Suhteet & seksi

Kehno parisuhde jäytää terveyttä. Onnettomassa suhteessa olevat jopa kuolevat neljä vuotta nuorempina kuin muut.

Rakkaudessa pettyminen särkee ihan oikeastikin sydämen. Onnettomassa liitossa olevien naisten on todettu kärsivän muita enemmän sydänsairauksista. Jos mies osoittaa säännöllisesti halveksuntaa vaimolleen, tämä kärsii tavallista useammin myös infektiotaudeista.

Kumppanin halveksuvat ilmeet nostavat tutkimusten mukaan toisen pulssia kaksi-kolme lyöntiä minuutissa. Pitkään jatkuessaan tällainen ilmehtiminen aiheuttaa sairastavuutta.

Huono suhde nostaa sekä naisen että miehen verenpainetta ja stressitasoa. Erimielisyys pitää adrenaaliarvot ja sykkeen koholla. Ahdistus lisääntyy.

Miehen sydänlihas tuottaa adrenaliinia nopeammalla voimalla kuin naisen, ja mies palautuu stressitilanteesta naista hitaammin. Nainen saattaa olla jo leppynyt riidan jälkeen, kun miehellä on vielä fyysisesti kurja olo.

Onnettomien parien negatiivinen latausvääristymä aiheuttaa kommunikaatioon katkeruuden kierteen. Pahimmassa tapauksessa kaikki, mitä toinen sanoo tai tekee, pahentaa tilannetta entisestään.

Onnettomat naiset ovat kaikista negatiivisimpia. Riidan aihe unohtuu, mutta katkeruus kasvaa. Naiset motkottavat, miehet sulkeutuvat. Miehen vetäytyminen saa naisen valittamaan vielä enemmän. Kierre on vaikea katkaista.

Suhdetta ei pitäisi alun alkaenkaan päästää niin huonoon tilaan, että yhdessäolo vain ahdistaa. Jos näin on kuitenkin jo päässyt käymään, on aika tarttua ongelmaan heti ja etsiä apua. Jos suhteen pelastaminen ei enää kiinnosta, lähde pois – ja vapauta molemmat korjaamaan omia riekaleitaan omilla tahoillaan.

Kaarina Määttä: Kestävä parisuhde.

Lisää aiheesta:

http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/terveyden-t%C3%A4hden

http://www.iltalehti.fi/suhteet/200601193978162_su.shtml

Ihmisillä syntyy erilaisia mielikuvia huonoa äitiä ajatellessaan. Yhden mielestä hän on huolimaton päihteidenkäyttäjä, toisen mielestä kylmäverinen nipo ja diktaattori.

Mistä huonot äidit tulevat? Ilmeisesti osa saa jo syntymälahjana huonot eväät huolehtijaksi. Toisilla kehno lapsuus heikentää mahdollisuuksia hyvään äitiyteen.

Lääkäri Marianne J. Legato on tutkinut paljon hormonien vaikutusta ihmisen käytökseen. Hänen mukaansa äitiydestä vähemmän nauttivat naiset omaavat muita vähemmän reseptoreita nautintoa tuottaville läheisyyshormoneille.

Oman lapsen sively nostaa esimerkiksi dopamiinitasoa. Hellittely kohottaa myös oksitosiiniarvoja. Omien rakkaiden ajattelu tai näkeminen lisää serotoniinia. Kaikille ei edes läheisimpien ihmisten läheisyys tuo samanlaista mielihyvää kuin muille.

Psykologi Anne Storey tutki odottavien parien hormonitasoja raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Stressihormoni kortisolin tason nousua ei aina pidetä kivana ilmiönä, mutta mitä korkeampi kortisolin taso tuoreella äidillä oli, sitä herkemmin ja myötätuntoisemmin hän reagoi lapseensa. Äideillä kortisoli parantaa muistia ja nopeuttaa vauvanhoidon niksien opettelua.

Myös prolaktiinitaso vaikutti hoivakäyttäytymiseen. Korkea määrä teki hyvän hoitajan.

(Lasta odottavat isät kokivat myös hormonimuutoksia jo ennen lapsensa syntymää. Sekä prolaktiinin että kortisolin tasot nousivat ja testosteronin taso laski. Nämä muutokset valmistavat miestä lapsen hoitajaksi. Muutokset tapahtuvat parhaiten miehille, jotka ovat vaimonsa lähellä odostusaikana ja synnytyksen jälkeen.)

