KYSYMYS: Olen seurustellut puolisoni kanssa 2 vuotta. Hän on maailman ihanin ja huomaavaisin ihminen. En näe hänessä mitään vikaa. Muutimme puolen vuoden seurustelun jälkeen yhteen ja kaikki meni hyvin, kuitenkin haimme molemmat opiskelemaan ja opiskelujen takia jouduimme muuttamaan eri kaupunkeihin. Minä asun nyt Helsingissä ja puolisoni asuu arkisin Itä-Suomessa. Hän tulee silti joka viikonloppu luokseni, meidän suhde on todella monipuolinen ja intohimoa löytyy. Silti tämä muutos tuntuu pahalta. Olemme niin tottuneita tekemään niin paljon yhdessä ja kommunikoida usein.
Puolisoni oli aika äskettäin eronnut kun tapasimme, hän oli seurustellut 4 vuotta exänsä kanssa. Ja heille tuli ero pettämisen vuoksi. Puolisoni exä oli pettänyt ja sit taas hän oli pettänyt kostoksi. Nyt puolisoni kertoi minulle että hän on nähnyt unta exästä ja hän on hämillään mistä tämä voi johtua. Hän sanoo että tunteita ei ole, ja että hän ei halua palata yhteen tämän exän kanssa. Puolisoni sanoo että unet tulee nykyään usein ja pahenee kokoajan. Mutta silti hän väittää että tunteita ei ole. Hän on tosi ahdistunut unien takia eikä ymmärrä miksi ne tulee, koska hän on minun kanssa ja rakastaa minua. Mistä tämä kaikki johtuu? Hän on silti ollut tosi onnellinen ja helpottunut että hän pystyy kertomaan minulle tästä ja olemme puhuneet paljon näistä asioista, mutta jokin ratkaisu tähän pitää tulla. Olemme jo ruvenneet miettimään sitä, että ottaisimme tauon että hän pääsisi selvittämään päänsä. Emme enää tiedä mitä pitäisi tehdä.
Tämä vaivaa meitä molempia, ja minusta tuntuu pahalta ajatella että hän näkee unia exästä - mutta silti yritän ymmärtää häntä. Tiedän että haluan olla hänen kanssaan, meillä on muuten ollut asiat niin hyvin, etten haluaisi että mikään tällänen tuhoaa meidän onneamme. Onko tähän joku järkevä ratkaisu? Rakastaako hän exäänsä edelleen?
VASTAUS: Olet huolissasi. Toimivaan suhteeseenne on tullut häiriö. Pelkäät sen tuhoavan onnenne. Mitä teille oikein on tapahtumassa?
Elätte parisuhteenne alkuvaihetta, joka on tärkeä vaihe suhteen rakentumiseksi kestävälle pohjalle. Silloin toisesta näkee ne parhaat puolet, on nautinnollista olla yhdessä ja erillään oleminen on ikävää. Suhde kuitenkin muuttuu koko ajan, ja väistämättä siihen alkaa tulla myös säröjä. Aika tavallista on, että menneisyyden haamut alkavat tällöin kummitella suhteessa tavalla tai toisella.
Teitä on alkanut häiritä kumppanisi unet exästään, jotka ovat muuttuneet yhä ahdistavammiksi. Yön unet työstävät mielessämme jotain päivällä tapahtunutta, eikä niitä ole syytä ottaa kirjaimellisesti. Ymmärrettävästi epäilet, että kumppanillasi olisi vielä tunteita exäänsä kohtaan. Jos ero exästä tapahtui nopeasti, jotain heidän välillään on saattanut jäädä selvittämättä. Mutta tämä kaikki on menneisyyttä. Entäpä jos unissa onkin kysymys teidän suhteestanne? Voisivatko ne kertoa kumppanisi pelosta, että teille käy samalla tavalla kuin hänen edellisessä suhteessaan kävi? Pelkääkö hän menettävänsä sinut kuten sinä nyt pelkäät joutuvasi luopumaan hänestä? Onko esimerkiksi siinä, että nyt olosuhteiden pakosta asutte eri paikkakunnilla, jotain mikä herättää tuon ahdistuksen sinun menettämisestäsi? Näitä kysymyksiä teidän kannattaa yhdessä pohtia.
Mietin myös, oletteko nyt suhteessanne siinä kohdassa, että alatte yhdessä olemisen lisäksi kaivata myös omaa tilaa. Kertokaa toisillenne, mistä unelmoitte henkilökohtaisesti ja mitä kaipaatte suhteeltanne. Kohtaavatko ne riittävästi, että voitte jatkaa parina – yhdessä, toisianne ainutlaatuisina ihmisinä kunnioittaen.
KYSYMYS: Olen 28-vuotias nainen. Olen seurustellut 16-vuotiaasta saakka minua 4 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olemme asuneet yhdessä ja olleet kihloissa 8 vuotta. Lapsia meillä ei ole. Asumme omistusasunnossa ja tulemme taloudellisesti hyvin toimeen. Riitelemme harvoin ja elämme mielestäni hyvää arkea. Pintapuolisesti kaikki siis kuulostaa olevan oikein hyvin.
Ensimmäisen kerran koin tyytymättömyyttä parisuhteeseeni jo opiskeluaikana ja menin pettämään miestäni opiskelijabileiden jatkoilla. Mieheni ei ole asiasta tietoinen ja kadun tätä asiaa edelleen syvästi, vaikka siitä on jo 5 vuotta aikaa. Valmistuttuani muutin toiselle paikkakunnalle töihin, jonne mieheni seurasi minua vuoden kuluttua. Saimme uuden alun, ostimme asunnon, hankimme lemmikin ja suhteemme voi erittäin hyvin pari vuotta.
Pari vuotta sitten aloin kuitenkin taas huomaamaan ensimmäisiä merkkejä suhteemme hiipumisesta ja tästä lähtien olemme mielestäni kasvaneet yhä enemmän erillemme. Itse olen sosiaalinen, tykkään tavata kavereita ja käydä ulkona. Mieheni taasen viihtyy kotona eikä hänellä oikeastaan ole kodin ulkopuolisia harrastuksia eikä omia kavereita. Yritämme keskustella päivittäin, mutta yhteisiä puheenaiheita on vaikea löytää. Mieheni myös sanoo päivittäin rakastavansa minua, mutta minulle ne ovat vain sanoja. Seksiä mieheni haluaisi useamman kerran viikossa, mutta en koe häntä kohtaan minkäänlaista seksuaalista mielenkiintoa eli seksielämämmekin on melko kuollutta.
3 vuotta sitten tutustuin ystäväni kautta erääseen mieheen, jonka kanssa minulla synkkasi heti. En ollut hänen kanssaan tämän jälkeen missään tekemisissä, kunnes vuoden kuluttua ensimmäisestä tapaamisestamme tapasimme sattumalta uudestaan. Tämän jälkeen aloimme olemaan enemmän tekemisissä mm. Facebookissa. Tilanne johti siihen, että yhteisten kavereiden kautta kuulumme nyt samaan tiiviiseen kaveriporukkaan. Olimme esimerkiksi tällä porukalla matkalla viime kesänä. Mieheni ei ollut matkalla mukana, koska hän ei ole kiinnostunut kavereistani.
Olemme tämän miehen kanssa alkaneet tuntea yhä syvempää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pidämme toisiamme hyvinä ystävinä, vaikka olemmekin erehtyneet pari kertaa harrastamaan seksiä humalassa. Tämä kaduttaa meitä molempia syvästi, sillä hän ei halua mitenkään tulla minun ja mieheni väliin eikä halua olla eromme syy. Mieheni tietää, että kyseinen mies on osa kaveriporukkaani, mutta ei häntä kohtaan kokemistani tunteistani eikä syrjähypystäni hänen kanssaan.
Pari viikkoa sitten tämä mies kertoi, että hän on ihastunut hyvin voimakkaasti erääseen naiseen ja on alkanut tapailla häntä. Ensimmäinen tunteeni oli tietenkin järkytys ja olen kokenut myös mustasukkaisuuden tunteita. Koen syyllisyyttä näistä tunteista, koska enhän voi suhteessa olevana kokea mustasukkaisuutta sinkkumiehestä. Tietysti hänellä täytyy sinkkuna olla oikeus tapailla muita sekä aloittaa seurustelu. Minua on alkanut harmittaa myös se, ettei meistä ole voinut tulla mitään, koska olen jymähtänyt nykyiseen suhteeseeni. Jos katkaisen välini tähän mieheen, joudun samalla luopumaan monista läheisistä ja pitkäaikaisista ystävistä.
Olen harkinnut lähtemistä nykyisestä suhteestani, mutta koen sen vaikeaksi. Koen eroon liittyvät käytännön asiat liian raskaina etenkin kun menetin viime kesänä isäni äkillisesti. Etenkin omasta kodista pois lähteminen tuntuu vaikealta. Mieheni kokee edelleen minua kohtaan tunteita ja eron puheeksi ottaminen hänen kanssaan tuntuu vaikealta. Koen myös pettäväni sukulaiseni, jos suhteemme kariutuu. Pohdin, hukkaanko vain elämääni tässä suhteessa. Entä jos eroamme enkä olekaan onnellinen yksinäni, vaan alan kaipaamaan mieheni perään? En jaksaisi enää aloittaa kaikkea alusta jonkun toisen kanssa, sillä arkemme sujuu loistavasti. Suhteestamme puuttuu vain se jokin. Olisiko minun kenties mahdollista saada nykyinen suhteeni vielä kuntoon ja löytää rakkaus mieheeni uudelleen vai onko peli jo menetetty? Jotain tilanteelle on kuitenkin tehtävä, sillä nykyinen tilanne masentaa ja ahdistaa minua.
