KYSYMYS: Mitä kirkko voisi tarjota meidän tilanteessamme?
Olemme yli kuusikymppisiä. Parisuhde on jatkunut 42 v., naimisissa 37 v. Meillä on aikuiset lapset, joilla on omat perheet. Lapsenlapsia on kaksi. Mielestäni vaikeuksia on ollut koko avioliiton ajan, mutta "sinnillä on menty". Kun tilanne taas kärjistyi, ehdotin avioeroa. Mieheni oli kuitenkin halukas vielä yrittämään ja ehdotti terapiaan menoa. Kävimme kerran terapeutilla, jonka valitsimme "umpimähkään" netistä. Käynnin jälkeen olimme yksimielisiä siitä, ettei hänen kanssaan kannata jatkaa. Vuorovaikutus terapeutin kanssa ei toiminut. Hänen suomen kielen taitonsa oli puutteellinen eikä hän pystynyt riittävästi kommunikoimaan kanssamme.
Minun suurin ongelmani on se, etten pysty luottamaan mieheeni. Hän taas on tyytymätön seksielämäämme. Hän kokee minut kylmäksi naiseksi. Olenkin frigidi.
VASTAUS: Teillä on pitkä yhteinen matka ja historia takananne. Se herättää minussa kunnioitusta. Vaikeuksista huolimatta ette ole luovuttaneet, vaikka sekin vaihtoehto ratkaisukeinona on tullut mieleesi. Kerrot kovin vähän siitä, mitä avioliittovuosiinne sisältyy; mitkä asiat ovat kriisiyttäneet parisuhdettanne vuosien varrella? Mitkä tapahtumat ovat vaikuttaneet luottamuksesi hiipumiseen? Seksuaaliset halut tai niiden poissaolo ovat sidoksissa usein parin keskinäiseen vuorovaikutukseen. Miten voi esimerkiksi haluta jos ei voi luottaa toiseen?
Kysyit, mitä kirkko voisi tarjota tilanteessanne? Ensimmäiseksi tulee mieleeni Kirkon perheasiain neuvottelukeskukset, joissa työskentelee pari- ja perheterapian ammattilaisia. Teitä lähin perheasiain neuvottelukeskus löytyy helposti netistä. Suosittelen soittamaan sinne ja kertomaan tilanteestanne. Teitä autetaan kyllä. Joskus sopivaa terapeuttia ei vain löydy heti ensimmäisellä kerralla. Ei siis kannata antaa periksi. Kataja ry on tehnyt vuosikalenterin erilaisista parisuhteeseen liittyvistä kursseista ja tapahtumista, joissa voi yhdessä toisten parien kanssa miettiä parisuhteen kiemuroita, selviytymiskeinoja ja vuorovaikutukseen liittyviä asioita. Rohkaisen myös tutkimaan oman seurakuntanne nettisivut. Monet seurakunnat järjestävät vuosittain tapahtumia ja ryhmiä sekä pareille että perheille.
Tilannettanne ajatellessani tuli mieleeni vielä Väestöliiton tarjoama nettiparisuhdekurssi, joka antaa mahdollisuuden yhdessä työskentelyyn kotona.
KYSYMYS: Jatkuva riitely ja miehen negatiivinen elämänasenne puuduttaa. Rakastan miestäni niin paljon että elämä ilman häntä tuntuu hirveältä, mutta myös tämä viikon sykleissä eläminen kuluttaa voimia järkyttävästi.. Välillä jopa toivoo joutuvansa vaikka johonkin onnettomuuteen jossa henkilö lähtee, jotta pääsee pois...
Lapset voivat huonosti jatkuvien äänekkäiden riitojen takia, nuorin kolmevuotias ei edes välitä kun rupeaa riitelemään vaan jatkaa leikkejään.... Olemme päällisin puolin muuten normaali perhe, meillä ei ole väkivaltaa eikä päihdeongelma... Tukea arkeen meillä ei ole, olemme käytännössä miehen kanssa kaksin perheen, lasten, ongelmien kanssa..
Olen tämän yön itkenyt vaan ja huomenna pitäisi aamulla mennä töihin... En jaksa enää.. Neuvoloissa kouluissa jne tästä ei uskalla ääneen sanoa koska pelkään että lapset viedään... Auttakaa!
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kerrot koskettavasti, miten riidat puolisosi kanssa uuvuttavat ja että olet huolissasi lasten oireilusta. Et halua että parisuhteesi tai perheesi hajoaisi, mutta koet neuvottomuutta ja yksinäisyyttä. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin! Onko sinulla ketään läheistä, jolle voit puhua väsymisestäsi ja vaikeuksistanne? Ystävien ja sukulaisten tuki on joskus korvaamattoman tärkeää. Myös yhteiskunnan järjestämät tukitoimet ovat tarkoitettu meidän kaikkien parhaaksi. Kerroit olevasi huolissasi lapsista ja pelostasi että menettäisit heidät: huostaanotto ei suinkaan ole ensimmäinen ratkaisuvaihtoehto. Perhepalveluissa etsitään ratkaisuja yhdessä perheen kanssa lasten parasta ajatellen. Vain äärimmäisissä tapauksissa päädytään huostaanottoon. Viestissä kertomasi pohjalta en näkisi syytä siihen teidän tapauksessanne.
Kuvaat viestissäsi myös monia hyviä asioita – teillä ei ole väkivaltaa eikä päihdeongelmia. Kerroit että olette päällisin puolin ”normaali perhe”. Kaikilla perheillä ja parisuhteilla on haasteensa. Missään parisuhteessa ei voi välttyä erimielisyyksiltä. Riidatkin siis kuuluvat joskus elämään. Jos kuitenkin tuntuu, että tapanne riidellä rikkoo enemmän kuin rakentaa, on hyvä pysähtyä miettimään miten tilannetta voisi muuttaa.
Mistä riitanne syntyvät? Millä tavoin olette pyrkineet ratkaisemaan erimielisyytenne? Mitkä keinot vievät asioita eteenpäin, mitkä eivät? Käsittelettekö erimielisyytenne loppuun vai jäävätkö asiat avoimiksi? Tulevatko molemmat kuulluiksi? Tässä muutamia kysymyksiä pohdittavaksi ja ehkä puolison kanssa keskusteltavaksikin.
Vuorovaikutustaitoja voi aina opetella, parisuhdetaitoja myös. Onko sinulla ja puolisollasi riittävästi yhteistä aikaa? Saatteko välillä hengähtää vanhemmuudesta ja viettää illan tai kenties viikonlopunkin kahdestaan? Jos läheisillänne ei ole mahdollisuutta kaitsea lapsianne, esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto välittää lastenhoitoapua.
Parisuhteellekin olisi hyvä löytää aikaa ja tilaa, että siinä olisi kummankin hyvä olla. Parisuhdetaidoista löytyy paljon kirjallisuutta, mutta kolmannen osapuolen kanssa keskusteltaessa parisuhteen vuorovaikutukseen voi parhaimmillaan avautua aivan uusia, tuoreita näkökulmia. Kirkko tarjoaa tukea parisuhteeseen perheneuvonnassa. Eri tahot järjestävät myös parisuhdekursseja. Rohkaisen sinua lämpimästi ottamaan asian puheeksi vaikkapa neuvolassa. Sieltäkin voit saada lisää tietoa omalla paikkakunnallanne tarjottavista tukitoimista perheille ja parisuhteelle!
