johtamassa tutkimuksessa selvitettiin yli kymmenen vuotta avioliitossa olleiden perheellisten ihmisten omia käsityksiä onnellisesta parisuhteesta. Mikä muu kuin rakkaus, sitoutuminen, kunnioitus, ystävyys ja hyvä vuorovaikutus pitävät yhdessä?

Nicoleau halusi täsmällisemmän selityksen kaunopuheille. Mitä suhteelta vaaditaan käytännössä?

Pareja haastateltiin yhdessä. Tutkimuksessa nousi esiin kolme pääteemaa:

1. Päätökset tehdään yhdessä. Haastateltavat tekivät joko kaikki päätökset yhdessä, tai vähintään isot päätökset ja hankinnat käytiin yhdessä läpi ennen toteuttamista. Kyse ei ole siitä, etteikö päätöksiä tai hankintoja osaisi tehdä yksinkin, vaan tällä johtoryhmän kokouksella haluttiin osoittaa kunnioitusta ja arvostusta toiselle.

2. Molemmat tekevät joustavasti kotitöitä. Rakastavat parit ajattelevat toisen parasta ja jaksamista. Jos kumppani on vaikka myöhempään töissä, tekee ensiksi tullut ruoan valmiiksi jne. Yksi työmatkalta tullut mies kertoi ryhtyvänsä heti kotitöihin, jotta vaimo pääsisi välillä lepäämään.

3. Kummatkin omistavat henkilökohtaista aikaansa parisuhteen hyväksi. Molemmat järjestävät menonsa niin, että parisuhteelle jää aikaa. Parit mm. kertoivat lähtevänsä viikonlopun viettoon yhdessä, ilman lapsia.

Tutkittavien parien käsitys parisuhteen hoitamisen tärkeydestä oli syvällä heidän asenteissaan ja ilmeni selvästi heidän käytöksessään. Yhteinen onni ohjasi ajattelua ja päätöksentekoa. Parit eivät miettineet omaa etuaan, vaan halusivat helpottaa ja auttaa toistensa elämää, jakaa ilot ja taakat. He ymmärsivät olevansa samassa veneessä.

Joustaminen erilaisissa elämäntilanteissa ja vastaantulo olivat tärkeitä asioita. Erityisesti naiset kokevat yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä, jos parisuhteesta puuttuu jousto. Tutkimuksen mukaan miehet oppivat joustamaan paremmin, jos vaimo kertoo kärsivänsä parisuhteen joustamattomuudesta esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa.

Onnelliset pariskunnat kokivat olevansa samalla aaltopituudella. Toista ymmärretään usein ilman sanojakin. Toisen tarpeet huomioidaan.

Keskinäinen ymmärrys vahvistaa turvallisuudentunnetta ja parisuhdetta. Jos kokee, ettei toinen ymmärrä, seuraa vallan epätasapaino, jossa epäillään toisen saavan suhteesta itseä enemmän irti.

Vaarasen mukaan parisuhteen priorisointi ja joustavuus ilmenevät juuri jaettuina kotitöinä ja päätöksentekona sekä ajan varaamisena yhdessäoloon.

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka luulevat löytäneensä sen oikean, mutta eivät saa ihastustaan vakiintumaan. Miten tunnistaa sitoutumista välttävän ihmisen?

Jos haluaa itse avioitua, ja seurustelee toisenlaista tulevaisuutta suunnittelevan ihmisen kanssa, on pulassa. Aikooko rakas koskaan asettua aloilleen, ja kenen kanssa? Onko vapauden kaipuu vain väliaikaista, vai odottaako turhaan?

Jos pari pystyy rehelliseen keskusteluun tunteista, toisen merkityksestä omassa elämässä ja tulevaisuuden aikeista, on tarjolla myös parempi tietopohja omien ratkaisujen tekoon. Jos toinen rakastaa ja tahtoo, mutta ei ihan vielä ole valmis asettumaan, voi miettiä haluaako, jaksaako ja uskaltaako odottaa ihmettä tapahtuvaksi, vai onko lähdettävä suhteesta, jolla ei välttämättä ole tulevaisuutta.

Kertakipu vai jatkuva nirhaava haava?

The Huffington Post julkaisi 28.7.2016 artikkelin ”9 Signs He´s Not the Marrying Type, According To Marriage Counselors”. Otsikosta huolimatta avioliittoneuvojat muistuttavat, että sitoutumista ja naimisiin menoa karttelevat myös naiset.

