KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä n. 20 vuotta mieheni kanssa. menimme naimisiin n.4 vuotta sitten, ja meille syntyi monien vuosien odotuksen jälkeen poika.
Minusta tuli aluksi ylihuolehtiva ja kaikkeen puuttuva sekä tarkoin neuvolan ohjeita seuraava epäilevä äiti. Nyt olen päässyt siitä ainakin osittain eroon. N. vuosi syntymän jälkeen sain poliisilta viestin jossa minun epäillään vieneen työpaikaltani n. 25000 euroa. Minulla ei ole asiasta mitään tietoa. Mutta tämän jälkeen tämä suht onnellinen avioliitto on ajautunut sellaiseen kriisiin, jossa minä latelen totuuksia miehelleni ja hän ei minulle vastaa. Lapsen kuullen olemme välttäneet tappelua ja pyrimme hoitamaan häntä kuitenkin mahdollisuuksien mukaan hyvin.
Tämä poliisi asia on edelleen kesken ja olemme viittä vailla eroamassa. Itse en enää jaksa edes yrittää, jos hän haluaa olla hiljaa ja puhumatta, niin olkoon. Hän ei muutenkaan tunnu enää välittävän minusta. Mitä tehdä?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa kerrot kahdesta isosta asiasta, jotka ovat vaikuttaneet parisuhteeseenne.
Ensinnäkin teille syntyi lapsi. On hienoa, että huomaat nyt sen, miten lapsen saaminen, vuosien odotuksen ja pettymysten jälkeen vaikutti sinuun. Se teki sinusta ylihuolehtivan, kaikkeen puuttuvan, tarkan ja epäilevän äidin. Käyttäytymisesi on monin tavoin ymmärrettävää. On hienoa, että olet nyt pystynyt muuttamaan sitä. Valitettavasti se on osaltaan vaikuttanut yhteiseen parisuhteeseenne ja mieheesi? Oletteko pystyneet puhumaan asiasta? Onko hän kertonut, miten hän koki nuo ajat, lapsettomuuden, lapsen saamisen ja sinun reagoinnin? Oletko ottanut omalta osaltasi vastuuta tilanteesta ja pyytänyt käyttäytymistäsi anteeksi mieheltäsi? Vai onko tapahtunut jäänyt käsittelemättä, väliinne?
Sitten tapahtui yllättäen toinen iso asia, tilanteessa, jossa teillä oli pieni lapsi ja olitte jo valmiiksi monin tavoin uuden tilanteen kuormittamia. On todella järkyttävää joutua syytetyksi rikoksesta, jota ei ole tehnyt. Miten tämä asia, jonka on täytynyt kuormittaa sinua todella paljon, on vaikuttanut sinuun ja käyttäytymiseesi? Entä miten miehesi on suhtautunut asiaan? Koetko, että miehesi on ollut sinun puolellasi, tukenut sinua? Vai tuliko tämäkin asia väliinne?
Sanot, että latelet totuuksia miehellesi. Mitä mahdat tällä tarkoittaa? Mitä ovat nuo totuudet? Joka tapauksessa ymmärrän viestistäsi, että miehesi on reagoinut tapahtuneeseen vetäytymällä, lakkaamalla puhumisen, hiljaisuudella. Tämä on ymmärrettävää ja itse asiassa hyvinkin tavallinen tapa, erityisesti miehille, reagoida tilanteessa, jossa he kokevat itsensä syytetyiksi ja keinottomiksi. Itse asiassa tavallisin asia, mitä miehet kuvaavat pariterapiatilanteissa on, että kaikki mitä he sanovat tai tekevät vie asioita vain huonompaan suuntaan ja siksi on helpompaa lakata yrittämästä, vetäytyä. Mutta kun puoliso vetäytyy, niin se ymmärrettävästi tulkitaan niin, että hän ei enää välitä minusta, meistä. Näin sinäkin olet miehesi käyttäytymisen kokenut.
Teillä on pitkä yhteinen historia ja vihdoin kauan kaivattu yhteinen lapsi. On surullista, että olette joutuneet näin kauas toisistanne, kumpikin suremaan tapahtuneita yksin, erillään toisistanne. Miten saisitte vihellettyä tämän kielteisen kehän välillänne poikki? Pysyisitkö lähestymään miestäsi rauhan lippua heilutellen? Sano hänelle, että haluaisit jutella hänen kanssaan siitä, mitä teille parina on tapahtunut. Yritä pysyä rauhallisena vaikka hän ei heti olisi valmis puhumaan. Yritä houkutella häntä sovittelevana, hyvällä. Ehdota, että varaisitte kahdenkeskistä aikaa juttelulle, mieluummin niin, että lapsi ei ole paikalla. Sano, että haluat kuulla hänen ajatuksiaan ja tunnelmiaan. Älä syytä. Puhu mieluummin itsestäsi, omista tunnelmistasi ja tunteistasi, kuin hänestä. Viestistäsi luen huolesi ja hätäsi teistä ja yhteisestä suhteestanne. Kerro siitä hänelle. Kerro mitä tarvitset häneltä. Kysy mieheltäsi mitä hän kaipaa sinulta. Kysy hänen ajatuksiaan siitä miten voisitte mennä tilanteessa eteenpäin, uudenlaiseen suuntaan. Saattaa hyvin olla, että yksi keskustelu ei auta. Saattaa myös olla, että meinaatte joutua entisenlaisiin kielteisiin keskusteluihin. Älkää kuitenkaan luovuttako. Todetkaa, että nyt tämä meinaa mennä taas huonosti mutta yritetään uudestaan toisella kerralla.
Tällaisia ajatuksia viestisi toi mieleeni. Toivottavasti ne voisivat aukaista jotain uusia polkuja. Toivotan sinulle voimia tilanteeseenne!
KYSYMYS: Parisuhde taas jäissä. Mieskaverini käytös taas ala-arvoista minua kohtaan. Oltiin vappuna lähibaarissa. Pukeuduin nätisti, mekko päälle, hajuvettä ym. Mieskaveri toppuutteli jotta laita ennemmin jotain peittävämpää. Mulla alkoi olla kivaa. Oli juttuseuraa ja annas olla kun eräs mies tanssitti minua. Kaverini ei sulattanut sitä vaan hyökkäsi toisen miehen päälle. Lähdin paikalta pois. Kaveri jo siinä tilanteessa poistettiiin ennemmin baarista ja meni vissiin kotiinsa. Ei tullut onneks luokseni yöksi. Mut lauantaiaamuna tuli asuntooni ilmottamatta kun hänellä on kotiavaimeni hallussa. 2 kertaa aiemminkin on tullut tarkistaakseen onko mulla joku muu täällä. Viime kerralla ei puhunut mulle mitään. Otti vaan jääkaapistani ostamansa ruuat. Nyt tämän jälkeen ei ole muuta kun mököttänyt. Ehdotin kuitenkin sunnuntaina voisinko edes tunniksi tulla juttelemaan. Ei halunnut.
Hän on viime aikoina muitten kuullenkin mua loukannu. 9 vuotta on tunnettu. Monta kesää olen hänen moottoripyöränsä kyydissä ollut ja olen tykännyt. Mut ennen tätä riitaa hän sanoi mulle että toisella tavalla sinne kyytiin noustaan eikä niin miten olen tähän asti. Käytiin vappuaattona hänen kotimökillä makkaran paistossa ja häntä ei pitkään aikaan näkynyt. Kunnes ilmaantui ja kysyin missä olit. Vastas et luinpa tuolla vintillä Moottoripyörälehtee ja kukua että Tule kyytiin beibi. Sillä hetkellä menin hiljaiseksi ja makkaranpaisto hänen siskonsa ja sen miehen kanssa menetti hohtonsa. Tosi ylimielisesti käyttäytyi ja pitkän aikaa mulle negatiivista tunnetta tuottanut. Mietin miten voisin, ja miksi hän noin tekee.
Hyvät hetket joita on ollut auttaa jaksamaan, mut mitä tehdä? Siivosin myös hänen kotinsa joitain viikkoja sitten ja ikkunatkin pesin. Onko tervettä olla noin mustasukkainen??
Sirpuli 52
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kertomiesi asioiden ja tilanteiden perusteella kuulostaa siltä, että parisuhteessanne ei tällä hetkellä ole kummakaan näkökulmasta riittävästi luottamusta ja turvallisuutta. Mustasukkaisuus kertoo usein turvattomuuden tunteesta ja menettämisen pelosta. Miehesi ei ehkä jostain syystä voi luottaa siihen, että hän on sinulle tärkein. Onkohan mahdollisesti niin, että hän ei oikein osaa kertoa tästä olostaan, vaan reagoi suuttumalla ja käyttäytymällä huonosti. Mietin, onko jotain tapoja, jolla voisit lisätä hänen turvallisuudentunnettaan ja luottamustaan siihen, että sinä haluat olla hänen kanssaan ja hän on sinulle tärkein? Oletko sanonut sen hänelle? Kun miehesi ei jostain syystä pysty puhumaan ja kertomaan omista tuntemuksistaan ja epävarmuuksistaan, niin onkohan niin, että ne näkyvät sitten mm. ikävinä puheina sinua kohtaan? On ymmärrettävää, että ne loukkaavat ja satuttavat sinua aiheuttaen sinulle turvattomuutta. Voiko luottaa ihmiseen joka puhuu minulle rumasti ja loukkaa minua?