KYSYMYS: Toiveena ja tavoitteena parisuhteen ja kumppanuuden toimivuuden parantaminen ja kehittäminen. Vaiheikas ja ajoittain stressaavankin aikuis- ja työelämävaihe elettynä – osin opittunakin, edessä senioriteetti, erilaisten luopumisten ja vanhuuden loppuelämä.
Selkeä ja vahva tarve saada keinoja, apua tai ohjausta paremmaksi kumppanuudeksi. Nykyisessä tilanteessamme olemme pahasti ikäviin asenteisiimme lukkiutuneessa kumppanuudessamme kyvyttömiä sopimaan asioiden selvittämisestä ja edelleen suhteen kehittämisestä rakentavaan sopimiseen. Kumppanini kohtaaminen nuoruudessa, seurustelun, pariutumisen, avioitumisen jne vaiheissa olin kiinnostunut nykyisestä puolisostani mahdollisena elämänkumppanina, innostumiseni lähemmästä tuttavuudesta johti maltillisen joutuisaan mieltymiseen ja ihastumiseen, sitten jopa jonkinlaiseen haltioitumiseen tulevista läheisyyden ihanteellisen rakentumisen ja lopullisen elämänmittaisen yhdessä onnellisena pysymisen mahdollisuuksista. Kaikki kuitenkin ilmeisessä alentuneen huomiokyvyn ja ymmärryksen tilassa – näin, nyt, elämänkokemuksen ymmärryksellä noita vaiheita arvioiden.
Sitten oman kotikiinteistön hankkimisen ja lasten syntymien jälkeen seurasivatkin intensiivisen työskentelyn ja ruuhkavuosien röykkiöiset sopeutumisen ja sovittautumisen riittämättömyyden tuskien aikaansaamat pettymykset ja keskinäiseen valtataisteluun sortuminen omien ensisijaisten intressiensä puolesta.
Omista intresseistään kiinnipitämisen ja jaksamistensa kanssa kamppaillessa jouduttiin eri suuntiin kasvamiseen ja kehittymiseen vailla yhteistä tilanne- ja tulevaisuusnäkemystä tai selviytymissuunnitelmaa, kun ilmeni ristiriitoja aiheuttavia eri suuntiin vetäviä - joskus repiviäkin velvollisuuksia ja intressejä.
Jo kauan sitten tapahtunut havahtuminen järjettömästä tilanteestamme ja suhteemme vihollismaisesta mielettömyydestä ei auttanut omatoimisista yrityksistä huolimatta palauttamaan lähentymistä – enemmänkin vain juuttumaan ikäviin asenteisiin ja mielen luomiin uhkakuviin niiden hautomine kielteisine asenteineen ja luuloineen.
Emme ole vieläkään löytäneet keinoja parempaan luonnikkaaseen kanssakäymiseen ja kumppanuuteen, tai läheisempään ja toisiamme tukevaan vanhenemiseen ja yhteisyytemme vastavuoroisuuksista sopimiseen.
Rakoileeko rakkaus? -kysymykseen voisin ensiksi vastakysyä: “Mitä se olisi itse kenellekin?” En kysy noin hankalia, mutta pyrin selvittämää seikkoja noiden käsitteiden yleisesti mielletyissä puitteissa jotenkin selkeämmin : yhteistä erotiikkaa, seksiä tai rakastelua ei ole edes aiheista keskusteluina, asenteet, halut ja tarpeet ilmenevät vain yksipuolisina. Huolenpitoa toisistamme ja palvelua toisillemme toteutamme lähes koskettamattomalla fyysisellä etäisyydellä. Eipä meillä ole varsinaisia yhteisiä iloja, tyydytyksiä tai harrastus kiintymyksiä, eikä merkittävää mielihyvää ja nautintoa toisistamme. Rooliset velvollisuudet toistemme hyväksi suoritamme tavanmukaisesti. Keskinäisestä kunnioituksesta en osaa arvioida objektiivisesti – ilmaisut ainakin vaikeasti arvioitavia elleivät jopa varottavina puutuvat tai ovat keskinäisesti tabuja. Ei meillä ole juuri enää edes kosketuksia tai mitään fyysistä läheisyyttä. Yhteisyyttä ja kumppanuutta selvittävistä ja kehittävistä asioista ei kyetä keskustelemaan. Vähäisistäkään asioista rauhallinen ja asiallinen keskustella on vaikeaa, asioiden selkeytyksistä sopimisesta puhumattakaan. Suhteemme ja kumppanuutemme on kummallinen nyppimisille ja asemiemme varmistelulle, ehkä piilojulkisestikin, perustuva peli.
Yhteisistä käytännöistä, säännöistä, tai edes ärsyttävistä seikoista ei kyetä keskustelemaan tai sopimaan. Toiveet asioiden ja keskinäisen toimeen tulemisen kohentamiseksi hiipuvat ikääntyessä ja uusien vaivojen lisääntyessä. Molempien omanlaistensa tavoitteiden romuttumisen pelot ovat vaarassa toteutua molemmin puolisesti pelkojen kasvun ja ajan hupenemisen edetessä. Yhteisyys ilmenee merkittävimmin vain jaksoittaisten yhdessä asumisen, yhteisten ruokailujen, lapsenlasten kanssa olemisen ja naapureiden ja tuttavien puitteissa. Sukulaisyhteydet, matkat, ostokset, autoilut ja yhteisen kotipiirin ulkopuoliset liikkumisemme yms lähes aina vuorotellen. Molemmilla on omat roolinsa ja reviirinsä! Tämä siis erityisesti kaihtamastani ‘rakkaus-käsitteestä’ ja sen ilmenemisestä suhteessamme.
Meillä avioparina ja -kumppaneina ei ole luonnollista läheisyyttä – vain avioliittoinstituution ulkoiset ja lainsäädännölliset puitteet, ilman tasavertaisuutta, tasa-arvoisuudesta puhumattakaan – luulen, näin ainakin minusta tuntuu tämä asenteiden vankeus olla sallimatta toiselle mitä ei itse osaa kuvitella tarvitsevansa – olisikohan asenteet näin?!
Arjen kumppanuuden onttous ja epäkohtien ja hankaluuksien väisteltävyys ahdistaa joskus sietokyvyn ja mielen arjessa ja velvollisuuksissa pysyttämisessä lähes epäonnistumisen rajoille! Merkittävin puutteeni lienee dramatiikkaan tottumaton asiakeskeisyys ja riitelykyvyttömyys, eritoten nyt, ikääntymisen korostamassa tunneherkistymisessäni ja oman tasapainoni varjelun tarpeessa?