Artikkelin mukaan avioliittoa välttelevän tai liittoon epäsopivan tyypin tunnusmerkkejä ovat:

1. Teinin lailla käyttäytyminen. Pyöritään yöt baareissa ja ryypiskellään. Liiallinen itsekeskeisyys ja omien halujen toteuttaminen eivät sovi avioliittoon. Omaa aikaa saa olla, mutta oman navan ympärillä pyöriskely on aika lopettaa.

2. Jumittuminen jahtaamiseen. Jatkuva intohimon ja rakastumisen tunteen tavoittelu ei lupaa hyvää avioliittoon tähtäävälle. Onko parisi pettynyt suhteen alkujännityksen loputtua? Vaikuttaako siltä, että uutta pitää saada kiikariin? Vakituisessa parisuhteessa uutuudenjännitys vaihtuu parhaimmillaan intiimiyteen ja sitoutumiseen. Intohimo muuttuu hieman aiempaa rauhallisemmaksi.

3. Hän ei ole valmis avioliiton vaatimaan työhön. Perheterapeutti Winifried M. Reilly vakuuttaa avioliiton vaativan paljon työtä, mutta lupaa panostuksen tuovan palkintoja. Jos kaksi ihmistä laitetaan asumaan pieneen tilaan, ilman käyttöohjeita, seuraa ongelmia. Avioliitto sopii vain ihmisille, jotka tajuavat haasteen, ja ovat valmiita ottamaan sen vastaan.

4. Hän kokee herkästi, että hänet yritetään sitoa kiinni. Psykoterapeutti Marcia Naomi Bergerin mukaan vaaran merkkejä on ilmassa, jos parisi suhtautuu koiran omistamiseen epäillen. "Eikö koiran pitäminen sido liikaa?" -kysymys on merkki sitoutumiskammoisuudesta ja avioliittoon sopimattomuudesta. Vaikka Suomessa on suhteessa maailman eniten koiria lemmikkinä, en itse kuitenkaan pitäisi juuri koirakysymystä ratkaisevana. Vakiintumista välttelevä saattaa ahdistua jo, jos kysyt koska tapaatte seuraavan kerran, tai koska soitellaan.

5. Aina on kyse vain hänestä. Kaikissa terveissä ihmissuhteissa pyritään vastavuoroiseen kommunikaatioon. Jos murusi kääntää kaiken huomion ja puheen aina takaisin itseensä, eikä ole yhtään kiinnostunut sinun elämästäsi, voit unohtaa kunnollisen parisuhteen. Avioliittokin tulisi olemaan vain hänen egotrippinsä.

6. Et pysty olemaan oma itsesi. Jos rakkaasi seurassa muutut aivan toiseksi ihmiseksi, etkä pysty olemaan rennosti oma itsesi, et ehkä ole oikea ihminen hänelle. Onko kumppanisi koko ajan vaatimassa sinulta tietynlaista käytöstä, pukeutumista ym.? Jos et kelpaa sellaisena kuin olet, kannattaako alkaa muokata itseään toisen mallipariksi?

7. Hän ei osaa sanoa EI itselleen tai muille. Vakava parisuhde vaatii uhrauksia ja rajojen asettamista. Jos kumppanisi ei pysty laittamaan parisuhdettanne omien hetken päähänpistojensa tai muiden ihmisten tarpeiden edelle, ette pysty aikuismaiseen liittoon. Jos ei osaa sanoa ei entiselle tyttöystävälle tai omille vanhemmille, on turha luulla pärjäävänsä avioliitossa.

8. Hän ei halua tutustua ystäviisi ja sukulaisiisi. Jos kultasi ei ole kiinnostunut tapaamaan sinulle tärkeitä ihmisiä, hän ei ole tosissaan kanssasi. Kun aletaan seurustella vakavasti, seuraa mukana koko paketti.

9. Ystäväsi eivät hyväksy häntä. Rakastunut on kuin hullu. Hormonit ja muut kemiat sekoittavat pään, eikä rakasta nähdä kovinkaan objektiivisesti. Jos ystäväsi ovat huolissaan parisuhteestasi, älä ainakaan kiiruhda naimisiin.