Maija
VASTAUS: Aloitan lopusta. Onko vielä mahdollista löytää rakkaus uudelleen, kun olette olleet yhdessä 12 vuotta, ja kun tunteet sinun puoleltasi ovat hiipuneet? Ilman muuta se on mahdollista. Suhteen alussa tunteet vain tulevat jostain ja tunteiden seurauksena tekee tekoja ja sanoo asioita, jotka edelleen vahvistavat ihastumisen tai rakastumisen tunnetta. Myöhemmin, kun alun rakastuminen on muuttunut arkisemmaksi välittämiseksi, niin silloin tunteet eivät enää tule itsestään, vaan tekojen ja sanojen seurauksena. Kun siis rakastuneen ihmisen tunteet synnyttävät tekoja, niin rakastumisen muututtua arkirakkaudeksi teot synnyttävät tunteita.
Sinun kannattaa ensinnäkin muuttaa ajatuksiasi miehesi sanoista. Kun hän sanoo rakastavansa sinua, niin miksi et uskoisi, että hän todella rakastaa? Tietenkään omia tunteitasi et voi pakottaa mihinkään suuntaan, mutta voit kuunnella niitä ja tutkia, mitä on vielä jäljellä. Olit 16-vuotias, kun aloitte seurustella. Miehesi oli silloin 20. Muistatko, mihin hänessä rakastuit? Mitä sellaista hänessä oli, että halusit neljä vuotta myöhemmin mennä kihloihin hänen kanssaan ja muuttaa yhteen asumaan? Mitä näistä hyvistä asioista on vielä jäljellä?
Myöskään seksuaalista mielenkiintoa et voi itsessäsi pakottaa. Voit hyväksyä sen, että sitä ei nyt ole. Mikä on läheisintä, mitä aidosti haluat hänen kanssaan? Kuinka lähellä voit olla, niin että se tuntuu sinusta hyvältä. Kerro miehellesi rehellisesti, mitä haluat ja mitä et. Toteuttakaa läheisyyttä sinun ehdoillasi toistaiseksi. Voitko tehdä ja vastaanottaa yhden hellyyden osoituksen joka päivä. Katsotaan mitä siitä seuraa.
Palaan nyt ajassa taaksepäin ja kysymyksesi alkupuolelle. Olit 16-vuotias kun tapasit aikuisen tai ainakin täysi-ikäisen 20-vuotiaan miehen ja aloitte seurustella. Siinä ei ole mitään kummallista. En tiedä, millainen on ollut itsenäistymisprosessisi isästä ja äidistä. Joka tapauksessa se on 16-vuotiaalla vielä kesken. Miten erottaa oma tahto ja omat tunteet vanhempien tahdosta ja tunteista. Millainen on oma riippuvuuden ja riippumattomuuden tarve vanhemmista. Missä olit silloin menossa, ja miten seurustelun aloittaminen vaikutti tähän prosessiin? Minkä verran tämä riippuvuuden ja itsenäisyyden ristiriita siirtyi teidän parisuhteeseenne? Ainakin teit ratkaisuja, joilla osoitit olevasi itsenäinen ja riippumaton. Seksin harrastaminen opiskelijabileiden jatkoilla on itsenäisyyden osoitus, mutta asian katuminen kertoo riippuvuudesta. Riippuvuus ja riippumattomuus eli itsenäisyys eivät ole tässä millään tavoin negatiivisia tai positiivisia asioita. Ne ovat ihmisen perustarpeita kaikissa läheisissä ihmissuhteissa. Parisuhde on jatkuvaa tasapainoilua näiden kahden välillä, kuten kertomuksesi kokonaisuudessaan osoittaa.
Tutustuit kolme vuotta sitten erääseen mieheen. Mikä mahtaa olla hänen todellinen roolinsa sinun elämässäsi? Voisiko se olla välimatkan hakeminen omaa mieheesi? Oman tilan etsiminen ja tutkiminen myös parisuhteessa on aika ajoin tarpeellista. Vaikeus on ehkä siinä, miten osaisi tulkita oikein sitä, mitä on löytänyt.
Olet varmasti oikeassa siinä, että jotain on tehtävä, koska nykyinen tilanne ahdistaa ja masentaa sinua. Jos katkaiset suhteen tapaamaasi mieheen, joudut luopumaan joistakin asioista. Jos eroat omasta miehestäsi, joudut myös luopumaan. Luopuminen on surullista, mutta se lienee sinulla edessä. Ahdistus kertoo usein juuri siitä, että jostakin on luovuttava. Luopuminen on myös uuden alku.
KYSYMYS: Olemme olleet parisuhteessa vähän päälle kaksi vuotta, iältään olemme 30- (minä) ja 27-vuotiaat. Lapsia meillä ei ole. Asuttiin tänä vuonna puoli vuotta myös yhdessä, kunnes jouduttiin muuttamaan erilleen hänen lähtiessä muualle opiskelemaan. Itse en voinut lähteä mukaan omien opintojeni takia. Meistä kummastakin tuntuu, että ollaan sielunkumppanit toisillemme. Osoitamme hellyyttä ja rakkautta sanoin ja teon (silloin kun on aikaa).
Ongelmana parisuhteessamme on se, että olemme niin eri elämäntilanteessa. Itse olen seurustellut aikaisemminkin ja hänelle tämä on ensimmäinen suhde. Huonoina hetkinä hän tuntee mustasukkaisuutta eksiäni kohtaan ja miettii, olisiko helpompi olla neitsyen kanssa, lisäksi miettii omaa nuoruuttaan, että ratkeaisiko kaikki hänen ongelmat, jos viettäisikin nyt villiä nuoruuttaan. Itse taas huonoina hetkinä mietin, että olisiko helpompi olla ihmisen kanssa joka on seurustellut, kaikki ei olisi uutta sekä olisi myös löytänyt jo edes vähän itseään. Nämä samat ongelmat ovat tulleet usein esille parisuhteemme aikana, ja olemme yrittäneet käsitellä ne aina silloin, mutta emme näköjään ole onnistuneet.
Lisäksi mieltäni painaa se, että suhteen alussa (melkein vuosi oltuamme yhdessä), hän kertoi miten häntä häiritsee ajatukset muista naisista: himoitsee ja haluaisi kokeilla muita. Tuosta asiasta kuitenkin selvittiin jotenkin, vaikka nyt jättikin minuun jäljen. Kunnes asia tuli uudestaan esille viime keväänä. Hänellä on ollut naispuoleisia ystäviä ja on kovaan ääneen minulle selitellyt ja vakuutellut, että ovat vaan ystäviä harrastuksien/työn takia. Jossain vaiheessa oli yhden naisystävän luona yötä känniseikkailujen takia, ei ollut pettänyt.. Mutta kuitenkin tämä sattui minuun hyvin pahasti. Lisäksi jossain vaiheessa tuli ilmi, että hän onkin saattanut himoita niitä naisia, siksi on kovasti selitellyt minulle (ja varmaan itselleenkin).
En tiedä olenko ollut liian kiltti, vai mikä siinä on, mutta olen kuitenkin antanut nuo asiat anteeksi (tai niin ainakin luulin). Ollaan yritetty käsitellä noita asioita, puhua toisillemme miltä tuntuu. Olen antanut aikaa ja mahdollisuutta tälle suhteelle, koska kuitenkin rakastetaan toisiamme. Ja silloin kun noita mörköjä ei ole putkahtanut esille, meillä on mennyt tosi hyvin, rakastetaan toisiamme ja ollaan tehty mukavia asioita yhdessä.
Nyt pari viikkoa sitten kuitenkin itselle tuli mitta täyteen. Hän kertoi enemmän noista huonoista hetkistään, jolloin hänelle tulee mieleen tuo nuoruuden kaipuu sekä mustasukkaisuus. Noiden keskusteluiden myötä tuntui, että joku osa minusta kuoli. Usko meihin ja yhteiseen tulevaisuuteen katosi. Liika on liikaa. Sanoin, että meidän on parempi erota. Ei tästä suhteestamme tule mitään. Ei kuitenkaan erottu (vielä?), vaan nyt on oltu jossain ihme välitilassa. Paljon ollaan puhuttu, ja yritetty olla rehellisiä. Tunteet tuntuu vaihtelevan erosta taisteluun pelastaa parisuhteemme. Ollaan myös juteltu muillekin tästä.
Olo on hyvin turta, en tiedä mikä on se oikea tunne mihin tarttua. Tällä hetkellä odotellaan aikaa parisuhdeneuvojalle. Hän ajattelee, että haluaa käydä neuvojalla itsensä takia ja itsellä taas sen takia että haluaisin pelastaa parisuhteen (kuitenkin olen hyväksynyt senkin mahdollisuuden jos tästä ei tulekaan mitään). Minä en kuulemma saa odottaa turhia, hän ei voi luvata minulle mitään (ettei tulisi turhia paineita, pelkää sitoutua täysin). Enhän minäkään voi nähdä tulevaisuuteen, mutta olen valmis yrittämään. Viime viikonloppuna sanoin hänelle, että itse haluaisin yrittää (taistellla hänestä) sekä olen valmis antamaan hänelle aikaa. Nyt mietin, että oliko tuo sittenkään viisas ratkaisu. Pystynkö olemaan sydän auki, kun hän on hyvin etäinen? Olisiko parempi sittenkin jatkaa eteenpäin? Mietin itse sitä, että pitäisikö pitää pientä taukoa.
Summa summarum: En tiedä onko menneisyytemme (yhteinen ja erikseen) jättänyt meihin niin syvät jäljet, että saisimme pelastettua suhteemme. Ja onko se edes sen arvoista. Tiedän myös sen, ettei suhtautumiseni asioihin ole välttämättä mikään maailman paras. Kun on ollut itsellä huono hetki, en ole välttämättä nähnyt sen yli, ja olen saattanut reagoida voimakkaasti. En kuitenkaan ole hakemalla hakenut riitaa tai huutanut kurkku suorana, vaan olen saattanut vetäytyä itseeni tai kertoa huonot fiilikset hänelle. Itse kun olen päässyt tunteiden yli, kyseinen tunne on kuitenkin jäänyt hänelle.