Lapsuudenkodissani eivät aikuiset kiukutelleet, ärsyttäneet toisiaan eivätkä riidelleet keskenään, asiat sovittiin yhteisten hyväksyttävien periaatteiden mukaisesti enimmäksi yhteiseksi hyväksi. Olen työelämässä ja oman sukuni asioita selvitellessä ja järjestellessä tulevaisuuskelpoisiksi joutunut perehtymään sopimusjuridiikkaan, sovittelu-, ja neuvottelujärjestelmiin.
Ärsyyntymiskynnystäni alentaa turhalle tuntuvan valittamisen ja ruikutuksen kuuleminen, joskus jopa sanattomatkin tyytymättömyyden osoitukset, ilmapiirin ja tavallisten tehtävien asiaton ankeuttaminen sekä osallistumattomuus epäkohtien ja niiden syiden selvittämiseen ja poistamiseen sekä yhteisen hyvän mahdollisuuden lisäämisen väistely.
Masentava ja turhauttava asetelma!
YxÄijä 74v
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Ihan ensimmäiseksi minun on todettava, että surullisesta sisällöstään huolimatta viestisi oli hyvin miellyttävää ja kiinnostavaa luettavaa vivahteikkaan sanan käyttösi vuoksi. Osaat todella taitavasti ilmaista itseäsi ja kuvailla tilannetta hyvin elävästi.
Maalaat eteeni kuvan pitkästä avioliitosta, joka on alkanut suurin odotuksin ja lupauksin, mutta vuosien kuluessa nämä eivät olekaan täyttyneet, päinvastoin. Kuvaat parisuhdettanne ikään kuin taloksi, jonka hienojen ulkoseinien sisällä kaksi yksinäistä ihmistä palelee.
Ihailen sitä, että kaikesta kuvailemastasi vieraantumisesta huolimatta toiveenasi ja tavoitteenasi on parisuhteen ja kumppanuuden toimivuuden parantaminen ja kehittäminen.
Oletan, että sinulla siis kaikesta huolimatta on vielä ainakin hiukkanen uskoa ja toivoa paremmasta. Hyvä, se riittää! Ymmärrät pitkän liiton ja vanhan kumppanuuden edut. Toinen ihminen ja hänen tapansa, niin hyvät kuin ne toisenlaisetkin, ovat tuttuja ja tiedät, miten tulla toimeen. Pelkkä toisen kanssa jotenkin toimeen tuleminen ei sinulle kuitenkaan riitä. Toivot ja tavoittelet parempaa suhdetta ja antoisampaa yhteiselämää vaimosi kanssa tästä eteenpäin. Oikein hyvä!
Koska avioliitto on kahden kauppa, molemmilla puolisoilla on oma osuutensa niin suhteen toimiviin kuin toimimattomiin puoliin. Perheterapian oppeihin kuuluu kuitenkin väite, jonka mukaan yhdenkin perheenjäsenen muuttuminen järisyttää vallitsevaa tasapainoa siinä määrin, että se pakottaa myös muut muutokseen. Niinpä se, että sinä itse et enää tyydy vallitsevaan olotilaan, vaan olet lähtenyt hakemaan siihen muutosta, vaikuttaa väistämättä jossain kohdin myös vaimoosi.
Olennaista sinulle on nyt sekä asenne- että käyttäytymisen tason muutos. Kuvaat, että suhteenne on kummallinen nyppimisille ja asemien varmistelulle perustuva peli. Lakkaa sinä pelaamasta sitä. Faktahan on, että jos vanha strategia ei johda toivottuihin tuloksiin, sitä on syytä vaihtaa. Haastan sinua isoon muutokseen, mutta lupaan, että kannattaa kokeilla. Aloita siitä, että ajattelet vaimostasi kauniita ajatuksia. Näe kaikki hänen hyvät puolensa. Muistele niitä hetkiä, kun teillä on ollut mukavaa yhdessä. Huomaa kaikki ne tavat, joilla hän huolehtii sinusta ja hyvinvoinnistasi. Mieti, mitä kaikkea kaipaisit, jos hän yllättäen poistuisi elämästäsi. Ala asennoitua häneen kuin hän olisi sinulle rakas. Käännä katseesi pois hänen epätäydellisyyksistään ja anna negatiivisten ilmaisujen valua ohi, älä kiinnitä huomiotasi niihin.
Lopeta sinä omalta osaltasi nyppiminen ja muu negatiivinen käytös. Kiitä häntä aina, kun on aihetta. Tee joskus sellaisia asioita, joita hän toivoo ja niin kuin hän toivoo. Kuuntele häntä. Voi olla, että hänen valituksissaan on jotain ihan oikeaa sisältöä. Myös hänellä on paljon pettymystä ja loukkaantumisia sydämessään. Pyydä anteeksi niitä asioita, joissa olet toiminut väärin. Sitäkin voi pyytää anteeksi, että on aiheuttanut toiselle pahaa mieltä. Pyri itsekin antamaan hänelle anteeksi ne asiat, joilla hän on sinua satuttanut. Ehkä hän ei ole kaikkia niitä tarkoittanut. Ole itsellesikin armollinen menneiden suhteen. Kumpikin teistä on toiminut niin kuin niissä tilanteissa on ajatellut hyväksi olevan, itselle, perheelle tai jollekin muulle. Ihmiset tuskin koskaan tavoittelevat pahaa. Joskus emme vain osaa tai kykene toimimaan viisaammin. Onneksi niin kauan kuin on elämää, on vielä mahdollisuus muutokseen.
Vaimosi tulee varmasti ihmettelemään muuttumistasi. Se on ihan hyvä, se kertoo, että hän on huomannut sen. Aluksi hän on todennäköisesti ymmärrettävästi hämmentynyt. Muutos voi tuntua pelottavalta, olettehan jo niin pitkään pelanneet tuttua peliänne. Vanha ja tuttu, huonokin, on turvallisempaa kuin uusi ja erilainen. Älä kuitenkaan väsähdä vastoinkäymisiin, vaan jatka valitsemallasi linjalla. Kun näytät, että muutos on pysyvää, vaimosi on pakko asemoitua tilanteeseen jollain uudella tavalla.
Toivoit apua tai ohjausta paremman kumppanuuden saavuttamiseksi. Ohjeeni eivät ole helppoja eivätkä yksinkertaisia. Niiden lisäksi tarvitset sinnikkyyttä ja pitkämielisyyttä. Kun hankaluudet ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, niiden muuttaminen vie myös aikaa. Älä enää hukkaa aikaa, vaan aloita heti!
Rakkauden ja onnellisemman parisuhteen puolesta, kannustavin terveisin parisuhdevalmentajasi
KYSYMYS: Hei miten voin olla.. Mies on ahdistunut meidän suhteesta, samoin minä. Mies välillä on sanonut että olen tärkeä hänelle ja välillä riitojen aikana huutaa ja raivoo mulle suksi helvettin hänen elämästä.. Ensimmäinen ihminen kehen olen luottanut täysin, on minun avomieheni, mutta tapahtui se käänne niin että hän on valehdellut työasioitaan minulle 2,5 mielestäni ja monen tuttujen mielestä mies teki erittäin liikaa töitä, että vaikutti parisuhteseen ja perhe elämään.. Jälkeen päin mies riidan yhteydessä huutaen minulle että hän on ottanut itse ylimääräistä työtä sen takia että on ahdistunut koti olostaan.. Mutta sillä väliin kuin mies otti ylimääräisen työn ja yritti ajattella että työn teolla pystyy hoitaa pahaa oloan, niin minulla oli silloin masennus, mutta silti yritin hoitaa kodin ja lapset + työ. Yritin jollain tavoin siinä keskustella mieheni kanssa parisuhteesta, mutta miehen vastaus on "EN TIEDÄ, EN OLE PUHUJA IHMINEN".