Ymmärsin viestistäsi, että olette olleet yhdessä jo pitkään mutta nyt, viime aikoina tilanne suhteessanne on huonontunut ja miehesi loukkaava käytös ja puheet ovat alkaneet sitä myöten. Jos suhteenne on aiemmin ollut välillänne hyvä, niin tapahtuiko jotain joka muutti tilannetta? Joskus suhteeseen voi esimerkiksi tulla loukkauksia, jotka muuttavat parisuhdetta. Saattaa olla, että toinen osapuoli ei edes tiedä, että joku tilanne on tuntunut toisesta pahalta.
Sanot, että hyvät hetket auttavat jaksamaan. Minkälaiset ovat olosuhteet silloin kun teillä on hyviä hetkiä? Todennäköisesti ne ovat sellaisia, joissa kummallakin on hyvä ja turvallinen olla toistenne seurassa. Entä pystyttekö juttelemaan toistenne kanssa myös hankalista asioista? Jos pari ei pysty käsittelemään välilleen tulevia hankalia asioita ja erimielisyyksiä, ne joko ”haudataan elävältä” eli ne jäävät käsittelemättä tai sitten ne purkautuvat mitä kummallisimpina reagointeina eri tilanteissa. Niin tai näin, puhumattomat asiat jäävät vaikuttamaan parisuhteeseen, kasaantuvat parin välille. Ne haurastuttavat parisuhdetta ja tuovat siihen turvattomuutta.
Voisitko lähestyä miestäsi sanomalla, että haluaisit ymmärtää mitä suhteellenne on tapahtunut viime aikoina. Kysy onko asioita, jotka ovat mahdollisesti jääneet vaivaamaan häntä. Kuuntele mitä hän kertoo. Älä väitä vastaan tai puolustaudu. Yritä vain kuunnella mitä hän sanoo. On myös tärkeää, että sanot hänelle, että haluat olla hänen kanssaan, että hän on sinulle tärkein ja että miehesi voi luottaa siihen. Ei tarvitse sopeutua toisen huonoon kohteluun tai loukkaavaan käytökseen tai puheisiin. Olisi kuitenkin hyvä selvittää onko tuon käyttäytymisen takana jotain epävarmuutta ja turvattomuutta, josta miehesi ei osaa puhua. On myös tärkeää, että sinä voisit tuoda esille niitä asioita, joita sinä häneltä toivot suhteessanne.
Hei. Minulla ja tyttöystävälläni tuli riitaa turhasta aiheesta, mutta pääsyyllinen hänen suuttumiseensa olen minä. Sen tiedän itsekkin. Kaipaan nyt lähinnä neuvoa miten tästä riidasta selvittäisiin. Itse en pidä tilannetta riitana vaan yritin keskustella hänen kanssaan asiallisesti ja olin rauhallinen, mutta hän suuttui kokoajan pikkuhiljaa. Olemme siis kaukosuhteessa ja keskustelemme skypen, whatsapp-tekstiviestiohjelman ja steam-peliohjelman chatin sekä facebookin välityksellä ja joskus puhelimessa. Vakiona on whatsapp jolla kerrotaan missä kumpikin menee tai kysyy mitä toinen tekee jos on esimerkiksi ulkona eikä koneella sekä skype jolla puhutaankin sitten eniten webkamerat auki. Riita alkoi näin.
Meillä on rutiinina sellainen, että kummankin tullessa kotiin avaamme samantien skypen ja kumpikin olettaa automaattisesti toisen olevan skypessä. Se on, kuin yhteinen sanaton sopimus. Vaikka toinen ei edes olisi paikalla niin silti laittaa viestiä (Skypessä voi laittaa paikallaolotilansa myös näkymättömäksi vaikka olisi oikeasti paikalla). Yleensä kumpikin on tai korkeintaan 5 minuuttia ''myöhässä''. Pitempään jos on niin ilmoittaa yleensä syyn whatsappissa. Sitten puhumme suurimman osan päivästä skypessä ellei toisella ole menoja ja silloinkin kun toisella on menoja esim. kaverin luokse meno niin toinen automaattisesti odottaa toisen tulevan tämän jälkeen skypeen kun tulee kotiin ja näin tapahtuukin yleensä aina. Tähän luonnollisesti on tottunut. Harvoin tulee mitään äkillisiä muutoksia, mutta niitä jos tulee niin kumpikin on aivan ihmeissään mitä tapahtuu ja nyt kävi niin.
Tyttöstäväni kertoi lähtevänsä tänään kahville kun oli tullut kotiin työssäoppimasta ja minä sanoin, että asia ok. Hyvin normaalia, että hän käy kahvilla ystävänsä kanssa joten en ajatellut siitä mitään sen kummempaa vaan puuhasin kotonani omia juttujani ja odottelin häntä vanhasta tottumuksesta. Muutaman tunnin kuluttua näin hänet paikalla whatsappissa ja kysyin oliko hän jo kotona. Sanoi, että oli juuri tullut kotiin. Tässä kohtaa tuli ensimmäinen ihmettely miksei hän kertonut lähteneensä kotiin kuten yleensä aina tekee (hän kertoo jopa silloin kun lähtee kaupasta kotiin!). Annoin asian olla ja hän sanoi katsovansa televisiosta Simpsonit ja minä puuhasin omia juttujani sen aikaa. Sitten hän ilmaantui steamiin mikä itsessään ei pitäisi herättää ihmetystä, mutta meillä on tapana tehdä niin, että avaamme skypen ja juttelemme siellä muutaman tunnin ja avaamme steamin vasta myöhemmin pelataksemme jotain ja jutellaksemme kavereille siellä. Hän ei puhunut minulle lainkaan avattuaan steamin. Vasta 40min jälkeen kun itse kysyin häneltä miten ilta meni kahvilla ja miksei hän ollut tullut skypeen kuten aina ennenkin. Hän sanoi, että kivaa oli kahvilla. Tästä alkoi alamäki:
Kysyin mitä hän puuhaili ja kertoi katselevansa youtubesta videoita. Kysyin miksei hän ollut tullut skypeen. Ensin hän antoi perusteluksi ettei häntä huvittanut tulla skypeen mikä sinänsä oli outoa. Sitten totesin hänelle, että meidän olisi helpompi puhua skypessä ääneen webkamerat auki ja mikrofonit päällä, kuin steamissa kirjoittaen ja ihmettelin, että saman verran vaivaa ja aikaa vie skypeenkin kirjautuminen ja siellä olisi helpompi puhuakkin. Sitten ihmettelin mistä tämmöinen yhtäkkinen muutos tuli ja kerroin ne mitä tuossa aiemminkin, että miten yleensä toimimme ja ihmettelin hänelle tätä muutosta. Sitten hän kirjoitti hieman vihaiseen sävyyn, että ''no enkö saa tehdä toisin? Päätin nyt tehdä näin''. Vastasin, että tietysti hän saa tehdä toisin, mutta halusin silti kuulla syyn. Nyt hän antoi perusteluksi sen ettei hän halunnut tulla skypeen, koska ''olisit varmaan taas sanonut: et kuunnellut vaan keskityit muuhun, en toista.''
(pari päivää sitten hermostuin hänelle kun hän itse oli halunnut keskustella kanssani, mutta kun yritin puhua hän keskittyä katsomaan youtubesta videoita eikä kuullut mitään mitä sanoin, kuin vasta neljännellä kerralla kun kysyin kuuliko hän mitään mitä olin sanonut. Hän sanoi, että ei ja pyyti jälleen toistamaan ja sanoin, etten toista viidettä kertaa ja siitä hän alkoi mököttämään. Pyysin anteeksi omaa suutahtamistani, mutta sanoin ettei tunnu kivalle kun toinen itse haluaa jutella ja sitten ei kuuntele. Olin töistä valmiiksi väsynyt joten olin jo hieman ärtynyt ja väsynyt valmiiksi. Hän antoi minulle anteeksi).
Loukkaannuin hieman, koska minusta tuntui ettei hän uskonut minun ottaneen opiksi viime kerrasta ja sanoin tästä hänelle ja siihen hän vastasi, ettei hän missään vaiheessa sanonut ettei hän usko. Kerroin, että minusta tuntui siltä ja tuntuu etten saisi loukkaantua. Hän sanoi siihenkin ettei hän ole kieltänyt minua loukkaantumasta. Kolmas perustelu alkoi tästä ja se oli, ettei hänen ole järkeä avata skypeä jos hän katsoo videoita. Tätäkin minä ihmettelin, koska me kumpikin katsomme youtubesta videoita silloinkin kun keskustelemme skypessä. Linkkaamme toisillemme hassuja videoita yms. Ihmettelin mistä moinen mielenmuutos. Siitä hän aloitti taas sen etteikö hän saisi muuttaa tapojaan. Sanoin, että ei hänen tarvitse suuttua vaan haluan ymmärtää miksi näin yhtäkkinen muutos ilman mitään näkyvää syytä. Siihen sain vastaukseksi ''no halusin nyt vaan tehdä näin. Onko se niin vaikea ymmärtää''. Tässä kohtaa asiat junnasivat paikallaan: Minä yritin ymmärtää ja saada selvää missä mennään ja hän jankkasi samoja asioita. Kysyin, että teemmekö me sitten jatkossa niin, että skype sammutetaan kun tekee mieli katsoa videoita tai ennen skypettelyä katsotaan niitä. Hän vastasi kiukkuiseen sävyyn ''En tiedä''. Sitten hän sanoi, että halusi vain katsoa videoita ennen nukkumaanmenoa eikä hän jaksanut oikein puhua kellekkään.