Jos teillä on viisaita neuvoja mitä tulisi tehdä, mielellään otan neuvot vastaan. Kiitos teille jo etukäteen ja hyvää syksyn jatkoa!
Nimimerkki: Krisse
VASTAUS: Hei Krisse!
Kiitos viestistäsi. Voin hyvin kuvitella tilanteesi hankaluuden. Koette olevanne sielunkumppaneita, mutta tällä hetkellä parisuhde on ajautunut kriisiin.
Kerrot, että olette keskustelleet asioista useaan kertaan sekä kahdestaan näiden parin vuoden aikana että muidenkin kanssa. Oikein hyvä. Kuulostaa hyvältä myös se, että olette varanneet ajan parisuhdeneuvojalle. Kertomasi motiivit mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa kuvaavat hyvin tilannettanne: miesystäväsi kaipaa apua itselleen ja kenties omien ajatustensa, tunteittensa ja tarpeittensa selvittelyyn, kun taas sinä toivot saavasi parisuhteenne pelastettua. Voi olla, että tässä on koko tilanteenne ydin.
Kuulostaa ihan viisaalta, että miesystäväsi on nyt pysähtynyt pohtimaan itseään. Voi olla, että hän arvioi nyt omaa elämäänsä kaiken kaikkiaan, parisuhdetta sen yhtenä osana. Tämä on tärkeä vaihe. Anna hänelle siihen aikaa ja tilaa. Suosittelen, että sinä tekisit samoin. Mieti, mitä elämältäsi toivot, mitä unelmoit, mitkä asiat ovat sinulle luovuttamattoman tärkeitä, mistä voit joustaa jne. Mieti, millaista kumppania toivot ja mitkä asiat ovat parisuhteessa sinulle tärkeitä. Olet sen ikäinen, että kysymys lapsista alkaa ehkä olla ajankohtainen. Ovatko toiveenne tämän asian suhteen yhteneväiset?
Itse ajattelen, että rakkauden lisäksi myös sitoutuminen on pysyvässä parisuhteessa oleellinen asia. Mitä sinä siitä ajattelet? Tällä hetkellä miesystäväsi ei omien sanojensa mukaan pysty siihen. On hienoa, että hän ilmaisee sen sinulle suoraan, niin että tiedät, mikä tilanne on.
Fakta suhteessanne on, että sinä olet kokeneempi ja hän kokemattomampi. Vaihtoehtonne ovat joko hyväksyä tilanne sellaisenaan tai muuttaa sitä jotenkin. On ihan mahdollista, että miesystäväsi kokee, että hän tarvitsee ja/tai haluaa saada enemmän kokemuksia naisista ennen sitoutumistaan. Siinä kohdassa on sinun valinnan paikkasi. Tyytymätöntä ja koko ajan ympärilleen vilkuilevaa miestä tuskin haluat. Miten mahdollinen tauko sitten vaikuttaisi suhteeseenne? Ehkä miesystäväsi sen jälkeen voisi todeta, ettei halua muita kuin sinut. Tai ehkä sinä kaiken sen jälkeen toteaisit, ettei paluuta vanhaan enää ole. Tai jotain ihan muuta. Voi olla, että helppoa ja molempia tyydyttävää vaihtoehtoa tässä ei ole helppoa löytää.
Kerrot omasta suhtautumisestasi huonoihin fiiliksiin. Kerrot, että olet joko vetäytynyt itseesi tai kertonut tunteistasi hänelle. Mielestäni se, että hetkeksi vetäytyy miettimään omia tunteitaan ja reagointiaan ja sen jälkeen kertoo ne toiselle, on hyvä tapa. Vetäytyminen mykkäkouluun ei tietysti ole rakentavaa, mutta lyhytkestoinen itsereflektointi on.
Teidän välisessä kommunikoinnissanne huono olo on siirtynyt toiseen. Siinä voi olla kyse joko sinun tavastasi ilmaista tunteitasi tai hänen herkkyydestään ottaa ne itseensä tai jostain ihan muusta. Sinä voisit omalta osaltasi kokeilla muuttaa tyyliä, jolla ilmaiset huonoja fiiliksiäsi ja katsoa, muuttaako se lopputulosta.
Kuulostaa tosi koskettavalta kun kerrot, että vaikeita keskusteluja käydessänne osa sinusta kuoli. Olet tullut satutetuksi syvältä. Rakastaessaan ja ollessaan sydän auki toiselle ihminen on aina haavoittuvainen. Mutta onko muuta tapaa olla aidosti suhteessa? Sinä olet rakastanut, antanut anteeksi, antanut aikaa ja mahdollisuuksia suhteellenne, halunnut taistella sen puolesta. Kuulostaa siltä, että olet tehnyt osuutesi. Ehkä sinun olisikin nyt aika huolehtia itsestäsi. On tärkeää, että pidät huolta siitä, että pysyt elävänä ja suojaat itsesi siltä, ettet tule satutetuksi liikaa.
Toivon teille molemmille erikseen ja yhdessä viisautta löytää oikeat ratkaisut tulevaisuutenne suhteen.
Kaksi kolmasosaa suomalaisista on ollut parisuhteessa mustasukkaisen kumppanin kanssa, kertoo Väestöliiton tutkimus. 15 prosenttia on sitä mieltä, että kumppani on toistuvasti rajoittanut tekemisiä ja menemisiä. Kolme prosenttia on kokenut olevansa hengenvaarassa. Mustasukkaisuus on yksi johtava kuolinsyy henkirikoksissa ympäri maailman.
Mustasukkaisuus on häpeän ja alemmuudentunnetta, omistamisen ja kontrolloimisen halua. Mustasukkainen yrittää varmistaa kumppaninsa rakkauden ja uskollisuuden, mutta ajaa usein käytöksellään toisen pois luotaan.
Kirkon perheneuvoja Saija Falck kuvailee mustasukkaisuutta näin: ”Siinä on häpeää, luottamuksen puutetta, vihaa, kontrolloimisen halua ja menetyksen, nöyryytyksen ja kasvojen menettämisen pelkoa. Mustasukkaisuuden taustalla on pelko tulla hylätyksi ja menettää itselleen jotakin erityisen merkityksellistä. Mustasukkaisuus on hyvin inhimillistä ja luonnollista, ja sillä on oma mielensä niin kuin kaikilla tunteilla mitä ihminen kokee.”
”Varmaan kaikki ovat tunteneet joskus mustasukkaisuutta”, Falck sanoo.
Falckin mukaan mustasukkaisuus voi liittyä suhteen alkuvaiheen hämmennykseen.
”Ollaan epävarmoja toisesta ja ollaan vasta määrittelemässä pelisääntöjä. Ajan myötä, kun ollaan sitoutuneempia ja luottamus kasvaa, voi mustasukkaisuus vähentyä.”
”Mustasukkaisuus voi olla myös hyvin tilannekohtaista. Joku voi olla mustasukkainen vaikka juhlissa, jos hän näkee, että puoliso viihtyy hyvin jonkun muun seurassa”, Falck sanoo.
Kuinka usein mustasukkaisuus tulee esille pariterapiassa?
”Jonkin verran tulee esille erilaisissa yhteyksissä, esimerkiksi uusperhekuvioissa. Parisuhteessa se voi esiintyä mustasukkaisuutena toisen lapsista. Lapset ovat usein myös mustasukkaisia vanhemmastaan”, Falck kertoo.
”Ajankäyttöön liittyvät tilanteet aiheuttavat myös mustasukkaisuutta. Jos toinen vaikka harrastaa paljon tai käy paljon ystävien kanssa ulkona, voi kumppani kokea, että on liian vähän aikaa parisuhteelle. Mikä vaan asia, joka vie toisen mielen ja ajan, voi synnyttää mustasukkaisuutta.”
Miten vakavasta asiasta on kyse?
”Se on vakavaa, kun se menee sairaalloisuuden puolelle, jolloin mustasukkainen pitää toimintaansa oikeutettuna, eikä elä realiteeteissa. Vaikeasti mustasukkaiselle ei ole mitään väliä enää, mitä toinen sanoo tai tekee. Hän elää todeksi sitä, mitä kuvittelee. Se on vainoharhaisuutta, pakonomaista kyttäämistä, henkistä tai fyysistä väkivaltaa”, Falck kuvailee.
”Vakavasta kriisistä on myös kyse, jos toinen on tai on ollut uskoton. Mustasukkaisuus on voinut elää aavistuksena jo ennen paljastumista. Kun se on paljastunut, ei luottamusta ole minkään vertaa. Siitä seuraa usein tarkistelua ja varmistelua ennen kuin päästään keskustelemaan ja miettimään tarkemmin parisuhteen yhteistä historiaa. Ensin on saatava purettua tunteet ulos”, Falck sanoo.
”Hylätyksi tulemisen ja menettämisen pelko on syvällä meissä. Mustasukkaiset ihmiset ovat itse kuvailleet, miten se tulee päälle kuin kohtauksena, joka tekee hulluksi. Ei ole ihme, että sellaisessa tilassa voisi tehdä vaikka mitä”, Falck kertoo.
”Pohjimmiltaan siinä on kauhea hätä.”
Mustasukkaisuuden syyt
Joskus mustasukkaisuus syntyy todellisesta petoksesta, uskottomuudesta tai muusta kaltoinkohtelusta. Paljon useammin on kuitenkin kyse mustasukkaisen ihmisen henkilökohtaisesta ongelmasta. Falckin mukaan nykyisessä kumppanissa ei välttämättä ole mitään sellaista, joka varsinaisesti laukaisisi mustasukkaisuuden.
”Mustasukkaisella ihmisellä voi olla huono käsitys itsestään. Hänellä voi olla sellaisia vaurioittavia lapsuudenkokemuksia, jotka voivat näkyä aikuisena vaikeuksina luottaa toiseen. Aikuisena on voinut olla jätetyksi ja petetyksi tulemisen kokemuksia. Voi olla vaikeuksia luottaa ihmisiin yleensä”, Falck kertoo.