Aina on toi ollut sama nauha kun kysyn että mikä on, voitko kertoa mikä hätänä? Mies vastaa aina että ei mikään on vaa väsynyt, mutta mies on aina omissa oloissaan ja hiljanen.. Ei nähnyt lapsia eikä minua. Mä aloin muuttua siitä kun ei ole seksiä, ei ole minkään näköinen yhteys, kun riidat ja paha olo molemmille. Mies haluaa eron minä en, rakastan siitä huolimatta mitä on ollut ja on vielä.. Miten voin luottaa mieheni?? Ja mieheni tytöllä, jota pidän kuin omaa tytärtäni ja jonka olen kasvattanut ja huolehtinut kuin omaa lihaa ja verta, tytöllä on todettu sairaus jonka kohtalo on tuskallinen kuolema. Tyttö on nyt 10v.
Mutta parisuhde ongelmat alkoi jo paljon aikasin ennen kun lapselle todettu ton kohtalon.. Nyt yritän että ollaan arjessa ja normaali arki ja yrittää päivä kerrallaan mennä mutta kun painaa parisuhde asia niin että välillä ei meinaa pysyä järjissään.. Eilen tuli tyhmästä asiasta taas riita ja mies huutaa mulle mä vihaan sinua kun ahdistat minua kun on aina sanomassa jotain valitus, tämän valituksen mieheni tarkoitti että kuin laitoin viestin hänelle että minä ja hänen tytär jäädään vielä toisen yön minun ystävän luona että hän sais olla rauhassa kotona mitä on joskus toivonut, sitten odotin vastausta viestiin että laittas vaikka "ok" tai jotain vastaavaa, niin ei kuulunut mitään. Olin loukkaantunut olis kiva saada edes viestin kautta vastausta, mutta soitin seuraavana päivänä miehelleni, että tuleeko hakemaan meitä pois mun ystävän luota.. Niin hän hoitaa eka pari asia ennen kuin tulee hakemaan ja siinä minä kysyin että miksi ei vastannut minun viestiin ja olis kivaa saada tietää että tuliko viesti perille ja että ei voi aikuinen mies aina voi käyttäytyy miten sattuu. Siinä vaihessa mies käytti rumaa kieltä ja rupesi huutamaan ja kotona raivoamaan. Mulla on henkinen ja fyysinen terveys pettänyt jo.. Mutta haluan saada minun mieheni takas ja meidän kodin iloisemmin, mutta yksin en jaksa kaiken tämän keskellä.
_____________________________________________________________________________________
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Minulla herää iso huoli sinun jaksamisestasi. Kirjoitit, että henkinen ja fyysinen terveytesi on jo pettänyt... Mitähän mahdat tällä tarkoittaa? Oletko saanut apua terveysongelmiisi?
Mitä parisuhteeseesi tulee, niin tilanteenne kuullostaa minusta varsin tulehtuneelta. Kirjoitit, että olette molemmat ahdistuneita miehesi kanssa ja olette etääntyneet toisistanne. Asioista keskusteleminen on vaikeaa. Riitojen aikana miehesi huutaa ja raivoaa sinulle... Kuinka kauan mahdat jaksaa tätä? Kirjoitat, että miehesi haluaisi erota, mutta sinä et, sillä rakastat häntä kaikesta huolimatta. Jäin miettimään, että oletko myös jollakin tapaa riippuvainen miehestäsi (esimerkiksi taloudellisesti)? Vaikuttaa siltä, että olet varsin yksin murheidesi kanssa. Onko sinulla ketään läheistä, kenen kanssa voit jakaa ajatuksiasi?
Minusta olisi nyt ensiarvoisen tärkeää, että hakisit keskusteluapua itsellesi esimerkiksi terveysasemasi tai työterveyshuoltosi kautta. Keskusteluapumahdollisuuksista voit tiedustella myös alueesi Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Palvelu on luottamuksellista ja maksutonta.
Älä jää yksin huoliesi kanssa vaan hae apua jo tänään!
KYSYMYS: Pulmani koskee suhdetta, jonka ongelmana omasta näkökulmastani on suhteen "määrittelemättömyys" ja paikallaan polkeminen.
Tapasin miehen noin kaksi vuotta sitten, jolloin hän oli eronnut edellisestä suhteestaan. Emme alkaneet seurustelemaan, sillä miehen tilanne oli täysin epäselvä. Tapailimme, mutta itse odotin enemmän, odotin parisuhdetta. Tämä aiheutti välillämme ristiriitoja, sillä odotuksemme olivat erilaiset. Erosimme ja lähdin etsimään itselleni jotakin toista ihmistä. Kuitenkin ikävä ajoi minut jälleen yhteen häneen kanssaan. Suostuin siihen, että vain tapailemme, sillä halusin hänet elämääni “millä ehdolla tahansa”.
Tapailua on kestänyt nyt noin vuoden, ja välimme ovat lähentyneet kovasti. Koen hänet läheiseksi ja monella tapaa suhteeni häneen tuntuu tunnetasolla seurustelulta. Kuitenkin näemme hyvin harvoin, emmekä jaa arkea millään tavalla. Hän myös ahdistuu, jos yritän puhua suhteen laadusta, eikä seurustelun kriteerit käytännön tasolla täyty. Olen myös hyvin epävarma, sillä en tiedä onko hän oikeasti minuun millään tapaa sitoutunut, vaikka itse koen hänet läheiseksi. Näen paljon vaivaa hänen vuokseen, suunnittelen menoja hänen aikatauluihin, yritän olla tukena. Hän myös tukee minua.
Ongelmani on, että en tiedä miten jatkaa. Epävarmuus hänen ajatuksistaan suhteestamme saa minut epäilemään, sitä käytänkö itse turhaa aikaani häneen. En ole ihan valmis vielä luovuttamaan, sillä hänessä on jotain upeaa, mutta en tiedä mitä muuta voin vielä tehdä? Hän ei kaikesta vaivannäöstä(suuresta sellaisesta) ja antamastani ajasta huolimatta ole valmis edes puhumaan suhteesta, saatikka sitten seurustelemaan. Mitä tehdä?
Nainen, 29
VASTAUS: Kiitos selkeästä kysymyksestäsi. Tilanteesi on sen sijaan kaikkea muuta kuin selkeä. Pohdintojasi värittävät epävarmuus ja voimakkaat ristiriidat. Yritän selkeyttää tilannettasi hiukan: 1) Olet kohdannut ihmisen, josta pidät, ja jonka koet läheiseksi 2) haluat seurustella hänen kanssaan ja vakiintua 3) näet paljon vaivaa, että yhteisolonne toteutuisi. 4) hän ei halua seurustella kanssasi 5) hän kokee puheet seurustelusta ja tulevaisuudesta ahdistavaksi.