Tästä minä aloin kysymään miksi hän antoi minulle liudan eri perusteluja mitkä vaan sekoittivat asioita. Hän sanoi, että ei hän mitään eri perusteluja antanut. Sitten kopioin hänelle nuo hänen sanomansa perustelut ja siitä hän suutahti lisää, että sain vastaukseksi vain ''Jaa!''. Yritin rauhoittaa tilannetta kertomalla, että olin tottunut siihen miten me yleensä käyttäydymme ja toimimme ja tietysti ihmettelen yhtäkkistä muutosta kun toinen ei edes sano mitään ja, että vanhasta tottumuksesta odotin häntä skypeen. Tähän hän sanoi, että ''No en jaksa aina toimia saman kaavan mukaan. Ei kiitos. Ja en pyytänyt sua odottamaan''. Sanoin, että olisi ollut edes kohteliasta sanoa, ettei hän tänään jaksa skypetellä ja jutella. Sanoin, että jos minä olisin käyttäytynyt aivan vastaavasti eli muuttanut tapojani yhtäkkiä niin hänkin ihmettelisi ja kyselisi. Tähän hän vastasi jälleen, että ''Jaa!'' (tiedän, että hän käyttäytyisi aivan samalla tapaa aikaisempien kokemustemme perusteella). Tässä kohtaa hän lähti vihaisena nukkumaan ja sammutti steamin. Laitoin hänelle kuitenkin vielä tekstiviestinä ''Tästä ei olisi tullut tämmöistä vääntöä vaan oltaisiin päästy paljon helpommalla jos olisit vaan suoraan ja heti päivällä sanonut, ettet jaksa tulla koneelle skypettelemään ja haluat katsella videoita. En olisi turhaan vanhasta tottumuksesta odotellut sua ja meille ei olisi tullut mitään tämmöistä kinaa ja kaikki olisi ihan hyvin. Nyt tuli ihan turhasta kinaa''. Sain vastaukseksi vain ''ok'' ja laitoin vielä hänelle ''Anteeksi. Kerroit minulle niin monta eri perustelua etten ollenkaan ymmärtänyt missä mennään ja kun yhtäkkiä vaan muutit tapojasi niin menin hämilleni. Sinä tarkoitit samaa asiaa eri sanoilla, mutta minä taas näin sun vaan vaihtavan perusteluja enkä ymmärtänyt, että tarkoitit kaikilla samaa asiaa. Minä oon yksinkertainen. Jos minulle sanotaan jotain niin minä huomaan vain sen. En osaa kovin hyvin lukea rivien välistä ja jos perustelutkin muuttuu niin menen ihan ymmälleni. En silloin tiedä mikä on se oikea syy. Olen pahoillani. Hyvää yötä ja kauniita unia. Nuku hyvin''. Vastaukseksi en saanut mitään.
Tiedän mikä meidän kahden ongelma on ja se on kommunikoinnin puute tai epäselvyys siinä. En yritä vierittää syytä kokonaan hänen niskoilleen, mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, että se todellinen syy tulee vasta ihan lopussa esille kun hän on jo todella vihainen. En ymmärrä miksei hän sano sitä suoraan heti vaan tekee asiasta näin vaikean niin, että minäkin putoan kelkasta. Olettaako hän minun kykenevän lukemaan hänen ajatuksensa tai rivien välistä mitä hän yrittää sanoa? En halua kinastella turhasta ja siksi minua harmittaa tämmöinen asioiden mutkistaminen ihan turhaan. Kuten tästä kertomuksesta paistaa niin hän kimmastuu kyselemisestä ja ihmettelystä helposti vaikka itse on hirmu utelias ihminen ja haluaa tietää jopa lahjayllätyksenkin mitä se sisältää vaikka se olisi salaisuus. Hän on temperamenttinen luonne ja minä taas tyynen rauhallinen. Pyrin keskustelemaan hänen kanssaan aina asiallisesti ja yritän saada hänet ymmärtämään omat tunteeni ja samaan aikaan yritän ymmärtää häntäkin. Silti joskus käy näin, että hän hermostuu ja vasta lopussa kertoo sen todellisen syyn vaikka olisi päässyt paljon helpommalla sanoessaan sen heti tai jo aiemmin päivällä. Miten saisin hänet sanomaan minulle asiat heti suoraan kuten ne on eikä vasta tämmöisen kinastelun jälkeen kun hän on jo kiukkuinen, kuin ampiainen? Samoin hän aina olettaa asioista pahinta mahdollista tapahtumaa ensimmäisenä kuten tuo, että olisin hänelle taas äkäinen kun hän ei kuuntelisi ja joutuisin toistamaan vaikka niin ei kävisi. Miten tämänkin olettamistavan saisi jotenkin parannettua tai edes lievitettyä? Siitä on keskusteltu, mutta se taitaa olla pinttynyt tapa. En halua turhien kinastelujen ja riitojen tappavan suhdettamme. Hänelle tuottaa vaikeuksia kommunikoida välillä niin, että minäkin ymmärrän, koska hän kiertelee ja kaartelee ja sanoo muuta ensin ja sitten viimeisenä kertoo asian oikean laidan. Minä taas sanon heti suoraan.
Samoin tuo hänen ''enkö saa tehdä toisin'' ja muut sen tapaiset kuten ''no enkö saa tehdä omia päätöksiä'', ''en saa tavata kavereita'' (viimeinen tuli kun kahdesti olin halunnut jutella hänen kanssaan suhteemme asioista ja hän meni kaverinsa kanssa kahville sen sijaan ja sanoin hänelle tästä, että asioista pitäisi ensin puhua) jne. ovat minusta inhottava tapa, koska en koskaan kiellä mitään. Kysyn häneltä asioista, ihmettelen, pyydän perusteluja ja annan oman näkökulmani asioihin, mutta en kiellä mitään. En edes asioita joita pitäisin typeränä, mutta sanon siitä kuitenkin oman näkökantani ihan asiallisesti. Silti hän saa jotenkin kiskottua tuollaisen ''kieltämisen'' puheistani. Miten saisin hänet huomaamaan ettei tuo ole lainkaan mukavaa eikä edes reilua? Sanominen ei tunnu auttavan.
Ymmällään, 23
VASTAUS: Kiitos pitkästä ja perusteellisesta viestistäsi. Sen luettuani jäin kuitenkin miettimään muutamaa kysymystä.
Kerrot, että olette kaukosuhteessa. Kuinka usein tapaatte toisianne livenä? Vaikka nykytekniikka mahdollistaa monin tavoin yhteydenpidon välimatkasta huolimatta, niin toiseen ihmiseen tutustuminen ja parisuhteessa oleminen tarvitsevat kuitenkin sitä, että ihmiset kohtaavat toisiaan myös oikeassa elämässä. Ilman oikean elämän kohtaamisia jää toiseen ihmiseen ja parisuhteeseen katvealueita eli niitä alueita, joissa emme opi tuntemaan riittävästi toisiamme. Tällöin on vaarana, että kuvamme toisesta ihmisestä ja suhteestamme vääristyy. Ylipäätään kaukosuhteessa oleminen on vaativaa. Se vaatii paljon luottamusta puolin ja toisin. Se vaatii mm. sitä, että voimme luottaa yhteyteen silloinkin kun toinen ei ole saatavilla eli emme tarkalleen tiedä missä hän on. Miten sinä koet kaukosuhteessa olemisen? Tiedätkö miten tyttöystäväsi sen kokee?
Miten pitkään olette olleet yhdessä? Usein on niin, että suhteen alussa pari on tiiviisti yhdessä. Vähitellen kuitenkin jompikumpi kokee tarvetta irrottautua tästä alun symbioosista. Tämä näkyy yleensä esimerkiksi niin, että parisuhteen toinen osapuoli alkaa joko kaivata tai ottaa eri tavoin omaa tilaa. Tämä on yleensä luonnollinen osa parisuhteen kehityskaarta, eikä välttämättä tarkoita mitään hälyttävää. Itseasiassa, jotta parisuhde voisi jatkua elävänä, symbioosin purkautuminen on välttämätöntä. Onkohan tyttöystäväsi käytöksessä kyse tästä? Viestisi perusteella yhteydenpitonne on ollut hyvin tiivistä. En usko, että noin tiivis yhteydenpito voi pidemmän päälle jatkua, vaan on vähitellen löydettävä uudenlaista yhdessä olemisen tapoja. Mitä se teidän kohdallanne voisi tarkoittaa?
Kerrot viestissäsi, että te olette tyttöystäväsi kanssa erilaisia luonteeltanne ja teillä on erilaiset tavat reagoida asioihin. Kuulostaa siltä, että tyttöystäväsi on enkä kipakampi, temperamenttisempi. Sinä rauhallinen, ja kuulostaa sitä, että myös hyvin perusteellinen pohdinnoissasi. Parisuhteessa on aina kaksi erilaista ihmistä. Tästä seuraa väistämättä myös erimielisyyksiä ja riitoja. Kohtuullinen määrä riitoja parisuhteessa ei ole vaarallista. Itse asiassa riitelemättömyys on paljon vaarallisempaa. Siksi riitoja ei tulisi pelätä. Parhaimmillaan ne auttavat meitä tutustumaan toisiimme paremmin. Riidan jälkeen olisi hyvä päästä selvittämään miten kumpikin koki tilanteen. On myös hyvä muistaa, että parisuhteessa on aina asioita, joista me emme pääse yksimielisyyteen. On siis osattava myös lakata puhumasta, setvimästä ja suostuttava siihen, että kaikkia asioita ei puhumalla ratkaista. Tavallaan tästä kahden ihmisen erilaisuudesta syntyy myös parisuhteen dynamiikka ja jännitys. Aina välillä kadotamme yhteyden väliltämme ja joudumme tavoittelemaan sitä yhä uudestaan.