Paljon ympäristön tukea saaneet naiset ovat yleensä muita parempia äitejä. Heidän ei tarvitse hermoilla yhtä paljon kodin rakentamisesta tai taloudellisista huolista.

Monet äidit rakastuvat lapseensa jo kohdussa ja ajattelevat tuntevansa lapsensa heti synnytyksen jälkeen. Toiset taas pitävät sisällään liikkuvaa olentoa muukalaisena, kaameana tunkeutujana, joka ei kuulu kehoon. Lapsen synnyttyä äiti ei ymmärrä, miksi makkara laitetaan hänen rintansa päälle, eikä huonoimmassa tapauksessa pysty sietämään omaa lastaan ollenkaan.

Osa äideistä ei tunne mitään vauvaansa kohtaan. Olento on kuin vieras, josta täytyy pitää huolta vuorokauden ympäri. Tunteiden puuttuminen aiheuttaa monelle äidille syyllisyydentunteita.

Lapselleen tiuskiva äiti huomataan varmaan helpoiten. Monen asiantuntijan mukaan lapselle paljon vaarallisempi on välinpitämätön ja tunnekylmä äiti. Lapsi ei saa sellaista lämmintä ja läheistä vuorovaikutusta, jota hän kehittyäkseen onnelliseksi ihmiseksi tarvitsee.

Erityisen haitallisena pidetään myös ailahtelevaa äitiä. Lapsen turvallisuudentunne on uhattuna, jos äidin mielialat ja käytös vaihtelevat kaiken aikaa. Välillä lämmin ja rakastava, seuraavassa hetkessä varsinainen hirviöäiti, voi olla todella pelottava hahmo.

Yksi huonon äidin merkki on aika erikoinen: tutkijat väittävät, että vauvan oikealla kädellä kantaminen kertoo äidin huonoista hermoista ja depressiosta. Suurin osa tasapainoisista sekä vasen- että oikeakätisistä äideistä tuuditteli lastaan vasemman käden päällä.

https://www.dur.ac.uk/news/newsitem/?itemno=5689

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/pahoinpitely_muuttaa_lapsen_aivoja

Kun vanha lukiokaverini muutti pari vuotta sitten Lontooseen, hän huomasi, että lyhyt tukka ei ole vain näppärä hiusmalli, vaan jotain paljonpaljon suurempaa.

Hiukset tekevät naisen. Englannissa lähes kaikilla naisilla on pitkät hiukset. Lyhyttukkaiset naiset saavat osakseen ihmettelyä, paheksuntaa ja huomauttelua, harvemmin ihailua. Frendini tajusi aika äkkiä, että (hetero)sinkun on paras alkaa kasvattaa hiuksia, ja vähän äkkiä.

Suomessakin käsittääkseni enemmistö miehistä pitää pitkistä hiuksista (naisilla). City-lehdessä oli muutamia vuosia sitten kysely miesten ja naisten mieltymyksistä. Pitkät tummat hiukset olivat kaikista ihanimmat.

Suomalaiset miehet harvemmin selittävät pitkien hiusten mieltymystään. Tai no, se on miesten mielestä naisellista.

Useimmilla suomalaissyntyisillä naisilla on maantien värinen, ohuehko, suora, melko kiilloton tukka, joka näivettyy kasvussaan entisestään usein jo 30-40 -vuotiaana. Siksi monet aikuiset naiset leikkaavat lyhyen napakan kypärän.

Useimmat suomalaiset naiset käyvät myös kokopäivätöissä, eikä heillä ole aikaa föönata tukkaa tuntikaupalla.

Suomessa naisella saa olla lyhyet hiukset, jos hän on muuten kaunis tai kiva. Voi olla, etteivät miehet lähesty lyhythiuksisia naisia yhtä innokkaasti kuin pitkähiuksisia, mutta luulisin, etteivät he ainakaan kovin äänekkäästi ja sankoin joukoin käy lyhyttukkaisten naisten kimppuun.