Huomaat varmasti, kuinka erilaiset näkökulmat sinulla ja vastaavasti ”kumppanillasi” ovat. Hän on ilmeisimmin tyytyväinen siihen, että suhteenne on toistaiseksi määrittelemätön. Toisin kuin sinä, joka koet että suhteenne polkee paikallaan. Itse asiassa teit itse saman havainnon aiemmin, ja siksi suhteenne silloin siihen päättyikin. Nyt olette tavallaan taaskin siinä kohdassa ja se ajatus, että olet hänen kanssaan ”ehdoilla millä tahansa”, ei enää riitäkään.
Ei ole helppoa irrottautua ihmisestä, josta on tullut läheinen ja rakas. Kirjoitat, että hänessä on upea puoli ja sinun on vaikea luovuttaa hänestä. On hienoa, että kykenet kiinnittymään siihen hyvään, mitä hänessä on. Samalla sinun tulisi nähdä myös se, että hänessä on puolia, jotka haavoittavat sinua. On tavallaan hyvin loukkaavaa, ettei hän, kaikesta huolimatta, pystykään sitoutumaan sinuun. Siksi sinulle tuleekin varmasti tunne ajan haaskauksesta ja turhautumisesta. Sinun täytyy asettaa nämä kaksi asiaan vaakakuppiin, ja tarkastella kumpi painaa enemmän: hienot hetket hänen kanssaan vai alituinen pettymys ja hylätyksi tulemisen tunne, kun hän ei ole valmis seurustelemaan kanssasi samalla vakavuudella, kuin sinä hänen kanssaan.
Kuten sanottu, luopuminen sattuu, mutta luopuminen voi myös johdattaa uuteen tilanteeseen ja uusiin mahdollisuuksiin. Mihin ratkaisuun päädytkin, toivotan sinulle rohkeutta!
KYSYMYS: Meillä on mieheni kanssa pieni (4kk) lapsi. Mieheni ehdotti aikanaan lapsen hankintaa, en siis häntä siihen pakottanut.
Nyt hän ei kuitenkaan osallistu lapsen hoitamiseen ollenkaan. Hän ei hoida myöskään kotitöitä. Jos kotona menee jotain rikki (omakotitalo) niin aikansa vitkuteltuaan hän saattaa asialle jotain tehdä kun tarpeeksi monta kertaa pyydän, mutta yleensä niin huonosti että siitä seuraa vain lisää ongelmia. Töistäkin hän sai nyt potkut, joten nyt korostuu entistä enemmän se, että minä teen kaiken ja hän ei tee lähestulkoon mitään. Aikansa hän kuluttaa harrastusten parissa ja tietokoneella. Tietsikalla hän on päivässä useita tunteja, tuntuu olevan täysin riippuvainen siitä, ja suuttuu kun koitan pyytää jotain kohtuutta asioissa. Hänen mielestään käyttö on kohtuullista ja "muut on yhtä paljon". Telkkarin tuijottaminen vie myös osan ajasta. Nyt on taas viikon reissussa, ensimmäisen reissunsa teki heti kun sairaalasta palasimme, ja oli poissa puolitoista viikkoa.
Nyt nuo harrastukset vie myös kaikki hänen rahansa, ja minä olen joutunut maksella kaikki hänen ruokansakin.
Haluaisin vain normaalia perhe-elämää, mutta miehestäni ei näytä siihen olevan. En haluaisi rikkoa perhettäni, haluaisin että lapseni saisi kasvaa ydinperheensä kanssa. Rakastan miestäni, mutta en jaksa tällaista. Hänen mielestään vaatimukseni ovat kohtuuttomia, hän "ei saa tehdä mitään", eikä hän suostu lähtemään perheterapiaan. Kotona hän porsastelee eikä siivoa jälkiään, joten hän aiheuttaa minulle valtavasti lisää työtaakkaa, ja tilanne rasittaa minua henkisesti. Tuntuu että minun olisi parempi olla ilman häntä, mutta sitten taas mietin lastani. En enää tiedä mitä tehdä.
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Tunnet itsesi melko petetyksi parisuhteessasi. Miehesi, joka halusi perheeseenne lasta, ei nyt vauvan synnyttyä osallistukaan lapsen hoitoon ja kotitöihin aktiivisesti. Vastuu lapsesta ja kodista on pääsääntöisesti sinun harteillasi.
Lapsen syntymä on iso elämänmuutos. Kahdesta tulee kolme ja vauva-arki voi yllättää sitovuudellaan. Mietin, miten miehesi on mahtanut kokea tämän kaiken. Joskus voi syntyä sellainenkin kierre, että mitä enemmän nainen omistautuu vauvalle ja kodin hoitamiselle, sitä yksinäisemmäksi ja ulkopuolisemmaksi mies kokee itsensä ja sitä enemmän hän vetäytyy. Tästä taas seuraa se, että nainen kuormittuu yhä enemmän, uupuu ja syyttää miestä, joka vetäytyy lisää. Osapuolilla voi olla erilainen näkemys siitä, alkoiko noidankehä miehen arkivastuusta vetäytymisestä vaiko naisen vetäytymisestä läheisyydestä. Olennaista on se, että kehän pyöriessä kumpikin kokee yksinäisyyttä ja voi huonosti. Väärinymmärrykset lisääntyvät.
Mikä olisi teille sopiva tilanne istua alas ja puhua tämän elämänvaiheen kokemuksista? Onko miehesi tarrautunut joihinkin sinkkuelämän jäänteisiin, aikaan, jolloin reissut kavereiden kanssa ja tietokoneen ääressä istuminen saattoivat viedä ison osan ajasta? Mitä isäksi tuleminen merkitsee hänelle? Mistä hän nauttii perhe-elämässä? Mitä hän mieluiten tekee vauvan kanssa? Mikä vauvaelämässä on tuntunut vaikealta? Mihin hän on pettynyt? Mikä voisi auttaa häntä sopeutumaan uusiin vastuisiin? Voisit itse kertoa omasta kasvustasi äitiyteen. Mikä siinä on sinulle ollut helppoa ja ihanaa, mikä yllättävää, mikä vaikeaa? Mihin olet pettynyt? Mihin kumpikin kaipaatte muutosta? Jos tällaista keskustelua on hankalaa saada onnistumaan ilman syyttelyä ja riitaa, voisitte puhua näistä asioista vaikkapa yhteisellä neuvolakäynnillä terveydenhoitajan kanssa. Avoin ja molemminpuolinen tunteista, toiveista ja tarpeista puhuminen auttaisi teitä muutokseen. Muutos lähtee liikkeelle pienistä, konkreettisista teoista.