Valikoivan parinmuodostuksen teorian mukaan ihmiset valitsevat parikseen yhtä hyvännäköisen ja älykkään. Parisuhdemarkkinoilla optimoidaan pariutumistulos, eli otetaan paras mahdollinen partneri, joka voidaan saada.

Enemmistö pareista onkin keskenään suurin piirtein yhtä hyvännäköisiä ja taustaltaan samankaltaisia. Pitkät naivat pitkiä, koulutetut koulutettuja ja poliittinen tai uskonnollinen vakaumus harvoin poikkeaa pareilla radikaalisti.

Miksi osa ihmisistä on selvästi itseään kauniimman ihmisen kanssa parisuhteessa? Miksi kaunis ei ottanut ”samantasoista” kumppania?

Texasin ja Northwesternin yliopistojen psykologian tutkijat löysivät selittävän tekijän ”eriparisten” liitoille. Tutkijat lähtivät hypoteesista, jonka mukaan tutustumisen alussa markkinateorian mukaisista viehättävyysarvioista vallitsee hyvä konsensus. Ts. useimmat ihmiset pitävät samoja ihmisiä kauniina tai rumina. Mitä vähemmän aikaa olet tuntenut jonkun, sitä todennäköisemmin arvioit hänen viehätysvoimansa ”yleisellä asteikolla”. Tutun ihmisen ulkonäköön ei enää kiinnitä samalla tavalla huomiota.

Tutkimuksessa selvitettiin pariskuntien suhteen alkuvaiheita: kuinka kauan osapuolet olivat tunteneet toisensa ennen seurustelun aloittamista. Ulkopuoliset arvioijat antoivat pariskuntien ulkonäölle arvosanan.

Tutkijoiden hypoteesi piti paikkansa. Mitä nopeammin parit alkoivat seurustella, sitä todennäköisemmin he menivät kimppaan yhtä hyvännäköisen kanssa. Jos suhde alkoi ystävyydestä ja syveni myöhemmin seurusteluksi, eivät parisuhteen osapuolet olleet ulkonäköasteikolla samalla viivalla.

Jos kumppanit olivat tunteneet toisensa yli yhdeksän kuukautta ennen parisuhteen alkua, ei ulkonäkökorrelaatiota löytynyt lainkaan. Ulkonäöllisesti kumppani olisi voitu siis vaikka arpoa.

Ulkonäön eriparisuus saattaa aiheuttaa hämminkiä ulkopuolisissa. Pari saattaa saada ihmetteleviä kommentteja. Joskus vähemmän kauniille osapuolelle huomautellaan, että kumppani saisi ”paljon paremmankin”, miksi on tyytynyt sinuun.

Muuten eripariset ovat keskimäärin ihan yhtä tyytyväisiä parisuhteessaan kuin muutkin. Miksi näin ei olisi? Jos on valinnut toisen hänen erinomaisen hienon luonteensa takia, tai rakastaa hänen älyään ja huumorintajuaan, ei luulisi olevan valittamista.

Saattaa olla, että nykyajan isoissa ja kiireisissä yhteisöissä ulkonäön merkitys korostuu entisestään. Aiemmissa tutkimuksissa on tullut esiin urbaanien yhteisöjen polarisaatioilmiö: suositaan erityisen miehekästä tai naisellista ulkonäköä. Kauneudella voi erottua kovilla parisuhdemarkkinoilla. Tinder ja muut deittisovellukset saattavat jättää varjoonsa ihmisen sisäisen kauneuden.

Toisaalta jotkut erityisen nörtit kertovat löytäneensä henkisiltä ominaisuuksiltaan aidon helmen juuri netissä. Pitkän nettisuhteen aikana on saanut selville toisen luonteenpiirteitä, eikä ulkonäkö tunnu enää niin tärkeältä sitten kun tavataan livenä.

Lucy L. Hunt, Paul W. Eastwick, Eli J. Finkel: Leveling the Playing Field. Longer Acquaintance Predicts Reduced Assortative Mating on Attractiveness. Psychologal Science 11.6.2015

Äiti-lapsi -suhteen tärkeyttä korostettaessa isät ovat jääneet varjoon. Vauvavuoden päätähtien lisäksi tulisi huomioida koko perhe, väittää väitöskirjatutkija Jallu Lindblom.