Toisin näyttää olevan Englannissa: http://www.newstatesman.com/laurie-penny/2014/01/why-patriarchy-fears-scissors-women-short-hair-political-statement

Laurie Penny lopettaa kirjoituksensa napakasti. Jos lyhyt tukka on kannanotto, hyvä. Hän ei haluakaan olla tekemisissä naisia tiukasti kategorisoivien konservatiivimiesten kanssa. Lyhyillä hiuksilla hän pitää väärät tyypit loitolla.

Varmaan joku mies Suomessakin on joskus nimittänyt siilitukkaista naista rekkalesboksi, mutta meillä kunnon reaktion aikaansaaminen vaatisi vähintään kaljua. Vai herättääkö edes kalju nainen enää sen kummempaa ihmettelyä?

Suomessa on jo kauan sitten luovuttu ajatuksesta, jonka mukaan naisten elämän ensisijainen tarkoitus on miesten miellyttäminen. Vai onko sittenkään?

Parinvalinnassa voivat ratkaista itselle oudotkin (jo muinais)biologiasta kumpuavat merkit hedelmällisyydestä. Pääsääntöisesti vain terveellä - ja useimmiten vain nuorella - naisella voi olla paksu, terve, kiiltävä, ja pitkäksi kasvava tukka.

Lukuisten tutkimusten mukaan parin kommunikointitapa ennustaa hyvin parisuhdetyytyväisyyttä. Yhdysvaltalainen psykologian professori John Gottman on jopa väittänyt voivansa ennustaa parin eron viestintätavan perusteella.

Pareja on mm. videoitu, kun he keskustelevat suhteestaan tai neutraaleista asioista. Puhe, ilmeet ja kehonkieli kertovat paljon suhteen tilasta.

Gottmanin mukaan eron ennusmerkkejä ovat mm. halveksunta, ylimielisyys, toisen persoonallisuuden arvostelu sekä (emotionaalinen) vetäytyminen ja mykkäkoulu.

Suhteen riitaisuus ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Rakentavasti riitelevät ja hyvin kiistansa sopivat parit ovat itse asiassa kaikkein onnellisimpia.

Tutkijat ovat viime aikoihin asti tutkineet lähinnä negatiivisen ja positiivisen tunneviestinnän vaikutuksia. Uuden tutkimuksen mukaan riidan aihe on eripuraa tärkeämpi tekijä.

Waterloon, Barnardin ja Indianan yliopiston tutkijat videoivat vastanaineita ja pyysivät heitä kertomaan parisuhteen ongelmista. Tutkijoiden yllätykseksi muut kuin seksiin liittyvät erimielisyydet eivät juurikaan näyttäneet olevan yhteydessä avio-onneen.

Sen sijaan seksiongelmista keskustellessa negatiiviset kasvojen ilmeet tai kehonkieli korreloivat aviohuolien ja parisuhdetyytymättömyyden kanssa. Korrelaatio oli erityisen voimakas naisten kohdalla.

Tutkijat arvelevat, että tapa, jolla pari kommunikoi seksielämästään, saattaa olla hyvinkin tarkka testi mittaamaan parisuhdetyytyväisyyttä.

Tulos näyttää viittaavan siihen, että suhteen perusteissa on jotain pahasti vialla, jos seksi ei suju ja siitä aletaan puhua ikävään sävyyn, tai kumppanit osoittavat suurta epämukavuutta kehonkielellä. Vaikka kyseessä olivat juuri naimisiin menneet nuoret aikuiset, ei mikään viittaa siihen, etteikö tulos pätisi myös muiden kohdalla.

Kinsey Today. Winter 2010: When Couples Talk About Sexual Matters.

Rehman, U., Janssen, E., Hahn, S., Heiman, J., Holtzworth-Munroe, A., Fallis, E., & Rafaeli, E. (2010). Marital satisfaction and communication behaviors during sexual conflict discussions in newlywed couples: A pilot study. Journal of Sex and Marital Therapy.

Uudessa laajassa eurooppalaisessa tutkimuksessa viisi prosenttia nuorista miehistä (18-39v.) on kärsinyt erektiohäiriöistä viimeisen puolen vuoden aikana.

Suomalaisen Lääkärikirja Duodecimin mukaan 75 prosentilla miehistä yhdyntä epäonnistuu erektiovaikeuksien vuoksi joka viidennellä yrityskerralla.

Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen kirjoittaa Duodecimin artikkelissa, että ”ajoittainen erektiovaikeus on siis tavallista, eikä se siten ole luonteeltaan häiriö, ellei ongelma ole toistuva ja vaikeuta olennaisesti sukupuolielämää”.

The Journal of Sexual Medicinen julkaisemassa tuoreessa eurooppalaistutkimuksessa oli otoksena 28 511 miestä Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta ja Britanniasta. Tarkempi selvitys kohdistettiin erektiohäiriöistä kärsiviin miehiin.

Suurin osa erektio-ongelmaisista miehistä ei ollut kertonut vaivoistaan lääkärille. Lääkärilleen uskoutuneistakin vain vähemmistö käytti tutkimushetkellä jotain lääkettä erektiohäiriöön (32 prosenttia). Erityisesti nuoremmilla miehillä oli vaikeuksia luottaa lääkäriinsä.

Erektiohäiriöisillä miehillä on selvästi muita enemmän samanaikaisia päällekkäisiä psyykkisiä ja ihmissuhteisiin liittyviä psykopatologisia ongelmia. Heidän elämänlaatunsa ja työkykynsä on myös selvästi muita huonompi.

Eurooppalaistutkimuksen tutkijat vaativat kohennusta potilas-lääkärisuhteen laatuun. Potilaiden tulisi saada parempaa hoitoa/ terapiaa, ja ilmeisesti myös enemmän lääkehoitoa.

Matti Huttusen artikkelin mukaan impotenssi voi johtua psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, tai niihin saadusta lääkityksestä. Joskus toimintahäiriön syynä ovat parisuhteen ongelmat. Kahteen ensimmäiseen syykimppuun löytyy apua erikoislääkäreiltä.

Parisuhteen ongelmien ratkaisuun tarvitaan mukaan kumppani ja usein myös seksologi tai parisuhdeterapeutti, riippuen ongelmien laadusta.

Jos suurimmalla osalla suomalaismiehistä on toisinaan erektiohäiriöitä, ei ongelmaa ainakaan ole maassamme liioiteltu. Ehkä tabun murtaminen ja asiasta puhuminen helpottaisi avun hakemista.

Lääkäreiden tarvitsee ilmeisesti myös ryhdistäytyä, jottei vastaanotolle menevä mies kokisi avautuneensa ongelmistaan turhaan.

Health-Related Characteristics and Unmet Needs of Men with Erectile Dysfunction: A Survey in Five European Countries. The Journal of Sexual Medicine. January 2014.

http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00391

Lisätietoa: http://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/miesten_seksuaalihairiot/erektiohairiot/yleisyys_syyt_ja_tutkiminen

Lääkefirman erektiohäiriötesti:
http://www.miesinfo.fi/erektiohaeirioe/tee-erektiohaeirioetesti/

Osa 1. Terveys

Suomessa on kuulemma yksi läntisten maiden epätasa-arvoisin terveydenhoitosysteemi. OECD:n vertailun mukaan Suomen eriarvoisuus on räikeintä heti USA:n ja Meksikon jälkeen, väittää perusterveydenhuollon kehittäjä Minerva Krohn.

”Varakkaat ja terveet saavat enemmän hoitoa kuin köyhät ja kipeät”, sanoo Krohn.

Krohnin mukaan Suomessa on nyt 3 830 lääkäriä enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, mutta terveyskeskuksissa on 120 lääkäriä vähemmän kuin vuosikymmen sitten. Lääkäreitä on palkattu erikoissairaanhoitoon ja yksityiselle sektorille.

Minerva Krohn tosin lisää, ettei terveyskeskus pysty vaikuttamaan terveyteen eniten vaikuttaviin tekijöihin pätkääkään. Terveimpiä ovat ruotsinkieliset, naiset, korkeasti koulutetut ja parisuhteessa olevat. (Tosin parisuhde pitää vain miehet muita terveempinä.)

Krohnin mukaan terveydenhuoltoon tarvitaan radikaaleja uudistuksia, joista isoin ja hankalin tulee olemaan ajattelutavan muutos. Kukaan ei ole kysynyt asiakkailta, mitä he haluavat. Kuitenkin potilailla on yleensä jokin tarve ja tavoite lääkärille hakeutuessaan. Krohnin kokemuksen mukaan kaikki eivät vaadi täydellistä terveyttä, vaan esimerkiksi sellaista kuntoa, että ”voi mennä ensi kesänä mökille kalastamaan”.