”Kun suutun puolisolleni ja huudan, kenelle itse asiassa huudan? Huudanko isälleni tai äidilleni? Ketä mustasukkainen oikeastaan haukkuu? Tunne siitä, että tää taas tapahtuu, että sä teet mulle näin, voi tulla lapsuudesta”, Falck kuvailee.
Mustasukkaiset luonteenpiirteet
Amerikan psykologiyhdistys APA: n mukaan mustasukkaisuus on usein yhteydessä aggressiivisuuteen ja matalaan itsetuntoon. Nuoruudessa iso riskitekijä on yksinäisyydentunne. Kun viimein löytää kumppanin, pitää hänestä kiinni keinolla millä hyvänsä.
Psychology Today -sivuston mukaan tutkimukset osoittavat erityisesti kahden persoonallisuudenpiirteen liittyvän voimakkaasti mustasukkaisuuden kokemiseen. Neuroottisuus korreloi vahvasti mustasukkaisuuden kanssa. Viha, ahdistuneisuus ja masentuneisuus altistavat siis mustasukkaisuudelle. Hyvä henkinen tasapaino taas suojaa mustasukkaisuudelta. Toinen mustasukkaisuuteen liittyvä ns. Big Five -piirre korreloi mustasukkaisuuden kanssa voimakkaan negatiivisesti. Miellyttävä, empaattinen ja yhteistyökykyinen ihminen ei yleensä tule mustasukkaiseksi.
Mustasukkaiset ihmiset aiheuttavat itse parisuhteessaan turvattomuutta. Neuroottinen, epäluuloinen ja epämiellyttävä henkilö tarkkailee kumppaniaan, rajoittaa hänen tekemisiään, huutaa kumppanilleen, eristää hänet muista ihmisistä, alentaa toista ja heikentää kumppaninsa itsetuntoa uhkaamalla kumppania tai ”kilpailijaa” väkivallalla. Näillä kammottavilla konsteilla pari saadaan joskus pysymään ansassa.
Onko miesten ja naisten mustasukkaisuudessa eroa?
”Tunne on kaikilla sama: ahdistavaa, kuristavaa, kalvavaa, energiaa vievää ja ajatuksia kahlitsevaa. Miesten ja naisten reagointitavoissa voi olla eroa, mutta pariterapiassa ei eroa huomaa. Mustasukkaisuuden seuraukset, kuten kyttääminen, toisen kännykän tutkiminen tai toisen sähköpostin seuraaminen ovat samankaltaisia miehillä ja naisilla”, Falck kuvailee.
”Mustasukkainen ihminen itsekin tietää, että jos alkaa kytätä toista, se ei tee itselle eikä toiselle hyvää.”
Texasin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia naisista on tahallaan aiheuttanut miehessä mustasukkaisuutta testatakseen omaa viehätysvoimaansa. Tutkijoiden mukaan naiset koettelevat miehiä tietääkseen kannattaako suhteeseen panostaa emotionaalisesti. Onko mies tosissaan ihastunut minuun? Testaamiskeinoja ovat mm. exästä tai jostakin toisesta miehestä puhuminen, toiselle miehelle juttelu juhlissa, tai jopa muiden miesten tapailu seurustelun alkuvaiheessa. Tutkijoiden mukaan naiset ovat niin taitavia manipuloinnissaan, ettei moni mies edes tajua, että häntä testataan.
Kuka kärsiikään eniten?
Kysyn Falckin mielipidettä suhteen valta-asemiin. Kumpi on huonommassa asemassa, alistuva ja mustasukkainen vai valtaapitävä toista kontrolloiva narsisti?
”Kun tullaan siihen vaiheeseen, että siitä (mustasukkaisuudesta) voi puhua avoimesti toiselle, se voi tulla suhteen eduksi. Silloin toinenkin voi puhua avoimesti itsestään. Mitä mustasukkaisuus kertoo minusta tai meistä? Mikä sen viesti on itselle ja toiselle”, Falck sanoo ja jatkaa:
”Voi tulla ajojahtiasetelma, jos siitä puuttuu avoimuus. Kyttääminen saa toisen vetäytymään ja sulkeutumaan. Mustasukkaisuus vie puolisoita kauemmas toisistaan. Kumppani ahdistuu, ja mustasukkainen taas alkaa ihmetellä miksi se on tuommoinen, onko tässä jotain? Ajojahtiasetelma vie kauemmas siitä, mitä mustasukkainen kaipaa.”
Falckin mukaan mustasukkaisuus on noidankehä, mutta siitä irtautumisesta voi seurata positiivinen lumipalloefekti, se alkaa kasvaa.
”Kun mustasukkaisuus alkaa hellittää, kun itse hyväksyy sen, ja antaa toiselle tilaa ja mahdollisuuden tulla lähelle, parisuhde vahvistuu. Tärkeintä olisi avoimuus. Pitäisi voida kertoa toiselle, että pelkään menettäväni sinut. Myönnät oman haavoittuvuutesi”, Falck kuvailee.
Falck on pohtinut nykykulttuurin vaikutusta mustasukkaisuuteen.
”Onko aika sellaista, että korostetaan itsenäisyyttä ja yksin pärjäämistä? Mustasukkaisuuden viesti on, että saanko olla tarvitseva ja haavoittuvainen.”
Vähän vaan jätin kertomatta
Miten yleistä valehtelu on parisuhteessa? Liittyykö se mustasukkaisuuteen?
Falck ei osaa sanoa kuinka moni valehtelee kumppanilleen.
”Valehtelu vie luottamuksen ja läheisyyden. Valehtelu voi olla yritys torjua totuutta, tai välttää kipeiden asioiden kohtaamista. Moni ajattelee suojelevansa toista, ja myös itseään, joltakin kipeältä asialta. Valehtelu ja salaisuudet syövät suhdetta. Ei se (valhe) lakkaa olemasta, vaan tulee kumppaneiden väliin. Toiselle tulee kummallinen fiilis, että jokin mättää. Se voi esiintyä epämääräisenä mustasukkaisuutena. Kaiken pitäisi olla hyvin. Miksi epäilen? Taustalla voi olla valehtelu, pettäminen, pelaamisongelmat, tai muu suuri salaisuus, jonka toiselle on jättänyt kertomatta”, Falck kuvailee.
”Ajattelen niin, että parisuhde ei kestä salaisuuksia, mutta kestääkö se avoimuuden? Avoimuus kannattaa, vaikka se voi tehdä kipeää. Jos siinä on jotain kestämätöntä, pitää sekin kohdata. Mihin tämä vie meidät?”, Falck selittää.
”Mustasukkaisuuden kohde voi jättää kertomatta asioita, ettei toinen tulisi mustasukkaiseksi. Ollaan vaikka kavereiden kanssa ulkona, eikä kerrota ketkä kaikki olivat mukana, vaikka joku tietty henkilö. Voi oppia elämään niin, että jättää jatkuvasti kertomatta asioita, tai kertoo valkoisia valheita. Miksi pelkää kertoa asioita? Miksi jättää kertomatta?”, kysyy Falck.
No miksi sä otit sellaisen kumppanin?!
Menevätkö ihmiset parisuhteeseen samankaltaisen kanssa, esimerkiksi ns. turvallisesti sitoutuvat keskenään? Vai onko paljon ”eriparisia”?
”Ketkä rakastuvat toisiinsa? Voi olla vaikka alistuja ja kyttääjä, jotka ovat oppineet kaavan jo lapsuudessa. Tämä ei pitkälle toimi. Miksi toinen käyttäytyy noin? Kun tiedät, että se lähtee vaikka toisen kokemuksista, se auttaa ymmärtämään toista”, Falck sanoo.
Falckin mielestä ihmiset eivät kuitenkaan yleensä valitse kumppania mustasukkaisuustaipumusten mukaan.
”Kun kiinnostut ihmisestä, olet kiinnostunut ihan kaikesta toisessa. Mustasukkaisuus ei ole koko ihminen, ei ollenkaan”, Falck muistuttaa.
Mitä voi tehdä, jos toinen on mustasukkainen?
Saija Falck kehottaa noudattamaan näitä ohjeita, jos joutuu mustasukkaisuuden kohteeksi:
1. Älä suostu vahdittavaksi. 2. Älä mene peliin mukaan. Älä mene mukaan toisen fantasioihin. 3. Älä käy selittelemään kauheasti kaikkea. Siitä ei ole apua, vaan omien tekojen selittely ruokkii toisen mustasukkaisuutta.
- Voit kertoa, miten asiat ovat oikeasti.
- Ole avoin ja rehellinen
- Elä omaa elämää, myös parisuhteen ulkopuolella. Älä jätä ystäviä ja harrastuksia
- Yritä elää normaalia elämää
- Jos tilanne menee pahemmaksi, hae apua. Avun hakeminen kannattaa mieluummin aikaisin kuin myöhemmin
Falckin mukaan pari voi hakeutua pariterapiaan ja lähteä yhdessä selvittämään asiaa, koska tilanne joka tapauksessa haittaa molempia.
”Olen pariterapiassa nähnyt, miten tilanne alkaa purkautua. Aluksi mustasukkainen voi olla jatkuvassa hätätilassa. Tilanne voi helpottua, mutta se vie aikaa. Se että avoimuus tulisi osaksi parisuhdetta, vie aikaa”, Falck korostaa.
”Turvallisessa suhteessa luottamus alkaa pikku hilja kasvaa, kun voi todella luottaa toiseen: tässä ei ole mitään hätää. Emme voi kuitenkaan toisen puolesta käydä läpi lapsuudenkokemuksia. Mustasukkaisen on tajuttava, että voin auttaa meitä, jos prosessoin omaa elämääni ja hankalia kokemuksiani.”
Mitä voi tehdä omalle mustasukkaisuudelle?