Keskustelussa on tärkeää muistella, mihin olette rakastuneet toinen toisissanne. Mikä teidän suhteessanne on ollut hyvää ja toimivaa? Miten sitä voisi löytää nykyiseen arkeenne uudelleen? Millä pienellä huomioivalla teolla voit osoittaa miehellesi, että näet edelleen nykyisen kuoren alla rakkaan kumppanisi? Ehkä pieni huomionosoitus saisi hänet vastaamaan samalla tavalla ja negatiivinen kehä välillänne voisi kääntyä pyörimään hyvään suuntaan. Jos olet aiemmin kokenut suhteesi mieheen läheiseksi ja hyväksi, arvelen, että teillä on mahdollisuus rakentaa onnea uudelleen. Se on työtä, johon tarvitaan sanoja ja tekoja.
KYSYMYS: Haluaisin saada mielipiteenne tilanteestani. Ongelmana on mieheni asenne. Hänellä on ollut monia vastoinkäymisiä elämässään, viimeisin niistä työttömyys ja pätkätyöläisyys. Ymmärrän kyllä, että ikävät asiat saavat maailman näyttämään epäreilulta ja elämän hankalalta, mutta en osaa kannustaa häntä enempää. Mies on muuttunut vihamieliseksi parissa vuodessa. Väkivaltainen hän ei onneksi ole, mutta hänen puheensa painottuu kaikkeen negatiiviseen, kaikki erilaiset ihmisryhmät ärsyttävät häntä, eikä hän enää osoita empatiakykyä kuten ennen.
En usko hänen olevan mielisairas, enkä vielä pelkää. Mutta hän on kuin ei rakastaisi mitään eikä osaa ottaa rakkautta vastaan. Se on henkisesti väsyttävää, kun hänelle on turha puhua elämän pienistä iloista, sillä ei hän niitä ymmärrä. Häntä piristää vain raha, kun sitä on tarpeeksi paljon. Suhteemme on periaatteessa hyvä, mutta ilmapiiriltään välillä raskas. Tiedän olevani turhamainen, mutta olen pettynyt siihen, että menin naimisiin miehen kanssa, jota ei enää ole. Tilalle on tullut joku muu, joka vie ilonaiheet elämästä.Tuskin saan häntä mihinkään ammattiauttajan puheille, sillä hän on tyypillinen suomalainen jääräpää.
Nyt löydät Suhdeklinikan myös Facebookista!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Pohdit miehesi yleistä negatiivisuutta. Koet hänen suhtautuvan kielteisesti niin omaan elämäänne kuin yleisiin ilmiöihin, ihmisiin ja tapahtumiinkin. Kerrot, että miehesi ei ole väkivaltainen, mutta sinua on alkanut huolestuttaa hänen elämänasenteensa. Tuo negatiivisuus, jota kuvaat, saattaisi liittyä masennukseen. Kuulostaa siltä, että miehesi elämässä on ollut monia vastoinkäymisiä viime aikoina. Kun taakkoja kertyy paljon, masennus on mielen luonnollinen reaktio ylikuormitukseen.
Masennukseen liittyy uupumista, ilottomuutta, mielenkiinnon katoamista ennen mielihyvää tuottaneisiin asioihin ja yleistä kielteisyyttä, elämän merkityksettömyyden kokemusta. Näin ollen ehdottaisin, että miehesi kävisi lääkärissä keskustelemassa voinnistaan. Masennus ei ole mikään mielisairaus vaan ihmisen yritys selviytyä olosuhteissa, joissa hän rasittuu yli voimiensa. Uskon, että miehesi on hyvä ja hieno ihminen, jonka oikeata olemusta masennus tällä hetkellä vääristää. Tämä masennusoletus on toki vain minun mielikuvani sen perusteella, miten kuvasit tilannettanne. Jos ajatukseni menee ihan metsään, lääkärikäynti oikaisisi senkin asian.
Joka tapauksessa voisit ottaa puheeksi sen, miten näet ja koet miehesi muuttuneen. Älä syyllistä, vaan kerro konkreettisin esimerkein, millaisissa tilanteissa sinulla herää huoli hänen hyvinvoinnistaan. Muista myös antaa palautetta kaikesta siitä hyvästä, jota koet hänen tekevän. Osoita, että hän on tärkeä ja rakas sinulle, ja juuri sen tähden olet huolestunut.
KYSYMYS: Olen hukassa oman pääni sisällä ja se aiheuttaa nyt ongelmia parisuhteeseen. Minulla ja avomiehelläni on molempien mielestä todella upea suhde, rakkautta riittää ja halua tehdä suhteesta pitkä löytyy. Suhteessamme puhumme kipeistä ja vaikeista asioista suoraan ja meidän mielestä se on vahvuutemme.
Ongelma on seuraava: Mies on sanonut minulle, että minä en aiheuta hänessä roihuavaa rakkauden tunnetta, ja että hän kyllä rakastaa minua mutta ei intohimoisesti. Hänen mukaansa hän on ollut sellainen "tasaisesti tunteva" ihminen koko ikänsä. Ensin se oli minulle ok, mutta keskusteltuani kavereitteni kanssa asiasta, he sanoivat että se ei ole heidän mielestään normaalia ja että parisuhteessa kuuluisi ainakin jossain vaiheessa mennä jalat alta. Itse olen aika ajoin aivan hulluna mieheen ja ilmaisen sen selvästi.
Miehen mielestä suhteemme on hyvä ja hän haluaa jatkaa, vaikkei tunne intohimoista rakkautta minuun (tämä on siis selvitetty keskustelemalla, ei ole minun päätelmäni).
Siis: onko tämä vain minun tarvettani tuntea itseni intohimoisesti rakastetuksi? Ja voinko tehdä jotain tälle tunteelle, toisin sanoen, en voi muuttaa miestäni rakastamaan minua intohimoisesti. Itseäni voin muuttaa. Onko intohimon puuttuminen normaalia suht. tuoreessa (1,5v) parisuhteessa? Jokainen suhde on yksilöllinen, tiedän, mutta entä jos tarvitsee jotain mitä toinen ei voi antaa, kuten intohimoista rakkautta? Kiitos vastauksesta!
VASTAUS: Hei ja kiitos kysymyksestä, joka koskettaa monia! Intohimoinen rakkauden kokemus liittyy usein suhteen alkuvaiheessa koettavaan rakastumisen huumaan. Se ei ole merkityksetöntä, koska tuohon kokemukseen voidaan myöhemmin suhteessa palata ja löytää hetkittäin sama kipinä uudelleen. Kaikki suhteet eivät kuitenkaan ala samalla tavalla. Suhteet ja yksilöt ovat erilaisia. Miehesi kertoo, että hän on ylipäänsä tasainen ihminen, jonka tunne-elämän vaihtelut eivät ole jyrkkiä. Näin ollen on varsin ymmärrettävää, että sama pätee hänen rakkauselämänsä alueella. Hänen syvä kiintymyksensä ja rakkautensa ovat yhtä arvokkaita kuin joidenkin toisten voimakas rakastumiskokemuskin. Tasainen rakkaus voi olla vakaata ja pitkäjänteistä. Sitä ei pidä arvottaa kiihkeätä hurmaa huonommaksi. Miehesi tapa rakastaa on hyvä. Se on hänen ainutlaatuista rakkauttaan sinua kohtaan.