Toiveesi siitä, että tyttöystäväsi kertoisi sinulle selkeästi mitä hän haluaa, on ymmärrettävä. Saattaa kuitenkin olla, että hän ei oikein itsekään osaa pukea sanoiksi epämääräisiä oloja ja tuntemuksia. Saattaa myös olla, että hän pelkää sinun reagointiasi tai että hän ei osaa riittävän hyvin vastata tai perustella sinulle ajatuksiaan tai olojaan. Joskus toive puhumisesta voi kääntyä toisen mielessä vaatimukseksi puhua ja tuntua painostamiselta.
Viestistäsi välittyy se, että tyttöystäväsi ja suhteenne on sinulle tärkeä ja että haluat omalta osaltasi toimia niin, että suhteenne onnistuisi. Tämä kuulostaa hyvältä. On myös tärkeää, että kummallakin on omia kiinnostuksenkohteita ja ystäviäkin, jotka tuovat suhteeseen hyvällä tavalla väljyyttä.
Toivotan omalta osaltani hyvää jatkoa suhteellenne! Perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 23 vuotta ja naimisissa kohta 20 vuotta. Suhde alkoi, kun olimme molemmat eronneet edellisistä liitostamme. Jo suhteen alussa meillä oli erilaisia näkemyksiä läheisyydestä ja hellyydestä. Minä olin eronnut lyhyestä liitosta ja uskoin täysin rakkauteen ja olisin halunnut näyttää ja saada ihailua, hellyyttä, läheisyyttä ym. Mies oli jätetty ja hän oli hyvin varovainen ja pidättyväinen tunteiden näyttämisessä. Hän kuitenkin halusi sitoutua ja halusi meidän menevän kihloihin melko nopeasti. Ajattelin, että hän oppii luottamaan minuun ja näyttää tunteitaan myöhemmin.
Menimme naimisiin ja vuosi häiden jälkeen syntyi ensimmäinen lapsi. Olin onnellinen, mutta tyytymätön siihen, että mies ei näyttänyt tunteitaan minua ja lastamme kohtaan. Lapsemme ollessa pieni, hoidin kotityöt ja lapsen hoitamisen lähes yksin. Mies teki pitkiä päiviä ja työmatkoja ja riitelimme usein kotitöistä ja lapsen hoitamisesta. Sain aina kuulla, että pari vuotta on tiukkaa ja sitten helpottaa. Nyt lapsemme on 17-vuotias ja edelleen hoidan kotityöt lähes yksin, lapsi kyllä auttaa ja osallistuu jonkin verran. Mies omistautuu työlleen ja heittäytyy kotiin tultuaan sohvalle torkkumaan ja telkkaria katsomaan. Välillä mainitsen hänelle, kuinka väsynyt olen kaiken hoitamiseen yksin, mutta hän ei suostu kuuntelemaan. Tunnen myös yksinäisyyttä suhteessamme, kun mies ei kuuntele minua eikä ota minua huomioon. Läheisyys on hävinnyt väliltämme ja riitelemme paljon. Meidän liitto on ollut lähes koko ajan hyvin riitaisa ja siitäkin olemme riidelleet. Minun mielestä hyvässä avioliitossa ei tarvitse riidellä koko ajan. Miehen mielestä se on täysin normaalia. Minä haluaisin sopia riidat heti ja mies ei. Hän saattaa pitää mykkäkoulua useitakin viikkoja eikä suostu koskaan pyytämään anteeksi. Aikaisemmin tein aina jossain vaiheessa sovinnon ja otin riidan syyt niskoilleni, jotta saisin tilanteen normaaliksi. Viime aikoina en ole enää jaksanut ja halunnut niin tehdä ja asiat ovat jääneet käsittelemättä. Minä koen tilanteesta suurta surua ja ahdistusta, miehen mielestä kaikki on hyvin.
Olemme käyneet pariterapiassa muutaman kerran noin vuosi sitten. Hetkeksi tilanne muuttui, mutta muutaman viikon jälkeen kaikki palasi samaan vanhaan kuvioon. Olen käynyt terapeutilla juttelemassa myös yksin. Hänen mielestään minun toimintatapojen muuttaminen ei yksin auta ja hänen mielestään mieheni käyttäytyminen on henkistä väkivaltaa. Nyt pohdin kovasti, pitäisikö erota ja rakentaa oma elämä ilman turhia odotuksia. Vai jäädä tähän liittoon, unohtaa omat toiveet ja tarpeet ja elää yhtä onnettomana ja surullisena kuin tähänkin asti. Tilanne on minun mielestä sietämätön ja vaikuttaa suuresti minun fyysiseen ja henkiseen terveyteen.
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Luin kirjeestäsi, että olet nyt ikään kuin tien risteyksessä: pohdit jatkaako parisuhdetta vai erotako. Kerroit että olette olleet jo pitkään yhdessä, 23 vuotta. Muistelet suhteenne alkuvaiheita, sitä miten oletit että miehesi alkaisi näyttää tunteitaan myöhemmin opittuaan luottamaan sinuun edellisen suhteen kolhujen jälkeen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Muitakin pettymyksiä olet kokenut: koet yksinäisyyttä eikä miehesi tunnu haluavan kuunnella sinua eikä ota sinua huomioon. Myös parisuhteen riitaisuudesta teillä on eri näkökannat.
Haluan alkuun nostaa esille yhden asian, jonka kirjettäsi lukiessani panin merkille: kävitte jossain vaiheessa pariterapiassa ja se muutti asioita muutaman viikon ajaksi. Näkisin tässä pienen toivonkipinän. Voisiko olla mahdollista että koettaisitte vielä yhdessä saada avioliittoonne muutosta? Sen aikaan saaminen ei ole aina helppoa ja voi vaatia pitkäjänteistä työtä, mutta ennen kaikkea molempien sitoutumisen parisuhteen uudistamiseen. Vanhoihin kaavoihin on usein liiankin helppo huomaamattaan palata – vaikka ne olisivat tuhoisiakin, ne ovat kuitenkin tuttuja ja turvallisia. On tärkeää että kumpikin tiedostaa parisuhteen merkityksen sekä sen, että sille tulee antaa aikaa ja huomiota ja että sen eteen on tehtävä joskus kovastikin työtä. Yksinäisyys parisuhteessa sattuu kipeästi. Parisuhde, jossa molemmat voivat hyvin, on voimavara elämässä. ”Huono” parisuhde taas kuormittaa ja vaikuttaa kielteisesti myös muilla elämänalueilla. Olisiko teidän avioliittonne vielä pelastettavissa? Keskustelu on erittäin tärkeää yhteyden löytämiselle ja sen ylläpitämiselle. Rohkeus ilmaista tunteita, avata omia kokemuksiaan ja kuunnella toista ovat vuorovaikutustaitoja, joita voi harjoitella.
Kirjeesi viimeisistä virkkeistä luin, ettet oikein itsekään taida uskoa jaksavasi parisuhteessanne, jos kaikki jatkuu ennallaan. Asioiden laita tuntuu vaikuttavan vahvasti elämänlaatuusi. Siksi minusta on todella tärkeää tehdä juuri kuten olet tehnytkin: olet pysähtynyt ja alkanut miettiä vaihtoehtoja. Oletko ottanut asian puheeksi puolisosi kanssa? Oletteko pysähtyneet yhdessä punnitsemaan vaihtoehtoja: eroa ja yhdessä jatkamista? Jos jaat ajatuksiasi, eivät pohdintasi tule puolisollekaan yllätyksenä ja kumpikin ehtii prosessoida asiaa, mihin jatkosuunnitelmiin sitten päädyttekään. Avoimessa vuorovaikutuksessa piilee myös mahdollisuus uuden yhteyden löytymiselle.
Minusta näyttää että kaiken ennallaan jatkuminen ei ole sinulle vaihtoehto. Jonkin olisi muututtava. Olet alkanut ilmeisen vakavasti pohtia eroamista. Erokaan ei ole helppo vaihtoehto, mutta joskus muuta vaihtoehtoa ei oikein löydy. Kerrot käyneesi terapeutilla myös yksin. Ehkäpä se voisi olla yksi paikka pohtia eroa ja punnita kaikkea siihen liittyvää?
Ajattelen että olisi hyvä käydä pariterapiassa yhdessä puolisosi kanssa – siinäkin tapauksessa että päädytte eroon. Näin voisitte saada tukea ja apua tunteiden käsittelemiseen, keskinäiseen vuorovaikutukseenne ja kokonaisuuden työstämiseen.
KYSYMYS: Minä ja tyttöystäväni olemme tunteneet kohta 10kk. Elimme erittäin läheisesti ja molemmilla on syvät tunteet toisisaan kohtaan. Olemme ollut nyt 4kk kihloissa. Rakastamme toisiamme syvästi. Noin 2kk sitten hän tuli lomalta ja sanoi että hänen omat ajatukset ovat hyvin sekaisin. Hän ei tiedä mitä tuntee. Tunteeko mitään ketään kohtaan. Masennus oli alkanut. Nyt olen yrittänyt puhua ja olla tukena ja vierellä.