1. Jos mahdollista, hyväksy se tunne. Ei ole oikeaa tai väärää tunnetta. 2. Ole avoin kumppanille. Kerro mitä pelkäät, kerro miltä tuntuu. Pelkäätkö, ettei toinen kestä tunteitasi, tai että toinen hylkää? Nämä perustunteet ja niistä kertominen voivat avata asian. 3. Avoimuus luo keskusteluyhteyden, joka tuo turvallisuuden, joka luo molemminpuolisen luottamuksen. Avoimuus tuo läheisyyden. Molemminpuolinen avoimuus helpottaa, ei tarvitse enää kytätä. Kyttääminen on raskasta ja aikaavievää. 4. Kuuntele kumppania. Anna hänen kertoa, mitä hän tuntee.
Asioiden yhdessä miettiminen auttaa: ei ole enää vain mun asia. 5. Muista oma elämä. Harrasta ja tee mukavia asioita. Se ei ole itseltä tai parisuhteelta pois. 6. Hae apua. Tai hakekaa yhdessä apua.
Pienenpieni mustasukkaisuus on joillekin tärkeää
Monet ihmiset kertovat olevansa hyvillään kumppanin ajoittaisesta lievästä mustasukkaisuudesta. Se on heille merkki siitä, että he ovat rakkaalleen tärkeitä.
”Tietty mustasukkaisuuden tunne on terve tunne. Se on halua pitää tärkeistä ihmissuhteista kiinni. Esimerkiksi moni nainen kaipaa sitä, että mies osoittaa, että tää on mun nainen ja mä oon siitä ylpeä. Etelä-Amerikassa miehet ovat ylpeitä siitä, että heillä on kaunis vaimo. ”Muut saavat katsoa kyllä, mutta tämä on mun.” Ollaan parisuhteessa, ei mitään hätää, mutta voidaan iloita siitä, että mulla on näin hyvä kumppani”, Falck sanoo.
”Suomessa iloitseminen esimerkiksi kauniista kumppanista on komplisoidumpaa. Kel onni on, se onnen kätkeköön. Mustasukkaisessa suhteessa toisen ulkonäkö voi olla kyttäämisen kohde. Miksi meikkaat tänään noin? Miksi pukeudut noin?”
Falckin asiakkaat ovat joskus kertoneet, että he kaipaavat toisen osoittavan selvemmin välittämistä ja halua pitää kiinni kumppanistaan.
”Voi vähentää naisen mustasukkaisuutta, jos mies osoittaa, että tämä on mun ykkösnainen. Vastaavasti mies saa olla naisensa alfauros”, Falck selventää.
Mustasukkaisuus on vaille jäämisen kokemus. Mustasukkaiselle on elämän varrella syntynyt tunne, ettei hän ole kenellekään maailman tärkein ihminen. Kumppanin mustasukkaisuutta voi hälventää osoittamalla hänelle aitoa lämmintä rakkautta.
”Niistä asioista mistä voisi antaa aitoa positiivista palautetta, tekis sen. Se voi olla myös koskettamisessa. Tekisi ja sanoisi hyvää toiselle. Miten konkreettisesti voi ilmaista, että olet mulle tärkeä ja rakas? Miten joka päivä kertoa tämä kumppanille? Tavat voivat olla erilaisia eri suhteissa”, Falck kannustaa.
KYSYMYS: Olen mustasukkainen entisen poikaystäväni ja ystäväpariskuntani lähentyneistä väleistä. Erosimme jo pari vuotta sitten. Parin vuoden suhteen aikana emme juurikaan tutustuneet toistemme ystäviin. Tapasimme toki ja vietimme aikaa yhdessä, mutta kumpikaan meistä ei viettänyt aikaa toisen kavereiden kanssa itsenäisesti.
Vuosi eron jälkeen entinen poikaystäväni muutti tauon jälkeen takaisin samaan kaupunkiin, jossa asun itse. Hän otti yhteyttä joihinkin kavereistani, enkä siinä vaiheessa pitänyt sitä pahana asiana. Ajattelin, ettei hänellä ehkä asuttuaan jonkin aikaa muualla ole täällä paljon ystäviä, ja koska eroomme ei liittynyt mitään draamaa, ei asia vaivannut minua. Kaikki ystäväni eivät reagoineet yhteydenottoon kohteliasta vastausta enempää, mutta yhtä läheistä ystävääni ja erityisesti hänen puolisoaan exäni on tavannut pari kertaa.
Viime viikolla ystäväni kertoi, että heidät on kutsuttu entisen poikaystäväni ja hänen nykyisen avopuolisonsa tupareihin ja että he ovat menossa. Periaatteessa minulla ei ole mitään tätä vastaan, eikä asia oikeastaan edes minulle kuulu. Käytännössä se tuntuu kuitenkin todella pahalta. Yritin olla näyttämättä tunteitani ystävälleni, mutta hän varmasti huomasi, että olin järkyttynyt. Hän alkoi selitellä heidän menemistään sillä, kuinka mukavaa on, että hänen poikaystävänsä on lähentynyt entisen poikaystäväni kanssa ja toisaalta sillä, että on ikävää jättää menemättä, kun on kerran kutsuttu. Minun ja nykyisen poikaystäväni tupareihin he eivät kuitenkaan tulleet. Silloin pidin perustelua hyvin ymmärrettävänä (oli kesä ja he halusivat olla mökillä), mutta nyt se tuntuu pahalta. Tuntuu kuin olisin heille vähemmän tärkeä kuin entinen poikaystäväni puolisoineen.
Toisaalta harmittaa, että entinen poikaystäväni on kutsunut heidät. Kun hän nyt on asunut täällä jo jonkin aikaa, löytänyt uuden kumppanin ja selvästi saanut elämänsä jaloilleen, eikö hän voisi hankkia ihan omia kavereita? Ja toisaalta, eivätkö ystäväni voisi yrittää tutustua nykyiseen poikaystävääni entisen sijaan?
Järjen tasolla tämä on mielestäni aika vähäpätöinen asia, mutta käytännössä pelkään, että se vaikuttaa ystävyyteemme. En usko, että minua ymmärrettäisiin, jos kertoisin kuinka pahalta tämä minusta tuntuu, enhän ihan ymmärrä itsekään. Toisaalta, jos murehdin asiaa vain itsekseni, pelkään että välimme vähitellen viilenevät. Nyt ei oikein huvita viettää aikaa yhdessä.
En keksi, miten tilanteen voisi ratkaista. En tietenkään voi tai edes halua alkaa rajoittaa ystävieni muita ystävyyssuhteita, mutta toisaalta en käytännössä halua vaikkapa osallistua ystävieni juhliin, jos sinne tulee myös exäni puolisoineen. Toisaalta ajattelen, että tämä on oman pääni sisäinen ongelma, joka aktivoituu aina eri tilanteissa: en vaan luota siihen, että kukaan oikeasti pitäisi minusta ja siksi pelkään jatkuvasti menettäväni ihmiset ympäriltäni.
Yksinäinen, 27
VASTAUS: Aloitat kertomalla, että olet mustasukkainen. Päätät kysymyksesi pohdintaan menettämisen pelosta: pelkäät menettäväsi sinulle tärkeät ihmiset. Olet luultavasti asian ytimessä. Mustasukkaisuus on pelon tunnetta, menettämisen pelkoa.
Pelko ei ole hyvä tai huono tunne. Se on vain tunne siinä missä muutkin tunteet, eikä sitä voi määräillä. Kuten kerroit, pelon tunne nousee pinnalle tietyissä tilanteissa. Sellaisia tunteet ovat; ne eivät tunne aikaa eivätkä paikkaa. Tunteet liittyvät usein enemmän menneisyyteen kuin nykyhetkeen tai tulevaan.
Pelon tunteen tehtävä on varoittaa vaarasta. Näin se on paitsi normaali, myös hyödyllinen tunne. Sellainen vaara on olemassa, että me – kuka tahansa meistä – menetämme meille rakkaan ihminen. Menettäminen voi tapahtua monella tasolla: ystävyyden menettäminen, luottamuksen menettäminen, parisuhteen päättyminen, kuolema.
Menetykset ovat todellisia ja kuuluvat elämään, valitettavasti.
Joskus pelon tunne voi olla jopa haitallinen, koska se varoittaa ja vaanii meitä, vaikka mitään todellista vaaraa ei ole. Varsinkin silloin pelko liittyy enemmän menneisiin kokemuksiin kuin nykyhetkeen. Mitä sellaista Sinulle on tapahtunut, että olet alkanut ajatella, ettei kukaan todella voisi pitää Sinusta? Oletko menettänyt tärkeän ihmisen? Miten ja milloin se tapahtui? Mikä on suurin menetyksesi?
Nykyinen mustasukkaisuutesi, eli pelon tunne, voi liittyä menneisyyteesi pikemminkin kuin nykyhetkeen. Voi olla myös niin, että menetys, joka liittyy Sinun ja entisen poikaystäväsi eroon, on vielä käsittelyvaiheessa joltakin osin. Ehkä siksi et halua mennä sellaisiin juhliin, joihin myös hän osallistuu.
Ero sisältää monta eroa. Se tarkoittaa kahden ihmisen välisen parisuhteen päättymistä, mutta myös sosiaalisen verkoston uudelleen järjestäytymistä. Ja paljon muutakin. Vaikka parisuhde päättyy, niin molempien elämän jatkuu, toista ei voi leikata elämästä pois. On yhteisiä ystäviä, yhteisiä juhlia ja muuta sellaista. Tämä korostuu silloin, kun on yhteisiä lapsia tai kun parisuhde on kestänyt puolet elämästä.
Teillä oli ilmeisesti pari vuotta kestänyt suhde. Saman verran on kulunut aikaa erosta. Sinulla on uusi poikaystävä. Anna itsellesi lupa mennä elämässä eteenpäin, kääntää lehteä. Et voi vaikuttaa toisten ihmisten välisiin suhteisiin, kuten viisaasti totesitkin. Ne suhteet elävät omaa elämäänsä. Sinä voit vain elää ja nauttia siitä hyvästä, mitä Sinulla on.