Julkiset palvelut on muodostettu ylipäätään niin, ettei kohderyhmältä ole koskaan kysytty mitään. (Nykyäänkin toivotaan lähinnä oikolukijoita julkisen hallinnon uusille nettisivuille.)

Miehiä syytetään yhtenään oman terveyden laiminlyönnistä. ”Ootte lihavia, syötte väärin, ajattelette negatiivisesti, teette liikaa töitä, teette liian vähän töitä, mitä jääräpäitä”.

Erilaiset terveydenedistämiskamppikset on tehty useimmiten syyllistämismentaliteetilla. Miehet juovat liikaa, ajavat autolla liian kovaa jne. Välillä valistuksella vedotaan vaimoon, vaikka vihje kohdistuu miehiin (”Vain otettu lääke auttaa”).

Mies voi ihan itse syödä terveellisemmin, laihduttaa, lopettaa tupakanpolton, vähentää viinanjuontia tai lähteä lenkille. Entä muut keinot? Miten esimerkiksi valtio edistää miesten terveyttä? Tai kunta?

Onko kukaan syvällisemmin tutkinut, miten mies kohdataan terveydenhuollossa? Uskon että naiset saavat parempaa ja hellempää palvelua. Suomessa on jotenkin miehekästä kärsiä kaikki pienemmät vaivat ilman lääkärin apua. Vasta kun kuolema kolkuttaa ovella voi mennä lääkäriin.

Nämä ”miehekkäät” asenteet eivät synny yksinomaan miesten keskinäisestä typeryydestä, kuten annetaan ymmärtää. Miehet opetetaan jo poikina siihen, ettei vähästä ruikuteta, älä itke, kestä kuin mies.

Tunnen monta miestä, joilla on aivan erilainen kokemus samalta palveluntarjoajalta (terveyskeskus) kuin esimerkiksi minulla. En ole lääkäri, mutta minusta näyttää siltä, ettei kyseessä ole ollut vaivojen vakavuusasteen puolueeton punninta, vaan alitajuinen naisten priorisoiminen.

Toisinaan voi rivien välistä lukea, mitä potilaalta odotetaan miehenä tai naisena. Usein hoitohenkilökunta ilmoittaa asiakkaalle sopivan käytöksen rajoista ääneen.

Joskus julkisen palvelun viestit ovat niin suorasukaisia, että ne ylittävät uutiskynnyksen (kuten Hätäkeskuksen miespäivystäjän kommentti muutamia vuosia sitten vaimonsa pahoinpitelemäksi tulleelle soittajalle: ”Otatsä naiselta pataan?!”).

Mies, uskallatko soittaa apua?

Yleensä naisia suosiva asenne näkyy arkipäiväisissä asioissa. Kun minulle viimeksi laitettiin muutama tikki pieneen haavaan, sanoi lääkäri samalla, että täytyy tehdä huolellista työtä, koska kyseessä on naishenkilö. Miksi miehet haluaisivat huonosti ommeltuja haavoja ja rumia arpia?

Kaikki naiset eivät tietenkään saa lapsia, mutta raskaana oleville tarjotaan äitiyshuollossa jonkinlaista terveyden tarkkailua (vaikka se tapahtuukin lähinnä syntyvää lasta ajatellen). Naisille tehdään myös erilaisia ikäkausikontrolleja, kuten papa-testit (kohdunkaulansyöpä ym.) ja myöhemmällä iällä ilmeisesti mammografia (rintasyöpä). Onko miehille mitään testejä?

Armeijan kutsunnoissa kai kaikille asepalvelusikää lähestyville tehdään lääkärintarkastus. Ja siinä kaikki.

Väestöntutkija Lasse Tarkiainen Helsingin yliopistosta on tutkinut suomalaisten elinajanodotteen muutoksia. Yleensä meille hehkutetaan yhä pidempää ja terveempää ikää, ja useimpien edessä ihanat vanhuusvuodet ehkä siintävätkin.

Naisten elinaika senkun pitenee, ja hyväosaisten. Tarkiaisen mukaan eliajanodotteen ero miesten ylimmän ja alimman tulokvintiilin välillä on 11,5 vuotta! Naisilla vastaava ero on 6,3 vuotta.