Tampereen yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksessa suomalaisperheitä seurattiin kymmenen vuoden ajan. Raskaus- ja vauva-ajan perheen tyyppi ja kommunikointitavat vaikuttavat lapsen tapaan käsitellä tunneinformaatiota.

”Tutkimukseen osallistui 79 noin 10-vuotiasta lasta neljästä eri perhetyypistä. Heille näytettiin tunnesävyltään myönteisiä kuvia iloisista kasvoista ja uhkaavia kuvia vihaisista kasvoista. Tutkimuksessa käytettiin reaktioaikoihin perustuvaa dot probe -menetelmää, jonka avulla voidaan mitata, suuntaako lapsi tarkkaavuuttaan esitettyjä tunnesävyttyneitä ärsykkeitä kohti vai niistä poispäin. Tämä ilmentää automaattisia ja usein tiedostamattomia tapoja käsitellä tunteita”, kertoo Tampereen yliopiston tiedote.

Niin sanottujen kohesiivisten perheiden lapset suuntasivat tarkkaavuutensa nopeasti uhkaavia ärsykkeitä kohti (mikä on selviytymisen kannalta tärkeää), mutta he osasivat myös parhaiten irrottautua näistä ärsykkeistä. Kohesiiviset perheet ovat sellaisia, jossa vanhemmilla on hyvä parisuhde ja molemmilla on myös läheiset suhteet vauvaan.

Uhkaavien ärsykkeiden herkkää huomioimista pidetään edellytyksenä havaita muiden ihmisten tunnetiloja. Toisaalta kyky irrottautua uhkaavista ärsykkeistä voi olla merkki tehokkaasta kyvystä säädellä omien kielteisten tunnekokemusten viriämistä.

Perheissä joissa pariskunnan välit ovat huonot ja läheisyys on vähäistä, eli ns. etäisissä perheissä, lapsille oli tyypillistä siirtää tarkkaavaisuus ensin uhkaavia ärsykkeitä kohti, mutta sitten pois uhkaavista ärsykkeistä. Lindblomin mukaan tämä liittyy usein automaattisiin pyrkimyksiin estää kielteisiä ja uhkaavaksi koettuja tunnekokemuksia viriämästä. Lapsi on saattanut kehittää taipumuksen säädelläkseen omia tunteitaan riitaisessa ja etäisessä perheympäristössä.

Autoritääristen perheiden lapset olivat hitaita reagoimaan tunneärsykkeisiin.

Yhteenkietoutuneiden perheiden lapset kiinnittävät hitaasti huomionsa uhkaaviin ärsykkeisiin, ja sen sijaan, että hetken kuluttua kääntyisivät pois niistä, jäävät lapset jumittamaan niihin. Yhteenkietoutuvan perheen vanhemmilla on vaikeuksia säilyttää perheen rajat ja luottaa itsenäiseen pärjäämiseensä. Tarkkaavuuden jumittuminen uhkaaviin ärsykkeisiin johtuu yleensä vaikeuksista säädellä negatiivisten tunnekokemusten viriämistä. Lapsi saattaa kehittää tällaisen neuroottisen taipumuksen saadakseen hoivaa ja huomiota turvattomassa ympäristössä.

”Lapset ovat saattaneet kehittää näitä tunteiden säätelystrategioita mukautuakseen perheympäristöjen tunneilmapiiriin. Tämä mukautuminen voi osaltaan selittää lasten myöhempää riskiä esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöille ja (heikoille) sosiaalisille taidoille”, kertoo tutkija Jallu Lindblom yliopiston tiedotteessa.

Lindblomin mukaan tutkimus avartaa kiintymysteoreettista käsitystä varhaisen lapsen ja äidin välisen suhteen tärkeydestä. Myös isät tulee huomioida vauvan hyvinvointia tarkastellessa. Parisuhteen ja isyyden laatu vaikuttavat selvästi lapsen hyvinvointiin ja tunne-elämän kehitykseen.

Onko joku yllättynyt näistä tuloksista?

Vauvavuoden koko perhe vaikuttaa lapsen tapaan käsitellä tunteita. Tampereen yliopiston tutkimusuutiset 9.2.2016

Jallu Lindblom, Mikko J Peltola, Mervi Vänskä, Jari K Hietanen, Anu Laakso, Aila Tiitinen, Maija Tulppala, Raija-Leena Punamäki: Early family system types predict children`s emotional attention biases at school age. International Journal of Behavioral Development. December 17, 2015.