KYSYMYS: Minulla ei ole suoraa kysymystä, joten kirjoitan vain tämänhetkisestä tilanteestani. Olen 21-vuotias sinkkutyttö, jolla on takana rankkoja ihmissuhteita. Kun rakkauselämäni kaatui melkein kaksi vuotta sitten, hankkiuduin psykoterapiaan ja olen käynyt siellä nyt vähän yli vuoden. Minusta tuntuukin, että olen saanut elämän ihan hyvin jaloilleen. Minulla on paljon ystäviä ja olen läheinen perheeni kanssa.
Ongelmani koskee sinkkuelämääni. Olen alkanut nauttia sinkkuudesta täysin rinnoin. Tykkään käydä juhlimassa, harrastaa silloin tällöin satunnaista seksiä, mutta vastapainoksi viihdyn myös kotona omissa oloissani.
Kärsin kovasti siitä, ettei minulla oikein ole sinkkuystäviä. Suurin osa ystävistäni on suhteessa, ja loput jotka eivät ole, ovatkin melko kokemattomia ihmissuhdeasioissa. Olen läheinen varattujen ystävien kanssa, mutta parisuhteet tietenkin rajoittavat sitä, miten paljon voimme nähdä ja mitä voimme tehdä. Tuntuu, että katson sivusta miten jokainen ystäväni pariutuu, menee naimisiin ja hankkii lapsia. Jos joku sattuukin eroamaan, uusi on ovella jo vajaan kuukauden päästä.
Jostain syystä otan muiden seurustelun hyvin henkilökohtaisesti. Minulla ei ole ketään kenen kanssa voisin nauttia sinkkuudesta, mikä herättää kamalan pahaa mieltä. Aina jos joku ystäväni sattuu aloittamaan uuden suhteen, tulen kauhean kateelliseksi ja tunnen olevani riittämätön. Minun ei ole helppo löytää itselleni kumppania, ja muut hyppivät suhteesta toiseen vain sormia napauttamalla. Tunnen olevani raukka muiden joukossa. Olen SE sinkkukaveri, jota katsotaan vähän säälien.
Joskus kaipaisin vaan vierelleni ystävää jonka elämäntilanne on sama kuin itselläni. Kun sellaista ei ole, tunnen itseni yksinäiseksi ja säälittäväksi sinkkurentuksi. En tiedä saitko selkoa ongelmastani ollenkaan, mutta toivoisin silti jonkinlaista apua tilanteeseeni.
Singlelady
VASTAUS: Parahin sinkkutyttö,
Kiitos viestistäsi. Sinulla on takana rankkoja ihmissuhteita ja rakkauselämäsi kaatui parisen vuotta sitten. Jäin miettimään, kuinka nämä edellä mainitut kokemukset mahtavat heijastua nykyiseen elämääsi ja tapaasi hahmottaa nykyinen tilanteesi. Tunnet olevasi jotenkin raukka muiden joukossa... jollakin tapaa säälittävä. Oletko keskustellut ystäviesi kanssa siitä, että ajattelevatko he todella niin? Vai onko mahdollista, että he näkevät sinut myönteisemmässä valossa? Kirjoitit, että olet alkanut nauttia sinkkuudestasi ja toisaalta pidät myös ajoittaisesta yksinolosta. Tämä kuullostaa minusta hyvältä – ei lainkaan säälittävältä.
Suurin osa ystävistäsi on parisuhteessa ja sinusta tuntuu, että muiden on helppo löytää rinnalleen kumppani. Kun ystäväsi aloittaa uuden suhteen, koet kateutta ja riittämättömyyttä. Näitä tunteita olisi hyvä tutkia vähän tarkemmin. Oletko ehkä varhaisemmassa elämässäsi jäänyt vaille rakkautta ja hyväksyntää? Oletko ehkä joutunut kilpailemaan sisarustesi kanssa vanhempiesi huomiosta? Kuinka vaikeita tunteita (kuten kateus ja mustasukkaisuus) on voinut ilmaista kasvuperheessäsi? Näitä asioita olet ehkä käsitellyt psykoterapiassasi ja tätä työskentelyä on hyvä jatkaa. Voisitkohan oppia ajan myötä ajattelemaan niin, ettei ystäväsi onni olekaan sinulta pois? Voisitko ulkopuolisuuden tunteen sijaan löytää ystäväsi onnesta myönteisen esimerkin siitä, että elämä voi yllättää kenet tahansa? Voisitko luottaa siihen, että sinunkin vuorosi tulee ajallaan? Ennen kaikkea voisitko oppia luottamaan siihen, ettei ole mitään hätää... Olet vasta 21-vuotias ja sinulla on elämä edessäsi. Elä tätä hetkeä, hanki uusia ystäviä ja harrastuksia, nauti tästä elämänvaiheesta. Kuten sanonta kuuluu: Onni löytyy elämällä, ei etsimällä.
Kirjoitit kaipaavasi samassa elämäntilanteessa olevaa ystävää, jonka kanssa voisit jakaa sinkkukokemuksia. Vertaistukea on löydettävissä esimerkiksi netin keskustelpalstoilta. Tulet huomaamaan, että et ole yksin sinkkuutesi kanssa. Jatka sinkkuudesta nauttimista (niinkuin olet osittain tehnytkin) ja tee siitä ystäväsi!
KYSYMYS: Hei. Mitä teen? Vaimo vääntää keskustelun riidaksi ja nalkuttaa sekä tarttuu pikkuasioihin. Väittää minua mustasukkaiseksi, vääristelee asioita, tuo sellaista esille mikä ei pidä paikkaansa. Olen jäänyt pois töistä 12 kuukautta sitten. Nyt minulle hoetaan: koita relata, koita relata. Minähän relaan, mutta se ei riitä.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kirjoitit varsin lyhyesti, mutta yritän hahmottaa tilannettanne sen perusteella.
Olet jäänyt pois työelämästä vuosi sitten. Läheiset kehottavat edelleen sinua relaamaan.
Läheisten pyrkimys on usein auttaa ja pitää huolta, mutta kuulostaa kuin kokisit sen rasittavana. He ilmeisesti ajattelevat, että olet väsynyt ja tarvitsisit lepoa ja rentoutumista.
Kerrot, että pyrit siihen itsekin, mutta jotenkin se ei riitä. Tarkoitatko, että tarvitsisit jotain enemmän tai jotain muuta? Suosittelen, että pysähdyt ihan rauhassa miettimään, mitä tarvitset voidaksesi paremmin ja millä tavoin voisit sitä saada. On tärkeää, että pidät huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi.
Teillä on vaimosi kanssa keskusteluyhteys, mutta kerrot, että tilanteet muuttuvat usein riidaksi. Vaimosi on myös mustasukkainen sinusta. Se on yleensä merkki siitä, että toinen on itselle tärkeä eikä häntä haluaisi menettää. Mustasukkaisuuteen auttaa usein se, että osoittaa omalle puolisolle huomiota ja ilmaisee, että hän on edelleen se tärkein.
Mietin mainitsemiasi pikkuasioita. Vuosien kokemus perheneuvonnan työntekijänä on opettanut minulle, että asiat, joita toinen pitää mitättöminä, voivat olla toiselle tärkeitä.
Voisiko olla teilläkin niin, että vaimosi tarttuu näihin ”pikkuasioihin”, koska hänelle ne ovat merkityksellisiä ja näin ollen suuria?
Nalkutus voi olla toiselta nimeltään toisto. Ihminen toistaa niitä asioita, joissa ei ole tullut kuulluksi aiemmilla kerroilla. Voisit kokeilla kertoa vaimollesi, että olet kuullut ja ymmärtänyt ne asiat, joista hän toistuvasti sinulle puhuu. Muutatko toimintaasi hänen toivomaansa suuntaan, on tietysti omassa harkinnassasi. Jos vaimosi pitää näitä asioita omalle ja/tai perheen hyvinvoinnille tärkeänä, hän epäilemättä jatkaa niistä muistuttamista toivoen, että muutos jonain päivänä tapahtuu.
Kysyt, mitä tehdä. Ehdotan, että ensiksikin pidät hyvää huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi. Toiseksi, välittävä puoliso on suuri lahja, jota kannattaa vaalia.
Suosittelen, että kiität häntä hänen huolenpidostaan ja pyrit mahdollisuuksien mukaan ottamaan hänen toiveensa huomioon. Sitä kannattaa ainakin kokeilla. Tyytyväisen vaimon rinnalla on miehenkin mukavampi olla.
Kaikkea hyvää sekä sinulle itsellesi että yhteiseen elämäänne!
KYSYMYS: Olen 27-vuotias, neljä ja puoli vuotta avoliitossa asunut nainen. Aikaisemmassa suhteessa, josta on noin 8 vuotta aikaa, minua petettiin ja tästä jäi arvet jotka vaivaavat edelleen. Minulla on todella vaikea luottaa enää kenenkään. Nykyinen mieheni on pettänyt aiemmissa suhteissaan, mutta minua ei ole pettänyt tai ainakaan en tiedä siitä. Olen toki sanonut tästä miehelleni että on vaikea luottaa kun luottamus on petetty kertaalleen ja hän sanoo ymmärtävänsä.
Kun olemme mieheni kanssa yhdessä kaikki on hyvin ja totta kai luotan silloin kun itse olen paikalla ja näen mitä hän tekee. Ongelma onkin siinä että kun mies lähtee kavereidensa kanssa johonkin, iskee piinaava ahdistus ja mustasukkaisuus, en pysty nukkumaan, rintaa puristaa ja kokoajan tekisi mieli soitella/ laittaa viestiä että mitä siellä tapahtuu, mutta en halua olla vainoharhainen ja mieluummin kärsin sen ajan yksin. Kun mieheni tulee reissusta tai iltaa viettämästä olen todella epäileväinen vaikka mieheni kertoisi ettei mitään ole tapahtunut ja toki suutahtaa tästä kun en pysty uskomaan. Tästä yleensä aiheutuukin sitten pieni muotoinen riita kun en pysty luottamaan.