Häntä vain ahdistaa ja ihan hetki sitten hän kertoi minulle että on loppuun palanut. Hän ei jaksa. Hän ei halua nähdä minua tai puhua minulle ja haluaa tauon suhteessa. Ymmärtäväisenä minä kuuntelen ja edelleen tuen ja olen täällä häntä varten ja kerroin että odotan. Otamme tauon. En tiedä kauanko pidämme taukoa. Sillä ei ole väliä jos tauko rakastani auttaa. Tämä kyllä tekee kipeää, mutta haluan rakkaani vain takaisin sellaisena iloisena, ahkerana ja ajatuksensa kanssa omana itsenä mitä hän olikin. Voin vain odottaa ja odottaa ja toivoa parasta.
En tahdo enempää häntä häiritä vaan annan omaa tilaa ja aikaa. Mutta silti minua tämä pelottaa. Voin kaiken maallisen menettää. Kaiken muun voin menettää mutta häntä minä en tahdo menettää. Olenko liikaa yrittänyt ja aiheuttanut sen että hän on palanut loppuun? Hän on minulle kertonut että en häntä menetä. Hän on minulle se oikea. Olen hänelle lojaali elämäni loppuun asti ja rakastan ihan aina. Mutta silti minua pelottaa rakkaani puolesta. En oikein tiedä mitä yritän kysyä, mutta hätä minulla on. Kaikki apu on tarpeen.
En muutakaan enää osaa sanoa kuin että apua. Apua.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi!
Teillä on tyttöystäväsi kanssa ollut läheinen ja syvä suhde. Suhde on tuntunut niin lujalta, että olette menneet kihloihinkin. Ei ole ihme, että tyttöystävän puhe sekavista tunteista, tilan tarpeesta ja masennuksesta on iskenyt sinuun kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tällaista et ole osannut odottaa.
Mietin, minkä verran tunnette toisianne kymmenen kuukauden tuntemisen pohjalta. Onko tyttöystävälläsi ollut aiemmin elämässään masennuskausia? Jos on, mikä on auttanut häntä toipumaan niistä? Onko hän hakenut hoitoa masennukseensa, aiemmin ja nyt? Riippumatta siitä, mitä suhteellenne tapahtuu, hänen on tärkeätä saada apua itselleen ja selvittää, millaisia elämään liittyviä muutostarpeita masennus hänelle viestii. Millaisista kokemuksista, ajatuksista ja tunteista se nousee?
Samoin on tärkeätä, että sinä pidät huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi. Tarvitset läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voit puhua tilanteesta ja tunteistasi. Voit myös hakeutua elämänvaiheestasi riippuen vaikkapa opiskelijaterveydenhuoltoon, työterveyspalveluiden puoleen tai terveyskeskukseen saadaksesi mahdollisuuden käsitellä ammattilaisen kanssa tätä kaikkea.
Oletko saanut tyttöystäväsi kanssa keskustellessanne selvyyttä siihen, millaiseksi hän kokee suhteenne? Liittyykö tilanteeseen joitain muutostarpeita teidän välillänne? Toivoisiko hän sinulta jotakin, mitä et ole osannut tai huomannut antaa? Entä millaiseksi sinä olet kokenut suhteenne? Kuka ja millainen sinä olet ihmisenä?Kaipaat rakastasi takaisin sellaisena iloisena, ahkerana omana itsenään, jollaisena olet hänet tuntenut. Tällainen henkilö voi palata elämääsi, mutta ehkä jollakin tavalla uudenlaisena. Kun tyttöystäväsi puhui loppuun palamisesta, aloin pohtia ylitunnollisuutta, ylisuorittamista ja liiallista kiltteyttä. Sinänsä hyvät, kauniit persoonallisuudenpiirteet voivat joskus muodostua ansaksi. Ihminen saattaa kokea olevansa hyväksytty ainoastaan suorittaessaan elämää tavalla, joka miellyttää muita. Entä, jos saisitkin tyttöystäväsi takaisin paitsi iloisena ja ahkerana, välillä myös kiukkuisena, surullisena ja rennosti laiskana? Ovatko iloisuus ja ahkeruus ajoittain olleet osa kulissia, jota hän on kokenut välttämättömäksi ylläpitää kelvatakseen ihmisille? Tällä en tarkoita sitä, että sinä olisit vaatinut häneltä tällaisia asioita, vaan että hän on itse saattanut olla ankara itseään kohtaan.
Tämä kaikki on minun puoleltani täyttä arvailua. Voi olla, että tyttöystäväsi kohdalla ja teidän suhteessanne on kyse ihan muista asioista. Vaikka pidätte taukoa, onko teidän jossakin kohdassa mahdollista keskustella toiveistanne, odotuksistanne, pettymyksistänne ja unelmistanne suhteessanne ja elämässä yleensä? Voiko taukoa pidettäessä silloin tällöin olla sovitusti yhteydessä ja jakaa sitä, missä kumpikin menee?
KYSYMYS: Olemme seurustelleet mieheni kanssa 7 kuukauden ajan. Olemme molemmat 27-vuotiaita. Olemme etäsuhteessa, välillämme on 170 km, mutta näemme viikoittain ja pisimmät ajat erillään ovat korkeintaan viikon mittaisia. Minä olen vuorotyössä ja vapaapäiväni ovat pääsääntöisesti arkipäivinä, jolloin ajan miehen luokse muutamiksi päiviksi kerrallaan. Miehelläni on kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja lapset ovat pääsääntöisesti isällään joka toinen viikonloppu. Mieheni tulee luokseni silloin kun hänen lapset, työt tai minun työt ei sitä estä, mutta huomattavasti harvemmin kuin minä. Tämä on ollut tiedossa alusta asti enkä koe sitä ongelmaksi. Ongelma on se, että mieheni ei kestä etäsuhteen aiheuttamia haasteita.
Mieheni haluaisi minun muuttavan hänen luokseen ja olenkin hakenut muutamaa työpaikkaa sieltä suunnalta. Tällä hetkellä tilanne näyttää työpaikkojen suhteen huonolta. Olen tällä hetkellä koulutustani vastaavassa työssä, jonka koen omakseni. En haluaisi hakea mitä tahansa työtä, ja tehdä työkseni sellaista missä en viihdy. Myös urakehitykseni kannalta se olisi huonoa. Olen kuitenkin valmis mm. työttömyyden sattuessa (nyt määräaikainen sopimus), hakemaan myös muita kuin oman alan töitä.
Mieheni mielestä en yritä tarpeeksi tai halua tarpeeksi muuttaa hänen luokseen. Hän myös kokee menojensa suunnittelun olevan vaikeaa, koska minun ollessa hänen luonaan tai hänen tullessa luokseni, joutuu hän menoistaan luopumaan. Itse en ole häntä pakottanut valitsemaan näin. Toki toivon hänen tulevan tänne vastavuoroisesti silloin kun hän pääsee, jos vapaapäivämme osuvat samoille päiville. Nyt iltamme erillään menee viestitellessämme ja tätä asiaa puidessa. Miehellä on paha olla, mutta koen, että hän syyttää minua asiasta. Jos joskus vietän vapaapäiviä täällä, saan kuulla siitä aina jollain tavalla. Suoraan hän ei minua koskaan syytä, mutta se tulee aina jollain tapaa esille. Minulla on täällä kotikaupungissani muutama rakas harrastus, joista en halua luopua vaikka olenkin parisuhteessa. Koen, että niistä luopuessani menettäisin osan itsestäni. Myös perheen ja ystävieni näkemisen koen tärkeäksi - etten unohda heitä vaikka seurustelen. Tarvitsen myös välillä taukoa matkalaukkuelämästä, koska se käy välillä raskaaksi.
Viestittely on erittäin raskasta, kaikki pyörii vaan erimielisyyksien ympärillä. En muista milloin viimeksi olen saanut kuulla viestien kautta positiivisia asioita tai sitä mitä hänelle merkitsen. Yritän olla sovitteleva ja sanonut hänelle em. asioista, ja mies kokee, että tekee kaiken väärin, ei sovita toisillemme, on paska mies jne... Kaikki tämä riitely erillään ollessa vain etäännyttää meitä toisistamme. Itse olen valmis lopettamaan riitelyn ja uskomaan, että asiat lutviutuu aikanaan. Mies vaan ei kestä ajatusta, että tilanne saattaa jatkua samanlaisena vuodenkin vielä eikä oikein tunnu pääsevän riitelystä eroon vaan pui asiaa joka päivä. Tuntuu, että tässä on niin iso solmu, joka vielä johtaa eroon. En tiedä mitä voin hänelle sanoa, että hänen olonsa paranisi. Alan olla kurkkuani myöten tätä ja joka kerta kun saan häneltä viestin, ajattelen, että mitähän taas tällä kertaa. Lentäisin yllätyksestä selälleni, jos siellä olisi odottamassa joku mukava ja kannustava viesti. Mies näkee vain oman pahan olonsa.