Haastaisin kuitenkin teitä tutkimaan suhdettanne ja rajojanne. Joskus varovaisuuden ja tasaisuuden takana voi olla pelkoja omia tunteita ja omaa seksuaalisuutta kohtaan. Jollakulla voi olla sellaisia ajatuksia, että jos todella paljastaisin, miten paljon tarvitsen sinua, olisin hyvin haavoittuva ja turvaton. Suojautuakseni sellaisilta tunteilta en anna itselleni lupaa heittäytyä suhteeseen ihan täysillä. Joku toinen taas saattaa pelätä oman seksuaalisuutensa ydinteemoja haluamatta paljastaa kumppanilleen paljonkaan toiveistaan ja fantasioistaan näin herkällä alueella. Tällöin hän kieltää itseltään ja kumppaniltaan kokemuksen hekumallisesta seksuaalisesta yhteydestä.
Ehkä nämä huolet ovat turhia teidän kohdallanne, mutta heittelen näitä kysymyksiä virikkeiksi, joista voitte keskustella. Mitä toivotte? Mitä pelkäätte? Mitä kohti olette kulkemassa suhteessanne? Miten hyvin tunnette toisenne? Ihmiset muuttuvat vuosien varrella, joten suhdetta ja kummankin mieltymyksiä, toiveita ja tavoitteita on hyvä päivittää välillä.
Hyvää jatkoa ja lisääntyvää itsetuntemusta sekä toisiinne tutustumista toivoen,
KYSYMYS: En osaa yhdistää 5 hengen perhearkea ja kolmivuorotyötä hoitoalalla. Olen ihan poikki enkä nauti mistään. Hermot todella kireällä..
VASTAUS: Viiden hengen perhearjen ja työelämän yhdistäminen on hankalaa kelle tahansa, saati jos on komivuorotyössä. Otan osaa. Laitan alle pari linkkiä, joita voit vilkuilla ja goolettamalla löydät lisää. Niitä lukemalla huomaat, että et taatusti ole yksin tilanteesi kanssa.
Noista linkeistä ja googlettamalla voit löytää monenlaisia käytännön vinkkejä kuinka helpottaa perhearkeasi. Mietin, että ehkä olet jo kuitenkin saanut käytännön "siivoa vähemmän" ja "priorisoi" -vinkkejä riittävästi ympäristöstäsi. Aprikoin mikä saa sinut hakemaan lisäapua tästä palvelusta. Käytännön vinkkejä netistä löydät paremmin muualta. Meidän ainoa poikkeus on se, että tarjoamme kontaktia ammattilaiseen. Keskustelupalstoilla löytyy kontaktia, mutta vain harvoista paikoista saa yhteyden parisuhdealan ammattilaiseen. Mietin kertooko se minulle jotakin.
Viestisi on sinänsä jännä: tunnut haluavan henkilökohtaista yhteyttä ammattilaiseen, mutta kerrot kovin vähän itsestäsi ja tilanteestasi. Pohdin, mitä minun kannattaisi ymmärtää siitä? Kun viesti on näin lyhyt yli- ja väärinymmärtämisen mahdollisuus on valtava. Voisin siis vastata samalla niukkuudella ja ohjata sinua hakeutumaan ammattilaisen kanssa arvioimaan tilannettasi. Seuraavaksi pohtisin miten löytää omalta alueeltasi terapia- ja tukipalveluita ja lopuksi toivottelisin hyvät jatkot.
Mutta näin ammattilaisena kuvittelen sinun hakevan sittenkin jotakin muuta, mutta miten arvata, mitä se muu olisi? Ensimmäisenä voisin kiinnittää huomioni viestisi yleisilmeeseen: niukka, ja painavaan ilmaisuusi: ihan poikki enkä nauti mistään. Hermot todella kireällä. Toiseksi voisin tunnistaa mahdollisia masennuksen oireita: poikki ja en nauti mistään, hermot kireällä. Kolmaneksi voisin nojata yleiseen tietämykseeni ja kokemukseeni lapsiperheiden tilanteista ja ihmisen psyykestä. Voisin vielä ratsastaa sillä tiedolla, että otat yhteyttä aikuisten parisuhdepalveluun ja arvailla sen pohjalta ongelmia lähisuhteissasi. Yritänpä vastailla jotakin sinulle tältä pohjalta ja jätän sinut arviomaan oliko siitä sinulle hyötyä.
Niukka, mutta painava viesti
Kysyn itseltäni, miksi joku haluaisi ilmaista asiansa näin? Niukkuus voisi kertoa kiireestä, välinpitämättömyydestä omaa tilannettaan kohtaan, epäluottamuksesta viestin lukijaa kohtaan, epätoivosta tai uupumuksesta. Tietysti niukkuus voisi kertoa myös huolimattomuudesta ja siitä ettei asia oikeasti niin tärkeä ole, lopun painokkuus ei kuitenkaan näyttäisi tukevan tätä tulkintaa, eikä ainakaan se, mitä tiedän lapsiperhearjesta ja kolmivuorotyöstä.
Nojaan siis ensimmäisiin tulkintoihini ja ne saavat minut ajattelemaan aika vakavia ajatuksia. Huomaan hieman huolestuvani ja mietin olisiko sinulle mahdollista arvioida tilannettasi jonkun ulkopuolisen kanssa. Onko sinulla jotakuta ystävää, sukulaista, jonka arviokykyyn luotat ja jonka uskot olevan sinun puolellasi? Jos tällaista ihmistä ei ole, etsi paikkakunnaltasi ammattilainen neuvolasta, mielenterveystoimistosta, psykiatrian polilta, terveyskeskuksesta, perheneuvonnasta, yksityisiltä markkinoilta tai muualta pohtimaan yhdessä sinun kanssa tilannettasi. Tehkää yhteinen suunnitelma, miten lähdette ratkomaan tilannetta. Ymmärrän, että voit kokea tilanteesi hankalaksi jos paikkakuntasi on pieni. Oman kunnan terveyspalveluita ei ole aina helppo tai viisastakaan käyttää silloin kun itse on alalla. Usein tällaisissa tilanteissa saa kuitenkin käyttää naapurikunnan palveluita ja kolmannelta sektorilta on myös palveluita saatavissa.
Ilmaisusi: "Olen poikki ja en nauti mistään, hermot kireällä"
Yllä mainitut ilmaukset voisivat helposti viitata masennukseen. Olisiko sinun syytä arvioita tätä mahdollisuutta yhdessä jonkun toisen ihmisen kanssa? Ei ole tavatonta uupua ja masentua lapsiperhepyörityksessä. Kun sinun tapauksessasi siihen vielä lisää kolmivuorotyön ei olisi ihme, jos uupuisit. Masennukseen ja uupumukseen voidaan kuitenkin vaikuttaa, mutta kaikki niistä kuitenkin vaativat sen, että ryhdyt jakamaan tilannettasi, kipuasi ja ajatuksiasi jonkun toisen kanssa. Onko se sinulle haastavaa? Onko taustalasi pettymisiä avunsaannissa ja kuulluksi tulemisessa? Jos näin olisi, kehotan sinua olemaan tarkkana sen suhteen, että valitset avata sydämesi sellaiselle ihmiselle, jonka koet turvalliseksi. Jos kyse on ammattilaisesta, et voi etukäteen tietää millainen henkilö vastassasi on. Silloin voi kuitenkin aloittaa siitä, että kertoo kuinka vaikea on luottaa ja kertoa omista asioistaan. Se keskustelu avaa sinulle ripeästi sitä, kuinka paljon on mahdollista rakentaa luottamusta tässä suhteessa.