Nyt näin häiden alla olen alkanut miettimään olenko tekemässä virheen? Olisiko minulla parempi olla yksin kun en kerta pysty luottamaan ettei minua satutettaisi? Onko tämä oikein miestäni kohtaan? Voiko luottamus enää koskaan olla 100%? Missään nimessä en haluaisi olla ilman miestäni, jo pelkkä ajatus saa maailmani horjahtamaan, mutta tämä on todella raastavaa minulle ja varmasti myös miehelleni.
Tälläkin hetkellä mieheni on viettämässä viikonlopun mittaisia polttareita kavereidensa kanssa toisella paikkakunnalla ja oloni on aivan kamala!
Vainoharhainen(ko?)
VASTAUS: Sinulla on huoli, joka perustuu huonoihin kokemuksiin aiemmasta suhteestasi, jossa tulit petetyksi. Nykyisessä suhteessasi mietit välillä, voisiko samaa tapahtua nytkin. Olette kuitenkin edenneet suhteessanne niin pitkälle, että olette menossa naimisiin. Mihin siis luottamuksesi on tähän asti perustunut? Koette ilmeisesti kumpikin suhteessanne olevan paljon hyvää, koska olette jo häiden kynnyksellä. Kerrot, että minkäänlaista uskottomuutta ei ole tullut tietoosi. Johtuuko pelkosi siis vain tuosta aiemman suhteen vaikeasta kokemuksesta? Jos näin on, mikä auttaisi sinua voittamaan tuon pelon? Yhden asian meinitset itsekin: kun olet kavereiden kanssa, pelko hälvenee.
Tämä on ominaista peloille. Ne vaanivat yksinäisinä hetkinä, mieluiten illalla ja yöllä. Auttaisiko sinua silloin, jos soittaisit jollekulle ystävällesi tai ryhtyisit tekemään jotakin mukavaa? Joitakuita auttaa tuollaisen yksinoloillan suunnitteleminen jo etukäteen täyteen kiinnostavaa tekemistä. Ymmärrän, että miehellesi soittaminen on monivivahteinen juttu. Ei ole mukavaa, jos hänen täytyy omana vapaailtanaan kantaa huolta sinun selviämisestäsi ja tuntea, että häneen ei luoteta. Nämä soittamiset ja viestit ovat toki neuvottelukysymyksiä välillänne.
Onko niin, että pelkosi aktivoituvat vain miehesi ollessa kavereiden kanssa iltaa viettämässä? Sujuuko tavallinen arkielämänne yhdessä hyvin? Onko teillä mukavaa keskenänne? Nautitteko toisistanne? Jos tilanne on pääosin näin - tarkoittamatta, että mikään suhde olisi pelkkää ruusuilla tanssia - vaikuttaa siltä, että teillä ei ole hätää.
Sinua huolestuttaa se, että miehesi on pettänyt aiemmassa suhteessaan. Oletteko keskustelleet siitä, mikä tilanteeseen tuolloin johti? Entä siitä, miten säilytätte omassa suhteessanne avoimuuden, läheisyyden ja sellaiset teille tärkeät asiat, jotka lujittavat suhdettanne. Mitä paremmin suhteenne voi, sitä pienempi mahdollisuus millään kolmannella osapuolella on saada sijaa.
KYSYMYS: Olen perusterve 30-vuotias nainen, joka on nyt toisessa pitkässä parisuhteessaan. Aiempi 7 vuoden parisuhde kariutui noin 5 vuotta sitten, ja nykyisen kumppanin kanssa olen ollut yhdessä 3,5 vuotta. Minua askarruttaa kuitenkin se, mitä minulle tapahtuu aina parisuhteen edetessä ja tietyissä elämään liittyvissä tilanteissa.
Kun en ole parisuhteessa, minulla ei ehkä ole ahdistusta itsestä niin paljon kuin silloin kun olen parisuhteessa, ainakaan tietyissä osa-alueissa. Olen sosiaalinen ja menevä ihminen, ja en vaadi itseltäni niin paljoa kuin silloin kun olen parisuhteessa. Parisuhteessa kuitenkin mietin kovasti, olenko rakkauden arvoinen ja miksi joku minua rakastaa, sekä muutun itsekriittisemmäksi sekä mustasukkaiseksi ja vaadin huomiota ja rakkauden todistelua teoin ja sanoin puolisolta. Varmasti riesaksi asti. Minusta tuntuu epävarmalta enkä osaa arvostaa itseäni vaikka toinen sanoisikin ihania asioita minusta. Tämä johtaa siihen, etten voi olla avoimin mielin ja nauttia suhteesta vaan ahdistelen itseäni ja rankaisen: en ole sen arvoinen, olen huonompi ja en tarpeeksi hyvä millään osa-alueella. Puoliso antaa huomiota muille ihmisille ja minusta tuntuu että olen epäonnistunut ja en saa huomiota joten hän ei ilmeisesti välitä minusta. Näin minusta tuntuu useasti. Tämä on tyhmää, tiedän sen mutta tunne on niin vahva etten osaa muuttaa käytöstäni. Pelkään tämän vaikuttavan elämääni liikaa.
Olen lisäksi työssäni ja vaatimuksissani itselleni usein ankara. Liian kriittinen myös kaikelle mihin ryhdyn. Olen hiljattain alkanut miettiä, mistä epävarmuuteni johtuu ja miten pääsisin siitä eroon. Katsoin erään ohjelman, jossa eräällä naisella oli saman kuuloinen tilanne ja käytös kuin minulla. Siinä kerrottiin isäsuhteen vaikutuksesta tilanteeseen. Isäsuhde kuulosti samalta kuin omani ja tämän henkilön ongelmat samoilta kuin minun. Isäni oli lapsuudessani etäinen, eikä hän sietänyt lasten temppuilua. Mitään väkivaltaa ei juuri ollut (satunnaisesti risua ja kovistelua ja aloillaan pitämistä), vaan lähinnä henkinen paine tuntui jo pienestä asti. Ei milloinkaan tuntunut, että kelpaisin isälle - hän ei näyttänyt tunteitaan ja oli siten saavuttamattomissa. Koin varmasti senomaksi syykseni vaikka näin ei ollut välttämättä. Äitini vannotti, että isä kyllä rakastaa mutta ei osaa näyttää tunteitaan. Ei lapsena tiedä mitä se tarkoittaa, jos koettu tunne ei ole sen mukainen. Sittemmin tiedän kyllä, että isäni välittää minusta eikö ole paha ihminen ja teki varmasti parhaansa, mutta tämä ajattelumalli oli jo rakentunut; en ole tarpeeksi hyvä.
Tämä ajattelu on jossain määrin värittänyt taivaltani läpi koulujen, harrastusten ja työelämän. Olen erittäin tunneherkkä asioissa, jotka koskevat suoritustani kaikissa näissä osa-alueissa ja koen olevani epävarma vaikka osaisin jonkun asian hyvin. Henkinen kanttini ei vain ota kestääkseen. Murrun kohtalaisen helposti ja stressaan todella paljon - olen mm. lopettanut minulle rakkaiden asioiden harrastamisen itsekritiikin takia. Tämä ahdistus on kulkenut mukana parisuhteissakin, ja nyt tämä nykyinen on vahvoilla kantimilla mutta minusta tuntuu että kaikki meidän ongelmamme johtuu siitä, millainen olen. Olen niin epävarma ja haluan huomiota ja varmuutta välittämisestä että joudumme suotta usein törmäyskurssille. Haluan eroon turhasta itsekritiikistä ja vahvistaa parisuhdetta sen sijaan että teen sille itse jatkuvasti hallaa.
Mitä tehdä?
VASTAUS: Kiitos koskettavasta viestistäsi. Olet pohtinut elämääsi, ajattelu- ja tunnemaailmaasi sekä tapaasi olla parisuhteessa. Kuullostaa siltä, että kuvaamasi epävarmuus, itsekriittisyys ja vaatimustaso aiheuttavat kohtuutonta kärsimystä itsellesi ja kapeuttaa elämääsi. Mietit omaa kelpaavuuttasi ja arvoasi suhteessa muihin ihmisiin. Vastakysymykseni kuuluvat: Miksi et kelpaisi? Miksi et olisi rakkauden arvoinen? Mitä pitäisi tapahtua, että voisit katsoa itseäsi hyväksyvämmin ja lempeämmin silmin?
Pohdit omaa isäsuhdettasi ja sen vaikutusta tunteisiisi ja ajatuksiisi. En voi näiden tietojen valossa ottaa kantaa tähän, mutta yleisesti voin sanoa, että kyllä: vanhempien (liiallinen) vaativuus jättää kasvavaan lapseen omat jälkensä ja nämä näkyvät usein myös aikuiselämässä. Silloin aikuisen lapsen haasteena on löytää lempeys ja armollisuus itsestään. Se ei ole helppo tie, mutta mahdollinen. Vaikka isäsi oli etäisempi, oliko kuitenkin niin, että äitisi kykeni välittämään ehdotonta rakkautta sinua kohtaan?
Kirjoitit, että ajattelumalli "en ole riittävän hyvä"on värittänyt elämääsi niin opinnoissa, työssä kuin harrastuksissakin. Olet jopa lopettanut itsellesi rakkaita harrastuksia itsekritiikin takia. Epävarmuutesi puolisona rajoittaa mahdollisuuksiasi nauttia parisuhteesta aiheuttaen ehkä jännitettä välillenne, kun kaipaat jatkuvaa todistelua kumppanisi rakkaudesta. Minulle tulee tästä surullinen ja myötätuntoinen olo. Haluaisin lähettää sinulle sylillisen armollisuutta, toivottavasti tämä edes hieman välittyy tästä kirjeestäni.