Koen, että tilanne on kestämätön enkä tiedä kuinka kauan sitä tälläisenä kestän. Yhdessä ollessamme meillä on mukavaa ja hauskaa, toki riitoja on ollut silloinkin. Ne saamme kuitenkin sovittua jotenkuten. Asiat tuntuvatkin usein jäävän avoimiksi. Olen tästä hänelle sanonut ja pyytänyt, että pyytäisimme toisiltamme anteeksi ja annettaisi myös. Mies tarvitsee riidan jälkeen oman aikansa, että palautuu normaaliksi. Itse riitelen, ja pystyn sopimaan saman tien. Pääosin kuitenkin koen, että yhteinen aikamme on se asia, minkä vuoksi olen kestänyt tilannettä erillään ollessamme. Molemmat rakastamme toisiamme ja haluamme pysyä yhdessä. Onko ero kuitenkin ainoa mahdollinen ratkaisu vai voiko tästä päästä yli ja jatkaa yhdessä?
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi, joka liittyy kahteen yleiseen ja tärkeään aihepiiriin: etäsuhteeseen ja vaikket siitä tässä kohdassa paljon puhu, myös uusperheytymiseen. Molemmissa aihepiireissä on paljon puhuttavaa, kun suhdetta rakennetaan. Miehesi haluaisi ratkaista tilanteen siten, että muuttaisit hänen luokseen, mutta sinä et ole valmis luopumaan hyvästä työstäsi ja harrastuksistasi, joita sinulla on kotipaikkakunnallasi. Tilannetta jumiuttaa sen käsitteleminen tekstiviesteillä, jotka luovat negatiivista mielialaa.
Minusta tuntuu, että ennen kuin pääsette tekemään konkreettisia ratkaisuja, on tärkeätä puhua tunteista. Eihän kumpikaan tahallaan yritä olla hankala, vaan molempien näkökulmat perustuvat omiin toiveisiin, pelkoihin ja odotuksiin.
Miehesi ymmärrettävästi haluaisi sinut kokoaikaisesti lähelleen, jakamaan arjen elämän, sen läheisyyden ja ilot sekä surut. Kun tällaista kaipausta yrittää ilmaista lyhyissä viesteissä, se helposti kääntyy pettymyksen ja syyttelyn sävyiseksi eikä saakaan toista tuntemaan lämpöä vaan loukkaantumista. Sinä taas toivoisit miehen tulevan enemmän sinun luoksesi, jotta matkustamisen vaiva jakautuisi tasapuolisemmin ja varmasti myös siksi, että ollessaan mukana sinun elämänpiirissäsi hän oppisi tuntemaan sinua syvemmin. Hän tutustuisi ystäviisi, harrastuksiisi ja työminääsi.
Kumpikin haluaisi olla täydesti pari, olla yhdessä ja elää suhteessa keskenään omassa elämänpiirissään. Miten nämä molempien todellisuudet voitaisiin jakaa riittävällä tavalla?
Kertokaa toisillenne siitä, millaisesta tulevaisuudesta unelmoitte. Etäsuhde on tällä hetkellä todellisuuttanne, mutta mitä yhteistä tavoitetta kohti haluatte kulkea? Millainen koti kummallakin välkkyy mielessä?
Millaisessa maisemassa se sijaitsisi? Mitä tekisitte yhdessä arkena? Miten miehen lapset olisivat mukana yhteisessä elämässänne? Millainen teidän kummankin oma elämä olisi töineen ja harrastuksineen? Miltä tuntuisi tulla joka päivä yhteiseen kotiin? Mitä hyvää kumpikin saisi ja mistä joutuisi luopumaan yhteisessä tulevaisuudessa? Luopuminen ei ole negatiivinen asia vaan osa elämää. Valitessaan elämäänsä yhtä joutuu jättämään jotakin toista vähemmälle. Mistä kykenee luopumaan saadakseen tilalle uutta?
Yhdessä keskustelemalla voitte auttaa toisianne tässä muutosprosessissa. Jos haluatte olla yhdessä, kummankaan elämä ei voi jatkua samanlaisena kuin ennen. Miehesi ei voi vain siirtää yhtä osaa, sinua, omaan elämäänsä säilyttäen sen muuten täysin entisellään. Sinä joudut yhtä lailla valintojen eteen, mikäli haluat sitoutua jatkossakin suhteeseenne. Mistä kumpikin on valmis luopumaan yhteisen elämän vuoksi? On myös tärkeätä saada surra sitä, mistä luopuu, vaikka tekisi sen omasta päätöksestään saadakseen paljon hyvää tilalle. Puolin ja toisin on helpompi joustaa, kun kokee toisen arvostavan sitä ja ymmärtävän, ettei luopuminen ole helppoa.
Käytännön neuvona ehdotan, että ette erossa ollessanne yritä käsitellä vaikeita asioita viesteillä. Kirjoitetussa tekstissä asiat jyrkkenevät ja mustavalkoistuvat eikä kehon kieli ole mukana auttamassa tulkitsemaan sanomaa oikein. Puhukaa vaikeat asiat kasvotusten ja lähettäkää viestejä, kun haluatte kertoa lämmöstä, kaipauksesta, hassutuksista, ilosta ja rakkaudesta. Antakaa hyvää palautetta! Pitäkää vireillä sitä, mikä suhteessanne on hienoa ja minkä puolesta kannattaa nähdä vaivaa.
KYSYMYS: Olimme 17-vuotiaita kun yhteinen taipaleemme alkoi. Matkan aikana on ollut kausia kun tuntuu, että on kasvettu erilleen yms. Mutta aina ollaan jatkettu yhdessä. Meille on myös siunaantunut yksi pieni lapsi.
Nyt kuitenkin minulla on tilanne että en tiedä enää mitää teen.
Reilun vuoden ajan olen tuntenut outoa ahdistusta kotona. Vaikka kotona minulla on kaikki mitä tarvitsen.
Miestä ei tunnu hetkauttavan että minulla on välillä tosi paha olla. Ystäviä ei paljoa ole, joten yksin pienellä paikkakunnalla lapsen kanssa.
Keskustelimme vasta asioista ja huomasin että rakastanko enää edes tätä ihmistä jota hyvä kun tunnen enää. Jotenkin olemme ajautuneet ihan erilleen toisistamme. Seksiä ei ole, yhteinen aika jota harvoin on menee harakoille, minä ainoastaan huolehdin kodista ja koko perheestä. Joskus harvoin jos mies imuroi jaksaa se kehuskella monta viikkoa kuinka hän nyt siivosi koko talon.
Mitä teen että saan tuon miehen oikeasti tajuamaan että homma luisuu käsistä? Sen mielestä asiathan on hyvin.
Minulla taas tuntuu että kaikkien muiden miesten antama huomio on uskomatonta kun kotona en minkäänlaista huomiota edes saa. Pelkään että vielä petän miestäni jos hommaan ei mitään ratkaisua tule..
Haaveilen myös toisesta lapsesta. Seksittömyys itsessään tietenkin estää tämän haaveen, mutta hirveän stressin aiheuttaa myös se että minulla pitäisi soittaa aika lapsettomuustutkintaan. Pelkään uskomattoman paljon koko hommaa ja pitkitän koko ajan soittoa. Tämäkin asia miehestäni on ihan ilmaa vaan. Minun huoleni omasta terveydestäni ei hetkauta miestä ollenkaan.
Nainen, 24
VASTAUS:Koet ettei parisuhteesi toimi, ettei miehesi todella näe sinua. Mietit, onko suhteenne suhde ollenkaan. Haluaisit jotain muuta, mutta et oikein itsekään tiedä mitä se olisi. Tunnet vain outoa ahdistusta, vaikka kaiken pitäisi olla ulkonaisesti hyvin. Pelkäät jopa pettämistä, koska muut miehet antavat sinulle sitä kaipaamaasi huomiota, jota omaltasi et saa.
Vaikuttaa siltä, että olet omalta puoleltasi yrittänyt kaikin tavoin puhua miehellesi tilanteesta. Hän vain ei tunnu ymmärtävän tuntemuksiasi ja huolta terveydestäsi, hänen mielestään asiat ovat hyvin. Yhteys välillänne on heikentynyt, läheisyyttä ja seksiäkään ei ole. Ei ihme, että sinulla on paha olla.
Pahaan oloon ja ahdistukseen on saatavissa apua, sinun ei tarvitse kärsiä siitä yksin. Oletan, että käyt neuvolassa pienen lapsesi kanssa. Oletko puhunut siellä tuntemuksistasi? Vanhemmuus ja elämä pienen lapsen kanssa mullistavat väistämättä koko arjen ja muuttavat myös parisuhdetta. Ystävyyssuhteet voivat muuttua paljonkin lapsen syntymän myötä, kun ystävät elävät erilaista elämäntilannetta. Neuvolatyöntekijöille kokemuksesi ovat tuttuja ja he voisivat auttaa eteenpäin. He myös opastavat, missä on lähin pariterapiaa antava taho, jos päätätte lähteä yhdessä hakemaan apua tilanteeseenne.
KYSYMYS: Hei, minua vaivaa sellainen asia että puolisoni (avovaimoni) on todella riippuvainen perheestään, vanhemmat sekä sisarukset. Kun asuimme vielä samalla paikkakunnalla heidän kanssaan saattoi hän tavata heitä lähes päivittäin. Nyt olemme hetken asuneet toisella paikkakunnalla ja välimatkaa hänen perheeseensä on noin 300km. Tänä lyhyenä aikana mitä olemme täällä asuneet on sisaruksia käynyt jo kerran kylässä ja hän puolestaan myös kerran perheensä luona. Yhteydenpito on muutenkin jatkuvaa, ei edes vain päivittäistä vaan jollakin tapaa lähes joka hetkistä. Tämä kaikki on taas poissa meidän yhteisestä ajasta mitä on muutenkin hyvin rajallisesti.