Yleistä pohdintaa
Sitä mietin, että missä on lasten isä/isät/toinen vanhempi? Miten hän on mukana perheenne arjessa vai elättekö eri talouksissa? Modernia on jaettuvanhemmuus, jossa molemmat vanhemmat osallistuvat niin lasten kuin kodin hoitoon. Olisiko teillä jotakin tekemistä tai uudelleen määrittelyn aihetta tällä saralla? Helpommin sanottu kuin tehty, vai? Jos koet, että perheenne työnjako on vinoutunut tai vastuu kaatuu liika toisen niskoille, on korkea aika keskustella. Oikeudenmukaiseksi koettu työnjako lisää molempien hyvinvointia ja suhteen koettua tyytyväisyyttä. Jos keskustelu ei suju tai yltyy toistuvasti riidaksi, suosittelen hakemaan pariterapeutista apua. Jos toista vanhempaa ei ole käytettävissä, kannattaa pohtia, mistä kaikkialta voisit tukea saada. Väsynyt vanhempi ei ole kenenkään etu, vaan kaikkien tappio. Samalla mietin, miten ylipäänsä koet, saatko riittävästi tukea ympäristöstäsi ja mahdolliselta puolisoltasi? Kokemus, että jää liian yksin on varmin tapa uupua ja masentua. Olipa tuen puute konkreettista kotitöiden kasautumista tai henkistä yksin jäämistä, se syö miestä/naista/lasta/koiraa. Me olemme kaikki laumaeläimiä ja yksin ja tuetta jääminen on meille jo biologisesti kauhistus, vaaran ja stressin paikka. Siksipä toivon, että kurottuisit muita kohdin ja etsisit rinnallesi ihmisiä, joiden kanssa jakaa asioita ja ajatuksia. Jos vaikeutesi kuitenkin piilee juuri tässä, sitä painokkaammin neuvoisin sinua kääntymää ainakin aluksi ammattilaisen puoleen.
Tällaisen vastauksen nyt siis laadin kuvittelemalleni kysyjälle. Toivottavasti siinä oli sinulle jotakin hyödyllistä ja käyttökelpoista.
Toivon sinulle kaikenlaista hyvää syksyn synkän keskelle.
KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa jo lähes neljäkymmentä vuotta. Suhdetta ovat rasittaneet toiset suhteet ja niistä puhumattomuus. Taustana on mieheni adoptiolapsuus, minulla isän alkoholiongelma, ero isästä kun olin vain kuusivuotias (hän kuoli, kun olin yksitoistavuotias). Joskus tuntuu, että elämä on pahaa unta. Ehkä se on sitä meille molemmille.
Koska menimme nuorina naimiisin, piti aloittaa elämä turvallisista lähtökohdista käsin, mikäli ymmärrän.Olimme vain lapsia, jotka rakastuivat toisiinsa. Meillä on lapsia on kaksi ja he elävät jo omaa, onnelllista elämäänsä. Meillä on hyvä olla, mutta tunteista emme pysty puhumaan. Minä yritän, mutta mieheni on kuin hiljainen puu. En voi ymmärtää häntä mitenkään. Hän sanoo, että hänellä on kaikki hyvin. Hyväniin, mutta minulla ei ole kaikki hyvin. Olen onneton ja surullinen.
Lohtuna ovat lapset ja lapsenlapset, jotka tuovat jo paljon rakkautta. Mutta silti kaipaan mieheni rakkautta, missä se on?
VASTAUS: Kerroit kirjeessäsi että teillä puolisosi kanssa "on hyvä olla". Ihan kaikki ei kuitenkaan ole hyvin. Välillä koet että elämäsi on kuin pahaa unta. Koet ettei puolisosi osaa puhua tunteistaan eikä kaikkia kipeitä asioita menneisyydestä ole voitu käsitellä. Kaipaat miehesi rakkautta.
Kun kerroit puolisosi adoptiolapsuudesta ja oman isäsi alkoholiongelmista ja varhaisesta kuolemasta, ymmärsin että olet pohtinut ehkä enemmänkin omaa elämääsi ja puolisosi elämää sekä taustojanne. Usein onkin niin että monet nykypäivän asiat juontuvat kaukaa menneisyydestä, jopa lapsuudesta. Ehkä puolisosi ei ole lapsena oppinut ilmaisemaan tunteitaan ja omia tarpeitaan? Ehkä häntä ei ole kuultu eikä huomattu? Nämä ja monet muut asiat selviävät jos löydätte keskusteluyhteyden ja rohkenette kohdata myös kipeät asiat yhteiseltä taipaleeltanne. Uskottomuus satuttaa ja loukkaa. Luottamus on vaikeaa rakentaa uudelleen - mutta mahdotonta se ei ole. Uskottomuuden tuottaman kivun ja häpeän takia asiasta voi olla vaikea puhua. Vuosien jälkeen sen esille nostaminen voi tuntua vanhojen haavojen auki repimiseltä. Voisiko asiasta puhuminen kuitenkin palauttaa yhteyden ja luottamuksen välillenne?
Mietin vielä tuota puolisosi puhumattomuutta. Kuinka kauan sitä on jatkunut? Onko se leimannut suhdettanne alusta lähtien vai kehittynyt vuosien varrella? Onko se suora seuraus uskottomuudesta?
Omista tunteista puhuminen ei aina ole helppoa. Sitä voi kuitenkin opetella. Turvallisessa ilmapiirissä omien tunteiden sanoittaminen on helpompaa. Ja kun tunteilla on nimi, ne on helpompi kohdata ja työstää.
Millä tavoin olette osoittaneet toisillenne rakkautta? Kun muistelet yhteistä elämäänne, miten olette ilmaisseet välittämisenne ja toisen merkittävyyden itselle? Joku ilmaisee rakkautensa sanoin, toinen teoin. Oletteko puhuneet siitä, miten itse pyritte ilmaisemaan toiselle että hän on tärkeä? Jos puolisosi ei enää ilmaise välittämistään sinulle, olisi hyvä että voisit avoimesti puhua hänelle toiveistasi.
Olen iloinen että sinulla on lapset ja lapsenlapset, jotka tuovat iloa, läheisyyttä ja rakkautta elämääsi! Toivon sydämestäsi että vielä löytäisitte puolisosi kanssa toisenne. Voisitteko ehkä lähteä yhdessä keskustelemaan avioliitostanne perheneuvojan kanssa? Ulkopuolisen näkökulma voi joskus avata solmuja jotka tuntuvat mahdottomilta avata.