”Merkittävä osa tulojen ja kuolleisuuden yhteydestä selittyy koulutuksella ja pääasiallisella toiminnalla”, sanoo Tarkiainen.

Kuolleisuuserot näyttävät vain kasvavan tuloluokkien välillä. Köyhät ja kouluttamattomat miehet eivät tule näkemään (lasten)lastenlapsiaan. (Koska he kuolevat nuorina ja koska he muita harvemmin edes pääsevät perustamaan perhettä.)

Jotkut lääketieteen tutkijat ovat parahtaneet, ettei miesten elinikää saada naisten elämän pituiseksi koskaan, koska testosteroni sotii pitkää ikää vastaan. Suomessa yli kymmenen vuoden ero köyhien ja rikkaiden miesten välillä ei voi johtua hormoniepätasapainosta.

Haluaako joku oikeasti tehdä asialle jotain?

ks. myös:
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=13885/type=1

Helsingin Vihreiden järjestämä tilaisuus terveydenhoidon eriarvoisuudesta Pikku-Parlamentissa 28.11.2013.

”Raskaudenaikainen tupakointi on vähentynyt kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa, jossa tupakoivien osuus on pysynyt melko vakaana 1990-luvun puolesta välistä saakka” kertoo THL.

THL tarjoaa suomalaisten terveydentilaa kuvaavien tilastojen ja raporttien lisäksi myös kattavia kansainvälisiä vertailuja.

Lasta odottavista suomalaisäideistä sauhutteluaan jatkaa pokkana useampi kuin joka seitsemäs nainen (15%). Esimerkiksi Ruotsissa lähes kolmannes raskaana olleista naisista poltti aiemmin, nyt vain vajaa seitsemän prosenttia häkämyrkyttää sikiötään.

Miksi raskaudenaikainen tupakointi on Suomessa yli kaksi kertaa yleisempää kuin Ruotsissa?

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri ja lääkärikouluttaja Mervi Väisänen-Tommiska kirjoittaa Päihdelinkissä, että tupakoivien keskenmenoriski on kaksinkertainen. Jopa kolmannes raskauksista keskeytyy.

”Tupakointi heikentää istukan kiinnittymistä ja lisää sikiön hermostoputken kehityshäiriöiden ja synnynnäisten sydänvikojen riskiä.”

Väisänen-Tommiska luettelee suuren määrän terveysriskejä vauvalle, mutta tupakoitsija vaarantaa myös oman terveytensä – ja jopa henkensä. Sekä äidin että lapsen henkeä uhkaava istukan ennenaikainen irtoaminen on 2,5 kertaa yleisempää tupakoitsijoilla.

Vauvan syntymän jälkeen vaanivat uudet riskit ja vaarat.

Kätkytkuolemavaara on viisinkertainen.

Tupakoitsijan lapsi saa muita enemmän infektioita ja astmaa, kärsii koulussa todennäköisemmin oppimishäiriöistä ja ylivilkkaudesta, ja on tavallista useammin ylipainoinen ja kärsii korkeasta verenpaineesta.

Tupakoinnin seuraukset haittaavat muillakin tavoin jälkeläistä aikuisuuteen asti. Polttavan äidin poikalapsen siittiöiden laatu on heikentynyt aikuisena.

Moni tupakoiva äiti sanoo pokkana, että röökinpolton lopettamisesta olisi enemmän haittaa kuin sen jatkamisesta, koska hermot kuulemma menisivät. Eikö hermo mene lapselle koituvien haittojen ja riskien tietämisestä?

Tupakointi pitäisi lopettaa viimeistään raskautta suunnitellessa. Samaa välittämistä, vastuullisuutta, sinnikkyyttä ja lujuutta tarvitaan myös vanhemmuudessa.

Tunnetko vetoa avuttomiin ihmisiin? Saavatko osaamattomuus, viattomuus ja alahuulen väpättäminen suojelunhalusi heräämään? Ajatteletko ehkä, että olisi ihanaa mennä pelastamaan joku!

Ritarin tai äidin odottajia on niin naisissa kuin miehissäkin.