Kirjoitat hyvin reflektoivasti ja oivaltavasti itsestäsi. Arvelen, että hyötyisit yksilöpsykoterapeuttisesta kontaktista, johon voisit ohjautua esim. työterveyshuoltosi kautta. Erityisesti mietin kohdallasi kognitiivista psykoterapiaa, jossa pureudutaan pinttyneisiin ajatusmalleihin kuten "en ole riittävän hyvä" ja pyritään purkamaan niitä. Muutos on mahdollinen!
KYSYMYS: Olen 24-vuotias nainen ja seurustellut avopuolisoni kanssa nyt 6 vuotta. Puolitoista vuotta sitten hän jäi kiinni yhden illan suhteesta. Saman vuoden lopulla sairas isäni kuoli, tuli hautajaiset, paperityöt, kävin koulussa ja toteutin laajaa ja vaativaa projektia. Puolen vuoden ajan elämä oli pelkkää selviytymistä; koulusta kotiin, sänkyyn turvaan ja jotakin sarjaa eetteriin, jotta saisi ajatukset muualle. Aamulla ylösnoustessa ensimmäinen ajatus oli elämän lopettaminen siihen paikkaan. Minulla on taustalla ennestään masennusta ja viiltelyä.
Pettämisen käsittely jäi puolitiehen koska minulla ei ollut voimia ja puoliso halusi vain unohtaa. Minäkin halusin ja haluaisin yhä unohtaa, mutten pysty. Tiedän että kertoessaan pettämisestään hän on valehdellut minulle ja jättänyt paljon kertomatta, ajasta, paikasta, paikalla olleista ihmisistä, jotka myös tietävät tapahtuneen. Tämä kalvaa minua. Tiedän hänen myös pitäneen yhteyttä muihin naisiin, "ystäviin", joita minä en koskaan tavannut. Nyt hän on nämä yhteydenpidot lopettanut (toivottavasti) ja muutoinkin vakuuttaa olevansa muuttunut.
Minä en vain saa luottamusta takaisin. Haluaisin ajatella perheen perustamista, häitä ja lapsiakin joskus, mutta nyt nuo kaikki ajatukset satuttavat ja tekevät minut vihaiseksi. Miten voin kuvitella rakentavani tulevaisuutta ihmisen kanssa, joka hallinnoi elämän kriisitilanteita syrjähypyllä? Miehen, johon en saa haluamaani keskusteluyhteyttä, vaikka olen yrittänyt. Paljon hän on muuttunut kuuden vuoden kuluessa, mutten tiedä onko se tarpeeksi. Tuntuu, että mies on syrjähypyllään vienyt minulta kokonaan uskon itseeni, tulevaisuuteen ja rakkauteen.
Miksi sitten valitan vielä? Arki sujuu hyvin ja tasapainoisesti. Olen panostanut suhteeseen paljon, alusta asti olen ajatellut että selvitän kaikki karikot, kunnes joudun nostamaan käteni ylös ja sanomaan, etten enää osaa. Mieheni on kiltti ja hellä, uskon hänen aidosti välittävän minusta. Tahtoisin sanoa että rakastan häntä, mutta en enää tiedä onko se sittenkin vain syvää kiintymystä ja tottumusta. En koskaan ole ollut kenenkään toisen kanssa, en rakastu tai luota helposti ja tämä kriisi on vetänyt minut vain entistä pahemmin lukkoon. En päästä ketään lähelle enää sitäkään vähää. Itsetuntoni on täysin mennyt ja kaikkien kriisien mukanaan tuoman stressin takia en ole jaksanut hoitaa ystävyyssuhteitani, joten ystäviä ei oikeastaan ole.
Kai päällimmäinen kysymys minulla on, mitä teen? Kannattaako minun enää kaivaa mennyttä pettämistä uudelleen käsittelyyn, vai onko nyt aika sanoa, että täytyy erota? En haluaisi erota, mutta… Voiko jossain olla joku parempi? Ja miten voin avata itseäni uusille ihmisille, jotta löytäisin uskoa siihen, että minuakin voi joku aidosti rakastaa? Miten voisin antaa mahdollisuuden uudelle rakkaudelle, kun en halua antaa vanhankaan enää palata? Voinko päästä eteenpäin, jos saan pettämisen täydellisesti käsiteltyä, vai tuoko se vain uutta tuskaa mukanaan, kun puoliso myöntää valheensa?
Mistä löydän tukea, kun tunnen olevani niin yksin?
[i]Varjo, 24
VASTAUS:[/i] Hyvä ystävä, kirjeestäsi välittyi hyvin tämänhetkinen yksinäisyytesi, turvattomuutesi ja epätietoisuutesi siitä miten lähteä ratkaisemaan kertomiasi asioita. Olet jo aloittanut matkan kirjoittamalla niitä kirjeeseesi.
Kirjoittaminen on usein hyvä tapa alkaa jäsentämään elämäänsä.
Kerrot, että puolitoista vuotta sitten sait tietää avopuolisosi yhden illan suhteesta. Asian käsitteleminen jäi kesken. Sen jälkeen isäsi kuoli ja jouduit selviytymään voimiesi äärirajoilla. Tuolloin ajatuksissasi oli jopa elämäsi lopettaminen. Nyt, kun noista tapahtumista on kulunut jonkin verran aikaa, olet alkanut tarkastelemaan tapahtuneita. Luen kirjeestäsi myös, että tämä tapahtuneiden ja sen miettiminen mitä oikein haluaa ja tarvitsee, liittyy myös siihen, että suuntaat katseesi tulevaisuuteen, siihen, millaista elämää sinä haluaisit elää ja kenen kanssa.
On erittäin tärkeä kysymys pohtia sitä, että onko nykyisessä parisuhteessasi sellaiset perusteet, joiden varaan voisit rakentaa tulevaisuuttasi, perustaa perheen, saada lapsia. Monet ihmiset alkavat tarkastella parisuhdettaan tarkemmin kun nämä teemat alkavat tulla ajankohtaisemmiksi. Tällöin myös yleensä nousee tärkeäksi kriteeriksi turvallisuus. Kerrot kirjeessäsi myös, että olette olleet yhdessä 6 vuotta. Olet siis ollut vasta 18-vuotias yhteen mennessänne. Kerrot myös että avopuolisosi on ensimmäinen suhteesi.
Voisiko olla niin, että tapahtuneet asiat ovat sysänneet sinussa liikkeelle laajemminkin jonkinlaisen itsenäistymisprosessin. Vaikka tällaiset prosessit aiheuttavatkin usein hämmennystä ja jopa kaaosta ihmisen mieleen niin ne ovat kuitenkin usein tärkeitä vaiheita ihmisen elämässä. Niissä ihminen ikään kuin uudelleen kalibroi itsensä seuraaviin elämänvaiheisiin. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna epätietoisuus ja kaaos eivät välttämättä ole huonoja asioita.
Mutta yksinäisyys taas on huono asia. Se lisää usein kelpaamattomuuden tunteita ja vaikuttaa kielteisesti minäkuvaamme. Yksinäisyyden tunne aktivoi aivoissamme samoja kohtia kuin fyysinen kipu. Yksinäisyys tekee meidät huonolla tavalla riippuvaisiksi ja altistaa meitä sille, että emme pysty pitämään hyvällä tavalla kiinni omista rajoistamme. On tärkeää, että ympärillämme on muita ihmisiä ja että elämämme ei ole vain yhden ihmisen varassa. Se on hyväksi sekä ihmiselle itselleen että parisuhteelle. Jos meillä ei ole kumppanimme lisäksi muita ihmissuhteita on vaara, että parisuhteesta tulee liian tiivis. Tämä saattaa joskus altistaa myös uskottomuudelle. Uskottomuuden avulla yritetään tuoda ilmaa suhteeseen. Ilmaahan siinä tulee mutta valitettavasti ei kovin hyvänlaatuista. Ihmiset ympärillämme auttavat meitä myös peilaamaan itseämme eri kulmista. Yhden ihmissuhteen kautta näemme helposti liian yksipuolisen kuvan itsestämme, puhumattakaan siitä, että olemme ihan yksin.
Kerrot, että et saa haluamaasi keskusteluyhteyttä mieheesi. Koet, että pettämiseen liittyvät asiat ovat yhä epäselviä ja niihin liittyy mahdollisesti vielä valehtelua. Tästä näkökulmasta on hyvin ymmärrettävää, että et pysty jättämään asiaa taakse, unohtamaan. Käsittelemättömät pettymykset jäävät helposti vaikuttamaan parisuhteen taustalle ja saattavat myös aktivoitua myöhemmissä elämäntilanteissa uudelleen. Mikäli päädytte jatkamaan yhdessä, on tärkeää, että kyseiseen vaiheeseen liittyvät asiat tulevat jollain tapaa yhdessä puhutuiksi.
Jäin kovasti miettimään kirjeesi lopussa esittämiäsi hyviä kysymyksiä. Kannattaako kaivaa mennyttä pettämistä esille? Olisiko parempi sanoa, että erotaan? Miten voin avata itseäni uusille ihmisille ja mahdollisesti uudelle rakkaudelle? Mistä löydän tukea kun tunnen olevani niin yksin?
Suosittelen sinulle lämpimästi, että lähdet hakemaan itsellesi ulkopuolista tukea. Esimerkiksi kirkon perheneuvonta voisi olla tällainen paikka. Ikäsi puolesta saatat päästä myös johonkin nuorille suunnattuun hoitotahoon, erityisesti jos olet opiskelija. Etsi netistä paikkakuntasi tukea tarjoavia palveluja. Kerrot, että taustaasi liittyy myös masennusta ja viiltelyä. Ovatko tähän liittyvät asiat jääneet myös käsittelemättä?
Avun etsiminen saattaa aluksi olla vaivalloista, mutta kun oikea paikka löytyy, sieltä sinun on mahdollista saada tukea jonka avulla löydät itse omia vastauksia noihin esittämiisi kysymyksiin. Sinä osaat kuvata ja eritellä asioita hyvin joten sen perusteella voisin ennustaa, että sinulla on hyvät mahdollisuudet löytää kadottamaasi uskoa itseesi, tulevaisuuteen ja rakkauteen.
