Mimmit eivät hämmästy yhdysvaltalaistutkimusten tuloksista, joiden mukaan naiset ovat yhtä huumorintajuisia kuin miehet. Ja yhtä hyviä tuottamaan hauskoja juttuja, jotka naurattavat molempia sukupuolia, varsinkin jos miehet eivät tiedä naisen keksineen sketsiä.
Seurasin paria nettikeskustelua, joista yksi alkoi ”Miksei naisilla ole huumorintajua?” -kysymyksellä. Vastaukset vasta hauskoja olivatkin. Ja valaisevia. Jotkut naiset kertoivat, ettei poikaystävä kestänyt heidän kykyään saada jengi hohottamaan. Kundikaverin huono itsetunto, kateus tms. oli johtanut eroon.
Vielä useampi nainen kirjoitti, ettei miesystävä ehkä hirveesti tykkää rääväsuisuudesta (naisystävässään), mutta vielä pahempia mulkaisuja tulee muilta naisilta. Naiset eivät kestä naista, joka saa miehet nauramaan. Mikä se luulee olevansa? Änkee keskipisteeksi, vie meiän miehet jne.
Melkein kaikki (9/10) toivovat huumorintajuista kumppania. Elämä on ankeaa ilman iloa ja naurua. Naiset haluavat hauskan miehen myös siksi, että huumori indikoi älyä, luovuutta ja ehkä myös sosiaalisia taitoja - kaikki ominaisuuksia, joilla hankitaan muita resursseja.
Naisen on nautittava miehen huumorista, muuten ei yhteiselo luista. Murjottava nainen ei arvosta miestä, tämän älyä ja kekseliäisyyttä - tai ei viitsi vaivautua silottelemaan arjen kupruja. Mies on nimittäin vastuussa huvittamisesta pokausvaiheessa, nainen parisuhteessa (ks. City 22/ 2010/ Suhteet).
Ja siitä sukupuolimatsista vielä: kumpi on parempi, Beavis ja Butt-Head vai Ponille kyytiä? Joskus naisten mielestä miesten huumori on keskenkasvuista, miesten mielestä naisten jutut taas ovat kiusallisia. Tutkijoiden mukaan valmiit vitsit ja pissakakkajutut ovat alkeellista huumoria ja älylliset itseironiset tilannekomikkaa hyödyntävät joket taas kehittynyttä hauskaa.
Minä ja 17-vuotiaat pojat katsomme Ketosta ja Myllyrinnettä.
Scientific American Mind 2/ 2010.
Suvi-Jonna Mykkänen: Naiskomiikka: huumorista stand upiin, naurusta valtaan, Stadia 2006.