Jotkut ovat kasvaneet ns. opittuun avuttomuuteen. Henkilö ei ehkä ole alun alkaen erityisen avuton, mutta on keksinyt avuttoman esittämisen hyväksi selviytymisstrategiaksi. Näin saa jonkun muun tekemään omat ikävät ja haastavat hommat tai hankalat päätökset.

Jos jokin menee vikaan, voi aina syyttää muita.

Lapsen kanssa paljon aikaa viettävä terve vanhempi oppii pienen tarpeet. Nyt sillä on nälkä, tuo on uni-itkua. Varmaan vauvalla on kuuma, kun noin huutaa pää punaisena. Joskus parku johtuu läheisyydenhalusta: ”haluan syliin”.

Aikuisessa suhteessa, eli esimerkiksi parisuhteessa, ei voi olettaa, että toinen tietää omat tarpeet. Nälkä, väsy, läheisyydenkaipuu tai muu tarve täytyy osoittaa toisin kuin lapsena. Ne on sanottava ääneen.

Yllättävän moni pettyy kumppaniin, jolta puuttuu kyky arvata toisen mieliteot.

(Nuorempia sukupolvia syytetään usein pehmeiksi ja uusavuttomiksi. Voi olla, että osa ihmisistä onkin tällaisia.

Toisaalta, mitä jos nuoret aikuiset ovatkin nykyään avuttoman vastakohtia? Kommunikaatiota on ainakin enemmän kuin aiemmin.

Ennen vanhaan oli myös paljon avuttomuutta, toisin kuin vanhojen jutuista voisi päätellä. Sukupuolten tehtävät olivat jaettuja ja tarkkaan rajattuja. Yllättäen leskeksi jäänyt lähes kuoli nälkään tai sai istua pimeässä, kun ei tiennyt, miten sulake vaihdetaan.

Monet nuoret aikuiset ovat monitaitoisia. Yhä harvempi enää miettii, onko tämä miesten vai naisten osaamisaluetta. Aina voi katsoa netistä.)

Urbaaneissa olosuhteissa avuttomuuden määritelmät on laitettu ylipäätään aivan uusiksi. Silti useimmat aikuiset huomaavat aika nopeastikin, jos toinen on vähän reppana.

Voiko avutonta hyysäävä ”koiranpentu-suhde” olla oikea parisuhde?

Heitä pulpahtelee joka paikassa: kumppaneina, vanhempina, ystävinä. Etenkin ennen suuria juhlapyhiä he ryöpsäyttelevät mahtavia lupauksia ja suunnitelmia viattomille uhreille.

Pienet lapset ovat erityisen haavoittuvia lupailijoiden edessä. Mennäänkö joskus jäätelölle? Vien sinut karting-autoilemaan. Ostan sinulle hienon lahjan. Pääset kohta meille yökylään.

Heti kun nämä kiireet hellittävät, kutsun sinut meille syömään. Joka vuosi sama laulu.

Mistä näitä tyhjän lupaajia tulee?

Kyse ei ole elämänhallintansa menettäneistä sekakäyttäjistä, vaan ihan tavallisista aikuisista, joilla menee elämässä kivasti. Mikä tekee ”kunnon ihmisestä” lupailijan?

Ei se mikään vahinkokaan ole. Normaalisti rehelliset ihmiset eivät paljoa lupaile. Lupailijat taas hölöttävät hysteerisenä lupauksiaan, vaikka sattumalta törmäisit heihin kauppakeskuksessa. Mikseivät sano vain ”Moi, mitä kuuluu?” ja ”Heippa!”?

On äärimmäisen noloa joutua kuulemaan samaa grillikutsua vuodesta toiseen.

Parisuhteessa lupailijat saattavat roikottaa toista löysässä hirressä vuosikausia. Ihanat lupaukset yhteisistä matkoista ja projekteista voi vielä antaa anteeksi, ehkä. Sen sijaan lupaus naimisiin menosta ja/ tai perheen perustamisesta voi pilata toisen loppuelämän.

Harva itkee saamatta jääneiden lasillisten perään vähemmän tärkeissä suhteissa.

Läheisemmissä ihmissuhteissa luottamuksen menettäminen ja kunnioituksen kadottaminen tuntuu pahalta.

Samalla katoaa yksi suurimmista iloista: haaveilu ajan viettämisestä rakkaan ihmisen seurassa. Kun luuli, että toinen oikeasti halusi olla kanssasi.