Nyt pelkään että hän matkustaa sukuloimaan tyylin 2-3krt/kk ja siihen päälle vielä ehkä joku sieltäkin käy meillä ainakin sen kerran kuussa. Millä saisin hänet pois roikkumasta sukulaisistaan ja panostamaan enemmän meihin kahteen? tälläistä tilannetta en tule ainakaan jaksamaan kovin pitkään. Hän on hieman alta kolmekymppinen ja minä jonkin verran vanhempi, hän myös kärsii jonkinlaisesta masennuksesta eli riippuvuus sukulaisiin voi osittain johtua myös siitäkin.
VASTAUS: Sinua vaivaa asia, joka ei ole ihan tavatonta ja joka voi monella tavalla aiheuttaa haasteita parisuhteessa. Nimittäin molempien kasvuperheet. Parisuhteessa yhdistyy kaksi elämänikäistä historiaa, jotka voivat puolisoilla olla hyvinkin erilaiset. Teidän kohdallanne vaikuttaa siltä, että vaimollasi on hyvin kiinteät suhteet kasvuperheeseensä verrattuna omiin kokemuksiisi.
Kerrot, että vaimollasi on miltei jatkuva yhteys vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ja se häiritsee teidän suhteenne kehittymistä. Koet jääväsi toiseksi kun puolisosi pitää yhteyttä kasvuperheensä jäseniin. On toisaalta luonnollista, että tunnet olevasi ulkopuolinen: heillä on takanaan elämänikäinen suhde, teidän parisuhteenne on vain murto-osa siitä. Heillä on omat muistonsa ja juttunsa, johon sinä voit osallistua korkeintaan kuuntelemalla ja kyselemällä.
Oletteko keskustelleet, mikä vaimosi perhettä on yhdistänyt? Joskus taustalla voi olla jokin perhettä kohdannut vaikeus, joka on pakottanut sen jäsenet turvautumaan toisiinsa. Vanhempiin ja sisaruksiin turvautuminen voi jäädä päälle ja vaikeuttaa itsenäistymistä sekä pysyvien ihmissuhteiden luomista vielä aikuisiällä. Kokemuksesi perusteella vaikuttaa siltä, että vaimosi ei ole vielä tähän mennessä ollut valmis irtautumaan kasvuperheestään ja kääntymään sinun puoleesi.
Entä millainen on oma taustasi? Millaisesta perheestä tulet, miten olet kokenut ja miten tällä hetkellä koet suhteet vanhempiisi ja sisaruksiisi, jos sinulla sellaisia on? Mitä yhteistä ja erilaista niissä on verrattuna vaimosi kokemuksiin? Mitä ajattelette toistenne kasvuperheistä? Näistä asioista teidän on hyvä puhua yhdessä, että ymmärtäisitte toisianne paremmin. Myös siitä on tärkeää sopia, millä tavalla pidätte yhteyttä molempien sukulaisiin. Tasapuolisuus yhteydenpidossa voisi olla hyvä periaate, jos se teidän tilanteessanne tuntuu mahdolliselta.
Itsenäistyminen omasta kasvuperheestä on yksi elämän kehitystehtävistä. Turhaan ei Isossa Kirjassa sanota: mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa. Käännettävät kääntäen: myös vaimo luopukoon vanhemmistaan ja liittyköön puolisoonsa. Ajattelen tämän kehotuksen tarkoittavan laajemminkin sitä yhteisöä, jossa on kasvanut; siis myös sisaruksia ja muita sukulaisia. Luopuminen ei tietenkään tarkoita, että yhteydenpito pitäisi kokonaan lopettaa. Totta kai teillä voi olla läheiset ja lämpimät välit sukulaisiinne. Mutta te kaksi olette nyt uusi perheyksikkö, jonka suojissa sen mahdolliset tulevatkin jäsenet voivat rauhassa kasvaa ja kehittyä. Sen rakentamiseen teidän on nyt tärkeää keskittyä. Muut, ovat he sitten lähisukulaisia tai ystäviä, ovat vierailijoita, jotka sitten elävät ”talossa talon tavalla”.
Kysyt, miten saisit vaimosi panostamaan suhteeseenne sukulaisten sijasta. Käskemällä se tuskin onnistuu. Sen sijaan kysele, ole kiinnostunut vaimostasi: millaista hänen elämänsä on ollut, mistä hän haaveilee, mitä hän haluaa suhteeltanne. Kerro myös omista ajatuksistasi ja tunteistasi. Ehkäpä tätä kautta löydätte parhaiten tien toistenne luo.
KYSYMYS: Olen 27-vuotias nainen ja olen ollut saman ikäisen miehen kanssa parisuhteessa noin kaksi vuotta. Minulla on hyvin rikkinäinen koti ja käyn yhä yksilöterapiassa aukomassa solmujani ja hoitamassa masennustani. Nykyinen suhteemme alkoi heikoissa merkeissä, kun molemmilla oli melko tuore ero takana ja miehelläni vielä jonkin sortin suhde eksäänsä. Heidän eronsa oli ikävä, miehen eksän alkaessa seurustelemaan miehen parhaan kaverin kanssa. Meidän suhteemme kuitenkin käynnistyi mukavasti ensin kevyenä tapailuna ja tiivistyi pikkuhiljaa. Mies piti kokoajan eksäänsä kaverina yhteyttä ja itsekin saatoin omalle eksälleni viestin joskus laittaa. Itse olin päässyt jo entisestä suhteestani yli eikä mielihaluja yhteenpaluusta enää ollut. Mieheni kuitenkin päätti noin puolen vuoden kuluttua suhteemme, koska hän ei tiedä mitä haluaa tms. Myöhemmin sain kuulla, että tunteet eksää kohtaan olivat liian suuret. Päädyimme lopulta pitämään noin kuukauden mittaisen tauon, jonka jälkeen palasimme kuitenkin yhteen "vahvempina kuin koskaan" ja asia käsiteltynä. Olin hieman mustasukkainen eksälle ja tiesin, että tauon aikana mies oli eksänsä kanssa paljon tekemisissä. Seksiä ei kuitenkaan heidän suhteeseensa ilmeisesti kuulunut.
Mies osoitti haluja muuttaa yhteen puolisen vuotta sitten ja itse pitkällisen harkinnan jälkeen olin samaa mieltä. Muutimme yhteen lopulta noin pari kuukautta sitten. Elo on ollut melko tasaista pieniä kiukutteluja lukuunottamatta. Mies kertoo rakastavansa.
Olin kuitenkin typerä ja menin lukemaan nyt tilaisuuden tullen miehen ja eksän välistä viestittelyä. Tilaisuuksia on yhteisen koneen kanssa ollut paljon, mutta moraalini on pysäyttänyt mielihaluni. Nyt kuitenkin tuli heikko hetki ja uteliaisuus voitti... Kaduttaa lukemani viestit, sillä eromme aikaisessa viestittelyssä mies ja eksäni kuvailevat minua ja kirjoittamaani eroviestiä ilkein sanoin tms.
Kuitenkin mies oli se joka vuolaasti rakkauttaan yhteenpaluun aikana julisti. Lisäksi mieheni on vielä yhteenpaluumme jälkeen lähetellyt "ikävä"-viestejä eksälleen ja tavannut häntä baarissa (minulle on kyllä kerrottu, että on törmätty sattumalta) ja on puhuttu sopimuksesta mennä naimisiin, kun on riittävän vanhoja. Viestit loppuvat noin vuoden päähän, jonka jälkeen viestit ovat miehen eksän pyyntöjä lähteä kaljalle. En nyt tiedä, miten suhtautua. Tuntuu, että minulle on valehdeltu, sillä mies on kovin rakastava ja sanoo rakastavansa jatkuvasti. Myös niihin aikoihin, kun on viestejä vaihdellut eksänsä kanssa. Nykyään jos mainitaan eksä, mies sanoo, ettei ystävyys eksän kanssa toimi ja on pakko pistää välit poikki, minkä on ilmeisesti tehnytkin. Mutta miten voin luottaa miehen sanaan, kun on kuitenkin selkäni takana vielä eksää havitellut? Tiedän, että tein väärin lukiessani heidän yksityistä viestittelyä. Sekin syö suhteemme luottoa. Olen alkanut miettiä, pitäisikö nyt vain lähteä suhteesta ilman raastavia riitoja vai voiko meillä olla vielä toivoa tämän luottamuksen menetyksen takia? Eniten satuttaa, kuinka ilkeästi minusta on puhuttu ja mies yhä kuvailee eksäänsä “huipputyypiksi” minulle.
Olen herkkä ja tiedän, että minulla on taipumus antaa kohdella itseäni huonosti ja olla ns. ”kynnysmatto”, mutta ilkeyttä tuntemattomalta en koe ansaitsevani. Typerää, että näin kauan sitten tapahtunut asia vaikuttaa eroon ja en tajunnut lähteä silloin kun ero olisi ollut helppo, mutta en ole varma haluanko enää jatkaa ihmisen kanssa, jolle eksä on kuitenkin se ainoa upea huippunainen ja minä säälittävä itsetunnoton kynnysmatto.