Hyvää joulua! Hellikää toisianne. Pitäkää lupauksenne. Luvatkaa vain itsellenne, jos on vaikeuksia pysyä suunnitelmissa.

Palasin naistenhuoneesta pöytäämme Teerenpelin alakerrassa. Ensi-iltaan tulleen eurooppalaisen elokuvan juoni vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Ihmettelin kuitenkin, miksi ystäväni selostaa sitä toiselle niin tarkasti.

Selvisi, että pöydässämme istuva henkilö oli juuri viettämässä elokuvailtaa. Tosiasiassa hän oli vieraillut ystävien luona, ja istui nyt kanssamme oluella. Ihan viatonta illanviettoa.

Ja silti piti valehdella kumppanille.

Valkoisia valheita. Miksi?

Liitossa oli ollut vähän vaikeat ajat. Oli erimielisyyttä erilaisista asioista. Väärinkäsityksiä, ongelmia ajankäytössä. Ikäviä tunnelmia. Emme menneet yksityiskohtiin.

Nyt kyseisen henkilön kumppani oli kuitenkin halunnut ilahduttaa rakastaan. Oli tullut aikaisin kotiin ja laittanut herkkuillallisen. Harmi vain, että toinen oli jo sopinut muuta. Hän ei raaskinut paljastaa illan ohjelmaa: päivällinen ystävän luona ja kaljoittelu kaupungilla. Suhteessa oli juuri alkanut parempi kausi.

Olin hämmentynyt. Miten ihmeessä leffailta olisi vähemmän loukkaava kuin todellinen illan ohjelma? Miksei toiselle aikuiselle ihmiselle voi vain sanoa, että sori, ihanan yllätyksen teit, mutta olen jo sopinut ystäväni kanssa muuta? Tai jos suhde todella on vaakalaudalla, miksei soita ystävälle ja kerro, ettei tänään sovi, pelastan parisuhdettani?

Hämmentävintä on, että olen ollut vastaavassa tilanteessa monta kertaa aiemminkin. Pienistä merkeistä huomaa, miten moni keksii omituisia selityksiä, valkoisia valheita, tai suoranaisesti kusettaa kumppaniaan. Joskus kaunistelijan tyylistä tajuaa, miten luonnolliseksi asiaksi jatkuva valehtelu on muodostunut.

Firman pikkujouluihin osallistuva henkilö puhuu puhelimessa baarin ulkopuolella ja kertoo kumppanilleen olevansa juuri moikkaamassa äitiään. Toinen väittää puolisolleen puhelimeen, ettei juuri nyt voi jatkaa keskustelua, koska pihvi tuotiin jo pöytään (vaikka tarjoilija vasta harkitsee menun tuomista).

Mihin näitä järjettömiltä tuntuvia sepityksiä tarvitaan?

Jos kysyn, saan selitykseksi erilaisia tarinoita kumppanin herkkyydestä, stressistä, huonosta itsetunnosta, mielipuolisesta mustasukkaisuudesta, kontrollinhalusta, sairaalloisesta uteliaisuudesta jne.

Onko suomalaisilla aikuisilla oikeasti niin huono itsetunto, että se hajoaa viattomaan totuuteen?

Parisuhteen pitäisi perustua (muussakin kuin ihannetilassa) molemminpuoliseen rehellisyyteen ja aikuismaiseen kommunikaatioon. Jos toisella on niin pahat traumat menneisyydestään, että hän käyttäytyy kuin mustasukkainen 5-vuotias aina kun kumppanilla on muita intressejä elämässään, mitä järkeä on yhteiselämässä?

Moni ei kestä kertoa totuutta pienelle lapselle. Tarinoidaan: ”Juu, mummi lentelee nyt taivaan isän luona ja vilkuttaa meille”, sen sijaan, että sanottaisiin niin kuin asia on: ”En tiedä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, kukaan ei tiedä. Mutta meillä ei ole mitään hätää”.

Sama selitysten ja pienten valheiden verkko näyttää varjostavan parisuhteitakin. Vaimoa tai miestä kohdellaan pikkulapsena. ”Ei se haittaa, hän on onnellisempi kun ei tiedä” -ideologia on monen suhteen perusta.