Kynnysmatto
VASTAUS: Lukiessani kirjettäsi ymmärrän hyvin tuon tunteesi. Elät suhteessa, jossa joudut epäilemään, oletko se ainoa miehellesi vai ajatteleeko hän koko ajan toista. Rakastaako hän sinua kuten sanoo, vai onko niin, että tunteissaan hän on toisen luona. Hänen käyttäytymisensä näytti ainakin aiemmin viittaavan siihen, ettei hän tiedä, mitä haluaa. Toisaalta tapahtumista on jo kulunut aikaa, ja ainakaan tietääksesi miehesi ei enää pidä exäänsä yhteyttä.
Terapiassa olet miettinyt kotitaustaasi ja sen vaikutuksia elämääsi tänä päivänä. Siellä olet ehkä pohtinut, joudutko nykyisessä suhteessasi kokemaan samantapaisia tunteita kuin lapsuudessasi. Oliko sinulla silloinkin samanlainen kynnysmatto-tunne kuin nyt? Saitko riittävästi rakkautta ja huolenpitoa vai käveltiinkö tarpeittesi yli mennen tullen?
Meillä ihmisillä on taipumus pyrkiä ratkaisemaan elämän varrella syntyneitä haavoja ja puutteita nykyihmissuhteissamme. Usein puolisoksi valikoituu henkilö, jossa on jotain kummallisella tavalla tuttua. Ehkäpä juuri tuo tuttuus saa meidät ihastumaan toiseen. Tuttuus saattaa kuitenkin myöhemmin paljastua sellaiseksi piirteeksi tai ominaisuudeksi, mikä on meitä ennenkin haavoittanut. Sinun tapauksesi saa minut miettimään, onko puolisosi sinua loukkaava käyttäytyminen avannut myös vanhoja haavojasi?
Parhaimmillaan parisuhteessa voi tulla molemmin puolin hoidetuksi menneisyyden haavojen kanssa. Menneisyyttä ei voi muuttaa toiseksi, mutta toisen kuunteleminen ja myötäeläminen riittää. Saatko mieheltäsi ymmärrystä omaan rikkinäiseen taustaasi? Entä kuinka tarkkaan tunnet miehesi tarinan? Onko hänen taustassaan jotain, mikä voisi selittää hänen käyttäytymistään?
Kerrot, että teidän on vaikea luottaa toisiinne. Sinun luottamuksesi karisi viimeistään silloin kun uteliaisuutesi voitti ja löysit sinua halventavat viestit. On totta, että luottamusta on haasteellista rakentaa tällaisten tapahtumien jälkeen. Sinun on vaikea unohtaa sitä, mitä selkäsi takana on viestitelty. Ainut tie luottamuksen palautumiseen on avoimuus, ja se on vakavan keskustelun paikka: Mitä haluatte toisiltanne ja suhteeltanne, mihin olette valmiita sitoutumaan? Oletteko valmiita pyytämään ja antamaan anteeksi ja aloittamaan alusta?
Pohdit sitä, että lähtisitkö suhteesta nyt vain ilman raastavia riitoja. Se olisi kieltämättä houkutteleva vaihtoehto. Mutta jättäisikö se sinulle edelleen tuon kynnysmatto –olon: ylitsesi käveltiin taas kerran etkä sinä tunnu voivan sille mitään? Entä jos tällä kertaa nousisitkin puolustamaan itseäsi ja omia tunteitasi? Ansaitset tulla kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin oikeasti olet. Silloin et olisikaan enää kynnysmatto, vaan ovi, joka itse päättää, kenelle hän sisimpänsä avaa. Ovi, joka laittaa rajat sille, miten häntä saa kohdella ja miten ei. Miten suhteenne mahtaisi muuttua, jos sinä kynnysmaton sijasta alkaisitkin olla ovi?
KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n 11 vuotta ja meillä on 5- ja 7-vuotiaat lapset. Ongelmamme tuntuu olevan minussa. Kun olen väsynyt/allapäin enkä osaa pukea sanoiksi mistä se johtuu, tällöin olen yleensä hiljaa ja omissa oloissani. Kaipaan mieheni olkapäätä mutta en osaa sitä sanoa ja työnnän mieheni pois kun hän yrittää auttaa. Mies yrittää kysyä mikä minu painaa mutta en osaa sanoa. Kun hän on aikansa yrittänyt hän vaikuttaa siltä, että olisi minulle vihainen siitä, että olen pahoilla mielin/väsynyt/kiukkuinen. Sitten minusta alkaa tuntumaan epäreilulle, että minulla ei ole tilaa olla väsynyt/pahoilla mielin. Sitten olemme molemmat hiljaa ja mökötämme.
Näin tapahtui viimeksi juuri äsken. Nukuin huonosti ja olen ollut väsynyt koko aamun ja tietenkin hiljainen ja omissa oloissani. Mieheni tuli lähelleni ja sanoi, että kiukkusuus tarttuu ja yritin puolustaa, että on epäreilua minua syyttää koska mielestäni minulla on oikeus olla väsynyt ja huonolla tuulella. sittenpä alettiin molemmat mököttää. Mökötys vaihe ei kauaa yleensä kestä mutta on se todella uuvuttavaa. Sen jälkeen halaamme ja pussaamme ja olemme sylikkäin. Mutta jotenkin se vaan väsyttää. Mitä tässä pitäisi tehdä? hakea ulkopuolista apua yhdessä vai olisiko minun syytä hakea apua?
Kiukkupieru 32v
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Voin hyvin uskoa, että koet tilanteenne hankalana ja uuvuttavana. Täältä Suhdeklinikan perheneuvojan näkökulmasta näen kertomuksessasi kuitenkin paljon hyvää ja kaunista.
Kerrot lapsiperheen elämästä, jossa on paljon väsymystä ja välillä kiukuttelua ja pahaa mieltä. Kuulen myös aitoa välittämistä, hellyyttä ja sitoutumista yhteiseen elämään.
Huonosti nukuttujen öitten jälkeen väsymys on ymmärrettävää, samoin se, että aina välillä olemme itse kukin allapäin ja huonolla tuulella. Yksin asuessa ne eivät olisikaan mikään juttu tai ainakin haittaisivat vain omaa elämää. Silloin kun eletään parisuhteessa, toisen mielialat heijastuvat yleensä tavalla tai toisella myös kumppaniin. Parhaassa tapauksessa molemmat ovat emotionaalisesti niin itsenäisiä, että toiset pahan tuulen puuskat eivät omaa hyvää mieltä suuremmin heilauta. Käytännössä käy kuitenkin usein niin, että huonolla tuulella oleva saa tartutettua oman mielialansa myös toiseen.
Kuulen sinun kertovan ristiriidasta: kaipaat miehesi olkapäätä, mutta työnnät hänen pois, kun hän yrittää lähestyä. Hienoa, että olet tietoinen tästä kuviosta. Omien käyttäytymismallien huomaaminen ei aina ole helppoa, mutta niistä tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen ja tärkein askel kohti niiden muuttamista. Voit myös miettiä, mistä tai keneltä olet tällaisen mallin oppinut. Tämä on käyttäytymismalli, johon sinun kannattaa kiinnittää huomiota.
Mikäli et ole sitä vielä tehnyt, kerro miehellesi, että kaipaat hänen lohdutustaan, vaikka sinun on välillä vaikeaa ottaa sitä vastaan. On tärkeää, että miehesi saa kuulla sen sinulta. Muutoin on vaara, että hän näkee vain vetäytymisesi antaman viestin ja sen sanomahan on aivan toisenlainen.
Kerro miehellesi, että sinun on välillä vaikeaa ilmaista itseäsi juuri silloin, kun olet väsynyt ja pahalla mielellä. Kerro, mitä häneltä silloin toivot. Toivotko, että hän antaa sinun olla rauhassa vai että hän tulee kuitenkin halaamaan? Vaikenemalla jätät miehesi avuttomuuden ja neuvottomuuden tilaan. Hän välittää sinusta, on kiinnostunut tietämään, mikä on hätänä ja on halukas lohduttamaan. Nämä kaikki on ilmaisuja hänen rakkaudestaan ja on suuri sääli, jos ne menevät hukkaan. Pahimmassa tapauksessa hän sulkeutuu itsekin, lakkaa yrittämästä ja tie kohti vieraantumista alkaa.
Vaikka puhuminen huonona hetkenä tuntuu vaikealta, rohkaisen sinua kuitenkin opettelemaan sitä. Vähimmillään voit sanoa vaikka: ”Minä olen nyt huonolla tuulella. En osaa nyt sanoa miksi, mutta se ei johdu sinusta.” Näin toimimalla otat vastuuta omasta käyttäytymisestäsi ja vapautat miehesi huolestumasta. Voitte vaikka sopia, että tulet itse hänen lähelleen sitten, kun olet taas valmis kontaktiin ja ottamaan lohdutusta vastaan.
Ehdotan, että kokeilet näitä. Muutos vaatii aina useita toistoja, joten ole kärsivällinen ja anna sille aikaa. Ole armollinen itsellesi. Jos yrityksistä huolimatta tuntuu, ettette pääse keskenänne eteenpäin, hae tai hakekaa ihmeessä ulkopuolista apua. Terapiassa käyminen vaatii kuitenkin sen, että puhutte kotona keskenänne ja olette valmiita muuttamaan niitä käyttäytymismalleja, jotka ovat haitallisia. Voitte aloittaa ne kotona jo tänään.
Toivon, että pääsette eroon turhasta mököttämisestä ja voitte kohdata toisenne aidommin. Sinulle rohkeutta muutoksen aloittamiseen.
